Mainos

Ma 30.3.2009 JYP-KalPa (3.välierä)

  • 23 450
  • 92

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Sieltä 46 min kohdalta asti oli tunne, että KalPa hoitaa. Edellisissä otteluissa vaan niin paljon kiekko pomppinut enemmän JYPille. Nyt ei vaan uponnut lopussa tästä syystä. Kaikki vedot osui mukaanlukien KalPan maalin voitto (8,45) ja tulosveto 1-2. Ei mennyt 4-0, keskiviikkona kokeillaan uudelleen ja ainakin kerran Jyväskylään vielä kamerat kerätään.
 

NemI

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ei kolmea sanaa, vain kaksi; Kiitos KalPa!!

Näin voisi tämän iltaiset (nyt toki jo eiliset) tuntemukset tiivistää. Tuntuu kuin sarja olisi alkanut alusta, vaikka vielä ollaankin takaa-ajo asemissa. Jostain syystä se ei nyt vaan haittaa, nyt pelataan sitä omaa peliä, johon oli varmasti vaikea keskittyä 2-0 tilanteessa ennen maanantain kamppailua.

At the end,sanat ovat turhia, kamppailu jatkuu keskiviikkona. UGH!
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Tänään vaikutti siltä ettei JYPillä ollut asenne ihan kohdillaan. Järvisen lahjoittaman maalin jälkeen JYP painosti näennäisesti, ei mennyt iholle kovalla intesiteetillä josta johtuen KalPa pääsi pelaamaan omaa peliään. JYP jäi vähän jälkeen ja johtomaalin jälkeen KalPa pelasi kilpikonnaa. Olihan siinä JYPin tasoitus lähellä pariin otteeseen mutta tällä kertaa ei pomppinut meille.

Tuomarilinjasta sen verran että linja vaihtui kesken ottelun ja tästä kärsi molemmat joukkueet.

Täysin samaa mieltä. Jotenkin tuntui, että jokainen jannu odotti helppoa peliä tuon 1-0 osuman jälkeen. Eniten kuitenkin vituttaa se, että heti Kalpa 1-2 maalin jälkeen aloitettiin taas pelaamaan, miksi ei aiemmin? Juuri tämä takia Kalpa pääsi tekemään sitä parhaiten mitä osaa eli kiekkollista peliä. Siihen kun vielä lisätään Oksan erinomainen peli niin pisteet oikeutetusti Kuopioon.

Toivottavasti tämä toimi herätyksenä joukkueelle ja Harri Pesosta siteeratakseni mitään ei ole vielä voitettu.
 

Handyy

Jäsen
Jaahas, täällä on jo käytännössä kaikki sanottu, mutta yritänpä vielä itse heittää jotain sekaan. JYP oli nähtävästi yhtä huonolla jalalla liikkeellä kuin mitä itse olin katsomossa hiukan rankan lauantaireissun jäljiltä, eli vaivaisesti jaksoin läpsytellä käsiä yhteen. Sinänsä helvetin typerältä tuntuu kirjoittaa tätä, mutta kyllä tuo Pesosen tekemä maali oli kuolinisku JYPin kiekolliselle pelille. Toisinsanoen, liian helposti meni ja liian aikaisin, koska alla oli kaksi "helppoa" voittoa. Tsykologinen faktori iski kehiin ja kaikki alkoivat löysäilemään, etenkin karvaamisessa.

KalPa sai viimeinkin sen helpon maalin, mutta enpä valitettavasti ihmetellyt että tuo tilanne sattui juuri Mäntymaalle. Jos ne vedot saadaan aina ensimmäiseen pakkiin hyökkäysalueellakin, niin sama näyttää sitten jatkuvan omassa päässäkin. Tilanne, jossa ei mitään kiirettä ja sitten lähdetään lämäämään oman maalin edestä. Kiitos kovasti. Saattoi Malmivaarakin ihmetellä että mitä vittua.

JYPin kannalta plussaa oli se, että KalPa pelasi ehdottomasti parhaimman pelinsä mutta onnistui tekemään vain yhden maalin omilla ansioillaan. Sarja siis toistaiseksi pysynee JYPin käsissä, ellei KalPa sitten saa helvetisti virtaa ja tule vielä jollain ekstravaihteella keskiviikon peliin. Tasoitus viimeisen 10 minuutin kirin ansiosta lopussa oli niin lähellä että melkein itketti, mutta tämmöistä tämä jääkiekko on.

Tuomaritoiminta oli kyllä playoffien selkeästi heikointa, kuten sen täällä moni onkin jo ilmoittanut. Alkoi toisessa erässä vituttamaan jo niin paljon, että meinasin lähteä pubiin juomaan. Kapasen ilme kertoi enemmän kuin tuhat sanaa; Kun selvisi että boksi kutsuu koukkaamisesta, niin ei viitsinyt edes yrittää protestoida vaan luisteli kiltisti jäähylle. Aivan uskomatonta paskaa, toivottavasti tuo kaksikko ei oikeasti tule pilaamaan enää yhtään ottelua.

JYPin YV on jatkossa oltava muodossa Virtanen-Immonen-Pihlman-Välivaara-Malmivaara. En näe mitään järkeä, että ykkösylivoiman viivamiehet ovat selkeästi tasoltaan heikompia kuin hyökkäyskolmikko ja sitten sama toisinpäin toisen ylivoimakoostumuksen osalta. Kun tämä nyt on mennyt siihen, että Immosten poistuttua ylivoimalta, Hytösen kenttä käy kuluttelemassa rangaistuksen loppuajan pois verran ilman mitään ylivoimaideaa, niin minun mielestä pitäisi ehdottomasti koota kaikki munat yhteen koriin jotta tulostakin alkaisi tulemaan.

Ottelun jälkeen eniten ihmetystä minussa herätti Virran kommentit Järvisestä. Ok, yksi helppo meni, mutta miksi ihmeessä maalivahti piti vielä oikein nostaa jalustalle huonoudessa ja haukkua nimeltä? Tuohon ei minun mielestäni valmentajan tarvitsisi ryhtyä. Se taitaa olla varmaa, että Järvistä ei sitten maalissa enää tässä sarjassa (tai tällä kaudella) nähdä?

Täältä tähän ja Kuopiossa taas tavataan!
 

_Wildchild_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat Halutulle muutokselle (TM)
Ottelun jälkeen eniten ihmetystä minussa herätti Virran kommentit Järvisestä. Ok, yksi helppo meni, mutta miksi ihmeessä maalivahti piti vielä oikein nostaa jalustalle huonoudessa ja haukkua nimeltä? Tuohon ei minun mielestäni valmentajan tarvitsisi ryhtyä.

Itse kiinnitin huomiota ihan samaan ja arvostukseni Virtaa kohtaan laski kyllä reippaasti noiden kommenttien jälkeen. Itse pidän enemmän tuosta RD:n linjasta, että pukukopissa sanotaan mitä sanotaan mutta mediassa ei lähdetä ruotimaan omiaan tarpeettomasti. Eniten vitutti se, että Virta vetosi siihen että "kaikkien muidenkin mielestä" Järvinen imaisi ekan maalin. Ei ehkä valmennuksellisesti kaikkein parasta argumentointia, mutta toivottavasti tuo oli vain ajattelemattomasti heitetty kommentti.
 

Potvin#29

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, KalPa, Hurtat
Itse kiinnitin huomiota ihan samaan ja arvostukseni Virtaa kohtaan laski kyllä reippaasti noiden kommenttien jälkeen. Itse pidän enemmän tuosta RD:n linjasta, että pukukopissa sanotaan mitä sanotaan mutta mediassa ei lähdetä ruotimaan omiaan tarpeettomasti. Eniten vitutti se, että Virta vetosi siihen että "kaikkien muidenkin mielestä" Järvinen imaisi ekan maalin. Ei ehkä valmennuksellisesti kaikkein parasta argumentointia, mutta toivottavasti tuo oli vain ajattelemattomasti heitetty kommentti.

Kyllä tällä tasolla maalivahdin kuuluu kestää arvostelua, vaikka ihan julkisuudessakin. Järvinen tietää imuroineensa ja se on ihan oikein, että siitä huomautetaan. Tuommosten kiekkojen on vain jäätävä suojiin, näki sitä tai ei. Järvinen on ollut ajoittain maaginen ja Virta on myös muistanut kehua nuorukaista hyvien suoritusten jälkeen. Nämä tällaiset pelit on tärkeää oppia Järvisen pitkälle maalivahdin uralle SM-liigassa.
 

Kersakovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, AFC(NFL)
Itse kiinnitin huomiota ihan samaan ja arvostukseni Virtaa kohtaan laski kyllä reippaasti noiden kommenttien jälkeen. Itse pidän enemmän tuosta RD:n linjasta, että pukukopissa sanotaan mitä sanotaan mutta mediassa ei lähdetä ruotimaan omiaan tarpeettomasti. Eniten vitutti se, että Virta vetosi siihen että "kaikkien muidenkin mielestä" Järvinen imaisi ekan maalin. Ei ehkä valmennuksellisesti kaikkein parasta argumentointia, mutta toivottavasti tuo oli vain ajattelemattomasti heitetty kommentti.

Jokos laitettaisiin Virrallekin pystyyn itkumuuriketju? No, ei kai sentään, jokainen taaplatkoon omalla tyylillään. Onneksi Dufva ei sanonut tuota pelin jälkeen... Pelistä: Voe helevata kun piästivät kalakukot niin helposti JYPin johtoon. Avausmaalin jälkeen ottelu oli käytännössä KalPan hallussa sinne kolmannen erän puoliväliin ja pleksiepisodiin asti. Tällä välillä JYP näytti melko huonolta, mutta löytäisin siihen oikeastaan kolmekin syytä:

1. 2-0 johto ottelusarjassa ja päästään ottelussa helposti 1-0 johtoon. Bleiserinnapit alkavat väkisinkin paukkua auki, vaikka ei pitäisi. Pieniä virheitä ja huolimattomuuksia alkaa esiintymään yhä enemmän, varmaan joku tsykologinen juttu, jota pelaajatkaan tuskin tiedostavat.
2. Tuomas Vänttisen loukkaantuminen. Jopa tällainen puusilmä kuin minä, näki sen että nelosketjun peli ei ole lähellekään yhtä rentoa ja vauhdikasta, kun Vänttinen puuttuu keskeltä. Eli toivottavasti ei ole kauden päättävä loukkaantuminen kyseessä, jukolauta me tarvitaan tätä miestä!
3. KalPa itse. Johtomaalin jälkeen KalPa pääsi pelaamaan sitä peliä, minkä se osaa parhaiten. Ja kun KalPa pelaa parasta peliään se tarkoittaa sitä, että kiekonhallinta on sillä koko ajan. Se on tietenkin kaikki pois vastustajan kiekollisesta pelistä.

Sinällään en ole yhtään huolestunut ja totesinkin jo eilen pelin jälkeen, että KalPa teki yhdestä maalipaikasta kaksi maalia. JYP pystyi roikkumaan hyvin mukana ilman, että edes esitti parasta peliään. Jäähyjä kuitenkin tulee tällä hetkellä JYPille aivan liikaa, niitä pitäisi pystyä karsimaan (tosin kalapuikko-reijo oli tuomaridaaminsa kanssa täysin ulalla). Onneksi KalPan kannattajat eivät ole vielä käyneet ilkkumaan ja keulimaan täällä, toisin kuin esimerkiksi tietyt kesälomalaiset otteluseurantaketjussa. Olihan se kuitenkin pienestä kiinni, että eilisenkin pelin tulos olisi ollut aivan toisenlainen.

Kyllä on jääkiekon tappio, jos JYP on tällä kaudella mestari.

Tästä vielä sen verran, että johan se on alkanut Kuopiossakin. Ei tarvinne sanoa, että olen eri mieltä. VASTALAUSE!
 

greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
KalPa sai viimeinkin sen helpon maalin, mutta enpä valitettavasti ihmetellyt että tuo tilanne sattui juuri Mäntymaalle. Jos ne vedot saadaan aina ensimmäiseen pakkiin hyökkäysalueellakin, niin sama näyttää sitten jatkuvan omassa päässäkin. Tilanne, jossa ei mitään kiirettä ja sitten lähdetään lämäämään oman maalin edestä. Kiitos kovasti. Saattoi Malmivaarakin ihmetellä että mitä vittua.

JYPin YV on jatkossa oltava muodossa Virtanen-Immonen-Pihlman-Välivaara-Malmivaara. En näe mitään järkeä, että ykkösylivoiman viivamiehet ovat selkeästi tasoltaan heikompia kuin hyökkäyskolmikko ja sitten sama toisinpäin toisen ylivoimakoostumuksen osalta. Kun tämä nyt on mennyt siihen, että Immosten poistuttua ylivoimalta, Hytösen kenttä käy kuluttelemassa rangaistuksen loppuajan pois verran ilman mitään ylivoimaideaa, niin minun mielestä pitäisi ehdottomasti koota kaikki munat yhteen koriin jotta tulostakin alkaisi tulemaan.

Näihin erittäin sama. Ei voi jäätyä noin vitun pahasti, suht helppo päätykiekko, äijä vetää lipat ja ampuu samalla kiekon omaa pakkia päin. Olisi nyt saatanan puukäsi laittanut samantien limpun omaan häkkiin!

Alan olla yhä enemmän tyytyväinen Mäntymaan poistumiseen kauden jälkeen, siksi heikkoja ovat miehen suoritukset olleet. Turha vinkua että "millä se Havun 30min sitten hoidetaan", sillä tällä hetkellä Mäntymaa saa tasoonsa nähden aivan liikaa peliaikaa. YV-ajan ottaisin mieheltä kokonaan pois, sillä Mäntymaan hitaat ratkaisut ja vedot ensimmäiseen äijään tukehduttavat ylivoiman pyörityksen. Villeä voi peluuttaa kakkos-/kolmosparissa tasakentällisin ja av:llä. Eikä Koskinenkaan ole viivalla vakuuttanut, ratkaisut kestävät ja vedot ovat heikkoja. Ykkösylivoimaan vaarat viivalle, ja kakkoseen Viitanen-Koskinen/Kaijomaa.

Hakkarainen tuntuu muuten ottavan kiintiökakkosen joka pelissä. Selkeästi Salmun ja Kovasen tyylinen pelaaja, eli mitättömät raamit omaava pelaaja, joka silti yrittää pelata fyysisesti. Jokohan on 50 kakkosta rikki tälle kaudelle?
 

pleijjeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue
Olipahan varsin viihdyttävä peli kaiken kaikkiaan. Mäkkäriä lainaten, vielä kun olisivat saaneet pelata enempi äijämäisesti niin olisi peli ollut pleijjaripelejä parhaimmillaan. Tunnelma hallista välittyi varsin mukavsti aina kotisohvalle asti.. oi jospa oisin saanut olla mukana...

Vaikka Virta ei myöntänytkään yksinkertaistaneensa omaa pelikirjaansa, niin eilen se toimi varsin hyvin juuri silloin kun KalPa malttoi heittää sen pitkän sinne päätyyn ja karvata sieltä kiekon itselleen. Heti jos KalPan pakit jäivät näpertelemään liian kauaksi aikaa syöttöjä omalle alueelle, tuli JYP kovaa kiinni sai karvattua kiekon itselleen lähes poikkeuksetta. Toki tuo Härskin voittomaali oli sitten taas tuon hyvän näpertelyn tulosta ja pitkän syöttöketjun päätteeksi Härski pääsi varsin vapaasti hyvään maalintekosektoriin kiekon kanssa.

Ja se mitä juuri KalPa tuohon peliin tarvitsi, oli se Mäkkärin maali ja siihen johtanut tilanne mikä pienellä onnenkantamoisella siunaantui.

Maalivahdin vaihto oli varmasti merkittävimpiä käänteitä ottelussa. Jäätävä teko Virralta, mutta ei parane valittaa. Kerta toisensa jälkeen Virta pystyy kyllä yllätämään näillä nopeillakin kokoonpano muutoksilla ja harvemmin hän on metsään näissä mennyt vaikka epäilijöitä on ollut enemmän kuin vähän. Lisäksi Virta muistaa kyllä mainita joko suoraan tai kiemurrellen jos joku/jotkut pelaajat eivät ole onnistuneet pelissä, mutta muistaa Virta kyllä sitten kehuakkin ja taputtaa selkään kun niitä onnistumisia tulee. Tähän varmasti myös pelaajat ovat tottuneet.

lisäystä: YLEn koosteesta katsottuna tuo JYPin maali meni kyllä täysin Järän piikkiin. Maskimiehetkin taisivat keretä Järän eteen vasta kun kiekko oli maalissa.
 
Viimeksi muokattu:

brahmabull

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, KalPa, PiPS
Hieno peli, hyvä intensiteetti, mahtava tulos.

KalPa pystyi tiukassa paikassa esittämään samanlaista peliä kuin voitollisissa Rinkelinmäen vieraspeleissä.

Järvisen maalilta otto oli aivan perusteltua tuossa tilanteessa. Nuori maalivahti makselee nyt samoja oppirahoja kuin Tuokkola viime keväänä. Kahden helpon avausmaalin jälkeen tässä sarjassa nouseminen erinomaiselle tasolle olisi ollut todella epätodennäköistä. Maalivahdin,jos kenen, pelissä pään ollessa jumissa on kaikki jumissa. Järvisen aika koittaa vielä, joskaan ei tänä keväänä. Oksan otteet olivat todella tasapainoisia ja luottamusta herättäviä. Jatkon kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että taso pysyy.

Jyp ei ollut huono, mutta ei missään nimessä parhaimillaan. Syvälle tultiin ja taklattiin enemmän kuin aiemmissa peleissä, mutta kuinka monta kertaa taklauksen jälkeen Jyp pelaaja poistui tilanteesta kiekon kanssa? KalPa onnistui vastaanottamaan taklauksia hyvin ja pelaamaan niiden jälkeen kiekkoa ylöspäin. Tämä pelinosa-alue tulee jatkossakin olemaan tässä sarjassa erittäin suuressa roolissa.

KalPan voittomaali oli hienoimpia kokonaisuuksia mitä olen nähnyt pitkään aikaan. Toivottavasti ei jää tämän kauden viimeiseksi....
 

Kraztog

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Ac Milan,ManU,KuPS, Penguins
Itse kiinnitin huomiota ihan samaan ja arvostukseni Virtaa kohtaan laski kyllä reippaasti noiden kommenttien jälkeen. Itse pidän enemmän tuosta RD:n linjasta, että pukukopissa sanotaan mitä sanotaan mutta mediassa ei lähdetä ruotimaan omiaan tarpeettomasti. Eniten vitutti se, että Virta vetosi siihen että "kaikkien muidenkin mielestä" Järvinen imaisi ekan maalin. Ei ehkä valmennuksellisesti kaikkein parasta argumentointia, mutta toivottavasti tuo oli vain ajattelemattomasti heitetty kommentti.

Virta on aiemminkin moittinut pelaajia julkisesti, eli ei ensimäinen kerta kyseessä. Samaa mieltä olen, nuo on parasta jättää sanomatta julkisesti, tuossa Virralla olisi vielä parannettavaa.
Tärkeintä kuitenkin että KalPa voitti!!:)
 

Jusu7

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Sport
Olihan se semmoinen peli. Ihmetellä täytyy tuota miten peli muuttui toiseen erään. Ekassa erässä JYP taklasi ja karvasi aivan eri tahdilla kuin toisesta erästä lähtien. Ei tuo selity Vänttisen jäämisellä sivuun. Homma meni lukuunottamatta kolmannen erän loppua neppailuksi ja kai siinä takki auki sitten oli helpohkon johdon ansiosta eikä kurssi kääntynyt enää.

JYPin pakistosta on nyt puhuttu jonkin verran ja Mäntymaata tuossa yllä kritisoitiin. Hätäinen ratkaisu oli tuo tasoitukseen johtanut purku. Lämäri 3 metrin päässä olevan Malmivaaran perseeseen ja turvalleen. Paniikkiratkaisu ja täysin #8 saa ottaa tämän piikkiinsä.

Mitä tulee muihin pakkeihin niin Kaijomaa on pahasti hukannut tasonsa, ollut hukassa enemmän tai vähemmä koko kauden. Mies hukkaa kiekkoa hyökkäyssinisellä joka ottelussa ja omassa päässä huonoja ratkaisuja ja myöhässä tilanteista. Jatkuvasti saa olla pelko persiissä kun Kaijomaalla on kiekko. Puhtaat paperit saa mielestäni pakistosta Koskinen, Välivaara,Malmivaara ja Viitanen. Kaijomaa voisi siirtyä 7. pakiksi, Mäntymaa pois ylivoimasta ja ehkä Tuppuraista viivaan tilalle eli neljällä hyökkääjällä kokeilua. Saksinen pelaavaan kokoonpanoon koska mielestäni pelasi ihan kelpo peliä mitä viimeksi olen häntä nähnyt eikä ainakaan heikommaksi jäisi nykyiseen Kaijomaan kohkaukseen verrattuna.

Eilen lähetyksessä mainittiin, että Virralla on nyt hyvä tilanne psyykata KalPa huomiseen peliin. Pitäisi RD:lläkin olla periaatteessa ihan hyvä tilanne psyykata omansa, vedenjakajalla tässä ollaan. Sarjan kannalta eilinen oli hyvä juttu ja toivottavasti myös meillä ymmärretään, että pelit/sarjat täytyy peleta tosissaan loppuun asti. Onnittelut Kuopioon voitosta!
 
Suosikkijoukkue
Hammer of the Gods. NHLssä suomalaiset.
Nykäskylän PYH vs Kuopion Kläp

Oli mukavaa katsoa kiekkoa ihan viihdykkeen vuoksi kun itselle on aivan sama kumpi voittaa. Ja kun vielä mun mielestä tää oli todella hyvää kiekkoa.

Itse matsissa olin altavastaajan eli KalPan puolella mutta silmään pisti Jypin hyvä taklauspeli ja muutenkin hyvä pelaaminen. Ja kun vielä tuomarit antoivat taklata.
 

phakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
RISTO DUFVA ja JYP + JYP-Akatemia
Oli aika hieno peli ja tärkeä voitto KalPalle. Ja varsinkin täysin ansaittu koska jostain syystä Jyppi jäi kahdessa ekassa erässä siinä määrin jalkoihin että omaa peliä ei saatu sitten millään käyntiin. Näin ajattelin tämän menevänkin koska 3-0 tilannetta jo pohdittiin etukäteen mediassa ja niin varmaan joukkueen sisälläkin ja sen takia ajatus karkasi jo tuleviin otteluihin. Ei ollut sellaista draivia ja halua kuin aiemmissa peleissä missä ollaan menty täysillä päälle. KalPa pelasi hyvän vierasmatsin ja sai sen pomppunsa mitä Virta on halunnut ja sen kautta voiton. Vaikka Immosella oli kyllä tasoitus paikka aivan ottelun lopussa niin näin tällä kertaa ja parempi voitti. Sarja sai ihan uuden ilmeen mikä on hienoa vaikka turhan jännittävää :)
 

vsop

Jäsen
...JYPin pakistosta on nyt puhuttu jonkin verran ja Mäntymaata tuossa yllä kritisoitiin. Hätäinen ratkaisu oli tuo tasoitukseen johtanut purku. Lämäri 3 metrin päässä olevan Malmivaaran perseeseen ja turvalleen. Paniikkiratkaisu ja täysin #8 saa ottaa tämän piikkiinsä.

Mitä tulee muihin pakkeihin niin Kaijomaa on pahasti hukannut tasonsa, ollut hukassa enemmän tai vähemmä koko kauden. Mies hukkaa kiekkoa hyökkäyssinisellä joka ottelussa ja omassa päässä huonoja ratkaisuja ja myöhässä tilanteista. Jatkuvasti saa olla pelko persiissä kun Kaijomaalla on kiekko. Puhtaat paperit saa mielestäni pakistosta Koskinen, Välivaara,Malmivaara ja Viitanen.....
Lainasin nimimerkin tekstistä vain haluamani tekstin, en kritisoidakseni sitä vaan oma ymmärrykseni ko. tekstille. Kaijomaa on ollut jotenkin ulkona siitä tasosta, jonka vuoksi hänelle on jatkosopimustakin tehty. Onko syynä kauden aikaiset loukkaantumiset vai mitkä, niin siitä minulla ei ole tietoa. Parasta Kaijomaata en ole tämän vuoden puolella nähnyt.

Mäntymaa on taasen ollut heikompi kuin viime kaudella. KalPan maaliin johtaneessakin syötössä olisi ollut aikaa harkintaan syötön suunnasta. Tilanne olisi ollut aivan toinen tilanne jos syöttöä ei olisi tehnytkään, tästä olisi menneisyyden nimimerkki Pee myös samaa mieltä. (Harmi vaan, että kaveri on ikuisessa porttikiellossa Jatkoaikaan, sillä hänen näkemyksissään oli myös usein parikin muutakin pointtia kuin kuin olla turpa lääkällään johonkin yhteen suuntaan. Pointsit Peelle loppujen lopuksi kirjoitusten vireydestä vaikka joskus meni huonoksikin johtuen lienee vastakirjoituksen tasosta. Ymmärsin Peen pointteja usein, kinastelua en ymmärtänyt.)

Mutta näin on näppylät ja lainatakseni Radiojkl:stä kuulemaani kevennystä, joka ei ole minun keksimäni;
"JYP-KalPa -ottelusarjan tiimellyksessä on tapahtunut vakava eläinrääkkäystapaus. Kuopiossa ja Jyväskylässä on elävältä kalakukolta revitty höyhenet irti, joista tehdään Pekka Virralle untuvatakki".
Juttu jatkuu edelleen ja tästä vastakommenttina oli jotain seuravaa;
" nyt ne pilkkoo meitä".
Toivottavasti viihdyttävä ottelusarja jatkuu ja moderaattoreille iso kiitos toimista joidenkin nimimerkkien sanktioihin johtuneista toimenpiteistä.

Itse ottelusta vielä, että KalPa oli juuri tuon maalin verran parempi.
 

Anzzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,
Heitän tässä ilmoille vielä yhden näkökannan eiliseen ja aiempiinkin matseihin tässä sarjassa:

Miksi KalPa ei voittanut kahta ekaa peliään ja päässyt "omalle" tasolleen noissa matseissa? Varmaan syynä ovat mm.kaikenmaailman pomppumaalit yms. Jypille, mutta suurimpana syynä näkisin JYP:n paremmuuden satanolla noissa peleissä!! Parempi maalivahtipeli, parempi erikoistilannepelaaminen, kaksinkamppailut=kaikki JYPillä parempia.

Miksi KalPa voitti eilisen pelin ja ei päässyt omalle tasolleen? Varmaan osasyynä ovat mm.kaikenmaailman pomppumaalit yms. KalPalle, mutta suurimpana syynä näkisin KalPan paremmuuden tuossa pelissä!! Parempi tahtotila ja nälkä, parempi maalivahtipeli Oksalta verrattuna Tuokkolaan, uhrautuvuus esim alivoimalla joukkueen eteen=KalPalla parempia.

Moni on haukkunut Mäntymaan täällä pystyyn, mutta jos miehellä sattuu soppari loppumaan tämän kauden jälkeen, tervetuloa milloin vaan KalPaan!!
Mäntymaan tasoista pakkia kun ei KalPalta löydy yhtään kappaletta, ei edes lähellekään. Lähimpänä ehkä Ströbä, mutta en viitsi jatkaa tätä aihetta tämän pidemmälle. Onneksi jääkiekko on edelleen joukkuepeli ja vaikka toisella on paremmat yksilöt, ei se tarkoita automaattisesti voittoa tälle..Todennäköisesti tämä sarja hävitään 0-4...eikun 1-4, mutta ei voi mitään, parempi jatkakoon.

KalPa sai jokatapauksessa hurmoksen päälle eilisestä voitosta, ja se lupaa hyvää jatkoa ajatellen. Keskiviikkona on kaikki avaimet omissa käsissä tasoittaa ottelusarja tilanteeseen 2-2 ja jos näin käy, on se erittäin hankala paikka henkisesti Jypille. Jypillä oli kuitenkin mahdollisuus lyödä naula arkkuun käytännössä lopullisesti kotipelissään eilen, mutta siihen se ei pystynyt.

Niiralan Monttuun huomenna tulevat KalPa-fanit: lisätkää kierroksia vielä piirun verran lauantaista, mutta älkää buuatko/viheltäkö Immoselle, koska Ristokaan ei tykkää siitä.. Ja "kuningasta" se ei hetkauta kuitenkaan mihinkään suuntaan, vaan Jakke vaan nauttii siitä..=)
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Parempi voitti, niinhän se meni. KalPa pelasi selvästi ottelusarjan parhaimman pelinsä siihen paikkaan, missä sen piti iskeä. Ja niin myös kävi. Ei JYP huono ollut, tällä kertaa kuopiolaiset vaan osasivat olla parempia. Toni Mäkiahon tasoitusmaalissa oli toki tuuria mukana, mutta niin se yksi maali vain voi kääntää pelin suunnan. Teemu Hartikaisen voittomaali itsessään vastaavasti olikin sitten komea katsottavaa.

Tuomarilinja oli kyllä tähän saakka nähdyistä JYPin playoff-otteluista kenties kaikkein heikointa. Varsinkin Toni Mäkiaholle ja Sami Kapaselle tuomitut kaksiminuuttiset olivat varsin käsittämättömiä ratkaisuja. Toki täältä on helppo huudella, mutta kuitenkin.

Eihän siinä, johto ottelusarjassa edelleen. Keskiviikkona jatketaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös