Nyt voi hengittää, Rooney kunnossa ja pelilupa keskiviikon Lille-matsiin saatu. Vähän pisti jännittämään, kun magneettikuvauksista ei annettu mitään tietoa pariin päivään. Olisi ollut kyllä todella kova menetys, jos jotain häikkää polvesta olisi löytynyt. Varsinkin kun Solskjär on kuukauden sivussa ja Larsson lähtee lauantaina himaan. Toisaalta olisi kyllä hemmetin hienoa nähdä Smith välillä kentällä. Toivottavasti kaveri on pian täydessä iskussa ja pääsee mukaan taistelemaan mestaruudesta.
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Kanadan suurlupaus Chloe Primerano ei etsi oikoteitä onneen − "Koskaan ei pidä tyytyä"Lue lisää »
-
Nuorten Leijonien kova taistelu ei riittänyt – Yhdysvallat juhli jälleen maailmanmestaruuttaLue lisää »
-
Yhdysvaltojen tähtipakki voitti U20 MM-turnauksen pistepörssin ensimmäisenä puolustajanaLue lisää »
-
Analyysi: Mikkola esikuntineen käänsi kurssin alkusarjan aikana, ja pelaajat suorittivat – Tuloksena hopea, josta sietää olla ylpeäLue lisää »
-
Ensi vuoden U20 MM-lohkot sinetöity – Suomelle kolme uutta vastustajaa, kestomenestyjät yhdessä lohkossaLue lisää »
-
Rimpisestä U20 MM-turnauksen paras maalivahti kuudentena suomalaisena – mestaruuskapteeni Leonard arvokkain pelaajaLue lisää »
Manchester United 2006-2007
- Viestiketjun aloittaja SnT
- Alkaa
- 90 937
- 717
Heinze kykenee onneksi tuuraamaan Evraa mainiosti, tarvittaessa myös Silvestre hoitaa vanhasta kokemuksesta vasemman pakin paikkaushommat. Fletcher nyt ei muutenkaan ole viime aikoina pahemmin pelannut kun taas Sahan loukkaantuminen tulee pahaan saumaan samoihin aikoihin Henken kotiinlähdön kanssa.mikse kirjoitti:
Tuosta Jahasta en ole kuullutkaan, joku nuori akatemiakasvatti?
Suht helposti jatkoon ja nyt odottelemaan vastustajaa. Mutta nyt taisi alkaa loukkaantumiset vaivaamaan. Sahan sairasloman pituus arviolta neljä viikkoa. Larsson pakkaa kamat ensi viikolla ja palaa kotiin. Onneksi Smith alkaa olemaan kunnossa. Silvestrekin taisi loukkaantua Lille matsissa ja Evra on jonkin aikaa sivussa. Heinzen tilanteesta en osaa sanoo tähän hätään mitään. Vasenlaita on kokenut kovia...
The history of Man UTD
Laitetaan tämä tännekkin..
Tämä ManU video sisältää historian monia pätkiä Newton Heathista Man Unitedin ja siittä kuinka Matt Busby tuli kompuroivaan seuraan ja teki siittä voittavan.
Sitten 90-luvun voittoja ja pokaaleja. Paluu takaisin Busbyn aikoihin ja Munchenin tragediaan. Hyvästellään Roy Keane ja George Best. Siirrytään nykyiseen joukkueeseen ennen suurta finaalia..
http://www15.rapidupload.com/d.php?file=dl&filepath=15041 14.15 Min
Laitetaan tämä tännekkin..
Tämä ManU video sisältää historian monia pätkiä Newton Heathista Man Unitedin ja siittä kuinka Matt Busby tuli kompuroivaan seuraan ja teki siittä voittavan.
Sitten 90-luvun voittoja ja pokaaleja. Paluu takaisin Busbyn aikoihin ja Munchenin tragediaan. Hyvästellään Roy Keane ja George Best. Siirrytään nykyiseen joukkueeseen ennen suurta finaalia..
http://www15.rapidupload.com/d.php?file=dl&filepath=15041 14.15 Min
Ei mitenkään kovin paska arvontatulos ManUn kannalta. Rooma vastaan ensi kierroksella ja jos italoista selvitään niin välierissä vastaan tulee Milan tai Bayern. En nyt ole edes ihan varma olisiko brittijoukkue voinut tulla vastaan vai onko se säännöissä kielletty, mutta onneksi nyt ainakin Chelsea tässä vaiheessa väistettiin. Ehkä PSV olisi tuntunut helpoimmalta, mutta aika tyytyväinen Roomaankin olen. Toki huippujengi ja näin, mutta täysin voitettavissa. Varsinkin kun ensimmäinen matsi taitaa olla Olimpicolla niin asetelma sen kun paranee. Yksi vierasmaali siellä niin on aika hyvät lähtökohdat 2.osaotteluun, kunhan ei mitään 3-1 käkeen oteta.
Välierissä olisi ollut kiva kohdata PSV/Live kaksikon voittaja, mutta menee se Milan/Bayernkin. Siinä vaaditaan jo sitten vähän venymistä, mutta se on sen ajan murhe jos sinne asti päästään. Mukavaa virkistystä kun United on parin kuivan vuoden jälkeen jälleen mukana eurokarkeloissa ihan täydellä teholla.
Välierissä olisi ollut kiva kohdata PSV/Live kaksikon voittaja, mutta menee se Milan/Bayernkin. Siinä vaaditaan jo sitten vähän venymistä, mutta se on sen ajan murhe jos sinne asti päästään. Mukavaa virkistystä kun United on parin kuivan vuoden jälkeen jälleen mukana eurokarkeloissa ihan täydellä teholla.
Boro-Man Utd. FA-Cup
Despite a host of injuries, Sir Alex Ferguson insists he will still be taking a strong squad to The Riverside as United bid to book their place in the last four of the FA Cup.
The Reds are without Paul Scholes through suspension, plus injury victims Mikael Silvestre, Louis Saha, Darren Fletcher and Ole Gunnar Solskjaer, although the latter trio look likely to be back in action sooner than initially expected. Sir Alex is predicting a tough encounter against Gareth Southgate's men, but is hopeful of making it through to the competition's semi-finals.
"It should be a fantastic Cup tie and we'll be taking a very strong squad," insisted the Gaffer. "Away games are never easy in the Cup and I don't expect it to be any different on Saturday.
"They'll be positive because they've got a home draw and will think they can win. However, there is a great resolve amongst our players, you saw that at Liverpool and at Fulham. There's no doubt that as the season goes on the team spirit is growing."
Around four thousand Reds will make the trip to the Riverside for the tea-time clash. In the past, United have had their ticket allocation restricted because of issues surrounding fans standing, but, much to Sir Alex's delight, Saturday's away end will be much fuller than normal.
"We'll have a strong support behind us which we're very pleased about," added the United boss. "The council have restricted our support in the past because the fans stand, but I watch games every week and everyone is standing. Middlesbrough have fought hard to get our support increased and credit to them for that. But we ask our fans to respect the stewards at the ground and allow them to go about their job in an easy manner."
Tässä olisi Sir Alexin mietteitä Boro-matsista manutd.comista poimittuna.
Kovalla nipulla siis lähdetään...
Despite a host of injuries, Sir Alex Ferguson insists he will still be taking a strong squad to The Riverside as United bid to book their place in the last four of the FA Cup.
The Reds are without Paul Scholes through suspension, plus injury victims Mikael Silvestre, Louis Saha, Darren Fletcher and Ole Gunnar Solskjaer, although the latter trio look likely to be back in action sooner than initially expected. Sir Alex is predicting a tough encounter against Gareth Southgate's men, but is hopeful of making it through to the competition's semi-finals.
"It should be a fantastic Cup tie and we'll be taking a very strong squad," insisted the Gaffer. "Away games are never easy in the Cup and I don't expect it to be any different on Saturday.
"They'll be positive because they've got a home draw and will think they can win. However, there is a great resolve amongst our players, you saw that at Liverpool and at Fulham. There's no doubt that as the season goes on the team spirit is growing."
Around four thousand Reds will make the trip to the Riverside for the tea-time clash. In the past, United have had their ticket allocation restricted because of issues surrounding fans standing, but, much to Sir Alex's delight, Saturday's away end will be much fuller than normal.
"We'll have a strong support behind us which we're very pleased about," added the United boss. "The council have restricted our support in the past because the fans stand, but I watch games every week and everyone is standing. Middlesbrough have fought hard to get our support increased and credit to them for that. But we ask our fans to respect the stewards at the ground and allow them to go about their job in an easy manner."
Tässä olisi Sir Alexin mietteitä Boro-matsista manutd.comista poimittuna.
Kovalla nipulla siis lähdetään...
Vanha Goal Special..
Löysin tälläisen vanhan Goal lehden missä oli Manu special lehti mukana. Ne jotka katsoivat Manu historia videon niin tässä lisää tietoa tuosta Munchenin tragediasta..
Päivä, joka muutti kaiken
Harry Gregg muistaa vieläkin tunteen, jonka hän sai tajutessaan, että jotakin oli pahastu pielessä. Vuosi oli 1958, ja päivä 6. Helmikuuta. Tuosta päivästä oli tuleva Manchester Unitedin historian synkin, sillä tuona päivänä puolet "Busby Babesista" sai surmansa pahassa lento-onnettomuudessa.
Manchester Unitedin joukkue ja mukana seuranneet toimittajat ja seuran työntekijät olivat matkalla Belgradista koti-Englantiin. Joukkue oli juuri pelannut Punaisen Tähden kanssa tasan 3-3 ja edennyt Euroopan cupin semifinaaliin 2-1 -kotivoiton ansiosta.
Vierasottelun jälkeen joukkuetta oli juhlittu Iso-Britannian suurlähetystössä, hotellilla huuma jatkui korttia pelaamalla, drinkkejä juoden. Matt Busbyn pojilla ei ollut huolenhäivää, tulevaisuus näytti ruusuiselta.
Pelaajat olivat väsyneitä, mutta ottelua seuranneena päivänä he nousivat koneeseen iloisina. koneessa joukkueen ihmelapsi Duncan Edwards jatkoi kortinpeluuta.
Koko maailma oli avoinna. Kukaan ei tiennyt että välitankkauksen yhteydessä München-Riem – lentokentällä British European Airwaysin lento numero 609 saisi karun päätöksen.
Koneen kapteeni James Twain, oli yrittänyt päästä lähtemään kahdesti, mutta kone oli kutsuttu takaisin terminaaliin pahan lumimyrskyn takia.
Kapteeni Twain ja matkustajat siirtyivät koneesta lentokenttärakennukseen. Alf Clarke, Evening Chroniclen toimittaja soitti nopeasti toimitukseen. Toimittajat olivat valmiita nukkumaan Münchenissä.
Siinä tapauksessa he olisivat voineet mennä takaisin oluttupiin ja ottaa muutaman huurteisen. United oli edennyt semifinaaliin! Kaikki oli hyvin. Sitten tuli uusi päätös: kone tekisi uuden starttiyrityksen kymmenen minuutin kuluttua.
Huolestuneet matkustajat nousivat koneeseen Jackie Blanchflower sammutti savukkeensa ja pani sen korvansa taakse. Kortinpelaajat istuivat koneen keskiosassa yrittäen keventää tunnelmaa.
David Pegg etsi News of the World –lehden toimittajan Frank Swiftin koneen takaosassa ja vitsaili yrittäen saada kaikkia rentoutumaan. Johnny Berry tärisi kuiskatessaan: ”Me kuolemme kaikki”.
- Jos nyt tulee loppu, minä olen valmis, Billy Whelan sanoi.
Kaikkea voi sanoa, mutta lento oli tarinan loppu kahdeksalle pelaajalle ja kaikkiaan 23:lle matkustajalle. Koneen ohjaamosta kuului huutoa, kun kone ei onnistunut nousemaan, se syöksyi kiitoradan läpi, yli seinän ja suoraan erääseen taloon.
Lentokoneen keula katkesi, toinen siivistä rikkoutui, koneesta vuotanut polttoaine sytytti säiliöauton ja hetken aavemaisen hiljaisuuden jälkeen koneessa syntyi paniikki.
Perämies Kenneth Rayment ymmärsi juuri ennen törmäystä, että lentokone törmäisi.
- Herra Jumala, me ei selvitä tästä, hän huusi.
Pohjois-Irlannin maajoukkuemaalivahti Harry Gregg istui Johnny Berryn ja Billy Whelanin vieressä, eikä hän unohda koskaan Berryn änkyttäviä tilannetta keventämään tarkoitettuja sanoja.
Itse hän istui lukien kirjaa, mutta pani sen sivuun juuri ennen törmäystä. Kirja oli aika uskalias. Harry Gregg on kertonut myöhemmin, että hän ajatteli joutuvansa suoraan helvettiin, jos kuolisi sitä kirjaa lukien.
Gregg ei ollut ajatuksissaan yksin. Kaikki tajusivat, että jotain kamalaa oli tekeillä heti, kun koneen pilotti menetti koneen hallinnan. Sitä kesti vain muutamia sekuntteja, mutta kaikki tiesivät sen heti.
Monet kuolivat, toisista tuli sankareita törmäyksen jälkeisissä tapahtumissa. Kapteeni James Twain komensi kaikki juoksemaan ulos ja suojautumaan, sillä kone räjähtäisi. Hän yritti itse irrottaa jumiin jäänyttä miehistön jäsentä.
Harry Gregg voi vielä tänäkin päivänä tuntea polttoaineen hajun nenässään ja nähdä räjähdyksiä ja salamointia pimeässä. Heti räjähdyksen jälkeen hänestä tuntui kuin koko hänen ihonsa olisi irronnut ja että hänellä oli verta suussa.
Hän pääsi ulos koneesta sen seinän tulleen reiän läpi ja näki kammottavan näyn. Ihmisiä makasi kaikkialla, loukkaantuneina tai kuolleina ja Gregg kahlasi läpi lumen, kenkä vain toisessa jalassa, toinen oli jäänyt matkan varrelle.
Hän näki valmentaja Bert Whalleyn makaavan päällisin puolin kunnossa, silmät avoinna. Hän oli kuollut. Hän näki Bobby Charltonin ja Dennis Violletin makaavan kummallisissa asennoissa. Whalley veti heidät turvaan luullen heitä kuolleiksi.
Mutta he olivat elossa.
Hän näki viiden ihmisen juoksevan koneesta. Whalley huusi heille, että heidän piti tulla takaisin, koska koneessa saattoi olla eloonjääneitä. Sitten Harry Gregg kuuli lentokoneesta lapsen itkua.
Hän meni takaisin lentokoneeseen ja löysi kuin löysikin vauvan. Seuraavalla reissullaan koneeseen Gregg löysi vauvan äidin. Hän meni koneeseen vielä kolmannenkin kerran ja pelasti lisää ihmisiä.
Gregg löysi manageri Matt Busbyn törmäyskohteena olleen talon laitamilta. Hän makasi rauhallisen näköisenä kädet rinnan päällä, elossa, mutta jalat olivat pahasti palaneet. Bobby Charlton nousi pystyyn ja kulki ympäriinsä shokissa. Mitä oli tapahtunut? Missä Duncan Edwards oli?
Kun kone lähti kolmanteen nousuyritykseensä, oli kentällä luonnollisesti ollut ambulansseja ja paloautoja, sanottiin. Eloonjääneillä on kuitenkin aivan toisenlainen kuva tapahtuneesta.
Harry Gregg ihmettelee, miksi hänet, Jackie Blanchflower, Bobby Charlton, Dennis Viollet ja Bill Foulkes kuljetettiin sairaalaan kolhuisella Volkswagenilla, jos kentällä oli ambulanssejakin?
Uutiset alkoivat kulkeutua ympäri Eurooppaa. Manchesterissä järkyttyneet ihmiset kokoontuivat radioidensa ympärille. Sanomalehdet painoivat erikoispainoksia. Vain Kymmenisen vuotta aikaisemmin oli italialaisen suurjoukkueen, ”Il Grande Torinon” 22 pelaajaa ja johtajaa menehtyneet lento-onnettomuudessa. Oliko nyt käsillä toinen jalkapallokatastrofi? Koko tilanteen karmeus alkoi valjeta aamulla, kun uutislähetykset alkoivat kertoa menehtyneiden määrästä.
Onnettomuutta seuranneen selvityksen jälkeen kapteeni Twainin lentolupakirja peruttiin ja hän ei saanut enää lentää. Hänen omaistensa yritys puhdistaa Twainin nimi tuotti kuitenkin tuosta yhdeksän vuotta onnettomuuden jälkeen, kun Twainin selitys alipaineesta meni läpi. Onnettomuuden syynä ei siis ollut ohjaajan virhe.
United oli peitonnut Arsenalin viikkoa aikaisemmin 5-4 legendaarisessa ottelussa Highburyllä. ”Arsenal go down bravely”, Arsenal taipui urheasti oli The Guardianin otsikko. Jutussa kerrottiin ”Busby Babesista”, Unitedin joukkueesta, joka matkustaisi Belgradiin ja jatkaisi menestyskulkuaan mestaruudesta toiseen.
He olivat voittamattomia. Tulevaisuus oli ruusuinen. Mutta ruusut kuihtuivat Münchenissä. Highburyllä pelattu ottelu oli sen joukkueen viimeinen Englannin maaperällä.
”Busby babes” on legenda. Joukkue voitti liiga mestaruuden sekä 1955-1956 että 1956-1957. Joukkueen keski-ikä oli vain 22 vuotta. Jalkapallo oli tuolloin vielä viaton laji. Nykyisellä huippupelaajan viikkopalkalla olisi tuolloin saanut hankittua koko maan parhaat tähdet.
Pelaajat eivät olleet kuulleetkaan nandrolonista, heillä ei ollut agentteja eikä huligaaneista ollut tietoakaan. Kaapelitelevisio oli tulevaisuuden unelmia ja jalkapallo oli urheilua, peliä, ei osa ”viihdeteollisuutta”.
Siitä huolimatta ”Busby Babesit” olivat miljoonien työväenluokkaan kuuluneiden esikuvia. Monet pelaajista olivat työssä jalkapallon ohella ja kulkivat harjoituksiin polkupyörällä. Osa kulki bussilla, toiset kävelivät.
Isokokoinen Bill Foulkes oli puolipäivätyössä kaivoksella. He olivat aikansa jalkapallosankareita. Matt Busby tuli manageriksi 1945 ja hän näki joukkueensa voittavan niin FA-cupin kuin liigan sodan jälkeisinä vuosina .
Busby halusi saavuttaa yhä enemmän ja hän alkoi hankkia nuoria lupauksia vanhojen pelaajien tilalle. Lupaavia nuoria kuten, Roger Byrne, Eddie Coleman, Tommy Taylor, Dennis Viollet, Bobby Charlton ja Duncan Edwards.
Löysin tälläisen vanhan Goal lehden missä oli Manu special lehti mukana. Ne jotka katsoivat Manu historia videon niin tässä lisää tietoa tuosta Munchenin tragediasta..
Päivä, joka muutti kaiken
Harry Gregg muistaa vieläkin tunteen, jonka hän sai tajutessaan, että jotakin oli pahastu pielessä. Vuosi oli 1958, ja päivä 6. Helmikuuta. Tuosta päivästä oli tuleva Manchester Unitedin historian synkin, sillä tuona päivänä puolet "Busby Babesista" sai surmansa pahassa lento-onnettomuudessa.
Manchester Unitedin joukkue ja mukana seuranneet toimittajat ja seuran työntekijät olivat matkalla Belgradista koti-Englantiin. Joukkue oli juuri pelannut Punaisen Tähden kanssa tasan 3-3 ja edennyt Euroopan cupin semifinaaliin 2-1 -kotivoiton ansiosta.
Vierasottelun jälkeen joukkuetta oli juhlittu Iso-Britannian suurlähetystössä, hotellilla huuma jatkui korttia pelaamalla, drinkkejä juoden. Matt Busbyn pojilla ei ollut huolenhäivää, tulevaisuus näytti ruusuiselta.
Pelaajat olivat väsyneitä, mutta ottelua seuranneena päivänä he nousivat koneeseen iloisina. koneessa joukkueen ihmelapsi Duncan Edwards jatkoi kortinpeluuta.
Koko maailma oli avoinna. Kukaan ei tiennyt että välitankkauksen yhteydessä München-Riem – lentokentällä British European Airwaysin lento numero 609 saisi karun päätöksen.
Koneen kapteeni James Twain, oli yrittänyt päästä lähtemään kahdesti, mutta kone oli kutsuttu takaisin terminaaliin pahan lumimyrskyn takia.
Kapteeni Twain ja matkustajat siirtyivät koneesta lentokenttärakennukseen. Alf Clarke, Evening Chroniclen toimittaja soitti nopeasti toimitukseen. Toimittajat olivat valmiita nukkumaan Münchenissä.
Siinä tapauksessa he olisivat voineet mennä takaisin oluttupiin ja ottaa muutaman huurteisen. United oli edennyt semifinaaliin! Kaikki oli hyvin. Sitten tuli uusi päätös: kone tekisi uuden starttiyrityksen kymmenen minuutin kuluttua.
Huolestuneet matkustajat nousivat koneeseen Jackie Blanchflower sammutti savukkeensa ja pani sen korvansa taakse. Kortinpelaajat istuivat koneen keskiosassa yrittäen keventää tunnelmaa.
David Pegg etsi News of the World –lehden toimittajan Frank Swiftin koneen takaosassa ja vitsaili yrittäen saada kaikkia rentoutumaan. Johnny Berry tärisi kuiskatessaan: ”Me kuolemme kaikki”.
- Jos nyt tulee loppu, minä olen valmis, Billy Whelan sanoi.
Kaikkea voi sanoa, mutta lento oli tarinan loppu kahdeksalle pelaajalle ja kaikkiaan 23:lle matkustajalle. Koneen ohjaamosta kuului huutoa, kun kone ei onnistunut nousemaan, se syöksyi kiitoradan läpi, yli seinän ja suoraan erääseen taloon.
Lentokoneen keula katkesi, toinen siivistä rikkoutui, koneesta vuotanut polttoaine sytytti säiliöauton ja hetken aavemaisen hiljaisuuden jälkeen koneessa syntyi paniikki.
Perämies Kenneth Rayment ymmärsi juuri ennen törmäystä, että lentokone törmäisi.
- Herra Jumala, me ei selvitä tästä, hän huusi.
Pohjois-Irlannin maajoukkuemaalivahti Harry Gregg istui Johnny Berryn ja Billy Whelanin vieressä, eikä hän unohda koskaan Berryn änkyttäviä tilannetta keventämään tarkoitettuja sanoja.
Itse hän istui lukien kirjaa, mutta pani sen sivuun juuri ennen törmäystä. Kirja oli aika uskalias. Harry Gregg on kertonut myöhemmin, että hän ajatteli joutuvansa suoraan helvettiin, jos kuolisi sitä kirjaa lukien.
Gregg ei ollut ajatuksissaan yksin. Kaikki tajusivat, että jotain kamalaa oli tekeillä heti, kun koneen pilotti menetti koneen hallinnan. Sitä kesti vain muutamia sekuntteja, mutta kaikki tiesivät sen heti.
Monet kuolivat, toisista tuli sankareita törmäyksen jälkeisissä tapahtumissa. Kapteeni James Twain komensi kaikki juoksemaan ulos ja suojautumaan, sillä kone räjähtäisi. Hän yritti itse irrottaa jumiin jäänyttä miehistön jäsentä.
Harry Gregg voi vielä tänäkin päivänä tuntea polttoaineen hajun nenässään ja nähdä räjähdyksiä ja salamointia pimeässä. Heti räjähdyksen jälkeen hänestä tuntui kuin koko hänen ihonsa olisi irronnut ja että hänellä oli verta suussa.
Hän pääsi ulos koneesta sen seinän tulleen reiän läpi ja näki kammottavan näyn. Ihmisiä makasi kaikkialla, loukkaantuneina tai kuolleina ja Gregg kahlasi läpi lumen, kenkä vain toisessa jalassa, toinen oli jäänyt matkan varrelle.
Hän näki valmentaja Bert Whalleyn makaavan päällisin puolin kunnossa, silmät avoinna. Hän oli kuollut. Hän näki Bobby Charltonin ja Dennis Violletin makaavan kummallisissa asennoissa. Whalley veti heidät turvaan luullen heitä kuolleiksi.
Mutta he olivat elossa.
Hän näki viiden ihmisen juoksevan koneesta. Whalley huusi heille, että heidän piti tulla takaisin, koska koneessa saattoi olla eloonjääneitä. Sitten Harry Gregg kuuli lentokoneesta lapsen itkua.
Hän meni takaisin lentokoneeseen ja löysi kuin löysikin vauvan. Seuraavalla reissullaan koneeseen Gregg löysi vauvan äidin. Hän meni koneeseen vielä kolmannenkin kerran ja pelasti lisää ihmisiä.
Gregg löysi manageri Matt Busbyn törmäyskohteena olleen talon laitamilta. Hän makasi rauhallisen näköisenä kädet rinnan päällä, elossa, mutta jalat olivat pahasti palaneet. Bobby Charlton nousi pystyyn ja kulki ympäriinsä shokissa. Mitä oli tapahtunut? Missä Duncan Edwards oli?
Kun kone lähti kolmanteen nousuyritykseensä, oli kentällä luonnollisesti ollut ambulansseja ja paloautoja, sanottiin. Eloonjääneillä on kuitenkin aivan toisenlainen kuva tapahtuneesta.
Harry Gregg ihmettelee, miksi hänet, Jackie Blanchflower, Bobby Charlton, Dennis Viollet ja Bill Foulkes kuljetettiin sairaalaan kolhuisella Volkswagenilla, jos kentällä oli ambulanssejakin?
Uutiset alkoivat kulkeutua ympäri Eurooppaa. Manchesterissä järkyttyneet ihmiset kokoontuivat radioidensa ympärille. Sanomalehdet painoivat erikoispainoksia. Vain Kymmenisen vuotta aikaisemmin oli italialaisen suurjoukkueen, ”Il Grande Torinon” 22 pelaajaa ja johtajaa menehtyneet lento-onnettomuudessa. Oliko nyt käsillä toinen jalkapallokatastrofi? Koko tilanteen karmeus alkoi valjeta aamulla, kun uutislähetykset alkoivat kertoa menehtyneiden määrästä.
Onnettomuutta seuranneen selvityksen jälkeen kapteeni Twainin lentolupakirja peruttiin ja hän ei saanut enää lentää. Hänen omaistensa yritys puhdistaa Twainin nimi tuotti kuitenkin tuosta yhdeksän vuotta onnettomuuden jälkeen, kun Twainin selitys alipaineesta meni läpi. Onnettomuuden syynä ei siis ollut ohjaajan virhe.
United oli peitonnut Arsenalin viikkoa aikaisemmin 5-4 legendaarisessa ottelussa Highburyllä. ”Arsenal go down bravely”, Arsenal taipui urheasti oli The Guardianin otsikko. Jutussa kerrottiin ”Busby Babesista”, Unitedin joukkueesta, joka matkustaisi Belgradiin ja jatkaisi menestyskulkuaan mestaruudesta toiseen.
He olivat voittamattomia. Tulevaisuus oli ruusuinen. Mutta ruusut kuihtuivat Münchenissä. Highburyllä pelattu ottelu oli sen joukkueen viimeinen Englannin maaperällä.
”Busby babes” on legenda. Joukkue voitti liiga mestaruuden sekä 1955-1956 että 1956-1957. Joukkueen keski-ikä oli vain 22 vuotta. Jalkapallo oli tuolloin vielä viaton laji. Nykyisellä huippupelaajan viikkopalkalla olisi tuolloin saanut hankittua koko maan parhaat tähdet.
Pelaajat eivät olleet kuulleetkaan nandrolonista, heillä ei ollut agentteja eikä huligaaneista ollut tietoakaan. Kaapelitelevisio oli tulevaisuuden unelmia ja jalkapallo oli urheilua, peliä, ei osa ”viihdeteollisuutta”.
Siitä huolimatta ”Busby Babesit” olivat miljoonien työväenluokkaan kuuluneiden esikuvia. Monet pelaajista olivat työssä jalkapallon ohella ja kulkivat harjoituksiin polkupyörällä. Osa kulki bussilla, toiset kävelivät.
Isokokoinen Bill Foulkes oli puolipäivätyössä kaivoksella. He olivat aikansa jalkapallosankareita. Matt Busby tuli manageriksi 1945 ja hän näki joukkueensa voittavan niin FA-cupin kuin liigan sodan jälkeisinä vuosina .
Busby halusi saavuttaa yhä enemmän ja hän alkoi hankkia nuoria lupauksia vanhojen pelaajien tilalle. Lupaavia nuoria kuten, Roger Byrne, Eddie Coleman, Tommy Taylor, Dennis Viollet, Bobby Charlton ja Duncan Edwards.
jatkoa..
Tuossa vaiheessa 21-vuotias Edwards oli Unitedin ja Englannin suuri sankari, Edwards oli koko Unitedin suosikki. Kuvittele Roy Keane ja Bryan Robson samassa henkilössä, mutta vielä parempana ja monipuolisempana pelaajana. Sellainen olio Duncan Edwards. Hän pelasi ensimmäisen ottelunsa ykkösjoukkueessa 15-vuotiaana ja debytoi Englannin maajoukkueessa 18-vuotiaana.
Edwards oli kaikkien aikojen nuorin maajoukkuepelaaja ensiesiintymisessään Skotlantia vastaan, 18 vuotta ja 183 päivää. Hän oli isokokoinen, lahjakas, nopea, taitava, voimakas ja röyhkeä.
Ottelu Punaista Tähteä vastaan jäi hänen viimeisekseen. Belgradissa pelanneesta joukkueesta ainoastaan Gregg ja Foulkes olivat pelikunnossa seuraavassa, tunteikkaassa ottelussa. United sai kuin saikin kasaan joukkueen, ja voitti Sheffield Wednesdayn FA-cupin ottelussa 3-0. Unitedin hallituksen jäsen, herra Hardman, kirjoitti otteluohjelmassa näin_
”Vaikka suremmekin poismenneitä ja rukoilemme loukkaantuneiden puolesta, uskomme vielä tulevaisuuteen. Koko jalkapallomaailman sympatia ja tuki ja ennen kaikkea kannattajiemme tuki antaa meille voimaa. Tie huipulle voi olla pitkä ja vaikea, mutta Munchenissä menehtyneiden muisto, heidän suorituksensa ja hieno urheiluhenkisyys kantaa Unitedin huipulle taas”
Menestyksen aika ei ollut ohi. United eteni samana vuonna cupin finaaliin, mutta hävisi sen Boltonille. Liigassa joukkue ei kuitenkaan jaksanut. Se voitti 14 ottelustaan van yhden ja pelasi viisi tasan. Lopullinen sijoitus oli yhdeksäs.
Münchenin tapahtumat järisyttivät koko jalkapalloilevaa maailmaa ja etenkin Englantia. Joukkue sai osakseen huikeat suosionosoitukset vierasotteluissaan onnettomuutta seuranneina vuosina, ikään kuin viimeisenä tervehdyksenä menehtyneille.
Matt Busbya hoidettiin samassa sairaalassa kuin Duncan Edwardsia. Busby heilui elämän ja kuoleman rajamailla, mutta hän voitti taistelun. Hän oli niin huonossa kunnossa, että hänelle tehtiin viimeinen voitelukin kahteen kertaan.
Apulaisvalmentaja Jimmy Murphy sai, Busbyn sanoin, ”Pidä lippua korkealla”. Murphy oli kovan paineen alla. Hän oli kaikissa hautajaisissa ja muistotilaisuuksissa, hän piti yhteyttä loukkantuneisiin ja sureviin..
Skippaan 60-luvun kokonaan.. Manu voitti silloin Euroopan cupin (1968), Englannin mestari 1964-1965 ja 1966-1967. Tuolloin George Best siirtyi Unitediin.
Mutta kaikki muistivat yhä Duncan Edwardsin. Kuten esimerkiksi Harry Gregg juostessaan edestakaisin palavan lentokoneen ympärillä Münchenissä 1958.
Missä oli nuorukainen?
Vastaus löytyi pimeydestä, liekkien keskeltä. Duncan Edwards oli vaikeasti loukkaantunut, mutta elossa. Vain muutamaa minuuttia aikaisemmin hän oli sekoittanut kortteja Mark Jonesin, Tommy Taylorin, Eddie Colemanin ja Davis Peggin kanssa.
Pelistä ei tullut mitään. Edwards kiidätettiin Rechts Der Isar –sairaalaan ja aluksi luultiin, että hän selviäisi elossa. Kuusi päivää myöhemmin hänet kytkettiin dialyysikoneeseen, että hänen munuaisensa toimisivat. Englanti pidätti henkeään. Manchester rukoili Edwardsin puolesta.
Duncan oli tajuttomuuden ja valvetilan rajamailla. Jimmy Murphy, joka ei ollut mukana koneessa, istui Edwardsin sängyn laidalla. Edwards heräsi lääkehöyryisestä unestaan 20. Huhtikuuta ja tunnisti Murphyn.
- Moneltako ottelu Wolvesia vastaan alkaa lauantaina?
- Puoli kolmelta, niin kuin aina, Duncan.
- Kaikki peliin, jätkät..
Murphy purskahti itkuun. Edwards puristi viimeiset sanansa ja sitten hänen silmänsä umpeutuivat viimeisen kerran. Hän kuoli samana yönä, 21.2.1958, 21-vuotiaana, 15 vuorokauden taistelun jälkeen. Sisäiset vammat olivat liian kattavia.
Duncan Edwardsin hauta sijaitsee hänen kotikaupungissaan Dudleyssa West Midlandissa. Haudalla on aina punaisia ja valkoisia kukkia. Duncan Edwardsin pelejä nähneiden isien pojat tulevat hänen haudalleen osoittamaan kunnioitustaan. Haudalla käy ihmisiä joka päivä, suurissa ryhmissä, aivan kuin hauta olisi jonkinlainen pyhiinvaelluspaikka. Jälkikäteen on helppo muistaa vain onnettomuudessa menehtyneet jalkapalloilijat, mutta koneessa menehtyi 23 henkeä ja kaikkia jäi suremaan joukko ihmisiä.
Eloonjääneillä oli edessään vaikeita kysymyksiä. Bill Foulkes mietti usein, että miksi juuri hän oli selvinnyt ilman naarmuakaan. Se sai miehen elämänasenteen muuttumaan. Hänellä oli takanaan neljä vuotta lapsetonta avioliittoa Teresansa kanssa, mutta poika Stephen näki päivänvalon pian onnettomuuden jälkeen..
IN MEMORIAM
Munchenin onnettomuudessa 6.2.1958 23 menehtyneen joukossa oli kahdeksan ”Busby Babesin” pelaajaa:
Pelaajat: Roger Byrne, Geoffrey Bent, Eddie Coleman, Duncan Edwards, Mark Jones, David Pegg, Tommy Taylor, Billy Whelan.
Seuran toimitsijat: Walter Crickmer (sihteeri, Tom Curry (valmentaja), Bert Whalley (valmentaja).
Toimittajat: Alf Clarke, Don Davies, George Follows, Tom Jackson, Archie Ledbrooke, Henry Rose, Eric Thompson, Frank Swift.
Muut: Kenneth Rayment (perämies). Bela Miklos (matkatoimistovirkailija), Wille Satinoff, Tom Cable.
Teksti: Dan Viikman
Tuossa vaiheessa 21-vuotias Edwards oli Unitedin ja Englannin suuri sankari, Edwards oli koko Unitedin suosikki. Kuvittele Roy Keane ja Bryan Robson samassa henkilössä, mutta vielä parempana ja monipuolisempana pelaajana. Sellainen olio Duncan Edwards. Hän pelasi ensimmäisen ottelunsa ykkösjoukkueessa 15-vuotiaana ja debytoi Englannin maajoukkueessa 18-vuotiaana.
Edwards oli kaikkien aikojen nuorin maajoukkuepelaaja ensiesiintymisessään Skotlantia vastaan, 18 vuotta ja 183 päivää. Hän oli isokokoinen, lahjakas, nopea, taitava, voimakas ja röyhkeä.
Ottelu Punaista Tähteä vastaan jäi hänen viimeisekseen. Belgradissa pelanneesta joukkueesta ainoastaan Gregg ja Foulkes olivat pelikunnossa seuraavassa, tunteikkaassa ottelussa. United sai kuin saikin kasaan joukkueen, ja voitti Sheffield Wednesdayn FA-cupin ottelussa 3-0. Unitedin hallituksen jäsen, herra Hardman, kirjoitti otteluohjelmassa näin_
”Vaikka suremmekin poismenneitä ja rukoilemme loukkaantuneiden puolesta, uskomme vielä tulevaisuuteen. Koko jalkapallomaailman sympatia ja tuki ja ennen kaikkea kannattajiemme tuki antaa meille voimaa. Tie huipulle voi olla pitkä ja vaikea, mutta Munchenissä menehtyneiden muisto, heidän suorituksensa ja hieno urheiluhenkisyys kantaa Unitedin huipulle taas”
Menestyksen aika ei ollut ohi. United eteni samana vuonna cupin finaaliin, mutta hävisi sen Boltonille. Liigassa joukkue ei kuitenkaan jaksanut. Se voitti 14 ottelustaan van yhden ja pelasi viisi tasan. Lopullinen sijoitus oli yhdeksäs.
Münchenin tapahtumat järisyttivät koko jalkapalloilevaa maailmaa ja etenkin Englantia. Joukkue sai osakseen huikeat suosionosoitukset vierasotteluissaan onnettomuutta seuranneina vuosina, ikään kuin viimeisenä tervehdyksenä menehtyneille.
Matt Busbya hoidettiin samassa sairaalassa kuin Duncan Edwardsia. Busby heilui elämän ja kuoleman rajamailla, mutta hän voitti taistelun. Hän oli niin huonossa kunnossa, että hänelle tehtiin viimeinen voitelukin kahteen kertaan.
Apulaisvalmentaja Jimmy Murphy sai, Busbyn sanoin, ”Pidä lippua korkealla”. Murphy oli kovan paineen alla. Hän oli kaikissa hautajaisissa ja muistotilaisuuksissa, hän piti yhteyttä loukkantuneisiin ja sureviin..
Skippaan 60-luvun kokonaan.. Manu voitti silloin Euroopan cupin (1968), Englannin mestari 1964-1965 ja 1966-1967. Tuolloin George Best siirtyi Unitediin.
Mutta kaikki muistivat yhä Duncan Edwardsin. Kuten esimerkiksi Harry Gregg juostessaan edestakaisin palavan lentokoneen ympärillä Münchenissä 1958.
Missä oli nuorukainen?
Vastaus löytyi pimeydestä, liekkien keskeltä. Duncan Edwards oli vaikeasti loukkaantunut, mutta elossa. Vain muutamaa minuuttia aikaisemmin hän oli sekoittanut kortteja Mark Jonesin, Tommy Taylorin, Eddie Colemanin ja Davis Peggin kanssa.
Pelistä ei tullut mitään. Edwards kiidätettiin Rechts Der Isar –sairaalaan ja aluksi luultiin, että hän selviäisi elossa. Kuusi päivää myöhemmin hänet kytkettiin dialyysikoneeseen, että hänen munuaisensa toimisivat. Englanti pidätti henkeään. Manchester rukoili Edwardsin puolesta.
Duncan oli tajuttomuuden ja valvetilan rajamailla. Jimmy Murphy, joka ei ollut mukana koneessa, istui Edwardsin sängyn laidalla. Edwards heräsi lääkehöyryisestä unestaan 20. Huhtikuuta ja tunnisti Murphyn.
- Moneltako ottelu Wolvesia vastaan alkaa lauantaina?
- Puoli kolmelta, niin kuin aina, Duncan.
- Kaikki peliin, jätkät..
Murphy purskahti itkuun. Edwards puristi viimeiset sanansa ja sitten hänen silmänsä umpeutuivat viimeisen kerran. Hän kuoli samana yönä, 21.2.1958, 21-vuotiaana, 15 vuorokauden taistelun jälkeen. Sisäiset vammat olivat liian kattavia.
Duncan Edwardsin hauta sijaitsee hänen kotikaupungissaan Dudleyssa West Midlandissa. Haudalla on aina punaisia ja valkoisia kukkia. Duncan Edwardsin pelejä nähneiden isien pojat tulevat hänen haudalleen osoittamaan kunnioitustaan. Haudalla käy ihmisiä joka päivä, suurissa ryhmissä, aivan kuin hauta olisi jonkinlainen pyhiinvaelluspaikka. Jälkikäteen on helppo muistaa vain onnettomuudessa menehtyneet jalkapalloilijat, mutta koneessa menehtyi 23 henkeä ja kaikkia jäi suremaan joukko ihmisiä.
Eloonjääneillä oli edessään vaikeita kysymyksiä. Bill Foulkes mietti usein, että miksi juuri hän oli selvinnyt ilman naarmuakaan. Se sai miehen elämänasenteen muuttumaan. Hänellä oli takanaan neljä vuotta lapsetonta avioliittoa Teresansa kanssa, mutta poika Stephen näki päivänvalon pian onnettomuuden jälkeen..
IN MEMORIAM
Munchenin onnettomuudessa 6.2.1958 23 menehtyneen joukossa oli kahdeksan ”Busby Babesin” pelaajaa:
Pelaajat: Roger Byrne, Geoffrey Bent, Eddie Coleman, Duncan Edwards, Mark Jones, David Pegg, Tommy Taylor, Billy Whelan.
Seuran toimitsijat: Walter Crickmer (sihteeri, Tom Curry (valmentaja), Bert Whalley (valmentaja).
Toimittajat: Alf Clarke, Don Davies, George Follows, Tom Jackson, Archie Ledbrooke, Henry Rose, Eric Thompson, Frank Swift.
Muut: Kenneth Rayment (perämies). Bela Miklos (matkatoimistovirkailija), Wille Satinoff, Tom Cable.
Teksti: Dan Viikman
Liitteet
Hieno juttu tuossa yllä!
Noh nyt menossa Cupin matsi ja United johtaa 1-0 Rooneyn maalilla. Mutta loukkaantumiset jatkuvat. VDS loukkaantui lämmittelyssä ja Kuszczak on maalilla. Vaihdossa ei ole toista maalivahtia mutta onneksi O`Shea on kentällä ;)
Noh nyt menossa Cupin matsi ja United johtaa 1-0 Rooneyn maalilla. Mutta loukkaantumiset jatkuvat. VDS loukkaantui lämmittelyssä ja Kuszczak on maalilla. Vaihdossa ei ole toista maalivahtia mutta onneksi O`Shea on kentällä ;)
massimo kirjoitti:
Paikkoja on ollut tehdä parikin maalia, mutta kun ei maistu. Larssonia potkaistiin takajalkaan ja Henke kaatui niin Styles antoi keltaisen filmaamisesta.. Kaiken lisäksi Riolle tuli jotain pientä kolhua ja hetken aikaa näytti jo siltä että mies olisi otettu vaihtoon, mutta onneksi kaikki näyttäisi olevan nyt kunnossa. Jospa se Cristiano taas ratkaisi tänään?
Master Chief
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Meikku kirjoitti:
Boateng "kätteli" palloa ja Ronaldo upotti pilkun, 2-2.
Niin kuin aiemmin tähän ketjuun jo kirjoittelin, ensi vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta tuosta onnettomuudesta ja United on järjestämässä, tietysti, asiaan kuuluvia muistojuhlallisuuksia tai ainakin näin kuulin OT:lla.
Yritin kaivella koneelta kuvaa kellosta OT:n katsomon ulkopuolella, joka osoittaa tuota turma-aikaa, mutten sitä nyt tähän hätään löytänyt.
Yritin kaivella koneelta kuvaa kellosta OT:n katsomon ulkopuolella, joka osoittaa tuota turma-aikaa, mutten sitä nyt tähän hätään löytänyt.
Virginialainen
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HIFK, ManU,MIFK
Ei keltään löytyis videoita Cantonasta? Youtubesta pari pätkää olen löytänyt, mutta ne eivät oikein nälkää täyttäneet. Kaveri on kuitenki syy siihen, miksi Manchester Unitedin otteita silloin joskus alkoi lähemmin seuraamaan.
The Great Cornholio
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- New York Islanders
Sides kirjoitti:
Tässä muutama kuva kellosta.
http://images.google.fi/images?svnu...i:official&q=old+trafford+1958+clock&btnG=Hae
Virginialainen kirjoitti:
Helpoimmalla pääset kun tilaat tämän boksin.
http://www.play.com/DVD/DVD/GENBRWA..._United_Cantona/Product.html?searchtype=genre
Suosittelen kaikille, aivan loistava setti. Esimerkiksi Cantonan tekemät valioliigamaalit ManUn paidassa löytyvät yhdeltä levyltä.
http://www.youtube.com/watch?v=rNqD0MZqDew
En tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä tälle uudelle Unitedin biisille.
En tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä tälle uudelle Unitedin biisille.
Vauhtipukki kirjoitti:
Niinpä niin, melko koomista. Ehkä ei kuitenkaan niin kovin vakavalla mielellä kuitenkaan tehty, hienoja riimejä kuitenkin keksitty. :)
Loukkaantumistilanne on nyt sitten se mikä on, ja lauantain Bolton- pelistä voi tulla nyt erityisen hankala. Tappio häämöttää väistämättä oven takana jossain vaiheessa, toivottavasti ne saadaan pidettyä minimissä ja samalla Chel$kikin ryssisi.(ja nehän ryssii) Ja, kunhan se tappio ei tulisi Romaa vastaan.
Mutta mutta, ei auta surkutella, tilannehan on kuitenkin aivan loistava, parempi kuin vuosiin, kolmessa kannussa vielä kiinni, herkullista! Hyökkääjäpulassa ollaan hetki, Rooneylle ja Smithille olisi hyvä olla vielä jotain apumiehiä, etenkin kun Smithin pelituntuma on aika vähäinen vielä. Onneksi tämä hetki ei nyt kovin kauaa kestä, OGS ja Saha saadaan kaiketi aika nopeasti takaisin. Kohti lauantaita ja JJ:n verkot pöllyämään Traffordilla!
Oli ihan hauska ottelu tuo ManU vs "euro allstars". Vaikka tosiasiassa "euro allstarsissa" ei kyllä pelannutkaan kauheasti ihan kirkkaimpia huippuja. Ensimmäisellä jaksolla tosin enemmän. Vähän ikävän maun antoi se, että ManU'n yleisö buuasi aina kun Gerrard, Caragher ja Fowler koskivat palloon ja kun Fowler vaihdettiin kentälle. Tätä kritisoi rankasti myös ManU tv:n oma kommentaattori. Sanoi että tälläisessä ottelussa kuitenkin tarkoitus pitää hauskaa ja pelaajat ovat ns. uhranneet aikaansa tullakseen otteluun ja seurat antaneet vielä pelaajien tulla, niin fanienkin pitäisi antaa arvoa pelaajille ja unohtaa ottelun ajaksi ne seurasiteet.
Liverpooligan
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Liverpool FC
Toisaalta samaa mieltä eaglen kanssa, mutta ei sitä viha/rakkaussuhdetta noin vain unohdeta - varsinkaan ManU:n ja Liverpoolin ollessa kyseessä. Lienee Englannin maajoukkuepelit suurinpiirtein ainoita tapauksia, joissa Poolistit esim. G.Nevilleä pystyvät aidosti kannustamaan ja päinvastoin. Ja mielestäni hyvä näin, sillä silloin näistä keskinäisistä otteluista ei tule ikinä puuttumaan jännitettä.eagle kirjoitti:
Katsoin maalikoosteen aamulla ja melkoisen löysää tuo puolustaminen puolin ja toisin näytti olevan. Pari komeaa maalia, joista helmenä tuo Kristiinan hieno vapari. Ja sanoisinpa, että El Hadji "the Spitter" Diouf ei eilisellä tempullaan ainakaan kasvattanut suosiotaan Liverpoolin fanien keskuudessa (selitettäköön tässä, että EHD ei antanut Robbien ampua loppuhetken rankkaria).
Master Chief
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Ronaldon vapari: http://www.youtube.com/watch?v=SjXTrERnj9Y
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy