Jos mietitään kansainvälisen kilpahiihdon tulevaisuutta ja suomalaisten menestysmahdollisuuksia absoluuttisella huipulla tulevina vuosina, niin on syytä olla huolissaan. En nyt kuitenkaan vielä löisi kirvestä kaivoon ja menettäisi toivoani.
En yhtään yllättyisi, jos Kerttu ja Krista molemmat lopettavat tähän kauteen. Kristan osalta on yksittäisiä välähdyksiä lukuun ottamatta ollut jo pari kolme kautta vähän sellaisia, että uran parhaat vuodet ovat jo takanapäin. Vähän sellaista hidasta taantumaa on ollut. Kertulla alkaa olla ikää jo sen verran, että kilometrit absoluuttisella huipulla tulevat väistämättä täyteen. Kertun osalta harmillista on se, että aika monta vuotta meni tavallaan pilalle, kun ei pystynyt ulosmittaamaan täyttä potentiaaliaan. Olisi ollut kykyjä tehdä kovempikin ura. Ehkä vääränlaista harjoittelua, eikä rasituksen ja levon suhde ollut aina balanssissa. Toki näinä vuosina on ollut mukana yhtäaikaa Björgen ja Johaug. Oli monta muutakin kovaa norjalaista ja sitten muutama muu kova naishiihtäjä.
Kertun ja Kristan lopettaminen jättää ison aukon suomalaisten naishiihtäjien joukkoon. Kyllönenkin voi lopettaa tähän kauteen ja hänenkin parhaista vuosistaan on jo jokunen tovi aikaa. Matintalo on ollut kova yksittäisissä kisoissa, mutta näyttää siltä, että kehitys on pysähtynyt. Häneltä puuttuu tasaisuus ja jotain tarvittaisiin vielä lisää, että pääsisi sinne ihan huippuhiihtäjien tasolle. Hänestä ei ole naishiihdon pelastajaksi.
Jasmin Kähärän osalta olen miettinyt, että voisiko hän murtautua kovimpien sprinttihiihtäjien joukkoon. Voisiko hän olla Suomen Linn Svahn tai Jonna Sundling? Ei se mahdotonta ole ja ihan lupaavia suorituksia on ollut. Sitä en osaa arvioida, että voisiko hän pärjätä kansainvälisellä tasolla kympillä tulevaisuudessa. Ei hän käsittääkseni ole harjoittelussaan panostanut pidemmille matkoille.
Eveliina Piipolla meni pari vuotta täysin ohitse ja nämä olivat juuri näitä uran kannalta kriittisiä harjoitusvuosia. Lahjoja on edelleen ja jotkin hänen ominaisuutensa ovat huippuluokkaa. Nopeutta kyllä tarvitsisi paljon lisää. Jotenkin en jaksa uskoa, että hän kykenisi nousemaan Kristan tasolle. Toivottavasti pystyisi, mutta tilanne on vähän fifty-fifty omasta mielestäni.
Jasmi Joensuun osalta tilanne tuntuu olevan se, että oma maksimitaso on saavutettu. Pystyy parhaana päivänä, kun kaikki menee nappiin, haastamaan huippuja tosissaan. Hänen tasonsa näyttäisi kuitenkin olevan siellä huipun takana keskikastissa. Vilma Nissiseen voi kohdistaa samat sanat sillä erotuksella, että Joensuu on kuitenkin pykälän verran parempi. Nissinen ei edes parhaana päivänä pysty haastamaan huippuja vaan on keskikastin hiihtäjä.
Todella hiljaista on nuorten naishiihtäjien osalta, eikä näköpiirissä ole sellaisia nimiä, jotka voisivat täyttää Kristan ja Kertun isot saappaat. Kähärä voi nousta huipulle sprintissä, jos kaikki menee nappiin. Eevi-Inkeri Tossavainen ja Hilla Niemelä voivat olla hyviä kansainvälisen tason hiihtäjiä tulevisuudessa, mutta vaikea sanoa, onko heistä kestomenestyjiksi, joiden voi odottaa olevan mitaleilla arvokisoissa ja maailmancupissa säännöllisesti mukana taistelemassa palkintopallisijoituksista. Naisten tilanne näyttää kyllä huonolta. Kuitusen ja Saarisen huippuvuosina saattoi kaksi suomalaista olla samassa kisassa palkintopallilla, mutta sellaista ei ole näköpiirissä. Voi joutua pitkään odottamaan vastaavaa tilannetta tapahtuvaksi uudestaan.
Anita Korva nyt oli näitä tulevaisuuden nimiä, mutta hänelle kävi kuten tunnettua ja hänen osaltaan juna meni jo. Korvan osalta on nyt pääasia, että saa terveysmurheensa selätettyä ja asiansa järjestykseen.
Miesten osalta Iivo jatkaa seuraaviin olympialaisiin, jos mitään ihmeellistä ei tapahdu. Ura luultavasti päättyy silloin. Nyt on vähän vaisumpi jakso menossa, mutta merkittävä syy oli sairastelu kriittisenä ajankohtana. Miesten osalta tilanne on vähän valoisampi. Anttola voi olla tulevaisuudessa hyvinkin kova samoin Ruuskanen. Ståhlbergilla on nyt kaksi kautta mennyt enemmän tai vähemmän vihkoon, mikä on huolestuttavaa. Käsittääkseni hänen kohdallaan on tehty pahoja valmennuksellisia virheitä ja myös ruvettu kikkailemaan painolla, joka on johtanut ongelmiin. Syöty liian vähän. Hänen osaltaan peliä ei ole vielä pelattu ja hänestä voi tulla vielä kansainvälisen tason huippu, mutta enää ei ole hirveästi varaa virheisiin ja jatkossa asioiden pitää sujua paremmin, jos huipulle haluaa. Niilo Moilanen voi olla meidän sprinttitykki tulevaisuudessa ja voi tuoda mitaleja sprintin puolella.
Remi Lindholmin osalta en osaa sanoa, että missä hänen rajansa menevät ja voisiko hän päästä aivan huipputasolle. Toki hän ei ole enää ihan nuori, mutta toki vielä kehitystä voi tapahtua. Petteri Koivisto on ilmeisesti pakko jo kirjata menetettyjen lupausten joukkoon. Ilmeisesti terveydelliset seikat estävät murtautumisen huipulle. Potentiaalia ja kykyjä olisi, mutta jos elimistö ei anna mahdollisuuksia huipulle pääsemiseen, niin sille ei mitään voi. Hän myös ilmeisesti harjoitteli jossain vaiheessa ihan liikaa. Miska Poikkimäki oli myös menneinä vuosina todella kova lupaus, mutta en tiedä mikä hänen kohdallaan on mennyt pieleen. Hän ei ole pärjännyt edes Suomen Cupissa tai SM-kisoissa. Ei hänestäkään taida tulla kansainvälisen tason huippuhiihtäjää. Emil Liekari oli myös jossain vaiheessa kelpo lupaus, josta odotettiin kansainvälisen tason hiihtäjää, mutta kehitystä ei ole syystä tai toisesta tapahtunut. Hän on jopa taantunut Toki on muistettava, että hän on nuori vielä. Miehissä tilanne on parempi, kuin naisissa, jos tulevaisuutta mietitään. Toisaalta miehissä on vielä vaikeampi päästä kansainväliselle absoluuttiselle huipputasolle.
Eniten minua mietityttää se, miksi niin harvasta suomalaisesta nuoresta lupaavasta hiihtäjästä kuoriutuu lopulta kansainvälisen tason hiihtäjä. Meillä on paljon ollut vuosien varrella näitä hukattuja lupauksia. Uskallan väittää, että valmennuksen osalta tehdään jotain väärin. Taloudelliset haasteet myös tottakai vaikuttavat siihen, että huipputaso jää saavuttamatta. Voi myös olla, että ei olla lopulta valmiita tekemään tarpeeksi töitä huipun tavoittamiseksi, mutta suurin syy on varmaan valmennuksessa. Harjoitusolosuhteissa ja harjoittelun edellytyksissä olisi myös ehkä parannettavaa. Sitten on näitä Anita Korvan kaltaisia tapauksia, joissa asiat ovat menneet muilta osin pieleen. Liikaa Suomessa hukataan näitä potentiaalisia hiihtäjiä ja heitä pitäisi pystyä paremmin viemään eteenpäin. Sen toisaalta ymmärrän, että huippu-urheilumaailma on raadollinen ja kova maailma, eikä kaikista edes ole siihen hommaan, vaikka lahjoja olisikin. Ymmärrän hyvin myös sen, jos kaikki eivät halua lähteä lahjoista huolimatta mukaan siihen leikkiin.
Pakko myös tässä kohtaa nostaa esiin dopingin merkitys. Uskallan väittää, että Norjassa käytetään dopingia tai muita "kepulikonsteja". Vaikea uskoa, että norjalaisilla olisi jokin hiihtogeeni, joka tekee heistä ylivertaisia muihin nähden. Aika uskomattomalta tuntuu, että Norjan kokoisesta maasta tulee jatkuvasti kymmeniä mies- ja naishiihtäjiä, jotka ovat parhaimmillaan ihan ylivoimaisia muihin nähden. Toki Norjan naisilla on nyt selvästi vaisumpaa, kuin menneinä vuosina, mutta miehissä tilanne on se, että helposti kymmenen norjalaista on kymmenen parhaan joukossa. Ei tekisi edes tiukkaa. Sitä en tiedä käytetäänkö Ruotsissa jotain dopingaineita. Toki siellä miehet eivät pärjää yhtä hyvin, kuin naiset. Suomalaiset eivät luultavasti dopingia käytä.