Manchester United 08/09

  • 119 079
  • 639

Paha_Kurki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Rafael da Silva. Toinen näistä brassikaksosista, jotka nyt lopulta pääsivät Englantiin asti.

Juu, Da Silvan veljekset pelasivat Manchester United premier cupissa pari vuotta sitten ja siirtyivät Brasilialais seurasta Unitedin riveihin. Molemmat ovat taitavia pelureita. Pelasivat Peterboroughia vastaan maanantaina molemmat ja paikallisissa lehdissä sekä paikallisten puheissa saivat todella paljon kehuja, etenkin Rafael. Keskiviikkona Juventusta vastaan Wes Brown ei ollut parhaimmillaan ja hänet korvasikin Rafael Da Silva toisella puoliajalla.

Saa nähdä kuinka nopeasti on yksi Da Silva Unitedissa lisää? Nimittäin tämän vuoden Premier cupin world finalseissa pelasi kaveri nimeltä Wellington Alves Da Silva. Oli uskomattoman taitava ja nopea, myös laukaus oli hyvää luokkaa. Poika voitti maalipörssin tekemällä 9 kihausta seitsemässä ottelussa. Lisäksi hänet valittiin turnauksen MVP:ksi. Sir Alex Ferguson oli myös katsomassa pojan otteita finaalissa Old Traffordilla. Joten parin vuoden sisällä kaveri on tod. näk. Unitedin pelaaja.

Nyt Ferguson on ilmoittanut Ronaldon tilanteesta, että - Tapaus on käsitelty. Hän on Manchester Unitedin pelaaja, ja se siitä, Ferguson sanoi. Huhujen mukaan Ronaldo pelaa tulevan kauden Unitedissa ja ensi kesänä siirtyy Madridiin. Toivottavasti siirtosumma on jo sovittu, niin jos Ronaldo pelaisi surkean kauden niin United saisi kuitenkin sen yli 80 miljoonaa. Ja kun Ronaldo jonain päivänä Real Madridiin siirtyy, niin kyllä on seuransa näköinen pelaaja - hyi helvetti.

Kyllä, onneksi Sir Alex sanoi että "case closed and he remains in United". Hyvin todennäköistä on että Ronaldo lähtee tämän kauden jälkeen. Eilisessä Manchester Evening news -ledessä Ronaldo sanoi että hän jää Manchesteriin, mutta ei näe että olisi täällä myös nykyisen sopimuksen loppuun saakka. Lisäksi hän totesi että, "haluaisin että näillä kahdella seuralla olisi paremmat välit ja toivoi että United hyväksyisi jossain vaiheessa hän siirtonsa Madridiin."
 
Viimeksi muokattu:

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
SAF vihdoin hereillä...

...ja viimeisimmän haastattelun mukaan kierroksessa olisi neljä vaihtoehtoa uudeksi hyökkääjäksi. Brittilehdistö on tuonut esiin samat vanhat kandidaatit: Berbatov, Huntelaar, Benzema ja Villa. Toivottavasti yksi target man saataisiin joukkueeseen ja lisäksi Manuncholle työlupa. Huominen Community Shield on siten vielä yksi treenimatsi muiden joukossa. Pompeytä pitäisi tosin kurittaa nuortenkin voimin. Toivottavasti da Silvan kaksoset pääsevät kehiin alusta alkaen. Odotusten vastaisesti Fabio ei ole vielä esittänyt samanlaista hurmosta kuin Rafael, mutta odottaisin, että kummatkin pääsevät kehiiin, samoin Rodrigo.
 

Mdawg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
...ja viimeisimmän haastattelun mukaan kierroksessa olisi neljä vaihtoehtoa uudeksi hyökkääjäksi. Brittilehdistö on tuonut esiin samat vanhat kandidaatit: Berbatov, Huntelaar, Benzema ja Villa. Toivottavasti yksi target man saataisiin joukkueeseen ja lisäksi Manuncholle työlupa. Huominen Community Shield on siten vielä yksi treenimatsi muiden joukossa. Pompeytä pitäisi tosin kurittaa nuortenkin voimin. Toivottavasti da Silvan kaksoset pääsevät kehiin alusta alkaen. Odotusten vastaisesti Fabio ei ole vielä esittänyt samanlaista hurmosta kuin Rafael, mutta odottaisin, että kummatkin pääsevät kehiiin, samoin Rodrigo.

Kyllähän se Fabiokin pääsi väläyttelemään reservimatsissa edellispäivänä:
http://www.youtube.com/watch?v=o4b0iaGlT6E

Joku hyökkääjä sieltä juu ilmeisesti on tulossa ja The Sun ehdottelee Berbatovia jo lähes varmaksi hankinnaksi.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Kiitokset!

Olipa mahtava linkki; pallon haltuunotto ja viimeistely huippuluokkaa. Kyllä hyvää on kannattanut odottaa.

PS Millä keinolla Fabion ja Rafaelin kykenee erottamaan toisistaan heidän ollessaan kentällä samanaikaisesti?
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
PS Millä keinolla Fabion ja Rafaelin kykenee erottamaan toisistaan heidän ollessaan kentällä samanaikaisesti?

Yhtään peliä en ole kummaltakaan nähnyt, mutta... Pelipaikan perusteella tuota lienee helpointa lähteä arvuuttelemaan; Rafael viihtyy vasemmalla laidalla ja Fabio oikealla. Lisäksi olen ymmärtänyt, että Fabio olisi hyökkäävämpi näistä kahdesta eli pelipaikka voi löytyä keskikentältä kun taas Rafael todennäköisesti pelaa pääsääntöisesti puolustajana.
 

Olpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Vaasan Sport & Eric Lindros
Ettei mene keneltäkään ohi niin Sunnuntaina UK näyttää FA Community Shield - ottelun suorana alkaen 16.55, selostajana Virkkunen.

Ettei mene keneltäkään ohi niin lainaan itse itseäni. ManUlta poissa ovat Ronaldo, Rooney, Hargreaves, Foster, Saha, Andersson ja Park. Neville ja Nani ovat kuntoutuneet ja pelaavat mahdollisesti tänään. Ainakin Neville olisi hieno nähdä kentällä. Rooney on myös tullut (jo) takaisin treeneihin.

Saa nähdä tuleeko se Berbatov ensi viikolla. Miehen nimi on nyt niin voimaakkaasti ollut esillä, että tuskin nuo ihan tuulesta temmattuja juttuja on. OK, Berbatov on hyvä lisäys mutta silti esim. Huntelaar olisi ollut ainakin itselleni mieluisampi vahvistus kärkeen...
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Portsmouth kaatui sitten pilkuilla 3-1 Community Shieldissä. Ei esitys kovin vakuuttava ollut, vähän puskemiseksi meni hyökkäykset. Toki paikkoja maalintekoonkin oli, mutta ylärima, James ja huono osumatarkkuus jätti joukkueen lopulta nollille. Rangaistuspotkut olivatkin sitten sitä taattua laatua, Portsmouthin yritysten ollessa lähinnä surkuhupaisia. Mutta kauden ensimmäinen pokaali on nyt kaapissa.

Taas on tänään Englannin lehdistössä tehty otsikoita ManU:n mahdollisista hankinnoista. Nyt on tarjottu Thierry Henryä, David Silvaa ja taas kerran Dimitar Berbatovia. Katsellaan nyt vielä, kyllä Sir Alex jonkun vielä ostaa. Kunhan ei osta sitä Henryä, sen verran vastenmielinen pelaaja.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Kunhan ei osta sitä Henryä, sen verran vastenmielinen pelaaja.

Ja näiden värilasien takaa katsottuna, Kuningas Henryn näkeminen ManUn punaisissa olisi suurinta tuskaa mitä vähään aikaan jalkapallon saralla olisin kokenut. Sen verran vastenmielinen seura.

Mutta mutta, uskooko joku oikeasti että Henry pelaisi joskus ManUssa? Ei kait sentään.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Kunhan ei osta sitä Henryä, sen verran vastenmielinen pelaaja.

Voi luoja tästä ei voi kyllä yhtään enempää samaa mieltä. Mies on sopivasti kiertänyt myös molemmat inhokkiseurani, Arsenal ja Barcelona.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Ei olisi maailmanloppu jos Henry Manuun tulisi. Ei olisi kyllä ensimmäisenä munkaan toivelistalla, mutta kuitenkin sen tason pelaaja että ei tuosta nyt varsinaisesti voisi hernettä nenään vetää. Mutta tämän huhun totuuspohja on todennäköisesti luokkaa "ei ole" joten turhapa tätä on spekuloida.

Hyvä että kausi avattiin voitolla ja pokaalilla (vai mikä hemmetin lautanen siellä nyt jaetaankaan). Peliä en rankkareita ja ihan alkua lukuunottamatta pystynyt katsomaan (koris ajoi edelle), mutta ei ilmeisesti ollut mikään erityisen vakuuttava esitys. No rankuista päätellen Pompeykaan ei ollut vireessä joten tällä kertaa nihkeä nyhjäys riitti voittoon. Viikko sarjan alkuun ja itsekin sitä yhtä hankintaa odottelen. Berbatov tai Huntelaar kelpaisi kumpi tahansa. David Silvalle taas en nyt niin paljon tarvetta löytäisi vaikka toki hänellekin käyttöä löytyisi.
 

Jeffrey

Jäsen
Mitä itse tänään peliä (ekat 45min) katoin niin ihan lupaavaltahan toi loppupeleissä näytti. Portsmouth tulee olemaan kaudella top-8 kamaa kuitenkin ja meiltä puuttui jo mainitut tähdet. Tänään etenkin Nani oli mun mielestä lupaava ja helposti parempi kuin viimekaudella. Viimeistely ontui, mutta muuten hyvin terävää peliä. Vieläkin vaan näki sen, että meiltä puuttuu se The Striker. Tevez tuttuun tapaan haahuili ympäriinsä eikä Giggsistäkään saa sitä maalinsylkijää. Tämä asia kuntoon niin voi taas luottavaisena katsoa tulevaisuuteen.
 

Mdawg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Henryn suhteen on vähän kaksijakoiset fiilikset. Toisaalta viime kausi meni mieheltä piloille ties mistäkin syystä ja EM-kisoissa näytti siltä, että Henryn parhaat päivät ovat väistämättä jo takanapäin.

Toisaalta voisi myös ajatella, että siirto takaisin tuttuun ympäristöön (Valioliigaan) voisi saada Henryn taas tikkiin. Ja kunnossa ollessaanhan Henry on pysäyttämätön, oli sitten entinen Arse tai ei.
 

theref

Jäsen
Berbatovia, Huntelaaria, Henryä ja Benzemaa on siis ainakin huhuiltu uudeksi kärkimieheksi. Tottahan se on, että kärkeen ManU ehdottomasti tarvitsisi yhden uuden miehen, varman maalintekijän.

Henry aiheuttaa lähinnä kylmiä väreitä, joten kestäköön Espanjassa. Benzema on varmasti lupaava, mutta ei juurikaan vakuuttanut EM-kisoissa, enkä muutenkaan pidä häntä varmana maalintekijänä.

Huntelaar tai Berbatov olisi siis sopiva mies kärkeen. Oikeastaan ihan sama kumpi sieltä tulisi, kunhan tulisi.
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Benzema on varmasti lupaava, mutta ei juurikaan vakuuttanut EM-kisoissa, enkä muutenkaan pidä häntä varmana maalintekijänä.
Benzema olisi sekä kallein että myös nuorin vaihtoehto kärkeen, näistä huhutuista kovista nimistä siis. Viime kausi oli melkoinen Benzemalle; liigasta ja cupista voitot sekä sarjan paras maalintekijä ja paras pelaaja, kuitenkin vasta 20 -vuotiaana. Eilenkin Benzema iski kaksi maalia Toulousen verkkoon sarja-avauksessa. Todella erinomainen vaihtoehto kärkeen. Hinta vaan saattaa olla kova verrattuna esim. Huntelaariin joka voisi irrota halvemmalla. Tottenhamkin yrittää lypsää kaiken mahdollisen Berbasta joten kalliiksi tulee kärjen hankinta joka tapauksessa.

Mutta ennemmin käytetään rahaa kunnolla ja ostetaan todellinen maalintekijä, eikä mitään kakkosluokan peruspelaajia.
 

J.Petke

Jäsen
Hinta vaan saattaa olla kova verrattuna esim. Huntelaariin joka voisi irrota halvemmalla. Tottenhamkin yrittää lypsää kaiken mahdollisen Berbasta joten kalliiksi tulee kärjen hankinta joka tapauksessa.

Mutta ennemmin käytetään rahaa kunnolla ja ostetaan todellinen maalintekijä, eikä mitään kakkosluokan peruspelaajia.

Minä miettisin myös sitä, että kenestä pelaajasta nuo rahat voi vielä saada takaisinkin. Benzema olisi siinä mielessä paras, että hällä on varmasti vielä parhaat vuotensa edessä ja siten mieheen sijoitettavat n.35 miljoonaa puntaa voitaisiin saada takaisin jopa korkojen kera.
 

theref

Jäsen
Minä miettisin myös sitä, että kenestä pelaajasta nuo rahat voi vielä saada takaisinkin. Benzema olisi siinä mielessä paras, että hällä on varmasti vielä parhaat vuotensa edessä ja siten mieheen sijoitettavat n.35 miljoonaa puntaa voitaisiin saada takaisin jopa korkojen kera.

Huntelaarkaan ei ole iällä pilattu ja ainakin Hollannin sarjassa verkot ovat heiluneet varsin vakuuttavaan tahtiin. Ainoa mahdollisuus EM-kisoissa toi heti maalin. Van Nistelroyn tehoihin yltäessään rahat saa varmasti korkojen kanssa takaisin, jos kauppoja aletaan tehdä. Mutta miksi tehtäisiin, jos pelaaja mättää maaleja, tykkää olostaan eikä suututa SAFia.

Berbatov on omat taitonsa Valioliigassa jo näyttänyt, joten sopeutusmisvaikeuksia ei pitäisi olla kuin ehkä pelityylin kanssa, tuskin siinäkään. Varsin turvallinen hankinta. Jälleenmyyntiarvoa vaikea määritellä. Tottenhan näköjään haluaa rahastaa loppuun saakka, ilmeisesti "kostona" Carrickin hankinnasta.

Henryä vihasin Arsenalissa, enkä tykkäisi ollenkaan jos tämä heebo vielä lähtisi Valioliigaan rahastamaan.

Benzemalla on yksi loistava kausi alla. Sopeutuminen Valioliigaan aika arvoitus, koska ainakin minun silmiini oli vaikeuksissa jo EM-kisoissa. Tulevaisuuden lupaus kyllä, mutta tuollainen 35 miljoonan punnan siirtokorvaus on kyllä melkoinen kasa rahaa.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Benzemalla on yksi loistava kausi alla.

Ja aloitti Ranskan liigan kahdella kihauksella. Kaikki ovat joka tapauksessa kovia nimiä ja toivottavasti joku kolmikosta Huntelaar, Benzema tai Berbatov tulee.
 

theref

Jäsen
Kuinka paljon enemmän tahtoisit 20-vuotiaalla pelaajalla olevan?

Joo, ilmaisin asian "ehkä" hölmösti.

Ehkä tässä kaikessa painaa taustalla kuitenkin se, että Benzema pelaa "vain" Ranskan sarjassa jonka taso ei aivan päätä huimaa. Ja ainakin itselleni tosiaan vaakakupissa painaa eniten nuo minun silmiini vaatimattomat esitykset EM-kisoissa. Mutta sieltä täytyy toki muistaa, että ei niiltä joukkuekavereiltakaan liiemmälti apuja tullut.

Liputan Berbatovin tai Huntelaarin puolesta, sillä hyökkääjä tarvitaan. Jos Benzema tulee, niin en tyrmää sitäkään hankintaa. Saatan jopa luottaa SAFin näkemykseen. Henry? Toivottavasti ei.
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Valencia on hylännyt ManU:n tarjouksen David Silvasta kertoo Skysports. Sinänsä hieman outo tarjous, sillä ainakin itse luulin että Fergusonilla on suunnitelmissa lähinnä sen hyökkääjän hankinta. Mutta ilmeisesti vahvistuksia katsellaan vielä muuallekin. Toivottavasti saadaan kuitenkin joku kiinnitettyä jo ennen sarja-avausta.

Edit. Uuden kärjen hankkiminen ennen avausottelua olisi sikälikin tärkeää, että Nani, Ronaldo, Saha ja mahdollisesti Rooneykin puuttuvat siitä ottelusta. Tällöin Giggsiäkään ei oikein voi laittaa kärkeen kun laidalle tarvitaan miehiä. Muutenkin Newcastellla on paikka yllätykseen, joten pelaajatilanteella ei pitäisi vastustajaa turhaan auttaa. Noh, toivotaan nyt edes että Nani oppi jotain viime kauden West Ham ottelusta - loukkaantumisillehan ei mitään voi.
 
Viimeksi muokattu:

Hybbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, MUFC, FCUM
Valencia on hylännyt ManU:n tarjouksen David Silvasta kertoo Skysports. Sinänsä hieman outo tarjous, sillä ainakin itse luulin että Fergusonilla on suunnitelmissa lähinnä sen hyökkääjän hankinta. Mutta ilmeisesti vahvistuksia katsellaan vielä muuallekin. Toivottavasti saadaan kuitenkin joku kiinnitettyä jo ennen sarja-avausta.

Samaa kertoo ESPN Soccernet. Etusivulla uutisoivat myös, että Berbatovin 28 miljoonan punnan siirto Manchesteriin on käytännössä lyöty lukkoon, ja mies on huhujen mukaan jopa nähty jo Unitedin harjoituskeskuksessa. Varmistusta odotellessa ...

Huntelaar olisi kyllä kiehtonut itseä enemmän, mutta täytynee luottaa sir Alexin ja kumppaneiden ehkä hieman parempaan silmään scoutata pelaajia.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Valencia on hylännyt ManU:n tarjouksen David Silvasta kertoo Skysports. Sinänsä hieman outo tarjous, sillä ainakin itse luulin että Fergusonilla on suunnitelmissa lähinnä sen hyökkääjän hankinta. Mutta ilmeisesti vahvistuksia katsellaan vielä muuallekin. Toivottavasti saadaan kuitenkin joku kiinnitettyä jo ennen sarja-avausta.

Eiköhän se ala olemaan tuo Berba aika saletissa. http://soccernet.espn.go.com/news/story?id=562191&sec=england&cc=5739
 

sixtus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barcelona
Valencia on hylännyt ManU:n tarjouksen David Silvasta kertoo Skysports. Sinänsä hieman outo tarjous, sillä ainakin itse luulin että Fergusonilla on suunnitelmissa lähinnä sen hyökkääjän hankinta. Mutta ilmeisesti vahvistuksia katsellaan vielä muuallekin. Toivottavasti saadaan kuitenkin joku kiinnitettyä jo ennen sarja-avausta.

Niin tai tarkemmin asia oli mennyt ilmeisesti niin, että Silva itse oli ilmoittanut ettei Englantiin siirtyminen kiinnosta. Pelaa mieluummin maailman parhaassa sarjassa La Ligassa ja jos jonnekin Valenciasta siirtyy, on osoite miehen omien sanojen mukaan FC Barcelona.

Lähde: 4thegame.com
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
David Silva (vaikka pelimies onkin) sisältää myös floppiriskin. Jotain Boltonia vastaan luut paukkuisi siihen malliin, että Suomeen asti raikaisi. Pelityyli sopii La Ligaan paremmin ja myös mies itse taitaa sen tietää.
 

massimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils, FC United of Manchester
Jos joku pelaaja saapuu on se Berba todella suurella todennäköisyydellä. Muihin esillä olleisiin en usko. Berbatov tai sitten joku ihan puskista. Uskoisin uuden pelaajan tulevan perjantaihin mennessä tai sitten kausi aloitetaan nykyisillä.

Sen jälkeen jännätään tuleeko ketää ennen siirtoikkunan sulkeutumista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös