Lueskelin tuossa joku päivä (omasta mielestäni) varsin mielenkiintoista teoriaa siitä, millä periaatteilla pelaajia tulisi hankkia, ja pelaajarekryt, joukkueen pelaajisto ja valmentajavalinta tulisi suhtauttaa keskenään. En ole täysin varma suhtautumisestani tähän kaikkeen, mutta on tässä logiikkaa.
Ajatus oli, että pelaajat ovat joukkueelle olennaisempia kuin valmentaja, sillä pelaajat ovat käytännössä aina joukkueessa valmentajaa pidempään. Periaatteessa voisi karrikoida, että valmentajia tulee ja menee, mutta pelaajia on mahdotonta vaihtaa samalla tahdilla. Valioliigassa erinomaisesti menestyneistä valmentajista vain SAF, Wenger, Klopp ja Pep ovat pysyneet seurassa pidempään kuin pelaajansa.
Seurauksena tälle ajatukselle on, että pelaajia ei pitäisi ensisijaisesti hankkia sopimaan valmentajan pelitapaan eikä valmentajan pitäisi ensisijaisesti peluuttaa pelitapaa, johon käytettävissä olevat pelaajat eivät sovi. Tämä siksi, että kahta saman pelitavan valmentajaa on vaikea löytää ja erityisen haastavaa on menestyä Valioliigassa niin, että systeemi pysyisi valmentajasta toiseen muuttumattomana ja pelaajat voitaisiin korvata 1:1. Seurauksena on jatkuva pelaaja- ja systeemiruletti.
Kyse on rekrytoinnin prioriteettien järjestyksestä.
Minusta tämä on se mielenkiintoinen ehdotus:
1. Seuran tulisi päättää pelillisistä suuntalinjoista
2. Seuran pitää tunnistaa Valioliigan vaatimustaso ja rekrytä pelaajia, jotka sopivat nimenomaan Valioliigaan
3. Seuran tulee valita manageri, joka sopii valittuun pelilliseen tyyliin ja pelaajistoon.
Tähän liittyen, systeemi (= filosofia, = identiteetti, = pelilliset suuntalinjat jnejnejne.) ovat seuran päätettävissä ja niiden tulisi pysyä muuttumattomina. Sen sijaan taktiikat ovat vain väline systeemin toimivuuden saavuttamiseksi ja niitä pitääkin muokata tilanteen ja pelaajiston mukaan.
Huomioita Unitedin valmentajista:
- Amorim on hankittu muuttamaan systeemi ja pitämään taktiikkansa muuttumattomina. Tästä on seurauksena nykyisten pelaajien täydellinen sopimattomuus joukkueeseen, josta on puolestaan seurannut pelillinen aneemisuus ja suunnattomuus sekä tietysti surkea tulostaso.
- Ten Hag ei muokannut taktiikoitaan, vaan vaihtoi niitä jatkuvasti. Hänellä ei ollut täten olemassa pelillistä suuntaa lainkaan, ei mitään pelillistä identiteettiä. Lisäksi hänellä oli puutteita ymmärtää pelaajistoaan ja sen sopivuutta Valioliigaan.
- OGS menestyi Valioliigassa niin hyvin (suhteessa muihin SAF:n jälkeisiin United-joukkueisiin), koska hän nimenomaan sopeutui pelaajistoonsa, peluutti pelaajiston vahvuuksien mukaista jalkapalloa ja sopeutti taktiikkaansa vallitsevien olosuhteiden mukaan. Pohja putosi viimeisellä kaudella pois kun joukkueeseen hankittiin pelaajia, jotka eivät sopineet Valioliigaan eikä hän pystynyt enää hyödyntämään pelaajistoaan.
- OGS:n United oli identiteetiltään keskialueen prässiä suosiva vastahyökkäysjoukkue, johon tuon joukkueen pelaajat soveltuivat erinomaisesti. Ensimmäisten vuosien rekrytoinnit sopivat tähän systeemiin hyvin.
- Mourinhon ongelmat olivat itse asiassa enemmän muualla kuin pelillisissä tekijöissä: häntä ei tuettu rekrypuolella likimainkaan riittävästi (samaa voi sanoa myöv van Gaalista ja OGS:stä), josta syystä hänellä meni hermo. Samalla pelaajisto luovutti hänen suhteensa. Tämä huomioiden on sanottava, että pelaajisto soveltui juuri Mourinhon pelillisen tyylin jäljiltä OGS:n käyttämään tyyliin paremmin kuin moni ajattelee.
---
Unitedin tulevaisuus näyttää minusta aika vaikealta. INEOS on päättänyt muuttaa pelilliset suuntalinjat täysin ja tämän toteuttamisen ajuriksi valittu Amorim on saanut selkänojan olla täysin vankkumaton omassa tyylissään. Seurauksena voi olla toimiva pelitapa ja joukkue sekä paljon pokaaleita, mutta millä aikavälillä?
Kuten alussa sanottu, pelaajiston muuttaminen vastaamaan täysin uudenlaista identiteettiä on todella hidasta puuhaa ja mikäli Amorim ei pysty syystä tai toisesta jatkamaan tätä esim. viiden vuoden prosessia, sopivan seuraajan löytäminen voi olla todella haastavaa ja tuoda taas omia muutoksiaan ennen kuin edellistä prosessia on ehditty saattaa loppuun.
Unitedin SAF:n jälkeinen sekoilu tiivistyy ylläesitetyn prioriteettilistan ensimmäisen kohdan laiminlyöntiin: seura ei ole päättänyt pelillisistä suuntalinjoistaan - sellaista ei ole ollut - vaan jokainen manageri on tehnyt identiteetin (ja erittäin valitettavasti myös rekrytoinnin) suhteen omat valintansa. Tämä kaikki on johtanut systeemiseen ja pelilliseen poukkoiluun, ja samassa joukkueeseen on haettu liigaan sopimattomia pelaajia.
Tärkeä huomio on se, että nyt valittu uudistusprosessi tulee olemaan huomattavasti suurempi kuin yksikään aiempi kahden valmentajan välinen pelillinen muutos. Aika näyttää toimiiko se, mutta itse en muutamastakaan syystä pidä erityisen hyvänä strategisena päätöksenä lähteä tällaiseen prosessiin. (Ja huom. mikään tästä ei ole Amorimin "vika" tai edes vastuu, vaan päätöksenteosta ja sen seurauksista vastaa nimenomaan INEOS).
