Mainos

Manchester United 2024–2025: Kolmas kerta toden sanoo

  • 167 909
  • 1 320

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Noooh. Jotkut olivat jo tuolloin hajulla siitä, että RR:n lähtö kaavaillusta konsulttiroolista oli oire ongelmista enemmän kuin mitään muuta. Itse olen vieläkin sitä mieltä, että Rangnick konsulttina olisi ollut aivan korvaamattoman hyvä mahdollisuus Unitedille; hän ei taatusti olisi kannattanut näitä Antonyjen paskahankintoja, jotka ovat vieneet Unitedilta mahdollisuudet toimia siirtomarkkinoilla.
Toisaalta Ragnickin lähtö toi hyvin esiin myös sen asian, että Unitedin silloinen johto ei ollut halukas muutosehdotuksia kuuntelemaan tai kehittämään seuran toimintaa, ja vaikka olisivat ehkä halunneetkin, niin en rehellisesti sanottuna usko siihen, että johtoportaaseen olisi löytynyt yhtään oikeita ihmisiä nykyisten toimesta. Ragnickin lähdön jälkeen aika nopeasti kuitenkin Unitedin myynti käynnistyi todenteolla, ja siihen tuollainen "ulkoinen konsultti" johtamaan muutosta ennen uusia omistajia ei sopinut vähää alustakaan. Nyt lopulta SJR:n myötä luodaan niitä rakenteita, jossa seuralla on mahdollisuus menestyä ja vaatimustaso palaa (toivottavasti) myös kentällä tapahtuvaan toimintaan.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Chris Wheeler ja FR huhuilevat, että Nistelrooyn lisäksi myös Go Ahead Eaglesin manageri Rene Hake olisi tulossa Unitedin valmennusryhmään. Kielisi, että Bennin lisäksi myös se toinen kaljuista hollantilaisista olisi lähdössä.
 
Jeffrey

Mistään mitään tietämättä herrojen tyylit skouttaamalla luvassa olisi matalan pallonhallinnan ei-aggressiivista kymmenen miehen puolustamista progressiiviset syöttölinjat peittämällä. Ja nopeasti vastaan iskemistä laitojen kautta. Formaatio sitten varioisi vastustajan mukaan 4-3-3, 4-1-4-1 tai 4-4-2, eikä juuri vaihtelisi ottelun sisällä.

Ei tämä äkkiseltään hurraa huutoja aiheuta, mutta mutta… hyvähän se on jos saadaan lisää apuja penkin päähän. Ilmeisesti Ineos on seurannut myös Huuhkajien uutta projektia, kun vanhan valmentajan lisäksi pyritään palkkaamaan Tim Sparvin kaksoisolento penkin päähän kun Sparv jo valitsi Huuhkajat.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Chris Wheeler ja FR huhuilevat, että Nistelrooyn lisäksi myös Go Ahead Eaglesin manageri Rene Hake olisi tulossa Unitedin valmennusryhmään. Kielisi, että Bennin lisäksi myös se toinen kaljuista hollantilaisista olisi lähdössä.
Tarkoitat varmaan Mitchell van der Gaagia? Hänestähän Whitwell kirjoitti, että on aika työnarkomaani ja tyyliltään samanlainen kuin ten Hag ja tämän pohjalta itse ajattelin, että hänet voitaisiin juuri korvata vähän erilaisilla tyypeillä.

Ten Hag on ilmeisesti läheinen van der Gaagin kanssa mutta voisin kuvitella, että tämä on se hinta, mikä ten Hagin pitää viime kaudesta maksaa ja minusta tuo on täysin perusteltu muutos.

McCarthyhan jo lähti ja voisi kuvitella, että Ruud osallistuisi nyt sitten tuohon hyökkääjien valmennukseen.

McLaren ilmeisesti vielä jatkaa.
—-
Transfer talk podcastissa oli, että Zirkzeen osalta kyse on siitä päästääkö pelaajan kanssa sopimukseen ehdoista mutta ihan superlähellä ei ole vielä toteutuakseen.

Keskikentän osalta jonkinlaista tunnustelua on tehty PSG:n urugualaisesta Manuel Ugaresta. Itsellä ei ole hänestä minkäänlaista mielikuvaa. 23 vuotias ja pelannut tuota ennen kaksi kautta Sportingissa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ten Hag on ilmeisesti läheinen van der Gaagin kanssa mutta voisin kuvitella, että tämä on se hinta, mikä ten Hagin pitää viime kaudesta maksaa ja minusta tuo on täysin perusteltu muutos.
Samaa mieltä, ja van der Gaagia on kosiskeltu Hollantiin päävalmentajapesteihin jo jonkin aikaa. Jopa Ajaxista oli jossain vaiheessa kyse, mutta se nyt olisi ollut aika missmatch tässä vaiheessa - paitsi hiustyylin osalta. Hake olisi selkeästi se kakkosmies ja RvN sitten se McCarthyn korvaaja juurikin hyökkääjien valmennuksessa. Toki tässä tapauksessa, kun kaikki kolme ovat varsin rutinoituneita päävalmentajaosaamisessa, roolit olisivat luultavasti ainakin jossain määrin siilojen välisiäkin. Se olisi vain hyvästä.

Keskikentän osalta jonkinlaista tunnustelua on tehty PSG:n urugualaisesta Manuel Ugaresta. Itsellä ei ole hänestä minkäänlaista mielikuvaa. 23 vuotias ja pelannut tuota ennen kaksi kautta Sportingissa.
Itseäni ei koveta ollenkaan. Toki voi vielä kehittyä, ja varmasti kehittyykin, mutta ei ole mielestäni yhtään sitä, mitä United kaipaa tuonne keskikentälle. Hänen pallovarmuutensa on kovissa peleissä ollut aivan mitä sattuu eikä fyysisyys tai liikkuvuuskaan ole hääviä. Hän on hyvä taklaamaan, mutta muutoin puolustamisosaaminen on vähän niin ja näin. Twitterissä pyörii nyt loopilla hänen esityksensä mm. Milania vastaan tämän kauden Mestareiden liigassa, ja tuossa pelissä Loftus-Cheek söi hänet täysin elävältä.

Ehkä joku kolmosvaihtoehto, mutta rahaa en maksaisi.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mistään mitään tietämättä herrojen tyylit skouttaamalla luvassa olisi matalan pallonhallinnan ei-aggressiivista kymmenen miehen puolustamista progressiiviset syöttölinjat peittämällä. Ja nopeasti vastaan iskemistä laitojen kautta. Formaatio sitten varioisi vastustajan mukaan 4-3-3, 4-1-4-1 tai 4-4-2, eikä juuri vaihtelisi ottelun sisällä.
Miksi? Siis miksi uusien apukoutsien tulo merkitsisi jotain tiettyä yksiulotteista pelityyliä? Miksi GAE:n pelitapa määrittelisi yhtään sitä, miten United tulee pelaamaan, kun päävalmentajana on edelleen ten Hag? Hake sai todellisen altavastaajajoukkueen puolustuksen aivan erinomaiseen tikkiin Eredivisiessä, ja hänen roolinsa Unitedissa olisi vastata ensisijassa puolustusnäkökulmasta. Minusta tämä on vain järkevää.

Samoin tietty RvN:n kanssa: hän tulee vastaamaan hyökkääjien kehittämisestä, ei pelitavasta kokonaisuutena. Hänellä oliPSV:ssä varsin kiinnostavia taktisia kuvioita ja painotuksia sen suhteen, miten hyökkääjille saadaan mahdollisuuksia hyödyntää isoja tiloja ja toisaalta miten hyökkäyspelaamista voidaan nopeuttaa hidastamalla pelinrakennusvaiheen edistämistä. Jnejnejne.

Unitedillahan oli viime kaudella valtavia ongelmia joukkuepuolustuksen tiiveyden kanssa, samoin kuin siinä, miten saada hyökättyä tehokkaasti. Nyt sisään ollaan tuomassa kaveria, jonka isoin forte on ollut joukkuepuolustuksen periaatteet, ja toista, jonka valmennuksellinen erityisala on ollut laitapelaamisen hyödyntäminen maalipaikkojen luomisessa. Kyllä tuo itselleni kuulostaa sellaiselta, että voisin varovaisen hurraan heittäkin. Ei United tule pelaamaan Anna Mennä Kotkien tai PSV:n peliä, vaan ten Hagin. Nämä kaverit tulevat siihen isoiksi apureiksi.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Onhan tuo uudelta johdolta nerokasta tietyllä tavalla. Tuodaan kaksi päävalmentajaa nyt kesällä apuun niin ei tarvitse miettiä ETHn paikkaajaa kun tulee marraskuussa kenkää. Säästetään hiukan! Sit pieni otteiden parannus ja jatkosopparia ja ens vuoden syksyllä mietitään että taas ollaan tässä hei.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Hei sun heiluvilles!

Mä näen tuon asian samalla tapaa kuin @V-G-, että viime kaudella pelaamisessa oli varsin radikaaleja puutteita ja nämä kaverit, jotka tulevat (?) mukaan on otettu paikkaamaan juuri näitä ongelmia, eikä lyömään kaikkea uusiksi. United tosiaan tuskin pelaa kuten Go Ahead Eagles (josta itselle tulee lähinnä mieleen joku Dave Grohlin uusi bändi enemmän kuin jalkapallojoukkue).

Ja sinällään on tuossakin perää, että jos kaikki menisi totaalisen vituilleen heti kauden alussa (mihin itse en kyllä usko), niin kummallakin uudella kaverilla olisi jonkinlainen uskottavuus toimia vähintäänkin interim-koutsina.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
On takana sitten joukkueen pelitavan tukeminen tai Ten Hagin mahdollisen korvaajan kouliminen, niin lähtökohtaisesti hyviä liikkeitä silti. Miksi kyse ei voisi olla molemmista?
 
Jeffrey

Jäsen
Miksi? Siis miksi uusien apukoutsien tulo merkitsisi jotain tiettyä yksiulotteista pelityyliä? Miksi GAE:n pelitapa määrittelisi yhtään sitä, miten United tulee pelaamaan, kun päävalmentajana on edelleen ten Hag? Hake sai todellisen altavastaajajoukkueen puolustuksen aivan erinomaiseen tikkiin Eredivisiessä, ja hänen roolinsa Unitedissa olisi vastata ensisijassa puolustusnäkökulmasta. Minusta tämä on vain järkevää.

Samoin tietty RvN:n kanssa: hän tulee vastaamaan hyökkääjien kehittämisestä, ei pelitavasta kokonaisuutena. Hänellä oliPSV:ssä varsin kiinnostavia taktisia kuvioita ja painotuksia sen suhteen, miten hyökkääjille saadaan mahdollisuuksia hyödyntää isoja tiloja ja toisaalta miten hyökkäyspelaamista voidaan nopeuttaa hidastamalla pelinrakennusvaiheen edistämistä. Jnejnejne.

Unitedillahan oli viime kaudella valtavia ongelmia joukkuepuolustuksen tiiveyden kanssa, samoin kuin siinä, miten saada hyökättyä tehokkaasti. Nyt sisään ollaan tuomassa kaveria, jonka isoin forte on ollut joukkuepuolustuksen periaatteet, ja toista, jonka valmennuksellinen erityisala on ollut laitapelaamisen hyödyntäminen maalipaikkojen luomisessa. Kyllä tuo itselleni kuulostaa sellaiselta, että voisin varovaisen hurraan heittäkin. Ei United tule pelaamaan Anna Mennä Kotkien tai PSV:n peliä, vaan ten Hagin. Nämä kaverit tulevat siihen isoiksi apureiksi.

Toki tässä lienee kyse summapelistä. Eivät uudet herrat pelitapaa päätä, mutta lienevät kuitenkin vahvistamassa omalta osaltaan EtHn pelitapaa. ETH ei ole tullut tunnetuksi gegenpressistä tai pallonhallintaan nojaavasta jalkapallosta. Nämä nyt mukaan tulevat herrat eivät hekään ole tulleet tästä erityisemmin tunnetuksi vaan noudattavat aika perinteistä hollantilaista koulukuntaa ihan samalla tapaa kuin EtH. Tämän johdosta on mielestäni syytä olettaa, että nämä herrat tuonevat ennemmin sisään omaa osaamistaan kuin sitten lisäävät vaikkapa korkeaa prässiä tai pallonhallintaa EtHn pelikirjaan.

Nämä hankinnat ovat mielestäni ennemmin EtH:ta tukevia kuin hänen ajatteluaan haastavia lisäyksiä. Näin ollen kuvittelisin, että suurta muutosta tuskin on tiedossa. Toki kirjoitit itsekin viimeisessä kappaleessa saman koskien mahdollista pelityylin evoluutiota.

Tuo laitojen kautta pelaaminen on mielestäni ollut Unitedin ongelmien alkulähteitä, se toki alkoi jo ennen EtH:ta. Keskustan kehitys voi tuoda tähän apuja, mutta esimerkiksi Antonyn floppauksen suurin syy on tuo liiallinen laidan halaaminen. Täälläkin monesti tuotu esiin kuinka hän on pelannut itsensä pussiin kulmalipulle heikomman jalkansa kanssa. Uskon, että myös Rasse olisi tehokkaampi pelatessaan keskemmällä. Jälleen myös sentterin Höjlundista Wenghorstiin ovat jääneet keskelle aivan liian yksin laitapelaajien viipottaessa laidoillaan.

Toki kokonaisuus on taas kokonaisuus ja koko joukkueen tekeminen lopulta ratkaisee miten meille käy. Laitureiden pysyessä laidoillaan laitapakin ja keskikaista pitää saada kondikseen. Näistä kuudesta tarpeellisesta palasesta joukkueessa on tällä hetkellä kolme.
 
WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onhan tuo uudelta johdolta nerokasta tietyllä tavalla. Tuodaan kaksi päävalmentajaa nyt kesällä apuun niin ei tarvitse miettiä ETHn paikkaajaa kun tulee marraskuussa kenkää. Säästetään hiukan! Sit pieni otteiden parannus ja jatkosopparia ja ens vuoden syksyllä mietitään että taas ollaan tässä hei.
Onko siinä jotain väärää, että on olemassa varasuunnitelman varasuunnitelma, kun tiedossa on, että kuinka vaikea viime kausi oli? Nyt on varasuunnitelma valmiina ja ETH myös sen varmasti ymmärtää. Hyvää reagointia ManUn johdolta.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Onko siinä jotain väärää, että on olemassa varasuunnitelman varasuunnitelma, kun tiedossa on, että kuinka vaikea viime kausi oli? Nyt on varasuunnitelma valmiina ja ETH myös sen varmasti ymmärtää. Hyvää reagointia ManUn johdolta.

No ei. Kunhan nyt heitin vitsiä. Mutta mitä nyt seurannut niin tälleen ulkopuolelta Ineosin tekemiset ovat.. noh… aika mielenkiintoisia. Tai no tietty tähän voi luetella muut isommat joukkueet jotka ovat palkanneet päävalmentajina toimineita valmentajia valmennustiimiin.

Ja kuten aina, tietysti mä voin myös olla väärässä, ensi kauden jälkeenhän tuo nähdään.
 
WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tai no tietty tähän voi luetella muut isommat joukkueet jotka ovat palkanneet päävalmentajina toimineita valmentajia valmennustiimiin.
Jos kyseessä olisi ETH:n ensimmäinen kausi, niin varmasti tälläisiä palkkauksia pidettäisiinkin erikoisina(Tulisiko kukaan nimekäs päävalmentaja edes töihin, jos ei saisi apulaisiaan päättää), mutta nyt on TET-jakso ohi ja parempaan täytyy pystyä. Lisää osaamista penkille(toivottavasti) ja jatkuvuutta.
 
Onko ETH sen tyylinen tai oloinen päävalmentaja, että antaa muiden valmentajien vaikuttaa omaan pelisuunnitelmaansa? Muutenkin siis kuin puolustuksen ja hyökkäyksen hienosäädön kanssa.

Koska se pelisuunnitelma oli aika paska viime kaudella.
 
En tiedä, mutta jos nyt yhtään pystyy itsekritikkiin, niin varmaan tajuaa kuunnella uusien valmentajien näkemyksiä.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Ornsteinin mukaan de Ligt on se vaihtoehto Branthwaitelle. Ei nykyformissa enää herätä mitään valtavia tunteita mutta ten Hagille tuttu pelaaja ja ikää kuitenkin vasta se 24-vuotta.
 
Ei, vaan Ornstein sanoi ettei kiinnostus de Ligtiä kohtaan vaikuta kiinnostukseen Branthwaitea kohtaan.

"Independent of ongoing Jarrad Branthwaite interest".

Kolmostopparina de Ligt menisi, mutta avauspelurina ei oikein tunnu riittävältä. Hän on liian hidas pelatakseen säännöllisesti isoja pelejä riittävän korkeassa linjassa.
 
Buster

Jäsen

From the article:

If United’s new owners were to undertake a 12-month review of the women’s team, it may read something like this:

- Lost Alessia Russo on a free transfer to a WSL rival, despite spending over a year trying to negotiate with her to stay.

- Dragged their female players into the Mason Greenwood debacle, leading to England’s World Cup stars receiving abuse on social media on the eve of their quarter-final due to reports claiming they would play a significant role in whether he would return to the club.

- Spent the first three months of the season without an assistant manager.

- Lost prominent coach Luke Wright and head physiotherapist Ibrahim Kerem to the men’s set-up.

- Saw their head of women’s football, Polly Bancroft, leave to join League 2 club Grimsby Town.

- Let their players find out their end-of-season awards night had been cancelled through the media.

- Despite winning the FA Cup, United ended the season in fifth place - their worst ever finish to a WSL season.

- Sir Jim Ratcliffe said plans for the women’s team are ‘TBC’ in an interview with Bloomberg.

- Mary Earps decided to leave after failing to be convinced by the club’s long-term ambitions.

- Reports emerged that the women’s team will be moved out of their new £10million facility to accommodate the men while work is completed at Carrington during the 2024-2025 season. Mihin väliaikaisiin parakkeihin nuo naiset nyt pois tieltä siirrettiin täksi kaudeksi.

- Katie Zelem, their captain, decides not to sign a new contract.

Ilmeisesti on mahdotonta sekä naisten ja miesten joukkuetta yrittää pyörittää samaan aikaan, kun toinen vielä pyörii pähkinöillä toiseen verrattuna. Mutta Jim Ratcliffella, ei kun siis Sir Jim Ratcliffella, ja Ineosilla nyt onkin kokemusta ympäristön myrkyttämisestä ja tuhoamisesta, sekä työläisten kyykyttämisestä.

Jotenkin on surullista, että hyvin suoriutuneet ja muutenkin vähällä pelaavat naiset saavat kärsiä siitä, kun miehiä on pyöritetty kevytkenkäisesti päin honkia. Ja nyt sitten pitää jokainen punta koittaa repiä irti, että saataisiin miesten edustusjoukkue nousuun. Luo todella naisten joukkueeseen todella hyvän mielialan lyödä kaikkensa peliin ja on haitallista vuosiksi eteenpäin.

EDIT: Ehkä parin viikon päästä remmiin tuleva Berrada saa tuohon jotain rotia, kun Cityssa taisi naistenkin joukkue olla aika lähellä hänen sydäntään.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Jotenkin on surullista, että hyvin suoriutuneet ja muutenkin vähällä pelaavat naiset saavat kärsiä siitä, kun miehiä on pyöritetty kevytkenkäisesti päin honkia. Ja nyt sitten pitää jokainen punta koittaa repiä irti, että saataisiin miesten edustusjoukkue nousuun.
Tästä on tosiaan ollut vähän huolta miten INEOS suhtautuu tuohon naisten joukkueeseen, joka on vihdoin saatu hyvään nousuun.

Ainakin se vähän nostatti kulmakarvoja, kun Ratcliffe ei ollut katsomassa voitokasta naisten FA-cup finaalia.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Ainut asia mikä siirtoikkunan suhteen hieman huolettaa on se, että laitapakkia ei ole nostettu missään jutussa esiin hankintakohteena vaikka koko viime kevät ihmeteltiin, että ei ole vasenta laitapakkia.

Southgatella on sen verran märkää lahkeessa, että todennäköisesti peluuttaa Shawta pudostuspelissä oli se kunto mikä tahansa. Malaciasta ei ole edelleen mitään uutisia ja on täysi arvoitus onko ensi kaudella pelikuntoinen.

Kyllä tuo yhtä ”perusvarmaa” vasenta laitapakkia huutaa.
 
Jeffrey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Hyvä homma varmasti kaikkien osapuolten kannalta, että tuo Ashworthin siirto saatiin nyt maaliin ja menneisyyden sijaan molemmat joukkueet pääsevät täysillä keskittymään tähän kesään, joka on molemmille joukkueille tärkeä.

Unitedin osalta lähimpänä toteutunutta hankintaa taitavat tällä hetkellä olla Zirkzee ja de Ligt, mutta noiden osalta kuullaan jotain varmasti vasta, kun Hollannin EM-kisat ovat päättyneet.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Mitäs @Proffa_20 on mieltä tästä? Onko Bayernille minkälainen menetys, kun taisi jossain kohtaa kautta olla nokkimisjärjestyksessä Dierin takana?

Sitä mietin että jos korkeassa linjassa pelaaminen on on de Ligtin ongelma niin onko Dier siinä häntä merkittävästi parempi? Ei kai Dier mikään raketti ole.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
technical directorin rooliin.
Toki Sporting directorin (Wilcox on Technical director), mutta kerrassaan hyvä asia, että saatiin maaliin tämä. Berrada on kaiketi myös päässyt aloittamaan työnsä (tai ainakin ihan tässä lähiaikoina), joten periaatteessa Unitedin toimisto on nyt täysilukuinen ja toimintakunnossa.

Pirun vaikeaa pysyä kärsivällisenä, mutta sitä tämä vaatii. Moni "iso kala" tulee uimaan vielä pari ikkunaa Unitedin verkkojen ohi, kuten nyt vaikka Olise, jonka missaaminen saa ainakin itseni kokemaan jonkin asteisia ahdistuskouristuksia.

Nyt itse asiassa ostoja tärkeämpää olisi myydä hyvin ja saada palkkarakenne kondikseen. On ihan ok, jos seurassa on yksi tai kaksi superpalkkaa nauttivaa, kunhan ikä, kyvyt (näytöt) ja vetovoima vastaavat liksaa. Toisin sanoen Rashford ja Brunon tulevan uuden sopimuksen palkka ovat näitä.

Kun myynnit saadaan kuntoon ja kulutasapaino saavutetaan, Unitedilla on todella, todella hyvä tilanne siirtomarkkinoilla, sillä nyt siellä on osaamista (Ashworth, Wilcox), kunnianhimoa (johto) ja tietysti edelleen aivan älyttömät tulovirrat. Ennakoisin, että noin suunnilleen kesällä 2026 hierotaan vatsaa silmät lautasina ja suu kuolaa valuen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös