Mainettaan paremmat HIFK-pelaajat

  • 38 127
  • 134

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Viestin lähetti Simon
Niin, taisi Giroux lähteä Pubin tullessa, mutta muuan P. Hucko jäi, tunnetuin tuloksin. Ray Giroux olisi mieluusti saanut pelata IFK:ssa pidempäänkin, vaikutti ihan mukiinmenevältä kiekolliselta pakilta, taisi olla aika sulava luistelijakin. Taattuun IFK-tyyliin pidimme kuitenkin mieluummin ison, vahvan, kömpelön, hitaan, kovaa laukovan ja sysipaskan Huckon.
----------------
Krykovin Vallu voitas pestata Ruottista sentteriks täks kaudeks.

Itse olen siinä luulossa, että osatekijänä oli hintalappu. Giroux lähti, koska oli kalliimpi. ei silti olisi pitänyt minunkaan mielestäni.

Jälkimmäinen ihan hyvä idis. Vois sopiakin joukkoon, ei sitä tiedä.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Simon
Elämä on valintojen tekemistä ja tuolloin valinta oli ehdottomasti väärä.

Valinta oli tuolloin ehdottoman oikea. Pitää tietää hieman taustoja ja perusteita erilaisille valinnoille voidakseen vetää moisia johtopäätöksiä.
Hucko oli pelaajana halpa ja huono, Giroux oli kallis ja hyvä. Mutta Giroux petti joukkueen johdon, tuli joukkueeseen käsi paskana, vaikka vakuutti terveyttään ja nosti jumalattoman kovaa palkkaa.
 

Jamina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, HJK
Viestin lähetti pepito

Omaan kastiin kuuluvat siten ne pelaajat jotka eivät välttämättä lunastaneet lupauksiaan meillä, mutta onnistuivat jossain muualla. Näitä ovat esim Molin, Bissett, Ahola ja Jan Lundell joka muistaakseni TPS:ssä oli ainakin vähän aikaa ilmiömäinen.

Tähän listaan kuulunevat Kärpissä onnistuneet Niklas Hagman ja Nicklas Bäckström?
 

Henkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Jamina
Tähän listaan kuulunevat Kärpissä onnistuneet Niklas Hagman ja Nicklas Bäckström?

Oikeastaan eivät. "Niket" kuuluvat pikemminkin kategoriaan "omat huippulupaukset, jotka mentiin sössimään muualle".

Molin, Bissett ja Ahola puolestaan olivat hankintoja, joilta vanhojen meriittien nojalla odotettiin suuria tekoja. Toisin kuitenkin kävi.
 

Boyko10

Jäsen
Suosikkijoukkue
hifk,Detroit red wings,hjk
En nopealla vilkaisulla huomannut.

Nopealla selauksella en huomannut että kukaan "saatan olla sokea" olisi kirjoittanut Drahomir Kadleci:sta. Kadu oli ifk:ssa vähintään yhtä huonoon aikaan kun Boyko ja pilasi sitten myöhemmin maineensa suomessa tulemalla tapparaan todella kesken kuntoisena. Mutta onnistui ifk aikana erittain hyvin ollen puolustuksen johto hahmoja.
 

fakiiri

Jäsen
Valeri Krykovin tilannetta olen usein miettinyt. Mies pelasi IFK:n paidassa 271 ottelua ja teki 211 tehopistettä. Kausilla 90-93 paukkuivat 20 maalin ja 40 tehopisteen rajat. Kaudella 1991-1992 Vallu oli liigan kolmanneksi paras maalintekijä 27 kaapillaan, edellä olivat vain joku Teemu ja Juha "pullasorsa" Riihijärvi.

Kaudella 1992-1993 Vallu nakutti 42 tehopinnaa, käytännössä ilman ylivoima-aikaa, koska Teppo "käsilaukku" Kivelä ja Jukka Seppo pelasivat liki kaikki yv:t.

Tästä huolimatta Vallua usein dissataan. Kyllä, myönnän kauden 1993-1994 olleen huonon, mutta huono se oli koko jengille. Harmittaa, että vuoden 1994 jälkeen Vuosaaren postimies skulasi landella.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itsekin ihmettelin aikanaan, miksei Krykov mahtunut maajoukkueeseen, kuten ei Kortelainenkaan, vaikka otteet olisivat siihen oikeuttaneet. Mutta: ilmeisesti eivät aina ne tehopisteet, vaan se rooli.
 

Harald73

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897
Jostain syystä mulle jäi mieleen jääkiekkoilun suuruus nimeltään Yorick Treille ja nyt ottaa pattiin, ettei saa kaverin IFK paitaa enää mistään. ;-)

Statsit on melkein murhaavaa luettavaa: http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php?pid=56497

Treille tuli IFK:hon muistaakseni suuren mediajulkisuuden saattelemana "Chicagon organisaatiosta" ja oli yksi Sir Penan helmihankinnoista, hätäpäissään tehtynä, tietenkin. 5 ottelua 0+1 ja silti jäi mieleen eli jotain tässä pelaajassa täytyi olla, eikö?
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jostain syystä mulle jäi mieleen jääkiekkoilun suuruus nimeltään Yorick Treille ja nyt ottaa pattiin, ettei saa kaverin IFK paitaa enää mistään. ;-)

Statsit on melkein murhaavaa luettavaa: http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php?pid=56497

Treille tuli IFK:hon muistaakseni suuren mediajulkisuuden saattelemana "Chicagon organisaatiosta" ja oli yksi Sir Penan helmihankinnoista, hätäpäissään tehtynä, tietenkin. 5 ottelua 0+1 ja silti jäi mieleen eli jotain tässä pelaajassa täytyi olla, eikö?

Tämäkin on tällä palstalla tuhanteen kertaan todettu, mutta kerrataan. Treille oli Chicagon organisaation miehiä ja Ruudun loukkaantuessa lähettivät miehen tänne auttamaan tilannetta ilmaiseksi. Ei ollut mikään Penan haku tai vastaava, vaan mies tosiaan laitettiin tänne ihan väkisin ja kauhea katastrofihan tuo oli, mies joka ei osannut edes luistella. Markku Hurmekin näytti Jevgeni Plushenkolta tämän miehen rinnalla.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika kuultaa muistot ja kun noita tilastoja katsoo, ei kellekkään liene epäselvää, osaako Treille pelata vai ei. Mahtuisi nykyiseen 'rosteriin' mennen tullen ja voisin vaihtaa ihan laadukkaaseenkin pelaajaan. Se mitä tapahtui silloin aikanaan, on jo toinen juttu.
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Itsekin ihmettelin aikanaan, miksei Krykov mahtunut maajoukkueeseen, kuten ei Kortelainenkaan, vaikka otteet olisivat siihen oikeuttaneet. Mutta: ilmeisesti eivät aina ne tehopisteet, vaan se rooli.

Itse mj-valkku Pena toppuutteli aikoinaan Krykovia maajoukkueeseen tyrkyttäneille toimittajille, että "ei ole oikotietä maajoukkueeseen". Erikoinen lausuma, kun ajatellaan millaisia turisteja pääsi Penankin aikana Leijonissa kokeilemaan.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Herää kysymys, että miten mies on onnistunut saalistamaan tuon syöttöpinnan?

Muistan vielä jotenkin hämärästi tuon kyseisen tapahtuman. IFK pelasi Ilvestä vastaan ja maalissa aloitti Tuomas Nissinen. Hänelle meni oikeastaan kaikki maalia kohti ja alle puoli metriä ohi ammutut vedot. Treille muistaakseni kompuroi laidassa ja sai kiekon Hank Pikkaraiselle työnnettyä. Luttinen lusikoi sitten maalin edestä kiekon verkkoon ja Treillelle kakkossyöttö. Ei ollut kauhean yllättävää, ettei pelejä viittä enempää vyölle kertynyt vaikka loppukauden ryhmässä viilettikin. Kyseessä oli muuten muistaakseni Hockey Nighin peli, joten jollakin ehkä tästä jopa kuvamateriaalia olemassa!
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Täytyy tulla vieraan joukkueen ketjuun kirjoittelemaan, mutta itse pidin myös paljon Krykovin pelistä, kun hän Espoossa pari kautta pelasi ja oli jälkimmäisellä kaudella jopa kapteeni. Selkeästi aliarvostettuja pelaajia Suomessa, kun tosiaankaan maaotteluja ei kertynyt.

Treillestä tuli mieleen, että pari päivää sitten iski silmään Dropyourgloves.comissa tappelu Mezei-Treille Tshekin liigassa. "Valitettavasti" kyseessä oli Yorickin velipoika Sacha.
 

ilu

Jäsen
Tästä huolimatta Vallua usein dissataan. Kyllä, myönnän kauden 1993-1994 olleen huonon, mutta huono se oli koko jengille. Harmittaa, että vuoden 1994 jälkeen Vuosaaren postimies skulasi landella.

Krykov oli ehdottomasti 90-luvun alun kantavia voimia. Lähtö HIFK:sta jätti kuitenkin pahan maun, ilmoitti 93-94 kauden jälkeen muistaakseni lopettavansa jääkiekon ja keskittyvänsä postin dilkkaamiseen(!). Paria kuukautta myöhemmin viiletti sitten Tapparan paidassa ja jatkoi uraansa vielä 12 kautta. Tiedä sitten tuliko Tampereelta niin mottipäinen summa että vei voiton oransseista haalareista vai ulkoistettiinko Vuosaaren peruspiirin kantohommat Hakametsään.

Yorick "meille vai" Treille oli kyllä parempi pelaaja, mitä yllä olevista muisteloista voi päätellä. Toki vielä nuori raakile 01-02. Olisi nyky-HIFK:ssa myös kansainvälisesti kokenein pelaaja Peltosen jälkeen. Plakkarissa 23 MM- ja 4 Olympiamatsia.
 

sovhoosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se Vallun viimeinen IFK-kausi, jossa se teki 10+10=20 48:ssa matsissa oli ihan luvattoman huono. Vallu taisi hävetä sitä kautta itsekin jälkikäteen.

Seuravalle kaudelle IFK kasasi kovan nipun Kapasineen jne. Ongelmana silloin oli senttereiden puute. Kyllä Krykovia tuli silloin ikävä kun Sami Kapasta jouduttiin peluuttamaan sentterinä senttereiden puutteessa. Boykohan johti kakkosta, ja kolmossenana hääri muistaakseni sekä Make Hurme että pahasti flopannut Juha Nurminen.

Muistan hyvin sen että kannattajien keskuudessa Krykovin lähtöä ei juuri harmiteltu ollenkaan silloin -94, jälkikäteen tilanne muuttui Vallun pärjättyä hyvin mansessa. Vähän sama tilanne oli Peksi Tuomiston lopettaessa keväällä -95. Hänhän teki paluun seuraavalla kaudella ja oli monessa matsissa IFK:n paras hyökkääjä.
 

Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Muutamia meikäläisen mielestä aliarvostettuja pelaajia vuosien varrelta:

1. Kari Laitinen #27: aivan saatanan nopea jätkä ja vihainen ranne. Mielestäni olisi ansainnut isompaakin mainetta kuin loppujen lopuksi sai. Mieleen muistuu myös kun jäähylle joutuessaan Laitinen veteli piiitkät ja nautinnolliset runkkausliikkeet mailalla. Taas oli joillain kukkahatuilla ihmettelemistä.

2. Jarkko Laiho #24: tuo punapäinen peruspuurtaja, joka jollain kaudella yllätti isosti tekemällä mukavasti pisteitä (mikä lie olikaan tuo kausi?). Seuraavan kauden kausikirjassa lähes kaikki pelaajat arvioivat juuri Laihon astuvan parrasvaloihin maajoukkuetta myöten, mutta toisin kävi. Joskus 80-90-lukujen taitteessa pisteli Laiho Rauman reissulla jotain ISOA Lukko jantteria pataan oikein huolella ja tuuletti IFK-katsomolle antaumuksella.

3. Kristian Fagerström #25: Kaveri oli viimeisenä junnuvuotenaan IFK:n A:n kapteeni ja siitä liigaan Ruoska Lehtosen pariksi. Muistan kun Ville Peltonen hehkutti isosti kaveria HBL:ssä ja Hesarissa nimenomaan "hulluudesta" ja valmiudestaan heittäytyä kiekon eteen kuolemaa halveksuen. Vertaili Fagerströmiä Simo Saariseenkin! Harjoituskaudella kaveri pelasi hienosti ja lunasti paikkansa liigamiehistöön, jossa pari vuotta pelaili ok:sti ilman mainittavampia mainetekoja. Liike kyllä riitti, mutta vääntö ei sitten kuitenkaan lopulta riittänyt.

4. Tero Hämäläinen #?: yksi taitavimmista IFK:ssa pelanneista, mutta liiallinen taiteilijasieluisuus esti lopullisen läpimurron.

Tossa muutamia...
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Kaj Linna taas oli minun mielestäni äijä jota yliarvstettiin. En nähnyt siinä hepussa mitään. Toki saa sympatiani nyt uran valitettavasti päätyttyä. Oli todella sympaattinen äijä, ehkä olen väärässä pelillisesti katsoen.

Linna oli puolustava puolustaja, peruspakki. Iso, ulottuva, erittäin vahva ja hyvin sijoittuva. Hyvä maalinedustalla, ja teki vähän virheitä. Inhottavan "iilimatomainen" pakki hyökkääjille. Yksi kaikkien aikojen suosikkipakkejani IFK:ssa, ja tärkeä kaveri 98 mestaruudessa.

Eli täsmälleen sellainen puolustaja, jota itsekin puolustajana pelanneena osaan arvostaa. Linnan tapaiset kaverit eivät koskaan saa ylistystä IS:n tähdistöraadilta ja suurimmalta osalta kiekkoyleisöstä, koska roolinsa takia eivät tee pisteitä ja "loista" kentällä.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Linna oli puolustava puolustaja, peruspakki. Iso, ulottuva, erittäin vahva ja hyvin sijoittuva. Hyvä maalinedustalla, ja teki vähän virheitä. Inhottavan "iilimatomainen" pakki hyökkääjille. Yksi kaikkien aikojen suosikkipakkejani IFK:ssa, ja tärkeä kaveri 98 mestaruudessa.

Eli täsmälleen sellainen puolustaja, jota itsekin puolustajana pelanneena osaan arvostaa. Linnan tapaiset kaverit eivät koskaan saa ylistystä IS:n tähdistöraadilta ja suurimmalta osalta kiekkoyleisöstä, koska roolinsa takia eivät tee pisteitä ja "loista" kentällä.

Kyllähän Linna hyvä puolustava pakki oli, en sitä missään nimessä kiellä. Ajoittain äijä kuitenkin nostettiin puolijumalan asemaan ainakin tiettyjen henkilöiden toimesta uran päätyttyä surullisesti kesken. En missään nimessä koskaan ole Linnaa huonona pitänyt, seitsemän vuoden takainen tekstini nyt on todella yliampuva. Tuntuu vaan, että sai jotenkin legendan aseman tuon uran päättymisen takia.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Yleisesti ottaen tuntuu, että suurin osa kiekkoyleisöstä ei osaa (tai edes välitä) katsoa pakkien pelisuoritusta analyyttisesti. Toisaalta se on ihan ymmärrettävää, ja sama ongelma on fudiksessa. Puolustavat puolustajat eivät koskaan saa tarpeeksi huomiota.

Itse tykkäsin myös VP Kautosesta ja siinähän oli kaikin puolin IFK:n näköinen äijä. Iso, kova ja inhottava maalinedustalla. Ja hyvä kuti vielä... jos olisi ollut vähän varmempi viivalla ja ketterämpi luistimilla, olisi ollut ihan huippupakki.

Linnan ja Kautosen kokoisia ja näköisiä pelaajia näkisin IFK:ssa mielellään myös nykyään... turhan mikkihiirimäiseksi taitojoukkueeksi on toi Jalosen IFK mennyt.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Palstaa lueskelleena luulen, että olen mielipiteeni kanssa yksin. Moni piti ja pitää Jonathan Zionia hutihankintana ja heikkona pakkina. Minun mielestäni mies oli aivan pätevä pakki. Ei mikään aivan kärkiparin pakki, mutta hyvä all-round puolustaja. Alku oli haparoiva runkosarjassa mitä ehti sen vajaa 20 peliä pelata.

Pleijareissa oli IFK:n ihan parhaita puolustajia ja teki kohtalaiset pisteetkin 12 pelissä 3+3 ja oli pleijareiden plusmiinuksissa +3.

Playoffien perusteella toivoin itse, että Zion jatkaisi IFK:ssa. En tiedä oliko pleijareiden hyvät pelit sitten suonenveto kun hänen urakehitystään jälkeenpäin katsoo. Kaikenmaailman mutasarjoja on kiertänyt IFK:n jälkeen.

Kuitenkin positiivinen mielikuva jäi Zionista ainakin minulle. Ja kun täällä on näitä tukkafanejakin pyörinyt, niin playoffseissa Zionilla oli tukka värjätty sinipunaiseksi.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Palstaa lueskelleena luulen, että olen mielipiteeni kanssa yksin.
Et ole yksin. Zion täytti ruutunsa oikein mallikkaasti ja paransi peliään vielä pudotuspeleissä, mikä on aina hyvän pelaajan merkki. Oli joukkueen parhaita (ellei paras) pakkeja mm. vaikeassa sarjassa SaiPaa vastaan. Kaukana siis jostakin sellaisesta turhakkeesta kuin Tom Walsh.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Et ole yksin. Zion täytti ruutunsa oikein mallikkaasti ja paransi peliään vielä pudotuspeleissä, mikä on aina hyvän pelaajan merkki. Oli joukkueen parhaita (ellei paras) pakkeja mm. vaikeassa sarjassa SaiPaa vastaan. Kaukana siis jostakin sellaisesta turhakkeesta kuin Tom Walsh.

Ettekä ole kaksinkaan. Mun mielestäni Zion lasketaan turhaan "näitä parsonseja"-luokkaan. Pelasi perusvarmaa peliä ja suoriutui ihan kelvollisesti sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. En olisi ihmetellyt, jos olisi saanut jatkosopparin tai vähintäänkin try outin. Hyvällä kesätreenillä ja kehittävällä valmennuksella olisi Zionista voinut kuoriutua ihan hyvä pakki. Hinnaltaan kuului varmasti luokkaan "pähkinöitä" ja eroon pääseminen tuskin olisi ollut kohtuuttoman vaikeata. Ymmärrän toki, että IFK:n tavoittelemat vahvistukset ovat toista luokkaa, mutta joskus on erikoista, että muut seikat (kuten Zionin kohdalla se, että odotettiin jotain maailmanluokan pakkia) vaikuttavat enemmän kuin itse peliesitykset kentällä.

En ole jäänyt kaipaamaan Zionia, mutta henk.koht. mulle jäi hänestä ihan hyvät muistot. Plussaa vielä maastakarkoituksesta :). Kauheaa!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös