Tämä oli mielenkiintoinen juttu. Ja olen sitä itsekin joskus miettinyt että miten kauan Suomessa kisataan maailmancupia mäkihypyssä. Jos ei ole hyppääjiä, niin ei tule menestystä eikä ole katsojia. Ja pikkuhiljaa katoaa myös valmennusosaaminen ja sen jälkeen myös kabineteissa vähenevät suomalaiset.Satojen tuhansien eurojen menetykset, joista kärsii koko hiihtourheilu
Tähän on tultu eli suomalaisen mäkihypyn rämpimisellä tullee olemaan isoja seurauksia koko kansalliselle hiihtourheilulle, jos suuntaa ei saada käännettyä.
Linkki: YLE/Urheilu
Eli tilanne on se, että jos suunta jatkuu samana ja mäkikisoja ei enää järjestetä, niin tulot tippuvat ja se vaikuttaa muihinkin lajeihin. Eli kannattaisiko nyt niistä mäkihypyn turvin saatavista tuloista kohdistaa isompi osa sitten mäkihyppyyn jos se siitä vielä lähtisi. Ja jos sillä saisi turvattua osakilpailujen järjestelyt jatkossakin. Eihän lisärahalla junioreita saada enempää mukaan, mutta jos edes sen B-maajoukkueen saisi taas henkiin.
Mutta oikeastaan itselleni se mielenkiintoisin yksittäinen kommentti tuossa jutussa oli Mika Kulmalalta:
"Suomalaisessa mallissa liitto on tapahtuman suuri rahoittaja, eikä esimerkiksi paikallinen matkailumarkkinointi ole merkittävästi rahoittamassa tapahtumaa, kuten usein Keski-Euroopassa, Hiihtoliiton entinen toiminnanjohtaja Mika Kulmala arvioi."
Vähän tähän liittyen kirjoittelin jo maastohiihtopuolella. Eli Suomessa seurat saavat rahansa jäsenmaksuista, kilpailujen osanottomaksuista ja makkaranmyynnistä. Ja tuon jutun perusteella liitto saa rahansa pääasiassa televisio-oikeuksista (ja tietenkin valtiolta ja peliongelmaisilta). Ilmeisesti muissa maissa saadaan myös yhteistyökumppaneilta rahaa. Jotenkin olen siinä käsityksessä että olemme aika kehitysmaa tällaisten sponsorointiasioiden suhteen. Tietenkään mikään firma ei anna rahaa ilman että saa sillä jotain vastinetta. Mutta onko sitten niin että esimerkiksi Keski-Euroopassa matkailuala pystyy hyödyntämään maailmancupin osakilpailuja ja sen kautta saavat lisää tuloja? Miksei tämä toimi Suomessa?
Ilmeisesti muissa maissa kuitenkin nähdään että maailmancupin osakilpailujen järjestäminen muissakin pohjoismaisissa hiihtolajeissa kuin mäkihypyssä on järkevää taloudellisesti. Eli Suomessa pitää saada se mäkikisa mukaan viikonloppuun, jotta ei tule tappiota. Muualla (pl. Holmenkollen) voidaan järjestää pelkät hiihtokisat. Tuskin nyt ihan hyväntekeväisyytenä noita järjestävät.