Mainos

Manchester United 2024–2025: Kolmas kerta toden sanoo

  • 167 857
  • 1 320

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Nyt itse asiassa ostoja tärkeämpää olisi myydä hyvin ja saada palkkarakenne kondikseen. On ihan ok, jos seurassa on yksi tai kaksi superpalkkaa nauttivaa, kunhan ikä, kyvyt (näytöt) ja vetovoima vastaavat liksaa. Toisin sanoen Rashford ja Brunon tulevan uuden sopimuksen palkka ovat näitä.
Jaa-a, itse kyllä hiukan toppuuttelisin Rashfordin palkkakustannusten kanssa. Käytännössä Rashfordillahan oli unelmastartti Unitedin ykkösmiehistössä kaudesta 15-16 lähtien, ja kehitys meni eteenpäin, mutta nyt kuitenkin viimeisten kolmen vuoden aikana (joina Rashfordin voi jo laskea kantavaksi pelaajaksi ja aikuiseksi), on tulos ollut kahtena kautena umpisurkea. Erityisesti olen huolissani Rashfordin yksiulotteisuudesta, hän on maalintekijä, mutta jopa melko huono rakentamaan peliä jos maalinteko ei onnistu. Eli tällaisina kausina, joita nyt on viimeisen kolmen kauden aikana nähty kaksi, tulee se patajumi todella herkästi, kun Rashfordilta pelataan maalipaikat pois, eikä Rassen panos kollektiiviseen hyökkäämiseen ole todellakaan kummoinen. Jos seuran palkkarakennetta halutaan parantaa, niin kyllä mielestäni näiltä meidän kärkipelaajilta (sekä raha- että markkinointimielessä) tulee voida vaatia selvästi enemmän ja sitä, että he tuottavat joukkueelle illasta toiseen hyvää.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jaa-a, itse kyllä hiukan toppuuttelisin Rashfordin palkkakustannusten kanssa. Käytännössä Rashfordillahan oli unelmastartti Unitedin ykkösmiehistössä kaudesta 15-16 lähtien, ja kehitys meni eteenpäin, mutta nyt kuitenkin viimeisten kolmen vuoden aikana (joina Rashfordin voi jo laskea kantavaksi pelaajaksi ja aikuiseksi), on tulos ollut kahtena kautena umpisurkea. Erityisesti olen huolissani Rashfordin yksiulotteisuudesta, hän on maalintekijä, mutta jopa melko huono rakentamaan peliä jos maalinteko ei onnistu. Eli tällaisina kausina, joita nyt on viimeisen kolmen kauden aikana nähty kaksi, tulee se patajumi todella herkästi, kun Rashfordilta pelataan maalipaikat pois, eikä Rassen panos kollektiiviseen hyökkäämiseen ole todellakaan kummoinen. Jos seuran palkkarakennetta halutaan parantaa, niin kyllä mielestäni näiltä meidän kärkipelaajilta (sekä raha- että markkinointimielessä) tulee voida vaatia selvästi enemmän ja sitä, että he tuottavat joukkueelle illasta toiseen hyvää.
Mulla on kysymyksiä tästä.
- Miksi se raja pitää vetää kolmeen vuoteen? Miksei mieluummin vaikka viiteen? Niistä Rashford on ollut kolmena aivan erityisen hyvä, joukkuetta kantava pelaaja. Kahdesta huonosta toisen aikana kärsi vakavista loukkaantumisista.
- Huono rakentamaan peliä? Aliarvostettu varmasti, mutta huono? Minusta päin vastoin; hän on se, joka pystyy linkittämään kovassakin vauhdissa hyvin - etenkin Luke Shaw'n kanssa. Goal-creating actions p90 lienee se paras kuvaaja:
(suluissa verrokkeja)
  • 23-24: 0,48 (Garnacho 0,51)
  • 22-23: 0,44 (Martial 0,46; Sancho 0,48)
  • 21-22: 0,22 (Sancho 0,43)
  • 20-21: 0,62 (Martial 0,55; Greenwood 0,25)
  • 19-20: 0,65 (Martial 0,69; Greenwood 0,41)
Luettelo sijoituksista joukkueen sisäisessä syöttöpistepörssissä per viimeiset viisi kautta: 2,2,9,2,2. Noilla neljällä kaudella edellä ovat olleet Bruno, Bruno, Bruno ja Martial.

Hän on luksuspelaaja, jonka erityistaidot tulevat esille silloin, kun joukkuepelaaminen on uomissaan. Noina kahtena kautena - siis Ole-RR ja ten Hag 2 - joukkue on pelannut kollektiivina aivan umpisurkeaa peliä. Rashford ei ole se, joka pystyisi varsinaisesti pelistä toiseen nostamaan joukkueensa pois tuollaisesta. Toki harvoin se muutenkaan on laitahyökkääjä.

Siitä olen samaa mieltä, että enemmän vaaditaan kuin mitä viime kaudella saatiin. Olen kuitenkin aika poletti, että jos valmennukseen saadaan edes jotain järkeä ja mies pysyy ehjänä, tulosta kyllä syntyy.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Mulla on kysymyksiä tästä.
- Miksi se raja pitää vetää kolmeen vuoteen? Miksei mieluummin vaikka viiteen? Niistä Rashford on ollut kolmena aivan erityisen hyvä, joukkuetta kantava pelaaja. Kahdesta huonosta toisen aikana kärsi vakavista loukkaantumisista.
- Huono rakentamaan peliä? ... Hän on luksuspelaaja, jonka erityistaidot tulevat esille silloin, kun joukkuepelaaminen on uomissaan.

Siitä olen samaa mieltä, että enemmän vaaditaan kuin mitä viime kaudella saatiin. Olen kuitenkin aika poletti, että jos valmennukseen saadaan edes jotain järkeä ja mies pysyy ehjänä, tulosta kyllä syntyy.
- Siksi, että kyllä se tuleva lappu pitää peilata nykyesityksiin, ja kaksi umpisurkeaa kautta kolmen viimeisen vuoden aikana kertoo siitä, että vaihtelua riittää ja että kun Rassella menee huonosti, niin ei auta oikein muuta joukkuetta mitenkään. Laitahyökkääjän pitäisi mun pelifilosofiassa pystyä ainakin tukemaan muuta hyökkäystä jos oma maalinteko tökkii. Ja kun mielestäni nyt noita kolmea viime kautta ei voida enää laittaa myöskään nuoruuden piikkiin, niin kyllä tasaisuutta pitäisi löytyä ja keinoja olla joukkueelle hyödyllinen myös silloin kun itsellä on heikompi hetki. Slumpissa pelaava Rashford on todella huono pelaaja, kun voisi olla edes keskinkertainen tai jopa hyödyllinen.
- Aina varmasti löytyy joku tilasto jonka mukaan Rashford edistää peliä (toki jos vertailukohtana on muut saman joukkueen pelaajat, niin voihan se olla tarkkiksen priimus), mutta kun tuota viime kautta katsoi ihan silmällä, niin se tekemisen tuska oli käsinkosketeltavaa, eikä Rashfordista useinkaan jäänyt mitään muuta pelistä käteen kuin kentällä löntystely. Tästä ei mielestäni pidä maksaa liikaa, vaan pitää hintalappu kohtuullisena. Ja vaatimustason tulee tosiaankin nousta, ei laskea. Kyllä tässä kohtaa pitää tulla tulosta ja peliesitysten olla tasaisempia ja hyöty joukkueelle selvästi suurempi, jos meinaa perustella suuren liksansa tai seuraavaan lappuun selkeän korotuksen.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siksi, että kyllä se tuleva lappu pitää peilata nykyesityksiin, ja kaksi umpisurkeaa kautta kolmen viimeisen vuoden aikana kertoo siitä, että vaihtelua riittää ja että kun Rassella menee huonosti, niin ei auta oikein muuta joukkuetta mitenkään. Laitahyökkääjän pitäisi mun pelifilosofiassa pystyä ainakin tukemaan muuta hyökkäystä jos oma maalinteko tökkii. Ja kun mielestäni nyt noita kolmea viime kautta ei voida enää laittaa myöskään nuoruuden piikkiin, niin kyllä tasaisuutta pitäisi löytyä ja keinoja olla joukkueelle hyödyllinen myös silloin kun itsellä on heikompi hetki. Slumpissa pelaava Rashford on todella huono pelaaja, kun voisi olla edes keskinkertainen tai jopa hyödyllinen.
Ei Rashfordille ole mitään uutta lappua suunnitteilla, vastahan hän viime kesänä solmi uuden sopimuksen pitkälle vuosikymmenen loppupuolelle. Brunolle puolestaan on tulossa uusi paranneltu sopimus nykyisen tilalle. Se nostanee hänet Rashfordin vierelle palkkakuninkaaksi (olettaen, että nykyisistä palkkakunkuista Varanen lisäksi poistuu myös Casemiro - molemmat tienasivat enemmän kuin Rasse).

Noin muutoin voidaan todeta, että aika jyrkkä on näkemyksesi. Itse haluaisin katsoa syitä otteiden takana: onko loukkaantumisia, miten joukkue pelaa, taktiset ulottuvuudet jne. - etenkin kun pelaaja on niin säännöllisesti ollut aivan erinomainen ja pidemmällä aikavälillä aivan hulppealla erolla koko joukkueen paras hyökkääjä.

Aina varmasti löytyy joku tilasto jonka mukaan Rashford edistää peliä (toki jos vertailukohtana on muut saman joukkueen pelaajat, niin voihan se olla tarkkiksen priimus), mutta kun tuota viime kautta katsoi ihan silmällä, niin se tekemisen tuska oli käsinkosketeltavaa, eikä Rashfordista useinkaan jäänyt mitään muuta pelistä käteen kuin kentällä löntystely.
Aina pitää verrata muihin saman joukkueen pelaajiin, koska vain silloin voi sitoa näytöt johonkin kontekstiin. Viime kauden osalta voidaan todeta, että kaikilla hyökkääjillä oli todella paljon vaikeuksia. On selvää, että Rashford pelasi huonon kauden, mutta onko se yksin Rashfordin syy? Tällaiseen kysymykseen löytänee vastauksia, kun huomioidaan, miten auttamattoman vähälle tarjoilulle Hojlund jäi, miten Garnacho jäi tsempistään huolimatta aina alivoimaiseksi eikä saanut juuri mitään aikaan jne.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Aina pitää verrata muihin saman joukkueen pelaajiin, koska vain silloin voi sitoa näytöt johonkin kontekstiin. Viime kauden osalta voidaan todeta, että kaikilla hyökkääjillä oli todella paljon vaikeuksia. On selvää, että Rashford pelasi huonon kauden, mutta onko se yksin Rashfordin syy? Tällaiseen kysymykseen löytänee vastauksia, kun huomioidaan, miten auttamattoman vähälle tarjoilulle Hojlund jäi, miten Garnacho jäi tsempistään huolimatta aina alivoimaiseksi eikä saanut juuri mitään aikaan jne.
No siis verrattuna noihin mainitsemiisi, Rashfordin peliesitykset olivat huomattavan haluttomia ja heikkoja. Siinä missä Höjlund ja Garnacho vetivät sata lasissa ja yrittivät auttaa joukkuetta kaikin keinoin, tuntui Rashfordin peli usein siltä, ettei edes oikein tiennyt mitä kentällä pitäisi tehdä. Jätti prässin väliin, löysäili, kuljetti jatkuvasti itsensä pussiin, ei tuntunut näkevän pelaajia ympärillään, heikot laukaukset ja ratkaisusyötöt. Ei tällaisia peliesityksiä voida ihan kauhean kauaa katsoa vaikka miten koittaisi sitoa kontekstiin, koska ihan samassa hyökkäyksessä H ja G pelasivat. Antonyltakin tuntui löytyvän enemmän tsemppiä, mutta se työkalupakki vaan on niin rajoittunut, että siitä tuskin valioliigatasoista tulee ikinä - ainakaan Unitedissa. Jos muuten ei suju, niin sitten edes pyritään energialla jättämään kentälle se, mitä on annettavaa.

En toki itsekään ymmärrä ihan niitä vihakampanjoita, mitä Rashford sai osakseen, mutta kyllä 26-vuotiaalta joukkueen yhdestä kovapalkkaisemmasta pelaajasta pitää pystyä vaatimaan muutakin kuin että toimii luksuspelaajana.
 

Jeffrey

Jäsen
Pirun vaikeaa pysyä kärsivällisenä, mutta sitä tämä vaatii. Moni "iso kala" tulee uimaan vielä pari ikkunaa Unitedin verkkojen ohi, kuten nyt vaikka Olise, jonka missaaminen saa ainakin itseni kokemaan jonkin asteisia ahdistuskouristuksia.

Eipä taida Unitedilla olla varaa kilpailla palkassa Bayernia vastaan näistä ykköstargeteista. Olise tullee olemaan vuoden sisään kolmas Unitedin hankintalistan pelaaja joka päätyy Bayerniin, ja kaikki heistä lienevät menneen varsin reilusti yli Unitedin palkanmaksukyvyn. Näinpä näistä en jaksaisi ihan kauhean harmistunut olla.

Ei sillä, eipä huhut koveta juuri lainkaan. De Ligt muistuttaa hankintana Varanea. Pitkään oltu perässä ja lopulta käsiin tupaahtaa toki osaava, mutta laskusuhdanteessa oleva nimimies. Toki ikää vasta 24 ja tähän nähden hyvin kokenut pelaaja.

Ehkä kuitenkin ajatellaan niin, että siirtorintamalla alkaa tapahtua aktiivisemmin jahka toimiston ukkelit pääsevät töihin. Kauden alku vaan alkaa sieltä taas jo lähestymään. Niille jotka ”muistivat” jäsenmaksunsa maksaa, yksittäislippujen myynti alkaa huomenna.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No siis verrattuna noihin mainitsemiisi, Rashfordin peliesitykset olivat huomattavan haluttomia ja heikkoja. Siinä missä Höjlund ja Garnacho vetivät sata lasissa ja yrittivät auttaa joukkuetta kaikin keinoin, tuntui Rashfordin peli usein siltä, ettei edes oikein tiennyt mitä kentällä pitäisi tehdä. Jätti prässin väliin, löysäili, kuljetti jatkuvasti itsensä pussiin, ei tuntunut näkevän pelaajia ympärillään, heikot laukaukset ja ratkaisusyötöt. Ei tällaisia peliesityksiä voida ihan kauhean kauaa katsoa vaikka miten koittaisi sitoa kontekstiin, koska ihan samassa hyökkäyksessä H ja G pelasivat. Antonyltakin tuntui löytyvän enemmän tsemppiä, mutta se työkalupakki vaan on niin rajoittunut, että siitä tuskin valioliigatasoista tulee ikinä - ainakaan Unitedissa. Jos muuten ei suju, niin sitten edes pyritään energialla jättämään kentälle se, mitä on annettavaa.
Itse olen tästä kaikesta todella eri mieltä. Mutta sellaista elämä on, välillä mielipiteet eivät mene yksiin. Mun kysymys on, että onko sillä merkitystä, miten siihen huonoon lopputulokseen päädytään. Siis jos toinen ajaa itsensä umpikujaan paahtaen sata lasissa karmella tsempillä, ajaa umpikujaan ja menettää pallon, ja toinen yrittää löytää ratkaisua esim. tempokuljetuksilla tai syötöllä, ajautuu umpikujaan ja menettää pallon, niin onko tuossa nyt oikeasti mitään eroa? Ei minusta, ja kummallekin oli kuvaavaa, että syyllinen löytyi taktisista valinnoista, sillä laidat olivat koko kauden täysin alivoimaisia.

Eivät Garnacho ja Hojlund mitään hyviä kausia pelanneet hekään - ja jos "silmä" näki että he "tsemppasivat energialla" ja se sitten tyydyttää katsojaa, niin hakoteillä ollaan. Garnachon ja Hojlundin kaudet olivat näkökulmasta riippuen jonkin asteiset pettymykset, pään hakkaamista seinään tai neuvotonta yliyrittämistä, mutta se ei ollut heidän vikansa enkä olisi kummastakaan huolissani. Enkä ole Rashfordistakaan.

Ps. Tuota "löysäilyä" en osta yhtään. Rashford tekee esim. kaudesta toiseen enemmän sprinttejä kuin 98% valioliigahyökkääjistä jne., ja jos prässistä puhutaan, niin sen osalta viime kausi oli todellakin aivan kamalaa sekoilua, kun ohjeet tuntuivat olevan aivan mitä sattuu. Menee helposti liioitteluksi.

pitää pystyä vaatimaan muutakin kuin että toimii luksuspelaajana.
En tiedä onko meillä sama määriltelmä mielessä, mutta mulle luksuspelaaja ei ole mikään "silloin tällöin onnistuu" -marginaalikaveri, vaan pelaaja, joka on ns. viimeinen silaus ja tuo omalla huippuosaamisellaan sen puuttuvan 5 % lisän joukkueeseen antaen yleensä sen ratkaisevan eron verrattuna kilpailijoihin. Ruud van Nistelrooy oli tällainen, oikein sanan varsinaisessa merkityksessä, samoin vaikkapa Håland Cityssä. Silti RvN:kin joutui pahaan rakoon kun United ei ollut ihan koherentissa kunnossa hänen tullessaan.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Amrabat oli muuten kuvattu ensi kauden pelipaita päällä ja näkyy myös pelaajalistalla. Laina loppui virallisesti eilen.
 

Liitteet

  • AfterlightImage.jpeg
    AfterlightImage.jpeg
    80,4 KB · kertaa luettu: 120

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Mitäs @Proffa_20 on mieltä tästä? Onko Bayernille minkälainen menetys, kun taisi jossain kohtaa kautta olla nokkimisjärjestyksessä Dierin takana?

Sitä mietin että jos korkeassa linjassa pelaaminen on on de Ligtin ongelma niin onko Dier siinä häntä merkittävästi parempi? Ei kai Dier mikään raketti ole.
De Ligtin Bayern-aika on ollu ehkä hieman kaksijakoinen, mutta en ehkä ihan osta tuota väitettä miehen uran "taantumisesta". Ensimmäisellä debyyttikaudellaan De Ligt oli Nagelsmannin alaisuudessa todella vahva ja jotain kertonee myös se, että de Ligt valittiin kauden jälkeen Bundesliigan kauden joukkueeseen. Myös ihan puhtaasti sosiaaliseen mediaan peilaten de Ligt sai myös monilta muilta Bayern-kannattajilta rutkasti kehuja ja miestä pidettiin konsesus mielessä Bayernin toissa kauden TOP3-pelaajana, osa jopa parhaana.

Ja, mitä tulee tuohon menneeseen kauteen, niin syksy meni ihan pipariksi loukkaantumisten takia (loukkaantui, palasi takasin, ja loukkaantui miltein heti uudestaan). Tällä ajalla Min-jae/Upamencao pari vakiinnutti itsensä ja pelasi hyvin, ja ottaen huomioon, että toimivaa toppariparia vaihdellaan avauksessa (tai pelinkin aikana) usein huomattavasti harvemmin, kuin jotain hyvin pelaavia laitureita, niin tämän takia de Ligtin saumat jäivät syksyllä pieniin. Huhujen mukaan Tuchel olisi viime syksyn puoltanut Min-jaeta mieluummin sen takia, koska De Ligt ei pelaa palloa tarpeeksi eteenpäin, vaan valitsee liian usein "turvallisen" sivu- tai takasuuntaan menevän syötön. Keväällä de Ligt sai olla terve, pelasi hyvin ja tasaisesti, ja aloittikin kevätkaudella liki jokaisen pelin avauksessa ja muodosti Dierin kanssa hyvän parin.

De Ligtin suurimpia vahvuuksia ovat mielestäni juuri tuo boxipuolustaminen, kamppailupeaaminen, tasaisuus, suoritusvarmuus ja sellainen tietynlainen puolustamisesta "syttyminen" ja siitä ylpeänä oleminen, jota nähtiin mm. Rüdigeriltä tuossa Saksa-Tanska-pelissä, kun tuuletti villisti maassa sitä yhtä katkoaan. Ei de Ligt mikään händy ole pallon kanssa, vaikka se ei miehen vahvuuksiin kuulukaan, mutta ei mielestäni kaikkien pakkien tarvitsekaan olla mitään täydellisiä 'pallotaitureita', vaikka nykypäivänä peli on enemmän siihen suuntaan mennyt, että toppareidenkin pitää olla pallon kanssa liki jotain prime-Busquetseja. Nämä De Ligtin kaltaiset vanhan liiton topparit, joille se puolustaminen ja oman maalin varjeleminen on se ykkösjuttu, mikä saa teltan nousemaan pystyyn, ovat nykypelin evoluution jaloissa kuolemassa ehkä vähän sukupuuttoon, mutta se ei mielestäni tee heistä kuitenkaan kokonaan turhia, vaan hyvä, että heitäkin vielä löytyy. Jokaiselle on oma paikkansa ja roolinsa.

Kyllä näen, että nykypäivänäkin on jalkapallossa tarvetta juuri tällaisille Rüdigerin tai de Ligtin tapaisille pakeille, jotka syttyvät isosti niistä puolustusteoista ja tuuletattavat niitä samalla tapaa, kuin jotkut tuulettavat maaleja. De Ligt on sellainen vähän 'old-schoolmainen' arkkupakastin toppari, mutta itse sytyn silel miehen johtajuudelle, esimerkin näyttämiselle kentälle (=jatkuva tsemppaaminen ja ns. voittava elekieli) ja suoritusvarmuudelle. Itse kuvailisin de Ligtiä kyllä vahvan taistelija-mentaliteetin omaavaksi johtajaksi, jolle nimenomaan se puolustaminen on ykkösjuttu. De Ligt oli muuten tilastojen valossa menneen kauden ainoa toppari TOP7-liigoissa, joka sijoittu +95% paremmalle puolelle voitetuissa kaksinkamppailuissa ja eteenpäin annetuissa syötöissä ("defensive duels won %" ja "forward pass %" -tilastot). Huhujen mukaan Tuchel olisi viime syksyn puoltanut Min-jae mieluummin sen takia, koska De Ligt ei pelaa palloa tarpeeksi eteenpäin, vaan valitsee liian usein sivu- tai takasuuntaan menevän syötön. Tiedä sitten...vaikka nuo tilastot De Ligtistä hyvää kieltä puhuvatkin, niin ei De Ligt ihan mikään sellainen pelin proggresiivinen edistäjä syöttämisen kautta kuitenkaan ihan ole (kuten esim. Upamecano), vaikka ehkä mainettaan parempi...?

Ehkä se suurin syy, miksi de Ligtiä - kaikista noista puutteistaan huolimatta - de Ligt näyttätyy niin 'hyvältä' liittyy juuri hyvin pitkälti tuohon de Ligtin johtajuuteen ja suoritusvarmuuteen. Bayernissa menneillä kausilla yksi suurimpia ongelmia on ollut juuri tuon valtaosan enemmistön (miinus muutamat pelaajat) hengettömyys ja lepsuilu, joten ehkäpä kun vihdoinkin kentällä on joku edes yksikin ns. johtaja-elkeinen pelaaja, joka näyttää isoa tunnetta ja pelaa kovalla draivilla, niin tämä myös nostaa tällaisen pelaajan arvoa fanien silmissä, vaikka pelissä jotain puutteita olisikin. Yksi keino tämä 'illuusion' rikkoutumiseen olisi toki se, että kaikki muut pelaajat nostaisivat sitä omaa "taistelija-mentaliteettiaan", jolloin nämä muutamat kaverit eivät voisi enää erottua sen turvin positiivisesti, ja arviointi tapahtuisi enemmän pelitaitojen osalta. Eihän sen niin huippu-urheilun huipulla pitäisi olla, mutta Bayernissa on valitettavasti viime vuosina voinut erottautua sillä, että 'antaa vain kaikkensa'.

Toinen asia, jolla de Ligt mielestäni erottautuu on vain yksinkertaisesti se, että mies on (ainakin Bayernissa) ollut ihan pirun suoritusvarma ja paineenkestävä. Jos De Ligt tuli aiemmin urallaan tutuksi vähän sellaisena "tötöilijänä" (oli huonoa puolustamista boxissa, josta tuli pilkkuja etc.), niin Bayernissa on useimmiten ollut kyllä luokka 'peruskallio'. Illasta toiseen Bayernin parhaita ja tasaisimpia pelaajia, joka hoitaa sen oman hommana tehtaan takuulla, rauhoittaa omalla tekemisellään muun joukkueen peliä ja pystyy myös peliä edistäviin ratkaisuihin pallolla. Ja De Ligt on ilmaantunut paikalle aina tiukan paikan tullen. Vuosi sitten PSG:tä vastaan loistava, Cityä vastaan muun joukkueen (ja topparipari Upan sekoillessa) de Ligt käytännössä ainoita edes kohtuu onnistujia, ja nyt keväällä Real-sarjan kakkospelissä Bernabeulla vuorenvarma loistopeli ja jälleen tiukassa paikassa Bayernin parhaimmistoa. Totta kai noissakin peleissä de Ligtiltä voisi odottaa parempaa panosta build-up pelissä ja parempaa pallollista pelaamista yms. yms. yms. Mutta pakin ykköstehtävä on kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan puolustaa ja sen duunin de Ligt hoiti, ja oli sillä tavoin omalla panoksellaan auttamassa Bayernia, mieluummin kuin heikentämässä.

De Ligt oli myös aiemmin urallaan aika pökkelö ja heikko leveiden alueiden puolustaja, mutta pelatessaan Nagelsmannin alaisuudessa kolmen linjassa useimmiten laitimmaisena topparina, niin kehittyi näissäkin asioissa aika rutosti. Ja pitää nostaa esille vielä se, että de Ligthän on siis ihan puhdas (oikea jalkainen) oikea pakki, joka ei ollut urallaan kovin montaa kertaa pelannut takalinjan vasemmalla puolen. Nagelsmannin alaisuudessa pelasi kuitenkin liki yksinomaan juuri vasempana pakkina (2- tai 3-linjassa), joka nostaa sen suorituksen arvoa entisestään. De Ligt kun ei muutenkaan ole mikään pallollisin pelaaja, niin ns. väärältä puolelta vääräjalkaisena operoiminen hyvällä tasolla (etenkin build-upissa) yllätti kyllä minut.

De Ligt ei ole ominaisuuksiltaan kaikista paras tai korvaamattomin pelaaja, mutta se, että pystyy tuomaan muita tasaisemmi ja useammin kuienkin niitä ominaisuuksiaan esille ja etenkin tiukassa paikassa pelaamaan ihan yhtä hyvin (ellei jopa inasen paremmin) kuin muulloinkin, samalla kun muiden taso jopa hieman laskee paineessa, on arvostettava ominaisuus. Plus, Bayernissa on viime vuosian "hieman" kyllästytty niihin Upamecanon töppäilyihin isoissa peleissä, joten kun kerrankin on joku, joka hoitaa hommana varmasti isossa pelissä, niin jo sillä saa pelkästään kiitosta.

Mitä tulee tuohon korkeassa linjassa pelaamiseen, niin jalkanopeudenvtakia se ei de ligtin ydinvahvuuksia tosiaan ole, mutta osoitti kyllä toissa kaudella Nagelsmannin alaisuudessa pystyvänsä pelaamaan myös sellaisessa systeemissä ihan hyvin. Huomionarvoista toki on, että Nagelsmann peluutti useammin kolmen linjaa, joka varmasti auttoi tässä asiassa (Upamecanon + Daviesin 'recovery pace') ja piilotti de Ligtin puutteita. Neljän linjassa taas...en tiedä, voi olla enemmän vaikeuksia ja ne heikkoudet tulevat selkeämmin esille. Nyt kevätkaudella yksi suurimpia syitä varmasti sille, miksi Dier/de Ligt pari näytti usein niin solidilta, oli juuri tuo Tuchelin hyvin erilainen ja paljon konservatiivisempi pelitapa, jossa pääpaino oli useammin semi-passiivisessa mid-blokissa ja puolustettiin syvemmältä. Muutaman kerran, kun Tuchel meinasi korkeampaa linjaa ja aggressiivisempaa prässiä käyttää, niin ainakin Dierillä oli hieman vaikeuksia ehkä nähtävillä.

Mutta en ehkä itse ole havainnut de Ligtillä niin pahoja puutteita korkeassa linjassa pelaamisessa, mitä ehkä jotkut muut (nimenomaan korkealla linjalla puolustaessa). Osaa mielestäni ajoittaa katkoja ja taklauksia kohtuu hyvin sekä 1v1 puolustaessa arvioida, milloin seurata katseella ja milloin on se hetki kun iskeä kiinni ja esim. taklata. De Ligt on enemmän kuitenkin 'kyttäävä' tilojen puolustaja, kuin "aloitteellinen" puolustaja esim. Upamecanon tai Min-jaen, jotka ryntäävät mieheen ja tekevät niitä aloitteellisia puolustustekoja. De Ligt on konservatiivisempi, joka on ehkä miehen heikomman jalkanopeuden takia hyväkin juttu. Tämän takia De Ligtin puolustusteko -tilastot ("Defensive actions") ovat aika alhaiset, koska ei Bayern-kollegoidensa tavoin 'sitoudu' eteenpäin ihan niin proaktiivisesti ryntäilemään.

Mitä tulee alkuperäiseen kysymykseesi, että olisko de Ligt menetys Bayernille, niin kyllä ja ei. Omalla tavallaan on, varsinkin jos paikkaaja on joku Jonathan Tah, joka yksinkertaisesti on vain aivan kaikin puolin heikompi pelaaja kuin de Ligt. Toisaalta, kukaan pelaaja ei ole seuraa suurempi ja kyllä Bayern tulee lopulta de Ligtinkin menetyksestä selviämään, onhan tässä selvitty Riberyn, Robbenin, Lahmin, Lewan etc. poistumisista myös, vaikka osa Bayern-faneoista luuli maailman romahtavan. Ymmärrän sen kritiikin de Ligtiä kohtaan, niiden pallollisten asioiden ja jalkanopeuteen liittyvien puutteiden sekä liian 'old-schoolmaisen' profiilin takia.

Sen takia itse ainakin olen jopa avoin de Ligtin myymään (tai jonkun yhden noista kolmesta ison statuksen topparista Minjae/Upa/MdL), MUTTA, tällöin tilalle pitäisi tuoda joku parempi pelaaja, joka nostaa Bayernin takalinjan tasoa ja on parannus siihen menetettyyn tasoon. Eli okei, jos de Ligtin haluaa myydä ja tuoda jonkun Bastonin (yms.) tilalle, mutta että joku Tah...se on käytännössä se asia, mikä siinä de Ligtin menetyksessä hiertää, että ollaan tuomassa huonompi pelaaja tilalle, ei niinkään se, että mies ei olisi ns. korvattavissa. Kukaan pelaaja ei ole korvaamaton.

Pitää myös mainita yhtenä tärkeänä asiana, että tämä Bayernin liikku on liki puhtaasti taloudellinen ja peruja Salihamidzin aiheuttaman palkkarakenteen tuhoamisen jäljiltä, jonka takia de Ligt (€15-16M kausipalkka) halutaan nyt offloadata yli ja tervehdyttää joukkueen palkkarunkoa. Sekin on sen takia perusteltua, että kun de Ligt noin suurilla palkoilla on, että vaikka onkin suoritusvarma, tasainen, johtaja yms. ollut, niin onko siitäkään huolimatta saatu vastinetta tuolle hurjalle summalle ja ovatko nuo kuitenkaan sellaisia ominaisuuksia, että niitä ei voisi markkinoilta halvemmalla hinnalla saada? Luulenpa, että halvemmalla palkalla Bayern ei De Ligtiä välttämättä myisi, mutta nyt on vähän pakko, ja etenkin pakko arvioida vähän tylysti ja rajusti tuota, että vaikka de Ligt on ollut vuorenvarma ja top-suorittajia Bayernissa, niin onko sekään riittävän oikeuttava noin suureen palkkaan, jota pitäisi maksaa ihan vain tällaisille "difference maker" -pelaajille (jota MdL on kyllä parin viime kauden aikana Bayernissa ollut...).

Omasta mielestäni de Ligt on kuitenkin viimeisen kahden kauden otannalla ollut Bayernin suoritusvarmin ja paras pakki (huom. ei ole sama asia, kuin, että olisi ominaisuuksiltaan välttämättä paras) ja koko joukkueen TOP5-suorittajia. Itse pidän esim. Upamecanoa monilta ominaisuuksiltaan parempana pelaajana, mutta ne isojen pelien töppäilyt, henkinen "heikkous" ja tasaisuuden puute ovat syy, miksi de Ligt on ollut parempi kahden kauden aikana. Upamecano ei de Ligtin tavoin saa niitä "ainutlaatuisia" hankittuja ja opittuja taitojaan esille tiukassa paikassa (kuten Tami sanois...), jolloin ne menevät vähän hukkaan. Upamecano saattaa pelata huiman pelin, sitten tulee joku ihan kardinaalinen tötöily ja peli valuu viemäristä alas. Kun taas De Ligt saapuu paikalle, ei säihky tai tarjoa välttämättä pallon kanssa mitään 'cinemaa' (edelleen, on Ajaxin kasvatteja, on myös ne linjoja murtavat millimetrisyötöt ahtaisiin väleihin repertuaarissa, eikä ole täys-händy pallon kanssa) joka saapuu paikalle, on mr. itsevarmuus, luuttuaa maalin edustan puhtaaksi ja hoitaa sen homman.

Valioliigassa pelin taso ja intensiteetti kuitenkin taas nousee pari pykälää, joten tiedä sitten, miten pystyy tähän haasteeseen vastaamaan, vaikea sanoa. Miehen vahvuudet tosiaan eivät ehkä ole sellaisessa tietynlaisessa 'peli-/reagointi-/tilannenopeudessa'. De Ligt useimmiten näyttää ehkä vähän siltä, että alkaa vasta silloin pohtimaan, että mitäs pallon kanssa tekisi, kun saa sen jalkaansa. Jos 'pallolliset huiput' taas skannaavat kenttää ja tietävät jo kaksi sekuntia ennen pallon saamista, että mihin pelaavat sen seuraavaksi. Tämä voi koitua pelitempoltaan kovemmassa Valioliigassa haasteeksi.

24-vuotiaaksi on myös hurjan kokenut jo nyt ja kasvanut vuosien saatossa myös 'mieheksi' ja huokuu ympärilleen aika isoa karismaa ja johtajuutta tämän kaiken avulla. Itse näen tarpeen tänäkin päivänä vielä de Ligtin kaltaisille 'old-school' (vaikka pelin vaatimukset muuttuvat koko ajan toppareillekin) toppareille ja de Ligt on parhaillaan niin kova myös puolustamaan, on vieläkin 24.v:nä kehityspotentiaalia, näen itse aidosti potentiaalia olla joskus jopa Bayernin kapteeni (miehen karisma on aika vahva), että senkin puolesta näkisin kuitekin kaikesta huolimatta miehen jatkavan Bayernissa. Roolituksesta ja valmentajastahan nämä ovat aika usein kiinni, vierelle joku pallollisempi pelaaja (Bayernissa Upamecano), joka täydentää (ja jonka puutteita MdL voi täydentää esim. pääpelaamisen ja boxipuolustamisen osalta), niin en näe miksi ei voisi toimia. De Ligt on tietyllä tavalla pelin evoluution "uhri". Varmaan joskus 20 - jopa 10-15 - vuotta sitten olisi ollut ihan huiman kovaa valuuttaa.

PS. Tässä alla videoklippi Bayernin vuoden takaisesta Chämppäri-pudotuspelistä PSG:tä vastaan, missä de Ligt veti tuon aika huiman maalilinja pelastuksen ja tuuletti sen jälkeen villisti. Tätä tarkoitin sillä, että de Ligt on sellainen pelaaja, joka juuri syttyy tuosta puolustamisesta ja siitä, että saa pitää sen nollapelin, varjella omaa maalia viimeiseen saakka jne. jne. Loppuun saakka uhrautuva ja taisteleva pelaaja tämän osalta.


 
Viimeksi muokattu:
Jos kaikki menisi kuin elokuvissa niin De Ligt/Martinez voisi olla todella hyvä ja toisiaan täydentävä topparipari Manulle pitkäksi aikaa.
Futiksessa tietysti helpompi kuin kiekossa ottaa pois se "kiekollinen/pallollinen" pakki, mutta kyllä tossa potentiaalia olisi.

Viime vuosien Manun ollessa kyseessä, niin on tietysti mahdollista että elokuva onkin komedia tai kauhu.
 

Jeffrey

Jäsen
Miestä juuri seuraamatta hänestä on tullut tuollainen ”Hollannin Maguire” fiilis, eikä @Proffa_20 analyysi tätä mielikuvaa ainakaan pienentänyt.

Jos Bayernin päätöksenteko psykologia on taloudellinen niin mielestäni sen tulisi olla myös Unitedilla. Jos nollasummapelillä saataisi Maguire vaihtumaan hollantilaiseen niin kukaan tuskin asiasta pahastuisi. Jos taas kaupankäynnin kokonaiskustannus on suuri tuoden myös ison lisän palkkavaateisiin, voidaan tätä diiliä jo kyseenalaistaa.

Eiköhän siellä kuitenkin vielä melko kaukana olla lopullisesta diilistä ja siten mielipidettä ei tarvitse vielä tässä kohtaa lukita. Torppareiden osalta Unitedin tilanne on kuitenkin se, että yksi on pakko hankkia - melkein toinenkin ja kolmas sekä jopa neljäs jos OGSn torppareista päästään järkevästi eroon.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vähän kyllä naurattaa, että toimistolla on Vivaldi ja viis muuta, jotta päästään eroon siitä kulttuurista että ostetaan aina valmentajan toivomia pelaajia ja sitten eka INEOS:in hankinta olisi de Ligt.
Sama täällä. The buck stops here - enää ei haluta vain hollantilaisia ja Hollannissa pelanneita ten Hagin tuttuja, vaan nyt scoutataan kunnolla... *Etenee ostamalla de Ligtin ja roikkumalla neljä kuukautta de Jongin perässä, päälle Zirkzee ja Alvarez*

(Ja siis Zirkzeen toivotan lämpimästi tervetulleeksi, mutta noita muita en jotenkin jaksaisi...)
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Sama täällä. The buck stops here - enää ei haluta vain hollantilaisia ja Hollannissa pelanneita ten Hagin tuttuja, vaan nyt scoutataan kunnolla... *Etenee ostamalla de Ligtin ja roikkumalla neljä kuukautta de Jongin perässä, päälle Zirkzee ja Alvarez*

(Ja siis Zirkzeen toivotan lämpimästi tervetulleeksi, mutta noita muita en jotenkin jaksaisi...)
En mä tuosta de Ligtistä niin ole huolissani juuri sen perusteella mitä proffa kirjoitti. Ehkä se isoin plussa olisi hänen kohdallaan siellä korvien välissä. De Ligtin perässähän oltiin jo silloin kun siirtyi Juveen.

Topparipari Martinez - de Ligt olisi aika kyrväkäs.

Alvarez tosiaan olisi puolestaan sellainen, jota on aika mahdoton uskoa hankittavan mistään muusta syystä kuin, että ten Hag haluaa. (En kyllä oikein usko että hankitaan.)
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En mä tuosta de Ligtistä niin ole huolissani juuri sen perusteella mitä proffa kirjoitti. Ehkä se isoin plussa olisi hänen kohdallaan siellä korvien välissä. De Ligtin perässähän oltiin jo silloin kun siirtyi Juveen.

Topparipari Martinez - de Ligt olisi aika kyrväkäs.

Alvarez tosiaan olisi puolestaan sellainen, jota on aika mahdoton uskoa hankittavan mistään muusta syystä kuin, että ten Hag haluaa. (En kyllä oikein usko että hankitaan.)
En minäkään de Ligtistä itsestään olisi huolissani, etenkin jos hinta ja palkka ovat jossain mittasuhteissa. Mutta sen sijaan ihmettelisin tuollaisen profiilin hankintaa, sillä hänen vahvuutensa eivät ole pallollisesti Valioliigassa dominoivan joukkueen tarpeiden mukaisia. Toisin sanoen, hän on melko hidas stay-at-home -tyylinen pelaaja. Puolustaminen kyllä onnistuu, mutta entäpä pelin rakentaminen? United tarvitsisi tuolle paikalle pallovarman, kuljetuksissa loistavan ja ilmantilan herruuden 10 kertaa kymmenestä voittavan kaverin.

Alvarez olisi täyttä pelleilyä, mutta toisaalta niin olisi Ugartekin, joten toivottavasti kumpikin on täysi ankka.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Alvarez olisi täyttä pelleilyä, mutta toisaalta niin olisi Ugartekin, joten toivottavasti kumpikin on täysi ankka.
Tämä kyllä vähän mietityttää. Neves olisi kiva mutta maksaisi todennäköisesti ihan älyttömiä.

Mulla on sellanen lapsenuskoinen toive, että tähän kaivettaisiin joku yllärinimi.

Casemiron myynnistäkään ei ole hirveesti kuulunut mitään. Eipä tässä toki ole vielä kiire, ikkuna on vasta auennut ja homma lähtee rullaamaan isommin kun Copa ja EM-kisat päättyy.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
En minäkään de Ligtistä itsestään olisi huolissani, etenkin jos hinta ja palkka ovat jossain mittasuhteissa.
Ainakin nykyisten huhujen perusteella siirtokorvaus olisi pysymässä ihan maltillisena. Bayern pyytää ilmeisesti 50 miljoonaa euroa ja United olisi tarjoamassa 35 miljoonaa. Vaikka jouduttaisiin maksamaan tuo 50 miljoonaa euroa, niin mielestäni se ei olisi ollenkaan paha hinta de Ligtistä, jonka esimerkiksi Transfermarkt arvioi 65 miljoonan euron arvoiseksi. Palkka on sitten toinen kysymys, mutta en usko, että uusi urheilujohto haluaisi heti ensimmäisenä kesänään tuhota seuran palkkarakennetta.

Jos vertaa tuota de Ligtin huhuttua hintalappua esimerkiksi Evertonin pyyntiin Branthwaitesta, niin onhan tuo taloudellisesti paljon järkevämpi hankinta. Jos katsotaan puhtaasti siirtokorvauksia, niin United saisi käytännössä samalla rahalla de Ligtin ja Zirkzeen kuin mitä se joutuisi pulittamaan pelkästään Branthwaitesta lädilisien kanssa. Jos lisätään vertailuun pelaajien palkat, niin silloin tuo ero toki tasoittuu. Pelillisesti Branthwaite olisi todennäköisesti parempi hankinta, mutta hankittavaa on paljon ja rahaa ei voida käyttää hirveästi, jos ei saada isoja myyntejä ulos.

Kun näitä Unitedin ympärillä pyöriviä huhuja kuuntelee, niin tuntuu, että seura on tällä hetkellä aika aktiivisesti nimenoman nuorten pelaajien perässä, jotka saattaisivat liikkua tänä kesänä markkina-arvoansa halvemmalla. Eniten huhuissa pyörivät Zirkzee, de Ligt ja Ugarte ovat juuri tällaisia pelaajia. Ovatko he täydellisiä pelaajia Unitedin tarpeisiin? Eivät. Ovatko he hyviä hankintoja suhteutettuna siirtosummaan? Todennäköisesti.

Erikoiseltahan esimerkiksi nuo huhut Ugartesta kuulostavat, mutta itse haluan kuitenkin vielä uskoa seuran urheilujohtoon. Siellä on kuitenkin nyt joukko CV:n puolesta ihan maailman kovimpia seppiä tekemässä näitä päätöksiä. Jos siellä on 16.8. kauden avauottelussa Maguire tai McTominay avauksessa, niin siinä tapauksessa menetän uskoni. Vähän reilun kuukauden annan kuitenkin vielä aikaa.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Vähän kyllä naurattaa, että toimistolla on Vivaldi ja viis muuta, jotta päästään eroon siitä kulttuurista että ostetaan aina valmentajan toivomia pelaajia ja sitten eka INEOS:in hankinta olisi de Ligt.
Näistä uusista herroistahan juuri kukaan ei kai ollut edes aloittanut töissä ennen kuun vaihetta. Eli de Ligtin hankinta tuskin on edes heidän hyppysissä ollutkaan. Lisäksi mielestäni uuden väen onnistumista ei voida oikein tässä ikkunassa edes arvioida kun ei ole ollut aikaa valmistautua.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Näistä uusista herroistahan juuri kukaan ei kai ollut edes aloittanut töissä ennen kuun vaihetta. Eli de Ligtin hankinta tuskin on edes heidän hyppysissä ollutkaan. Lisäksi mielestäni uuden väen onnistumista ei voida oikein tässä ikkunassa edes arvioida kun ei ole ollut aikaa valmistautua.
Kyllä siellä on tässä ikkunassa täysin uudet miehet puikoissa ja sen takia tammikuussa ei hommattu ketään ja siis eihän de Ligtiä ole vielä hommattu.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että tässä ikkunassa tuskin tehdään mitään isoja siirtoja, vaan haetaan tuollasia aika varmoja hakuja järkevään hintaan.

(Jos huhutut apuvalmentajat pitävät paikkansa niin se toimistopuoli näyttää vissiin tältä.)
 

Liitteet

  • IMG_5587.jpeg
    IMG_5587.jpeg
    507,9 KB · kertaa luettu: 108
Viimeksi muokattu:

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Kyllä siellä on tässä ikkunassa täysin uudet miehet puikoissa ja sen takia tammikuussa ei hommattu ketään ja siis eihän de Ligtiä ole vielä hommattu.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että tässä ikkunassa tuskin tehdään mitään isoja siirtoja, vaan haetaan tuollasia aika varmoja hakuja järkevään hintaan.

(Jos huhutut apuvalmentajat pitävät paikkansa niin se toimistopuoli näyttää vissiin tältä.)
Joo eihän siellä ketään vanhoja edes enää ole (paitsi Fletcher, jonka rooli kai on vieläkin epäselvä), ja eiköhän sitä gardening leavea olla kuitenkin mahdollisuuksien rajoissa jo rikottu. Nyt tuli tuo väliaikainen pelaajatarkkailun avustaja Vivell, mutta eikös Paul Mitchelliä olla tuohon pestiin suunniteltu (vai menikö se nyt ohi kun otettiin Ashworth)? Mutta ei siinä mielestäni kauaa aikaa ole, että skouttausosaston johtajaa vielä huhuttiin haettavaksi, ja nyt tuo Vivellin väliaikainen pesti viittaisi siihen, että sinne on vielä vahvistusta tulossa. Ja syytä toki onkin, heikkoa on Unitedin skouttaus ollut jo pitkän aikaa.

Berrada kai tulee heinäkuun aikana vielä, eli virallisesti on edelleen Cityssä (mm. LinkedIn -profiilinsa näin kertoo).
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Huhuissa nyt siis de Ligtin lisäksi Gironan vasen laitapakki Gutierrez.
 

Liitteet

  • IMG_5595.jpeg
    IMG_5595.jpeg
    534,8 KB · kertaa luettu: 95
  • IMG_5594.jpeg
    IMG_5594.jpeg
    438,3 KB · kertaa luettu: 94
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös