En puolustele bolsua mutta ei hylyssä ollut mitään kyseenalaista. Et voi takaa tullessa valita varattua linjaa ja tunkea ahtaaseen rakoon.Kläbohan voitti 50 km jo Oberissa, mutta diskattiin hyvin kyseenalaisesti.
En puolustele bolsua mutta ei hylyssä ollut mitään kyseenalaista. Et voi takaa tullessa valita varattua linjaa ja tunkea ahtaaseen rakoon.
Onhan siinä vielä mutkia aika tavalla matkassa vaikka lienee mahdollisuuksien rajoissa. Kuitenkin perinteisen 10km aloittaa härkäviikon missä tulee 4 starttia 5 päivään. Sitten vielä se 50km Kläbolle epäedullisemmalla hiihtotyylillä. Tainnut paras menestys tulla tähän mennessä 50km kilpailuista hänelle perinteisellä.Yksi askel lähempänä "kaikkien aikojen paras hiihtäjä" - statusta. Tämä oli kuitenkin vasta ensimmäinen. Mielenkiintoista nähdä miten pärjää viidelläkympillä. Nyt ei joutunut mitenkään taistelemaan että pysyi mukana, vaan oli keulilla vikat pari kilsaa. Nyt jos koskaan on pieni mahdollisuus kuuteen kultaan.
Kyllä me viestiinkin osallistutaan, ei tässä luovuttajiksi olla kuitenkaan ryhtymässä.Tällä hetkellä viestinelikko voisi näyttää about tältä:
Hakola - Niskanen - Lindholm - Vuorinen
Ja jos Iivo ei ole mukana niin ei tarvi laittaa joukkuetta mukaan lainkaan
Vaikeus oli siinä uskalletaanko norjalainen hylätä, tapaus itsessään ei ollut vaikea vaan oppikirjamaisen selvä.Muistelen, että yli tunnin kesti tuomariston ratkaista tuo. Eli ei se aivan helppo päätös ollut, Kläbohan olisi kisan voittanut ilman muuta.
Joo, siinä meni miesten kymppi ja viesti. Edelleen väitän kuitenkin, että Hakola pystyy vetämään parisprintin avausosuuden mitaliin vaadittavalla tasolla. Mikäli Vuorinen vetää lähellekään toistapäiväistä vetoa, niin ilman kalustomurheita tai kaatumisia mitali on realistinen.
Viesti oli kyllä harmi, että matka lyheni. Skiathlonissa ei samaa fiilistä ole ollut, mutta nyt kun tuota pureksii niin onhan tuo liian lyhyt toiseksi pisimmäksi kilpailumatkaksi. Nykyään vapaan 50km ei yleensä päästä siihen kestävyysurheilun perinteisimpään ytimeen, kun hiihdetään yhteislähtönä ja voittoaika painuu alle 2 tunnin. Lisäksi skiathlonissa voisi vaihtelun vuoksi olla arvokisoissa vuorovuosin osuudet toisin päin, niin niillä perinteisen taitajillakin olisi parempi mahdollisuus loppuratkaisuissa.Edit. Lisäharmitus on kyllä nämä miesten lyhennetyt matkat, pelkkä viesti oli jo liikaa, mutta nyt tuli mukaan vielä yhdistelmän pikakilpailu.
Parisprintti. On oikeasti kova. Erityisesti, jos olet vetänyt ekan pätkän ns. urku auki. Ja tuohon päälle vielä paskassa kunnossa.Onko sprintti nykyään kovin kestävyyssuoritus? Neljä kolmen minuutin maksimivetoa.
Lisäksi skiathlonissa voisi vaihtelun vuoksi olla arvokisoissa vuorovuosin osuudet toisin päin, niin niillä perinteisen taitajillakin olisi parempi mahdollisuus loppuratkaisuissa.
Parisprintti. On oikeasti kova. Erityisesti, jos olet vetänyt ekan pätkän ns. urku auki. Ja tuohon päälle vielä paskassa kunnossa.
Tämä kisa jäi mieleen poikkeuksellisen epätasaisista keliolosuhteista. Alkupään lähtijät pääsivät starttaamaan varsin hyvään keliin, Gregg lähtönumerolla 3. Myös muita pienillä numerolla lähteneitä yllättäjiä ylsi kärkisijoille, mm. Ranskan Faivre Picon, joka oli 5.-2015 Caitlin Gregg pronssia 10km (v), muuten ei koskaan lähelläkään, massiivinen yllätys.
Eilisen miesten vapaan lenkillä nousumetrejä tuli viittä kilometriä kohden 149m. Kahden viikon päästä hiihdetään Laajavuoressa Hopeasompa-kisat jossa nousumetrejä tulee 162m vitoselle. Eli ala-arvoisen helpolla lenkillä mennään Trondheimissä, koska tuo Laajavuoren vitonenkaan ei tuossa muodossa erityisen rankka ole.
Ihan uskomaton jännitysnäytelmä olikin ja viimeisen päälle viihdyttävä kisa. Sama kun oltaisiin lähdetty viimeisen mäen päältä laskuun ja lopussa neljä norjalaista on maalissa ensimmäisenä.Hyvin silti porukka hajosi ja parhaat seulottiin joukosta mukaan jännään loppuratkaisuun. Kirikykyä tarvitaan nykyhiihdossa, ei vain kestävyyttä. Hieno kisa oli minusta eilen ja vastaavaa tunnelmaa ei ole ehkä koskaan ennen ollut hiihtokisassa. Melkoinen kontrasti esim Planicaan tai Pekingiin, kun ei katsojia ollut lainkaan.
Ihan uskomaton jännitysnäytelmä olikin ja viimeisen päälle viihdyttävä kisa. Sama kun oltaisiin lähdetty viimeisen mäen päältä laskuun ja lopussa neljä norjalaista on maalissa ensimmäisenä.
Eli nyt voi sanoa ihan suoraan, että ihan Hopeasompaladuilla mennään Trondheimissäkin, vaikka jotkut palstan hiihtoniilot eivät sitä tahdo edelleenkään myöntää ja ovat eri mieltä. Tuntuu uskomattomalta, että tuonne ei muka saisi vaativampia latuja rakennettua kuin nyt, tosin kun lähes kaikki kisat ovat näitä yhteislähtöpelleilyjä, niin ladutkin pitää tehdä mahdollisimman tasaiseksi, ettei hiihtäjäjoukko, varsinkin miesten kisoissa, sumppuunnu notkokohtiin ja ylämäkiin.Eilisen miesten vapaan lenkillä nousumetrejä tuli viittä kilometriä kohden 149m. Kahden viikon päästä hiihdetään Laajavuoressa Hopeasompa-kisat jossa nousumetrejä tulee 162m vitoselle. Eli ala-arvoisen helpolla lenkillä mennään Trondheimissä, koska tuo Laajavuoren vitonenkaan ei tuossa muodossa erityisen rankka ole.
Tarkasti kun tavaat tekstini niin en puhu suomalaisista sanaakaan. Kläbö sai eilen ensimmäisen henkilökohtaisen arvokisakultansa distanssimatkalla, mutta sprinttiluonteisessa kisassa. Edelleen, tämä matkojen lyhentäminen miesten puolella on huolestuttava trendi ja ollaan menty kauas kestävyysurheilusta.Toki harmittavaa, että suomalaisten pertsan suksen voitelu epäonnistui ja miehet hävisivät tv-kuvista hyvissä ajoin. Minusta silti jännä kisa, jossa vauhtia pidettiin lähes paukusta asti.
Norjalaisten ylivoima miehissä on tiedossa, mikä korostuu varsinkin pertsalla, kun Iivo on poissa. Maakiintiö hieman helppaa, kun norskeja on vähemmän laduilla kuin mc-kisoissa. Muille on hyviä sijoja tarjolla helpommin.
Tässä nyt on tämän ajan, kun kaikessa pitää olla tasa-arvo miesten ja naisten välillä, huonoin lopputulos. Ja kestävyysurheilusta on maastohiihdon kohdalla käytännössä ihan turha enää puhua, kun, kerran tai kaksi kauden aikana hiihdettävä 50 km jättää laskuista, niin pikäkestoisin miesten kisa kestää nykyään 40-50 minuuttia.Tarkasti kun tavaat tekstini niin en puhu suomalaisista sanaakaan. Kläbö sai eilen ensimmäisen henkilökohtaisen arvokisakultansa distanssimatkalla, mutta sprinttiluonteisessa kisassa. Edelleen, tämä matkojen lyhentäminen miesten puolella on huolestuttava trendi ja ollaan menty kauas kestävyysurheilusta.