Maalivahdit ja -valmennus 2013–2014

  • 94 831
  • 279

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Olisikohan Noronen kiinnostunut palaamaan loppukaudeksi Husson tandemiksi? Sopimus Davosin kanssa on ainakin uutisointien mukaan vain vuoden loppuun saakka, ja olisi kokenut ja tuttu kaveri. En tosin tiedä mikä Leonardo Genonin (jonka loukkaantumista Noronen meni paikkaamaan) tilanne on. Jos on yhä pahasti rikki, Noronen pysynee Sveitsissä. Mikäli on jo palailemassa tilanne voi olla aivan toinen.

E. Tuli kaivettua Genonin loukkaantumisuutinen, ja siinä mainittiin 4-7 viikkoa (päivätty 21.10.)

Todennäköisempää olisi että tuo Genon tulisi IFKhon, meillä kun tuntuu olevan tapana hankkia noita valmiiksi rikki olevia pelaajia.
Nojoo, en tiedä onko tuosta Norosesta oikein mihinkään? Tietysti olisi ainakin pelituntumaa tältä kaudelta enemmän kuin Orella.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä olen edelleen IFK:lle snadisti katkera siitä, että Norwaylle ei tarjottu hyvää diiliä ja enempää pelejä. Ukko oli aina mies paikallaan tolppien välissä. Huonoja otteluita en muista kun tasan yhden, mutta silloin joukkue oli muutenkin sekasorrossa. Erinomainen veskari ja tykkäsin katsella sitä työskentelyä, kun mies oli aina niin rauhallisen varma siellä maalilla. Edelleen olen sitä mieltä, että jonkun liigajengin kannattaisi poimia mies vaikka ensi kaudeksi remmiin. Potentiaalia on, vaikka ei ole enää mikään ihan nuori poika. Käsittääkseni myös Lunkka olisi halunut jatkaa työskentelyä Norjan kanssa, mutta jostain kummansyystä IFK halusi laittaa miehen menemään.

Vaihtasin kyllä nytkin Oren nanosekunnissa Norjaan.
 

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Potentiaalia on, vaikka ei ole enää mikään ihan nuori poika. Käsittääkseni myös Lunkka olisi halunut jatkaa työskentelyä Norjan kanssa, mutta jostain kummansyystä IFK halusi laittaa miehen menemään.

Vaihtasin kyllä nytkin Oren nanosekunnissa Norjaan.

Jep, täysin samaa mieltä. Miettikää maalivahtikaksikko Husso ja Norja? Olisi tähän paikkaan loistava, ei valittamista. IFK varmaan laittoi jätkän menemään, kun oltiin hankkimassa Thiesseniä sun muuta. Saattohan siinä muitakin syitä olla. No ei olisi kandennut veivata pois, tyhmä päätös ja varmaan kaduttaa.
 

Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Norja halusi pois, koska ykkösmaalivahdin paikkaa ei ollut tarjolla. Timråssa luvattiin ykkösmaalivahdin paikka ja Norja on siellä pelannut hyvin. Mikahan oli syksyllä jonkin aikaa peleistä sivussa, kun sai kiekon harjoituksissa suoraan kaulaansa
 
Viimeksi muokattu:

trumppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kakkosvalmentajaa...

Nyt olisi Mikkelin suunnalla brändiin sopiva kakkosvalmentaja tarjolla <hymiö>.
Raimo hoitaisi huutamisen & pakollliset sekoilut kopissa ja median edessä. Pikkarainen vastaisi samoista asioista sauna-& diskoilloissa. Johan tässä sen verran hyvin meneekin, että pari 'täsmähankintaa' tekisi terää.
 
Suosikkijoukkue
Hifk, Man Utd, Suomalaiset änärissä
Norjan torjuntaprosentti aivan kohtuullinen 94,1. Melkeen vois tarjota sopparia niin, että loput pelit puokkiin Husson kans ja parempi pelaa pleijjarit? todellakin kelpasi Husso/Norja, ihan sama kumpi maalissa aina on voittava mokke tolppien välissä.. Tuskinpa tätä skenaariota nähdään, mutta aina saa toivoa...
 
Suosikkijoukkue
Hifk, Man Utd, Suomalaiset änärissä
Mitähän helvettiä? Tuollainen torjunta% olisi jo loistava. Kohtuullinen on jotain 91 %:n paikkeilla. Ja todellisuudessa, Norjan statsit ovat seuraavat: HockeyAllsvenskan | stats.swehockey.se 93,18 on todella hyvä torjunta% noinkin surkeassa joukkueessa kuin Timrå. Toisella veskarilla kuitenkin alle 90.

Sarkasmia vain hei vähä! tuohon on tosiaan melkeenpä maaginen. joo ite katoin eliteprospectistä, joka nyt laahaa aina pari peliä perässä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Sarkasmia vain hei vähä! tuohon on tosiaan melkeenpä maaginen. joo ite katoin eliteprospectistä, joka nyt laahaa aina pari peliä perässä.

No ei siinä sitten hittojakaan. Taitaa olla aika epätodennäköistä, että Norja tulisi tänne pelaamaan, kun tilanne ei ole mihinkään muuttunut viime kaudesta tai kesästä. Joukkueella on ehdoton ykköskassari laittaa maaliin joka matsiin.
 

MasaV

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiaa Kiekko-Vantaa.
Täällä jo pariin otteeseen mainittu HCK:n Richard Ullberg on todella kova nouseva veskari.

Kaveri vasta 20v ja noilla HCK:n esityksillä olisi jo tällä hetkellä useamman liigajengin ykkösveskari. Selvä asia on, että ensi kaudella liigajengit kilpailevat Ullbergista. Siinä olisi hyvä tilanne ensi kaudella, kun olisi IFK:lla kaksi huippulahjakasta nuorta nimeä listoilla.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täällä jo pariin otteeseen mainittu HCK:n Richard Ullberg on todella kova nouseva veskari.

Kaveri vasta 20v ja noilla HCK:n esityksillä olisi jo tällä hetkellä useamman liigajengin ykkösveskari. Selvä asia on, että ensi kaudella liigajengit kilpailevat Ullbergista. Siinä olisi hyvä tilanne ensi kaudella, kun olisi IFK:lla kaksi huippulahjakasta nuorta nimeä listoilla.

Tämän kundin pelit on pelattu IFK:ssa, vaikka onkin yksi lupaavimpia nuoria kassareita suomessa.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämän kundin pelit on pelattu IFK:ssa, vaikka onkin yksi lupaavimpia nuoria kassareita suomessa.

Miksi nämä jutut nousevat esiin täällä tasaisin väliajoin? Ullberg on lupaava veskari ja jos on joskus hölmöillyt, niin eihän se nyt tarkoita sitä, ettei ikinä takaisin. Mielellään näkisin Ullbergin jo Husson tuuraajana U20-kisojen aikaan, ellei varsinaista kakkosveskaria hankita. Ja sitten takaisin kotiin ensi kaudeksi.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Miksi nämä jutut nousevat esiin täällä tasaisin väliajoin? Ullberg on lupaava veskari ja jos on joskus hölmöillyt, niin eihän se nyt tarkoita sitä, ettei ikinä takaisin. Mielellään näkisin Ullbergin jo Husson tuuraajana U20-kisojen aikaan, ellei varsinaista kakkosveskaria hankita. Ja sitten takaisin kotiin ensi kaudeksi.

Koska nyt vain on äärettömän todennäköistä ettei Ullbergia enää nähdä IFK:ssa. Jos melkeinpä mistä tahansa duunipaikasta on joku lähtenyt pois vastaavanlaisin perustein, niin melko harvassa lienevät ne tapaukset, joissa ko. työntekijä on palannut töihin samaan paikkaan. Toki voi olla poikkeuksia, mutta en laittaisi ropojani likoon asian puolesta ja siitähän tässä on kyse. Henkilökohtaisesti minulla ei olisi mitään vastaan vaikka R.Ullberg vielä joskus IFK-paidan päälleen pukisi.
 

Carlos

Jäsen
Jos melkeinpä mistä tahansa duunipaikasta on joku lähtenyt pois vastaavanlaisin perustein, niin melko harvassa lienevät ne tapaukset, joissa ko. työntekijä on palannut töihin samaan paikkaan.

Joo, mun mielestä kans mitä tää Ullbergi teki ei ole missään nimessä hyväksyttävää eikä anteeksiannettavaa. Sitten myöskin jos hän ei olisi toiminut niin vaan vähän eri tavalla, voisi asia olla toisin, mutta koska kuitenkin teki näin kuin teki niin olen sitä mieltä että ehdottomasti mutta varmasti varmaan kuitenkin toivoisin että pelikortteihin tulisi varret ja konjakkipullon pohja poistettaisiin koskasilloinseolisipakkojuodakerrallataivarastoidaylösalaisin.

Lyhyesti: koska kyseessä on selvästi julkinen salaisuus, niin voisiko joku edes vähän avata tätä? Siis sitä että MITÄHÄN herra on mahtanut tehdä? Vai leikitäänkö vaan kaikki että mäkin tiedän ja toi tietää kans, mutta mä en kerro, se saa kartoa jos haluaa.
 

Viuhahtaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, Pittsburg Penguins, Charlestown Chiefs.
Näpisti joukkuetovereiden kaapeista, ei suuria määriä mutta kuitenkin

EDIT: Itse siis sitä mieltä että virheitä ja virhearviointeja sattuu, etenkin nuorena eli ei siitä pitäisi lopullista leimaa lyödä otsaan. Toki kanssapelaajiinhan se varmasti vaikuttaa ja kopissa tulisi asiasta kuulemaan ja paljon.
 

Carlos

Jäsen
EDIT: Itse siis sitä mieltä että virheitä ja virhearviointeja sattuu, etenkin nuorena eli ei siitä pitäisi lopullista leimaa lyödä otsaan. Toki kanssapelaajiinhan se varmasti vaikuttaa ja kopissa tulisi asiasta kuulemaan ja paljon.

Täytyy sanoa että olen kyllä itsekin joskus tehnyt tyhmiä juttuja niin varhaisessa kuin myöhemmässäkin teini-iässä, asioita mitä varttuneemmalla iällä ei ikimaailmassa tulisi mieleenkään. Eli en dumaisi ketään vielä tämän perusteella totaalisen toivottamaksi tapaukseksi, varsinkin kun tapauksen taustoista ei tiedä paljoakaan.

Varmasti tuo on kopissa herättänyt pahaa verta, ja poikisi myös nyt kuitin jos toisenkin, keskustelun paikkakin on varmasti, mutta pientähän tämä. Mielestäni on paljon pahempi asia jos esim. panee joukkuekaverin vaimoa, vetää joukkuekaveria turpiin kännissä/treeneissä, tai on vaikkapa huumerikollinen. Semmoisillakin kavereilla silti ura jatkunut, jopa samassa jengissä.
 

Driver#66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näpisti joukkuetovereiden kaapeista, ei suuria määriä mutta kuitenkin

EDIT: Itse siis sitä mieltä että virheitä ja virhearviointeja sattuu, etenkin nuorena eli ei siitä pitäisi lopullista leimaa lyödä otsaan. Toki kanssapelaajiinhan se varmasti vaikuttaa ja kopissa tulisi asiasta kuulemaan ja paljon.

MIKÄLI IFK päättäisi Ullbergin palkata, en usko hetkeäkään että saisi kopissa kuulla asiasta pätkääkään. Sen verran isoja johtajia kopistamme löytyy. He tuskin antaisivat kenenkään pilata joukkuehenkeä lapsellisilla kuittailuilla. Kokonaan toinen asia on kehtaako Ullberg itse koskaan enää palata nordikselle pukemaan punaista ylleen.
 

MasaV

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiaa Kiekko-Vantaa.
Ullberg ollut noiden juttujen aikaan mitä huhutaan vasta nuori poika. Luulen, ettei noihin asioihin palattaisi enää ja kyllä varmaan mies aika nöyrällä asenteella takaisin tulisi ilman pienintäkään riskiä asian toistumisesta.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Varmasti tuo on kopissa herättänyt pahaa verta, ja poikisi myös nyt kuitin jos toisenkin, keskustelun paikkakin on varmasti, mutta pientähän tämä. Mielestäni on paljon pahempi asia jos esim. panee joukkuekaverin vaimoa, vetää joukkuekaveria turpiin kännissä/treeneissä, tai on vaikkapa huumerikollinen. Semmoisillakin kavereilla silti ura jatkunut, jopa samassa jengissä.

Tästä olen kyllä eri mieltä ainakin turpaanvetämisen osalta. Pukukopissa on kuitenkin tärkeintä, että voidaan luottaa jengikavereihin. Ts. luottaa siihen millaisia he ovat, kun heidät oppii tuntemaan. Jos jengissä on joku "sekopää", jolla välillä kuohuu yli ja kerran sitten treeneissä vetäisi jostain syystä kaveria turpiin, ei tämä välttämättä olisi niin iso juttu. Iso juttu kyllä toki, mutta jos luotat jengikaveriin joka vaikuttaa täysin normaalilta, mutta mentyäsi suihkuun varastaakin kaapistasi, koen että tässä astutaan isomman rajan yli.

Turpaanvetämisiä ja pettämisiä voi kuitenkin yleensä puolustella jollain humalatilan tuomalla harkintakyvyn menetyksellä tai syystä tai toisesta kuumenemisella. Varastaminen jengikavereilta tuskin johtuu mistään impulsiivisuudesta, vaan on enemmän tai vähemmän harkittu teko. Toki keskustelu voi auttaa, jos kyse on ollut esim. huonoon seuraan ajautumisen aiheuttamasta velkaantumisesta tms. syystä, jonka takia akuutti rahantarve on johtanut epätoivoisiin tekoihin. Tuskin kuitenkaan olisi tuostakaan kovasti apua, ellei olisi jengin keskuudessa erittäin pidetty tyyppi.

Kaikkea hyvää Ullbergille loppuelämään ja toivottavasti on ottanut opikseen. En kuitenkaan pysty näkemään hänellä mitään tulevaisuutta HIFK:ssa. Luultavasti kaverin omankin pääkopan kannalta helpompi jatkaa uraa muualla. Nuorena tekee tyhmyyksiä ja kyllä varastamisen voi anteeksi antaa, mutta omilta jengikavereilta varastaminen ei kyllä unohdu siinä organisaatiossa, jossa tuo on tapahtunut.
 

Channe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni on paljon pahempi asia jos esim. panee joukkuekaverin vaimoa, vetää joukkuekaveria turpiin kännissä/treeneissä, tai on vaikkapa huumerikollinen. Semmoisillakin kavereilla silti ura jatkunut, jopa samassa jengissä.

Näkemyseroja. Mielestäni kertoo ihmisen luonteesta paljon enemmän jos käsi käy muiden taskuilla, kuin että rehellisesti vetää turpaan. Tuollaista tosielämän rottailua ei pidä sietää, toivonkin ettei kyseistä jamppaa koskaan enää nähdä HIFK-paidassa.

Niinkuin eräs aikamme suurimmista sanasepoista sanoi, "saa föraa, jos ei jää fakkiin".
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Itse kuulun joukkoon joka toivottaa Ullbergille hyvää uraa muualla ja uskoo että mies oppi virheistään.

Mutta pelatkoon muualla.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lyhyesti: koska kyseessä on selvästi julkinen salaisuus, niin voisiko joku edes vähän avata tätä?
Eihän se edes ole mikään julkinen salaisuus vaan ihan puhtaasti julkinen asia, mistä aikoinaan oli paljonkin juttua. En tosin ymmärrä, miksi asian ei vaan voi antaa olla. Ullberg oli tuolloin 17-vuotias ja siitä on jo kohta 3 vuotta aikaa ja osa faneista on sitä mieltä, että "ei enää koskaan IFK.ssa". Varsinkin kun poika ei ole koskaan edustusjoukkueessa edes pelannut.

Fanit eivät sitä päätä tai arvioi, onko Ullberg tervetullut IFK:n koppiin vai ei. Eiköhän herroilla Leinonen, Piiparinen, Öfverström, Salmi ja Teppo ole asiasta jokin näkemys ja jos asia on heille ok, miksi kukaan muukaan tekisi asiasta ongelmaa.

Toinen ikuisuusaihe on se, kuinka Sakke pilasi Ahlqvistin uran. Kumma juttu, ettei se ura lähtenyt siitäkään lentoon. Anyway, toivottavasti toinen näistä tulee tuuraamaan Hussoa.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Anyway, toivottavasti toinen näistä tulee tuuraamaan Hussoa.

Eikä välttämättä tarvitse kummankaan vaan voisi myös olla joku kolmas osapuoli. Mielellään Lunkalle joku uusi 'norja' projektiksi. Mutta myös mulle kelpaa molemmat existä. Ullberg jos näpistäisi jatkossa pisteitä vastustajalta olis kaikki anteeks annettu mun silmissä.

Pahempiakin perseilijöitä on Brändin logoa kantanut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös