Mainos

Ma 30.3.2009 JYP-KalPa (3.välierä)

  • 23 450
  • 92

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No niin. Kahdesta ensimmäisestä ottelusta lienee keskusteltu jo sen verran, että on aika siirtää huomio seuravaan koitokseen. Maanantaina Hippoksen Synergialla iskevät kolmannen välierän merkiksi yhteen kaksi varsin erilaisissa asetelmissa olevaa joukkuetta.

Kotijoukkue JYP on saanut pelin rullaamaan syksyn malliin ja tällä hetkellä näyttää siltä, että ei juuri ole väliä kuka on maalisssa tai mikä ketju kentällä, niin tasaista laadukasta suorittamista syntyy. Vaikea TPS-sarja antoin JYPille oivan opetuksen siitä, millä tasolla asenne ja tekeminen on joka ilta oltava, mikäli voittoja halutaan saada. Kirkkaimpana tähtenä tuikkii itseoikeutetusti koko liigan johtava höykkäysketju VIP. Oivaa taustatukea on playoffeissa äitynyt antamaan varsinkin Tuomas Vänttinen, joka pelaa tällä hetkellä huikealla tasolla. Myös pakisto on kivikova.

Vierasjoukkueella on hiukan vaikeampi tilanne. Voitot ovat 0-2 ja lääkkeitä JYPin tiiviin viisikkopelin murtamiseen ei ole tahtonut kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa löytyä millään. Molemmat maalivahdit ovat myös joutuneet nöyrtymään JYPin maalintekovoiman edessä, vaikka eivät sinänsä ole pettäneetkään. KalPan nuoret tekevät Teemu Hartikaisen johdolla kyllä sen, minkä pystyvät, mutta kokeneemman kaartin on pystyttävä nyt nostamaan tasoa ja kantamaan joukkuetta. Katseet kohdistuvat vääjäämättä Kapaseen, Sahlstedtiin, Mäkiahoon ja Strömbergiin. Näistä ainoastaan Mäkiaho on pelannut jotakuinkin halutulla tasolla ensimmäisissä kohtaamisissa.

Arvio: Mikäli KalPa ei saa Hippoksella avausmaalia ja sitä kautta hurmostilaa päälle, jyrää JYP dieselmäiseen tyyliinsä 3-5 maalia vieraiden jäädessä 0-2 maaliin. Mikäli voitto jää Hippokselle, on tilanne ottelusarjassa 3-0. Siitä asetelmasta KalPa ei enää nouse, se on varma. Vieraiden kannalta kyseessä onkin huomenna peli, jossa panoksena on toivonkipinän henkiinpuhaltaminen finaalista tai pronssimatsiin valmistautuminen.
 
Viimeksi muokattu:

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Vieraiden kannalta kyseessä onkin huomenna peli, jossa panoksena on toivonkipinän henkiinpuhaltaminen tai rantapallojen puhaltelu.
Ensimmäinen osa totta, toinen ei sillä onhan tämän sarjan häviäjällä vielä pronssipeli jäljellä.

Kylmä fakta on kuitenkin se että KalPan on pakko voittaa tämä ottelu jos meinaavat tästä sarjasta mennä finaaliin. JYP ei missään vaiheessa tule häviämään kolmea ottelua putkeen. Huomenna lisää aiheesta, nyt ei kykene enempää analysoimaan.
 

brahmabull

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, KalPa, PiPS
Menestyäksen Hippoksella KalPan olisi löydettävä samanlainen rytmi pelaamiseen kuin Rinkelinmäen voitetuissa peleissä. Tämä tarkoittaa paljon huolellisempaa pelitapaa, mitä tämän ottelusarjan aiemmissa kohtaamisissa on nähty.

Nyt niin Jyväskylän kuin Kuopion peleissäkin on ollut paljon pieniä asioita,joissa Jyp on ollu suvereenisti parempi; Lyhyet syötöt, ajoitukset, oman pään purut jne. Puhumattakaan liike-edusta, jolla KalPa on hyvin pitkälti porskuttanut tämän kauden liigassa. Jyp pääsee nyt syvältä kiinni KalPa pakkeihin, joka on kuolemaa Kalpa pelitavalle.

Juuri tällä hetkellä näyttää kuopiolaisittain kehnolta. Ei niinkään siksi, että Jyp johtaa voitoin 2-0, vaan siksi, että hurrikaani on pyyhkinyt yli pelin joka osa-alueella.

Kirvestä en nakkaa vielä kaivoon, mutta peli pitää vapautua ja parantua huimasti, jotta sarja olisi maanantain jälkeen 2-1.

Jos vaikka Jypin ajatus vähän karkaisi jo finaaleihin...
 

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Pienoinen pettymys on KalPa ollut, toisaalta oliko kuitenkin odotukseni vähän liian suuret? Ei KalPa nimittäin huonosti ole pelannut. Kuitenkin jotain vain puuttuu. Olisiko tässä nyt käynyt kuitenkin niin että mopolla on lähdetty moottoripyöräkilpailuun. Nyt vain maksellaan oppirahoja kovalla hinnalla. Mitä JYP on tehnyt muutaman kerran aiemmin sääleissä. Näennäisesti ovat hallineet mutta kylmät on sitten loppupelissä käynyt. Vastustaja vain rankaisee pienestäkin virheestä ja sen jälkeen ahdistaa. Niinkuin herra Jortikka tai Grönman mainitsi jossain vaiheessa jos molemmat joukkueet pystyy parhaimpaan niin JYPn parempi on selkeästi parempi kuin KalPan.

Mutta huomiseen, onko tämä nyt KalPan pakkovoitto osa kaksi. jos eilinen oli se ensimmäinen. Kauden aiemmat joukkueiden kohtaamiset huomioon ottaen niin KalPan on pelannut paremmin Jyväskylässä kuin Kuopiossa. Huomenna vaaditaan KalPalta lähes virheetön peli ja hurmos päälle. jotta kiinnitys voittoon tarttuisi kuopiolaiten otteeseen. Mutta tämä on mielestäni ensimmäinen kerta KalPalle tällä kaudella kun he ovat todella pakkovoiton edessä, miten nuori jopa osisittain kokematon joukkue kestää tämän. No tuo kokemattomuus on niin ja näin ei se JYPkään mikään kokenut ole Tietyllä tavalla KalPallahan on kokeneemmat pelaajat tähän sarjaan jos verrataan JYPiin. Mutta taas Kalpalla enemmän ensikertalaisia aikuisten sarjaan. Nyt mitataan paljon minkälaista keittoa Virta pystyy syöttämään ja luomaan henkeä huomiselle, uusi juttu tämä on myös hänelle. Eilisen ottelun jälkeisestä haastattelusta oli luoettavissa että Pekan eväät on syöty ja pientä alistumista. Pekka on uskonut täysin omaan pelitapaansa mutta nyt on jotain tehtävä. Tuolla pelitavalla ei vaan pysty voittamaan tätä sarjaa. Vaikka hieno onkin kun pyritään pitämään kiekkoa eikä roiskita mihin sattuu. Tällä pelitavalla vain tulee väkisinkin virheitä joista vastustaja iskee kuin cobra. saamaa lääkettä JYP söi viime vuonna Tapparaa vastaan ja maksoi oppirahoja miten playoffeja pelataan tuloksekkaasti.

Uskon että jos JYP pitää tämän tasonsa eikä lähde luulemaan että tämä sarja on taputeltu niin voitto on hyvin lähellä huomennakin ja sitä kautta finaali häämöttää. mutta loputkin pelit on pelattava, takaa on helppo tulla jo saa hengen päälle. Veikkaan että tämä sarja menee JYPlle 4-1 kolme seuraavaa peliä päättyy kotivoittoihin.
 

Kraztog

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Ac Milan,ManU,KuPS, Penguins
Davidilta loistava pohjustus peliin. KalPan konkari osaton on ruvettava ratkomaan nyt pelejä, varsinkin Kalle jäänyt pimentoon. Kahden pelin perusteella kotivoitto on se todennäköisempi vaihtoehto. Ei se pronssipelikään kuulosta hullummalta, toivottavasti Blues ja Kärpät vetävät sen 7 peliä.
 

Dhearted

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ei se pronssipelikään kuulosta hullummalta, toivottavasti Blues ja Kärpät vetävät sen 7 peliä.

Noin saattaa organisaation ajatuksissa asia myös olla, ainakin jonain tausta-ajatuksena. Nälkä tyydetty jo liiaksi välierissä. Sellaisisita lähtökohdista sarja etenee ja päättyy juuri niinkuin tällä hetkellä näyttää.
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Sillä kuuluisalla vedenjakajalla..

..tässä ottelusarjassa nyt sitten mitä ilmeisemmin ollaan. JYPin kotivoitto olisi kuopiolaisille todennäköisesti lähestulkoon se viimeinen naula arkkuun, mutta ottelun päättyessä vierasvoittoon syntyisi sarjaan kokonaan uutta eloa. Siltä osin luvassa onkin varmasti erittäin mielenkiintoinen kolmas vääntö joukkueiden välillä.

KalPa-leiristä suurin osa nuorista jampoista on tähän mennessä jättänyt itsestään positiivisen kuvan, mutta kokeneemmat pelurit ovat toistaiseksi allekirjoittaneenkin silmiin olleet vaisuhkoja jäällä. Toni Mäkiahon taisteluilme on toki ollut varmasti jokseenkin sellaista mitä kuopiolaisyleisö on toivonut, mutta esim. juuri Kalle Sahlstedtin otteisiin varmastikin KalPa-leirissä toivotaan parannusta.

Avausmaalihan se on jälleen oletettavasti isossa roolissa ottelun kulun kannalta. Josko se nyt olisi sitten Filip Riskan paikka onnistua siinä..
 

Ändy78

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, keväisin ei sympatiaa muille
Tiukkaa huomenna luvassa

Olin katsomassa sen runkosarjapelin, jossa Kalpa voitti Jypin vieraissa. Jos Kalpa pystyy samaan eli
a) pitämään JYPin mahdollisimman pitkään nollilla tai yhdessä maalissa
b) pelaamaan rauhallista, perusvarmaa ylivoimaa
c) saamaan ns. "tuuripompun tai kaksi", jotka johtavat maaliin
d) lähtemään reippaammin omista pois

--> Kalpalla on mahdollisuudet voittoon.

Toivottavasti JYPin kovalla työllä ansaittu onni jatkuu ja huomenna mennään 3-0. Jotenkin harmittaa kun toisen näistä on tiputtava.

OT.Itse ihmettelen tätä joiden JYP-fanien ylläpitämää "isoveli-asetelmaa". Kuitenkin Kalpalla on selvästi kapasiteetiltaan isompi halli kuin JYPillä, maailmanluokan pelaajaa joukkueessaan (Kapanen) ja erittäin lupaavia junnuja (kuten Härski) porukassaan.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
OT.Itse ihmettelen tätä joiden JYP-fanien ylläpitämää "isoveli-asetelmaa". Kuitenkin Kalpalla on selvästi kapasiteetiltaan isompi halli kuin JYPillä, maailmanluokan pelaajaa joukkueessaan (Kapanen) ja erittäin lupaavia junnuja (kuten Härski) porukassaan.

Eiköhän tuo tule ihan joukkueiden historiasta, keskinäisistä peleistä, mitaleista, sarjatasoista ym. Ei tuossa sen kummempaa...pientä hassuttelua vain. Huomenna ei hallille ehdi joten telkkariin tyydytään. Samalla konseptilla vain eteenpäin tässä sarjassa. Tuokkola luultavasti huomenna maalissa.
 

Maalari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Henkseleiden paukuttelu on tässä vaiheessa turhaa. Kaksi palloa on saatu, mutta kaksi saamatta, eli sarja on vielä niin kesken kuin voi olla. Jos JYPin joukkue alkaa fiilistelemään finaalitunnelmissa, niin noutaja tulee varmasti. Kalpa ei ole varmasti näyttänyt täyttä potentiaaliaan, joten ajatus ei saa karkailla. On vaikea kuvitella, että kalakukot olisivat päässeet neljän joukkoon pelillä, jota kahdessa ensimmäisessä pelissä on toistaiseksi nähty.

Maanantain ottelu tulee olemaan erittäin tärkeä molemmille joukkueille. Jos JYP onnistuu pitämään koti-etunsa, ottaa se aimo harppauksen kohti sarjan voittoa. Jos taas Kalpa onnistuu, niin se saa mahdollisuuden tasoittaa tilit keskiviikkona. Tällöin sarja olisi jälleen lähtöpisteessä. Joku on joskus sanonut, että vaikeinta jääkiekossa on pitää 2-0. Ollaan näennäisesti 'turvallisessa' johdossa, muttei sitten kuitenkaan olla.

Summa summarum varmasti sarjan tähän mennessä kovin peli tulossa.
 

Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Millä saumoilla KalPa voittajaksi tästä?

Hei,

Jatkan hiukan edellisen matsin edellä lorutteluani ja mietin, mistä KalPa voisi löytää lääkkeet JYPin kaatoon huomenna. En tätä toivo tällä kertaa, riittäköön tuo KalPan organisaation ja fanien ylisympatiseeraaminen ennen lauantain peliä. Jotenkin ei ole vaikeaa kaivaa sympatioita KalPalle tuon TPS-sarjan ryönäämisen ja itkemisen jälkeen...toki niin, että sekin oli asiallista vielä alussa.

Asiaan: tässä KalPan eväät huomiselle.

1) Pekka Virta: en tiedä miksi, mutta Pekassa on ollut toistaiseksi tässä sarjassa nähtävissä liikaakin sitä "pikkuveikka" -henkeä. En ole nähnyt Pekassa Suikkasmaista röyhkeyttä ja äijäilyä johtajuudessa. Ehkä aistin väärin, ehkä en. Kuitenkin jotenkin Pekka on ollut liian alistunut jo 1. tappion jälkeen. Ja tyytyväinen. Freudilainen lipsahdus oli ehkä tuo lausuntonsa heti tappion jälkeen. Pointti: johtajan on itsensä ensin noustava voittajamission taakse (lue: vrt. "Tamin kolme askelta unelmaan") ennen kuin muu joukkue voi uskoa asiaansa. Toivonkin, että Pekka on saanut karisteltua oman tyytyväisyytensä HPK:n kellistämisestä Niiralan takapihan roskalavalle ja puskee joukkueeseensa sopivan latauksen vihaa, jolla JYP on kaadettavissa huomenna Synergialla.

2) Kapasen Sami. Kyllä, mies on pelannut superhienon kauden ja ansaitsee kaikki kehumme, kuten Immonen täällä päässä. Mutta nyt on vaan kliseisesti Samin noustava tasolleen ja väännettävä maali vaikka yksin, takaperin luistelulla ja Tuokkolan (?) panssareiden läpi. Mikään ei auta Samia siinä, että nyt vaan tulisi herra iso herran johtaa kentällä joukkojaan samalla asenteella kuin Virran toivon mukaan penkin takana. Perkele!

3) JYPin huono lataus. Kahden ensimmäisen pelin nähneenä se nyt vaan menee niin, että JYPin finaalikiilto silmässä on parhaimmillaan / pahimmillaan se kolmas puuttuva tekijä, jonka kautta KalPa voi huomenna kellistää JYPin Synergialla. Jos Jyväskylässä ollaan jo mietitty tulevia vastustajia tai nautittu edellisistä peleistä pitkän kaavan kautta lauantai-illan huumassa, niin se voi olla juuri se ratkaiseva lenkki huomista ajatellen.

Listaa voisi jatkaa, mutta mielestäni näiden kolmen tekijän yhteisvaikutuksessa lepää KalPan saumat huomenna. En ymmärrä itseäni, kun mietin, että olis jotenkin "oikein", että KalPa voittais ainakin ne 1-2 peliä tässä sarjassa. Ehkä tämä empatiapaska syntyy siitä, kun muistelee JYPin viime kauden esityksiä Tappara-sarjassa. Edelleen olen sitä mieltä, että JYPin olisi siitä sarjasta pitänyt mennä jatkoon. Ei, en tarkoita että KalPa ansaitsisi nyt samaa, mutta kuitenkin olis sääli KalPan hienolle kaudelle, jos liian helpolla JYP veisi koko sarjan. Ja ei, tietenkin ymmärrän, että JYP voi edelleen hävitä koko sarjan. Ei ole nyt helppoa viestiä, mitä yrittää sanoa ;)

Jupa
 
Nyt on käsillä sellainen ottelu, jossa JYP:in tulee antaa säälimätön surman isku KalPalle.

Tämä tarkoittaa jatkuvaa Strömberin ajelemista. Erinomaista valintaa prässin ja trapin välillä. Molempien maalinedustojen voittamista ja tehokasta erikoistilanne pelaamista. Näiden asioiden yhdistäminen loistavasti valmistettuun JYP:iin varmistanee 3-0 sarjajohdon. Toisaalta KalPalle ei voi antaa yhtään siimaa, koska ne siat nousevat sarjaan mukaan jos JYP antaa siihen pienenkin mahdollisuuden.

Olo on luottavainen, koska JYP on tällä kaudella ollut parhaimmillaan tilanteissa, joissa joukkue haistaan saaliin veren nokassaan ja lähtevät voittamaan jotakin. Kuitenkin KalPa on aina valmis yllättämään kuten saimme usein runkosarjassa havaita; kuinka usein KalPan lennon pitikään päättyä, mutta tuloksena olikin voittoputki ja uusi mahdollisuus taistella runkosarjan voitosta.

Loppuun en malta olla provosoimatta, joten tästä sinne Kuopioon suurella rakkaudella: Kalpa!
 

NemI

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Minusta KalPa ei ole kyennyt antamaan jypille vielä kunnon vastusta. Peli näyttää keskeneräiseltä ja väsyneeltä. HPK-sarja venyi KalPan osalta vähän liian pitkälle, mutta periksi ei olla silti antamassa, ilmaiseksi täällä ei saa mitään! Ongelmaksi voisi kuvitella sen, että jo nyt on pelattu ''yli-odotusten'', mistä riittävä nälkä jatkoon?

Virralla lienee tähän avaimet. Virta on omassakin leirissään hyvin kistelty hahmo. Joko hänen tyyliään rakastaa, tai sitten vihaa. Tunne, kuin tunne, aina sata prosenttisena. Virta on vienyt KalPan pitkälle,niin pitkälle, ettei kukaan tuskin uskaltanut edes haaveilla tästä, paitsi eräs muuan Susj-Jussi. Miksei Virta, joka nosti KalPan A-junnutkin pohjamudista, nostaisi myös edarinjoukkueen jälleen uuten ätmösfääriin?

Vaikka meillä on takissa paskaa jo 2-0, niin mitään ei ole vielä hävitty. Eikä mitään anneta ilmaiseksi. Siksi aina kannattaa taistella, niin myös tänään!! Sitä voittoa haetaan siis tänäänkin!

Me
lähdettiin tähän kauteen sijalta -13 ja runkosarjassa jäätiin hyvistä otteista huolimatta sijalle -6. Nyt jos koskaan olisi aikan ottaa tilastoon plusmerkki. Me ei olla voitettu vielä mitään, vaikka takana onkin odotuksiin nähden hyvä sesonki. Tie on auki, KalPa ja nyt on aika ottaa seuraava askel!
 

pleijjeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue
Tänään olisi kurssi tästä kelluvasta laivasta käännettävä myötätuuleen. Mikä sitten saisi tämän kurssi muutettua? Virran/Kapasen palopuhe pelaajille bussimatkalla Jyväskylään? Sarasvuon jonniijoutavat voittajaseminaarihöpinät? VHS:lta katsottu -91 voitto JyP HT:sta tai ratkaiseva Mestis-finaali vuodelta -05? Jotain tarttis ainakin tehdä. Ketjulotto ei ole auttanut, eikä auta, tässä ottelusarjassa joten siihenkään Virta ei voi enää turvautua.

Loppupeleissä paljon on kiinni siitä omasta pelaamisesta ja uskalluksesta pelata omaa peliä. Toisaalta pitäisi uskaltaa heitellä niitä pitkiä kiekkoja sinne vastustajankin päätyyn jos alkaa näyttämään sille, että kaveri tulee jyränlailla ylitse jo ennen omaa sinistä.

Muutamia onnistumisia toivoisi tälle illalle. Killerille se otsalamppu siihen kypärään jotta löytäisi pois sieltä pimennosta. Pakeille toivoisi jotain rauhoittavaa (ei nukuttavaa!) droppia, jotta ne avaukset lähtisi sieltä omasta päästä eteen päin. Ehkäpä paljon duunarihommia paiskoneet Laakso&Salo voisivat saada palkinnoksi ottelun avausmaalin sillä duunarityylillään... Toivotaan toivotaan, mutta tää ottelu olisi pakko voittaa jos halua jatkaa taistelua vielä on!
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Uskomattoman hienoa peliä JYPiltä tähän mennessä! Jos TPS-sarjassa ei uskaltanut paljon välierävastustajaa arvioida, niin nyt on kyllä jo ajatukset karanneet finaalin puolelle. Ja salaa toivoo että KalPa voittaisi edes yhden jotta saataisiin vielä yksi kotipeli vielä perjantaille niin että pääsisi itsekin paikalle! Näin ajattelee ylimielinen nousukasjoukkueen fani - eihän tässä omiakaan ajatuksiaan ymmärrä, kun ei viikkoon ole tarvinnut jännittää jääkiekon vuoksi vaikka ollaan vielä jatkossa!

Toivottavasti kotijoukkue ei ole yhtä lailla onnesta ymmyrkäisenä, vaan tajuaa että vielä on pelattava. Tilanne on vasta 2-0, ja tänään se voi olla 2-1 ja sitten ollaankin hurmosmaisen Montun edessä keskiviikkona. Kannustuksesta tuli muuten mieleen, että jossain moitittiin, että Synergialla ei osata oikein kannustaa jos oma joukkue on tappiolla - no hemmetti sentään kun me ei tällä kaudella juurikaan olla oltu tappiolla niin ihmekös tuo! Ei vaan osata kun tilanne on ihan uusi! Uskomaton kausi menossa.

Ja niitä onnistujia. VIP on taas hirmuvedossa. Vaikka Immosta hehkutetaan aina ja ihan syystä (hyvä Lampinen :), samoin Pihlmania aina kun mahdollista, niin soisi kyllä Virtasenkin saavan mediahuomiota. Vemmu on kirjaimellisesti elämänsä vedossa ja pelaa uskomattomalla tasolla illasta toiseen!

Harri Pesosen maali lämmitti mieltä. Oli aivan varmaa, että #82 jossain vaiheessa osuu maaliinkin, sen verran kaveri on järjestänyt itselleen paikkoja. Kun miettii millä itseluottamuksella Pesonen veivaili ennen maalia, niin voi vain kuvitella millaisia kiemuroita on luvassa nyt kun itseluottamus on entisestään kasvanut onnistumisen myötä.

Ja sitten se "neloskenttä" - Vänttinen, Riska ja "selänpesijä" Sipiläinen - voi luoja mitä peliä! Sipiltä ratkaisumaaleja, Riskalta aivan valtavasti pommeja ja vastustaja kuumentamista ja Vänttiseltä ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä, alkaen kiekon syömisestä, veiveistä ja taklauksista maaleihin ja vastustajan hiillostamiseen.

KalPan täytyy jotenkin muuttaa pelitapaansa pärjätäkseen. JYP on mainiosti onnistunut siinä, ettei puolustuspäässä lähdetä kulmiin juoksemaan vastustajan perässä. KalPan tulisi tehdä huomattavasti enemmän nopeita hyökkäyksiinlähtöjä, vaikka nykyinen hidas jalkapallotyyli onkin kaunista katseltavaa (paitsi silloin kun Riska ja Vänttinen ovat kentällä - auts!).

JYPin peli on ollut samanlaista kuin tepsiä vastaan kotipeleissä: ainoa ero on, että töpsyköitä vastaan saatiin 40-50 laukasta maalia kohti joka pelissä ja maalissa oli Salaknaattoori-torjuntarobotti. Nyt on saatu vain 30 torjuntaa Mikoille peleissä. Eli siihen nähden KalPa pelaa hyvin, koska JYP on tehnyt noinkin "vähän" maaleja.

Illan pelistä. Toivottavasti JYP voittaa. Kivahan se olisi KalPallekin onnea suoda mutta parempi ettei kuitenkaan meidän kustannuksella.

Milloin muuten Nelosen/Canalin studiossa aletaan rahdata paikalle keskisuomalaisia kiekko-ikoneita tyyliin Mikkilä, Kurkinen, Rastela, Lindroos tms. noiden Pietilöiden ja TPS-sankareiden sijaan?
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Tästä voitto niin voidaan pitää finaali paikkaa jo lähes varmana. Pahimpana miinana näkisin JYPin latauksen. Kalpaa vastaan ei saa helppoja voittoja vaikka ollaan kaksi edellistä peliä voitettu kolmella maalilla.

Toivottavasti lataus säilyy ja pelitapa on yhtä tyrmäävä mitä kahdessa edellisessä pelissä. Kuka on maalissa lienee suurin kysymysmerkki veikkaan kuitenkin Tuokkolaa.

Meinasikohan Nelonen näyttää kaikki JYPin kotipelit tästä sarjasta vai mikä on meininki?
 
Suosikkijoukkue
Kalpa
Säälipleijarit?

Näitä tämän ottelun aiempia pohjustuksia lukiessa huomaa Jyp-fanien jo hieman säälivän Kalpaa ja ikäänkuin toivovan saavansa hieman paremman vastuksen, annetaan Kalpalle esim. eväitä Jypin kaatoon jne. Ovatko nämä nyt ne säälipleijarit? Kyllä kahta aiempaa kohtaamista ajatellen sääliksi on käynyt itsellekin tuo Kalpan pelaaminen ja on vaan ihasteltava tuota Jypin pelaamista.

Kalpa on ollut toistaiseksi täysin aseeton neljällä ketjulla jyräävää Jyppiä vastaan. Jotenkin Kalpan pelaaminen on aivan eri näköistä kuin mihin on totuttu. Normaalisti Kalpa halllitsee pelejä lähes suvereeniin tyyliin, vie kiekon helposti hyökkäysalueelle, pyörittää kulmapeliä ja saa aikaan loistopaikkoja tuhlattavaksi asti. Nyt Kalpa ei pääse hyökkäysalueelle sisään juuri millään, kulmapelaamisessa pikkumiehet niitataan tylysti seinään ja kiekko otetaan pois, maalinedustalle ei ole mitään asiaa ja vastustajan veskarit poimii vedot kuin marjoja vaan. Ylivoima on surkeaa kiekon siirtelyä maalin takana kahden pelaajan toimesta ja lopulta syötetään pakille joka laukoo helpon vedon maalivahdille torjuttavaksi (kun ei ole kuin yksi mies maalin edessä ja se on helppo ottaa kiinni kolmen Jyp-pelaajan toimesta).

Mistä tämä sitten johtuu? No varmasti suurelta osin Jypin paremmuudesta. Jypin puolustus on timantin kova, isokokoisia fyysisiä ja varmoja puolustajia on pakisto pullollaan ja oman maalin edusta pelataan äärimmäisen tarkasti. Lisäksi maalivahdit ovat esittäneet mainioita otteita, niin mikäs siinä on pelatessa. Hyökkääjät puolestaan ajavat ahnaasti kiinni Kalpan pakkeihin heti kun nämä saavat kiekon haltuunsa, eivätkä nämä pääse siten rauhassa hallitsemaan kiekkoa ja hakemaan avausta. Ylivoima Jypillä on puolestaan jäätävän kovaa, ainakin ykkösylivoiman osalta. Kiekko liikkuu nopeasti mieheltä toiselle ja tilanteita syntyy. Lisäksi Jypin pakeilta löytyy ylivoimalle tarvittavaa tulivoimaa (esim. Malmivaara 2 x yv-maali).

Kuvaavaa tämän ottelusarjan kannalta lienee edellisen kohtaamisen toinen maali, jossa Kalpa pakit (Strömberg ja Kukkonen) 2 vs. 2 tilanteessa surkuhupaisasti törmäsivät keskellä puolustusaluetta toisiinsa ja kaatuivat nurin, jonka seurauksena Jypin kaksikko Immonen-Virtanen 2 vs. 0 tilanteesta niittasi surutta kiekon reppuun.

Mitä tässä pitäisi tehdä että ottelusarja edes muuttuisi tasaisemmaksi? En minä tiedä. Eikä taida tietää Pekka Virtakaan. Ehkä ainoa keino on se, että Jyp alkaisi unelmoimaan jo finaalipeleistä ja unohtaisi pelata näitä pelejä.
 

Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä se niin vain on, että jos JYP tämän ottelun vie, alkaa toinen finalisti olla melko selvä. Kalpan voittaessa sarja saattaa kääntyä, mutta se edellyttää JYPin lievää jäätymistä, sekä Kalpan pelin selkeää parantumista. Oikeastaan Kalpan pitää voittaa kaksi seuraavaa peliä, jotta sarja todella voisi kääntyä kuopiolaisille. JYP on selkeästi parantanut peliään TPS-sarjasta, eikä Kalpa toisaalta ole yltänyt sille tasolle mitä odotin. Virtakin on ollut ensimmäisen tappion jälkeen alistuneen oloinen.

Tänään Kalpan on laitettava kaikki peliin, ja toivottava jyväskyläläisten höntsäilevän parin selkeän voiton jälkeen. Sarjan jännityksen kannalta toivotaan Kalpan voittoa tänään. En usko JYPin vievän tätä sarjaa 4-0, joten Kalpa voisi napata sen ensimmäisen voiton tänään.
 

VP78

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tukala alkaa olla tilanne. Kyllä JYP on ollut selkeästi parempi kahdessa aiemmassa kohtaamisessa. Mutta vielä ei ole mitään jaettu. Vielä on mahdollisuus KalPallakin. Kovin vaan näyttää vaikealta edellisten pelien perusteella. Oma peli pitäisi saada ehdottomasti parempiin uomiin ja vetoja sisään, muuten nokkii piru! Hieno kausi kuopiolaisittain tähän mennessä, joten toivoa pidetään vielä yllä. Ensimmäinen maali taas varsin merkittävässä roolissa..KalPan pitää nyt pystyä parhaimpaansa!!
 

Vanha mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp ja Suolahden Urho
Kalpa

Ihmeteltiin sitä, että miksi jypiläiset eivät dissaa kalpaa ja ovat muutenkin myötämielisiä...??

No sehän on ihan selvä, että molemmat joukkueet ponnistaa sellaisista olosuhteista, ettei voi tuntea muuta, kuin suurta sympatiaa niin kalpaa, kuin jypiäkin kohtaan. Minulle oli ennen tämän ottelusarjan alkua aivan sama kumpi näistä joukkueista menisi jatkoon. Ja se että jypi oli niin pirun kovilla Tps.ää vastaan laittoikin arvelemaan, että Kalpa sarjan lopulta vie. Kaikki kunnia Tps:lle se nimittäin pisti jypin tosi ahtaalle.

Parastahan olisikin ollut, jos nämä veljekset olisivat olleet koppuottelu pari.

Lopputulos veikkaus tältä illalta 4-2
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Meinasikohan Nelonen näyttää kaikki JYPin kotipelit tästä sarjasta vai mikä on meininki?

Noinhan se menee jos joka toinen tulee neloselta ja toinen canalilta. Aika sama tässä tapauksessa kumpi tulee, koti- vai vieraspeli.

Mikäli tänään voitto napsahtaa niin keskiviikkona voi olla Kuopioon lähtö lähellä. Tänään kuitenkin vielä kotisohvalta, kun hallille ei pääse. Pari kaljaa ja voitto kotiin!
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Meinasikohan Nelonen näyttää kaikki JYPin kotipelit tästä sarjasta vai mikä on meininki?

No jos edellinen näytettiin ja tänään näytetään, kaikki kotipelit on siinä jo näytetty. En nimittäin usko kolmatta enää tulevan.

Jos saa omaa valmentajaa vuoden takaa lainata, tämä peli on nyt KalPalle "voitto tai kuolema". En kuitenkaan jaksa mitenkään uskoa, että KalPa pystyisi tätä jälkimmäistä vaihtoehtoa välttämään. Parin aikaisemmista peleistä ole nähnyt vain osittain KalPa-JYPin Canalin uusinnassa, mutta jo se pätkä vakuutti siitä, että JYP vaan jyrää rutiinillaan ja KalPalla on jo nyt tyytyväinen fiilis. Entistä enemmän täällä luetut raportit tukevat tätä mielikuvaa. TPS-sarjasta JYP näytti ainakin oppineen sen, että ei näitä sarjoja ennakkoon voiteta, nyt siitä yli kasvettua ei enää anneta tuumaakaan ilmaiseksi vastustajalle.

KalPa kasvoi upeasti tällä kaudella, mutta se purkautui jo puolivälierävoitolla HPK:sta. Sama oli Bluesilla kaksi kautta sitten - Tapparan kaatuminen puolivälierissä sai fanit riisumaan paitansa ja välierien päätyvän voitoitta pronssiottelupaikkaan. Ensi vuonna KalPa on vuoden vahvempi ja kokeneempi, silloin tässä tilanteessa asiat pystytään käsittelemään paremmin. Hieno kausi Kuopiolle ja KalPalle, mutta loppuun asti ei ole vielä aika mennä. Ehkä muutaman vuoden sisään kuitenkin?
 

pleijjeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue
Sama oli Bluesilla kaksi kautta sitten - Tapparan kaatuminen puolivälierissä sai fanit riisumaan paitansa ja välierien päätyvän voitoitta pronssiottelupaikkaan. Ensi vuonna KalPa on vuoden vahvempi ja kokeneempi, silloin tässä tilanteessa asiat pystytään käsittelemään paremmin. Hieno kausi Kuopiolle ja KalPalle, mutta loppuun asti ei ole vielä aika mennä. Ehkä muutaman vuoden sisään kuitenkin?

Vähän niin kuin tuolla naapurissakin. Paljon saisi yhtäläisyyksiä viime kauden JYPistä tämän kauden KalPaan kuin mainittuun Bluesiinkin kaikkine paidan riisumisineen. Eikä tämä liidon loppuminen kalkkiviivoilla haittaa mikäli KalPa seuraa JYPin ja Bluesin esimerkkiä kasvamalla seuraavaksi kaudeksi jälleen pykälää kovemmaksi luuksi.

Vaikka mieli tekisi luovuttaa tämä sarja jo tässä vaiheessa niin takaraivoon hakkaa jokin pikkupiru kilpilogoa ja kertoo, että voittamalla tänään saattaisiin se hyvä "flow" takaisin ja kaikki olisi edelleenkin mahdollista. 2-1 otteluvoitot ei merkkaisi vielä yhtään mitään. Uskon, että tämä myös KalPan pukukopissa ollaan ymmärretty ja KalPa tulee rähinä-asenteella tähän otteluun. Nyt ei ole enää mitään hävittävää!
 

Bosse

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Diskos
Pienoinen pettymys KalPa on tähän mennessä ainakin minulle ollut. Varmasti siellä pientä väsymystä alkaa jo pojilla olla, varsinkin kun sarja on jo 2-0. En usko silti, että KalPa vielä on luovuttanu ja Kalpan sauma piileekin tänään siinä, jos he onnistuvat pari ensimmäistä maalia tekemään. Mutta, jos JYP tekee ensimmäisen maalin, alkaa KalPan eväät olla aikalailla syöty. Toivotaan tiukkaa ja jännää matsia.

PS. Yksi seisomalippu löytyy, kysy YV:llä.
 

pleijjeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue
KalPa tänään:

Teemu Hartikainen - Sami Kapanen - Toni Mäkiaho
Mikko Kukkonen - Mika Strömberg

Aatu Hämäläinen - Kalle Sahlstedt - Tuomas Kiiskinen
Timo Seppänen - Ville Varakas

Timo Salo - Tapio Laakso - Toni Hyvärinen
Jussi Timonen - Juha Alastalo

Niko Mikkola - Joonas Riekkinen - Jyri Junnila
Pasi Hirvonen - Tommi Jokinen

Mika Järvinen
(Mika Oksa)

---- lähde: kalpa-hockey.fi

Kapanen vaihteeksi sentterinä, Killeri kakkosessa, junnukenttää pilkottu osiin.. En muista nyt minkälaisella kokoonpanolla lauantaina KalPa oli liikenteessä mutta pientä viilailua näyttää Virta yhä harjoittavan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös