Mainos

Lukon ottelutapahtuma – mitä pitäisi tehdä?

  • 513 145
  • 3 115

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä mä ainakin haluaisin, että kuuluttaja kuuluttaisi, kun Lukko saapuu kentälle, vaikkapa: Hyvä yleisö, Rauman Lukkoooo! Nyt pelaajat vaan tulevat yhtäkkiä kentälle. Ehkä sillä tosiaan on vaikutusta, että esittelyvideon päätteeksi sopii tuo jäälletulo, mutta itse en edes huomannut katsella sitä videota, ja epäilen että ei moni muukaan. Jotenkin laimealta tuo vaikutti minusta. Suomalainen yleisö lämpeää nimen omaa hehkutuksesta ja äänestä. Näin itse asian näen.

Muuten on kyllä hienoa, että tilanteita näkee hidastuksena. Sitä aina ennen kaipasi.

Yksi juttu mikä on aina harmittanut Lukon peleissä, on se, kun kuuluttaja alkaa hehkuttaa/kuuluttaa Lukon maalintekijää ja syöttäjiä vasta, kun kiekko on taas tipahtanut jäähän. Tuntuu, että se häiritsee pelaamista kentällä. Minusta ainakin tuntuu häiritsevältä pelaajien puolesta. Ei sieltä kajareista mitään musiikkiakaan soiteta kun peli käy. Mutta siis tämäkin on tietysti vain minun mielipiteeni.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Pelaajien esittelyvideo oli hieno! Liigan paras. Jokereillakin huonompi. Tosi ammattimaisesti tehty video, siis juuri nämä pelaajien esittelyt. Positiivinen yllätys. Muuten toi ottelutapahtuma on edelleen perseestä.
Nyt kun teilaat itse ottelutapahtuman täysin, niin heitäpä sitten kehiin ehdotuksia, miten siitä saataisiin parempi? On suhteellisen hanurista tuomita joku juttu ilman mitään perusteluita.

Itse haluaisin:
- Tulostaululle maalintekijät, syöttäjät, sekä rangaistut pelaajat. Jäähyn yhteydessä voisi olla joku pieni animaatio tai videon pätkä josta käy vielä ilmi, mitä esim. oikeasti tarkoittaa vaikkapa ryntääminen, leikkaaminen, yms. Monelle kokemattomalle katsojalle ja kokeneimmillekin siitä voisi olla iloa. Jossain olen vastaavanlaisia pätkiä nähnyt rangaistuksen tullessa.

- Pelaajat jäälle siinä järjestyksessä, kun tuo uusi erinomainen video pyörii. Ei voi olla kovin mahdoton homma päivittää ruudulle ainoastaan kokoonpanossa olevat pelaajat. Mahtoiko videossa olla mukana lainkaan valmentajia? Jos ei ollut, niin ehdottomasti ainakin Urama sinne ruudulle adjutantteineen.

- Videoscreenille olisi kiva saada myös jotain uutta, kun Lukko tekee maalin. Tönkkö kettuhahmo ei ole kovinkaan edustava. Nykytekniikalla saataisiin hienoja pätkiä aikaiseksi. Itseasiassa tuo nykyinen kettuanimaatio on todella kökkö. Kettuhahmoa kehittämällä siitä voisi saada ihan oikeasti päähenkilön vaikkapa noihin jäähyanimaatioihin yms. Maalinteon jälkeen voisi kokeilla myös sitä, jossa itse maalintekijä tuodaan ruutuun ja tämä voisi tehdä siinä jotain yleisöön menevää liittyen juuri tuohon maalintekoon. Kyllä sellainen uppoaa ainakin nuoriin katsojiin ja hyvällä maulla toteutettuna myös kokeneisiin katsojiin. En tarkoita sitä, että pelaajan pitää kekkaloida siellä kummelihahmona, vaan sitä, että jokaiselle pelaajalle tulisi muutama tavaramerkki ja sitä kautta katsojat oppisi tunnistamaan suosikkipelaajansa ja ehkä jopa "samaistumaan" heihin. Nytkin muuten hienossa sisääntulovideossa moni pelaaja oli turhan vakava ja jäykkä.

- Ei olisi huono, jos veskarin tehdessä gamesaverin näytölle tulisi jotain kannustavaa ja näyttävää maalivahtia kohtaan.

- Kun istuimet joskus ehkä uusitaan kokonaan, niin hallin katon, putkistot ja seinät voisi sutia tummalla maalilla. Saataisiin ihan uutta ilmettä Äijänsuolle. Ei sinänsä liity siis ottelutapahtumaan.

- Ja tosiaan täälläkin paljon parjattu äänentoisto ehdottomasti kuntoon. A-katsomoon en saanut puoliakaan selvää, mitä ämyreistä tuli. Todella luokaton esitys sen puolesta. Siksi tekstit screenillä eivät olisi yhtään pahitteeksi!!!

- Se jäälletulo hehkutus on ihan hieno homma. Siihen joku motivoitunut kaveri hehkuttamaan kotijoukkuetta. Nyt sisääntulo jää huomaamatta.

- Joskus inhosin screenillä näkyvää käsiparia, joka yritti katsojia taputtamaan käsiä yhteen. Sitä voisi kokeilla edes ennen sisääntuloa. Myös b-piste aloituksiin vastustajan päädyssä sitä voisi kokeilla oikeaan aikaan. Mitään "desibelimittaria" en puolestaan halua Raumalle, joka ainakin Helsingissä on ollut käytössä.

Tuo tuplausmusiikki oli käytössä viime kaudellakin ja ehkä jopa jo edellisellä kaudella. Tilutus saattoi pärähtää soimaan myös siinä vaiheessa, kun ottelun tuomaristo vetäytyi miettimään muutakin kuin maalin syntyä. Totta puhuen silti kaikille tuo tuplausrallatus ei oikein aukea, mutta itse vanhana peliautomaattien ystävänä pdin siitä. Sitäkään kun ei liian usein käytä, niin ehkäpä se toimii.

Ennen ottelua varsinkin lauantaisin voisi Lukkokin apinoida muita seuroja ja tuoda vaikka jonkun seuraan kuuluvan haastateltavaksi esim. ylätorille. Paikkana se on ainoa oikea, koska sinne pääsisi myös alaikäiset kannattajat sisään. Kukapa nuori fani ei haluaisi nähdä suosikkipelaajaansa ilman varusteita juttelemassa mukavia ja jakamassa nimmareita. Tämä toisi lisää myyntiä ja käyttöastetta suuremmaksi areenalle. Siihen kylkeen joku pelituloksen veikkaus, joka ei maksa mitään. Palkinnoksi oikealla tuloksella vaikkapa lippu seuraavaan kotimatsiin, joskus pelipaitaa, T-paitaa, ilmaiset ruoat ja juomat yms. Kaikki käy ja kustannukset eivät nouse suuriksi.

Siinä nyt jotain...
 

Becksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Laitetaan nyt vaikka tänne.

HIFK-pelissä, kun HIFKin maalia tarkastettiin videolta, kaiuttimista kuului tuo pokerin tuplausääni. Mielestäni erittäin onnistunut juttu. Ainakin minua hymyilytti koko tarkistuksen ajan. Vielä kun tuomari levitti kätensä, niin silloin olisi pitänyt kuulua se kosahdusääni. Se jäi kuitenkin puuttumaan. Muuten todella hyvä idea.

Kyllä se kosahdusääni tuli. Tuolta sen voi todeta: http://www.ls24.fi/scripts/edoris/edoris.dll?tem=video&doc_id=2213303
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuota kosahdusta on ennenkin käytetty, muistaisin että harjoituspelissä Tapparaa vastaan tuo ääni tuli sen jälkeen kun vastustajan kaveri epäonnistui läpiajon päätteeksi :D Tai saattoi olla joku muukin peli, mutta ihmettelin miten tuollaista voi kesken pelin laittaa päälle, tuskin liigapeleissä on sallittua. Hyvä kuitti kyllä.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Hyviä ehdotuksia Jukantakahiuksilta. Tätäkin palstaa lukeva ja kommentoiva Lukon edustaja : otapa mukaan seuraavaan viikkopalaveriin.
 

S.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Noniin, eli Lukon yleisö ka. melkein 1000 enemmän kuin viimekaudella. Eilenkin vastassa hpk, torstai-ilta ja 4670 katsojaa. Mutta jotenkin tuntunut, että tunnelmassa olisi pientä taantumaa? Kyllähän seisomapääty on meteliä kiitettävästi pitänyt ja muukin yleisö edellisiin kausiin hyvin mukana ollut. Mutta silti tuntuu, että tunnelma on ollut sitä vihellystä tuomarille, kohahduksia, lukko-lukko huutoa. Faniryhmä joitain lauluja hiukan yrittänyt laulaa, eikä niihin muut ole oikein mukaan lähtenyt!

Sitä en aja takaa, että koskaan kukaan lähtisi mihinkään jokerifani suuntaisiin "Haluaisimme pas¤##taa ässien päälle" banderolleihin, vaan osoitettaisi näille meidän omille pelaajille miten tärkeätä hommaa ne juuri nyt tekee meille raumalaisfaneille!!! Kuka tietää miten Lukkofanit on organisoitu, onko muita tapaamisia kuin hallilla pelissä, kuka siellä porukkaa vetää. Tiedän että joku puheenjohtaja siellä on, jonka tehtäviin kuuluuu vieraspelibussien tilaaminen. Onko minäänlaista kontaktia Lukon päättäjiin?

Raumalaiset(suomalaiset) on tunnetusti aika rauhallista kansaa, eikä sitä tunnetta päästetä valloilleen kovin helposti, siis sitä hauskuuden tunnetta, että antais mennä, eikä välittäis siitä onko naapuri näkemässä kun tässä nyt vähän lauleskelen!

No miten Lukon päättäjät tässä vois auttaa? Tietysti vois sen Vehasmiljoonan pistää kaljaan ja lonkeroon ja myydä sitä alehintaan, niin alkais naapuriakin tiistai peleissä laulattamaan. Tai millillä sädetikkuja ja niitä ennen peliä sytyteltäis. No ei tietenkään mutta jotenkin on jääty paikalleen junnaamaan. En sano, että mikään kannatustyyli on väärä tyyli, vaan sitä että nyt olisi se kausi kun peli kulkee ja yleisö olisi helppo saada mukaan mitä mitä ihmeelisimpiin juttuihin, jos olisi joku selvä vetäjä! Lukko voisi hiukan panostaa esim. fanien rekvisiittaan. Hommata isoja lippuja, halpoja fanituotteita ja järjestää fanitapahtumia! Onko Lukkobingon tiloihin, johon seuraavaksi siirretään fanituotekauppa ja toimisto, tulossa minkäänlaista kahvila tai muuta kokoontumistyyppistä tilaa?

Lopuksi pistän vielä pari pätkää millaista meininkiä olisi hieno joskus nähdä myös suomessa. Useassahan paikassa se peli ei aina ole se pää-asia, vaan se että mennään pitämään hallille hauskaa!

http://www.youtube.com/watch?v=1gBsAAKeQ5o&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=KBYsi7n-5as&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=TzhOzhaKM7Q&feature=related
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Mutta silti tuntuu, että tunnelma on ollut sitä vihellystä tuomarille, kohahduksia, lukko-lukko huutoa. Faniryhmä joitain lauluja hiukan yrittänyt laulaa, eikä niihin muut ole oikein mukaan lähtenyt!

Mielestäni ihan pelkät Lukko-Lukko -huudot kyllä riittävät hyvän tunnelman aikaansaamiseksi. Kaikenlaiset kannustuslaulut ovat mielestäni jokseenkin hintahtavia, eikä meidän kai muutenkaan tarvitse kaikkea apinoida jalkapallosta tai Jokeri-faneilta.

Sitä en aja takaa, että koskaan kukaan lähtisi mihinkään jokerifani suuntaisiin "Haluaisimme pas¤##taa ässien päälle" banderolleihin, vaan osoitettaisi näille meidän omille pelaajille miten tärkeätä hommaa ne juuri nyt tekee meille raumalaisfaneille!!!

Asialliset banderollit ympäri hallia olisivat tosiaan ihan mukava lisä.


Raumalaiset(suomalaiset) on tunnetusti aika rauhallista kansaa, eikä sitä tunnetta päästetä valloilleen kovin helposti, siis sitä hauskuuden tunnetta, että antais mennä, eikä välittäis siitä onko naapuri näkemässä kun tässä nyt vähän lauleskelen!

Tosiaan jo pelkkä pääkatsomon liittyminen ihan normaaleihin kannustushuutoihin tekisi hallista hyvän hornankattilan. Ei tuolla oikein yksin viitsi huutaa kuitenkaan.


En sano, että mikään kannatustyyli on väärä tyyli, vaan sitä että nyt olisi se kausi kun peli kulkee ja yleisö olisi helppo saada mukaan mitä mitä ihmeelisimpiin juttuihin, jos olisi joku selvä vetäjä! Lukko voisi hiukan panostaa esim. fanien rekvisiittaan. Hommata isoja lippuja, halpoja fanituotteita ja järjestää fanitapahtumia!

Lupaan A-katsomosta käsin liittyä huutoon, jos joku (tai paremminkin jotkut) ottaa vastuulleen pääkatsomon huudattamisen. Fanipaidankin voin mieluusti pukea päälle tarvittaessa.

Eli allekirjoittaneelle riittäisi, kun hallissa pääkatsomoa myöden huudettaisiin samalla intensiteetillä kuin vieraspeleissäkin.
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Eiköhän nykyinen tilanne kannustamisen suhteen ole ihan hyvä. Isovanhemmat uskaltavat viedä lastenlapsia peliin ja ne sitten huutavat ketä sillä tuulella ovat.

http://www.youtube.com/watch?v=0mh3SaeomHg&feature=related Tota paskaa tuskin kukaan haluaa nähdä!

Tämä oli viime kaudella jo lähellä, kun Piraattiryhmä ja Ultras Jokerit ottivat tuijotuskilpailun. Voittajasta ei tietoa, mutta mää vein ainakin omaa pariani.

Mitä olette mieltä tälläisestä (Sisältää torvia ja muuta metakkaa) meiningistä? Muistaakseni Lukolla oli joskus maalisummeri, mutta se jäi pois. Nyt soi pelkästään Final countdown.

Soiko Lukon peleissä muuten Kernkraft 400 - Zombie nation?
 
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Haa

Eiköhän nykyinen tilanne kannustamisen suhteen ole ihan hyvä. Isovanhemmat uskaltavat viedä lastenlapsia peliin ja ne sitten huutavat ketä sillä tuulella ovat.

http://www.youtube.com/watch?v=0mh3SaeomHg&feature=related Tota paskaa tuskin kukaan haluaa nähdä!


No ei, tuo lienee sitä 'fiksumpaa' jalkapallokultuuria, jonka syvällisiä salaisuuksia ei keskiverto raumalainen Lukkofani osaa ymmärtää. Niin, ja ryssät on ryssiä, ei niistä juurikaan kannata perustaa. Pitää vaan yrittää ymmärtää.

Mulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa vastustajan kannattajien kanssa.

No jaa, kerran joku Tapparahahmo meinasi pelin päätyttyä tulla väkisin silmille linja-autostaan. Piti jo varmuudeksi laittaa silmälasit taskuun. Onneksi sen kaverit hilasivat tyypin takaisin linjuriin. Ei sattunut kumpaankaan osapuoleen.

Toinen nojaa. Muinoin Typhoonin parkkipaikalla työkaveri viisasteli turkulaisille ja joutui sitten väkivallan uhan alle. Piti mennä apuun, ja selvittää asia puhumalla. Selvisi. Lyötiin kättä päälle. Fiksuja kun oltiin. Työkaveri ei ollut. Ei ole vieläkään...
 

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Minä haluaisin edelleen nähdä Äijänsuolla sen "Keltaisen meren" tai edes sitten sen "Blue arenan", eli jokaisella katsojalla, pääkatsomossakin, olisi jotain keltaista tai sitten edes sinistä päällään. HPK:n oranssi lauantai onnistui minun mielestäni erinomaisesti.

Tokihan Lukko voisi tulla tässä miljuunillaan sen verran vastaan, että tarjoaisi köyhille pääkatsomolaisille jonkun keltaisen tai sinisen paidan tai liivin laitettavaksi päälle. Turhia tällaiset haaveet taitavat olla. Mutta jos kuitenkin joskus... edes play-offeissa?
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Keväällä -96 kun Lukko pudotti HIFKin ensimmäisellä kierroksella, katsojille jaettiin muistaakseni tuollaisia liinoja. Ne tosin eivät olleet sinikeltaisia vaan noita valkoisia ja nimeltään "lusttuukeja". Tosin mulle ei koskaan selvinnyt että missä päin hallia niitä jaettiin, sillä en minä play offien aikana sellaista käteeni saanut eikä niitä mielestäni katsojillakaan paljon näkynyt, mutta Laaksosen Peku sellaista heilutteli silloin kolmannessa puolivälieräpelissä Lukon vaihtopenkin takana ja sai Hannes Kapaselta mukillisen urheilujuomaa päälleen kun meni hiukan liian lähelle tuulettamaan.

Vai oliko kyse silloinkaan mistään play off-liinasta? Jaettiinko niitä jo runkosarjassa silloin?
 

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Tokihan Lukko voisi tulla tässä miljuunillaan sen verran vastaan, että tarjoaisi köyhille pääkatsomolaisille jonkun keltaisen tai sinisen paidan tai liivin laitettavaksi päälle. Turhia tällaiset haaveet taitavat olla. Mutta jos kuitenkin joskus... edes play-offeissa?

Tuli lepopäivän kunniaksi selailtua omaa viestihistoriaa ja sieltä löytyi tällainen. Olisivatkohan Lukon päättäjät lueskelleet tätä ketjua ja hankkineet jonkinlaista rekvisiittaa katsojille play-offeihin, sinne kun nyt viiden vuoden tauon jälkeen päästiin? Toinen vaihtoehto olisi, että suurin osa tulevista katsojista olisi lukenut tätä ketjua ja laittaisi keltaista tai sinistä päälleen tuleviin koitoksiin, mutta se taitaa olla jopa turhempi toivo. Mustaa ja ruskeaa siellä on eniten näkynyt tähänkin asti. Itse aion olla vanha tuttu keltainen fanipaita päällä seisomakatsomossa ja toivon sitä mahdollisimman monelta muultakin (saa se paita olla sininenkin ja katsomo saa olla istumakatsomo).
 

NaNi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, KooKoo, Red Wings
Tulipahan tässä mieleen eräs kysymys: Elikkäs nyt kun on tehty se uusi Lukon kannustus biisi, niin esitetäänkö se esim. ylätorilla vai pamahtaako se kajareista ennen peliä, pelin aikana vai jälkeen pelin? Nimittäin haluisin tämän laulun kyllä kuulla.
 

#39

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko; nyt ja aina!
Tulipahan tässä mieleen eräs kysymys: Elikkäs nyt kun on tehty se uusi Lukon kannustus biisi, niin esitetäänkö se esim. ylätorilla vai pamahtaako se kajareista ennen peliä, pelin aikana vai jälkeen pelin? Nimittäin haluisin tämän laulun kyllä kuulla.

Eikös sitä "sinkkua" myydä pleijareissa johonki kevyeen hintaan!?!? Vai muistanko lukeneeni aivan väärin jostain tällasta!?
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Nostetaas ylös tämä ketju.

Kenenköhän idea on tämä video ennen Lukon pelaajaesittelyvideota? Siinä pyörii taustalla videopätkiä ja valokuvia menneistä kausista ja niiden päällä Lukon vanhojen pelaajien nimiä. Mikä kauheinta, taustalla soi You'll Never Walk Alone. Onpas hienoa perinteen luomista matkia muualta. Olisivat antaneet vaan edes sen biisin soida, mikä nyt on muutaman kauden soinut ja jonka nimeä en mieleeni saa juuri nyt.
 

Kiikartorni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Rantanen
Mikä kauheinta, taustalla soi You'll Never Walk Alone. Onpas hienoa perinteen luomista matkia muualta. Olisivat antaneet vaan edes sen biisin soida, mikä nyt on muutaman kauden soinut ja jonka nimeä en mieleeni saa juuri nyt.

Järkytys tuo oli! ManUn miehenä henkilökohtaisella tasolla (vaikka ihan eri lajeista puhutaankin) "Poolin" laulun soittaminen tuntui täysin samalta kuin Olli Lindholmin "punamusta" musisointi. Kai siinä on jollain ollut kaunis ajatus, että Äijänsuolla peli alkaa tällaisella (linkki vie Youtuben videolle, jossa ko. laulua lauletaan) "Hienoa", mutta yök! Onneksi on olemassa lätkäjätkiä, jotka eivät ymmärrä ollenkaan mistä puhun... Good for them. Mun mielestä myös pelaajaesittelyvideo on ottanut "äijämäisyydellään" takapakkia. Näyttää enemmänkin paikallisen rautakaupan kalustovideolta. Tuli heti mieleen (ja alkoi vähän naurattaakin) muuan venäläinen kuumahko musiikkivideo tai oikeastaan sen parodia (linkki vie Youtubeen). Kumpaakaan ei pysty ihan pokkana katsomaan loppuun saakka. Lisäksi sille mediakuution D-katsomon puoleselle oudolle "neliölle" pitäisi tehdä jotain.
 

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ei nyt ihan suoranaisesti liity tähän ketjuun mutta laitetaan nyt tähän.
Eli mikä vitun muoti-ilmiö nyt on Raumalle puhjennut, eli tämä pillin tuominen katsomoon. Tämä oli tällä seasonilla jo toinen kerta. Ensimmäisen kerran homma tapahtui Lukko-Ilves harjoituspelissä.
Eilen tapahtui sitten se pahempi skenaario, ole pillin viheltyly vaikutti pelitapahtumiin.
Huvittavinta eilisessä casessa oli makkarapalkkajärkkäreiden toiminta. Ei elettäkään pillin löytämiseksi, ainoastaan kärinää kuinka Lukko on hukannut pelinsä toisessa erässä totaalisesti ja kuinka ahdasta oli silakkamarkkinoilla.

Pilliin vihelteleminen on tyhmimmstä päästä mitä katsomossa voi tehdä. Älkää nyt jumalauta ihmiset pilatko otteluja omalla tyhmyydellänne.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Pilliin vihelteleminen on tyhmimmstä päästä mitä katsomossa voi tehdä. Älkää nyt jumalauta ihmiset pilatko otteluja omalla tyhmyydellänne.

Näin on. Tyhmintähän on heittää tavaraa kentälle, ja tämä viheltely tulee sitten hyvänä kakkosena tällä listalla.

Itsekin kuulin vihellyksen, joskin sen teon paikallistaminen nopeasti on varsin haastavaa ääni kun kaikaa tuollaisessa paikassa ties mistä suunnasta.

Jokatapauksessa toivottavasti tämä viheltäjä lopettaa nuo typeryydet ennen kuin siitä kärsii koko muu yleisö.

Sekin on mahdollista, että jokainen joutuu kulkemaan läpivalaisukoneesta päästäkseen halliin. Tällaista käytäntöä tuskin kukaan haluaa.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Ei nyt ihan suoranaisesti liity tähän ketjuun mutta laitetaan nyt tähän.
Eli mikä vitun muoti-ilmiö nyt on Raumalle puhjennut, eli tämä pillin tuominen katsomoon. Tämä oli tällä seasonilla jo toinen kerta. Ensimmäisen kerran homma tapahtui Lukko-Ilves harjoituspelissä.

Vielä huvittavampi yhteen sattuma on se, että molemmat vihellykset on tapahtunut Ilvestä vastaan. Eilenkin paikalla oli kohtalaisesti Ipa-faneja. Olisiko noissa ehkä se viheltelijäkin?

Oli sitten kumman joukkueen fani tahansa, niin selkään sietäisi saada. Todella idioottimainen teko. Heti tavaroiden heittämisen jäälle jälkeen tyhmintä ikinä.
 

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Olisiko noissa ehkä se viheltelijäkin?
Ainakin harjoituspelissä viheltelijä oli mies joka "ei ollut ihan keskustasta lähtenyt peliin". Kovasti harkkapelissä mies ainakin kannusti mutta epäselväksi jäi, kumpaa joukkuetta hän kannusti.
Toki voi olla sama kaveri mutta vahvasti epäilen.
Mitenkään Ipa-faneja syyttämättä, ainakin Fosters-päädyssä se vihellys tunnuttiin paikallistettavan C-katsomon suuntaan.

edit: Ilmeisesti eilen peli olisi keskeytetty lopullisesti seuraavasta vihellyksestä, tai ainakin näin tuomarit uhkasivat. Eli todennäköisesti seuraava pilliin hönkäisy olisi tullut Lukolle helvetin kalliiksi ainakin eurojen myötä, ja mahdollisesti jopa sarjapisteiden suhteen.
 

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
Mitenkään Ipa-faneja syyttämättä, ainakin Fosters-päädyssä se vihellys tunnuttiin paikallistettavan C-katsomon suuntaan.

Kyllä se omasta mielestänikin C-katsomosta tuli, tarkemmin sanottuna siniviivan kohdalta. Siinä oli Ilveksen fanipaitoihin pukeutuneita tyyppejä, mutta sitä en osaa sanoa, oliko puhaltaja joku heistä.

Reilut kymmenen vuotta sitten joku vihelteli pariin kertaankin Lukko-HIFK-pelissä ja sai aikaan HIFK:lle yhden maalin, kun Lukko lopetti pelaamisen ja Lasse Pirjetä kiitti. Seuraavassa hyökkäyksessä sama homma, mutta tuosta ei enää maalia tullut.
 

TD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Feran tytöt <3
Mun mielestä myös pelaajaesittelyvideo on ottanut "äijämäisyydellään" takapakkia. Näyttää enemmänkin paikallisen rautakaupan kalustovideolta. Tuli heti mieleen (ja alkoi vähän naurattaakin) muuan venäläinen kuumahko musiikkivideo tai oikeastaan sen parodia (linkki vie Youtubeen). Kumpaakaan ei pysty ihan pokkana katsomaan loppuun saakka. Lisäksi sille mediakuution D-katsomon puoleselle oudolle "neliölle" pitäisi tehdä jotain.

Itse pidin myös tämän vuotisesta videosta, nyt on kolmena kautena tehty todella upeat videot jota ei ihan kotikalustolla ja -ideoilla toteuteta.

Tietysti kun asettaa rimaa itse ylös, niin sen alittaminen on helpompaa ja se herättää tietysti kritiikkiä, mutta muistetaan nyt että esim makkara-areenalla on ollut screeni jo tuhat vuotta ja edelleen siellä "pyörii" pelkät pelaajakortit taululla (tästä kaudesta tosin ei ole tietoa... oikeastaan muuten kun tarkemmin ajattelee, ei edes viime kaudesta:). Mutta ymmärtänette pointin. Ja itse ideoinnista, on mielestäni hienoa että on tehty ihan eri teemalla tämän kauden video kuin kaksi edellistä.

Samoilla linjoilla silti olen, että viime kaudella Jasun kiekko hampailla kiinni ym. oli "äijämäisempi", mutta ei tuo tämän kauden video minussa mitään nauruun viittaavaa saanut aikaan. Eikä nuo Hiltit ym. sitä äijämäisyyttä videosta vähennä...

Kuution D-päädyn puoleisesta viasta olen samaa mieltä, toivottavasti Pomin miehet on pian paikalla ruuvimeisseleineen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös