Mainos

Lukon pelipaidat

  • 155 547
  • 647

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olenko ainoa, jonka mielestä valkoinen vieraspaita on todella tyylikäs?

Et. Ensin tuo tuntui niin hullun näköiseltä, mutta kaksi kautta katselleena valkoinen vieraspaita tuntuu jo hienommalta kuin keltainen. Värit ovat siis kohdillaan, sininen kotona ja valkoinen vieraissa.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Suurimmalla osallahan joukkueista on vieraspaitana valkoinen eikä se silti mitenkään liity seuran väreihin. Lukon kohdalla tuo valkoinen aiheuttaa sen tähden keskustelua, kun kerran keltainen on ollut pitkään käytössä.

Nuo Fordélin mainitsemat mainoksethan taisivat olla suurin syy miksi juuri valkoiseen vieraspaitaan siirryttiin.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Rajalaa ei tunnu kiinnostavan muutenkaan fanien toivomukset tipan tippaa.
Aamun Länsi-Suomessa oli aiheesta juttua ja Rajalakin oli nähnyt tuon tässä ketjussa esillä olleen, lehvillä varustetun Lukko-paidan. Ja sanoi että "ei se huono ole" mutta vaihtoa ei ole tulossa ainakaan ensi kaudeksi.

No ei ensi kaudeksi väliäkään, kunhan viimeistään kaudeksi 2011-12.

Lisäksi Rajala vielä sanoo ne tutut litaniat että "ketullakin on kannattajansa" ja jos kettu vaihdettaisiin lehviin "ketun kannattajat olisivat äänessä".

Vähän tätä jälkimmäistä kyllä epäilen, kun ne ovat lähinnä pikku nappuloita jotka tuosta ketusta tykkäävät.
 
Mogilni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pronssilla
Lisäksi Rajala vielä sanoo ne tutut litaniat että "ketullakin on kannattajansa" ja jos kettu vaihdettaisiin lehviin "ketun kannattajat olisivat äänessä".
No ei helvetti :D Kettua puolustaa ehkä sen keksijä ja piirtäjä. Kahden ihmisen masinoima vastarinta tuskin on riittävä syy vaihtamatta jättämiseen.
 
Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
No ei helvetti :D Kettua puolustaa ehkä sen keksijä ja piirtäjä. Kahden ihmisen masinoima vastarinta tuskin on riittävä syy vaihtamatta jättämiseen.

Niinpä. Positiivista on Länsi-Suomenkin antama julkisuus asialle. Nyt niiden ketun puolustajien pitäisi alkaa myös näkyä/kuulua jossain, jos niitä on? Toivottavasti Rajala oikeasti miettii asiaa, eikä olankohautuksella ohita sitä. Minulle sopisi vaikka sellainenkin, että ensi kaudeksi teetettäisiin kolmospaidat lukkologolla ja niillä pelattaisiin tietyt kotipelit. Voisin kuvitella niiden menevän kaupaksi ja tälloin Rajala voisi tajuta rahaa tulevan niistäkin.
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Onko muuten Länskärin/UR:n nettisivuilla ollut koskaan nettiäänestystä tai vastaavaa tuosta aiheesta? Luulis sitä kautta saavan kerättyä ihan kiitettävästi porukkaa äänestämään asian puolesta/vastaan, kun ei tarvitse edes nimiä pistää alle.

edit: Ai niin muuten, Lukko täyttää ensi vuonna 75 vuotta ja meillä on ketun kuva paidassa? Että sellasta.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Kourujärven Ponnistus kirjoitti:
Onko muuten Länskärin/UR:n nettisivuilla ollut koskaan nettiäänestystä tai vastaavaa tuosta aiheesta?

Ei ole ainakaan osunut silmiin ikinä moinen. Mäkeläinen väläytteli jutellessamme, että asiasta voisi tehdä joskus katugallupin Raumalla. Tyytyväinen olen. kun omalla nimellään on yhteisössä jo, lähes 500 jäsentä. Eikä aiheen julkisuuskaan pahasta ole.
 
Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Lisäksi Rajala vielä sanoo ne tutut litaniat että "ketullakin on kannattajansa" ja jos kettu vaihdettaisiin lehviin "ketun kannattajat olisivat äänessä".

Eli logoa ei vaihdeta ennen kuin ala-aste tasolla elävä Rajala on saatu pois pilaamasta raumalaista kiekkoilua. Nii mutku toi kettu on mun suosikki ja mää tykkään siitä.

Toivottavsti tällainen pieni kansanliike saa jotain ajatuksia heräämään myös Rajalan päässä. Voiko enemmistö tosiaan olla väärässä? Koko muu kiekkoileva Suomi vs. Rajala?

Niin ja tuon kettuidean esille tuoja taisi olla Moisanen, joka vihaa myös tuota nykyistä kettua. Oli se Moisasen kettukin kyllä ihan järkyttävä. Niin kuin kettu yleensäkin. Lukon paidassa siis.
 
Suosikkijoukkue
Ketut ja viekkaat eläimet. Sympatiat Pikkuveljille
Et. Ensin tuo tuntui niin hullun näköiseltä, mutta kaksi kautta katselleena valkoinen vieraspaita tuntuu jo hienommalta kuin keltainen. Värit ovat siis kohdillaan, sininen kotona ja valkoinen vieraissa.

Valkoinen paita on toiminut hyvin. Paluuta siihen 70-luvun neuvostoromantiikkaan edustavaan logoon tuskin tulee, eikä ole tarvettakaan. 60-luvun mestaruuslogo on myös niin pahasti vanhentunut, että sitä tuskin kukaan oikeasti kaipaa tai edes tunnistaa. Niitä on hyvä käydä katsomassa, kun joku alkaa vouhota jostain ihmeen perinteistä, joita muuten myös aikanaan vastustettiin osan toimesta hyvinkin palavasti. Täytyy muistaa, että vasta vähän reilut puolet seuran iästä sillä on ollut pelipaidoissa edes nykytyyppinen logo. Uuden vastustaminen on aina helpompaa, kun sen rakentaminen.

Vaikka äänessä tässä ketjussa näyttää olevan tällä hetkellä lähinnä 70-lukulaisen neuvostohenkisen sosialismiromantiikkaan taipuvan tyylisuunnan semikonservatiiviset kannattajat melkeinpä taistolaisilla äänenpainoilla ja varmuudella, niin epäilen teidän olevan jo vähemmistö hallilla liikkuvien joukossa. Ihan hauska aihe toki tuollaiseksi nolla-gallupiksi esimerkiksi länskäriin tai miksei ihan paitasuunnittelukisaan tekstiililinjalle.

Syksyn juhlapelin pelipaidat ovat toki tyylikkäät. Mutta myös siitä syystä, että niissä ei ole mainoksia. Eetu on hyvä logo ja tarina nimestä myös hyvä, tietysti aina voi tehdä paremman.

Katsotaan missä vaiheessa Raumallekin saadaan vaihtuvia pelipaitoja. Eurooppalaiset suurseurathan ovat jalkapallossa tehneet paljonkin erilaisia ja hyvin radikaalejakin värityksiä. Se vasta olisikin konservatiiveille slaagin paikka, kun Lukko tulisi kentälle kotipeliin punaisessa paidassa ja pohjoisesta haetaan nuorta 60-lukulaista seuraa edustava pikkuveli pelaamaan valkoisilla. Sitä odotellessa.
 
Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
En viitsi lainata tuota Legendan tekstiä, mutta oikeastaan se on ihan sama vaikka Lukolla olisikin joskut vaikka punaiset paidat.Siis vaikka nelospaitana ja vaikka vain vittuillakseen Ässille. Kunhan rinnassa komeilee aito ja oikea Lukko-logo.

Kerro nyt vielä minullekin, että miten tuo Kettu liittyy Rauman Lukkoon? Ei aukea mulle. Ja selitykseksi ei riitä, että joskus on pelattu repolan kentällä. Se on todella kaukaa haettua.
 
hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Toivottavsti tällainen pieni kansanliike saa jotain ajatuksia heräämään myös Rajalan päässä. Voiko enemmistö tosiaan olla väärässä? Koko muu kiekkoileva Suomi vs. Rajala?

Niin ja tuon kettuidean esille tuoja taisi olla Moisanen, joka vihaa myös tuota nykyistä kettua. Oli se Moisasen kettukin kyllä ihan järkyttävä. Niin kuin kettu yleensäkin. Lukon paidassa siis.

En valitettavasti voi yhtyä tähän "kansanliikkeeseen".

Ensinäkin mikä tahansa paita, lehvälukko, kettu tai vaikkapa sammakko siinä keskellä ei näytä esteettisesti hyvältä, koska paita on tällätty täyteen mitä erilaisimpia mainoksia. Ja mainoksia ei paidasta pois saa ainakaan tällä tietoa.

Toiseksi Lukon vanha logo, lehvälukko, tunnetaan kyllä Raumalla ja ehkä vähän ulkopuolellakin, mutta äkkiseltään se ei kerro mitään. Toisin sanoen se, joka sen ensimmäistä kertaa näkee ei edes tajua, että siinä vanhanaikainen munalukko.

Kolmanneksi kettu on sympaattinen eläin, mutta kuitenkin petoeläin (tappoi juuri kaikki Korkeasaaren flamingotkin). Ketun ilmettä, kasvoja ja väritystä voi aina halutessa modifioida, se ei ole kaiketi suuri ongelma.

Neljänneksi kettu Lukon tuotteissa markkinoi Lukon brändiä tehokkaammin ja se myy varmasti paremmin Lukon fanituotteita kuin pelkkä lukko.

Kerronpa tästä viimeksi mainitusta pienen esimerkin: Lukon tuotemyymälä hallin pääsisäänkäynnin vasemmalla puolella on oivallinen myyntipaikka. Hallille tullessa on mieli hyvä ja iloinen. Tässä hiljattain kävin katsomassa matsia naisystäväni kanssa, joka päätä pahkaan ihastui Lukon "naispipoon", jossa on vaaleanpunainen kettu ja teksti "Ladies". Hänestä se oli hurmaava ja kaupat tehtiin heti. Pipo olisi jäänyt hyllylle, jos siinä olisi ollut epäselvä ja epäkiinnostava lehvälukko.
 
Becksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Minun puolestani fanituotteissa saa olla vaikka kirahvi kunhan pelipaidassa on vanha kunnon lukko. Ketun voi siirtää vaikka olkapäähän, kuten HIFK teki kissalogonsa kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
En jaksa tuota hjalmarin viestiä lainata ja alkaa seikkaperäisesti ampumaan mitään alas, koska ketun puolestapuhujia löytyy ja heille mielipiteensä, vaikka väärä onkin, suotakoon. ;)

Tuosta krääsän myymisestähän oli jo juttua ja ratkaisuna tarjottiin, että kettu pysyy tuotteissa, mutta pelipaitaan tulee vanha logo. Mielestäni tämä on hyvä idea ja pitää varmasti myös monet ketun kannattajat, eli sen vähemmistön, tyytyväisenä.

Alkoi muuten silmissä säkenöimään, kun mietin tuota vähemmistöä. Eikös Raumalla ole ajettu vähemmistön voimin kaikkea mahdollista alas muutenkin. Viimeisimpänä jokilaiva...sissus saatana.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Ensinäkin mikä tahansa paita, lehvälukko, kettu tai vaikkapa sammakko siinä keskellä ei näytä esteettisesti hyvältä, koska paita on tällätty täyteen mitä erilaisimpia mainoksia. Ja mainoksia ei paidasta pois saa ainakaan tällä tietoa.

Pitää kyllä täysin paikkansa, mutta joukkue on Lukko, ei suinkaan Kettu. Pointti varmaan selvisi tästä.

Toiseksi Lukon vanha logo, lehvälukko, tunnetaan kyllä Raumalla ja ehkä vähän ulkopuolellakin, mutta äkkiseltään se ei kerro mitään. Toisin sanoen se, joka sen ensimmäistä kertaa näkee ei edes tajua, että siinä vanhanaikainen munalukko.

Pakko sanoa, että aikamoinen puupää pitää olla, jollei tuota vanhaa logoa lukoksi tunnista. Jo pelkästään se keskellä oleva avaimenreikä kertoo normaalilla järjellä varustetulle ihmisellä kyseessä olevan nimenomaan lukko. Ketun tosiaan tunnistaa ketuksi erittäin helpoksi, mutta asiasta tietämättömälle se kertoo joukkueesta nimeltä Kettu tai Ketut. Lukkoon tuota kettua ei tietämätön voi mitenkään yhdistää, vaikka miten olisikin älliä päässä.

Kolmanneksi kettu on sympaattinen eläin, mutta kuitenkin petoeläin (tappoi juuri kaikki Korkeasaaren flamingotkin). Ketun ilmettä, kasvoja ja väritystä voi aina halutessa modifioida, se ei ole kaiketi suuri ongelma.

Naulan kantaan. Itse asiassa logo on varsin onnistunut Ketulle tai Ketuille. Lukon logona tuo on täysi susi.

Neljänneksi kettu Lukon tuotteissa markkinoi Lukon brändiä tehokkaammin ja se myy varmasti paremmin Lukon fanituotteita kuin pelkkä lukko.

Aika moneen otteeseen täällä onkin jo mainittu ketun säilyttäminen vaikkapa fanituotteissa ja pelipaidan olkapäissä. Siihen en tosin ota kantaa kumpi loppupeleissä myy paremmin. Tosifanit kuitenkin ostavat taatusti mielummin tuolla perinteisellä logolla varustettuja tuotteita.

Kerronpa tästä viimeksi mainitusta pienen esimerkin: Lukon tuotemyymälä hallin pääsisäänkäynnin vasemmalla puolella on oivallinen myyntipaikka. Hallille tullessa on mieli hyvä ja iloinen. Tässä hiljattain kävin katsomassa matsia naisystäväni kanssa, joka päätä pahkaan ihastui Lukon "naispipoon", jossa on vaaleanpunainen kettu ja teksti "Ladies". Hänestä se oli hurmaava ja kaupat tehtiin heti. Pipo olisi jäänyt hyllylle, jos siinä olisi ollut epäselvä ja epäkiinnostava lehvälukko.

Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että jätetään kettu elämään niihin naisille suunnattuihin tuotteisiin.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Naulan kantaan. Itse asiassa logo on varsin onnistunut Ketulle tai Ketuille. Lukon logona tuo on täysi susi.

Juuri näin. Tuo kettu-logo itsessään on varsin onnistunut ja hyvän näköinen, mutta ongelma on juuri se että se on ihan väärän joukkueen rinnassa. Ajatelkaapa vaikka kuinka hölmöltä näyttäisi jos Tampereen Ilveksen paidanrintamuksessa olisi vaikka joku aarnikotkan kuva tai Oulun Kärpillä paitaa koristaisi kärpän sijaan koivunlehden kuva.

Fanituotemyynnilläkin tuota ketun olemassaoloa on minusta ihan turha perustella koska mikä estää seuraa pitämästä erillistä fanituotelogoa. Näin saataisiin myytyä kettu-tuotteita perheen pienimmille ja muille kettufaneille, ja uskoisin että myös lukko-tuotteille löytyisi ostajansa. Ja näin pitkän kettu-kauden jälkeen noille lukko-tuotteille löytyisi todennäköisesti vielä paljon enemmän kysyntää kuin kettu-tuotteille tällä hetkellä. Minä en näe miten Lukko voisi hävitä tuossa logon vaihdossa mitään, päinvastoin.
 
RJM

Jäsen
Paljonkohan joukkue menettäisi sponssi tuloja JOS ne poistettaisiin paidasta kokonaan. Voiko se budjetti olla noista roposista kiinni kun pyöritetään miljoona bisnestä? Pelipaidat pitäisi olla tyylikkäitä ja edustajan näköisiä ja ilman mainoksia LUKKO logolla ne sitä olisivat (vrt. hyväntekeväisyys ottelu Oilersia vastaan).

Lukko rintaan ja ketut minne lie, vaikka sinne fani osastolle ja olkapäihin.
Itse asiassa alkaa koko kettu juttu tulemaan jo kurkusta ylös.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja näin pitkän kettu-kauden jälkeen noille lukko-tuotteille löytyisi todennäköisesti vielä paljon enemmän kysyntää kuin kettu-tuotteille tällä hetkellä. Minä en näe miten Lukko voisi hävitä tuossa logon vaihdossa mitään, päinvastoin.
Nimenomaan, nythän niiden kaikkien pikkupoikien ja muidenkin vähän uudempien fanien pitäisi ostaa taas uutta krääsää, kun se Kettu olisi niin out.. Siitä kun laitetaan jokaiselle pakettiin Lukkopaitaa, -kaulaliinaa, -lippistä ja -pipoa niin äkkiäkös siitä tonni jos toinenkin kassaan kilahtaa.
 
senilix

Jäsen
Sekoitetaan nyt vähän tätä keskustelua kertaamalla Lukon pelipaidoissa esiintyneitä logoja. Itse muistan suunnilleen 50 vuotta taaksepäin.

-Ensimmäinen muistamani logo 1950-60-lukujen vaihteesta on iso L-kirjain, ei mitään muuta.
-Mestaruuskaudella oli rinnuksessa lukko. Minusta vähän erikoinen eikä niin kaunis. Logon ympärillä olevan kentän alareunassa oli joku hammasrataskuvio, Rauma-Repolaa ehkä?
-Kaudelle 1963-64 lukon kuva taas katosi ja tilalle tulli oikealta olkapäältä vinosti rinnan yli teksti LUKKO. Sydämen päällä oli Lukon pelipaitahistorian ensimmäinen mainos Luxor TV/RADIO.
-Seuraavaa logonvaihtoaikaa en sataprosenttisella varmuudella pysty määrittämään, sillä 60-luvun loppupuolen kausikirjat ovat todella vaatimattomia (ei joukkuekuvia ja pelaajista vain kasvokuvat) ja kauden 1971-72 kirja puuttuu. Kaudella 1972-73 rinnuksissa oli lukko, alla lehvät sekä kaksi mailaa lavat ulospäin. Alla lavan kärjestä toiseen teksti RAUMAN LUKKO. Tämä voi hyvinkin olla ensimmäinen lukkologokausi.
-Kaudelle 1986-87 mailat ja nimi jäivät pois logosta.
-Seuraava muutos oli sitten kausi 1996-97, jolloin tuli ensimmäinen versio ketusta.
-Nykyinen kettu tuli kaudella 2001-02

Ensimmäisissä paidoissa silloin joskus 40-luvun lopulla ei mitään logoja ollut.

1950-luvun kuvissa näkyy keskellä rintaa pyöreä läpyskä, jonka keskellä näyttäisi olevan lukko. Lukon ja ympyrän kehän välissä on jotakin, yläpuolella hammasrataskuviota(?), alla jotakin muuta. Minulla olevat kuvat ovat niin epäselviä, että en osaa sanoa. Jos jollakin on selvä kuva, niin olisin kiitollinen kuvauksesta. Lisäksi jossakin versiossa 50-luvun paidoissa oli rinnassa kaksi Rauman vaakunakirjaimen kaltaista R-kirjainta.

Minulle itselleni logokysymys on ihan se ja sama, mutta jos vanhempia perinteitä halutaan kunnioittaa, niin mennään sitten samantien 50-luvulle asti.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minulle itselleni logokysymys on ihan se ja sama, mutta jos vanhempia perinteitä halutaan kunnioittaa, niin mennään sitten samantien 50-luvulle asti.

Minun mielestäni sen Lukko-logon ei edes tarvitse olla mikään edellisistä, vaan kyllä se voi olla myös uudenlainen. Pääasia on vaan se että Lukko-nimisen joukkueen paidassa on lukko jossakin muotoa eikä mitään elukoita. Tuo viimeisin logo on näistä Lukko-logoista minun mielestäni tyylikkäin joten se olisi se ykkösvaihtoehto, mutta minun puolestani se voisi olla vaikkapa vähän päivitettykin versio siitä.
 
Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sinänsä ihan sama vaikka paidassa olisi kirkkovene.En silti ymmärrä tuota lukkologo propagandaa. Itsellä ikää kuitenkin reilusti yli parikymmentä enkä muista kunnolla vanhaa logoa. Ja kun siellä hallilla alkaa olla melko paljon jo nuorempaakin porukkaa niin en näe mitään syytä ketun poistamiseen. Lisäksi jos tätä kettua nyt vertaa vaikkapa KalPan suteen tai Hämeenlinnalaisten ritariin niin onhan tämä nyt suorastaan taidetta noitten hirvitysten rinnalla.
 
RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Jos saa vielä vieraaseen pöytään huudella, niin jotenkin tästä Lukonkin paitakeissistä on vedettävissä suuntaviivoja koko urheilutoiminnan pyörittämiseen Suomessa. Jos seurakulttuuria halutaan ylläpitää ja ennen kaikkea kehittää, niin pitäisi uskaltaa olla rehellisesti oma itsensä vikoineen päivineen, Lukko Lukkona, HPK pallologona, KalPa kilpineen ja IFK vaakunoineen. Noillakin perinteillä mitä Lukolla on taustallaan, on sulaa hulluutta verhota niitä jonkun 90-luvun markkinointihengen aivopieruihin, vaikka sen varjolla joku akka tai mukula yhden pipon ostaisikin. Se voi ostaa sen pipon ja sillä saadaan kymppi lisää liikevaihtoa, mutta mitä muuta lisäarvoa se ketun vilkkuminen ohimolla tuo Rauman Lukolle? Ei kovin paljon.

Eikö silloin pikemminkin mennä metsään, kun fanituotetta ostetaan kivannäköisen ketun takia, eikä itsessään Rauman Lukon takia?

Samalla koko liigaa yritetään salonkikelpoistaa, kumarretaan joka suuntaan ja pyllistetään yhtä moneen. Tähän muovisuuteen ja rahastamiseen saadaan kyllä kauniit kuoret rakennettua päälle, mutta sisus jää ontoksi. Siis helvetti, Rauman Lukko joka on perustettu joskus muinoin Rauman Lukkona, siinä sitä kontrastia nykymaailman pureskele ja sylkäise pois-kulttuuriin, ja perustaa jonka päälle rakentaa seurakulttuuria ja sitoutumista. Se oli sitä 90-lukua kun piti saada Kettua, Sutta, Kissaa ja Ritaria, ja johonkin Valkeakosken Hakan logoon vauhtiraitaa. Timo Rajalalle vaan terveisiä sinne MM95-tunnelmiin ja nousukauden kynnykselle. Retro on nyt in, mutta ei se ysäri-retro.
 
Viimeksi muokattu:

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Sinänsä ihan sama vaikka paidassa olisi kirkkovene.En silti ymmärrä tuota lukkologo propagandaa. Itsellä ikää kuitenkin reilusti yli parikymmentä enkä muista kunnolla vanhaa logoa. Ja kun siellä hallilla alkaa olla melko paljon jo nuorempaakin porukkaa niin en näe mitään syytä ketun poistamiseen. Lisäksi jos tätä kettua nyt vertaa vaikkapa KalPan suteen tai Hämeenlinnalaisten ritariin niin onhan tämä nyt suorastaan taidetta noitten hirvitysten rinnalla.
Niin ja hifkin kissa verrattuna kettuun on myös taidetta. Silti siellä palattiin vanhaan ja jonkun suunnittelema uusi logo sai myös jäädä. Miksei näin myös täällä?

Minullakin on ikää yli 20, mutta muistan silti vanhan logon. Vaikka siinä on kettu ollut suurimman osan mun seuraamisajasta, niin haluaisin silti vanhan takaisin. Aika paska perustelu sulla, että koska nykyään hallilla on melko paljon nuorempaa porukkaa, niin ei ole mitään syytä palata vanhaan. Varmasti siellä on reilusti enemmän niitä ihmisiä, jotka muistavat vanhan logon kuin niitä, jotka eivät muista. Ja koska joukkueen nimi on Lukko, niin tässä edes joitan syitä sille, miksi teennäinen kapisen ketun naama pitäisi saada pois virallisen logon paikalta.
 
Ei ny tartte tulla ruudusta läpi!

Pointtini oli se että miksi joku haluaa kantaa moisesta turhasta pikkuasiasta tuonlaista murhetta ja surua. Sama se joukkue,Lukko silti on. Tottakai minäkin jo siinä vaiheessa älähtäisin jos Lukko olisikin ensi kaudella joku vitun Raumå AngryBlueFoxes...

Ottakaa joku mieluummin prokkikseksi heivata nuo mainokset vittuun varusteista. Eihän sitä logoa edes erota sieltä oksennusläimisköiden joukosta. Kuten joku sanoi fanituotteiden myynnistä että turhaa nappikauppaa miljoonabisneksessä niin siinä tapauksessa mainoksetkin ovat.

Miksei ketään koskaan yritä saada parannusta mihinkään järkevään? Kivikylä Areena(On muuten aivan vitusti pahempi kuin kettulogo) itsessään tai sen palvelut? Enivan? Valot? SM-Liigan paskin äänentoisto? Kallis kalja?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös