Lukon tiedotuspolitiikka

  • 547 869
  • 2 347

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Toki siinä on taas sitten se "riski", että ne joilla ulkomaan optiot menee umpeen 30.4. niin jäävät julkaisematta, tai jos ne julkaistaan ja onnistuvat saamaan diilin tuon reilun kahden päivän aikana, niin taas näytetään jokatapauksessa hölmöltä, ellei sitten 1.5. järjestetä näiden osalta jotain Vappu-spesiaalia. Lukon tiedottamisen viimeaikojen perusteella Vapun-päivänä on turha kyllä odottaa mitään.
No periaatteessa juuri näin taisi käydä esim Revon kanssa viime keväänä kun LS:n Mäkeläinen bongasi hänet heti vapun jälkeen Lukon treeneissä.
Ja veikkaan/toivon että on otettu opiksi tuosta viime kevään casesta jossa yhtäkkiä ykkösveskari ja kannattajien suosikki vaan yhtäkkiä bongataan treeneistä vaikkei sopimusta ole julkaistu.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Fanit tietysti toivovat aina tuota, kun osa huhuista kuitenkin varmoja. Mutta jos markkinointi-arvoa miettii, niin kyllä se kannattaa puskista sitten myöhemmin tuoda
Mihin tämä perustuu? Melkein väittäisin päinvastaista, kausikortteja ja yhteistykummaneita on helpompi markkinoida kesän aikana kun on jo tiedossa kovat hankinnat. Yhden pelaajajulkistustilaisuuden markkina-arvo ? Mitä hyötyä siitä olisi julkistaa myöhemmin? Riski sille että tieto on vuotanut jo etukäteen on suurempi eikä ole enää mikään yllätys.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No periaatteessa juuri näin taisi käydä esim Revon kanssa viime keväänä kun LS:n Mäkeläinen bongasi hänet heti vapun jälkeen Lukon treeneissä.
Ja veikkaan/toivon että on otettu opiksi tuosta viime kevään casesta jossa yhtäkkiä ykkösveskari ja kannattajien suosikki vaan yhtäkkiä bongataan treeneistä vaikkei sopimusta ole julkaistu.

Voihan esim Revon ja/tai Hakulisen sopparit julkaista ja mainita samalla, että heinäkuun loppuun asti optio lähteä ulkomaille. Jos siis tuollaiset sopparit ovat olemassa.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Fanit tietysti toivovat aina tuota, kun osa huhuista kuitenkin varmoja. Mutta jos markkinointi-arvoa miettii, niin kyllä se kannattaa puskista sitten myöhemmin tuoda.
Faneillehan tätä hommaa tehdään.

Varsinkin epäonnistuneen kauden jälkeen iso markkina-arvo olisi myös julkistaa joku isompi sopimusuutinen. Mielikuvia kannattaa myydä jo hyvissä ajoin. Ihan kausikorttien ja fanituotemyynninkin vuoksi. Asiakkaiden rahoista on kova kilpailu.
 
Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Voihan esim Revon ja/tai Hakulisen sopparit julkaista ja mainita samalla, että heinäkuun loppuun asti optio lähteä ulkomaille. Jos siis tuollaiset sopparit ovat olemassa.
Voi toki, mutta se ei ole Kallen/Lukon tapa. Enkä mä oikein tiedä tykkäänkö itsekään tuosta että julkaistaan iso sopimus ja sitten tiedotteen lopussa lukee että saattaa kuitenkin siirtyä ulkomaille.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Nyt kun tuota uutta konseptia on mutustellut niin näkisin jatkollekin tilausta. Kauden aikana ohjelmassa voisi olla henkilökuvia, otteluun valmistumisesta yms. rennolla otteella asia pitoista sisältöä. Joka viikkoinen "lähetys" olisi liikaa, mutta esim. kahden viikon välein.
 
Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Nyt kun tuota uutta konseptia on mutustellut niin näkisin jatkollekin tilausta. Kauden aikana ohjelmassa voisi olla henkilökuvia, otteluun valmistumisesta yms. rennolla otteella asia pitoista sisältöä. Joka viikkoinen "lähetys" olisi liikaa, mutta esim. kahden viikon välein.
Ja ilmestymisväliäkin tärkeämpi on säännöllisyys. Eli ei niin että tehdään jos jaksetaan tai jos saadaan myytyä sponsseja riittävästi.
 
Shubert

Jäsen
Suosikkijoukkue
RL1936
Tänään arvoisat Lukko-perheen jäsenet vuorossa Late night show with Ojalan kouru. Noniin Lebe, jos mietitään kauteen valmistautumista niin siitä löydetään varmasti yhtäläisyyksiä rännien puhdistamiseen? Tänään vieraana myös kouruasentaja Markku, ihan pakko hei kysyy.
 
MPN

Sanotaan että tämä olisi hyvää huumoria, ellei olisi 100% totta.
 
Äksönn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lugu
Siitä on nyt aika tarkkaan kuukausi, kun Lukko sosiaalisessa mediassa kiitti kannattajia ja yhteistyökumppaneita kuluneesta kaudesta. Samalla kerrottiin että nyt on huolellisen sisäisen analyysin vuoro, jossa kausi käydään läpi.

Toimitusjohtaja kertoi viikko tämän jälkeen että sisäinen prosessi käydään huhtikuun loppuun mennessä läpi. Maanantaina on toukokuu. Toivottavasti selkeä, jämäkkä ja avoin ulostulo tulee ensi viikolla, viimeistään.

Ihan ettei pääsisi vain unohtumaan tässä uusien, huippupelaajien julkaisujen sateessa ja show tunnelmassa. Tärkein edellä vielä uupuu.
 
Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
PTDT in memoriam 23.-30.9.2023

Vaikka en mitään syyllisten henkilöiden jahtaamista ja julkista mestausta kannatakaan, olen pitkälti samaa mieltä. Kaipaan nimittäin vastausta siihen missä asioissa valmennus on tehnyt virheitä etenkin vuodenvaihteen jälkeen.

Perustelen tätä sillä, että meillä on väitetysti Suomen mittakaavassa huippuluokan suorituskykyvalmentaja ja joukkue, jonka pelinopeus hidastui silmissä ja kollektiivinen itseluottamus katosi kuin tuhka tuuleen kevään aikana. Kuunneltuani @1936 &co. podcastin hienosta Hakkarais-jaksosta nyt ekan puolikkaan olen aika vakuuttunut siitä, että tuollaisella kokemuksella tätä suorituskykypuolta ei ole voitu ryssiä ellei siellä valmennuksessa joku hierarkiassa ylempänä oleva ole teipannut Hakkaraisen suuta jesarilla umpeen.

Nyt jos tästä sisäisestä pyykinpesusta ei mitään kerrota ulos, jää meille ulkopuolisille helposti sellainen käsitys, että tämä suorituskykyvalmentajan rekry on ollut täysi floppi ja tuossa helmikuisessa haastattelussakin mies puhuu ihan pehmoisia.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kieltämättä kävi itselläkin mielessä tuosta kokkikornerista, että tästä varmaan tulee sanomista. Muuten ei oikein valitettavaa itsellä, kyllä ne lattialle pudonneet palaset ainakin teoriassa joku/jokin syö mutta sitä ns. kevyesti suolattua soppaa ei kyllä syö kukaan eikä mikään.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mun mielestä kokonaisuus parani. Sanotaan näin, että paljon sitä pelleilyä sallitaan tv-ohjelmissa jne, että pitääkö tästä nyt sitten uhriutua. No jokainen tavallaan.

Toivoisin ehkä tuolta toiselta tyypiltä jotain tähän enemmän tai sitten ei olisi ollenkaan mukana. Näyttää vähän pakotetulta. Nytkin tuo loppui siihen, että "vedä rumpusoolo" ja sitä ei tullut. Tosin ei se välttämättä mitään toisi, jos ei oikeasti ole hyvä rummuilla.

Parempi suunta joka tapauksessa ja ihan selvästi palstaa oli myös luettu.
 
Äksönn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lugu
EIhän näitä komedia / stand-up juttuja kannata niin tosissaan ottaa. Yleensä mitä enemmän vedetään yli, sen parempi.

Tuota vieraat kädet / sotketaan naama ja keittiö-sketsiä on tullut iät ajat, osalle toimii osalle ei. Pääasia että yritystä löytyy. Sovitaan vaikka että kala ja vihannekset olivat ylittäneet viimeisen käyttöpäivän.

Itse odotan jo seuraavaa.
 
RaumTiger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Kolla/Rauma Tigers, New York Rangers
Kyllä tosta ruualla leikkimisestä tulee ihan varmana sanomista ja varsinkin kun miettii että Raumalla(kin) käy ihmiset ruokajonoissa hakemassa eioota niin pistää hiukkasen vituttamaan...
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä taas pahoitetaan mielet pienestä. Mistä sitä tietää vaikka ruuat olisivat olleet Helmirannan keittiöstä vanhoiksi menneitä tms.
Hyvin mahdollista, että näin on juuri ollut. Nykypäivänä (varsinkin) kannattaisi vaan joku disclaimer laittaa ruutuun, että ruuat ovat vanhentuneita/syötetään sioille/tms. Sitten ei pitäisi juuri kellään olla nokan koputtamista.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tulevaisuutta ajatellen Lukon tulee saada upotettua tuonne mainoksia niin, että se ei pilaa kokonaisuutta. Lisäksi ennakkoon pitäisi pystyä jättämään kysymyksiä, kun vieraat tiedossa.
 
lugufani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Tampa Bay Lightning, Chelsea
Kyllä tosta ruualla leikkimisestä tulee ihan varmana sanomista ja varsinkin kun miettii että Raumalla(kin) käy ihmiset ruokajonoissa hakemassa eioota niin pistää hiukkasen vituttamaan...
Mitä jos kyseessä pilaantunutta/vanhentunutta ruokaa? Roskiin se kuitenkin menee. Tuskin toimistolla nyt niin keiloja on töissä, että tuohon jotain tuoretta lohta laitettaisiin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös