Mainos

Maailman maat -visa – osa 8

  • 2 422
  • 57

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1. Mikä maa tunnetaan Italiassa nimellä Giappone? - Löi tyhjää, mutta kun koitin lausua sen mielessäni (olemattomalla italiantaidolla) niin kuin kuvittelen sen lausuttavan, kuulostaa jokseenkin Japanilta.
2. Missä maassa sijaitsee jopa 150 000 katsojaa vetävä stadion, jonka kaima Suomessa olisi vappu? - Venäjä
3. Missä maassa sijaitsee Euroopan pisin silta (jos Krimin siltaa ei lasketa mukaan)? - Tanska
4. Mikä kommunistinen valtio kuuluu maailman viiden suurimman kahvintuottajamaan joukkoon? - Kuuba
5. Minkä maan nimi on alun perin tarkoittanut hevosmiesten maata? - Tadžikistan
6. Millä nimellä Ylä-Voltan tasavalta nykyään tunnetaan? - Burkina Faso
7. Minkä maan urheilijat saapuivat vuoden 1908 olympialaisiin vahingossa pari viikkoa myöhässä? - Uusi Seelanti
8. Minkä maan vanhin kaupunki on perustettu ennen vuotta 1500, itsenäistyminen tapahtui jo 1800-luvulla, mutta ensimmäinen olympiamitali on vasta 1980-luvulta? - Guatemala
9. Missä maassa "kino voulio" säätää lait? - Kuulostaa jonkun savolaiskunnan ainoalta leffateatterilta, mutta ei ne varmaan Suomen lakeja säädä. Toivottavasti. Kreikka.
10. Missä Afrikan maassa sotilaat tekivät kesällä 2023 vallankaappauksen ja syrjäyttivät presidentinpallilta pois suvun, joka oli hallinnut maata noin 55 vuoden ajan? - Malawi
11. Missä Lipton-tee alun perin valmistettiin? - Sri Lanka
12. Minkä maan presidenttinä toimi 1970-luvulla mies, joka oli saanut koulutuksensa Yhdysvalloissa, ja jonka isä oli norjalainen? - Paraguay
13. Missä maassa sekä purukumi että yli 280 metriä korkeat rakennukset on kielletty lailla? - Singapore
14. Kuvavihje: minkä useamman sadan vuoden ajan brittiläiseen impeuriumiin kuuluneen maan alkuperäisasukkaita? - Mikronesia
15. Kuvavihje: minkä maan perustajana kuvan miestä pidetään? - Turkmenistan
16. Kuvavihje: kuvassa on kaksi nykyistä valtionpäämiestä. Minkä maan hallitsija kuvan oikean puoleinen mies on? - Bahrain
17. Kuvavihje: minkä maan pääkapungista tämä kuva on? - Bahama
18. Kuvavihje: minkä maalaisia autoja? - Filippiinit
19. Kuvavihje: minkä maan lipusta tämä kuvio on? - Saint Kitts ja Nevis
20. Kuvavihje: minkä maan pääkaupungista nämä kuvat ovat? - Grenada
Bonus-kysymykset: mikä yhdistää seuraavia valtioita…
21. Honduras, Israel, Somalia ja Suomi? - Sinivalkoinen lippu
22. Etelä-Korea, Irlanti, Lesotho ja Portugali? - Vain yksi (maa)rajanaapuri
23. Jordania, Kambodža, Marokko, Norja? - Kuningas
24. Laos, Senegal, Syyria, Tunisia? - Joskus ollut sisällissota
25. Algeria, Irak, Libya, Serbia? - NATO on sotinut niissä
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
1. Mikä maa tunnetaan Italiassa nimellä Giappone?

Voisko olla niinkin selvä kuin Nippon, eli Japani

2. Missä maassa sijaitsee jopa 150 000 katsojaa vetävä stadion, jonka kaima Suomessa olisi vappu?

Pohjois-Koreassa

3. Missä maassa sijaitsee Euroopan pisin silta (jos Krimin siltaa ei lasketa mukaan)?

Portugalissa (Lissabonissa)

4. Mikä kommunistinen valtio kuuluu maailman viiden suurimman kahvintuottajamaan joukkoon?

Vietnam

5. Minkä maan nimi on alun perin tarkoittanut hevosmiesten maata?

Mongolia

6. Millä nimellä Ylä-Voltan tasavalta nykyään tunnetaan?

Burkina Faso

7. Minkä maan urheilijat saapuivat vuoden 1908 olympialaisiin vahingossa pari viikkoa myöhässä?

Kiinan

8. Minkä maan vanhin kaupunki on perustettu ennen vuotta 1500, itsenäistyminen tapahtui jo 1800-luvulla, mutta ensimmäinen olympiamitali on vasta 1980-luvulta?

Jamaika

9. Missä maassa "kino voulio" säätää lait?

Malediiveillä

10. Missä Afrikan maassa sotilaat tekivät kesällä 2023 vallankaappauksen ja syrjäyttivät presidentinpallilta pois suvun, joka oli hallinnut maata noin 55 vuoden ajan?

Gabonissa

11. Missä Lipton-tee alun perin valmistettiin?

Sri Lankassa

12. Minkä maan presidenttinä toimi 1970-luvulla mies, joka oli saanut koulutuksensa Yhdysvalloissa, ja jonka isä oli norjalainen?

Islannin

13. Missä maassa sekä purukumi että yli 280 metriä korkeat rakennukset on kielletty lailla?

Singaporessa

14. Kuvavihje: minkä useamman sadan vuoden ajan brittiläiseen impeuriumiin kuuluneen maan alkuperäisasukkaita?

Australian

15. Kuvavihje: minkä maan perustajana kuvan miestä pidetään?

Turkmenistanin

16. Kuvavihje: kuvassa on kaksi nykyistä valtionpäämiestä. Minkä maan hallitsija kuvan oikean puoleinen mies on?

Saudi-Arabian

17. Kuvavihje: minkä maan pääkapungista tämä kuva on?

Algerian

18. Kuvavihje: minkä maalaisia autoja?

Venäjän, eiks tuossa oo Lada heti ekana

19. Kuvavihje: minkä maan lipusta tämä kuvio on?

Kirgisian

20. Kuvavihje: minkä maan pääkaupungista nämä kuvat ovat?

Kroatian

Bonus-kysymykset: mikä yhdistää seuraavia valtioita…
21. Honduras, Israel, Somalia ja Suomi?

Samat värit lipussa

22. Etelä-Korea, Irlanti, Lesotho ja Portugali?
23. Jordania, Kambodža, Marokko, Norja?
24. Laos, Senegal, Syyria, Tunisia?
25. Algeria, Irak, Libya, Serbia?
 
KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1. Mikä maa tunnetaan Italiassa nimellä Giappone?
Japani
2. Missä maassa sijaitsee jopa 150 000 katsojaa vetävä stadion, jonka kaima Suomessa olisi vappu?
Kai sen täytyy olla Pohjois-Korea?
3. Missä maassa sijaitsee Euroopan pisin silta (jos Krimin siltaa ei lasketa mukaan)?
Tanska. Miksi Krimin siltaa ei lasketa?
4. Mikä kommunistinen valtio kuuluu maailman viiden suurimman kahvintuottajamaan joukkoon?
Kuuba
5. Minkä maan nimi on alun perin tarkoittanut hevosmiesten maata?
Afganistan
6. Millä nimellä Ylä-Voltan tasavalta nykyään tunnetaan?
Burkina Faso. Vihdoin.
7. Minkä maan urheilijat saapuivat vuoden 1908 olympialaisiin vahingossa pari viikkoa myöhässä?
Ei mitään tietoa, joten sanotaan Alankomaat
8. Minkä maan vanhin kaupunki on perustettu ennen vuotta 1500, itsenäistyminen tapahtui jo 1800-luvulla, mutta ensimmäinen olympiamitali on vasta 1980-luvulta?
Sanotaan Dominikaaninen tasavalta
9. Missä maassa "kino voulio" säätää lait?
Hellas, eli Kreikka.
10. Missä Afrikan maassa sotilaat tekivät kesällä 2023 vallankaappauksen ja syrjäyttivät presidentinpallilta pois suvun, joka oli hallinnut maata noin 55 vuoden ajan?
Ihan hakuammuntaa. Sanotaan Mosambik.
11. Missä Lipton-tee alun perin valmistettiin?
Sri Lankalla
12. Minkä maan presidenttinä toimi 1970-luvulla mies, joka oli saanut koulutuksensa Yhdysvalloissa, ja jonka isä oli norjalainen?
Panama vaikka.
13. Missä maassa sekä purukumi että yli 280 metriä korkeat rakennukset on kielletty lailla?
Singapore?
14. Kuvavihje: minkä useamman sadan vuoden ajan brittiläiseen impeuriumiin kuuluneen maan alkuperäisasukkaita?
Arvataan Grenada
15. Kuvavihje: minkä maan perustajana kuvan miestä pidetään?
Turkin (Mustafa Kemal Atatürk on kuvassa)
16. Kuvavihje: kuvassa on kaksi nykyistä valtionpäämiestä. Minkä maan hallitsija kuvan oikean puoleinen mies on?
Kolme vaihtoehtoa, jostain syystä heitän Omanin.
17. Kuvavihje: minkä maan pääkapungista tämä kuva on?
Heitetään Madagascar
18. Kuvavihje: minkä maalaisia autoja?
En nyt oikein keksi muita autonvalmistajia jäljellä olijoista kuin Venäjän.
19. Kuvavihje: minkä maan lipusta tämä kuvio on?
Kirgisian
20. Kuvavihje: minkä maan pääkaupungista nämä kuvat ovat?
En tiedä, mutta se näyttäisi islamilaiselta maalta minareetista johtuen. Viimeinen kuva viittaa Intian vaikutteisiin, joten jäljellä olevista lähinnä osuisi Komorit?
Bonus-kysymykset: mikä yhdistää seuraavia valtioita…

21. Honduras, Israel, Somalia ja Suomi?
Sinivalkoinen lippu
22. Etelä-Korea, Irlanti, Lesotho ja Portugali?
Maaraja tasan yhden valtion kanssa
23. Jordania, Kambodža, Marokko, Norja?
Tasan kolme rajanaapuria (maaraja). No, ainakin Marokolla ja Norjalla. Tai Marokolla on, jos Länsi-Sahara lasketaan siihen kuuluvaksi. On Jordaniallakin varmaan kolme (Saudit, Egypti ja Israel, varsin kadehdittava sijainti siis.) Kambodzasta en ole varma, mutta olkoon nyt.
24. Laos, Senegal, Syyria, Tunisia?
Ranskan entisiä siirtomaita. Ainakin.
25. Algeria, Irak, Libya, Serbia?
En muista Algerian joutuneen Naton pommittamaksi (Nato-maan toki), mutta en nyt keksi muutakaan. Eli olleet Naton sotatoimien kohteena.
 
Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät
1. Singapore
2.
3. Ranska
4. Venezuela
5.
6. Tsekki
7.
8.
9.
10. Kongo
11.
12.
13.
14. Kenia
15. Mongolia
16. Oman
17. Kuuba
18. Romania
19.
20.
Bonus-kysymykset: mikä yhdistää seuraavia valtioita…
21.
22.
23.
24.
25.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
1. Japani
2. Pohjois-Korea
3. Portugali
4. Vietnam
5. No tarjotaan tähän sitä Itä-Timoria, kun ei edellisessä osassa kelvannut.
6. Burkina Faso
7. Kuuban
8. arvataan Paraguay
9. arvaillaan Komorit
10. Beninissä?
11. Sri Lankassa
12. Saint Lucia (puhdas arvaus)
13. Singaporessa
14. Uusi-Seelanti
15. Turkin
16. Omanin
17. Madagaskarin
18. Malesia
19. Kirgisia
20. Samoalta
Bonus-kysymykset: mikä yhdistää seuraavia valtioita…
21. Honduras, Israel, Somalia ja Suomi? - äkkiseltään tulisi mieleen että lipuissa samat värit.
22. Etelä-Korea, Irlanti, Lesotho ja Portugali? -ohi..
23. Jordania, Kambodža, Marokko, Norja? -kuningaskunta?
24. Laos, Senegal, Syyria, Tunisia? -ohi.
25. Algeria, Irak, Libya, Serbia? -ohi.
 
kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
1. Mikä maa tunnetaan Italiassa nimellä Giappone? Japani?
2. Missä maassa sijaitsee jopa 150 000 katsojaa vetävä stadion, jonka kaima Suomessa olisi vappu? ?
3. Missä maassa sijaitsee Euroopan pisin silta (jos Krimin siltaa ei lasketa mukaan)? Tanska?
4. Mikä kommunistinen valtio kuuluu maailman viiden suurimman kahvintuottajamaan joukkoon? Vietnam?
5. Minkä maan nimi on alun perin tarkoittanut hevosmiesten maata? Tadžikistan?
6. Millä nimellä Ylä-Voltan tasavalta nykyään tunnetaan? Burkina Faso
7. Minkä maan urheilijat saapuivat vuoden 1908 olympialaisiin vahingossa pari viikkoa myöhässä? ?
8. Minkä maan vanhin kaupunki on perustettu ennen vuotta 1500, itsenäistyminen tapahtui jo 1800-luvulla, mutta ensimmäinen olympiamitali on vasta 1980-luvulta? ?
9. Missä maassa "kino voulio" säätää lait? ?
10. Missä Afrikan maassa sotilaat tekivät kesällä 2023 vallankaappauksen ja syrjäyttivät presidentinpallilta pois suvun, joka oli hallinnut maata noin 55 vuoden ajan? Gabon
11. Missä Lipton-tee alun perin valmistettiin? Sri Lanka?
12. Minkä maan presidenttinä toimi 1970-luvulla mies, joka oli saanut koulutuksensa Yhdysvalloissa, ja jonka isä oli norjalainen? ?
13. Missä maassa sekä purukumi että yli 280 metriä korkeat rakennukset on kielletty lailla? Singapore?
14. Kuvavihje: minkä useamman sadan vuoden ajan brittiläiseen impeuriumiin kuuluneen maan alkuperäisasukkaita? ?
15. Kuvavihje: minkä maan perustajana kuvan miestä pidetään? Turkki
16. Kuvavihje: kuvassa on kaksi nykyistä valtionpäämiestä. Minkä maan hallitsija kuvan oikean puoleinen mies on? Oman?
17. Kuvavihje: minkä maan pääkapungista tämä kuva on? Kuuba?
18. Kuvavihje: minkä maalaisia autoja? Malesia?
19. Kuvavihje: minkä maan lipusta tämä kuvio on? ?
20. Kuvavihje: minkä maan pääkaupungista nämä kuvat ovat? ?
Bonus-kysymykset: mikä yhdistää seuraavia valtioita…
21. Honduras, Israel, Somalia ja Suomi? Lipuissa sinistä ja valkoista
22. Etelä-Korea, Irlanti, Lesotho ja Portugali? ?
23. Jordania, Kambodža, Marokko, Norja? Jokaisessa kuningas?
24. Laos, Senegal, Syyria, Tunisia? Lipuissa punaista
25. Algeria, Irak, Libya, Serbia? Lipuissa punaista

Vastausaika loppuu (aikaisintaan) 20.2.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
1. Mikä maa tunnetaan Italiassa nimellä Giappone?
Japani
2. Missä maassa sijaitsee jopa 150 000 katsojaa vetävä stadion, jonka kaima Suomessa olisi vappu?
-
3. Missä maassa sijaitsee Euroopan pisin silta (jos Krimin siltaa ei lasketa mukaan)?
Kiina
4. Mikä kommunistinen valtio kuuluu maailman viiden suurimman kahvintuottajamaan joukkoon?
-
5. Minkä maan nimi on alun perin tarkoittanut hevosmiesten maata?
-
6. Millä nimellä Ylä-Voltan tasavalta nykyään tunnetaan?
-
7. Minkä maan urheilijat saapuivat vuoden 1908 olympialaisiin vahingossa pari viikkoa myöhässä?
Ruotsi
8. Minkä maan vanhin kaupunki on perustettu ennen vuotta 1500, itsenäistyminen tapahtui jo 1800-luvulla, mutta ensimmäinen olympiamitali on vasta 1980-luvulta?
-
9. Missä maassa "kino voulio" säätää lait?
-
10. Missä Afrikan maassa sotilaat tekivät kesällä 2023 vallankaappauksen ja syrjäyttivät presidentinpallilta pois suvun, joka oli hallinnut maata noin 55 vuoden ajan?
-
11. Missä Lipton-tee alun perin valmistettiin?
-
12. Minkä maan presidenttinä toimi 1970-luvulla mies, joka oli saanut koulutuksensa Yhdysvalloissa, ja jonka isä oli norjalainen?
-
13. Missä maassa sekä purukumi että yli 280 metriä korkeat rakennukset on kielletty lailla?
Pohjois-Korea
14. Kuvavihje: minkä useamman sadan vuoden ajan brittiläiseen impeuriumiin kuuluneen maan alkuperäisasukkaita?
Australia
15. Kuvavihje: minkä maan perustajana kuvan miestä pidetään?
Uzbekistan
16. Kuvavihje: kuvassa on kaksi nykyistä valtionpäämiestä. Minkä maan hallitsija kuvan oikean puoleinen mies on?
Vasen olisi helpompi.. Qatar
17. Kuvavihje: minkä maan pääkapungista tämä kuva on?
-
18. Kuvavihje: minkä maalaisia autoja?
Venäjä
19. Kuvavihje: minkä maan lipusta tämä kuvio on?
-
20. Kuvavihje: minkä maan pääkaupungista nämä kuvat ovat?
-
Bonus-kysymykset: mikä yhdistää seuraavia valtioita…
21. Honduras, Israel, Somalia ja Suomi?
Jalkapallomenestyksettömyys
22. Etelä-Korea, Irlanti, Lesotho ja Portugali?
Ison pahan varjossa
23. Jordania, Kambodža, Marokko, Norja?
Kuningasvaltioita
24. Laos, Senegal, Syyria, Tunisia?
Samankaltainen lippu
25. Algeria, Irak, Libya, Serbia?
Sota
 
Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
1. Vietnam
2.
3. Alankomaat
4. Kuuba
5.
6. Itä-Timor
7.
8.
9.
10. Mosambik
11. Sri Lanka
12. Uusi-Seelanti
13. Singapore
14. Uganda
15. Turkmenistan
16. Tadžikistan
17.
18.
19.
20.
21.
22.
23.
24.
25.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
1. Japani
2. Pohjois-Korea
3. Tanska
4. Vietnam
5. Afganistan
6. Burkina Faso
7. Uusi-Seelanti
8. Paraguay
9. Kreikka
10. Guinea
11. Sri Lanka
12. Portugali
13. Kuwait
14. Tonga
15. Georgia
16. Bahrain
17. Kuuba
18. Filippiinit
19. Kirgisia
20. Komorit
Bonus-kysymykset: mikä yhdistää seuraavia valtioita…
21. Sinivalkoinen lippu
22. Sijaitsevat pinta-alaltaan huomattavasti suuremman naapurin vieressä
23. Ovat kaikki kuningaskuntia
24. Kaikki ovat/ovat olleet diktatuureja
25. Ovat olleet Yhdysvaltojen sotilaallisten toimien kohteena

Voi taivas, mitä kysymyksiä taas, onneksi sentään lienee muutama varma, etten nyt ihan nollille jää. Luulisi, että ollaan jo niin pitkällä ja tämä helpottuisi, mutta tässähän käy ihan päinvastoin.
 
Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Turnausväsymys alkaa painaa. Tulee kramppeja...ja paljon arvauksia.
1. Mikä maa tunnetaan Italiassa nimellä Giappone?
Japani
2. Missä maassa sijaitsee jopa 150 000 katsojaa vetävä stadion, jonka kaima Suomessa olisi vappu?
Pohjois-Korea
3. Missä maassa sijaitsee Euroopan pisin silta (jos Krimin siltaa ei lasketa mukaan)?
Portugali
4. Mikä kommunistinen valtio kuuluu maailman viiden suurimman kahvintuottajamaan joukkoon?
Vietnam
5. Minkä maan nimi on alun perin tarkoittanut hevosmiesten maata?
Afganistan
6. Millä nimellä Ylä-Voltan tasavalta nykyään tunnetaan?
Burkina Faso
7. Minkä maan urheilijat saapuivat vuoden 1908 olympialaisiin vahingossa pari viikkoa myöhässä?
Panama
8. Minkä maan vanhin kaupunki on perustettu ennen vuotta 1500, itsenäistyminen tapahtui jo 1800-luvulla,
mutta ensimmäinen olympiamitali on vasta 1980-luvulta?
Dominikaaninen Tasavalta
9. Missä maassa "kino voulio" säätää lait?
Kosovo
10. Missä Afrikan maassa sotilaat tekivät kesällä 2023 vallankaappauksen ja syrjäyttivät presidentinpallilta pois suvun, joka oli hallinnut maata noin 55 vuoden ajan?
Gabon
11. Missä Lipton-tee alun perin valmistettiin?
Sri Lanka
12. Minkä maan presidenttinä toimi 1970-luvulla mies, joka oli saanut koulutuksensa Yhdysvalloissa, ja jonka isä oli norjalainen?
Komorit
13. Missä maassa sekä purukumi että yli 280 metriä korkeat rakennukset on kielletty lailla?
Singapore
14. Kuvavihje: minkä useamman sadan vuoden ajan brittiläiseen impeuriumiin kuuluneen maan alkuperäisasukkaita?
Tonga
15. Kuvavihje: minkä maan perustajana kuvan miestä pidetään?
Turkki
16. Kuvavihje: kuvassa on kaksi nykyistä valtionpäämiestä. Minkä maan hallitsija kuvan oikean puoleinen mies on?
Oman
17. Kuvavihje: minkä maan pääkapungista tämä kuva on?
Kuuba
18. Kuvavihje: minkä maalaisia autoja?
Malesia
19. Kuvavihje: minkä maan lipusta tämä kuvio on?
Kirgisia
20. Kuvavihje: minkä maan pääkaupungista nämä kuvat ovat?
Djibouti
Bonus-kysymykset: mikä yhdistää seuraavia valtioita…
21. Honduras, Israel, Somalia ja Suomi? Lipuissa sinistä ja valkoista
22. Etelä-Korea, Irlanti, Lesotho ja Portugali? Vain yksi rajanaapuri
23. Jordania, Kambodža, Marokko, Norja? Kuningaskuntia
24. Laos, Senegal, Syyria, Tunisia? Lipussa on jokin taivaankappale, kuu, aurinko tai tähti
25. Algeria, Irak, Libya, Serbia? Kaikkien maiden presidentit ovat sodan jälkeen pidätetty ja syytetty sotarikoksista
 
Rara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
1. Filippiinit
2. Egypti
3. Portugali
4. Vietnam
5. Madagaskar
6. Burkina Faso
7. Paraguay
8. Luxemburg
9. Turkmenistan
10. Benin
11. Samoa
12. Bulgaria
13. Singapore
14. Uusi-Seelanti
15. Slovakia
16. Tadzikistan
17. Kuuba
18. Venäjä
19. Kirgisia
20. Dominikaaninen tasavalta
Bonus-kysymykset: mikä yhdistää seuraavia valtioita…
21. Sinivalkoinen lippu
22. Mailla on vain yksi rajanaapuri
23. Maista ei ole tullut yhtään F1-kuljettajaa
24. Eivät ole pelanneet jääkiekon miesten MM-kisojen A-sarjassa
25. Kaikkien naapurimaista on yhteys Välimerelle.
 
Viimeksi muokattu:

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
1. Georgia
2. Pohjois-Korea
3. Portugali
4. Vietnam
5. Paraguay
6. Burkina Faso
7. Japani
8. Panama
9. Samoa
10. Gabon
11. Sri Lanka
12. Guatemala
13. Singapore
14. Honduras
15. Turkki
16. Turkmenistan
17. Kuuba
18. Venäjä
19. Filippiinit
20. Bahama

Bonus
21. Samat värit valtion lipuissa (sininen ja valkoinen)
22. Kristinusko suurin uskontoryhmä
23. Kaikkien valtioiden lipuissa punaista
24. Kaikkien valtioiden lipuissa punaista
25. Kaikkien valtioiden lipuissa punaista
 
Suosikkijoukkue
Pata ja Capitals
1. Mikä maa tunnetaan Italiassa nimellä Giappone?
Japani

2. Missä maassa sijaitsee jopa 150 000 katsojaa vetävä stadion, jonka kaima Suomessa olisi vappu?
Honduras

3. Missä maassa sijaitsee Euroopan pisin silta (jos Krimin siltaa ei lasketa mukaan)?
Tanska

4. Mikä kommunistinen valtio kuuluu maailman viiden suurimman kahvintuottajamaan joukkoon?
Filippiinit

5. Minkä maan nimi on alun perin tarkoittanut hevosmiesten maata?
Portugali

6. Millä nimellä Ylä-Voltan tasavalta nykyään tunnetaan?
Burkina Faso

7. Minkä maan urheilijat saapuivat vuoden 1908 olympialaisiin vahingossa pari viikkoa myöhässä?
Kreikka

8. Minkä maan vanhin kaupunki on perustettu ennen vuotta 1500, itsenäistyminen tapahtui jo 1800-luvulla, mutta ensimmäinen olympiamitali on vasta 1980-luvulta?
Dominikaaninen tasavalta

9. Missä maassa "kino voulio" säätää lait?
Benin

10. Missä Afrikan maassa sotilaat tekivät kesällä 2023 vallankaappauksen ja syrjäyttivät presidentinpallilta pois suvun, joka oli hallinnut maata noin 55 vuoden ajan?
Djibouti

11. Missä Lipton-tee alun perin valmistettiin?
Alankomaat

12. Minkä maan presidenttinä toimi 1970-luvulla mies, joka oli saanut koulutuksensa Yhdysvalloissa, ja jonka isä oli norjalainen?
Norja

13. Missä maassa sekä purukumi että yli 280 metriä korkeat rakennukset on kielletty lailla?
Pohjois-Korea

14. Kuvavihje: minkä useamman sadan vuoden ajan brittiläiseen impeuriumiin kuuluneen maan alkuperäisasukkaita?
Uganda

15. Kuvavihje: minkä maan perustajana kuvan miestä pidetään?
Tadzikistan

16. Kuvavihje: kuvassa on kaksi nykyistä valtionpäämiestä. Minkä maan hallitsija kuvan oikean puoleinen mies on?
Bahrain

17. Kuvavihje: minkä maan pääkapungista tämä kuva on?
Kuuba

18. Kuvavihje: minkä maalaisia autoja?
Venäjä

19. Kuvavihje: minkä maan lipusta tämä kuvio on?
Kirgisia

20. Kuvavihje: minkä maan pääkaupungista nämä kuvat ovat?
Madagascar

Bonus-kysymykset: mikä yhdistää seuraavia valtioita…
21. Honduras, Israel, Somalia ja Suomi?
Lipun värit

22. Etelä-Korea, Irlanti, Lesotho ja Portugali?
Vain yksi rajanaapuri

23. Jordania, Kambodža, Marokko, Norja?
Kaikki öljyvaltioita?

24. Laos, Senegal, Syyria, Tunisia?
Itsenäistyneet samana vuonna

25. Algeria, Irak, Libya, Serbia?
Johtaja on murhattu
 
Tmoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
1. Mikä maa tunnetaan Italiassa nimellä Giappone? Gabon
2. Missä maassa sijaitsee jopa 150 000 katsojaa vetävä stadion, jonka kaima Suomessa olisi vappu? Pohjois-Korea
3. Missä maassa sijaitsee Euroopan pisin silta (jos Krimin siltaa ei lasketa mukaan)? Tanska
4. Mikä kommunistinen valtio kuuluu maailman viiden suurimman kahvintuottajamaan joukkoon? Kuuba
5. Minkä maan nimi on alun perin tarkoittanut hevosmiesten maata?
6. Millä nimellä Ylä-Voltan tasavalta nykyään tunnetaan? Slovakia
7. Minkä maan urheilijat saapuivat vuoden 1908 olympialaisiin vahingossa pari viikkoa myöhässä?
8. Minkä maan vanhin kaupunki on perustettu ennen vuotta 1500, itsenäistyminen tapahtui jo 1800-luvulla, mutta ensimmäinen olympiamitali on vasta 1980-luvulta? Luxemburg
9. Missä maassa "kino voulio" säätää lait?
10. Missä Afrikan maassa sotilaat tekivät kesällä 2023 vallankaappauksen ja syrjäyttivät presidentinpallilta pois suvun, joka oli hallinnut maata noin 55 vuoden ajan? Guinea
11. Missä Lipton-tee alun perin valmistettiin? Sri Lanka
12. Minkä maan presidenttinä toimi 1970-luvulla mies, joka oli saanut koulutuksensa Yhdysvalloissa, ja jonka isä oli norjalainen? Paraguay
13. Missä maassa sekä purukumi että yli 280 metriä korkeat rakennukset on kielletty lailla? Singapore
14. Kuvavihje: minkä useamman sadan vuoden ajan brittiläiseen impeuriumiin kuuluneen maan alkuperäisasukkaita? Benin
15. Kuvavihje: minkä maan perustajana kuvan miestä pidetään? Georgia
16. Kuvavihje: kuvassa on kaksi nykyistä valtionpäämiestä. Minkä maan hallitsija kuvan oikean puoleinen mies on? Oman
17. Kuvavihje: minkä maan pääkapungista tämä kuva on? Turkki
18. Kuvavihje: minkä maalaisia autoja? Venäjä
19. Kuvavihje: minkä maan lipusta tämä kuvio on? Kirgisia
20. Kuvavihje: minkä maan pääkaupungista nämä kuvat ovat? Guinea-Bissau

Bonus-kysymykset: mikä yhdistää seuraavia valtioita…
21. Honduras, Israel, Somalia ja Suomi? Sinivalkoinen lippu
22. Etelä-Korea, Irlanti, Lesotho ja Portugali? Kaikilla on maarajaa vain yhden valtion kanssa
23. Jordania, Kambodža, Marokko, Norja? Menköön epätoivoisesti vaikka että kaikkien pääkaupungin nimessä on kahteen kertaan sama vokaali, vaikken Kambodzan pääkaupunkia muistakaan
24. Laos, Senegal, Syyria, Tunisia? Kaikkien lipussa on taivaankappale (en kyllä Laosin pallosta tiedä, mitä se virallisesti kuvastaa)
25. Algeria, Irak, Libya, Serbia? Kysymyksenasettelu antaa tilaa luovuudelle, joten kun ei muuhun taidot riitä, niin vastataan, että kaikkien pääkaupunkien nimestä löytyy 3-4 kirjaiminen sana, joka liittyy oleellisesti Puolaan tai Puolan geopoliittiseen historiaan. Alger = Ger = Saksa. Bagdad = Gda = Gdanskin lentoaseman lyhenne. Tripoli = Pol = Puola. Belgrad = Grad = Kaliningrad.
 
Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Tämä osa tuntui nyt hieman helpommalta kuin edellinen. Vaikea toki silti oli. Mutta nyt olettaisin pisteitä tulevan sentään aika todennäköisesti kymmenen tai vähän yli. 15 pinnaa tosin sitten jo vaatisi arvailujen osumista todella hyvin.

1. Mikä maa tunnetaan Italiassa nimellä Giappone? Japani

2. Missä maassa sijaitsee jopa 150 000 katsojaa vetävä stadion, jonka kaima Suomessa olisi vappu? Pohjois-Korea (arvaa harmittiko maata Pjongjangissa hotellilla kuumeisena sinä päivänä, kun muut ”luokkaretkeläiset” kävivät tätä ihmettä kurkkaamassa, tosin sisälle stadikalle ei kuulemma ollut ketään laskettu)

3. Missä maassa sijaitsee Euroopan pisin silta (jos Krimin siltaa ei lasketa mukaan)? Tanska

4. Mikä kommunistinen valtio kuuluu maailman viiden suurimman kahvintuottajamaan joukkoon? Vietnam

5. Minkä maan nimi on alun perin tarkoittanut hevosmiesten maata? Turkmenistan

6. Millä nimellä Ylä-Voltan tasavalta nykyään tunnetaan? Burkina Faso

7. Minkä maan urheilijat saapuivat vuoden 1908 olympialaisiin vahingossa pari viikkoa myöhässä? Uusi-Seelanti

8. Minkä maan vanhin kaupunki on perustettu ennen vuotta 1500, itsenäistyminen tapahtui jo 1800-luvulla, mutta ensimmäinen olympiamitali on vasta 1980-luvulta? Dominikaaninen tasavalta

9. Missä maassa "kino voulio" säätää lait? Kreikka

10. Missä Afrikan maassa sotilaat tekivät kesällä 2023 vallankaappauksen ja syrjäyttivät presidentinpallilta pois suvun, joka oli hallinnut maata noin 55 vuoden ajan? Guinea-Bissau

11. Missä Lipton-tee alun perin valmistettiin? Honduras

12. Minkä maan presidenttinä toimi 1970-luvulla mies, joka oli saanut koulutuksensa Yhdysvalloissa, ja jonka isä oli norjalainen? Grenada

13. Missä maassa sekä purukumi että yli 280 metriä korkeat rakennukset on kielletty lailla? Singapore

14. Kuvavihje: minkä useamman sadan vuoden ajan brittiläiseen impeuriumiin kuuluneen maan alkuperäisasukkaita? Tonga

15. Kuvavihje: minkä maan perustajana kuvan miestä pidetään? Turkki (aikoinaan tuli matkustettua maan halki idästä lähteen, ja Atatürkin kuva tervehti yleensä majatalojen respojen seinillä. Turkin nykyinen meininki tosin kyllä taitaa olla kovin kaukana Kemalin sekulaareista ihanteista…)

16. Kuvavihje: kuvassa on kaksi nykyistä valtionpäämiestä. Minkä maan hallitsija kuvan oikean puoleinen mies on? Oman

17. Kuvavihje: minkä maan pääkapungista tämä kuva on? Kuuba

18. Kuvavihje: minkä maalaisia autoja? Filippiinit (Mun pitäisi ehkä autoista jotain tietää, mutta näitä en silti tunnista. Aasialaisia ovat, tämä lienee muotoilun perusteella selvää, mutta voivat olla jotain lisensseillä tai vanhoilla tuotantolinjoilla ties missä Aasian maassa tehtäviä japseja/korealaisia.)

19. Kuvavihje: minkä maan lipusta tämä kuvio on? Kirgisia

20. Kuvavihje: minkä maan pääkaupungista nämä kuvat ovat? Guinea (tämäkin on kyllä sitä sarjaa, että mistä ihmeestä tämän voisi ihan tietämällä tietää? Kuva nyt viittaisi johonkin rannikolla ja ehkä suht lähellä päiväntasaajaa sijaitsevaan kehitysmaahan, jossa asuu ainakin jonkin verran muslimeja, mutta nämäkin ehdot täyttänee vielä kovin moni listan maa)

Bonus-kysymykset: mikä yhdistää seuraavia valtioita…

21. Honduras, Israel, Somalia ja Suomi? Sijainti meren rannalla ja lipun värit

22. Etelä-Korea, Irlanti, Lesotho ja Portugali? Vain yksi (maa)rajanaapuri

23. Jordania, Kambodža, Marokko, Norja? Eivät ole koskaan pelanneet jalkapallon tai edes jääkiekon MM-finaalissa :)

24. Laos, Senegal, Syyria, Tunisia? Lipussa tähti

25. Algeria, Irak, Libya, Serbia? Naton (hyökkäys)operaatioiden kohteita
 
Histo

Jäsen
1. Mikä maa tunnetaan Italiassa nimellä Giappone?
Japani.

2. Missä maassa sijaitsee jopa 150 000 katsojaa vetävä stadion, jonka kaima Suomessa olisi vappu?
Korean demokraattinen kansantasavalta eli Pohjois-Korea.

3. Missä maassa sijaitsee Euroopan pisin silta (jos Krimin siltaa ei lasketa mukaan)?
Turkissa.

4. Mikä kommunistinen valtio kuuluu maailman viiden suurimman kahvintuottajamaan joukkoon?
Vietnam.

5. Minkä maan nimi on alun perin tarkoittanut hevosmiesten maata?
Turkmenistanin.

6. Millä nimellä Ylä-Voltan tasavalta nykyään tunnetaan?
Burkina Faso.

7. Minkä maan urheilijat saapuivat vuoden 1908 olympialaisiin vahingossa pari viikkoa myöhässä?
Uuden-Seelannin.

8. Minkä maan vanhin kaupunki on perustettu ennen vuotta 1500, itsenäistyminen tapahtui jo 1800-luvulla, mutta ensimmäinen olympiamitali on vasta 1980-luvulta?
Paraguayn.

9. Missä maassa "kino voulio" säätää lait?
Alankomaissa.

10. Missä Afrikan maassa sotilaat tekivät kesällä 2023 vallankaappauksen ja syrjäyttivät presidentinpallilta pois suvun, joka oli hallinnut maata noin 55 vuoden ajan?
Beninissä.

11. Missä Lipton-tee alun perin valmistettiin?
Sri Lankassa.

12. Minkä maan presidenttinä toimi 1970-luvulla mies, joka oli saanut koulutuksensa Yhdysvalloissa, ja jonka isä oli norjalainen?
Hondurasin.

13. Missä maassa sekä purukumi että yli 280 metriä korkeat rakennukset on kielletty lailla?
Singaporessa.

14. Kuvavihje: minkä useamman sadan vuoden ajan brittiläiseen imperiumiin kuuluneen maan alkuperäisasukkaita?
Uuden-Seelannin.

15. Kuvavihje: minkä maan perustajana kuvan miestä pidetään?
Venäjän.

16. Kuvavihje: kuvassa on kaksi nykyistä valtionpäämiestä.
Minkä maan hallitsija kuvan oikean puoleinen mies on?
Omanin.

17. Kuvavihje: minkä maan pääkapungista tämä kuva on?
Kuuban.

18. Kuvavihje: minkä maalaisia autoja?
Slovakialaisia.

19. Kuvavihje: minkä maan lipusta tämä kuvio on?
Kirgisian.

20. Kuvavihje: minkä maan pääkaupungista nämä kuvat ovat?
Dominikaanisen tasavallan.

Bonus-kysymykset: mikä yhdistää seuraavia valtioita…

21. Honduras, Israel, Somalia ja Suomi?
Lipun värit ovat sininen ja valkoinen.

22. Etelä-Korea, Irlanti, Lesotho ja Portugali?
Kaikilla on vain yksi rajanaapuri.

23. Jordania, Kambodža, Marokko, Norja?
-

24. Laos, Senegal, Syyria, Tunisia?
-

25. Algeria, Irak, Libya, Serbia?
-

Samperi nyt meinasi jo unohtua koko osakilpailu. En jää arvailemaa noita bonuksia kun eivät nopeasti auenneet.
 
markrenton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NYI
1. Mikä maa tunnetaan Italiassa nimellä Giappone?
Japani
2. Missä maassa sijaitsee jopa 150 000 katsojaa vetävä stadion, jonka kaima Suomessa olisi vappu?
Alankomaat
3. Missä maassa sijaitsee Euroopan pisin silta (jos Krimin siltaa ei lasketa mukaan)?
Tanska
4. Mikä kommunistinen valtio kuuluu maailman viiden suurimman kahvintuottajamaan joukkoon?
Guatemala
5. Minkä maan nimi on alun perin tarkoittanut hevosmiesten maata?
Kirgisia
6. Millä nimellä Ylä-Voltan tasavalta nykyään tunnetaan?
Turkmenistan
7. Minkä maan urheilijat saapuivat vuoden 1908 olympialaisiin vahingossa pari viikkoa myöhässä?
Uusi-Seelanti
8. Minkä maan vanhin kaupunki on perustettu ennen vuotta 1500, itsenäistyminen tapahtui jo 1800-luvulla, mutta ensimmäinen olympiamitali on vasta 1980-luvulta?
Andorra
9. Missä maassa "kino voulio" säätää lait?
Bulgaria
10. Missä Afrikan maassa sotilaat tekivät kesällä 2023 vallankaappauksen ja syrjäyttivät presidentinpallilta pois suvun, joka oli hallinnut maata noin 55 vuoden ajan?
11. Missä Lipton-tee alun perin valmistettiin?
Sri Lanka
12. Minkä maan presidenttinä toimi 1970-luvulla mies, joka oli saanut koulutuksensa Yhdysvalloissa, ja jonka isä oli norjalainen?
Panama
13. Missä maassa sekä purukumi että yli 280 metriä korkeat rakennukset on kielletty lailla?
Singapore
14. Kuvavihje: minkä useamman sadan vuoden ajan brittiläiseen impeuriumiin kuuluneen maan alkuperäisasukkaita?
Tonga
15. Kuvavihje: minkä maan perustajana kuvan miestä pidetään?
Burkina Faso
16. Kuvavihje: kuvassa on kaksi nykyistä valtionpäämiestä. Minkä maan hallitsija kuvan oikean puoleinen mies on?
Bahrain
17. Kuvavihje: minkä maan pääkapungista tämä kuva on?
Kuuba
18. Kuvavihje: minkä maalaisia autoja?
Venäjä
19. Kuvavihje: minkä maan lipusta tämä kuvio on?
Kiribati
20. Kuvavihje: minkä maan pääkaupungista nämä kuvat ovat?
Filippiinit
Bonus-kysymykset: mikä yhdistää seuraavia valtioita…
21. Honduras, Israel, Somalia ja Suomi?
22. Etelä-Korea, Irlanti, Lesotho ja Portugali?
23. Jordania, Kambodža, Marokko, Norja?
24. Laos, Senegal, Syyria, Tunisia?
25. Algeria, Irak, Libya, Serbia?
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Oikeat vastaukset:

1. Mikä maa tunnetaan Italiassa nimellä Giappone? - Japanin italiankielinen nimihän se. Japaniksihan maan nimi on Nippon. Tämä kuului kierroksen helppoihin kysymyksiin: 30/39 oikeaa vastausta. Vääristä maista Gabon ja Singapore saivat useamman kuin yhden maininnnan.

2. Missä maassa sijaitsee jopa 150 000 katsojaa vetävä stadion, jonka kaima Suomessa olisi vappu? - Pohjois-Koreassa. Stadionin nimi on siis Toukokuun ensimmäisen päivän stadion.

Pohjois-Korea rakensi sen näyttääkseen maailmalle, kun vihollismaa naapurissa oli järjestänyt olympialaiset 1988. Rungran saarella sijaitsevaa stadionia pidetään laskutavasta riippuen nykyään joko maailman suurimpana tai toiseksi (Intian krikettimaajoukkueen kotistadionin jälkeen) suurimpana stadionina. 27 oikeaa vastausta.

3. Missä maassa sijaitsee Euroopan pisin silta (jos Krimin siltaa ei lasketa mukaan)? - Portugalissa. 1990-luvulla rakennettu Vasco da Gama -silta ylittää Tajo-joen Lissabonin lähettyvillä ja on yli 12 kilometriä pitkä.

Krimin silta on vielä jokusen kilometrin sitä pidempi ja esimerkiksi Kiinasta löytyy vielä moninkertaisesti pidempiäkin siltoja. Sen sijaan Juutinrauman silta (joka sai yli puolet kaikista vastaamaan Tanskan) on "vain" noin 8 kilometriä pitkä. Oikein vastasi 12 kisaajaa.

4. Mikä kommunistinen valtio kuuluu maailman viiden suurimman kahvintuottajamaan joukkoon? - Vietnam. Tämä oli näköjään kierroksen toinen "hunaja-ansa". 22 oikeaa vastausta, mutta yli kymmenen vastasi tähän Kuuban. Kuubassakin viljellään kyllä kahvia, mutta vientiin sitä ei sattuneista syistä juurikaan päädy, joten sille riittää pelkkä omavaraisuus.

Brasilia on kahvintuottajamaiden listalla ylivoimainen ykkönen, mutta Vietnam tulee yhtä selvänä kakkosena. Muut top-viiden maat taitavat olla Kolumbia, Indonesia ja Honduras.

5. Minkä maan nimi on alun perin tarkoittanut hevosmiesten maata? - Afganistanin. "Stan" on persiankielinen maata tai valtiota tarkoittava pääte, eli kyseessä on "afgaanien maa". Afgaani-sana on puolestaan muotoutunut ratsumiehiä tarkoittavasta sanskriitin sanasta asvakan.

Tämä oli hankala, vain viisi oikeaa vastausta. Suurin osa oli kyllä ihan oikeassa maailmankolkassa. Turkmenistan ja Tadzikistan olivat yleisimmät väärät vastaukset. Turkemenistanin nimi tarkoittaa "melkein turkkilaisten maata", eli asukkaat olivat vähän niin kuin turkkilaisia, mutta eivät ihan oikeita turkkilaisia kuitenkaan. Tadzikistan taitaa puolestaan olla "kruunupäiden maa".

6. Millä nimellä Ylä-Voltan tasavalta nykyään tunnetaan? - Burkina Faso. Nimi vaihtui vasta vuonna 1984, vaikka maa olikin itsenäistynyt jo 1960. Ranskalaisten antama nimi Ylä-Volta nimi tuli siitä, että Voltajoki saa alkunsa maan tasangoilta. 25 oikeaa vastausta.

7. Minkä maan urheilijat saapuivat vuoden 1908 olympialaisiin vahingossa pari viikkoa myöhässä? - Venäjän. Tästä pisteet yhdeksälle. Moni lähestyi asiaa miettimällä mahdollisimman kaukaisen maan, josta oli tuolloin hankala matkustaa Lontooseen. Esimerkiksi Uusi-Seelanti sai useita mainintoja.

Aika random-urheiluknoppihan tämä oli, mutta toisaalta asiassa on myös tietty logiikka. Venäläiset olivat nimittäin katsoneet päivämäärän juliaanisesta kalenterista, joka oli kaksi viikkoa perässä. Myöhästyminen ei ollut tosin täysi katastrofi, sillä tuohon aikaan olympialaiset kestivät jopa kuusi kuukautta! Niinpä taitoluistelija Nikolai Panin voitti maalleen kultaa ja pari venäläispainijaa sai hopeaa. Sen sijaan ampumalajit menivät venäläisosallistujilta kokonaan ohi.

8. Minkä maan vanhin kaupunki on perustettu ennen vuotta 1500, itsenäistyminen tapahtui jo 1800-luvulla, mutta ensimmäinen olympiamitali on vasta 1980-luvulta? - Dominikaanisen tasavallan. Yhdeksän oikeaa vastausta myös tähän. Luxemburg, Panama ja Paraguay olivat yleisimmät väärät veikkaukset.

Kristoffer Kolumbuksen veli Bartolomeo perusti saarelle Amerikan vanhimman espanjalaiskaupungin Santo Domingon vuonna 1496. Haiti oli ottanut vallan saarella Ranskalta ja Espanjalta 1800-luvun alussa ja Dominikaaninen tasavalta itsenäistyi haitilaisten vallasta omaksi maakseen 1844. Ensimmäisen olympiamitalin maalle voitti puolestaan nyrkkeilijä Pedro Nolasco vuonna 1984. 2000-luvulla maa on voittanut kuusi mitalia lisää: yleisurheilusta ja kamppailulajeista.

9. Missä maassa "kino voulio" säätää lait? - Kreikassa. Se on heidän eduskuntansa nimi kreikasta litteroituna. 11 oikeaa vastausta.

10. Missä Afrikan maassa sotilaat tekivät kesällä 2023 vallankaappauksen ja syrjäyttivät presidentinpallilta pois suvun, joka oli hallinnut maata noin 55 vuoden ajan? - Gabonissa. Omar Bongo oli Gabonin presidentti 1967-2009 ja hänen seuraajanaan toimi vallankaappaukseen asti poikansa Ali-Ben Bongo Ondimba.

Näinkin tuore juttu tosiaan, mutta kukapa näistä Afrikan maiden tapahtumista pysyisi kartalla. 8 oikeaa vastausta. Vääristä yleisimpiä olivat Mosambik ja Guinea.

11. Missä Lipton-tee alun perin valmistettiin? - Sri Lankassa. Skotlantilainen Thomas Lipton alkoi ostella teeplantaaseja Sri Lankasta (silloin nimellä Ceylon) 1800-luvun lopussa, pisti ne käteviin irtopusseihin ja valtasi nopeasti markkinat ympäri maailmaa. Nykyään Lipton kuuluu Unileverin brändeihin ja nimen alla myydään erimaalaisia teelaatuja. 31 oikeaa vastausta.

12. Minkä maan presidenttinä toimi 1970-luvulla mies, joka oli saanut koulutuksensa Yhdysvalloissa, ja jonka isä oli norjalainen? - Guatemalan. Kjell Eugenio Laugerud García toimi maan presidenttinä vuosina 1974-1978. Hänen isänsä oli Norjassa syntynyt Per Eugene Laugerud Börge ja äitinsä guatemalalainen Catalina García Palomo.

Vain kolme oikeaa vastausta. Vääristä maista useita mainintoja saivat Uusi-Seelanti, Paraguay, Panama ja Portugali. Joku arveli myös kompaa ja veikkasi kuningaskunta Norjaa!

13. Missä maassa sekä purukumi että yli 280 metriä korkeat rakennukset on kielletty lailla? - Singaporessa. Myös tämä oli hyvin tiedetty, 31 oikeaa vastausta.

Purkan pureskelu kiellettiin vuonna 1992. Syynä kieltoon oli se, että poisheitetyt purkat aiheuttivat ongelmia etenkin metroissa: vaunujen ovet eivät toimineet, kun välissä oli purkkaa. Kiinnijäävät purkanjauhajat voivat saada jopa 2000 dollarin sakot ja salakujettajat linnatuomion. Vuonna 2004 lakia lievennettiin niin, että hampaidenhoitoon tarkoitetut purkat (ksylitoli, olettaisin) on sallittu.

Liian korkeiden tornitalojen rakentaminen on puolestaan kielletty Singaporen ja Yhdysvaltojen armeijan käyttämän lentotukikohdan johdosta. Tukikohdan käyttö pitäisi päättyä vuonna 2030, jolloin myös korkeusrajoitukset poistuvat ja tiivisti asuttu maa voi laajentua uusilla kerroksilla ylöspäin.

14. Kuvavihje: minkä useamman sadan vuoden ajan brittiläiseen impeuriumiin kuuluneen maan alkuperäisasukkaita? - Grenadan. @KwutsNI taisi olla ainoa joka tiesi tämän.

Saaren alkuperäisasukkaita olivat Etelä-Amerikasta sinne purjehtineet arawakit, jotka karibit ajoivat kuitenkin pois jo ennen kuin Kolumbus ja hänen perässään muut eurooppalaiset tulivat maahan. Grenada kuului englantilaisille ensin kokonaan 1763-1877 ja sen jälkeenkin vielä Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolisena kruununsiirtomaana itsenäistymiseensä vuonna 1977 saakka.

15. Kuvavihje: minkä maan perustajana kuvan miestä pidetään? - Turkin. Kuvassa ei ollut Marsalkka Mannerheim, kuten eräs osallistuja arveli, vaan Mustafa Kemal Atatürk. 18 oikeaa vastausta.

16. Kuvavihje: kuvassa on kaksi nykyistä valtionpäämiestä. Minkä maan hallitsija kuvan oikean puoleinen mies on? - Omanin sulttaani Haitham bin Tariq Al Said. Kuvassa hän ottaa vuonna 2016 kulttuuriministerinä vastaan Prinssi Charlesin. 19 oikeaa vastausta. Vääristä veikkauksista yleisin oli Bahrain.

17. Kuvavihje: minkä maan pääkapungista tämä kuva on? - Kuuban. 30 oikeaa vastausta.

Kuubaan ostettiin aikoinaan hurja määrä autoja Yhdysvalloista, kunnes sitten sattuneista syistä 1960-luvulla tai sen jälkeen ei enää ostettukaan… Koska uusien autojen hankkiminen oli hankalaa ellei jopa mahdotonta, niin näistä vanhoista autoista on sitten pidetty maassa hyvä huoli. Mobilisteille pääkaupungit kadut tarjoavat edelleenkin kuolattavaa. Kuva on siitä hauska, että siinä näkyy hevoskärryt ja vanhoja autoja, mutta myös muutama vähän modernimpikin auto.

18. Kuvavihje: minkä maalaisia autoja? - Malesialaisia. Proton on iso malesialainen autovalmistaja, joka mm. omisti aiemmin Lotuksen. Kymmenen oikeaa vastausta. Venäjää veikkasi vielä jokunen enemmänkin.

Kotimarkkinoiden lisäksi Proton-autot ovat yleisiä muuallakin Kaakkois-Aasiassa. Euroopassa se on varsin tuntematon merkki, mutta jos ulkonäkö näyttää kuitenkin tutulta, niin se voi johtua Mitsubishistä. Japanilaisyritys on nimittäin ollut Protonin osa-omistaja ja sen automalleja on hyödynnetty myös Protoneissa.

19. Kuvavihje: minkä maan lipusta tämä kuvio on? - Kirgisian lipusta. Lippu on muuten kokopunainen. Kuvioon ei ole kuvattuna lentopalloa, vaan aurinko. Sen neljäkymmentä sädettä kuvaavat neljääkymmentä eri kirgiisiheimoa. Auringon halki kulkevaa nauhat symbolisoivat jurtan, eli kirgiisienkin käyttämän paimentolaisteltan, huippua. 26 oikeaa vastausta.

20. Kuvavihje: minkä maan pääkaupungista nämä kuvat ovat? - Komorien. Pääkaupunki Moronin satama ei ole kovin kaksinen ottaen huomioon että kyseessä on saarivaltion merkittävin kaupunki. Neljällä oikein.

Bonus-kysymyksissä olisin voinut antaa vähän paremmat ohjeet. Aiemminkin visoihini osallistuneet varmasti tiesivät millaisia vastauksia ajoin takaa, mutta muille saattoi olla vähän hämmentävä. Hakusessa oli siis varsinaisesti yksi tietty vastaus jokaiseen, mutta tarkistin ja tuomaroin myös kaikki muut vastaukset.

Pisteen saattoi siis saada myös jollain muulla kuin hakemallani vastauksella, jos se oli oikein ja lisäksi sellainen, mikä ei ole liian "geneerinen". Eli hyväksyttävä vastaus piti olla sellainen, mikä sopisi juuri näihin valittuihin maihin, mutta ei läheskään kaikkiin muihin maihin. Että jos nyt vaikka ihan lonkalta pystyy heittämään kymmenen muuta samaan vastaukseen sopivaa maata, niin silloin se ei ollut tarpeeksi hyvä vastaus.

Hyvää mielikuvituksen käyttöä joka tapauksessa monelta vastaajalta. Vähän haastava ja kyseenalainen kysymystyyppi sekä vastaajille että diktaattorille tuomarille, mutta avaan tuossa alla tulkintojani.

21. Honduras, Israel, Somalia ja Suomi? - Kaikkien lippu on sinivalkoinen. Tämä oli aika selkeä ja helppo juttu. 30 oikeaa vastausta.

En hyväksynyt liian geneerisenä vastausta "kaikki ovat itsenäisiä valtioita". Väärin oli puolestaan "sama aikavyöhyke" (Hondurasin ero Suomeen on 8 tuntia), kristinusko suurin uskontoryhmä (Somalia on muslimimaa) enkä myöskään panzer-tankkivastausta (vaikka ilmeisesti Israel on kyllä käyttänyt arabimailta sotasaalinaan ottamia natsitankkeja jonkinlaisina pysyvinä hiekkaan haudattuina vartiolinnakkeina).

22. Etelä-Korea, Irlanti, Lesotho ja Portugali? - Kaikilla on tasan yksi (maa)rajanaapuri. 19 oikeaa vastausta.

Hylättyjä vastauksia olivat mm. "kaikilla iso naapurivaltio", "pelanneet samassa lohkossa jalkapallon MM-kisoissa" (Lesotho ei ole koskaan pelannut MM-kisoissa), "irtautuneet toisesta valtiosta" (ainakaan Portugali ei ole), "nimessä sana republic" (Lesotho on kuningaskunta) ja "englanti on maan toiseksi yleisin kieli" (espanja on toiseksi yleisin kieli Portugalissa).

23. Jordania, Kambodža, Marokko, Norja? - Kaikkien valtionpäämiehenä toimii kuningas. 18. Euroopan ulkopuolella kuningaskuntia on muuten yllättävän vähän.

"Lipussa punaista", "maasta ei ole tullut F1-kuljettajaa" ja "itsenäistyneet 1900-luvulla" ovat liian yleisiä. "Öljyntuottajamaa" oli parempi haku, mutta Kambodža ei ole sellainen.

24. Laos, Senegal, Syyria, Tunisia? - Kaikki ovat itsenäistyneet Ranskasta. Vain 6 oikeaa vastausta.

Tähtilippuja on maailmassa niin paljon, että "taivaankappale lipussa" ei kelvannut - vaikka Laosin pallo kyllä symboloikin kuuta. "Sisällissota" on myös sellainen vastaus, mikä sopisi valitettavasti melkein kaikkiin maailman maihin. "Rannikkovaltioitakin" taitaa olla maailmassa enemmän kuin sisämaavaltioita. Ja "Jääkiekon MM-kisojen A-sarjassa" on pelannut aika harva maa.

Faktisesti vääriä vastauksia taisivat olla "diktaattori", "samalla leveyspiirillä", "BKT alle 10.000€", "USA pommittanut maata" ja "äskettäin tapahtunut vallankaappaus".

25. Algeria, Irak, Libya, Serbia? - Kaikkien rahayksikön nimi on dinaari. Oho, vain yksi oikea vastaus.

Hyväksyin tosin myös muutaman muun. Vähän siinä ja tässä oliko "olleet osa Rooman valtakuntaa" ja "Osmaanien valtakuntaa" liian yleisluontoisia, kun nuo olivat tosiaan isoja alueita, mutta annoin pisteet. Koska ovat oikein ja ainakaan itse en olisi osannut suorilta käsiltä sanoa varmasti, että ylsikö roomalaisten alue aikoinaan suurimmillaan Algeriaan tai ottomaanien Irakiin asti.

Tässä kohtaa annoin säälistä pinnan myös tankki-intoilijalle, koska luultavasti T-72 tankit ovat olleet jokaisella näistä maista käytössä. Lisäksi tämä @Tmoki :n vastaus oli sen verran kaukaa haettua, jonka eteen oli saanut hieroa aivonystyröitä, että olihan tämä vähintään pisteen arvoista hölynpölyä:

kaikkien pääkaupunkien nimestä löytyy 3-4 kirjaiminen sana, joka liittyy oleellisesti Puolaan tai Puolan geopoliittiseen historiaan. Alger = Ger = Saksa. Bagdad = Gda = Gdanskin lentoaseman lyhenne. Tripoli = Pol = Puola. Belgrad = Grad = Kaliningrad.

Tässä suurin osa lähti hakemaan vastausta sotimisesta. Ehdotettiin esim. NATO-iskua (Algeriaan ei ole isketty, vaan päinvastoin sillä on ilmeisesti jopa jonkinlaiset NATOn turvatakuut), olemista "lännen pahojen maiden listalla", "sisällissotaa", "naapurimaihin hyökkäämistä" ja että "kaikkien valtioiden päämies on äskettäin tapettu/tuomittu/syytetty Haagissa".

Muita veikkauksia olivat mm. "islam valtauskonto" (Serbiassa enemmistö on ortodokseja) ja että eivät ole "tunnustaneet Kosovoa" (ainakin Algeria on tunnustanut, eikä ole edes vetänyt tätä tunnustustaan pois, vaikka serbit itse asiassa ovatkin näin väittäneet).
 
WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Näin tehdään vaalityötä, eli päätyö ei jää jälkeen vaan pyyteetöntä ahkeraa tekemistä!!
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
25. Algeria, Irak, Libya, Serbia? - Kaikkien rahayksikön nimi on dinaari. Oho, vain yksi oikea vastaus.

Hyväksyin tosin myös muutaman muun. Vähän siinä ja tässä oliko "olleet osa Rooman valtakuntaa" ja "Osmaanien valtakuntaa" liian yleisluontoisia, kun nuo olivat tosiaan isoja alueita, mutta annoin pisteet.
Ja olivathan ne kuitenkin yli puolet pienempiä alueita kuin edellisessä kysymyksessä haettu oikea vastaus, eli Ranskasta itsenäistyneet valtiot (sekä Rooman että Osmanien valtakunnan pinta-ala oli suurimmillaan viitisen miljoonaa neliökilometriä vrt. Ranskan siirtomaiden pinta-ala vuonna 1958 oli 13,5 miljoonaa neliökilometriä). Tosin Neuvostoliiton ja Jugoslavian hajoamisten jälkeen Osmanien valtakunnan entisellä alueella taitaa nykyään sijaita lukumääräisesti hieman enemmän itsenäisiä valtioita kuin mitä niitä on Ranskasta itsenäistynyt. Kuitenkin pyöreästi noin paristakymmenestä valtiosta kai molemmissa kategorioissa puhutaan. :)
 
Viimeksi muokattu:

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Edelleen, kaikki ovat itsenäisiä valtioita!!
 
Joo, lähinnä tuossa mietin, että noissa molemmissa kun on edes vähän kartalla, niin pystyisi luettelemaan aika helposti ison liudan varmoja maita. Roomalle melkein mikä tahansa Manner-Euroopan maista, Englanti, jonkin verran Lähi-Itää, Pohjois-Afrikkaa jne. Osmaneille puolestaan käytännössä kaikki Itä-Euroopan ja Lähi-Idän maat sekä myöskin näköjään valtaosa Pohjois-Afrikan maista.

Kun taas Ranskasta itsenäistyneet ovat sitten ripoteltuna ympäri maailmaa niin, että pelkän maantieteellisen sijainnin perusteella niitä ei pysty tietämään/arvaamaan samalla tavalla.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Edelleen, kaikki ovat itsenäisiä valtioita!!

Onhan se noinkin.

Sovitaanko niin, että annan sinulle pisteet jokaisesta viidestä kohdasta, mihin vastasit noin. Mutta: vähennän sitten myös viisi pistettä siltä erikseen nimeämättömältä vastaajalta, joka sotki Mannerheimin ja Kemal Atatürkin keskenään.
 
WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Onhan se noinkin.

Sovitaanko niin, että annan sinulle pisteet jokaisesta viidestä kohdasta, mihin vastasit noin. Mutta: vähennän sitten myös viisi pistettä siltä erikseen nimeämättömältä vastaajalta, joka sotki Mannerheimin ja Kemal Atatürkin keskenään.
Mannerheim oli kyl hyvä haku ja kelpaa :D
Ihanku näitä tosissaan vastailen ja ensimmäinen ajatus oli, että haet tässä jotain erikoista :D
Voishan Marski olla ton näköinen ennen itsenäisyyttä kun ratsasti Kiinaan!!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös