KroatiaTässä puolestaan ensimmäinen kysymyssatsi:
1. Mikä maa otti euron käyttöön tammikuussa 2023?
Pakistan2. Mikä oli ensimmäinen muslimimaa, jossa pääministeriksi valittiin nainen?
Meksiko?3. Mikä maa on asukasluvulla mitattuna maailman suurin espanjankielinen maa?
Kypros4. Minkä saarivaltion lipussa on sen kartta?
Algeria5. Pääkaupungin nimi löytyy myös maan nimestä. Tästä pääkaupungista on pidempi matka rajanaapurivaltioihin kuin toiselle mantereelle. Mikä maa?
Guyana6. Mikä on ainoa Etelä-Amerikan maa, jossa englanti on virallisena kielenä?
Siihen on valitettavan monta vaihtoehtoa... Sanotaan Zimbabwe7. Missä Afrikan maassa oli voimassa vuoteen 1987 asti laki, joka takasi että vähintään kahdenkymmenen parlamentin jäsenen pitää olla valkoihoisia?
Peru (sorry, lunttasin näppäimistöltä...)8. Minkä maan nimi voidaan kirjoittaa tavallisen tietokonenäppäimistön pelkkää ylintä kirjainriviä käyttäen?
Vatikaani?9. Missä maassa ei ole yhtään jalkapallokenttää?
Eswatini (eli Swazimaa)10. Mikä on Etiopian lisäksi ainoa Afrikan maa, joka ei ole ollut missään vaiheessa minkään Euroopan maan siirtomaa?
Salomonsaaret11. Mikä maa on nimetty Israelin väitetyn kuninkaan mukaan?
Sambia12. Minkä maan nykyinen nimi on peräisin joelta ja aiempi nimi brittiliikemieheltä?
Onko tässä pieni kompa? Olisiko Slovakia?13. Mitä nykyistä valtiota pidetään Euroopan ainoana 1930-luvulla itsenäistyneenä valtiona?
Kambodza14. Minkä maan ylivoimaisesti suosituin turistikohde on noin tuhat vuotta sitten rakennettu temppeli, joka esiintyy myös maan lipussa?
Cape Verde15. Minkä saarivaltion nimessä on vihreää?
Joku brittiläisen imperiumin osa siis. Oletettavasti. Valitettavasti en tiedä, mutta en usko sen olevan mikään "isoista", koska luulisin kuulleeni siitä.16. Mikä 1960-luvulla itsenäistynyt maa irtautui vuonna 2021 kokonaan entisestä siirtomaaisännästään ja ryhtyi tasavallaksi?
Enpä tunnista tuota. Neuvostoliitto.17. Kuvavihje: mikä maa on pelannut jalkapallon MM-kisoissa tässä asussa?
Azerbaidzan18. Kuvavihje: missä maassa turistit käyvät ihmettelemässä tätä "ikuisesti" palavaa tulta?
Turkmenistan19. Kuvavihje: minkä maan pääkaupungista?
ChileBonus-kysymykset: mille valtiolle kuuluvat…
20. Pääsiäissaari?
Chile21. Galápagossaaret?
Yhdistynyt Kuningaskunta (siis olettaen että Hebrideistä on kyse)22. Ulko-Herbidit?
Portugali23. Madeira?
Ranska24. Uusi-Kaledonia?
Yhdysvallat25. Guam?
Noihan on juuri kiellettyjä!! Jokuhan käytti karttakirjaa josain visassa mistä mainitsin, mutta jury ei kuunnellut vääriä!!Mitenhän jos jollain on karttamaapallolamppu huoneessa niin saakohan sitä pyöritellä? Tai googlemapsia vastaavasti pyöritellä?
Mutta visojen välissä on mielestäni jopa suotavaa sivistää itseään World Atlas kirjojen, Google Earthin ja Jetpunkin maantietotehtävien äärellä.Mitenhän jos jollain on karttamaapallolamppu huoneessa niin saakohan sitä pyöritellä? Tai googlemapsia vastaavasti pyöritellä?
Olisi outoa, jos jonkun mielestä tämä olisi sallittua. Noh, itseäänhän siinä ensisijaisesti huijaa. Itse käyttäisin maalaisjärkeä ja miettisin, että mitä apukeinoja voisi käyttää vaikkapa pubivisassa, eli ei käytännössä mitään.Mitenhän jos jollain on karttamaapallolamppu huoneessa niin saakohan sitä pyöritellä? Tai googlemapsia vastaavasti pyöritellä?
1. Mikä maa otti euron käyttöön tammikuussa 2023? Kroatia
2. Mikä oli ensimmäinen muslimimaa, jossa pääministeriksi valittiin nainen? Indonesia
3. Mikä maa on asukasluvulla mitattuna maailman suurin espanjankielinen maa? Meksiko
4. Minkä saarivaltion lipussa on sen kartta? Nauru
5. Pääkaupungin nimi löytyy myös maan nimestä. Tästä pääkaupungista on pidempi matka rajanaapurivaltioihin kuin toiselle mantereelle. Mikä maa? Brasilia
6. Mikä on ainoa Etelä-Amerikan maa, jossa englanti on virallisena kielenä? Guyana
7. Missä Afrikan maassa oli voimassa vuoteen 1987 asti laki, joka takasi että vähintään kahdenkymmenen parlamentin jäsenen pitää olla valkoihoisia? Etelä-Afrikka
8. Minkä maan nimi voidaan kirjoittaa tavallisen tietokonenäppäimistön pelkkää ylintä kirjainriviä käyttäen? Peru
9. Missä maassa ei ole yhtään jalkapallokenttää? Vatikaani
10. Mikä on Etiopian lisäksi ainoa Afrikan maa, joka ei ole ollut missään vaiheessa minkään Euroopan maan siirtomaa? Nigeria
11. Mikä maa on nimetty Israelin väitetyn kuninkaan mukaan? Salomonsaaret
12. Minkä maan nykyinen nimi on peräisin joelta ja aiempi nimi brittiliikemieheltä? Panama
13. Mitä nykyistä valtiota pidetään Euroopan ainoana 1930-luvulla itsenäistyneenä valtiona? Malta
14. Minkä maan ylivoimaisesti suosituin turistikohde on noin tuhat vuotta sitten rakennettu temppeli, joka esiintyy myös maan lipussa? Kambodza
15. Minkä saarivaltion nimessä on vihreää? Grenada
16. Mikä 1960-luvulla itsenäistynyt maa irtautui vuonna 2021 kokonaan entisestä siirtomaaisännästään ja ryhtyi tasavallaksi? Etelä-Sudan
17. Kuvavihje: mikä maa on pelannut jalkapallon MM-kisoissa tässä asussa? Qatar
18. Kuvavihje: missä maassa turistit käyvät ihmettelemässä tätä "ikuisesti" palavaa tulta? Kirgisia
19. Kuvavihje: minkä maan pääkaupungista? Venezuela
Bonus-kysymykset: mille valtiolle kuuluvat…
20. Pääsiäissaari? Australia
21. Galápagossaaret? Ecuador
22. Ulko-Herbidit? Ranska
23. Madeira? Portugali
24. Uusi-Kaledonia? Alankomaat
25. Guam? Yhdysvallat