Lukon ottelutapahtuma – mitä pitäisi tehdä?

Korinekki

Jäsen
Mielestäni nyt, kun ensi kaudelle meille on tulossa "uusi" Areena, on aika herättää keskustelua Lukon tarjoamasta ottelutapahtumasta.

Sen enempiä kiertelemättä totean, että Raumalla ottelun ulkopuolinen viihde on koko sarjan heikoin. Arvosanaksi antaisin Naurettava.

Allekirjoittaneelle se tärkein fiiliksen kohottaja matsiin on hallin kuuluttaja. Raumalla tämä osasto on jo vuosia ollut ala-arvoista. Olisko aika etsiä ammattimies tähänki hommaan?

Aikaisempina vuosina kotijoukkueen sisääntulossa oli sentään jonkinmoista yritystä. Tällekin osastolle voisi mielestäni keksiä jotain, joka virittäisi yleisöä otteluun.

Jääkiekkomatseihin kuuluu tappeluiden lisäksi olennaisena osana Cheerleaderit tai isommissa ympyröissä Tanssijat. Muutama vuosi sitten jotain pikkutyttöjä Äijänsuollakin nähtiin, mutta nyt ei ole muutamaan vuoteen tainnut ollaan tälläkään osastolla mitään yritystä. Tiedä sitten kumpi on parempi olla kokonaan ilman vai sitten joukko teinityttöjä. Juhlavuoden kunniaksi voitaisiin tälläkin osastolla skarpata.

Muutakin viihdettä yleisölle voisi mielestäni järjestää. Erätauoillahan on silloin tällöin näitä koululaisten luistelukilpailuja. Jossain halleissa nähdään mm. lämärikisaa yms. Tänne voi kirjoitella mielipiteitä / ideoita.

Pakko oli tällainen ketju avata, kun tuli lauantain matsissa vittuunnuttua noihin Äijänsuon Arenan kuuluttajan täysin käsittämättömissä paikoissa tapahtuviin hehkutuksiin (huutoon).

Mun mielestä tälläkin osastolla on helvetisti parannettavaa.
 

SyPe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Tempo
Korinekki sanoi:
Allekirjoittaneelle se tärkein fiiliksen kohottaja matsiin on hallin kuuluttaja. Raumalla tämä osasto on jo vuosia ollut ala-arvoista. Olisko aika etsiä ammattimies tähänki hommaan?


Oletko tosissasi? Rauman Äijänsuon jäähallissa Lukon liigaottelun kuuluttajana joku muu kuin legendaarinen Juha Kuro? Toivottavasti toiveesi ei tule toteutumaan, mutta mielipideasioistahan ei sovi kiistellä.

Jotenkin tuntuu nyt siltä että Lukon kannattajat ovat negatiivisia keikessa mikä liittyy joukkueen tilaan. Ymmärrän, että jääkiekko-ottelu on viihdettä, mutta itse en ainakaan kaipaa erätauolla mitään pizzanpyörityksia (al´a Turkuhalli) tai muuta turhaa. Kiinnostavatko oikeasti typerät erätauko-ohjelmat ketään?

Cheerleadereista sen verran, että minua ainakin jo ajatuskin naurattaisi jos jokin ns. huipputanssiryhmä tms. tanssisi Äijänsuon ladon rapuilla. Ensi kausi on sitten eri juttu jos siitä hallirempasta ylipätään mitään valmista tulee.

Sisääntulo on mielestäni ainut mihin voisi jotain keksiä, vaikka jonkun pressun mistä pelaajat tulevat, mutta sekään ei totisesti ole välttämätöntä.

Kaivataanko Raumalla kauko-ohjattavaa rekka-autoa, joka tuo pelikiekon keskiympyrään niin kuin Hakametsässä? Kaivataanko Raumalle välttämättä mitään muuta kuin parempia pelaajia kentälle?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Lukko
Videotaulu / Screeni

Enkä nyt tarkoita mitään kuusikulmaista jumbotronia. Vaan vaikka hallin yhdelle seinälle suuri "telkkari" mistä näkyisi hidastuksia, mainoksia tai vaikkapa pelaajaesittelyjä, parhaita paloja aikaisemmista otteluista jne.

Kannattaisi harkita, kun tuo laajenuskin meneillään, pistäkää nyt kunnolla haisemaan ja ostakaa se köyhän miehen jumbotron. Elyseen vanhan saisi varmaan halvalla:)
 

Pronger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Joo eihän se paljoa naurata kun itse ottelun lisäksi ainoa oheisviihdyke on lepattava pressu päätyseinä. Se on vaan ongelma että suomalaiset/raumalaiset ovat todella huonoja ottamaan osaa mihinkään viihteeseen kun emme kehtaa nykyään lauantaipelissäkään edes toisen promillen jälkeen karjaista lukkoa tai muuta kannustavaa. Siitä huolimatta Blues matsi oli mukavaa katseltavaa.

Tuo Deerin viesti itseasiassa kertoo kaiken. Jääkiekkoa tänne on tultu katsomaan eikä viihtymään perkele..

Yksi hyvä ja helppo temppu kerätä rahaa ja saada jengi osallistumaan johonkin olis vaikka Hartfordissa näkemäni kilpailu jossa käytävillä myytiin numeroituja kiekkoja joita sitten tauolla jengi yritti heittää keskiympyrässä olevaan tynnyriin. Itse tuhlasin 10 taalaa..
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Pronger sanoi:
Tuo Deerin viesti itseasiassa kertoo kaiken. Jääkiekkoa tänne on tultu katsomaan eikä viihtymään perkele..
Jep, aika samoilla linjoilla itse ottelun suhteen. Screeni tjmsp. ei tosin olisi lainkaan paha idea. Sisääntuloon voisi myös vähän laittaa lisää potkua.

Lukon kannaltahan parasta on että ihmiset viihtyvät erätauolla aivan muualla kuin paikallaan eli lähtevät kaljalle, kahville, lihikselle ym. Joten tuskin kentälle tulee erätauoille sen ihmeempää ohjelmaa.

Tanssitipuista sen verran ettei niitä ottelussa kaivata, mutta jos pakko on olla niin ei kyllä mitään teinityttöjä kiitos.

Mutta kun ketjun aihekin oli ottelutapahtuma, niin varmasti mielekkäintä olisi keksiä jotain joka juuri tekisi hommasta tapahtuman eikä pelkkää ottelua. Eli ennen ottelua ja sen jälkeen järkevää oheistoimintaa missä ihmiset viihtyisivät. Varmasti tuo ennen ottelua olisi se paikka mihin kannattaisi satsata.
 

Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pikku viilausta

Ottelua edeltävään lukon esiinmarssiin voisi kehittää jotain uutta halli rempan yhteydessä. Screenit hallien molempiin päihin olisivat kyllä hyviä, niin voisi tuijotella hidastuksia. Yläpesästä voisi ikkunoiden yläpuolelle tehdä avaukset halliin, jolloin pelin äänet ja tunnelma välittyisivät paremmin sinne.

Erä-tauko ohjelmat eivät kiinnosta jos/kun uudessa areenassa on todella tilaa käytävillä ja pubeissa. Jos olen istumassa, niin minulle riittää vallan mainiosti, että tauolla ehdin juomaan kaljan tai kahvin, polttamaan röökin ja käymään mahdollisesti kusella. Kaikki onnistuvat samalla tauolla, jos käytävillä olisi tilaa liikkua.

Komppaan Prongeria kannustuksesta, tällä kaudella ei äijänsuolla olla kuultu yhtään ylimääräistä lukko huutoa, tai edes tuomari palautetta. Pitäisiköhän halliin laskea ilokaasua ja pubeihin järjestää ota 3 maksa 2 tempauksia tervakossuille ja vastaaville mökäöljyille, niin johan rupeaa suupielet venymään ja ääntäkin tulemaan? Was?

Niitä höyrymakkaroita ja fanilippiksiä myytäisiin varmasti myös enemmän penalty pubia edeltävässä käytävässä, jos käytävillä olisi enemmän tilaa. Nyt kun porukkaa lappaa käytävän leveydeltä molempiin suuntiin niin pirusti, niin siinä itse kukin harkitsee kahdesti jonottamisen mielekkyyttä kahvikupin tähden...
 

Metalwarrior

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pitäiskö meillekin hommata urkuri niin kuin naapurissa? No joo, aika huono...

Sisääntuloon voisi kiinnittää huomiota, nykyisellään se on aika onneton. Mitä tulee kuuluttajaan, voisi vaihtelu virkistää. Joku Joni Rouhiaisen kaltainen kaveri kehiin.

Cheerleaderit kyllä kelpaisivat, jos vain täysi-ikäiset saataisiin. Ja happy hour ennen peliä, kiitos. Screenistä en viitsi edes haaveilla.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Joo erätauoilla ne autot ajelemaan taas kenttää ympäri niin kuin ennen vanhaan. Jopas on viihdyttävää! Itse ehdotan että erätauko lyhennettäisiin takaisin 15 minuuttiin nykyisen 18 minuutin sijaan. Kyllä vartissa ehtii kusella ja tupakalla käydä ja ostamaan vielä sen slaissin ja mehun siihen mukaan.. Ei mitään ylimääräistä hömppää sinne kentälle. Peliä perkele!

Se screeni olis kyllä kiva..
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raittius- ja urheiluseura Rauman Lukko
Oikeastaan minä en mitään erityistä ohjelmaa kaipaa, jääkiekkoa minä sinne katsomaan menen. Se ei tietysti tarkoita sitä etteikö itse sitä tapahtumaa voisi kehittää. Matti Keinonenhan silloin edellisen ison halliremontin aikana kuvaili kuinka Äijänsuo Areenasta tehdään hieno pytinki, jossa "isät menevät erätauolla oluelle ja äidit kiertävät kaukaloa ympäri". En tiedä sitten onko varsinkaan se kaukalon ympäri kiertäminen sitä mitä naispuoliset katsojat haluavat tapahtumalta, eppäilen. Ja mitä ne lapset sillä aikaa tekisivät kun isät vetää kaljaa ja äidit marssii kanoina kaukaloa ympäri? No, se olikin Möllin ajatuksia yli 10 vuoden takaa.

Minusta joukkueen sisääntulo on nykyisellään ihan hyvä, mutta välillä vaihteeksi kaipaisin jotain muuta erätauko-ohjelmaa kuin sitä lasten luistelukilpailua. Lapsille se on hieno kilpailu, mutta miksei heille voisi järjestää jotain rankkarikisaa? Tai sitten järjestää rankkarikisa 70-luvun malliin, eli maalille tuodaan vanerinen veskarin kuva, jonka taakse sitten joku valittu katsoja saa yrittää maalia. Tietenkin tätä voisi jotenkin jalostaa nykypäivää vastaavaksi jollain tavalla.

Kuuluttajasta sanoisin, että hyvin Kuro asiansa osaa, mutta välillä tuntuu että häntä riemastuttaa joku Lukon maali tai vastaavasti vituttaa vastustajan osuma niin paljon että kuulutukset menevät ketuiksi. Tai onko sitten minun korvissa niin paljon vikaa, mutta välillä tuntuu että numerot ja nimet menevät pahasti sekaisin. Joku Rouhiainen taas on semmoinen suupaltti, että 90-luvun malliset kuulutukset luultavasti kiellettäisiin tänä päivänä.

Tanssityttöjä en kaipaa, varsinkaan alaikäisiä. Viimeksi oli huvittavaa, kun tytöt aloittivat tanssimisen pikkutyttösinä 90-luvulla, ja sitten kun jokainen jo näytti aikuiselta 10 vuotta myöhemmin, niin homma lopahtikin yhtäkkiä. Mutta ei kiitos heille, ei se viimeksikään oikein tuntunut katsojia kiinnostavan.

Kellotaulun soisi vaihtuvan uuteen sitten kun remontti valmistuu. Kyllähän tuo vanhakin menettelee, ne tiedot siitä näkee mitä pitääkin mutta olisihan joku videotaulu hieno.

Semmoinen mikä minua kiinnostaisi varmaan, on tuo Lukko-museo, joka pitäisi perustettaman nyt remontin jälkeen. Sikäli mikäli sellainen halliin tulee, niin siellä luultavasti aion piipahtaa, se tuntuisi oikeastaan tärkeimmältä uudistukselta mitä ottelutapahtumaan nyt keksin.
 
SaiPan kotimatsissa kun pari vuotta sitten kävin Lappeenrannassa katsomassa, oli varsin hauskaa erätaukoviihdykettä toisella erätauolla.
Kioskeilla siis myytiin parilla eurolla muovisia "kiekkoja", jotka sitten sai erätauolla jäälle viskata, ja se kilpailija, kenen kiekko oli lähimpänä keskiympyrää voitti palkinnon, jota nyt en muista mikä oli.
Voittajia taisi olla useampikin yhdessä skabassa, en tarkkaan muista, mutta joku tuon tyylinen kilpailu erätauolla voisi olla hauska, ja tuleehan tuommoisten kiekkojen myynnistä samalla varmasti seuralle rahaakin.

Joku happy hour ennen pelejä voisi olla myöskin toimiva idea, niinkuin Yellow tuossa sanoikin, erityisesti viikonloppupeleissä tämä voisi toimia houkuttimena alkoholin ja jääkiekon ystäville.
Viikonloppupelejä on muuten tällä kaudella harmittavan vähän, itse tykkään eniten katsoa lätkää perjantaisin ja lauantaisin, ja onhan hallissa aina noina päivinä paras fiiliskin kun jengi on parit keksiketterät nauttinut.
Torstaipelit ovat myöskin ihan meneviä, mutta tiista on jokseenkin perseestä oleva päivä jääkiekon katsomisen kannalta.

Cheerleadereitä en nyt välttämättä erityisesti kaipaa, mutta tuskin minä suomalaisena heteromiehenä kauheaan masennukseenkaan vaipuisin, vaikka siellä parit tytöt (täysi-ikäisiä kiitos) persettään pyörittelisivätkin.
Screeni olisi ihan tervetullut, mutta olen usein miettinyt, että mihinkäs sen tuossa hallissa sijoittaisi?

Voisivat muuten korjata myös mahdollisimman nopeasti sen näyttötaulun Penalty Pubin puoleisesta päädystä, missä pyöri ennen mm. muita ottelutilanteita ja Public Cornerin jälkipelien vieraita.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raittius- ja urheiluseura Rauman Lukko
Muistatteko muuten kuinka viime kaudella kävi sen Penalty Pubin alapuolella olevan näyttötaulun? Alkukaudellahan siellä vielä pyörivät muiden otteluiden tilanteet, mutta sitten pikku hiljaa kauden vanhetessa se loppui. Ilmeisesti kukaan ei sitä viitsinyt päivittää enää. Tällä kaudella se ei ole toiminut lainkaan, eikä varmaan tulekaan toimimaan. Kai siellä on joku kaivurikuski ronklannut kaapelit poikki. Naks vaan.

Lakaisijan kanssa samoilla linjoilla kyllä olen siinä, että paras ottelutapahtuma on se, kun Lukko voittaa hyvällä pelillä perjantai-iltana. Siinä ei kyllä silloin muuta oheisohjelmaa ehdi kaipaamaan.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Roku sanoi:
Semmoinen mikä minua kiinnostaisi varmaan, on tuo Lukko-museo, joka pitäisi perustettaman nyt remontin jälkeen. Sikäli mikäli sellainen halliin tulee, niin siellä luultavasti aion piipahtaa, se tuntuisi oikeastaan tärkeimmältä uudistukselta mitä ottelutapahtumaan nyt keksin.
Tuohan on vähintä mitä hallilla voi olla. Nykyistä rekvisiitan paikkaa en tiedä, mutta aiemminhan tuo oli Lukon luolassa Karin koulun vieressä olevan kerrostalon pommarissa(joskus nykyistä sijaintiahan taisin kysellä, mutta vastausta ei tainnut tulla). Eli pitkälti "suurelta yleisöltähän" tuo historia on ollut suljettuna, joten sille olisi kyllä aika avata ovet.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mun mielestä kaikki viihtyminen lähtee itse pelistä. Kun Lukko tekee maaleja, niin kansa viihtyy. Jos maalinteko ei luonnistu, niin ainakin perkeleenmoista yritystä pitäisi olla. Joukkue tarvitsisi pari kunnon pommittajaa riveihinsä. Siis pari sellaista pelaaja, jotka niittaa aina kun paikka tulee ja ärsyttää vastustajaa sopivasti. Tappelun tullessa taka-askelia ei oteta. Nyt en tarkoita mitään gooni-meininkiä, vaan ihan kunnon fyysistä raakaa peliä. Näille parille kaverille voisi valmennusjohto antaa hieman erivapauksia toteuttaa itseään. HIFK ottelussa Lukko ei juurikaan osallistunut fyysiseen peliin, joka harmitti itseäni suuresti. Väkisinkin alkaa katsomossa haukotuttamaan. Katsojat kaipaavat "äksöniä", eikä mitään helvetin oheisviihdettä, jotka vaan nostavat lippujen hintoja. Käytettäisiin nekin rahat kunnon pelaajiin. Yleisö tarvitsee omat suosikkinsa.
 

Pronger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kaikki lähtee siitä että jääkiekko on numero yksi, mutta kyllä mä olen sitä mieltä että oheisviihdykettä saisi olla. Siellä on se 2000 HC fania jotka seuraavat kaikki kotimatsit, käyvät jopa treeneissä kurkistelemassa. Heille riittää pelkkä jääkiekko. Sitten tulee se toinen 2000 joka tulee hallille myös viihtymään ja joskus jopa mukaan sattuu kavereita, muksuja, vaimoja tai appiukkoja, joille se Lukko ei nyt sitten kuitenkaan ole se maailman suurin asia.

Ehkä sinne jäälle ei kannata lämärikisaa tai kiekonheittoa isompia suunnitella, mutta toivottavasti sitten hallin käytäville saadaan jotain actionia tauoiksi. Jäälle tulo on ihan sama. Mulle sopii jos lukko tulisi perse edellä kontaten kentälle ja Janos Valmunen hoilaisi bussipysäkkiään..

Tuosta tuli mieleen että Amsterdam Bulldogsin pelien erätauolla oli karaokekilpailu ja jäällä oli 5 hengen raati. Kuvia löytyy ellette usko.
 

Trojan

Jäsen
Loistava aihe! Ensinnakin hieno homma etta vihdoinkin halli on saatu remonttiin (olen edelleenkin kylla sita mielta etta parempi ratkaisu olisi ollut rakentaa kokonaan uusi…). HIFK:ia lukuunottamatta kaikilla SM-liiga joukkueilla on ottelutapahtuma erittain pahasti haussa. HIFK:illakin jonkun verran, mutta joukkue on selvasti tietoinen omasta identiteetistaan, ja oheistapahtumat/markkinointi on edes tehty jollain tavalla identiteettia vastaavaksi. Lukon hommasta paistaa lapi pahasti "kotikutoisuus". Kuten muutama kirjoittaja ylla mainitsikin, joukkueen jaalle tulo oli ainakin takavuosina ihan onnistunut, sai jopa allekirjoittajalla ihon "kananlihalle". Ikavaa ettei tata samaa jaalle tuloa enaa ole.

Kuuluttajaa ei varmaan ole vaihdettu sen takia etta "nykyinen kuuluttaja on niin monta vuotta niita hommia jo tehnyt eika sita nyt enaa viitsi vaihtaa"…Cheerleaderit sitten. En usko kenenkaan raumalaisen "cheerleader" mittaisen nuoren naisihmisen hinkuvan hallille tanssimaan nimellista korvausta vastaan ja tasta syysta ainoaksi vaihtoehdoksi jaa palkata flegmaattisen nakoisia teineja. Parempi ilman. Kaytetaan nekin rahat johonkin muuhun - vaikka siihen Eetu kettulogon uudelleen suunnitteluun!

Ettei tama nyt mene ihan pelkaksi kitinaksi, tassa ehdotuksia mita pitaisi tehda: 1. vanha kellotaulu pitaa ehdottomasti pitaa, muistoina vanhoista ajoista. 2. jonkun seinan voisi omistaa Lukon legendoille, laittaa sinne vaikka jotain miehenkokoisia kuvia pelaajista, tai heijastaa niita jaanpintaan (kuten NHL:ssa) 3. jonkun nakoinen screeni hallille on pakko saada, tassa screenilla voisi sitten nayttaa tilanneuusintojen lisaksi mm. pelaajahaastatteluja, analyysia illan pelista, Rauman kaupungin mainostamista (!), arvontoja ym. 4. puoliaikakisat ehdottomasti takaisin, vaikka lamaritutka sinne jaalle alkajaisiksi.

Tassa nyt jotain alkajaisiksi...
 

TheBlade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Kansas City Outlaws
Ottelutapahtumasta sen verran, että sisääntulo on mielestäni onnistunut ainakin SM-liigan mittakaavassa, ei me missään NHL:ssä olla.. Kuuluttajaa saattaisi tulla vaihdon myötä ikävä, onnettomia ovat olleet ne harvat pelit joissa Kuro ei ole ollut! Erätauolle sopisi loistavasti tuo chuck-a-puck kisa, jossa heitetään kiekkoja jäälle katsomosta, itse ainakin ostaisin! Varsinkin jos kiekon saamisesta keskiympyrän pisteelle saisi jonkin paremman palkinnon kuten etelänmatkan tjtn..

Oheismyynti ja palvelut helpottuvat remontin myötä mutta vielä joudumme kestämään pari kautta ahtautta ja tunnelman puutetta. Uskon että nykyisellään tunnelmaan vaikuttaa myös se että tuttu ja turvallinen seisomakatsomo on poissa. Monella ihmisellä kun oli "vakiopaikka" vanhassa seisomakatsomossa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raittius- ja urheiluseura Rauman Lukko
Nostan vanhaa ketjua ylös, ja kehun tuota mediakuutiolla nähtävää Lukon uutta sisääntulovideota.

Möllin lausahdus 1990-luvun alun lehdistötilaisuudesta avaa videon, sen jälkeen nähdään välähdyksiä Lukon peleistä 70-luvulta alkaen ja pelaajat esitellään siinä välissä eri tavalla kuin viime kaudella, ja lopussa Jari Torkki tokaisee vielä jotain nasevaa kunnes kamera siirtyy kuvaamaan käytävää pitkin kaukalon portille käveleviä pelaajia.

Helvetisti paljon parempi kuin viime kaudella.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nostan vanhaa ketjua ylös, ja kehun tuota mediakuutiolla nähtävää Lukon uutta sisääntulovideota.

Möllin lausahdus 1990-luvun alun lehdistötilaisuudesta avaa videon, sen jälkeen nähdään välähdyksiä Lukon peleistä 70-luvulta alkaen ja pelaajat esitellään siinä välissä eri tavalla kuin viime kaudella, ja lopussa Jari Torkki tokaisee vielä jotain nasevaa kunnes kamera siirtyy kuvaamaan käytävää pitkin kaukalon portille käveleviä pelaajia.

Helvetisti paljon parempi kuin viime kaudella.
Oli kyllä hieno kooste. Minua siinä miellytti erityisesti Matti Kaipaisen jatkoaikamaali tammikuulta 2000, kun Masa veivasi Jokerien Pasi Nurmisen kebab-kioskille. Sitä osumaa ihailtiin aikanaan VHS-videonauhurilta monta kertaa uudestaan ja uudestaan.

Ottelutapahtuma kokonaisuudessaan ei 2000-luvun puolella ole juuri kehittynyt hallirempan mukanaan tuomia uudistuksia lukuunottamatta. Keppanaa saa nauttia Ylätorilla laajemmalti mitä ennen, mutta muuten aikalailla vanhan kaavan mukaan mennään. Rummut hakkaa nurkassa ja loput raumalaiskatsojista istuu kuin helluntaiepistolaa kuunnellen.
 
Viimeksi muokattu:

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raittius- ja urheiluseura Rauman Lukko
Tuossa edellisessä viestissäni se on kerrottu. Tuo joukkueen sisääntulovideo on se merkittävin ja oikeastaan ainoa muutos mitä kuution käytössä on tapahtunut.

Nyt ei enää Lukon maalin jälkeen nähdä maalintekijän naamaa taululla, kuten viime kaudella, eikä vieläkään siihen taululle saada mitään tekstiä, poislukien väliaikatiedot muista peleistä sekä ottelun yleisömäärä.

Kaipaisin ensisijaisesti maalintekijää syöttäjineen sekä toissijaisesti jäähyn saajaa ja jäähyn syytä tekstitettynä siihen taululle, kuulutus kun hallissa on mitä on eli huonoa.

Sen sijaan se maalin jälkeen nähtävä kettuanimaatio, jossa Eetu-kettu tekee vastustajalle kaikenmoista jäynää oli ensimmäisen kuutiokauden juttu. Se oli silloin olevinaan hauska, ensimmäisellä kerralla varsinkin, mutta ei se nyt enää kiinnosta.
 

Kettumainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kaipaisin ensisijaisesti maalintekijää syöttäjineen sekä toissijaisesti jäähyn saajaa ja jäähyn syytä tekstitettynä siihen taululle, kuulutus kun hallissa on mitä on eli huonoa.
Niin, mä en ymmärrä miksi se äänentoisto on niin hemmetin vaikea uusia. Viime kaudella huomasin välillä vasta toisessa erässä, että nämähän soittaa musiikkia tauoilla. Kun se on sellaista äänipuuroa. Kuulutuksista ei ota kukaan selvää, tuskin koskaan ottanutkaan. Megafoni ajaisi asian paremmin,.

Ja olikos se pari kautta sitten kun sisääntulona soitettiin COB:ia. Se kilisi kuuloelimissä niin perkeleesti, että teki mieli ronkkia sormella kuulo paskaksi.
 

Borat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuossa edellisessä viestissäni se on kerrottu.
No niinpäs olikin. Yllätys että olin niin innoissani, etten tajunnut lukea viestiäsi edes loppuun asti.

Kiitos ja pahoittelut.


Edit. Tulipahan vaan mieleen nimimerkki 1963? Vai riittääkö aikasi vain kritiikille?
 

RJM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Löytyisköhän tuota pelaaja esittelyä jostain videon muodossa netistä. Yritin etsiä mut en löytänyt.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kaipaisin ensisijaisesti maalintekijää syöttäjineen sekä toissijaisesti jäähyn saajaa ja jäähyn syytä tekstitettynä siihen taululle, kuulutus kun hallissa on mitä on eli huonoa.
Tätä asiaa olen itsekin ihmetellyt jo pitkään. Miten voi olla noin hankalaa saada maalintekijöiden, syöttäjien, jäähyjen saajien ym. nimet tulostaululle? Niissä mediakuution omaavissa halleissa joissa itse olen pelejä seurannut, on tuo homma ollut kunnossa jo vuosikausia harjoitusotteluissakin, mutta Raumalla ei edelleenkään homma toimi. Asia ei varmastikaan ole kiinni siitä etteikö osaamista olisi löydettävissä, joten melkoista katsojien aliarvioimista tuo on ja laskee selkeästi myös ottelutapahtuman arvoa.

Ennen eilistä ottelua taisi myös olla jotain ongelmia äänentoiston kanssa, koska kokoonpanot jäivät kokonaan luettelematta ja kuulutus alkoi vasta 30 sekuntia ennen ottelun alkua. Plussaa annan itsekin tuolle uudelle sisääntulovideolle, mutta toivottavasti tällä kaudella joku viitsisi myös kuuluttaa ja hehkuttaa kun joukkue luistelee kaukaloon. Myös uusi käsiohjelma oli hyvä, ja tarjoaa lisäarvoa katsojille.
 

EddieE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuohon ylätorin kaljanmyyntiin ym. sellainen huomio, että eikö olisi mukavampi liikkua siellä käytävällä jos nuo "baaripöydät" siirrettäisiin enemmän sinne käytävän ulkoreunalle. Ihan pieni helpottava muutos, jäisi selkeä kulkuväylä reissaajille. Mitä mieltä? Vaikka käytävä on leveä kuin mikä niin nyt se liikkuminen on sellaista kimpoilua kun osa ihmisistä juo paikallaan kaljaa ja osa kimpoilee mihin sattuu. Vielä se toimii, mutta entä jossain Ässät-matsissa..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös