Maastohiihtokausi 2012-13

  • 71 824
  • 428
Suosikkijoukkue
Kalpa
Näen jotenkin kyllä huonona valintana tuon Sotšin talviolympialaisten järjestäjänä. Mikäli nyt edes paikkoja ja puitteita saadaan kuntoon, kun enää vaivainen vuosi on jäljellä kisoihin niin sitäkin enemmän häiritsee tuon kaupungin sää ja ilmasto. Katselin taas Forecan sivuilta niin tuollaista + 8 astetta lämmintä. En ole perehtynyt tarkemmin, että onko ladut jossain viileämmällä / korkeammalla seudulla, mutta onhan se typerän näköistä mikäli vain ladut on tykitetty lumella ja muualla heiluu palmut. Viikonloppunahan siellä on kisoja, joten pääsee tv:n välityksellä näkemään oikean tilanteen, mutta minun mielipide on se, että kisat täytyisi järjestää oikeasti kunnollisissa olosuhteissa.

Minusta Sotsi taas vaikuttaa hyvältä paikalta järjestää kisat. Olisinko urheiluruudusta tai vastaavasta nähnyt kuvaa sieltä ja näytti aika luonnonkauniilta paikalta. Venäläiset taisivat kutsua paikkaa Venäjän Rivieraksi tai jotain sinnepäin. Meren rannalta nousevat vuoret luovat maisemaan jylhyyttä. Hiihtolajien suorituspaikat ovat siellä vuoristossa ja luulisin, että siellä on riittävästi lunta tyydyttämään televisiokatselijoiden tarpeet talvikisamaisemista. Se on toinen kysymys miten meren rannalla oleskelevat jääkiekkoilijat ja muut tuntevat olevansa talvikisoissa jos aurinko paistaa ja on +10 astetta lämmintä.
Suorituspaikkojen rakentamisesta, ympäristökysymyksistä ja muista en ole niin perillä, mutta periaatteessa minulla ei ole mitään Sotsia vastaan.
 

N^Miksu

Jäsen
Tänään hiihdettiin Sotsin lumisissa maisemissa vapaan sprintit. Suomalaisista naisista Mari Laukkanen hiihti hienosti viidenneksi. Malvalehto ja Anne Kyllönen eivät päässeet alkueristä jatkoon. Miehissä Northug vei homman kotiinsa.

Lähetyksen aikana puhuttiin paljon siitä, että miesten rata on kaikkien aikojen raskain sprinttirata ja aikaa erässä menikin ~4 minuuttia. Onko kenelläkään tietoa, että minkälaisia sääntöjä sprinttiratoihin kohdistuu? Outoa, kun välillä sprintiksi määritellään 2.30min rypistys, välillä ~4 minuuttia. Tänään nähtiinkin se, että rata oli normaaleille sprinttereille liian raskas, sillä Northugin lisäksi kärkisakkiin kuuluivat Cologona ja David Hoffer. Esim. sprintticupin johtaja Emil Jönsson jäi jo karsintoihin.
 

N^Miksu

Jäsen
Voittoa pukkaa. Malvalehto & Kyllönen vei suvereenisti parisprintin MC-kisan nimiinsä.

Sotsin ladut ovat yllättävän kapeita. Odottelin mammuttimaisia latuja, joilla voi hiihtää 8 hiihtäjää vierekkäin. Todellisuudessa loppusuorallakin on vaikeuksia saada paria hiihtäjää mahtumaan rinnakkain, saati sitten metsän siimeksessä.
 

N^Miksu

Jäsen
mutta onhan se typerän näköistä mikäli vain ladut on tykitetty lumella ja muualla heiluu palmut.

Tämän viikonlopun perusteella Sotsissa ei ole lumesta pulaa, ei ladulla eikä metsässä. Etenkin tänään oli TV:n kautta katsottuna todella hieno hiihtomaisema, kun aurinko paistoi ja lunta oli riittämiin. Ongelmaksi saattaa muodostua sumu. Perjantain kisoissa oli välillä vaikeuksia erottaa hiihtäjiä sumun keskeltä ja ilmeiseisti lauantaina yhdistetyn mäkihyppy venyi aikataulustaan samaisen sumun vuoksi.
 

-RVL-

Jäsen
Tämän viikonlopun perusteella Sotsissa ei ole lumesta pulaa, ei ladulla eikä metsässä. Etenkin tänään oli TV:n kautta katsottuna todella hieno hiihtomaisema, kun aurinko paistoi ja lunta oli riittämiin. Ongelmaksi saattaa muodostua sumu. Perjantain kisoissa oli välillä vaikeuksia erottaa hiihtäjiä sumun keskeltä ja ilmeiseisti lauantaina yhdistetyn mäkihyppy venyi aikataulustaan samaisen sumun vuoksi.

Kyllä. Oli positiivinen yllätys nämä Sotšin olosuhteet. Näkemättä, kun olettaa niin melkein pystyin näkemään yleisön t-paitasillaan palmujen alla. Ja positiivista oli myös Suomen naisten otteet ladulla, toivottavasti purkkiin jäisi kuitenkin jotain negatiivistakin tästä viikonlopusta.

Hyvältähän tämä näyttää ennen MM-kisoja. Harmi vain, että silloin kun tuli menestystä mäkihypystä ja yhdistetystä niin hiihdossa oli hiljaisempaa ja nyt sitten toisinpäin. Toisaalta Suomi ei ole ainut maa tuossa tilanteessa. Jos sitä Val di Fiemmestä tulisi naisten parisprintistä, viestistä ja yhdestä henkilökohtaisesta kilpailusta mitali niin tyytyväinen olen jo siihen. Mahdollisuudet on paljon parempaankin. Löytyykö esim. Kowalchykille hyvät lääkkeet ennen tositilannetta? Ja, jos Björgenille ei mahda mitään niin onko Johaug tavallinen kuolevainen muihin verrattuna? Jos on, niin siellä on Kyllösellä ja Lähteenmäellä mahdollisuudet hyviin sijoituksiin.
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
MM-kisojen suhteen naisten viestimitali vaikuttaisi aika varmalta. Todennäköisesti tulee hopeaa heti Norjan jälkeen. Vapaan parisprintissä on myös hyvä mitalisauma. Parivaljakkona Suomella lienee Kyllönen-Lähteenmäki. Henkilökohtaisista matkoista pertsan sprintti on selkeästi vahvin laji. Sekä Kyllönen että Malvalehto ovat osoittaneet sellaisia otteita, että kuuluvat kilpailun suurimpiin ennakkosuosikkeihin. Normaalimatkoilla mitalit ovat taas tiukassa. Björgen, Johaug ja Kowalczyk putsannevat pitkälti palkintopöydän niissä.

Mäkihypyssä ja yhdistetyssä mitalisaumoja ei ole. Miesten hiihdossa Matti Heikkinen voi pärjätä 15 km vapaan kisassa sekä ehkä yhdistelmähiihdossa. Muuten on hiljaista silläkin osastolla.
 

N^Miksu

Jäsen
Anne Kyllönen teki yhden kauden kovimmista suorituksista Davosin perinteisen sprintissä ja nappasi 3. sijan Kowalchykin ja Björgenin takana. Kisassa oli mukana kaikki parhaat hiihtäjät. Samalla myös ratkesi, että Kerttu Niskanen hiihtää MM-kisojen sprintissä. Kerttu oli 9. Niskanen "karsi" viimeisestä paikasta Saarisen kanssa, mutta Saarisen matka päättyi jo karsinnoissa kaatumiseen.

Meniköhän samalla Saariselta myös viestipaikka? Naiset hiihtävät MM-kisoissa seuraavasti:

21.2: Sprintti P
23.2: 7,5km + 7,5km
24.2: Parisprintti V
26.2: 10km V
28.2: Viesti
2.3: 30km P

Perinteisen sprintti olisi ollut Saariselle ainoa näyttöpaikka osoittaa kuntonsa ennen viestiä, nyt sitä ei tule. Jos Niskanen tekee OK-suorituksen sprintissä, hiihtänee hän myös viestin, jolloin Saarisen ainoa matka koko kisoissa on 30km P.

Eli viestiporukka alkaa muotoutumaan seuraavanlaiseksi:
Kyllönen, Niskanen, Roponen, Lähteenmäki
 

N^Miksu

Jäsen
Tänään Davosissa harvinaista herkkua: Naisten 10km ja miesten 15km vapaalla, väliaikalähtönä. Suomalaiset naiset lähtevät kisaan seuraavalla porukalla: Sarasoja, Saarinen, Niskanen, Roponen, Lähteenmäki. Eli Kyllönen pitää tänään taukoa.

Naisten hiihto alkaa piakkoin, miesten kisa klo 16.40. Björgenin ja Kowalchukin takana on tasaista ja suomalaisilla olisi mahkut jopa kolmanneksi. Lähteenmäen meno tosin näytti eilen aika vaisulta, mutta Roponen voisi yllättää. Myös Sarasoja voi päästä 15. parhaan joukkoon. Niskanen taistelee sijan 20. tienoilla ja Saarinen jäänee mc-pisteiden ulkopuolelle.
 

Jasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Aivan surkeat hiihdot Saariselta ja Lähteenmäeltä äsken. Paha takaisku ajatellen MM-kisoja. Mikä on vialla?

Niskasen ja Sarasoja-Liljan suorituksille peukkua.
 

N^Miksu

Jäsen
Aivan surkeat hiihdot Saariselta ja Lähteenmäeltä äsken. Paha takaisku ajatellen MM-kisoja. Mikä on vialla?

Saarinen yllätti positiivisesti mahtumalla 30. joukkoon, kyseessä oli hänen paras vapaan sijoituksensa tällä kaudella. Kauden alussa Kuusamossa 5km vapaalla Saarisen sijoitus oli 52. Eli ei voi sanoa hänen hiihtonsa olleen surkea. Hiihtäjä itse on todennut jo reilu kuukausi sitten, että vapaa on unohdettu hänen osaltaan ja satsaus on vain ja ainoastaan perinteisessä.

Mutta Lähteenmäen osalta meno oli kyllä todella huonoa. Lähteenmäki on ollut Tour de Skin jälkeen sairaana, joka osittain voi selittää tuloksia. Huonon sijoituksen taustalla voi olla myös se, että Lähteenmäki on kuulema tehnyt viimeistelyharjoituksensa todella hitaalla lumella. Hidas lumihan pilasi mm. Vancouverin olympialaiset suomalaisten osalta.

Muutenkin yllättävä kisa. Johaug oli ylivoimainen, vaikka latu sisälsi myös alamäkiä. Kowalchy tuli toiseksi ja Steira oli kolmas. Mutta heidän alta löytyy pari huikeaa yllättäjää: Ruotsin Emma Wiken oli neljäs ja Italian Marina Piller 7! Piller oli esim. Tour de Skillä vasta 42. Wiken ei ollut mahtunut 10. parhaan joukkoon kauden aikana.

Suomalaisista parhaat olivat Sarasoja-Lilja (8.), Niskanen (10.) ja Roponen (11.). Suomen etukäteen kovimmat tykit Roponen ja Lähteenmäki (27.) eivät siis pärjänneet kuten odotettiin.

Tästä voi taas lähteä spekuloimaan, että miten tulokset vaikuttavat viestiin. Harmi, että vielä tässäkään vaiheessa ei ole tietoa, että kuka hiihtäjä hiihtää minkäkin kisan.
 

N^Miksu

Jäsen
Mäkäräinen MM-hiihtoihin - vapaan kympin lähtöviivalle

Tänään hiihdetty 10km vapaa hämmensi jo muutenkin valintoja melkoisesti ja Mäkäräisen valinta tekee tilanteesta aika mielenkiintoisen. Ketkä hiihtävät, kuka joutuu pettymään?

10km matkalle pääsee siis neljä suomalaista, joista Mäkäräinen on ainoa varmasti mukana oleva. Muita vahvoja ehdokkaita ovat olleet Lähteenmäki ja Roponen, mutta tänään heitä paremmin hiihti sekä Sarasoja-Lilja että Niskanen. Myös Anne Kyllönen halutessaan voi vaikuttaa valintoihin ja Kyllönen muutenkin vaikuttaa urheilijalta, joka tyykkää urakoida. Eli näyttäisikö 10km starttilista seuraavalta:

Mäkäräinen, Roponen, Sarasoja-Lilja, Kyllönen

Jos mennään ihan tämän päivän hiihtojen perusteella, ladulle säntäävät:

Mäkäräinen, Roponen, Sarasoja-Lilja, Niskanen

En usko, että Niskasta kuitenkaan matkalla nähdään. Myös Sarasoja-Liljan paikka voi olla uhattuna ja ennen tämän päivän hiihtoja valinnat varmaankin olisivat näyttäneet tältä:

Mäkäräinen, Roponen, Lähteenmäki, Kyllönen
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
10km matkalle pääsee siis neljä suomalaista, joista Mäkäräinen on ainoa varmasti mukana oleva. Muita vahvoja ehdokkaita ovat olleet Lähteenmäki ja Roponen, mutta tänään heitä paremmin hiihti sekä Sarasoja-Lilja että Niskanen. Myös Anne Kyllönen halutessaan voi vaikuttaa valintoihin ja Kyllönen muutenkin vaikuttaa urheilijalta, joka tyykkää urakoida...

Tässä nyt kannattaa varmaan huomioida se tosiseikka, että Kyllönen ei ole tour de skin jälkeen hiihtänyt yhtään vapaan hiihtotavan normaalikilpailua. Eli ihan aidosti voisi kysyä, että millä näytöillä hän paikan vapaan kympille ansaitsisi? Ja toisekseen epäilen vahvasti Kyllösen halua osallistua kyseiselle matkalle, muistelisin hänen jossain haastattelussa sanoneen, että vapaan kymppi kiinnostaa häntä MM-kisojen matkoista kaikkein vähiten. Itse ajattelisin, että Mäkäräinen, Roponen ja Sarasoja-Lilja ovat varmasti mukana kympillä. Neljännen paikan ottaa sitten Lähteenmäki tai Niskanen. Lähteenmäki on tietysti etusijalla, mutta jos hänen otteensa ovat kisojen alussa yhtä huonoja kuin tänään niin sitten Niskanen ottaa hänen paikan.

Vapaan sprinttiviestiin on sen sijaan tosi vaikeaa valita hiihtäjiä. Kyllönen, Lähteenmäki, Roponen ja Sarasoja-Lilja ovat kaiketi ne vaihtoehdot kyseiseen kisaan. Lähteenmäki olisi tietysti normioloissa selvin valinta, mutta tämä päivä jätti melkoisen kysymysmerkin hänen ylleen.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Nautinnollisia nuo kunnon väliaikalähdöt. Myöskin takaa-ajo saisi palautua sellaiseksi kuin sen tulisi olla. En ole kuitenkaan suomalaisten kohdalla huolissaan, kunhan mm-kisoissa kulkee niin se riittää.

Jotenkin on sellainen kutina että Matti Heikkinen tuo pari pöljää mitalia meille. Jauhojärvi ei kohta enää ansaitsisi kuitenkaan edes maailmancup paikkaa, sen verran kohellusta tulee ja niitä kärkipään sijoituksia taas ei enää tipu ollenkaan.
 

N^Miksu

Jäsen
Ensimmäiset valinnat tehty ja heti voidaan aloittaa spekulointi valintojen järkevyydestä:

***
Yle:

Naisten 7,5 + 7,5:
Riitta-Liisa Roponen
Anne Kyllönen
Kerttu Niskanen
Krista Lähteenmäki.

Miehet 15 + 15:
Matti Heikkinen
Tero Similä
Lari Lehtonen
Sami Jauhojärvi

Naisten parisprintti:
Riikka Sarasoja-Lilja
?

Miesten parisprintti:
Anssi Pentsinen
Matias Strandvall
***

Yhdistelmähiihtojen valinnat menivät ihan loogisesti (tosin miehissä olisi voitu hiihtää kolmella, ilman Jauhojärveä), mutta parisprintin valinnat aiheuttavat ainakin tällä suunnalla kummastusta. Miehissä hiihtämään pistetään Pentsinen & Strandvall, jotka ovat melko puhtaita sprinttereitä. Ok, hiihtolajin nimi voi olla parisprintti, mutta ei kilvassa ole liiemmilti mitään tekemistä sprintin kanssa, vaan se on yleensä normaalimatkan hiihtäjien heiniä. Myös Sarasoja-Liljan valinta pistää vähän miettimään, vaikka hän hyvin hiihtikin viimeisessä MC-kisassa. Tällä kaudella Sarasoja-Lilja on kuitenkin ollut maajoukkueessa B-tason hiihtäjä ja toisaalta parisprintti on viestin ohella se paras mahdollisuus ottaa mitali, joten siksi valinta kummastuttaa.

Mieleen tulee lähinnä, että kisoihin lähdetään asenteella "kaikki pääsevät osallistumaan", joten Sarasoja-Lilja pääsee hiihtämään parisprintin, mutta ei 10km vapaata.
 

scholl

Jäsen
Mieleen tulee lähinnä, että kisoihin lähdetään asenteella "kaikki pääsevät osallistumaan", joten Sarasoja-Lilja pääsee hiihtämään parisprintin, mutta ei 10km vapaata.

samaa mietin itsekin. Tosin taitaa olla kyse vähän hiihtotavasta. Jos olisi perinteisen kisa ollut niin eiköhän Malvalehto ja Kyllönen olisi hiihtäneet kuten mc:ssä.

Miesten puolella pitää todeta se, että hiihtotapa merkkaa taas jotain. Aiemminhan Suomella on ollut kai kaksikko Nousiainen, Jauhojärvi, mutta jos nyt hiihdetään vapaalla niin se karsii heidät pois ja toisaalta kummallakin on ollut surkea kausi.

Mäkäräinen hiihti aika huonosti ampumahiihdon mm-kisoissa, joten saa nähdä mihin iskuun pääsee nyt sitten.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Joo tosiaan Sarasojan valinta parisprinttiin kummastuttaa. Ideaalitilanteessa kuitenkin näkisin kaksikon Kyllöne-Lähteenmäki parhaimpana. Ja myös Roposta voi kokonaisuudessaan tämän kauden näyttöjen perusteella pitää Sarasojaa parempana vaihtoehtona. Miesten osalta taas vaihtoehdot ovat aika vähissä parisprinttiin. Jauhojärven vapaa on tällä hetkellä ihan sekaisin, Nousiaisen selkä ei kestä vapaata, Similä on liian hidas parisprinttiin ja Heikkistä ei kiinnosta kyseinen matka, koska ei ole varteenotettavaa paria mitalitaisteluun. Lehtonen nyt periaatteessa olisi voinut tulla kyseeseen, mutta aika dieselmäiseltä kaverilta hänkin vaikuttaa. Ehkä tämä sprinttikaksikko Pentsinen-Strandvall juuri finaaliin voi päästä, mutta siellä toki jää varmaan peränpitäjäksi.

Ja Mäkäräisen kohdalla nyt varmaan kannattaa muistaa se, että Suomen huoltotiimi ampumahiihdossa ei ole kovin kilpailukykyinen isoihin maihin verrattuna. Punkkinenkin eilen suoraan sanoi, että Mäkäräinen antoi kaluston puolella tasoitusta kärjelle MM-kisoissa. Ja olihan Kaisa nopein hiihtoajoissa normaalimatkan kisassa eli ihan huonossa kunnossa hän tuskin on.

Ja yhtenä huomiona vielä se, että Sveitsin Selina Gasparin oli eilen mukana Davosin 10 km vapaan kisassa ollen sijalla 21. Hän hävisi eilen esimerkiksi Roposelle noin 20 sekunnilla. Ampumahiihtokisojen hiihtoajoissahan Gasparin on ollut todella kaukana Mäkäräisen tasosta. Esimerkiksi MM-kisojen pikakisassa 7,5 km matkalla Mäkäräinen oli noin 45 sekuntia nopeampi Gasparinia.
 

Jasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ehkä Magnar tietää jotain muuta mitä me tiedämme, mutta onpahan uskomaton valinta tuohon parisprinttiin. Ehkä tässä sitten säästellään ykköstykkejä?
 

Berrie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Ilves
Täällä ei ole liiemmin spekuleerattu toisen ampumahiihtäjän eli Mari Laukkasen osallistumisesta vaikkapa parisprinttiin. Toki olisi aika high risk-osaston menijä, mutta Sotshissa näytti sprintissä osaavan hiihtää ilman pyssyä. Ja nimenomaan ilman asetta osaa hiihtää paremmin kuin aseen kanssa. Toni Roponen asiantuntevasti tästä sanoikin ettei saa rentoutta omassa lajissaan hiihtoon. Siellähän hän on ehdoton statisti ladulla ja kun ei ammuntakaan niin hyvin kulje niin on jäänyt pahasti Kaisan taakse niin otsikkotasollakin.

Mutta ehkä omaisi tuota kuntopohjaa ja räväkkyyttä mitä parisprintissä tarvittaisi. Ei ole tosin tämä vaihtoehto käynyt Magnarillakaan mielessä.
 

scholl

Jäsen
Joukkueen koko ei toisaalta saisi olla liian suuri, että tulee urheilijoille hiihdettäviä matkoja. Kyllä siellä on porukassa sellaisia, jotka pystyvät sen parisprintin tekemään.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ehkä Magnar tietää jotain muuta mitä me tiedämme, mutta onpahan uskomaton valinta tuohon parisprinttiin. Ehkä tässä sitten säästellään ykköstykkejä?

Kyllähän tässä on vedetty ihan päin persettä tämä valinta, kyllä se pitää osata suomeksi sanoa ilman hymistelyä.

Suomi oli ennakkoon kultamitalisuosikki tälle matkalle, yhdessä oikeastaan Norjan kanssa. Sitten Ruotsi siinä heti takana haistelemassa.

Sen voin todeta jo nyt, että mikäli Suomi ei parisprintissä olekaan kultamitalitaistelussa, vaan ajautuu taisteluun esim. kolmannesta sijasta, niin syyttävä sormeni osoittaa valintoihin.

edit. ja siis MIHIN niitä YKKÖSTYKKEJÄ säästellään? Parisprintti on ennakkoon Suomen paras KULTAmitaliSAUMA (naisissa ja Heikkisen 15km vapaan kanssa ylipäätään), kuten monessa ennakossakin on jo todettu.

Tämä siis juuti se laji, missä pitäisi olla "all in"
 

scholl

Jäsen
edit. ja siis MIHIN niitä YKKÖSTYKKEJÄ säästellään? Parisprintti on ennakkoon Suomen paras KULTAmitaliSAUMA (naisissa ja Heikkisen 15km vapaan kanssa ylipäätään), kuten monessa ennakossakin on jo todettu.

Tämä siis juuti se laji, missä pitäisi olla "all in"

ketkä ne ykköstykit nyt sitten mukamas ovat? Perinteisellä kyllä, vapaalla ei. Kyllönen, Malvalehto voisi olla nykyajan Kuitunen, Saarinen, mutta en kyllä vapaalla jotenkaan näe, että siellä mitään ykköstykkejä on. Johaug, Björgen tai jopa Falla, Steira parit vetävät suomalaisia kuin pässiä narussa. Kullasta on turha edes haaveilla vapaalla hiihtotavalla.
 

N^Miksu

Jäsen
ketkä ne ykköstykit nyt sitten mukamas ovat? Perinteisellä kyllä, vapaalla ei. Kyllönen, Malvalehto voisi olla nykyajan Kuitunen, Saarinen, mutta en kyllä vapaalla jotenkaan näe, että siellä mitään ykköstykkejä on. Johaug, Björgen tai jopa Falla, Steira parit vetävät suomalaisia kuin pässiä narussa. Kullasta on turha edes haaveilla vapaalla hiihtotavalla.

Viime viikolla olisin sanonut, että Lähteenmäki + Roponen. Davosin MC-kisojen jälkeen sanoisin, että Kyllönen + Roponen.

Sekä Kyllösellä että Roposella on kokemusta Norjalaisten kukistamisesta tällä kaudella. Roponen hiihti La Clusazin viestin 3.osuudella Steiran etumatkan (8s) kiinni ja paineli ohi. Kyllönen on pystynyt hiihtämään hyvällä tasolla koko kauden ja onnistumisia on myös vapaalla. Esim. yhdistelmäkisoista on tullut sijat 2. ja 6.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Mutta ehkä omaisi tuota kuntopohjaa ja räväkkyyttä mitä parisprintissä tarvittaisi. Ei ole tosin tämä vaihtoehto käynyt Magnarillakaan mielessä.

Laukkanen räväytti Sotshissa vasta Val di Fiemmen valintojen jälkeen, joten ei tullut valituksi joukkueeseen. Ehkä näissäkin kisoissa parisprinttiin olisi mennyt, vaikka toisaalta kokemattomuuttaan siinä lajissa olisikin pieni kysymysmerkki. Mutta kuten Dalenkin totesi, ensi talven olympiakisoissa, joissa sprintti hiihdetään vapaalla, Laukkanen voi hyvinkin olla mukana.
 

scholl

Jäsen
Sekä Kyllösellä että Roposella on kokemusta Norjalaisten kukistamisesta tällä kaudella. Roponen hiihti La Clusazin viestin 3.osuudella Steiran etumatkan (8s) kiinni ja paineli ohi. Kyllönen on pystynyt hiihtämään hyvällä tasolla koko kauden ja onnistumisia on myös vapaalla. Esim. yhdistelmäkisoista on tullut sijat 2. ja 6.

En silti usko, että Björgen + joku muu yhdistelmällä Norja tuota häviää. Muiden onneksi voi tulla se, että jos Björgen jättää tuon höpökisan väliin, koska ei halua urakoida liikaa. Kallakin on sanonut, että voi jättää parisprintin väliin, koska 10km kisa on 2 päivää myöhemmin. Mistä muuten tiedät, ettei tilanne ole niin, etteikö esim. Roponen (jonka päämatka varmaan 10km vapaa on) olisi kieltäytynyt parisprintistä?
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Norjalla naisten parisprintissä kaksikkona lienee joko Jacobsen-Falla tai Östberg-Falla. Björgen ei ole kolmissa aiemmissa arvokisoissa hiihtänyt parisprinttiä ja Johaug ei koskaan. Hyvin todennäköisenä voi pitää, että heitä ei näissäkään kisoissa parisprintissä nähdä. Ruotsilla Kalla tosiaan on ilmoittanut jättävänsä parisprintin väliin. Ingemarsdotter lienee toinen hiihtäjä, mutta hänen parinsa tuskin on kukaan aivan huippumenijä. Jenkit täytyy kyllä ottaa mukaan mitalitaistoon, Randall ja Diggins muodostavat varsin kilpailukykyisen kaksikon. Joka tapauksessa ihan hyvät mitalisaumat Suomella olisi jos vain paras kaksikko kisaan laitettaisiin. Itse pidin aiemmin ihan varmana, että Suomen kaksikko olisi Kyllönen-Lähteenmäki, joten Sarasojan suora valinta kisaan oli kyllä superyllätys. Epäilen, että Kyllönen valitaan Sarasojan pariksi ja Lähteenmäki sekä Roponen sitten keskittyvät vapaan kymppiin, vaikka hölmöltähän se tuntuu jättää mahdollinen mitalikisa väliin, jotta voi keskittyä kisaan, jossa pistesija on lähinnä mahdollinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös