Maajoukkueiden ammattimaisuus

[morukara]

Number 11: Tottakai top-2 varausmahdollisuus on tärkeä ja arvokas seuralle. Sillä saa suurella todennäköisyydellä hyvän pelaajan kuten totesitkin. Minun pointti on että huippulupaus voi päätyä top-2:een, mutta top-2:een päätyminen ei tee varauksesta huippupelaajaa.

Sinun listaamiasi top-2 varauksia yhdistää se, että he ovat todella hyviä pelaajia ja jotkut ikäluokkansa selviä kärkinimiä. Eivät he ole NHL:n huippuja siksi että ovat ensimmäisinä varattuja, vaan siksi että he ovat hyviä pelaajia. Jos pelaajan varausnumero jää kahdenkympin hujakoille, niin ei häntä ainakaan minään tulevaisuuden Crosbynä tai Gretzkynä pidetä.

Ajan takaa sitä jos pelaaja ei ole poikkeuksellinen niin ei korkea varausnumero hänestä parempaa tee - korkeintaan tulee isompi mahdollisuus pettymykseen. Jos pelaaja on poikkeuksellisen hyvä, eli kuuluu vaikka ikäluokkansa kahden parhaan joukkoon, niin kyllähän sellainen pelaaja menee heittämällä NHL:ään draftista riippumatta, eli ei tarvitse kauaa palloilla AHL:n ja NHL:n välillä kun ne kyvyt on huomattu.

Ei minulla tule äkkiseltään mieleen ketään huippupelaajaa dominoisi jotain toista liigaa mutta ei pelaa NHL:ssä, koska hänelle ei olisi annettu näytönpaikkaa. Kyllä hyvät pelaajat keskimäärin pääsevät NHL:ään ja huippupelaajat poikkeuksetta. Siinä olen samaa mieltä että vähänkin keskinkertaisemmat pelaajat tarvitsevat enemmän näytönpaikkoja, sopivia ketjukavereita ja tuuriakin päästäkseen liigaan.

Kun pelipaikoista taistellaan niin siinä katsotaan mikä on pelaajien sen hetkinen taso ja potentiaali. Miksi tuijottaa 2-3 vuoden takaista tilannetta kun voi käyttää ajantasaistakin tietoa? Draftissa varauspäätös joudutaan tekemään n. 18-vuotiaista raakileista pakon edessä, eikä siksi että sen ikäisestä parhaiten näkee mikä on miehen tulevaisuus.

 

[Number 11]

Pelaajatarkkailusta olen ollut ymmärtäväni (toki kärjistäen), että kerralla mennään katsomaan "noin" yhden kaverin edesottamuksia ja muista tehdään "hajahavaintoja". Näiden perusteella voidaan sitten ottaa uusi kaveri työn alle.

No eihän se ihan näin mene. Tietenkin joissakin otteluissa ei lähtökohtaisesti ole NHL-scouttien silmissä kuin ehkä yksi tai kaksi kiinnostavaa pelaajaa. Mutta ei yksittäiseen otteluun lähdetä katsomaan kuin näitä kärkikierrosten varauksia. Eli näitä mielestäsi turhia alempien kierroksien varauksia ei kukaan varta vasten lähde mihinkään Latvian divariin katsomaan. Kyllä ne scouttausreissut painottuvat täysin niihin ensimmäisten kierrosten varauksien pelaajiin. Niitä pienten maiden mahdollisia alempien kierrosten pelaajia lähinnä nähdään erilaisissa maajoukkuetapahtumissa, missä muutenkin on hyvä suorittaa vertausta saman ikäluokan pelaajiin. Eli ei noista nyt mitään erityisempiä kuluja organisaatioille siinä mielessä synny. Tuossa ei myöskään ole mitään perää, että seurattaisiin ainoastaan yhtä tai edes kahta pelaajaa, mikäli ottelussa pelaa draftin kannalta useampia mielenkiintoisia nimiä. Eikä myöskään mikään organisaatio lennätä scouttiaan Latviaan katsomaan herra x:n peliä ja perään Tanskaan katsomaan herra y:n peliä, jotta saataisiin mahdollisimman tarkka kuva siitä kumpi on omalla listalla sijalla 112 ja kumpi 113.

Ajan takaa sitä jos pelaaja ei ole poikkeuksellinen niin ei korkea varausnumero hänestä parempaa tee - korkeintaan tulee isompi mahdollisuus pettymykseen. Jos pelaaja on poikkeuksellisen hyvä, eli kuuluu vaikka ikäluokkansa kahden parhaan joukkoon, niin kyllähän sellainen pelaaja menee heittämällä NHL:ään draftista riippumatta, eli ei tarvitse kauaa palloilla AHL:n ja NHL:n välillä kun ne kyvyt on huomattu.

Ei varausnumero kenestäkään parempaa tee itsessään. Oma pointtini edelleen on se, että jos pelaaja ei ole poikkeuksellinen, niin mitä aikaisemmin hänet varataan, niin sitä enemmän hänen läpilyöntiinsä panostetaan ja sitä enemmän hän saa mahdollisuuksia. Jos pelaaja on riittävän hyvä, niin loppujen lopuksi varausnumerolla ei ole mitään merkitystä. Jos kukaan ei olisi varannut Crosbyä, niin satavarmasti hän pelaisi NHL:ää silti.

Ei minulla tule äkkiseltään mieleen ketään huippupelaajaa dominoisi jotain toista liigaa mutta ei pelaa NHL:ssä, koska hänelle ei olisi annettu näytönpaikkaa. Kyllä hyvät pelaajat keskimäärin pääsevät NHL:ään ja huippupelaajat poikkeuksetta. Siinä olen samaa mieltä että vähänkin keskinkertaisemmat pelaajat tarvitsevat enemmän näytönpaikkoja, sopivia ketjukavereita ja tuuriakin päästäkseen liigaan.

Kun pelipaikoista taistellaan niin siinä katsotaan mikä on pelaajien sen hetkinen taso ja potentiaali. Miksi tuijottaa 2-3 vuoden takaista tilannetta kun voi käyttää ajantasaistakin tietoa? Draftissa varauspäätös joudutaan tekemään n. 18-vuotiaista raakileista pakon edessä, eikä siksi että sen ikäisestä parhaiten näkee mikä on miehen tulevaisuus.

Ilari Filppula? Dominoi myös AHL:ää, mutta kyseisellä kaudella ei kertaakaan päässyt NHL:ään. Sen sijaan näytönpaikkoja tuli näille organisaation omille varauksille (Tatar, Mursak, Emmerton). Tätä ei voi myöskään selittää millään eurooppalaisvastaisuudella (Tatar ja Mursak slovakkeja) eikä pelityylin eroilla kun näilläkin pelaajilla vahvuudet painottuivat taitopuolelle ja ongelmat fysiikassa ja kamppailupelaamisessa. Eli ei noissa aina ratkaise sen hetkinen taso. Potentiaalilla valintoja voi kyllä perustella ja siihen nuokin valinnat varmasti perustuivat. Samoin kuin varausnumerot perustuvat siihen potentiaaliin.

Tämä tästä omalta osaltani.

 

[morukara]

Mitä Filppulan tapaukseen tulee niin ei häntä oikein voi verrata johonkin Tatariin, koska Tatar on kymmenkunta vuotta nuorempi. Kolmikymppisenä pitää olla selvästi muita parempi että saa näytönpaikkoja kun taas potentiaalia omaava 20-vuotias saa niitä enemmän. Filppulan NHL-saumat olisivat olleet paljon paremmat jos hän olisi kaksikymppisenä ollut valmiimmassa kunnossa, eikä pelaamassa Mestiksessä. Olen kyllä samaa mieltä kanssasi siitä että nyt Filppula pärjäisi NHL:ssä, eikä alempien ketjujen NHL-mies ole keskimäärin juurikaan sen kummempi kuin sinne kärkkyvät. Ongelma vain saada pullautettua itsensä sisään ja joku toinen ulos. Detroitissa se on viime vuosina ollut erityisen vaikeaa. Minäkin olen kyllä ihmetellyt vähän miksi muut seurat eivät ole olleet kiinnostuneita Filppulasta.

No joo, tämä on mennyt hiukan sivuraiteille, mutta mielestäni varausnumerolla ei pelaajan kannalta ole suurta merkitystä eikä U20-kisat tee ihmeitä varausnumerolle muutenkaan, eikä siksi U20-kisoihin tarvitse mielestäni liikaa panostaa. Panostaa pitää sen sijaan junnutyöhön ja -valmennukseen seuratasolla. Siellä tehdään se työ ja siellä pelaajista tulee huippulupauksia. Jos työtä ei ole siellä tehty kunnolla niin U20-kisoissa ei pysty tilannetta pelastamaan.

 

[PJx]

No eihän se ihan näin mene. Tietenkin joissakin otteluissa ei lähtökohtaisesti ole NHL-scouttien silmissä kuin ehkä yksi tai kaksi kiinnostavaa pelaajaa. Mutta ei yksittäiseen otteluun lähdetä katsomaan kuin näitä kärkikierrosten varauksia. Eli näitä mielestäsi turhia alempien kierroksien varauksia ei kukaan varta vasten lähde mihinkään Latvian divariin katsomaan. Kyllä ne scouttausreissut painottuvat täysin niihin ensimmäisten kierrosten varauksien pelaajiin. Niitä pienten maiden mahdollisia alempien kierrosten pelaajia lähinnä nähdään erilaisissa maajoukkuetapahtumissa, missä muutenkin on hyvä suorittaa vertausta saman ikäluokan pelaajiin. Eli ei noista nyt mitään erityisempiä kuluja organisaatioille siinä mielessä synny. Tuossa ei myöskään ole mitään perää, että seurattaisiin ainoastaan yhtä tai edes kahta pelaajaa, mikäli ottelussa pelaa draftin kannalta useampia mielenkiintoisia nimiä. Eikä myöskään mikään organisaatio lennätä scouttiaan Latviaan katsomaan herra x:n peliä ja perään Tanskaan katsomaan herra y:n peliä, jotta saataisiin mahdollisimman tarkka kuva siitä kumpi on omalla listalla sijalla 112 ja kumpi 113.

Elikä ympäri mennään ja yhteen tullaan. Aika selkeästi toit esille oman näkemyksesi, ettei alempien kierrosten varauksia scoutata aikuisten oikeasti. Siitä ilmiselvästi seuraa, että alempien varauskierrosten henki on lottokuponkien täyttämistä. Osallistutaan arvontaan kun naapurikin tekee, kun ilmaiseksi saa, niin poimitaan mukaan ja arvioidaan myöhemmin, ei se mitään ota, jos ei annakaan...

Loppupelissä kysymys on kuitenkin nollasummapelistä. Pelaajat eivät parane siitä, että saa jonkun numeron tyyliin 123. Alemmat varaskierrokset eivät siis tätä taustaa vasten tuo lisäarvoa sen jälkeen, kun ei ole isommin väliä missä järjestyksessä mennään. Organisaation kannalta varauksen arvoa voi lähestyä näkökulmasta: paljonko olet valmis maksamaan siitä, että pääset "etuilemaan" jonossa yhden pykälän verran tai tarkemmin paljonko olisit valmis maksamaan ylimääräisestä x:nestä varausvuorosta.

Siinä kohtaa, kun tällaiset tunnusluvut painuvat pieniksi, niin myös varauksen arvo menee pieneksi.

Yksityishenkilön logiikalla hyvää ja käypää raaka-ainetta ei kannata hukata. Remonttimies arvostaa sitä, että saatavilla on ruuveja ja muttereita. Niitä kannattaa säilyttää, vaikka ei tietäisi, mihin niitä tulee käyttämään (aikuisten oikeasti tämäkään ei ole taloudellisessa mielessä totta). Firmassa sen sijaan ylimääräisestä tavarasta kannattaa hankkiutua aktiivisesti eroon, vaikka "hyvästä ja käyttökelpoisesta tavarasta" eroon hankkiutuminen maksaisi rahaa. Varastoinnin kustannukset (suorat+välilliset) ylittävät helposti tavaran käyvän sen hetkisen arvon.

Itse näen NHL-varausten hallinnan liiketoimintana. Nyt systeemi on rakennettu sellaiseksi, että varastoon haalitaan (ja on hankittava) tavaraa happanemaan. Kun tilannetta katsoo kauempaa, niin eihän siinä ole isossa kuvassa järkeä. Ei, vaikka jokainen yksittäinen päätös olisi helposti perusteltavissa...

 

[Number 11]

Elikä ympäri mennään ja yhteen tullaan. Aika selkeästi toit esille oman näkemyksesi, ettei alempien kierrosten varauksia scoutata aikuisten oikeasti. Siitä ilmiselvästi seuraa, että alempien varauskierrosten henki on lottokuponkien täyttämistä. Osallistutaan arvontaan kun naapurikin tekee, kun ilmaiseksi saa, niin poimitaan mukaan ja arvioidaan myöhemmin, ei se mitään ota, jos ei annakaan...

Ilmaisin itseäni todella epäselvästi. Kyllä paikalliset scoutit niitä alempien kierrosten pelaajia käyvät tarkastikin läpi. Joku viimeisen kierroksen pelaaja saattaa pelata vaikka Nuorten SM-sarjaa Suomessa ja suomalaiset scoutit tuntevat pelaajat hyvinkin. Tai pelaaja voi pelata vaikkapa WHL:ää ja siellä paikalliset scoutit tuntevat pelaajan hyvin. Ei NHL-organisaatiot varaa pelaajia, joita eivät tunne. Euroopassa NHL-seuroilla ei yleensä ole scoutteja kuin näissä suuremmissa kiekkomaissa ja siksi nämä pienissä maissa pelaavat myöhäisille varauskierroksille mahdollisesti mahtuvat saattavat jäädä vähän pimentoon.

Suomessa NHL:n amateur scoutit eli näitä varausikäisiä katsovat asuvat lähes kaikki pk-seudulla ja pari taitaa olla Tampereelta. Jääkiekkoa on kyllä tarjolla vaikka kuinka paljon ja liikaa ei tarvitse matkustaa nähdäkseen haluamiaan pelaajia. Ei vaikkapa viime kesänä vitoskierroksella varattuja Niklas Tikkistä tai Henri Kiviahoa tai kuudennen kierroksen Petteri Lindbohmia ole valittu tuntematta pelaajia hyvin. Kun katsoo ylipäätään noita viimeisiä kierroksia niin ei siellä Euroopasta ole pelaajia kuin Suomessa, Ruotsissa tai Venäjällä pelanneita. Ja scoutit kyllä tuntevat nämä hyvin.

Oma pointtini oli ainoastaan se, että ei nuo alemmat kierrokset ja niiden pelaajien scouttaaminen mitään selviä lisäkuluja tuo, sillä ei niiden takia tehdä mitään säännöllistä matkustamista maiden välillä tai lennätetä P-Amerikasta jotain organisaation GM:ää katsomaan kannattaako kuudennella kierroksella varata x vai y. Siksi on palkattu näitä scoutteja Eurooppaankin jotka näkevät ja oppivat tuntemaan pelaajia siinä kärkikierrosten varausten näkemisen yhteydessä. Niitä ensimmäisten kierrosten varauksia varten täytyy joka tapauksessa olla niitä scoutteja täällä. Esim. nuo Nuorten SM-sarjan "turnausviikonloput" ovat osittain senkin vuoksi järjestetty, että ulkomailta tulevat scoutit näkevät Nuorten SM-sarjan pelaajat omin silmin mahdollisimman vähällä vaivalla. Kaksi reissua Vierumäelle niin kaikki joukkueet on nähty. Näitä tällaisia matkoja kyllä tehdään, mutta se ei ole seuroille mikään erityisen suuri kuluerä.

Tietenkään näiden pelaajien järjestykseen laittaminen ei ole helppoa ja oikeastikin hyvin marginaalista puuhaa verrata jotain kuudennella kierroksella varattavaa WHL-pelaajaa ja Suomen Nuorten SM-sarjan pelaajaa. Näissä alempien kierroksien varauksissa lähinnä korostuu yksittäisten scouttien näkemykset, mutta ei se tarkoita että varattaisiin sikoja säkissä. Osaavan scouttiryhmän kasaaminen antaa organisaatiolle selvän edun.

 

[PJx]

Yritetään nyt vielä kerran vääntää ajatusrakennelma rautalangasta

Pelaajien varaus on nollasummapeliä
-> ei tuo taloon juurikaan tuloja (poislunkien varaustilaisuuden hype)
-> aiheuttaa kustannuksia
-> systeemi on taloudellinen rasite
-> Ainoa peruste systeemille on sen ”tasoitusvaikutus”

Mitä tasoitusvaikutuksen aikaansaaminen edellyttää:
Varausjärjestyksellä täytyy olla oikeasti merkitystä (myös kierroksen sisällä)
->siinä vaiheessa kuin järjestyksen merkitys häviää, häviää myös tasoitusvaikutus
->Kun tasoitusvaikutus häviää, häviää myös varauksen todellinen arvo

Esimerkki: Jos ei ole tiedossa, pitäisikö kaveri varata numerolla x vai x+30, niin varaus on jo täysin ”arvoton” eikä kysymys ole enää rationaalisesta järjestelmästä. Siksi kaverit pitäisi ”osata” järjestää rankig-järjestykseen koko listan mitalle, että tekemisessä olisi mieltä. Mitäs luulet olevan hintaeron kun järjestetään 50 ja 500:n pelaajan listat aikuisten oikeasti? (Kerroin 10 ei taida riittää edes huonosti.)

Rajaamalla varausten määrä tarpeeksi pieneksi, varattavia olisi useammasta ikäluokasta. Parempi tunnistaa 21v kaverin potentiaali kuin arpoa 18v kesken. No järjestelmä tuskin muuttuu edes järkisyistä, sillä se nähdään ”saavutettuna” etuna, josta ei ole helppoa luopua.

Jos miettii montaa varauskierrosta suhteessa tasoituspyrkimykseen, niin ei sekään hyvältä näytä. Isoilla organisaatioilla on varaa satsata tuohon toimintaan enemmän, mikä syö osan tasoitusvaikutuksesta.

 

[Number 11]

Yritetään nyt vielä kerran vääntää ajatusrakennelma rautalangasta

Pelaajien varaus on nollasummapeliä
-> ei tuo taloon juurikaan tuloja (poislunkien varaustilaisuuden hype)
-> aiheuttaa kustannuksia
-> systeemi on taloudellinen rasite
-> Ainoa peruste systeemille on sen ”tasoitusvaikutus”

Mitä tasoitusvaikutuksen aikaansaaminen edellyttää:
Varausjärjestyksellä täytyy olla oikeasti merkitystä (myös kierroksen sisällä)
->siinä vaiheessa kuin järjestyksen merkitys häviää, häviää myös tasoitusvaikutus
->Kun tasoitusvaikutus häviää, häviää myös varauksen todellinen arvo

Esimerkki: Jos ei ole tiedossa, pitäisikö kaveri varata numerolla x vai x+30, niin varaus on jo täysin ”arvoton” eikä kysymys ole enää rationaalisesta järjestelmästä. Siksi kaverit pitäisi ”osata” järjestää rankig-järjestykseen koko listan mitalle, että tekemisessä olisi mieltä. Mitäs luulet olevan hintaeron kun järjestetään 50 ja 500:n pelaajan listat aikuisten oikeasti? (Kerroin 10 ei taida riittää edes huonosti.)

Rajaamalla varausten määrä tarpeeksi pieneksi, varattavia olisi useammasta ikäluokasta. Parempi tunnistaa 21v kaverin potentiaali kuin arpoa 18v kesken. No järjestelmä tuskin muuttuu edes järkisyistä, sillä se nähdään ”saavutettuna” etuna, josta ei ole helppoa luopua.

Jos miettii montaa varauskierrosta suhteessa tasoituspyrkimykseen, niin ei sekään hyvältä näytä. Isoilla organisaatioilla on varaa satsata tuohon toimintaan enemmän, mikä syö osan tasoitusvaikutuksesta.

Pelaajien varaaminen tuo taloon pelaajia ja sitä kautta tuloja. Systeemi aiheuttaa kustannuksia, mutta ei liikaa suhteessa saavutettuun hyötyyn.

Varausjärjestyksellä on oikeasti merkitystä ja myös kierroksen sisällä. Organisaatioilla on pelaajista ranking-järjestys loppuun asti. Se voi tosin osittain olla pelipaikkakohtainen. En tiedä, en ole NHL-scoutti. Henk.koht. epäilen sen järjestyksen luotettavuutta ja täsmällisyyttä sitä enemmän mitä pidemmälle listassa mennään, mutta joillekin seurapomoille se listaus voi olla raamattu. Jääkiekossa ylipäätään on äärimmäisen hankala tehdä listoja pelaajien paremmuuksista, sillä absoluuttista totuutta on vaikea mitata. Oli kyseessä 18v, 21v tai 30v pelaaja. Nykysysteemissä kun pelaajat varataan nuorena, niin se on palkitsevaa hyvin scouttaavalle organisaatiolle.

Onnella ja sattumalla on aina jonkinlainen osuutensa draftissa. Ihan kuten pelaajahankinnoissa ylipäätään. Tehdään valintaa sitten ensimmäisen kierroksen kahden ensimmäisen varauksen tai viidennen kierroksen kahden viimeisen varauksen välillä. Ja tuosta varausjärjestyksen merkityksestä vielä. Mistä sitä tietää vaikka 1999 draftissa 211. varausvuorolla valinneella Maple Leafsilla olisi ollut omassa listassaan seuraavana muuan Henrik Zetterberg, joka kuitenkin meni edellisellä varausvuorolla Detroitiin. Historia on osoittanut, että viimeistenkin kierrosten varauksista voi löytyä helmiä. Sitä en minä etkä sinä pysty sanomaan miten iso osuus tuurilla asiassa on ollut.

Itselleni tuo NHL:n varaustilaisuuden muoto sinällään on ihan sama. En vaan lähtisi muuttamaan sitä pelkästään noilla perusteilla, että aiheuttaa kustannuksia ja että varaus on täysin "arvoton" mikäli jokaista pelaajaa ei ihan absoluuttisella varmuudella pysty paremmuusjärjestykseen laittamaan. Kyse on tietynlaisesta todennäköisyyslaskennasta.

 

[R.P.M. 12 000]

Ehkä tähän ketjuun - millä ilveellä noita Jortikan kaltaisia ikäloppuja, elämään ja lätkään kyllästyneitä valmentajia vielä pyöritellään noissa maajoukkuekuvioissa?

Jos joku seurajengi haluaa vielä niitä palkata, ja niihin, aikuisjoukkueisiin, noi sopiikin, mutta ihan konkreettisestikin suututti, että noi nuoret urheilijat joutuu katselemaan kuin viisauden lähettilästä, Valmentajaa, jota silminnähden ei kiinnosta enää mikään muu kuin saada tehdä duunia vielä yhden vuoden jossain. Kuka nää palkkaa? Eikö löydy yhtään freesimpiä ammattilaisia? Voi hyvin kuvitella, kuinka Jortikka kaivaa erätauolla jonkin yhden fraasin jostain takaraivostaan, kun se joskus aikanaan auttoi, ja sitten lähtee menemään mielenosoituksellisesti, että pojat, jos ei kiinnosta, niin ei sitten. Ennen turnaustahan se esimerkiksi just tosta ylivoimasta oikein väsyneellä äänellä sanoi, että pojat ovat saaneet itse hieroa sen kuntoon, katsotaan vastaavatko huutoon.

Esimerkiksi innostunutta, juuri samanlaista mutta ratkaisevasti kokeneempaa kuin mitä noi pelaajat itse on, Kiveä. oli todella hieno katsoa. Ei ole kovin vaikea ymmärtää, kumpaan noi koltiaiset sitoutuu enemmän, plösöön, muumiona seisovaan, ottelun loppua odottavaan Jortikkaan vai nuoreen palavasydämiseen kaveriin, joka tuntuu olevan yhtä kujalla kuin jätkätkin, mutta luotsaa kuitenkin johonkin suuntaan.

Alpo Suhosen joku muinainen elämäkerta NHL-vuosistaan oli hupaisaa luettavaa, suurin osa ajasta pudotuspeleistä meni siihen, että mietti, milloin tää raskas kausi loppuu ja pääsee himaan. Ja sitä samaa se Jortikkakin miettii, aina, joka matsissa.

 

[Thusberg]

Mielenkiintoinen toikki, mutta voiko tässä toikissa keskustella myös muidenkin maiden maajoukkueiden ammattimaisuudesta? Jos voi niin nykyään oikeastaan yllättävän monikin maajoukkue eri maissa pelaa ammattimaisesti jääkiekkoa ja käytännössä tähän voisi laskea kaikki MM-Kisojen ja 1. Divisioonan maat.

Sen sijaan 2. Divisioonan maista vain huippumaissa on yleensä ammattimaista kiekkoilua ja muutoin pyöritään puoliammattilaisen tai jopa amatööritasolla ja 3. Divisioonassa taas kiekkoilu on aikamoista harrastelua myös maajoukkuetasolla ja vain aivan korkeintaan puoliammattitasoa. Tosin joitakin vuosikymmeniä sitten lähinnä vain A-sarjan ja B-sarjan kärkimaita voitiin pitää täysammattilaisina maajoukkuetasoiltaan ja muuten pyörittiin hyvin suurilta kapean puoliammattimaisuuden ja täyden amatööritason välillä. Tosin tuolloista vertailua rajoittaa myös yleiset kansallisuusasiat maailmanpoliittisen tilanteen lisäksi.

Esimerkiksi sosialismin aikakaudella Unkarissa oli hädin tuskin ollenkaan jäähalleja ja korkeintaan taisi olla maassa jotain neljä jäähallia ainakin kunnollisessa muodossa. Muutenkin kaikki asiat olivat uskomattomalla retuperällä. Kuitenkin vertailun vuoksi muun muassa Romanialla todella oli vain neljä jäähallia, mutta uskomattoman tiukkojen liittoasioiden hoidon, äärettömän valmennustason kurinpidon (ja myös Securitaten osalta.) ja pelaajien ansiosta maa nousi jopa MM-kisoihin ja olympialaisiin asti vaikka maan olisi pitänyt lähtökohtaisesti olla aivan yhtä huono kuin Unkarinkin. Vasta oman kultaisen sukupolvensa menetettyään Romanialla tuli kiekossa vaikeuksia, mutta toisaalta taas jopa urheilulajien lajijohdostakin rahaa vietiin maan ulkomaanvelan maksuun ja Romanialla oli kyllä omana aikanaan uskomaton kärsimysnäytelmä monessakin mittakaavassa.