Mainos

Manchester United 2024–2025: Kolmas kerta toden sanoo

  • 167 357
  • 1 320

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaan silti ten Hagin sopimus jatkui vuodella tuon myötä, käänteli sitä asiaa miten päin tahansa.
Jatkui, koska kuten mm. Carl Anka tyhjentävästi perusteli, viimeiseen sopimuskauteen lähteminen = potkut tulossa, etenkin kun on uusi omistaja. Tuo option lunastaminen oli vähän kuin "vielä yksi mahdollisuus näyttää".

Citya ja Fulhamia vastaan nähtiin paljon hyvää ja tänään oli sitten se eka heikompi matsi. Tänäänkin parempi tulos oli yhden liukastumisen päässä.
Nähtiin toki paljon hyvää. Mutta niin nähtiin tänäänkin. Se vain, että taktinen kokonaisuus ei lukeudu näihin, vaan kyse on aina vain väläyksistä - joko joukkueena tai pelaajilta - ja anomalioista. Unitedin pallollinen tekeminen on koko viime ja tämän kauden osalta ollut perustuksistaan lähtien täysin riittämätöntä, ja pallottomana joukkuen on ollut vielä huonompi. Preseasonin ja näiden kolmen merkityksellisen ottelun osalta tilanne ei ole juurikaan muuttunut, pl. prässin osalta, mikä on johtunut Brunon ja Mountin tuplavaleysin käytöstä, ja johtanut toisaalta vaikeuksiin pelinrakentamisessa ja -edistämisessä (mm. Mainoo jää säännöllisesti liian yksin pallollisena).

Se että nyt aletaan taas huutaa valmentajaa ulos on varmaan juuri se syy miksi ten Hagin optio käytettiin.
Taas ja taas, itse en ole missään vaiheessa lopettanut. Mutta mitä tarkoitat tällä noin muutoin?
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Mutta mitä tarkoitat tällä noin muutoin?
Ihan vaan sitä, että tähän ketjuun tuli jo tuo eka ten Hag ei näe joulua viesti, niin eiköhän sama meno ole somessa ja muillakin palstoilla.

Veikkaan myös että aika moni samoista tyypeistä, jotka haukkuu ten Hagia, jossain X:ssä ylisti ten Hagia FA Cupin voiton jälkeen.

Sinun kohdallahan tuo on ollut johdonmukaista koko ajan ja vähän oletin, että tartut siihen kun sanoin, että tänään oli lähellä tulla hyvä tulos. Tärkeintä kun on tosiaan se kokonaisesitys tuloksen takana ja se on ihan totta.
 

Acid

Jäsen
Se oli sitten semmoinen peli. Olin kohtuullisen varma, että ten Hag olisi erotettu viime kauden jälkeen. Näin ei tehty ja syitä voidaan arvella. Oma veikkaus on, ettei sopivaa valmentajaa ollut saatavilla, jonka lisäksi toimisto meni uusiksi eikä haluttu hätäillä. En edelleenkään usko, että ten Hagin johdolla United nousisi takaisin huipulle. Pelkästään vaihtamisen ilosta ei kuitenkaan kannata sitä uutta valmentajaa palkata. Eniten tässä pelottaa, että kauden aikana päävalmentaja vaihtuu, mutta se uusi on Southgate.
Positiivista se ettei keskikenttä ole kahdessa ottelussa vuotanut niin pahasti kuin edelliskaudella.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mulle positiivisinta kahdessa ekassa pelissä on ollut Mazraoui.

Mutta jos haluaa pahan mielen, kannattaa katsoa Hammersin toisen maalin synty. Sniff!
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Sky otti kiinni tuohon Rashfordin esitykseen. Rashfordilta siis toinen peräkkäinen matsi ilman laukausta, kaksi kosketusta boksissa, lisäksi teki vähiten prässejä hyökkääjistä. Posina teki paljon juoksuja ilman palloja ja mielestäni puolusti hyvin.

”He had 12 total pressures compared to Mount's 27, Amad's 22 and Fernandes' 39. Zirkzee managed more (18) in 45 minutes.” Lähde Skysports

En pidä tuota prässien määrää niin isona ongelmana, kun juoksua tapahtuu selkeästi muissa tilanteissa, että ei se työnteosta ole kiinni. Silti tuo, että ei pääse boksiin eikä lauo onkin sitten todella iso ongelma. Toki jos tekee juoksun ja syöttöä ei tule, niin hankala on saada pallon kanssa asioita tapahtumaan.

Jos jatketaan tuolla 4-2-4 systeemillä niin kyllä se Amad on joka ansaitsee jatkaa, kun Garnachoa aletaan ottaa avaukseen.

Mount oli taas ihan positiivinen yllätys mutta en tiedä onko sitten taas jotain pientä vammaa?

Toinen positiivinen on sitten ollut laitapakit ja vaikka Mazrasta on ollut paljon puhetta niin Dalot on vetänyt hyvin vasemmalla ja piti Mintehin hyvin kurissa.

Tuosta lopun surkeasta boksipuolustamisesta oli Athleticin sivuilla myös ihan hyvä näkemys:

”Of the nine United players in the penalty area as Adingra played his cross, three were new signings, two joined just last week and four had not started the game. The routines themselves were being orchestrated by a set-piece coach in Andreas Georgson who has an excellent reputation yet only arrived less than a month ago.”
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
”Of the nine United players in the penalty area as Adingra played his cross, three were new signings, two joined just last week and four had not started the game. The routines themselves were being orchestrated by a set-piece coach in Andreas Georgson who has an excellent reputation yet only arrived less than a month ago.”
Toisaalta eipä Hürzeler kauaa ole BHA:n peräsimessä ollut, eli vähän nyt kyllä kivistää päätä taas näiden aikapaineiden taakse meneminen. Yksittäisen tilanteen häviäminen nyt toki onnistuu ihan miltä vaan joukkueelta, enemmän olen huolissani siitä, mitä sen koko 90 minuuttia muuten tapahtui.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Selailin datoja eri tileiltä ja sivuilta tuota eilistä peliä ajatellen sitä vasten, miten peliä analysoitiin tuoreeltaan tuloksen jälkeen. Kolme teemaa nousi esille:

1. Hyvä prässi
2. Hyvä pelinrakentelu
3. Huono tuuri

Mikä sitten oli toteutuma näiden osalta?

1. Prässi ei todellakaan ollut hyvää. Se näyttia ajoittain hyvältä, koska Mount on pallottomana niin aktiivinen, mutta kun katsoo, mitä oikeasti tapahtui:
- 12,2 PPDA (viime kauden ka 12,6 (Valioliigan 10s))
- 3 korkealla tehtyä pallonriistoa (surkeaa! Viime kauden ka 8,6 (Valioliigan 10s))
- 14 päästettyä laukausta (viime kauden ka 15,8)
- Puolustuslinja 38,4 metriä, eli alempana kuin millään joukkueella viime kaudella keskimäärin
- Brighton syötti 92 kertaa hyökkäyskolmannekselleen
- Brightonilla 33 kosketusta Unitedin boksissa.

Toisin sanoen United ei onnistunut prässillään
- tukahduttamaan Brightonin pelirakentelua
- estämään Brightonin toisen vaiheen progressiota
- rajoittamaan Brightonin pääsyä boksiin tai laukauksia.

Niin ikään, prässi ei johtanut maalipaikkoihin likimainkaan riittävällä tasolla.

2. Pelinrakentelu ei ollut onnistunutta. Se tapahtui laidoilla, kuten ten Hagille on Unitedissa ollut tyypillistä, ja perustuu lähes täysin pelaajien kykyihin - ei taktisiin tekoihin kuten tiettyjen alueiden painottamisiin. Tilastollisesti:
- Syötöistä 16 % hyökkäyskolmalle
- Syötöistä 63 % omalla puolikkaalla
- Field tilt 39,7 % (!!!)
- Syötöt välikaistoille: MUN: 19kpl (4%), BHA: 33kpl (8%)
- 38 pitkää syöttöä
- xG 1,41
+ 14kpl 10+ syötön ketjua
+ Pelinrakentelun onnistumisprosentti 87,6.

Brighton oli luonnollisesti lähes joka kategoriassa parempi. Unitedin osalta huolestuttavinta on tuo kyvyttömyys päästä puolustuslinjasta pallollisena eteenpäin, mitä tuo oman puoliskon alueella syöttelyn määrä kuvastaa: vain Leicester ja Ipswich syöttelivät enemmän omalla alueellaan, ja heille kävi ohraiset.

Unitedilla on suuria vaikeuksia tuossa, koska keskikenttäpelaajat ovat säännönmukaisesti aivan liian kaukana pallollisista toppareista / laitapakeista. Jos vertaa Cityyn, Arsuun, Pooliin, Villaan, Brightoniin tai Spursiin, ero on kuin yöllä ja päivällä. Newcastle on tämän kauden osalta näkemättä, mutta olettaisin sen olevan mainittujen kanssa samaa kategoriaa. Tästä hyvän kutospaikan moderni ideaali:



Tuo on kerrassaan mahtava tiivistys ja saa oikeasti harmistumaan kun miettii miten ten Hag peluuttaa.

3. Kävikö Unitedilla vain huono tuuri? No, käännetään niin päin, että pitääkö Unitedin olla riippuvainen Amadin salamapaikasta tai yksittäisestä vastahyökkäyksestä toisella puoliajalla?

Unitedin pelitapa on juuriaan myöten viallinen. Jos se ei olisi, vaan vastustajan pelaaminen tehtäisiin vaikeaksi ja itse luotaisiin paljon maalitekomahdollisuuksia (xT) ja maalipaikkoja (xG), yksittäisten tilanteiden hassaaminen voisikin mennä huonon tuurin piikkiin. Mutta ei nyt. Ei ten Hagin Unitedissa, jossa:
- pelirakentelu on systemaattisesti viallista
- puolustuksen ja hyökkäyksen linkkiytyminen on systemaattisesti viallista
- maalipaikkojen luominen on systemaattisesti viallista, ja ennen kaikkea;
- prässi on muodosta ja pyrkimyksestä toteutukseen täysin idioottimaisen viallista.

Viimeiseen kohtaan: tuntuu aivan järjettömältä, että Unitedissa pitää jotenkin valita, prässätäänkö hyvin vai pystytäänkö rakentamaan peliä alhaalta edes vähän. Yleensä kumpikaan ei onnistu, koska kentän keskusta on täysin heitteillä, mutta eivät ainakaan samaan aikaan. Jälleen kerran, ero Cityyn ja Arsenaliin on valtava; molemmat noista lukeutuvat sekä parhaisiin prässääjiin että parhaisiin rakentajiin.

Sitten on vain jäljellä syiden etsiminen milloin Rashfordista, milloin Maguiresta, milloin Casemirosta jne. vaikka tässä on nyt katsottu tätä tismalleen samaa touhua jo pitkälle yli vuosi ja laatupelaajia on tullut jokaiselle pelipaikalle.

Kyse on ten Hagin pelitavasta, joka on pelaajariippuvainen, väärä ja kerta kaikkiaan vain huono.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
McTominayn siirto tarkoittanee sitä, että Ugarte saadaan pysyvänä siirto varmaan melko pian pakettiin.

Ihan positiivista, että Dominaattorista se 30 miljoonaa saatiin. Melkoisena kulttipelaajana mies jää lopulta mieleen.
 

Liitteet

  • IMG_5978.jpeg
    IMG_5978.jpeg
    492,1 KB · kertaa luettu: 136
Viimeksi muokattu:

Escort

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS, K-67
Toisaalta eipä Hürzeler kauaa ole BHA:n peräsimessä ollut
Vaikka todella toivon Tenhagin onnistuvan Manun valmentajana niin eilinen sai itsellänikin viimeistään epäilykset heräämään juuri mainitsemastasi syystä. Brightonin peli oli paljon paremmin balanssissa vaikka uusi valmentaja ollut mukana vasta muutaman kuukauden. Ehkä Ugarte on sitten se puuttuva palanen ja homma alkaa rokkaamaan...
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Vaikka todella toivon Tenhagin onnistuvan Manun valmentajana niin eilinen sai itsellänikin viimeistään epäilykset heräämään juuri mainitsemastasi syystä. Brightonin peli oli paljon paremmin balanssissa vaikka uusi valmentaja ollut mukana vasta muutaman kuukauden. Ehkä Ugarte on sitten se puuttuva palanen ja homma alkaa rokkaamaan...
Itseä mietityttää tässä vieläkin se että mistä EtH takinkääntö pelitavassa johtuu. En tiedä vedänkö vähän mutkat suoriksi, mutta tuntuu että EtH peluuttaa pelitapaa jota ei edes oikein hallitse. Jotenkin tuntuu täysin absurdilta että tämä olisi miehen oma päätös, mutta jos on niin silloin pitäisi kyllä näyttää ovea.
 

Escort

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS, K-67
Itseä mietityttää tässä vieläkin se että mistä EtH takinkääntö pelitavassa johtuu.
Samaa itsekin miettinyt. Ajaxissa peluutti todella viihdyttävää futista nuorella joukkueella ja saman taisi tehdä aikanaan Utrechtissa. Manussa peluuttanut sitten kaaos jalkapalloa mitä voisi sekavuudessaan verrata Raimo Summasen Mother Nature Hockeyyn.
 

MarkoPalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU, Hammarby IF, Jokerit
Samaa itsekin miettinyt. Ajaxissa peluutti todella viihdyttävää futista nuorella joukkueella ja saman taisi tehdä aikanaan Utrechtissa. Manussa peluuttanut sitten kaaos jalkapalloa mitä voisi sekavuudessaan verrata Raimo Summasen Mother Nature Hockeyyn.

Täysin samaa ihmettelyä myös täältä. Kun Ten Hag tuli ManU:uun luulin, että nimenomaan Ajaxissa peluuttamansa pallollisen pelityylin vuoksi, hän oli valinta Red Devilseihin. Mutta, järjetön pelillinen sekavuus vaan jatkuu vuodesta toiseen, vaikka joukkueeseen on satsattu ja myös omilla pelipaikoillaan erittäin laadukkaita(kin) hankintoja on tehty.

Kärsivällisyys EtH:n kanssa alkaa olla loppu. Pitäisi ainakin
 

BaronFIN

Jäsen
Mahdollisen EtH:n kenkimisen kääntöpuolena: mitä tilalle? Joku Southgate ei ole oikeasti vastaus minkään pelillisen ongelman ratkaisemiseksi, koska kaveri on vielä ETH:ta köykäisempi valmentaja.

Chelsea vetää aivan mielettömällä riskillä valmentajiensa kanssa kun menivät nousujohteisen Pochen vaihtamaan, mutta niin vain kauden toisessa pelissä Marescan jengi vei pallon kuudesti vastustajansa verkkoon. ManU on tehnyt Valioliigassa kuusi maalia viimeksi iloisen norjalaisen aikana.

Mutta projekteille ja prosesseille pitää antaa aikaa. ETH ei vain halua peluuttaa Ajaxin palloa Englannissa ja tämän on itse myös myöntänyt. Ja siltä se on myös näyttänyt.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mahdollisen EtH:n kenkimisen kääntöpuolena: mitä tilalle?
Samaa mieltä Southgatesta. Mutta. Siellä on kaksi päävalmentajana toiminutta kaveria valmennustiimissä, joista ainakin toinen voisi saada aikas hyvän (ja fanien hyväksymän) interim-pöhinän aikaan. Ensi kesään mennessä voisi sitten saada sen INEOS-valmentajan kehiin. Itse asiassa oikeastaan otaksun, että Haken ja RvN:n rekryissä oli tällainen taka-ajatus olemassa.

Mulla on suosikkini niistä valmentajista, joiden ajattelen täyttävän pelitavallisesti kolme tärkeintä asiaa tuon pelaajiston osalta:
1. Pallollisena rakentaminen keskustan kautta: Licha, Yoro, Mainoo, Bruno ja keskushyökkääjät todelliseen hyötykäyttöön ja laidoille tilaa Rasselle ja Garnalle sekä ylös nouseville laitapakeille
2. Erittäin korkea hyökkäysmuoto pallollisena: nopea vastaprässi ja paljon rondomaisia lyhytsyöttöpelejä maalipaikoille
3. OOP mid block, eli pallottomana dominoidaan keskialuetta: mahdollisuudet nopeisiin kääntöihin ylöspäin ja toisaalta kontrollipeliteot alaspäin.

Tällä suosikilla on tietysti aika kova noste juuri nyt, enkä tiedä miten fanikanta suhtautuisi tyyppiin, joka on legendastatuksella isoimmassa vastustajassa (vaikka "riidoissa" sieltä lähtikin).
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Chelsea vetää aivan mielettömällä riskillä valmentajiensa kanssa kun menivät nousujohteisen Pochen vaihtamaan, mutta niin vain kauden toisessa pelissä Marescan jengi vei pallon kuudesti vastustajansa verkkoon. ManU on tehnyt Valioliigassa kuusi maalia viimeksi iloisen norjalaisen aikana.
Chelsea on luonut hyökkäyspään maaliodottamaa 3.09 maalia ja United 3.33. Puolustussuuntaan Chelsean lukema taas on 3.6 omiin ja Unitedin 2.56.

Hukatuissa huippupaikoissa United on kuudella jaettu ykkönen.

Kahden pelin tilastoista toki vielä hankala vetää isoja johtopäätöksiä.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mejbri menee viimeiseksi sopimusvuodekseen lainalle Burnleyyn. Lainassa on ostopakko, mutta hinta ei ole tiedossa.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mejbri menee viimeiseksi sopimusvuodekseen lainalle Burnleyyn. Lainassa on ostopakko, mutta hinta ei ole tiedossa.
Whitwell tarkentaa että siirto on muutettu suoraksi myynniksi. Kummallista, ettei hinnasta ole vieläkään mainintaa missään.
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Onana on tehnyt ennätyksen. Päästänyt yli 60maalia alle 40 Valioliiga ottelussa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Onana on tehnyt ennätyksen. Päästänyt yli 60maalia alle 40 Valioliiga ottelussa.
On kyllä sanottava tuosta huolimatta, että Onana on ollut sen UCL-lohkovaiheen jälkeen helkkarin hyvä.

Tuohon pelitapaan liittyen ten Hag on tainnut sanoa, että ei peluuta samanlaista futista kuin Ajaxissa koska on eri pelaajat.

Onana
Mazraoui de Ligt Martinez Malacia
Eriksen
Antony Mount
Zirkzee

Ei tuosta nyt ihan täyttä kokoonpanoa vielä saa mutta kaikilla näillä on joko Ajax-yhteys tai pelannut Hollannissa. Etenkin tuo, että alakerrassa on niin monta Ajax miestä tekee sen, että pelinrakentelun suhteen ei pitäisi olla ongelmia.

Brighton matsissa syöteltiin todella paljon alaspäin ja sivulle. Toki Onanaa käytetään jo järkevämmin mutta ei tuo 4-2-4 tosiaan vakuuta millään tapaa rakennusvaiheessa. Brightonin korkea linja saatiin ehkä kerran avattua ja siitä Amad teki maalin. Kuten todettu Rashford teki paljon juoksuja mutta usein United ajautui paitsioon. Puolustuslinjojen korkeudesta kertoo varmaan oleellisen paitsiot 6-0 Unitedille.

Se että pelaajia nyt laitetaan ulos ja todennäköisesti laitetaan isot rahat Ugarteen tarkoittaa kuitenkin sitä, että United on ilmeisesti sitoutunut tähän kaaos-futikseen.

Kyllähän tämä tosiaan erikoista on, kun miettii ketkä vastaavat hankinnoista. Käännän kelkkani jos Ugarten sijasta hommataankin ihan erityyppinen kk-pelaaja.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuohon pelitapaan liittyen ten Hag on tainnut sanoa, että ei peluuta samanlaista futista kuin Ajaxissa koska on eri pelaajat.
Ensinnäkin, erittttttäin hyvä viesti. Täydennän hieman tätä ajatusta.

Ten Hagin filosofia Unitedissa, mutta myös tietyllä tapaa Ajaxissa, on lyhyesti kuvailtuna se, että ongelmanratkaisuun käytetään pelaajia, ei taktisia kuvioita (patterns of play). Hänen eetoksensa ei missään vaiheessa ole ollut guardiolamainen tarkoitukseen (intent) tai taktiseen visioon, vaan ratkaisuihin ja tuloksiin perustuvaa.

Pelitavallisesti ajateltuna tämä on näkynyt hänen uransa aikana siten, että mitään aivan erityisen tunnistettavaa pelaamisen mallia ei ole ollut. Kritikoijat puhuvat indentiteetittömyydestä, optimistisemmin suhtautuvat puolestaan joustavuudesta, kuten ensimmäisellä United-kaudella. Ajaxissa ten Hag käytti kahta toisistaan selvästi poikkeavaa pelitapaa kahdella toisistaan poikkeavalla joukkueella, ja Unitedissa muutosta on haettu kaudesta toiseen.

Ehkä se pihvi on tässä: On hyvin ison debatin aihe, miten ten Hag saavutti Ajaxissa menestystä ja eritoten, voiko tuota mallia siirtää Unitediin ja Valioliigaan ensinkään. Ten Hagin taktisen ajattelun löyhyys / pinnallisuus / muutoksellisuus yhdistettynä julkilausuttuun ja ilmiselvään tarkoitukseen käyttää pelaajia ratkaisuiden tuojina erilaisiin pelin aikana tapahtuviin "ongelmatilanteisiin" taktisen kurinalaisuuden ja yhteisesti sovittujen tarkkojen periaatteiden sijaan tarkoittaa käytännössä pelaajariippuvaisuutta.

Onkin kysyttävä, voittiko ten Hagin Ajax niin paljon vain, koska pelaajat olivat niin ylivertaisia Eredivisiessä? Jos näin on - ja itse olen varsin taipuvainen ajattelemaan tällä tavoin - se selittää pelitavallisen neuvottomuuden Unitedissa: United ei voi pelata kuten Ajax, koska Valioliigaan ei voi rakentaa suhteessa yhtä ylivoimaista joukkuetta kuin mitä Ajax oli Eredivisiessä.

Tästä voisi kirjoittaa todella paljon, mutta tyydyn toteamaan, että ten Hagin pallonmetsästystaktiikka raivoisine prässeineen yms. tuntuisi olevan hänelle itselleenkin vieras ja uusi - ikään kuin jotain, mitä hän ei itsekään oikein ymmärrä tai hallitse. Halu olisi varmasti peluuttaa pallollisempaa peliä, mutta hän ei usko sellaisen olevan mahdollista ilman ylivertaista pelaajamateriaalia.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Onkin kysyttävä, voittiko ten Hagin Ajax niin paljon vain, koska pelaajat olivat niin ylivertaisia Eredivisiessä? Jos näin on - ja itse olen varsin taipuvainen ajattelemaan tällä tavoin - se selittää pelitavallisen neuvottomuuden Unitedissa: United ei voi pelata kuten Ajax, koska Valioliigaan ei voi rakentaa suhteessa yhtä ylivoimaista joukkuetta kuin mitä Ajax oli Eredivisiessä.
Lyhyesti sanottuna todennäköisesti näin. Oleellinen juttu on se, että Valioliigassa ei ole yhtään huonoa joukkuetta, eikä yhtään ilmaista pistettä kuin mitä ehkä 10 vuotta sitten oli.

Hyvä juttu on se, että aika moni muu joukkue menettää samalla tapaa pinnoja. Lisäksi kun erot on pienet niin esim. Cup- ja Europelien määrä saattaa olla hyvinkin ratkaiseva vaikka Spursin, Unitedin ja Chelsean välillä. Se on sitten eri asia halutaanko tyytyä siihen, että kohtalo on loputtomiin taistella top 4 paikasta…

Se taas miksi itse en lähtisi valmennusfilosofiaa vaihtamaan kesken kauden on se, jos ostetaan sen mukaan esim. Ugarte todella kalliilla ja viikon päästä todetaankin, että eihän me muuten haluta pelata näin ja eihän tälle Ugartelle ole mitään käyttöä.

Jos nuo kaikki toimiston "viisaat" ovat kesällä lyöneet päänsä yhteen ja todenneet, että mennään näin niin sitten perkule mennään all in, kävi miten kävi. Tempoilemaan ei kannata lähteä, sen ison muutoksen aika oli kesällä.

@Jeffrey on tämän ongelman toki ratkaissut parhaiten keskittymällä vaan mahdollisimman vahvaan alkoholiin pelien aikana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös