Mainos

Manchester United 2024–2025: Kolmas kerta toden sanoo

  • 167 040
  • 1 315

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Manchester Unitedin kausi 2024 - 2025 tulee olemaan manageri Erik ten Hagin alkuperäisen sopimusjakson kolmas ja viimeinen. Tätä kirjoittaessa englantilaismedia on käytännössä yksimielinen siitä, että ten Hag tulee saamaan ennen kauden alkua jatkosopimuksen, jonka pituudesta ei kuitenkaan ole ollut erityisiä spekulaatioita. INEOS-vetoisen seurajohdon suorittama kauden päätöksen jälkeinen katselmus oli kiharainen ja pitkä; monia managereita arvioitiin ja muutamia jopa haastateltiin. Lopputulemana oli kuitenkin päätös pitää ten Hag seuran managerina.

Edellinen kausi oli viimeistä peliä lukuun ottamatta hirvittävä pettymys: sarjasijoitus oli Valioliiga-ajan huonoin, Mestareiden liiga päättyi alkulohkon pohjimmaiseksi, maalipaikkoja tuotettiin ja maaleja tehtiin äärimmäisen vähän ja pelaaminen oli kauden alusta saakka taktisesti ja kokonaisuutena kammottavaa sekoilua. Kausi kuitenkin päättyi juhliin, kun United pelasi upean ja kypsän pelin naapuriseuraansa vastaan FA cupin finaalissa voittaen Manchester Cityn maalein 2-1.

Itselleni tulevan kauden mielenkiintoisin asetelma koskee ehdottomasti pelitapaa. Ennen edellistä kautta ten Hag visioi maailman parhaasta vastahyökkäysjoukkueesta, joka prässää erittäin kovalla intensiteetillä. Ten Hagin aikaisempien joukkueiden pelitapoihin peilaten tämä oli hyvin poikkeuksellinen tulokulma, ja toteutunut pelitapa oli epätasapainoinen, ja kontrollin puute sekä organisoimattomuus ajoivat etenkin joukkueen keskikentän todellisiin vaikeuksiin. United pelasi koko kauden koripallomaista päädystä päätyyn -jalkapalloa, mikä tarkoitti vastustajan maalia kohti suuntautuneiden laukausten räjähdysmäistä kasvua.

Pelitapaa muutettiin kauden lopulla todella näkyvästi Arsenal-, Newcastle- ja Brighton-peleihin. Nämä olivat selvästi harjoittelua FA cupin finaalia varten, jossa United pelasi täysin erilaisella taktiikalla kuin aiemmin; keskikenttää tiivistettiin, korkea prässi jätettiin pois ja peliä rakennettiin alhaalta monipuolisemmin ja useammalla pelaajalla. Minkä johtopäätöksen ten Hag tekee taktiikoistaan tulevalle kaudelle? Luottaako hän edelleen, että paremmat pelaajat pelaavat paremmin, vai oliko kauden päätöspelin esitys esimakua tulevan kauden tyylistä?

Pelitavan ohella hälyttävää oli se, että kahta poikkeusta - Kobbie Mainoota ja Diogo Dalot'a - lukuun ottamatta yksikään pelaaja ei pelannut tasaisesti hyvää kautta. Oli pirteitä esityksiä ja paljon yritystä, kuten Alejandro Garnacholla ja Rasmus Hojlundilla, laadukasta tekemistä mahdottomassa tilanteessa kuten Harry Maguirella ja Bruno Fernandesilla sekä vaikean alun selättämistä ja nousua erittäin hyvälle tasolle kuten Andre Onanalla, mutta vain nuo kaksi aiemmin mainittua olivat ensimmäisestä pelistä viimeiseensä saakka aidosti tasaisen hyviä. Tämä on niin ikään ison reflektoinnin paikka valmennukselle, sillä pelaajan tärkein apu on pelitapa - joukkueen oleminen samalla sivulla, selkeät roolit ja toimivat taktiset ulottuvuudet - ei oma efortti.

Kolmantena huolena tulee mainita loukkaantumiskierre, joka oli yksi koko kauden kestäneistä teemoista. United kärsi loukkaantumisista yhdessä kolmen muun joukkueen kanssa eniten koko sarjassa, mutta mistä loukkaantumiset johtuivat? Itse jakaisin taustatekijät kolmeen kategoriaan:

1. Edellisen kauden rasitus ja päätökset tuoda pelaajia liian aikaisin takaisin peleihin edellisten loukkaantumisten jälkeen
2. Lääkintähenkilökunnan tekemät virhearviot tarvittavista hoidoista
3. Pelitavan aiheuttama rasitus

(On selvää, että myös huonolla tuurilla on osansa, mutta huono tuuri ei ns. isossa kuvassa aiheuta edelliskaudella nähtyä loukkaantumisten sumaa).

Yhtä kaikki, yksi uuden seurajohdon keskeisistä perusteista antaa ten Hagin jatkaa managerina oli se, miten loukkaantumiset tekivät Valioliigassa menestymisen mahdottomaksi. On toivottava, että jokainen, jota tämä teema koskee, oppii viime kaudesta paljon ja muutoksia toimintatapoihin tehdään useita.

---

Kentän ulkopuolella Unitedin selvästi kiinnostavin kokonaisuus on uusi seurajohto. Sir Jim Ratcliffen johtama INEOS-regiimi on jo nyt ehtinyt muuttaa seurajohdon rakennetta huomattavasti, kun käytännössä koko aiempi johtajisto on saanut väistyä Richard Arnoldista ja John Murtoughista lähtien. Vain muutama aiempi urheilupuolen johtoon kuulunut henkilö on jäljellä, ja mm. Darren Fletcherille suunnitellaan uutta toimenkuvaa edellisen teknisen johtajan pestin tilalle. Samoin esimerkiksi pelaajatarkkailupuoli tullaan vahvojen huhujen mukaan remontoimaan lattiasta kattoon, mikä on kerrassaan tarpeellista.

Vanhan johdon tilalle on tullut joukko nimiä, joita googlettamalla saa eteensä suuren kirjon vakuuttavia työhistorioita urheilun parissa. Kerrataan tärkeimmät henkilöt ja toimenkuvat:

Jean-Claude Blanc on INEOSin urheilujohtaja, joka nimettiin Unitedin taustayhtiön hallitukseen INEOSin edustajaksi. Hän kuuluu niin ikään Unitedin nelihenkiseen johtokuntaan Joel ja Avram Glazerin ja talousjohtaja Roger Ballin kanssa.

Sir Dave Brailsford johtaa Unitedin urheilupuolen muutosta: hänen vastuullaan on löytää Unitedille uusi urheilujohto ja huolehtia sen henkilö- ja taloudellisista resursseista. Käytännössä tämä tarkoittaa johtohenkilökunnan lisäksi keskittymistä kokonaisuuteen, pitäen sisällään niin scouttauksen ja fysiopuolen kuin mm. treenikeskuksen vaihtamisen / uudistamisen.

Omar Berrada siirtyi kaupungin toiselta laidalta Unitedin toimitusjohtajaksi. Hänen ulostulonsa ovat keskittyneet kahteen asiaan: palkkarakenteen hallintaan ja toisaalta suoritustason paineeseen: kahta perättäistä heikkoa kautta ei sallita. Berrada on tuskin kovin monelle kovinkaan tuttu - itselleni ei ainakaan - joten on kiinnostavaa nähdä, minkälaisia muutoksia hän saa aikaan.

Dan Ashworth on tulossa Unitedin urheilujohtajaksi, kunhan vain sotku palkkaamisen ympärillä saadaan selvitettyä. On Unitedin onni, että seuran urheilupuolen rakenne on johdon osalta Ashworthia vaille valmis, joten vaikka tämä venyisikin yli kesän, esimerkiksi siirrot saadaan varmasti tehtyä. Joka tapauksessa Ashworth on tullessaan aivan erinomainen haku urheilujohtajaksi, ja tämä tuskin kaipaa minkäänlaisia perusteluita.

Jason Wilcox on Unitedin uusi tekninen johtaja siirryttyään keväällä Unitediin Southamptonin urheilujohtajan paikalta. Ennen Southamptonia Wilcox työskenteli yhteensä 11 vuotta Manchester Cityssä erilaisissa urheilujohdon tehtävissä, mikä sekin (yhdessä Berradan rekrytoinnin kanssa) kertoo osaltaan siitä jalkapalloilullisesta suunnasta, johon INEOS-regiimi on valinnut Unitedia viedä. Itse olen Wilcoxin rekrytointiin erityisen tyytyväinen; hänen osaamisestaan on puhuttu todella paljon hyvää.

Sir Jim Ratcliffe puhui, että seurajohto tulee päättämään joukkueen pelillisen suunnan ja managerin tehtävä on noudattaa tätä suuntaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Vaikka suurimmassa osassa ammattilaisseuroja tämä on ollut jo sukupolven ajan itsestäänselvyys, Unitedille kyseessä on kauan kaivattu uudistus. On oletettavaa, että Fergusonin jälkeisen ajan keskeisin pelillinen teema, poukkoilu, loppuu seuraavan parin vuoden aikana.

Old Traffordiin liittyvä keskustelu tulee sekin kiihtymään kauden aikana. Task Force tekee jatkuvasti selvitystyötä ja pian siirryttäneen konkreettisempiin suunnitelmiin. Tästä puhutaan varmasti palstallakin tulevaisuudessa paljon, kun lisätietoja alkaa putoilla.

---

Entäpä sitten pelaajisto ja siihen liittyvät tarpeet?

Nykyinen sopimustilanne on seuraava:

Maalivahdit

Andre Onana - 2028
Altay Bayindir - 2027
Tom Heaton - 2024 (uutta sopimusta neuvotellaan)

Puolustajat

Diogo Dalot - 2028
Aaron Wan-Bissaka - 2025

Luke Shaw - 2027
Tyrell Malacia - 2026

Lisandro Martinez - 2027
Harry Maguire - 2025
Victor Lindelöf - 2025
Willy Kambwala - 2025
Jonny Evans - 2024 (uutta sopimusta neuvotellaan)

Keskikenttäpelaajat

Mason Mount - 2028
Kobbie Mainoo - 2027
Bruno Fernandes - 2026
Casemiro - 2026
Scott McTominay - 2025
Christian Eriksen - 2025
Donny van de Beek - 2025
Hannibal Mejbri - 2025

Hyökkääjät

Marcus Rashford - 2028
Alejandro Garnacho - 2028
Rasmus Højlund - 2028
Antony - 2027
Jadon Sancho - 2026
Amad Diallo - 2025
Mason Greenwood - 2025
Facundo Pellistri - 2025

Varmat lähtijät
Raphaël Varane
Brandon Williams
Omari Forson
Anthony Martial

Siirtohuhut ja jatkoneuvottelut

Tom Heaton - neuvottelee vuoden jatkosta
Jonny Evans - neuvottelee vuoden jatkosta
Sofyan Amrabat - seura ja pelaajan joukot neuvottelevat, päätös myöhemmin

Harry Maguire - siirtohuhuja jonkin verran
Victor Lindelöf - siirtohuhuja jonkin verran
Casemiro - vahvoja siirtohuhuja
Scott McTominay - hajanaisia siirtohuhuja
Christian Eriksen - siirtohuhuja jonkin verran
Antony - siirtohuhuja jonkin verran
Hannibal Mejbri - vahvoja siirtohuhuja
Facundo Pellistri - vahvoja siirtohuhuja

Donny van de Beek - siirtoa pidetään varmana
Mason Greenwood - siirtoa pidetään varmana
Jadon Sancho - siirtoa pidetään varmana

Kuten tästä listasta voidaan hyvin todeta, hankintoja tarvitaan paljon. United ei ole sellaisessa FFP-tilanteessa, että se voisi ratkaista ongelmansa käyttämällä suuren summan rahaa siirtomarkkinoilla, joten seuralle perinteisesti ominaisen tyylin tulee muuttua tänä kesänä. Paljon riippuu myös siitä, miten hyvin seura onnistuu myymään pelaajiaan, ja tässä keskeisimpinä niminä ovat ehdottomasti Greenwood, Sancho ja Casemiro. Ensin mainittu tähdännee ulkomaille, toisen perässä on tällä hetkellä vahvimmin Juventus ja kolmatta huhutaan Saudeihin. Donny, Hannibal ja Pellistri ovat kaupan, ja näistä selkein kohde lienee Hannibal. Kaksi muuta saanee ostettua kolikkohintaan.

Unitedin siirtokohteet

Tässä kohtaa lienee turha kerrata huhuttuja nimiä, koska niitä on niin älyttömän paljon - kuten olemme jo vuosikymmeniä saaneet nähdä. Sen sijaan pelipaikkakohtaiset tarpeet ovat hyvin tiedossa. Onni on, että United on siirtymässä pois valmentajavetoisesta pelaajahankinnasta kohti ammattimaisempaa scouttausta. Näin seura lienee paremmin turvassa aiempiin tuttavuuksiin sekä managerin mielihaluihin ja -piteisiin perustuvilta ylihintaisilta flopeilta ja omituisilta, näennäisiin tarpeisiin perustuvilta pelaajahauilta.

Ei välttämättä tärkeysjärjestyksessä:

1. Vasen laitapuolustaja: Shaw on kyvyiltään ykkösnimi, mutta kuten ten Hag sanoi, hän ei voi pelata suurta ottelumäärää. Malacia puolestaan palaa kun palaa; viime kauden loukkaantumiset olivat erittäin vakavat.

2. Kaksi keskuspuolustajaa: Huhut ovat vahvoja ja nimet juuri sitä, mitä pitääkin. Lähtijöiden lopullisesta määrästä riippuen tälle paikalle saatetaan tarvita jopa kolme pelaajaa. Näistä yksi voisi hyvinkin olla pelaaja, joka pystyy tuuraamaan oikean laitapakin paikalla. Tarjontaa on Unitedin onneksi aivan erityisen paljon.

3. Keskikentän pohjapelaaja: Tämä on yksi isoimmista tarpeista. Pelipaikalle tarvitaan pelaaja, joka loistaa kaikessa kaksinkamppailupelaamisessa, on hyvin liikkuva, pärjää ilmassa ja osaa katkoa syöttöjä. Pallollisesta osaamisesta paljon plussaa, mutta perusasiat tulee olla hallussa. Kenties se selkeimmin tiedossa oleva profiili.

4. Oikea laitahyökkääjä: Tässä teen nimisääntöön poikkeuksen: Michael Olise on liian hyvä pelaaja, jotta häntä ei hankittaisi. Minusta tämä on pakkorako samaan tapaan kuin Kim-min Jae viime kesänä. Häntä ei hankittu, vaikka oli pitkään täysin avoimesti tarjolla (syynä sekoilu sekä Mountin ja Antonyn hankinnat) ja kuinkas kävikään! Huhuja kahlitsevat Chelsean kiinnostus sekä orastava ajatus peluuttaa Garnachoa oikealla.

5. Keskushyökkääjä: Højlund ei voi olla yksin vetovastuussa, vaan tarvitaan kirittäjä etenkin kun Martial todella viimeinkin poistui. Ei tarvinne perusteluita.

Odotukset kaudelle

Jokaisella on varmasti omat ajatuksensa ja toiveensa, mutta itse toivon vain pelillistä selvyyttä, kehitystä ja suuntaa. Tulokset tulevat ajallaan, kun pelitapa on selkeä ja toimiva. Mikäli kauteen lähdetään pelaajiston vahvuuksilla luomu-tyylillä, mitään kestävää ei saada aikaan, ja jos ajatuksena on edelleen poukkoilla pelitavasta toiseen, manageri vaihtunee ennen Stockmannin jouluikkunan avausta.

Niin tai näin, tämä on ten Hagin Uusi ensimmäinen kausi sillä nyt lähdetään nollasta monessa suhteessa: ensimmäinen kauden aloitus uuden regiimin kanssa, edellisen kauden peruilta ei jäänyt työkalupakkiin mitään, vaan kaikki on kehitettävä alusta ja pelaajisto muuttuu viimeistään nyt käytännössä kokonaisuudessaan managerin valitsemaksi (joko siirtojen tai jatkosopimusten kautta). Tekosyitä ei ole yhtäkään, vaan nyt on pakko olla pelillisesti ehyt, johdonmukainen ja kehittyvä. Toisin sanoen, pokaalit eivät pelasta eikä niiden taakse voi piiloutua; nyt tarvitaan perustukset INEOS-aikakauden menestyksen luomiseksi.

Itse toivon pelitavalta älykkyyttä, iloisuutta ja halua dominoida vastustajaa pallollisena. Haluan nähdä Unitedin, joka hyökkää monipuolisesti ja puolustaa tylysti. Haluan, että profiilipelaajien, kuten Onanan, Martinezin, Mainoon, Brunon, Rashfordin ja Højlundin erityisvahvuuksia hyödynnetään.

Unitedilla on potentiaalia vaikka mihin; sen pelaajarunko on todella monipuolinen, maailmanluokan taitoja löytyy tasan jokaiselta pelipaikalta ja niin, onhan se managerikin onnistunut urallaan aiemmin hienosti.

Luottoa on jonkin verran, toivoa vähän enemmän ja unelmia vaikka kuinka paljon. Mutta rakkaus seuraa kohtaan - se on loppumatonta! Let's go, arvon jatkismanulaiset (kunhan ensin nautitaan kesästä)!
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
FA cupin voitto --> Eurooppaliiga --> Todiboa ei saa hankkia koska Nicellä sama osaomistaja ja pelaavat Eurooppaliigaa. Huoh.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Joo sinne tais mennä tää siirto.
Taitaa tarkoittaa siis sitä, että se toppari tulee olemaan Branthwaite. Voi tulla mielenkiintoista hieromista hinnasta kun Everton tietää, että Unitedilla on kova paine ostaa ja Evertonilla on taas aika kova paine myydä (Evertonilla on FFP:n kanssa ongelmia).

Keskikentän osalta on vielä aika hiljaista hankintojen suhteen. Evertonin Onanaa huhutaan vähän joka puolelle. Sitten on Benfican Neves, jonka hinta on kuitenkin aika tähtitieteellinen joten uskon kun näen.

Zirkzee olisi minusta erinomainen kaveri Höjlundille kärkeen.

Laitapakkien osalta Milos Kerkezin nimi mainittu.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olise Bayerniin. En olisi Unitediin häntä halunnutkaan. Hymiö.
Toista vuotta putkeen pelillisesti paras mahdollinen vahvistus haavin ohi maailman huonoimpaan olutkaupunkiin. Taisin viimeksi kirjoittaa "ei vituta".
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Toista vuotta putkeen pelillisesti paras mahdollinen vahvistus haavin ohi maailman huonoimpaan olutkaupunkiin. Taisin viimeksi kirjoittaa "ei vituta".
Jos tuo pitää paikkansa, että Chelseaan siirtyessään ainakin olisi halunnut tienata enemmän kuin Sterling (350k) niin vähän epäilen, että Unitedin kanssa olisi myös voinut tehdä tiukkaa päästää sopimukseen palkasta.

Tuskin olisi tyytynyt vähempään kuin Rashford.
 

OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United
Jos tuo pitää paikkansa, että Chelseaan siirtyessään ainakin olisi halunnut tienata enemmän kuin Sterling (350k) niin vähän epäilen, että Unitedin kanssa olisi myös voinut tehdä tiukkaa päästää sopimukseen palkasta.

Tuskin olisi tyytynyt vähempään kuin Rashford.
Eiköhän sekä Chelsea että United olisi kumpikin pystynyt maksamaan enemmän kuin Bayern. Siksi kummastuttaakin Olisen valinta. Toki Saksassa pääsee vähemmillä odotuksilla, ja pelin tasokin on alhaisempi. Bayernin riveissä on tiedossa myös helppoja pokaaleja.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Viime kauden ketjun lopussa ennustelin, että valmennusryhmään tulee joku muutos, joka voisi vähän tulla erilaisella tyylillä sisään ten Hagin kovan vaatimustason vastapainoksi.

Aika hankala kuvitella parempaa vaihtoehtoa kuin van Nistelrooy, joka on ten Hagin maanmies ja seuralegenda.

Sen Athleticin laajemman jutun perustella missä käytiin läpi kaikki muminat mitä pukukopista on taas kuulunut pitkin kauden, niin varmaan tuollainen van Nistelrooyn kaltainen kaveri voi olla ihan hyvä auktoriteetti.

Niin ja Ruud on työskennellyt Branthwaiten kanssa PSV:ssä.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
SkySportsin transfer talk podcastista muutama poiminta:

- Jose haluaisi Lindelöfin Fenerbacheen
- United on kovasti Zirkzeen perässä ja se mikä tuossa oli se olellinen nosto on, että Zirkzeen prässitilastot on viime kaudelta Serie A:n parhaat
- Branthwaiten osalta United teki sen yhden tarjouksen ja Evertonin pyynti on merkittävästi korkeampi, Dharmesin mukaan erona aiempaan United ei ole halukas koko kesän kestävään neuvottelusaagaan vaan asiaan palataan vain jos Everton on valmis pudottmaan hintaa, muussa tapauksessa katseet siirretään muualle.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Viime kauden ketjun lopussa ennustelin, että valmennusryhmään tulee joku muutos, joka voisi vähän tulla erilaisella tyylillä sisään ten Hagin kovan vaatimustason vastapainoksi.

Aika hankala kuvitella parempaa vaihtoehtoa kuin van Nistelrooy, joka on ten Hagin maanmies ja seuralegenda.
Jossain osui silmään myös ihan hyvää pohdintaa siihen liittyen, että jos ten Hagille joudutaan jossain vaiheessa antamaan potkut ja uutta manageria ei ole heti saatavilla, niin hepalla riittäisi kompetenssi valmentamaan esimerkiksi se kausi loppuun asti väliaikaismanagerina.

Olisihan van Nistelrooy apuvalmentajaksi kova sainaus ja kertoisi se ainakin jotain miehen sitoutumisesta, jos valitsisi Unitedin apuvalmentajan pestin ennen Burnleyn managerin paikkaa, jota hänelle on ilmeisesti myös tarjottu.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt tulee paljon tietoja, että tuo RvN on todellakin tapahtumassa. Kumpikin osapuoli haluaa homman maaliin pian. Tämä siis mm. Romanolta.

Myös Zirkzee edistyy ja neuvotteluja käydään detaljeista. Sky Sportin lähetyksessä oli aiheesta äskettäin.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Siellä Rangnickin Itävalta voitti EM-kisoissa oman alkulohkonsa, jossa olivat myös mukana Ranska, Hollanti ja Puola. Ja mikä vielä hämmästyttävämpää, niin Itävalta on pelannut kisojen parasta jalkapalloa, vaikka se joutuu antamaan aika monelle maalle tasoitusta pelaajamateriaalissa. Unitedissa ei homma ihan lähtenyt, kun seuran "tähdet" eivät suostuneet tekemään riittävää työmäärää ja kääntyivät heti valmentajaa vastaan. Nyt pari vuotta myöhemmin näkee vielä selkeämmin, kuinka oikeassa Rangnick olikaan niin monessa Unitediin liittyvässä asiassa.

Vieläkin harmittaa, että tuo Rangnickin konsultin pesti päättyi ennen kuin se ehti kunnolla edes alkaakaan. Veikkaan, että joukkue olisi aika paljon paremmassa jamassa tällä hetkellä, jos Rangnick olisi ollut pari edellistä kesää vastaamassa Unitedin pelaajahankinnoista.

Onneksi nyt ollaan kuitenkin vihdoin saamassa seuran organisaatiorakennetta parempaan jamaan ja valmentajan roolia on pienennetty merkittävästi. Romanon mukaan ten Hagin jatkosopimus on lähellä, joten ilmeisesti myös hän on suostumassa siihen, että hänen roolinsa pelaajahankinnoissa tulee olemaan jatkossa pienempi.

Sir Alex pystyi aikoinaan tekemään kaiken itse, mutta hän olikin ihan poikkeuksellinen valmentaja ja johtaja. Kauan meni Unitedissa tajuta, että jos joukkue koostuu esimerkiksi van Gaalin ja Mourinhon haluamista pelaajista, niin siitä cocktailista on aika vaikea rakentaa huippujoukkuetta, kun valmentajien pelitavat ja siten myös eri pelipaikoille vaadittavat pelaajatyypit ovat ihan erilaisia.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Nyt pari vuotta myöhemmin näkee vielä selkeämmin, kuinka oikeassa Rangnick olikaan niin monessa Unitediin liittyvässä asiassa.

Vieläkin harmittaa, että tuo Rangnickin konsultin pesti päättyi ennen kuin se ehti kunnolla edes alkaakaan. Veikkaan, että joukkue olisi aika paljon paremmassa jamassa tällä hetkellä, jos Rangnick olisi ollut pari edellistä kesää vastaamassa Unitedin pelaajahankinnoista.
Samaa mietin eilen itsekin kun katsoin tuota Itävallan pelaamista. Vähän myös surullista katsoa miten hyvin Itävallan pelaajat ovat sitoutuneet Rangnickin pelitapaan ja miten hirveää se sama oli Unitedissa.

Rangnickin kohdalla näkyi jo ensimmäiset merkit siitä, että Ronaldo ei pystyy tuollaista pelitapaa toteuttamaan ja väitän, että Rangnick olisi ajan myötä päätynyt samaan ratkaisuun kuin ten Hag, eli penkittämään Ronaldon. Tuossa väliaikaispestissä nyt ei ollut oikein järkeä keikuttaa venettä yhtään enempää kuin mitä oli tarvetta.

Tästä syystä itse en pistänyt pahakseni, että ten Hag jatkaa ettei taas yksi valmentaja joudu luiskaan. Mourinho, Solskajer, Rangnick... en usko että yksikään näistä ei pärjännyt sen takia, että eivät ole riittävän hyviä valmentajia.
Sir Alex pystyi aikoinaan tekemään kaiken itse, mutta hän olikin ihan poikkeuksellinen valmentaja ja johtaja.
Hänelläkin oli apunaan silti Gill. Tästä oli puhetta viime Transfer Talk podcastissa, että kun United vuosia menestyi tällä tavalla niin samaan aikaan muut seurat alkoivat kuroa sitä eroa umpeen palkkaamalla omalle toimistolleen enemmän väkeä ja alkoi tulla näitä director of fotballeja ja technical directoreja.

Sitten kun sir Alex jäi pois, muissa seuroissa oli siirrytty tähän malliin mutta Unitedissa ajateltiin, että homma hoituu muutamalla tekijällä. Nyt sitten lopulta kymmenessä vuodessa on ymmärretty, että Unitedin pitää tehdä sama.

Tästä kesästä lähtien nyt siis ensimmäisen kerran voi sanoa, että Unitedin valmentajalla on oikeasti huippuseuran toimistolle riittävän pätevät tekijät tukena. Ei se välttämättä vielä ensi kaudella näy mutta ihme jos jotain positiivista muutosta ei ala näkyä.
 

Jeffrey

Jäsen
Itse taas en ole ollenkaan Rangnickin perään. Mielestäni mies näytti oman luonteensa nakertaessa organisaatiota sisältäpäin ja esittämällä julkisuudessa julmia kommentteja pelaajista ja firmasta. Vaikka väitteet olisi kuinka tosia, ei näillä avuilla tulevaisuutta rakenneta.

Ei hänestä yksinkertaisesti ollut suurseurassa toimimaan. Maailma on täynnä valmentajia ja toimihenkilöitä jotka loistavat pienemmissä ympyröissä, mutta kirkkaammissa valoissa homma vaan ei toimi. Mielestäni itävaltalaisen toimintatavat ovat juuri tällaisia, jotka eivät suurempiin firmoihin toimi.

Eikä United ole ainoa seura joka ei nähnyt miehelle käyttöä. Hän ei ole missään suuremmassa seurassa töissä ja jos hänen hekumointinsa olisi aiheellista, olisi hän varmasti töitäkin löytänyt.

Toki rooli toimistossa olisi ollut maltillisempi. Silti Unitedin ollessa näin sekaisin se viimeinen asia jota olisi mielestäni kaivattu, olisi ollut tällainen yhden sooloilijan tulo vetämään Unitedia taas omaan suuntaansa muutamaksi vuodeksi.

Siinä Ralf saattoi oli oikeassa, että Unitediin tarvitaan täydellinen toimintakulttuurin muutos. Tosin juuri sen takia hänen kaltaisen palkkaaminen pariksi vuodeksi olisi ollut hölmö teko. Ei United tästä millään väliaikaisilla messiailla nouse.

Tämä toki ei ole pois hänen ja Itävallan hienosta tekemisestä kisoissa. Lopulta voi olla niinkin, että se oli enemmän Unitedin kontolla ettei hänen kanssaan homma toiminut. Siltikin lopputulos on sama, aika ja paikka olivat vääriä. Tätä ei helpottanut myöskään Ralfin omat toimet, ja hän myös omien sanojensa mukaan luovutti hyvin nopeasti. Ei sellaisen kaverin varaan voi tulevaisuuttaan rakentaa.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Samaa mietin eilen itsekin kun katsoin tuota Itävallan pelaamista. Vähän myös surullista katsoa miten hyvin Itävallan pelaajat ovat sitoutuneet Rangnickin pelitapaan ja miten hirveää se sama oli Unitedissa.

Rangnickin kohdalla näkyi jo ensimmäiset merkit siitä, että Ronaldo ei pystyy tuollaista pelitapaa toteuttamaan ja väitän, että Rangnick olisi ajan myötä päätynyt samaan ratkaisuun kuin ten Hag, eli penkittämään Ronaldon. Tuossa väliaikaispestissä nyt ei ollut oikein järkeä keikuttaa venettä yhtään enempää kuin mitä oli tarvetta.

Tästä syystä itse en pistänyt pahakseni, että ten Hag jatkaa ettei taas yksi valmentaja joudu luiskaan. Mourinho, Solskajer, Rangnick... en usko että yksikään näistä ei pärjännyt sen takia, että eivät ole riittävän hyviä valmentajia.

Hänelläkin oli apunaan silti Gill. Tästä oli puhetta viime Transfer Talk podcastissa, että kun United vuosia menestyi tällä tavalla niin samaan aikaan muut seurat alkoivat kuroa sitä eroa umpeen palkkaamalla omalle toimistolleen enemmän väkeä ja alkoi tulla näitä director of fotballeja ja technical directoreja.

Sitten kun sir Alex jäi pois, muissa seuroissa oli siirrytty tähän malliin mutta Unitedissa ajateltiin, että homma hoituu muutamalla tekijällä. Nyt sitten lopulta kymmenessä vuodessa on ymmärretty, että Unitedin pitää tehdä sama.

Tästä kesästä lähtien nyt siis ensimmäisen kerran voi sanoa, että Unitedin valmentajalla on oikeasti huippuseuran toimistolle riittävän pätevät tekijät tukena. Ei se välttämättä vielä ensi kaudella näy mutta ihme jos jotain positiivista muutosta ei ala näkyä.
Jatkoajassakin oltiin silloin sitä mieltä, että parempi antaa Rangnickin mennä ja ETH:n tuoda omat jees-miehensä mukanaan.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Jatkoajassakin oltiin silloin sitä mieltä, että parempi antaa Rangnickin mennä ja ETH:n tuoda omat jees-miehensä mukanaan.
Tosiaan oli puhe tuosta Rangnickin roolista konsulttina. Ei kai ten Hag toimistolle ketään tuonut mukanaan?
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tosiaan oli puhe tuosta Rangnickin roolista konsulttina. Ei kai ten Hag toimistolle ketään tuonut mukanaan?
Muistaakseni oli keskustelua, että Rangnickin lähtö oli hyvä, kun oli joistain asioista eri mieltä kuin uusi manageri. Nähtiin, että manageri on kuningas. Rangnick olisi voinut tuoda toimistolle ammattimaisuutta, mutta tokihan tämä ongelma on nyt ratkaistu muuten.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Muistaakseni oli keskustelua, että Rangnickin lähtö oli hyvä, kun oli joistain asioista eri mieltä kuin uusi manageri. Nähtiin, että manageri on kuningas. Rangnick olisi voinut tuoda toimistolle ammattimaisuutta, mutta tokihan tämä ongelma on nyt ratkaistu muuten.
Noooh. Jotkut olivat jo tuolloin hajulla siitä, että RR:n lähtö kaavaillusta konsulttiroolista oli oire ongelmista enemmän kuin mitään muuta. Itse olen vieläkin sitä mieltä, että Rangnick konsulttina olisi ollut aivan korvaamattoman hyvä mahdollisuus Unitedille; hän ei taatusti olisi kannattanut näitä Antonyjen paskahankintoja, jotka ovat vieneet Unitedilta mahdollisuudet toimia siirtomarkkinoilla.

Tässä pari aikalaiskirjoitusta:
Todella paska uutinen. Nyt on valtava pelko perseessä, että board ja Glazerit ovat jyränneet yli Murtoughin, joka oli sekä seuran sisäisesti että julkisesti ylistänyt Rangnickin ideoita. Se tarkoittaisi, että se täysin perusteellinen muutos, ylösalaisin kääntäminen ja ravistelu, jota seura tarvitsee enemmäin kuin mitään, jää toteutumatta. Rangnick oli monella tapaa parasta mitä Unitedille saattoi tapahtua.

Mikään tästä ei yllätä, mutta silti pettymys ja nimenomaan pelko on valtava. Van Gaal on 100% oikeassa sanoessaan, että United on "commercial club", ei "sporting club".

Helvetti!

Väistämättä tulee mieleen se ajatus, että ihminen joka uskaltaa nostaa epämiellyttäviä asioita esiin seuran sisäisestä osaamattomuudesta on helpointa savustaa ulos.

Vähän pelottaa että tässä jatketaan samaa kaavaa eli ETH ostaa sisään hollannin maajoukkueen ja seuraava valmentaja taas haluaa ihan erilaiset pelaajat ja uudet rojektit.

Ei kai sekään mahdotonta ole, että Rangnick menetti seuran sisällä uskottavuutensa kun hänen oma valmennuspestinsä meni sen verran vituilleen?

Joka tapauksessa huonot vibat tästä uutisesta.

Ei auta kuin toivoa että ETH on odotettu messias… vähän kuten van Gaalin, Josen ja Solskjaerin kanssakin tuli tehtyä.
EtH ei ollut messias...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös