American League East - New York Yankees in 2004 - reincarnation of the Murderers' Row
2003: 101-61, 1st in AL East. Hävisi World Seriesissa Florida Marlinsille kuudessa ottelussa.
Bronxissa viime kausi oli aika kaksijakoinen. Yankees menetti heti kauden ensimmäisessä ottelussa Derek Jeterin kuudeksi viikoksi kun Jeet loukkasi olkapäänsä yrittäessään hypätä kolmospesälle Torontossa. Moni pelkäsi sitä minne suuntaan Bombersin peli lähtisi kulkemaan joukkueen johtajan ollessa sivussa, mutta turhaan. Yankees voitti 20 ensimmäisestä pelistään 18 ja teki sillä uuden liigan ennätyksen -- kaikki ilman Jeteria. Kun Mr. Yankee palasi mukaan, lähti Yankeesin peli alamäkeen ja se rock bottom saavutettiin kesäkuussa kun 6 Houston Astrosin syöttäjää syöttivät Yankee Stadiumilla no-hitterin. Samaa ei oltu tehty Yankeesille yli 50 vuoteen.
Yhdessä vaiheessa Red Sox meni jo Yankeesin edelle ja Blue Jays hivuttautui vain yhden voiton päähän New Yorkin ylpeydestä, kunnes Yankees heräsi ja muutaman ennen trade deadlinea tehdyn treidin (Jeff Nelson, AARON BOONE!, Game White) jälkeen Yanks kuitenkin ryhdistäytyi ja vei lopulta AL Eastin voiton ennen Soxia.
Division Seriesissa kaatui Minnesota twins voitoin 3-1 ja American League Champship Seriesissa siis Game 7:ssa - John Sterlingia lainatakseni: "in one of the greatest ballgames in history."
World Seriesissa Yankees johti jo otteluvoitoin 2-1, mutta Marlins voitti kolme seuraavaa ja vei mestaruuden Yankee Stadiumilla.
Lähteneet pelaajat: 2B Alfonso Soriano (Rangers), LHP Andy Pettitte (Astros), LHP David Wells (Padres), RHP Roger Clemens (Astros), RHP Jeff Nelson (Rangers), 1B Nick Johnson, OF Juan Rivera, LHP Randy Choate (Expos), RHP Jeff Weaver, RHP Yhency Brazoban, RHP Brandon Weeden (Dodgers), OF Karim Garcia (Mets), LHP Chris Hammond (A's), RHP Antonio Osuna (Padres), OF David Dellucci, RHP Jose Garcia (Rangers), 3B Aaron Boone
Tulleet pelaajat: SS Alex Rodriguez (Rangers), RHP Javier Vazquez (Expos), RHP Kevin Brown (Dodgers), OF Gary Sheffield (Braves), OF Kenny Lofton (Cubs), RHP Paul Quantrill (Dodgers), RHP Tom Gordon (White Sox), 3B Michael Lamb (Rangers), INF/OF Miguel Cairo (Cardinals), 1B Tony Clark (Mets), RHP Edwardo Sierra, INF J.T. Stotts (A's), 3B Tyler Houston (Phillies)
Suurimmat menetykset Yankees koki ehdottomasti syöttöosastolla kun Andy Pettitten, Roger Clemensin ja David Wellsin mukana lähti yhteensä 53 voittoa viime kaudelta ja korvaamaton määrä kokemusta.
Pettitten ja Clemensin tarina tulikin jo aiemmin käytyä läpi Astrosia koskevassa viestissä, niin keskitytään sitten David Wellsiin. "Boomer" (15-7, 4.14 ERA viime kaudella) on yksi kovimmista "big game pitchers", joka tekee työnsä silloin kun sitä tarvitaan. Clubhousessa Wells sitten ei ole yhtä hyvää seuraa kuin kentällä, sillä Boomerilla on tapana sanoa asioita ennenkuin hän ajattelee niiden vaikutuksia. Jo spring trainingilla Wells aiheutti viime kaudella kauhean hulabaloon kirjoitettuaan kirjan "Perfect, I'm not", jossa hän haukkui muun muassa joukkuetovereitaan Mussinaa ja Clemensia. Sen lisäksi Boomer jäi pois SI:n valokuvasta, johon oli tarkoitus kuvata kaikki Yankeesin syöttäjät Steinbrennerin kanssa.
Wells kärsi koko kauden selkävaivoista, mutta se ei vaikuttunut miehen työskentelyyn kuin vasta World Seriesin viidennessä ottelussa, minkä Boomer joutui jättämään väliin loukattuaan selkänsä heti ensimmäisen vuoron jälkeen.
Boomer meni kauden jälkeen selkäleikkaukseen ja lupasi tulla takaisin Bronxiin ja Yankees elikin koko ajan siinä uskossa kunnes Wells muutti mielensä. Suullisesta sopimuksesta Yankeesin kanssa huolimatta Boomer otti ja lähti kotikaupunkiinsa San Diegoon johtamaan Padresin rotationia.
Näin Yankees menetti molemmat vasenkätiset syöttäjänsä (Pettitte ja Wells) ja heidän lisäkseen Clemensin. Tätä kolmikkoa hankittiin korvaamaan "The Train" Los Angelesista sekä nuori Javier Vazquez Montrealista.
Kevin Brownin kaupan yhteydessä Los Angelesiin lähti syöttäjä Jeff Weaver, jota vielä pari vuotta sitten pidettiin seuraavana Cy Young-ehdokkaana, mutta Weaver ei sopeutunut missään vaiheessa lainkaan New Yorkin paineeseen vaan menetti lopulta paikkansa Contrerasille. Lopullisen naulan omaan arkkuunsa Weaver löi World Seriesin viidennen ottelun extravuorossa kun hän syötti helpon homerun syötön, jonka Marlinsin Cabrera löi ulos kentältä.
Weaver hajosi aina totaalisesti kun Yankee Stadiumin vaativa yleisö buuasi hänelle ja silloin ei ollut enää kenelläkään hauskaa. Weaverin spring training Dodgersin kanssa on myös mennyt aika paljon päin helvettiä, joten taitaa Weaverin potentiaali jäädä näkemättä.
Muista lähteneistä jään eniten kaipaamaan 1B Nick Johnsonia (14 HR, 47 RBI vain 96 ottelussa). Vaikka Johnson onkin kärsinyt koko uransa kroonisista rannevammoista niin hänen työskentelyään oli ilo seurata. NJ oli Yankeesin älykkäin lyöjä ja puolustustyöskentelyssä selvästi joukkueen paras. Yankees sai vaihdossa Johnsoniin tosin Vazquezin ja Giambi tulee muutenkin pelaamaan suurimman osan otteluista kentällä, joten Nickyn menetys ei sinällään ole mikään iso asia.
Muita lähteneitä en jaksa surra. Sorianosta saatiin vaihdossa itse A-Rod, Osuna ja Hammond eivät mahtuneet playoff-rosteriin, Juan Rivera, Karim Garcia ja David Dellucci eivät ole mitään Gary Sheffieldiin verrattuna ja Boone puolestaan mahdollisti loukkaantumisellaan A-Rodin siirtymisen baseballin keskipisteeseen -- Bronxiin.
Todennäköinen batting order:
CF Kenny Lofton
SS Derek Jeter
3B Alex Rodriguez
1B Jason Giambi
RF Gary Sheffield
DH Bernie Williams
LF Hideki Matsui
C Jorge Posada
2B Enrique Wilson
Aiemmin jo tässä ketjussa olikin puhetta Yankeesin lineupista ja tämän batting orderin myötä päästäänkin sitten tämän viestin otsikkoon. Vuoden 1927 New York Yankees tunnettin nimellä
Murderers' Row, koska joukkueen hyökkäys oli jotain aivan uskomatonta. Babe Ruth, Lou Gehrig, Tony Lazzeri, Bob Meusel, George "Boom Boom" Sisler, Earle Combs, Mark Koenig, Joe Dugan, (ja Pat Collins sekä Johnny Grabowski) muodostivat kaikkien aikojen mahtavimman hyökkäyskoneiston.
Babe Ruthin saavutukset tietävät varmasti kaikki ja Lou "Iron Horse" Gehrigin nimen moni on myös varmasti kuullut. Ruth ja Gehrig löivät tuossa lineupissa kolmantena ja neljäntenä nopean Earl Combsin (.356 BA) lyödessä leadoffina.
Syy siihen miksi mainitsen tämän joukkueen tässä yhteydessä on se, että Yankeesin tämän vuotinen lineup muistuttaa erittäin paljon tuota Murderers' Row'ta.
Kenny Lofton (12 HR, 46 RBI, .296 BA, .352 OBP, 30 SB) on prototypical leadoff hitter, joka pystyy nopeudellaan aiheuttamaan suuria vaikeuksia syöttäjille. Loftonin on-base percentage (OBP) ei ollut mikään loistava, mutta ihan kohtalainen kuitenkin. Lisäksi tässä lineupissa Loftonin ei tarvitse pahemmin juosta eikä Yankeesin manageri Joe Torre niin paljon yleensä juoksutakaan pelaajiaan.
Lofton on viime vuosina menettänyt vähän nopeuttaan, mutta on kuitenkin kentällä nopeampi kuin Bernie Williams, jolta Lofton vei centerfielderin paikan spring trainingilla -- tosin vain siksi, että Williams jäi muista jälkeen jouduttuaan umpilisäkeleikkaukseen helmikuun lopulla, eikä ole Yankeesin mukana Japanissa kun kausi alkaa huomenna. Loftonin spring training meni lyömisen osalta päin helvettiä (.175) ja niinpä Torre siirsikin Kennyn ainakin näiden kahden ensimmäisen ottelun ajaksi lineupin viimeiseksi. Se ei kuitenkaan ole pysyvää vaan Lofton tulee hyvin pian lyömään leadoffina kunhan Yanks pääsee Japanista kotiin viikon lopulla.
Toisena lyö joukkueen kapteeni Derek Jeter - Mr. New York Yankee. Jeter löi loukkaantumisestaan toivuttua viime kaudella 10 HR, 52 RBI ja .324 keskiarvolla häviten AL batting titlen vain niukasti Bostonin Bill Muellerille. Jeter ei ole lajin paras pelaaja -- paitsi kun kyseessä on lokakuu ja pudotuspelit. Jeter on mondernin ajan Mr. October, jonka teot pudotuspeleissä ovat vertaansa vailla. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa vuoden 2001 legendaarinen
Flip Play ALDS Game 3:ssa Oaklandia vastaan. Nobody matches Derek Jeter in the postseason. Mark Messier, Steve Yzerman, Claude Lemieux, Esa Tikkanen. That's what Derek Jeter is all about.
Jeter on erittäin älykäs lyöjä, joka lyö palloa hyvin joka puolelle kenttää tarkasti, mutta ei voimalla, mitä miehen numerotkin osoittavat. Jeter on täydellinen leadoff/no. 2 lyöjä, jonka tehtävänä on viedä Loftonia eteenpäin ja tuoda kotiin miljoona - ok, 130 riittää - juoksua A-Rodin & co. avulla.
Kolmantena lyö A-Rod (47 HR, 118 RBI, .298 BA) - lajin paras pelaaja yhdessä Barry Bondsin kanssa. Alex on pelannut koko uransa shortstopina ja hänestä on tullut pelipaikallaan täydellinen ballplayer. Nyt A-Rod siirtyy kuitenkin 3rd baselle, vaikka hän onkin parempi shortstop kuin Jeter. A-Rodista tulee kuitenkin myös täydellinen 3rd baseman, koska hänen refleksinsä ovat uskomattomat ja se ensimmäinen askel, joka on tärkeä sillä paikalla on loistava. A-Rod on älykäs, päättäväinen ja erittäin atleettinen, minkä avulla hän saa vaikeatkin pelastukset näyttämään helpoilta.
Lyöjänä A-Rod on Bondsin kanssa aivan omassa luokassaan. Vielä muutama vuosi sitten etenkin Clemensin kaltaiset voimasyöttäjät saivat hänet suth helposti ulos, mutta nykyään Alex paukuttaa mitkä tahansa syötöt homeruniksi.
A-Rod siirtyy nyt Texasista Yankee Stadiumille, jota pidetään yleisesti syöttäjiä suosivana ballparkina. A-Rodin numerot ovat kuitenkin Stadiumillakin loistavia ja hän paukutti aiemmin urallaan yhtä mahtavia numeroita myös Seattlessa (pitchers' park) ennen siirtymistään Texasiin vuonna 2000.
Alex on MVP ehdokas niin kauan kuin hän pelaa ja tulee todennäköisesti jonain päivänä rikkomaan kaikkien aikojen homerun ennätyksen - mikä se sitten onkaan kun Bonds aikoinaan lopettaa. A-Rod tunnetaan etenkin hänen huikeasta 252 miljoonan taalan sopimuksestaan ja IMHO kukaan urheilija ei sellaisia rahoja ansaitse, mutta A-Rod on osoittanut ansaitsevansa ainakin suurimman osan niistä. 45 HR & 130 RBI?
Cleanupia eli neljäntenä lyö 1B slugger Jason Giambi (41 HR, 107 RBI, .250 BA), jonka George Steinbrenner hankki kauden 2001 jälkeen Oaklandista 117 miljoonalla taalalla. Giambi tuli New Yorkiin voittamaan mestaruuden, mutta ei ole sitä vielä saanut. Giambi kärsi viime kaudella pahoista polvivaivoista ja löi vain .250 keskiarvolla - career low.
Kentällä Giambi ei ole koskaan ollut mitenkään loistava, mutta hän lyö paljon paremmin kun pääsee pelaamaan myös kentälle ja niinpä miestä on vähän pakkokin peluuttaa siellä, vaikka peli ei aina sujuisikaan. Giambin kädet ovat kuin pythonit - lyönneissä on voimaa takana enemmän kuin ehkö kenelläkään muulla Bondsia lukuunottamatta. Lisäksi Giambi on uskomattoman kärsivällinen at the plate, mikä tekee hänestä todella arvokkaan aseen. Jos näyttää siltä, että hän ei pääse lyömällä kentälle, niin sitten hän ottaa ne 4 balls ja menee sinne väkisin.
Jason pystyy paukuttamaan halutessaan vieläkin MVP-caliberin numeroita ja toivottavasti nyt kolmannella Yankees kaudellaan vihdoin räjäyttää pankin ja palaa samanlaiseksi tykiksi kuin oli Oaklandissa. Vaikka Giambi onkin ensimmäinen Yankee sitten Mickey Mantlen joka on lyönyt yli 40 homerunia kahtena peräkkäisenä kautena, niin parannettavaa on. Kun polvet ovat leikkauksen jälkeen kunnossa niin otan Giambilta 45 HR, 120 RBI ja .320 BA, kiitos.
There's a new Sheff in town
Viidentenä lineupissa on vapaana agenttina (3 vuoden ja 39 miljoonan taalan sopimus) Atlantasta New Yorkiin siirtynyt Gary Sheffield (39 HR, 132 RBI, .330 BA), joka oli National Leaguen MVP-äänestyksessä viime kauden päätteeksi kolmas. 35-vuotias Sheffield on ollut viimeiset 5 vuotta hurjassa iskussa ja on iästään huolimatta edelleen yksi parhaista right fieldereista niin kentällä kuin mailanvarressakin.
Sheffield tunnetaan parhaiten siitä pelottavasta heiluriliikkeestä, jota hän tekee mailallaan odottaessaan syöttöä. Sheffield strikes out erittäin harvoin, minkä vuoksi Yankees 3-4-5 heart of the order on paras mitä tältä maapallolta löytyy. Syöttäjien on periaatteessa pakko syöttää sekä A-Rodille että Giambille, koska ei kukaan halua päästää Sheffieldia lyömään, jos pesällä on kaksi juoksijaa. Tuosta kolmikosta on melkein mahdoton päästä läpi ilman vahinkoa.
Right field oli muutenkin viime kaudella yksi Yankeesin suurimmista ongelmista kun ensin Raul Mondesi kiukutteli itsensä ulos joukkueesta ja loppukausi mentiin sellaisilla täytemiehillä kuin Garcia, Juan Rivera, Dellucci ja Ruben Sierra. Kentällä Sheffield on loistava. Hän edelleen suht nopea ja heittokäsi on lazermaisen tappava. Sheff on entisen Yanks ja Mets-syöttäjä ja nykyisen Yankees special advisor Doc Goodenin veljenpoika.
Jos Sheff paukuttaa samanlaiset numerot kuin viime kaudella niin ei voi valittaa.
Kuudentena lyö koko uransa Yankeesissa pelannut veteraani Bernie Williams (15 HR, 64 RBI, .263 BA), joka pelasi viime kaudella vain 119 otelua jouduttuaan kesällä polvileikkaukseen. Bernie palasi kuitenkin playoffseihin ja nosti itsensä eniten playoff homeruneja liigan historiassa lyöneeksi pelaajaksi.
Bernie on Yankee old-timer, joka tietää joukkueen tavat ja jollaista jokainen joukkue tarvitsee. Numeroina mitattuna Bernie on yksi Yankeesin historian parhaista lyöjistä, mutta hän on silti joutunut aina pelaamaan Mattinglyn, Jeterin, Martinezin ja nyt Giambin & A-Rodin varjossa.
Nyt kun Lofton todennäköisesti vei iän myötä hidastuneelta Williamsilta centerfielderin paikan niin Berniesta tulee Yankeesin täysipäiväinen DH. Tällä tavalla hänen polvensa ja olkapäänsä pysyvät kunnossa ja hän pystyy keskittymään vain lyömiseen, koska siinä Bernie on aina ollut hyvä.
Perussuorituksella Bernielta voi odottaa ainakin 20 HR, 95 RBI ja .290 BA. RBI-paikkoja Bernie tulee saamaankin enemmän kuin tarpeeksi edellä mainittujen lyöjien takana.
Hideki Matsui (16 HR, 106 RBI, .287 BA) lyö seitsemäntenä. Godzilla tuli viime kaudeksi New Yorkiin Japanista Yomiuri Giantsista, missä hän voitti useita MVP palkintoja ja paukutti 50+ HR joka vuosi. Periaatteessa Matsui oli Japanin oma Barry Bonds. Löi ensimmäisenä Yankees-pelaajana koskaan Grand Slamin uransa ensimmäisessä ottelussa Yankee Stadiumilla.
Moni odotti, että Matsui olisi ollut pelkkä voimalyöjä, joka tykittää 40 homerunia, mutta päinvastoin - hän olikin kaikkea muuta, positiivisessa mielessä. Matsui pelasi Yankeesin jokaisessa ottelussa viime kaudella ja osoitti olevansa todella kylmähermoinen ammattilainen. Hidekin työskentely kentällä left fielderina oli aivan loistavaa ja lyöjänä hän osoitti olevansa paljon älykkäämpi ja monipuolisempi kuin moni luuli. Esitti playoffseissa ja etenkin World Seriesissa Jeterin tapaisia otteita tärkeissä paikoissa.
Nyt kun Godzilla tuntee syöttäjät paremmin, häneltä voi odottaa parempia power numbers kuin viime vuonna. 30 HR ei ole yhtään liioittelua, sillä miehellä on lyönneissä hirveästi voimaa takana. 115 RBI ja .285 BA niin Matsui pitää kaikki jälleen tyytyväisenä. Aivan loistava pelaaja.
Kahdeksantena lyö catcher Jorge Posada (30 HR, 101 RBI, .281 BA), joka oli AL MVP äänestyksessä viime kauden päätteeksi kolmas. Posada on yksi niistä neljästä vielä jäljellä olevasta homegrown pojasta (Jeter, Williams ja Rivera ovat ne muut 3), jotka ovat olleet voittamassa Yankeesin kaikkia 90 ja 2000-luvun mestaruuksia. Erittäin tulisieluinen Posada on noussut Jim Leyritzin ja Joe Girardin oppipojasta ehkä liigan parhaaksi catcheriksi.
Missä muussa tahansa joukkueessa Jorge olisi joukkueen cleanup hitter, mutta Yankeesin lineupissa hän putoaa aina kahdeksanneksi. Samanlaiset numerot kuin viime vuonna Jorgelta myös tällä kaudella, thank you.
Lineupin täyttää 2nd baseman Enrique Wilson (3 HR, 15 RBI, .230 RBI), joka ei viime kaudella päässyt juurikaan pelaamaan, mutta on ainakin kauden alkaessa Yankeesin kokopäiväinen 2nd baseman -- ainakin siihen asti kunnes Steinbrenner hankkii kesäkuussa Jose Vidron Montrealista.
Periaatteessa Wilsonin tehtävänä on vain käydä lyömässä ja toivoa parasta.
Kentällä Enrique saa sitten hoidettavakseen Alfonso Sorianon tehtävät. Enrique on aika hidas ja muutenkaan miehen puolustustyöskentely ei ole mitään ihailtavaa, mutta perussuorituksella hän pystyy kuitenkin homman hoitamaan ja muuta ei tarvita eikä odotetakaan. Spring trainingilla Wilson oli yllättävänkin hyvä.
Tämä lineup on ehdottomasti pelottavinta mitä baseballissa on pitkään aikaan nähty. 1,000 juoksua ensimmäisenä joukkueena liigan historiassa ei ole mahdottomuus, jos kaikki vain pysyvät suht terveinä. Torre pystyy rakentamaan lineupin niin, että oikeastaan jokaiselle Yankeesin lyöjälle on pakko syöttää, sillä seuraaville lyöjille ei haluta antaa ilmaisia RBI paikkoja. Jos pesillä ovat jo ennestään Lofton ja Jeter niin syöttäjä voi siinä vaiheessa haluta lähteä kotiin kun hän huomaa, että lyömään on tulossa seuraavana A-Rod samalla kun Jason Giambi odottaa omaa vuoroaan...
Penkiltä löytyvät sitten Giambin back-upiksi Tampasta hankittu Travis Lee, Wilsonin kanssa samasta paikasta kilpaileva Miguel Cairo, Ruben Sierra sekä Bubba Crosby (löi inside the park Grand Slamin viime viikolla). Näistä todennäköisesti Travis Lee tulee pelaamaan eniten - aina silloin kun Giambi pelaa designated hitterina säästääkseen polviaan.
Tämä järjestyksessään toinen Murderers' Row näyttä etukäteen niin pelottavalta, että sitä on vaikea ymmärtää. Se on vähän sama kuin jos laitettaisiin Eric Lindros, Alexei Kovalev, Jaromir Jagr, Pavel Bure, Brian Leetch, Bobby Holik ja Mark Messier samaan joukkueeseen....ai niin, eipä mitään sittenkään....
Starting rotation
1. Mike Mussina
2. Kevin Brown
3. Javier Vazquez
4. Jose Contreras
5. Donovan Osborne/Jorge De Paula/John Lieber/Orlando Hernandez
Moni sanoo, että Yankeesin syöttökoneisto on huomattavasti heikompi kuin viime kaudella ja ymmärrän hyvin sen näkökulman Clemensin, Pettitten ja Wellsin lähtöjen myötä.
Jos kuitenkin katsotaan man vs. man niin Brown korvaa Clemensin ja Vazquez huomattavasti nuorempi kuin Pettitte ja hänen numeronsa parilta viime kaudelta ovat loistavia.
Yankeesin kauden ensimmäisen ottelun syöttää huomenna oikeutetusti 35-vuotias Mike Mussina, joka tuli New Yorkiin kauden 2000 päätteeksi Baltimoresta. Vain Greg Maddux on viimeisten 10 vuoden aikana voittanut enemmän otteluita kuin Mussina, joten se kertoo jotain siitä kuinka varma Moose on kaikki nämä vuodet ollut.
Mussinan ehdottomia vahvuuksia ovat rautaisat hermot, kestävyys - hän pystyy usein syöttämään koko ottelun - sekä uskomattoman laaja syöttövalikoima.
Siihen kuuluu muun muassa erittäin harvinainen knucklecurve, joka on lyöjille mahdoton seurattava. Mussinalla on kaikki edellytykset voittaa tällä kaudella se 20 ottelua ensimmäisen kerran urallaan, sillä mies vain paranee vanhetessaan. Yankeesin pitching rotation voi muuten olla isokin kysymysmerkki, mutta sen kaikki ainakin tietävät, että Mussinaan voi luottaa.
Moose rakastaa New Yorkia ja mikään ei ole Yankee Stadiumilla hienompaa kuin kuulla 55.000 ihmisen "Moose Call" Mussinan ollessa syöttövuorossa.
Nyt se ensimmäinen 20 voiton kausi tulee kun Moose voittaa 21 ottelua ja American Leaguen Cy Young-palkinnon kauden päätteeksi.
Keskiviikkona syöttää rotationin toinen ässä - The Train eli Kevin Brown (14-9, 2.39 ERA). Kun Pettitten siirtyminen Houstoniin tuli viralliseksi joulukuun 7. päivä, Yankees hankki heti samana päivänä 39-vuotiaan Brownin Los Angeles Dodgersista.
Brown on veistetty täysin samasta puusta Clemensin kanssa ja miehen work ethic on yhtä hullu ja kuuluisa kuin Rocketilla. Ne jotka sanovat, että Brown ei pysty mitenkään korvaamaan Clemensia eivät tiedä kuinka väärässä he ovat. Brown on samanlainen pelote syöttäjille kuin The Rocket ja hän on myös osoittanut pystyvänsä syöttämään kovissa paikoissa voittamalla World Seriesin Florida Marlinsin kanssa vuonna 1997 ja syöttämällä uudestaan World Seriesissa vuonna 1998 kun Yankees voitti San Diego Padresin suoraan neljässä ottelussa.
"He doesn't throw 94 anymore, but he's 92 and that ball still moves. He's a killer, one tough SOB. What he is, really, is Roger Clemens," sanoi yksi American Leaguen scout vähän aika sitten.
Brown voitti viime kaudella 14 ottelua koko liigan huonoimman hyökkäyksen (Dodgers) kanssa ja hän hävisi kolme ottelua 2-1 ja kaksi 1-0. Viimeisen kymmenen vuoden ajalta vain Pedrolla, Madduxilla ja The Big Unitilla (Randy Johnson) on pienempi ERA kuin Brownilla ja sen pitäisi kertoa jo jotain kuinka hyvä The Train on ollut läpi uransa. Yankeesin hyökkäyksen takana Brown olisi ollut viime kaudella selvä Cy Young-contender.
Seuraava pätkä oli kuukausi sitten New York Timesissa:
Besides the umpire and the catcher, no one at Bank One Ballpark was in a better position to evaluate a pitcher last April 2 than Ron Brand. It was the third game of the season for the Los Angeles Dodgers and the Arizona Diamondbacks, a home game for Brand, a professional scout for the Yankees based in Mesa, Ariz. He took his seat behind the plate, radar gun in hand.
What Brand witnessed was a performance unlike any he had seen in 45 years of watching baseball. The Dodgers' Kevin Brown beat the Diamondbacks, 5-0, and while his line was modest — six shutout innings, three hits, four strikeouts — Brand remembers other numbers.
"The stuff he had that night was as good as I've ever seen at any time in my life," Brand said. "He was in the mid-to-upper 90's, with a high of 98 miles an hour, pitching consistently at 94 to 96, with a sinker that dropped anywhere from four inches to a foot and a split that was 89 with the bottom falling out of it. It was unbelievable stuff. It was just no contest. They didn't have a chance."
Brown aloitti viime vuonna 32 ottelua kärsittyään sitä ennen olkapääongelmista ja loukattuaan sekä selkänsä että alavatsansa. Kipu on tälle mielle tuntematon käsite. Kausilla 2001 ja 2002 Brown ei pahemmin pystynyt syöttämään mainittujen vammojen vuoksi, mutta tuli viime kaudella takaisin ja osoitti olevansa teräksisessä kunnossa -- ERA 2.39 pitäisi jo kertoa jotain miehen työskentelystä (vaikka Dodgers Stadium onkin "pitchers' park"). Vertailuna Clemensin ERA oli 3.91, mutta Rocket sai paljon apua liigan kolmanneksi parhaalta hyökkäykseltä.
Brown tunnetaan myös ensimmäisenä 100 miljoonan taalan pelaajana hänen tehtyään nykyisen sopimuksensa LA:n kanssa muutama vuosi sitten. Lisäksi Brown on kuuluisa siitä, että hänellä on tapana huudella rivouksia itselleen kentällä, jos hän ei ole työskentelyynsä tyytyväinen. "Fuck you Brown! Fuck you Brown!" kuuluu aina kun mies syöttää omasta mielestään huonosti, vaikka hän olisikin saanut lyöjän ulos. Brown vaatii itseltään ja joukkuetovereiltaan täydellisyyttä ja joskus hänen tulisieluisuutensa menee vähän yli.
Brown tunnetaan lajin parhaasta two-seam fastballista (sinker), joka putoaa käsittämättömästi. "It spins so violently some say they can hear the seams hiss as it travels toward the plate."
When The Train is on the mound in The Stadium, it could be The Toughest Place on Earth to get a hit.
20-6, 2.70 ERA ja 200+ innings kelpaisivat mulle.
Kolmantena syöttää Javier Vazquez (13-12, 3.24 ERA), joka hankittiin siis Montreal Exposista, koska Yankees tarvitsi syöttäjiä. Samalla Yankeesin pitching rotation nuoreni, sillä Vazquez on vasta 27 siinä missä Pettitte on yli 30 ja Clemens sekä Wells molemmat yli 40.
Vazquezia pidetään yleisesti Mark Priorin kanssa liigan lupaavimpana nuorena syöttäjänä ja viime kaudella Vaz nousi kunnolla pinnalle -- 241 strikeouts in 200+ innings. Javierilla on damn electric stuff ja varsinkin miehen sinkeria on jo verrattu Brownin vastaavaan ja curveball oli viime kaudella aivan mahtava. Vazquezilla on kestävyyttä, potentiaalia, nuoruutta ja innokkuutta -- kaikkea mistä voi päätellä miehen olevan matkalla yhdeksi liigan kovimmista syöttäjistä. 6-vuotisella urallaan Vazquez on 64-68 ja tuo on tullut surkeassa Montrealissa.
Vazquezin kohdalla suurin huolenaihe on se, että hän siirtyy National Leaguesta American Leagueen ja Vazin interleague numerot eivät ole kovin hyviä. Hän ei tunne juurikaan AL:n lyöjiä ja The Most Famous Address in Sports asettaa aina omat vaatimuksensa uusille tulokkaille. Jeff Weaverinkin piti olla The Next Big Thing, mutta niin vain mies ei kestänyt New Yorkin paineita.
En ole kuitenkaan Vazquezista huolissani, koska siinä missä Weaver tuli Bronxiin ylimielisenä ja täysin kusipäänä, Vazquez on käyttänyt paljon aikaa offseasonilla kehittääkseen itseään ja on sanonut kaikki oikeat asiat kun häneltä on kysytty jotain Yankeesista ja pitänyt vähän meteliä itsetään. Myös Yankees on niin luottavainen Vazin potentiaaliin, että Javierille tehtiin heti neljän vuoden ja 40 miljoonan taalan jatkosopimus.
Odotan Vazquezilta vähintään 15 voiton kautta, minkä jälkeen hän nousee parin seuraavan kauden aikana lopullisesti liigan eliittiin ja Yankeesin ykkössyöttäjäksi.
Neljäs starter on cubalainen Jose Contreras (7-2, 3-30 ERA), joka tuli siis joulukuussa 2002 Cubasta Boston Red Soxin nenän edestä. Contreras aloitti viime kauden epävarmasti ja joutui sen jälkeen keskelle manageri Joe Torren ja Steinbrennerin sotaa koskien sitä mihin Contreras lähtetettäisiin saamaan pelinsä kuntoon. Contreras lähti lopulta Steinbrennerin toiveiden mukaisesti Tampaan työskentelemään organisaation pitching guru Billy Connorsin kanssa ja kun Contreras saapui takaisin New Yorkiin, hän oli "lights out" kahdessa aloittamassaan ottelussa ennen kuin loukkasi olkapäänsä ja joutui sivuun yli kuukaudeksi.
Kuntouduttuaan taas pelikuntoon Contreras jatkoi siitä mihin jäi ja esitti todella dominoivia otteita ottelu toisensa jälkeen. Hän yritti alussa matkia liikaa Clemensia, mutta saatuaan pelinsä kuntoon, Jose oli usein täysin unhittable. Alussa mies pelkäsi heittää four-seameria, mutta kauden loppupuolella esitti muun muassa vanhan ajan forkballin ja joka suuntaan liikkuvan knuckleballin, joihin lyöjillä ei ollut mitään mahdollisuuksia saada otetta. Lisäksi hän heitti 98 MPH heaters ja toimi playoffseissa tärkeänä relief syöttäjänä startersien ja Mariano Riveran välillä -- vähän kuin Ramiro Mendoza aikoinaan.
Contreras osoitti viime kaudella pystyvänsä terveenä ollessaan dominoimaan otteluita täysin mielensä mukaan. New Yorkin paineet eivät häntä juuri häirinneet, sillä olihan hän syöttänyt tätä ennen 10 vuotta Cuban maajoukkueessa itsensä Fidel Castron alaisena.
15 tai jopa 18 voittoa, jos kaikki menee täydellisesti, ovat mulla odotuksina Contrerasilta. Tänä keväänä Contreras on ollut loistava.
Viidennen syöttäjän paikka on vielä arvoitus, sillä sille paikalle kaavailtu John Lieber kärsii nivusvaivoista ja on sivussa ainakin kuukauden. Lieber oli koko viime vuoden pois Tommy John olkapääleikkauksen vuoksi eikä ole syöttänyt major liigassa yhtään syöttöä sitten elokuun 2002, joten häntä voidaan pitää oikeutetusti Yankeesin suurimpana kysymysmerkkinä. However, ennen leikkaustaan ja siirtymistään New Yorkiin Lieber voitti Cubsin paidassa 20 ottelua, johti koko major liigaa in innings ja oli National Leaguen Cy Young-äänestyksessä tuona vuonna kolmas.
Lieber on todellinen groundball specialist, eli hän pyrkii syöttämään niin, että lyöjät lyövät pallot maata pitkin kenttäpelaajille eikä yritä heittää voimalla strikeouts kuten esimerkiksi Clemens.
Mulla ei ole kovin hyvää kuvaa Lieberista, mutta uskoisin, että vähän aikaa menee ennen kuin hän pääsee kunnolla taas rytmiin ja pystyy syöttämään taitojensa edellyttämällä tavalla. Viidenneltä syöttäjältä ei yleensä vaadita paljon muuta kuin 10 voittoa ja tasaista työtä, mutta Yankeesissa se on vähän eri asia, koska tavoitteet ovat mahdollisimman korkealla ja rotationin viideskin kaveri on entinen All Star.
Sillä aikaa kun Lieber on sivussa, viidentenä syöttäjän toimii joko vasenkätinen Donovan Osborne tai lupaava Jorge de Paula. Osborne on syöttänyt koko urallaan vain 11 ottelua ja nekin joskus muutama vuosi sitten ja mies on jättänyt itsestään aika epätasaisen kuvan tänä keväänä. Jorge DePaula (0-0, 0.79 ERA) syötti viime kauden lopulla uransa ensimmäisessä ottelussa no-hitterin aina seitsemänteen vuoropariin asti. De Paulalla oli kuitenkin ilahteleva viime kausi Triple-A:ssa, mutta potentiaalia on. Hän on samalla Yankeesin ainoa arvokas pitching prospect, sillä vasenkätinen superlupaus Brandon Claussenhan kaupattiin Cincinnatiin Aaron Boone-treidissä.
Lisäksi rotationiin on ehdolla ei vähempää kuin itse El Dudue, joka tuli vuoden tauon jälkeen takaisin Bronxiin vapaana agenttina. Tosin Hernandez oli koko viime vuoden sivussa olkapääleikkauksen vuoksi eikä ole valmis ennen kesäkuuta. Olisi vain hienoa nähdä taas Duquen "funky delivery" ja se legendaarinen eephus-syöttö.
Moni sanoo, että Yankeesin starting pitching ei ole yhtä hyvä kuin viime vuonna ja kyllähän siinä on paljon totta, sillä ei Clemensia, Pettittea ja Wellsia niin vain korvata. However, Brown on terveenä ollessaan yhtä kuin Clemens ja yksi parhaista. Mussina on Mussina ja nyt näemme mihin Contreras pystyy kun alla on yksi vuosi totuttelemista ja kun mies pääsee aloittamaan rotationissa ilman Weaverin kaltaisia häiriötekijöitä. And I'll say this again: Do not underestimate Kevin Brown.
Lisäksi täytyy ottaa huomioon, että jos Lieber ja El Duque eivät pysy koko kautta kunnossa, niin The Boss hankkii kesällä lopulta Randy Johnsonin Arizonasta.
Yankeesin
bullpen on muun joukkueen tavoin yksi parhaista mitä löytyy. Kirkkaimpana tähtenä on tietysti closer Mariano Rivera (5-2, 1.66 ERA, 40 saves).
Ei ole olemassa tarpeeksi ylistyssanoja kuvailemaan tätä miestä. Mariano Rivera on without a doubt lajin historian paras closer ja kuten jo aiemmassa viestissäni sanoin, hänen saavutuksensa etenkin playoffseissa ovat jotain aivan käsittämätöntä.
Riveran postseason ERA on vuodesta 1996 lähtien alle 0.80 ja esimerkiksi viime lokakuussa Marianoa vastaan tehtiin vain 1 juoksu ja hän antoi vastustajille muistaakseni vain 4 lyöntiä in 14 1/3 innings. On aivan uskomatonta kuinka "The Sandman" tulee läpi kaikkein tiukimmissa tilanteissa. Esimeriksi Game 7 of the ALCS Red Soxia vastaan: Mo syötti ensimmäisen kerran yli kolmeen vuoteen kolme vuoroparia peräkkäin pitäen Red Soxin nollilla ja lopulta Aaron Boone löi sen legendaarisen homerunin ja Mariano valittiin sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Brian Boucherin nollapeliputki on pientä verrattuna siihen mitä Mariano on uransa aikana tehnyt. The great Mariano Rivera is the Ultimate Post Season Weapon in Sports.
Häntä voi hyvällä omallatunnolla kutsua Yankeesin tärkeimmäksi aseeksi, sillä kun the Sandman saa pallon yhdeksännessä vuoroparissa Yankeesin johtaessa, ottelu on käytännössä ohi ja vastustajat eivät haluaisi edes tulla ottamaan vastaan niitä Riveran 97 mph cut fastballs that dart around as though they're sliding on an oil slick.
Rivera teki juuri viime viikolla Yankeesin kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen (10.5 miljoonaa taalaa vuodessa) mikä tarkoittaa sitä, että Mo tulee myös lopettamaan uransa New Yorkissa muutaman vuoden kuluttua.
Riveran set-up miehenä toimii 37-vuotias Tom "Flash" Gordon (7-6, 3.16 ERA, 12 saves), joka hankittiin Chicago White Soxista tuomaan curveballinsa Bronxiin.
Paul Quantrill (Los Angeles, 2-5, 1.75 ERA, 1 save), Gabe White (5-1, 4.05 ERA), Felix Heredia (5-3, 2.69 ERA, 1 save) ja Steve Karsay (0-0, 0.00 ERA, 0 saves) ovat muut relief-syöttäjät.
Eniten odotan ehkä Karsaylta, kunhan tämä tervehtyy olkapääleikkauksestaan toukokuussa. Karsay toimi sitä ennen kaudella 2002 Riveran setup miehenä ja closerina Marianon ollessa loukkaantuneena sivussa ja hoiti hommansa loistavasti. Kopioi aikanaan Clemensilta splitfinger-syötön ja teki sen täydellisesti.
Quantrill on todellinen work horse - viimeisten kolmen vuoden aikana kukaan ei ole esiintynyt useammassa ottelussa kuin Quantrill. Hyvä sinker ja slider. Groundball pitcher, joten kenttäpelaajien on oltava tarkkoina. Quantrill tulee pääasiassa muodostamaan yhdessä Gordonin kanssa sen sillan, jonka avulla Yankees pääsee otteluiden lopulla Riveraan.
Heredia oli todella positiivinen yllätyshankinta viime kauden puolivälissä. Hyvä change-up, joka hämää hyvin lyöjiä. Pystyy syöttämään kaksikin vuoroparia peräkkäin peräkkäisinä päivinä, joten tulee ottamaan ison roolin bullpenissa - toivottavasti.
Columbuksesta on tarjolla bullpeniin Scott Proctor, joka heittää 100 mph ja jos esimerkiksi Quantrill tai Gordon loukkaantuvat, Proctor on todennäköisesti ensimmäinen vaihtoehto, joka kutsutaan ylös paikkaamaan.
Viime kaudella Yankeesin bullpen oli täysi katastrofi, sillä sellaiset loserit kuin Juan Acevedo, Antonio Osuna, Dan Miceli, Randy Choate, Jesse Orosco (48 vuotta) ja Jeff Nelson eivät saaneet mitään aikaiseksi ja Mariano joutui usein tulemaan sisään jo kahdeksannessa vuoroparissa, vaikka Torre halusi säästää miestä. Ei uskoisi, että Mike Stantonin ja Ramiro Mendozan lähdöistä on kulunut vasta vuosi, sillä niin paljon nuo jo mainitut idiootit saivat fanit kaipaamaan etenkin Mendozaa, joka ei tosin ihmeitä esittänyt Bostonissa.
Yankeeland is the promised land?
Yankeesin clubhousessa on tällä kaudella enemmän megatähtiä kuin koskaan aikaisemmin ja enemmän oikuttelevan pelaajan maineen omaavia jätkiä kuin koskaan Torren aikana. Brown, Lofton ja Sheffield ovat kaikki tunnettuja siitä, että he sanovat mitä ajattelevat, vaikka joskus niitä asioita ei tarvitsisi päästää suusta ulos lainkaan. Lisäksi A-Rod ja Jeter ovat samassa clubhousessa kilpailemassa siitä kummalla on kalliimpi solmio ja kumman kampaus näyttää paremmalta.
Ja jännitteitä luo jo se mainittu asia, että A-Rod joutui luopumaan shorstopin paikastaan ja siirtymään kolmospesälle, vaikka hän on huomattavasti parempi SS kuin Jeter. Yankees on kuitenkin Jeterin joukkue, mutta tulevaisuudessa myös Jeterin siirtyminen on todennäköistä. Moni olisi siirtämässä Derekia kakkospesälle, mutta eiköhän todennäköisin paikka ole outfieldilla center fielderina, koska DJ on loistava seuraamaan pallon kulkua ilmassa.
Jeter ja A-Rod olivat nuorina poikina parhaita kavereita ja muun muassa yöpyivät aina toistensa luona kun Yankees ja Mariners pelasivat vastakkain. Miesten ystävyys kuitenkin koki kolauksen Rodriguezin siirryttyä Texasiin ja tehtyä sen ennätyksellisen $252 miljoonan sopimuksen. A-Rod vähätteli eräässä lehtiartikkelissa Jeterin saavutuksia ja väitti, että DJ:n hohto on tullut vain lähinnä joukkuekavereiden ansiosta. Se suututti Jeterin ja miehet olivat pitkään puhumatta, mutta nyt molemmat vakuuttavat, että ne asiat on jo unohdettu.
Kuitenkin, mitä jos Jeter loukkaantuu vaikkapa 4 viikoksi kuten viime vuonna ja A-Rod loistaa shortstopina? Mitä tapahtuisi kun Jeter tulisi takaisin - joutuisiko Joe Torre tekemään inhottavan ratkaisun ja siirtämään Jeetin kolmospesälle? Näitä kysymyksiä riittää.
Yankeesin valmennuksessa tapahtui myös muutoksia ja kaikkein isoin asia oli se, että yksi New Yorkin suurimmista elävistä urheilulegendoista palasi takaisin kaupunkiin. Donnie Baseball eli Don Mattingly palasi Yankeesiin samana päivänä kun Mark Messier ohitti Gordie Howen NHL:n kaikkien aikojen pistepörssissä. Mattinglysta tuli tietenkin Yankeesin uusi hitting coach kun tehtävässään viime kaudella pahasti epäonnistunut Rick Down sai lähteä.
1st base coach Lee Mazilli siirtyi Baltimore Oriolesin manageriksi, Willie Randolph siirtyi 3rd base coachsista bench coachiksi Don Zimmerin tilalle. Entinen Yankeesin World Series sankari Luis Sojosta tuli uusi 3rd base coach ja Roy Whitesta uusi 1st base coach.
Manageri Joe Torren luotettava pitkäaikainen ystävä Mel Stottlemyre jatkaa vielä ainakin yhden vuoden pitching coachina.
Torre on yhdessä Scotty Bowmanin, Bill Parcellsin ja Phil Jacksonin kanssa omassa loukassaan kun valmentajista on kyse ja en epäile hetkeäkään etteikö Torre pystyisi pitämään joukkuetta kasassa. Joe itse sanoi pari päivää sitten, että hänellä on edessään elämänsä kovin testi -- voittaa mestaruus George Steinbrennerille ensimmäisen kerran sitten vuoden 2000, mutta ainakin minä uskon miehen siitä selviävän. Vielä viime kauden päätteeksi näytti erittäin epärvarmalta, että Torre jatkaisi enää tämän kauden jälkeen Bronxissa, mutta A-Rodin hankkiminen mutti näköjään kaiken, sillä nyt Torre ja Steinbrenner neuvottelevat vähintään kahden vuoden jatkosopimuksesta, jotta lajin paras manageri pysyisi River Avenuella.
Jossain muussa organisaatiossa neljä mestaruutta viimeisen kahdeksan vuoden aikana olisi loistava saavutus, mutta Steinbrennerille se ei kelpaa - Yankeesille World Seriesissa häviäminen tarkoittaa sitä, että koko kausi on ollut katastrofi. Yankeesin payroll on tällä kaudella noin 190 miljoonaa taalaa ja The Boss odottaa, että hän saa rahoilleen vastinetta. The Yankee Way means winning.
And in Yankeeland winning is second to only breathing.