Lukkopelaajat maajoukkueissa

  • 262 287
  • 1 078

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vili Saarijärvi valittu A-maajoukkueen mukaan EHT:lle. Ihmettelen, että Lehtiselle ei tullut kutsua maajoukkueeseen, mutta lienee parempi niin.
Jos miettii mitä Setäselle kävi kun joutui maajoukkueeseen, niin hyvä näin.
Ja selvyyden vuoksi, että ei käynyt mitään, kunhan vitsailin ja viittasin siihen että alkukaudella otteet oli parempia kuin viime aikoina.
Pidän näitä harjoituspelejä edelleen todella kyseenalaisina nykyisessä tilanteessa.

Lehtisen eetokseen sopii ihan hyvin se, että hän on aina sarjansa paras maalivahti mutta ei mahdu maajoukkueeseen. Raflaavasti ilmaistuna.
Panin merkille myöskin, että Färjestadin toiseksi paras pistemies J.Virtanen ei ole mukana, näinköhän enää maajoukkueessa esiintyy.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jesse täyttää tänä vuonna 30-v, vielä on hyviä pelivuosia jäljellä useita.
Juu, en minä sillä etteikö hän maajoukkueseen tason puolesta kuuluisi, mutta voi olla että on itsekin kyllästynyt katselemaan maajoukkueen tiedotteissa itseään huonompia miikakoivistoja.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Juu, en minä sillä etteikö hän maajoukkueseen tason puolesta kuuluisi, mutta voi olla että on itsekin kyllästynyt katselemaan maajoukkueen tiedotteissa itseään huonompia miikakoivistoja.

Muistaakseni Jesse kieltäytyi itse 2019 kisoista. Oliko loukkaantumisen takia? Uskon, että on mukana seuraavalla EHT:lla, kun aletaan oikeasti taistella MM-kisapaikoista.
 
LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Voi vittu. Kyllähän nämä EHT:t nyt ovat aivan mahdottoman typeriä turnauksia tässä tilanteessa. Ja vieläpä Ruotsissa. Lähteekös KooKoosta ketään turnaukseen? Jos ei, niin taitaa tulla taas ”perus” Kouvolan reissu. Kaksi profiilipakkia pois, Kouvola vaikea paikka Lukolle, viime aikojen nihkeät pelit (huolimatta voitoista) ja KooKoon hyvät otteet viime aikoina...pitänee pelata KooKoota silloin pitkävedossa.
 
Hagi

Kyllähän näistä kärsivät kovimman rosterin omaavat seurat, esim Lukko ja Tappara.

Onneksi Lukon osalta sarjatilanne on mahdottoman hyvä, ei ole hätää poissaolojen takia.
 
Suosikkijoukkue
Lukko, Lämsän kaljaveikot
No isäkissan v..tu...kaksi profiilipelaajaa sivuun jonkun höpöhöpö turnauksen takia. Perkele. Toivottavasti pysyvät ehjinä reissussa...
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Rl

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Jotkut seurat ovat aikoinaan käyttäneet, "pientä vaivaa tarkkaillaan päivittäin" ja pelaaja ei ole voinut lähteä. Tosin en toivo Lukon alentuvan moiseen, koska se on pelaajalle itselleen kunnia-asia edustaa maataan, suotakoon se siis heille.
 
Ei Lukko lähde tuohon. Kalle on sanonut, että Lukko ei aio olla esteenä kenenkään maajoukkuekutsulle.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No isäkissan v..tu...kaksi profiilipelaajaa sivuun jonkun höpöhöpö turnauksen takia. Perkele. Toivottavasti pysyvät ehjinä reissussa...
Sehän tässä aina on pelkona että joku tinalo vetää oman joukkueen pelaajan kylmäksi. Lukon sarjatilannehan on niin hyvä että sen takia ei tarvitse olla huolissaan maajoukkuekutsuista taikka siitä jos tappio noista peleistä tulee. Tietysti siitä pari Tepsin kannattajaa, joku Ilveksen kannattaja ja kaikki Ässien kannattajat pillastuvat jos Lukko pelin häviää mutta sehän tapahtuu joka tappion jälkeen.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Ei Lukko lähde tuohon. Kalle on sanonut, että Lukko ei aio olla esteenä kenenkään maajoukkuekutsulle.
Jep, tämä on yksi Kallen perusajatuksista. Ja tämä on myös omalta osaltaan yksi pointti, joilla niitä pelaajia houkutellaan seuraan.

Mutta maajoukkuekomennukset kaventavat puolustusta merkittävästi, joten voisi kyllä hieman katsella onko kotimaan kakkossarjasta saatavilla lainaksi joku puolustaja.
 
Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Lainamiehiä on tarjolla vaikka kuinka paljon, Mestiksen jengeille kelpaa tässä tilanteessa kaikki raha ja pelaajille pelituntuma.
Ongelma jonka takia tuohon tai tuskin muihinkaan lainamiehiin en usko Kallen lähtevän, on korona. Kovin helpolla eikä varsinkaan nopeasti, Lukon kuplaan tuoda yhtään ulkopuolista henkilöä.
 
Lukosta kolme pelaajaa ehdolla U18 MM-kisojen Suomen joukkueeseen. (Ervasti, Leppänen, Päivärinta)

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukosta kolme pelaajaa ehdolla U18 MM-kisojen Suomen joukkueeseen. (Ervasti, Leppänen, Päivärinta)

Mikäs siinä on kun Jeremi Tammela ei tuonne mahdu?
 
Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Mikäs siinä on kun Jeremi Tammela ei tuonne mahdu?
Ehkä on mennyt ohi että Jeremi edes pelaa, kun Ruutu tarjoaa jäähyilijäksi/maalintekijäksi aina Jonne Tammelaa.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ehkä on mennyt ohi että Jeremi edes pelaa, kun Ruutu tarjoaa jäähyilijäksi/maalintekijäksi aina Jonne Tammelaa.
Kai se huomenna maalin tehdessään on muuttunut toiseksi veljekseen, eli Jussi Tammelaksi. Eilen toisessa maalissa oli jo nimi Ruudussakin saatu oikein.
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kai se huomenna maalin tehdessään on muuttunut toiseksi veljekseen, eli Jussi Tammelaksi. Eilen toisessa maalissa oli jo nimi Ruudussakin saatu oikein.
Vaikka Ripa oli vankasti sitä mieltä, että maalin teki Säkkinen. Mua häiritsee aina, että vaikkei numeroa näe, niin katsoisi kätisyydestä...
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vaikka Ripa oli vankasti sitä mieltä, että maalin teki Säkkinen. Mua häiritsee aina, että vaikkei numeroa näe, niin katsoisi kätisyydestä...
Jep, eikä Ripa meinannut oikein sitä myöntää, vaan kuulutuksen jälkeenkin sanoi että hänen mielestä se oli Säkkinen :) Noh, sallittakoon tämä Ripalle, kun ei U20-pelaajat muutenkaan vielä niin kauhean tutuksi ole hänelle tulleet. Hyvin veti kyllä muuten nämä Kärppä, Tappara ja Jukurit pelit.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös