Oikeastaan aika ennakoitu tulos Moyesin kotiavauksesta Chelseatä vastaan. Kumpikaan joukkue ei halunnut hävitä ja riskejä vältettiin, mikä näkyi sitten hyökkäyspelissä. Tällaisissa peleissä, joissa kumpikaan ei selvästi ole parempi, se ero tuppaa olemaan huippupelaajien huikeissa yksilösuorituksissa tai vastaavasti jonkun epäonnen soturin kardinaalimunauksessa. Tänään kumpaakaan ei nähty. Siksi 0-0 ja varsin oikeutettu lopputulos.
Paikat olivat kortilla. Chelseallä oli muutama kaukoveto, mutta ne suuntautuivat suht keskelle maalia. Unitedilla parhaat paikat siunautuivat viime viikolla loistaneelle Danny Welbeckille. Tässähän se Welbeckin ero näkyy todelliseen huippumieheen: viime viikolla huikea chippi veskan yli pelin ollessa jo ratkennut, tänään ratkaisupaikassa melkoiset jäätymiset. United ja myös Chelsea ryssivät muutaman todella lupaavan näköisen vastaiskun. Ne olisi pitänyt päättää paljon laadukkaammin. Sellainen olo, että kuukauden päästä molemmat ne myös päättävät laadukkaammin, kun ruoste on varissut pois.
Normaalioloissa sanoisin Mourinhon saaneen sen, minkä halusikin, ja Moyesin missanneen mahdollisuutensa ottaa kolme pistettä. Eihän Chelsea missään nimesä loistant. Huomioiden kuitenkin Moyesin tilanteen ja vaikean jatko-ohjelman, oli tappion välttäminen todella tärkeää. Tämä peli oli kaukana 90-luvun kalinasta, mikä oikeastaan kertoo brittifutiksen kehityksestä ja mannermaistumisesta. Tuli mieleen ihan Seria A:n huippujoukueiden kohtaaminen, jossa pelataan safetyä ja halutaan välttää tappio. Pelin hienoudet olivat tänään täysin taktisella puolella.
Rooney pelasi parhaan pelinsä miesmuistiin Unitedissa. Sanon saman kuin aikaisemminkin: ei Moyes edes harkitse Rooneyn kauppaamista (ainakaan sinisiin) ilman virallista siirtopyyntöä ja siirtopyyntökään tuskin muuttaisi tilannetta, kun vielä Glazerit vielä hyväksyvät tilanteen. Rooney vain on sata kertaan sopivampi pelaaja Moyesin taktiikoihin kuin Shinji Kagawa. BuLi:ssa ja Kloppon taktiikassa Kagawa saattaa olla Väinöä parempi pelaaja, mutta valjussa ja Moyesin taktiikassa näyttää olevan toisin.
Sääli Kagawan kannalta, koska hänen soisi pelaavan (vaikka sitten toisessa jengissä) eikä istuvan penkillä. Toisaalta taas malliesimerkki siitä, kuinka taktiikka ja valmentajan/ideologia vaikuttaa pelaajan tasoon. Nuri Sahin lienee siitä toinen loistoesimerkki: Dortmundissa tähti ja pelin mootori, Madridissa lasaretissa ja ilman näyttöpaikkaa, Liverpoolissa (jostain käsittämättömästä syystä hyödytön, vaikka Rodgersin taktiikoihin luulisi sopivan) ja Dortmundissa taas lähellä vanhaa tasoaan.