Lukkokasvatit ja entiset lukkolaiset maailmalla

  • 1 630 020
  • 7 613

Wormatsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks
TPS:n puolella SaPKon kannattaja Makopide totesi, että noista kolmesta TPS:n lainasta juuri Setänen oli yllättävin koska heillä ilmeisesti on maalivahtikaksikko jo hyvällä tolalla.

Harmillista tämä pompottelu äijän itsensä kannalta. Isomman vastuun perässä lähti ja tähän mennessä siitä on hänelle käteen jäänyt vain Pitsiturnaus TPS:n paidassa, kolme tilastollisesti huonoa peliä Mestiksestä TUTO:n sekä RoKi:n paidoissa sekä ne vajaat kuusi minuuttia Ässien paidassa Lukkoa vastaan. Ja nyt sitten lähtee vielä loppukaudeksi lainalle joukkueeseen jossa on jo hyvällä tolalla oleva maalivahtikaksikko.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei oikein spaketti taivu, mutta onneksi siellä saksaksikin.

Eli jos pikaisesti oikein käänsin, niin 4 päivää aikaa antaa näyttöä että saisi option joulukuun loppuun.

Italia taipuu itseltäni maassa vuoden asuneena eli tosiaan neljä päivää on Nordlundilla aikaa antaa näyttöjä valmennusjohdolle.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä Setäsen päätös turkuun oli täysi virhe. Nyt ura on kyllä semmoisessa laskusuhdanteessa. Nyt on siis tämän kauden pysyvästi mestis maalivahti ellei Turussa jompikumpi maalivahdeista loukkaannu.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Kyllä Setäsen päätös turkuun oli täysi virhe. Nyt ura on kyllä semmoisessa laskusuhdanteessa. Nyt on siis tämän kauden pysyvästi mestis maalivahti ellei Turussa jompikumpi maalivahdeista loukkaannu.

Jälkikäteen ajatellen juurikin näin.

Viime kaudella oli kuitenkin huhuja Lassilan lähdöstä ja Lukossa Zapolski. Vaikka Lassila Turkuun jäi niin silti tps-kaksikko olisi ollut helpommin syrjäytettävissä kuin Zapolski. Viime kauden Setäsellä kakkosmaalivahdin paikka olisi tps:ssä ollut saletissa ja miksei ykkösenäkin jos Lassilalle ei kiekko tarttuisi.

Mitäköhän kesän ja alku syksyn aikana on tapahtunut...
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä Setäsen päätös turkuun oli täysi virhe. Nyt ura on kyllä semmoisessa laskusuhdanteessa. Nyt on siis tämän kauden pysyvästi mestis maalivahti ellei Turussa jompikumpi maalivahdeista loukkaannu.
Tuskin se Setänen SaPKossa loppukautta kuitenkaan pelaa. Tai en mä tiedä. Mutta kolmosvahdiksi mestikseen on aika julma urakehitys pelaajalle josta kaavailtiin Lukon seuraavaa ykkösvahtia. Vuonna 2015: Lukko, KeuPa, TPS, TUTO, RoKi, Ässät, SapKo.
Eikö se nyt olisi mielekkäämpää ollut tulla vaikka Raikkaaseen pelaamaan. Vaikka on sielläkin varmaan joku maalivahti.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Pakollinen hassuttelu, kyllähän nyt siirtyi sentään parempaan joukkueeseen, kun muuten on siirtynyt huonommasta huonompaan.
 
Foreman

Jäsen
Suosikkijoukkue
LSH - Lämsä sex hockey
Setänen pelasi Sapkon maalilla tänään Tutoa vastaan pitäen nollat 33 torjunnalla. Ylöspäi!
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eero Elo pelaa tilastojen valossa vahvaa kautta KHL:ssa. Elo on nakuttanut 19 ottelussa tehot 9+6=15. Varsinkien tehtyjen maalien määrä on erittäin hyvä 19 otteluun.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei mennyt hyvin Tukosen tämäkään kausi, TPS:n tiedotteessa sanotaan:

"Lauri Tukonen on Liigan jääkiekko-ottelussa Jyväskylässä 27.10 2015 saamansa aivotärähdyksen ja muiden vammojen vuoksi sivussa toistaiseksi määrittelemättömän ajan. Tiedotamme asiasta lisää, kun toipumisen aikataulu täsmentyy."
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
HPK on palkannut neljäksi peliksi Honkaheimon ja Bruunin. Siinä olisi nyt sitten Oton näytön paikka. Tovottavasti onnistuu.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Lukko
Otto Honkaheimo 4 pelin pätkätöihin HPK:n riveihin. Hienoa että Otto pääsee ottamaan uutta nostetta uralle. Toivon onnistumisia että saisi loppukauden kattavan sopimuksen.
 
Falling Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Otto Honkaheimo 4 pelin pätkätöihin HPK:n riveihin. Hienoa että Otto pääsee ottamaan uutta nostetta uralle. Toivon onnistumisia että saisi loppukauden kattavan sopimuksen.

Lekissä ei ainakaan lähtenyt toivotulla tavalla, ehti kolmessa pelissä kerätä miinustilaston 4, jolla irtoaa koko kauden tilastoissa Lekin nelossija. Pari kertaa oli vielä alivoimallakin jäällä vastustajan maalatessa. Ei kovin mairea luku siihen nähden, että kaksi otteluista päättyi voittoon ja vastustaja maalasi yhteensä 7 kertaa. Jospa HPK:ssa lähtisi vähän paremmin, parin/kolmen kauden takainen Otto kelpaisi kolmospariin Vuoren kausille, kunhan liksa olisi samalla tasolla.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hämeenlinnassa Otto ei kuitenkaan ole niin ison suurennuslasin alla kuin oli HIFKissä. HIFKiin siirtyessään hän oli Lukon kapteeni, edelliskevään pronssiottelun voittomaanlin syöttäjä ja tottahan Helsingissä muutenkin on aina suuremmat paineet.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä Honkaheimolla alkaa nyt olemaan viimeiset näytönpaikat tälle ja ensi kaudelle. Jos homma ei ala Hämeenlinnassa kulkemaan ja sopimusta loppu kaudeksi ei tule, saattaa ura olla sitten tässä. Ensi kaudelle voisi tietenkin tulla joku try out Lukonkin kanssa kyseeseen, jos Vuoren mielestä Ville Hyvärinen, Roni Sevänen ja kump. eivät riitä 6-7-8 pakeiksi. Ja Oton liksan tulisi olla maksimissaan 1/3 viime vuoden verotetuista tuloista.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Kyllä se ura on siinä jos ei loppu kaudeksi saa sopimusta. Kyseessä ei ole kuitenkaan loukkaantuminen tai tähtipelaaja joka voisi juosta rahan perässä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Saarela on tykittänyt maaleja kolmannessa pelissä putkeen. Onko jo Lukko-sopimus tehtynä kun peli on noin vapautunutta?
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Saarela on tykittänyt maaleja kolmannessa pelissä putkeen. Onko jo Lukko-sopimus tehtynä kun peli on noin vapautunutta?
No tuskinpa noin. Mutta toivotaan että kotikisoissa olisi tasollaan, sillä pikkujellonat tarvitsevat kaikkia onnistujia. Nythän "pikkupahi" on jäänyt vähän muiden junnujen jalkoihin.

Ehkä valitsi väärän seuran kasvaakseen todella suureen rooliin menestyvässä joukkueessa.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Saarela on tykittänyt maaleja kolmannessa pelissä putkeen. Onko jo Lukko-sopimus tehtynä kun peli on noin vapautunutta?
Toivottavasti saa pelata terveenä ja iskeä maaleja jatkossakin. Seuralla ei niin väliä ole. Lauantaina ei tarvitse kuitenkaan osua, vaikka odotettavissa sekin varmaan on.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hyvin Saarela on ainakin saanut Ässissä peliaikaa, 20 otteluun ka. on 17:41 min. Tehopisteet 6+4=10 20 otteluun ovat myöskin 18-v kaverille minusta hyvää luokkaa.

Kannattaa muistaa, että esim. Jesse Virtaseen verrattuna Saarela on 6 vuotta nuorempi, eli aikaa Aleksilla on kehittyä.
 
Ministeri

Toki Saarelalla on aikaa kehittyä, mutta ei häntä kuulu verrata Jesse Virtaseen.

Saarela ei ole lunastanut häneen kohdistuneita odotuksia, ei lähellekään. Hänen piti olla oman ikäluokkansa aivan maailman terävintä kärkeä, mutta siitä ollaan todella, todella kaukana.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Toki Saarelalla on aikaa kehittyä, mutta ei häntä kuulu verrata Jesse Virtaseen.
Saarela ei ole lunastanut häneen kohdistuneita odotuksia, ei lähellekään. Hänen piti olla oman ikäluokkansa aivan maailman terävintä kärkeä, mutta siitä ollaan todella, todella kaukana.

Viime kaudellahan täällä Lukko-osiossa vertailtiin Saarelaa ja Henrik Koivistoa ja tiettyjen nimimerkkien mukaan H.Koivistolla oli enemmän potentiaalia.

Totta kai jatkuvat loukkaantumiset ovat jarruttaneet Saarelan kehitystä. Nyt kuitenkin näyttää paremmalta ja kyllä nuo Aleksin lukemat ovat minusta 18-v pelimiehelle Liigassa kovaa luokkaa, kun vielä pelaa häntäpään joukkueessa. Esim. hehkutettu Laine on tehnyt 2 tehopinnaa vähemmän ja Puljujärvi vastaavasti 2 enemmän. Toki Saarela on vuoden vanhempi, mutta silti.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Se Kalpan räkijä veti Honķaheimon polven remonttiin. Honkaheimo kävi jäällä vielä, mutta ei kestänyt pelaamista. Polvi vääntyi. Muutaman päivän kuluessa varmaan kuullaan diagnoosi.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No voi vittu. Ei ihmekään että HPK jäi nollille ja KalPakin neljä teki, jos Otto loukkasi heti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös