Lukkokasvatit ja entiset lukkolaiset maailmalla

  • 1 845 391
  • 8 646

Parthicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Florida keräilee näitä alemman NHL-tason ja ylemmän AHL-tason suomalaisia näköjään ihan kunnolla.

Bill Zito, Floridan GM ollut paljon tekemisissä suomalaisten kanssa urallaab. Markus Lehdon kanssa hänellä oli agenttifirma, jonka kautta edusti esimerkiksi Tuukka Raskia, Antti Niemeä sekä Kimmo Timosta ja Jarmo Kekäläinen oli pitkään hänen pomonsa. Hän saattaa olla kaikista ei-suomalaisista jääkiekkovaikuttajista kaikkein parhaiten perillä juuri suomalaisista pelaajista.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Svetisissä NL:n säälit jatkuvat tänään, pareina Kloten-Langnau ja Rapperswill-Ambri Piotta. Ensimmäiset osat pelattiin Tiistaina ja Ambri voitti ensimmäisen osan kotonaan 2-1 ja Jesse Virtaselle syöttöpiste voittomaaliin. Toisessa parissa Langnau voitti niinikään kotonaan ekan osa maalein 3-1 ja Vili Saarijärvi sai syöttöpisteet Langnaun toiseen ja kolmanteen maaliin. Langnaun Aleksi Saarela, sekä Klotenin Daniel Audette sekä Thomas Gregoire jäivät ilman pisteitä.
Sveitsissä meni pelit eilen siten, että Kloten voitti Langnau 2-1, mutta Langnau meni silti jatkoon yhteismaalein 4-3. Vili Saarijärvi teki tuon jatkopaikan ratkaisseen maalin Langnaulle ja Aleksi Saarela ei ollut kokoonpanossa.

Toisessa parissa Rapperswill johti 60 minuutin jälkeen 3-2 ja yhteismaalit olivat tuossa kohtaa 4-4. Ambri voitti kuitenkin jatkoilla, joten heidän kautensa jatkuu nyt sitten Klotenia vastaan. Jesse Virtaselle ei pisteitä.

Erikoinen tuo Sveitsin säälisysteemi muutenkin.
Sijat 7-8 kohtasivat kotona ja vieraissa. Yhteismaalit ratkaisivat ja Langnau siis puolivälieriin.
Sijat 9-10 kohtasivat samoin kuin yllä ja parin voittajan kausi jatkuu siis sijojen 7-8 häviäjää vastaan ja yhteismaalit kaiketi ratkaisevat edelleen. Tämän parin häviäjän (Rappi) kausi siis päättyi eilen.

Viime kaudella tuo systeemi oli jo sama muuten, paitsi silloin pelattiin pisteistä, eli jos ekan pelin sattui voittamaan (ekassa pelissä ei jatkoaikaa) niin tasuri toisessa pelissä riitti jatkoon.

Sveitsin pudotuspeliparit menevät kaiketi nyt näin:

Lausanne - Ambri Piotta/Langnau
Zürich - Kloten/Langnau
Bern- Fribourg
Zug - Davos

Voiko asioita enää siis vaikeammaksi tehdä?

Eli Klotenin mennessä jatkoon tulisi Zürichin derby ZSC vs. Kloten, Lausannelle tulisi Langnau ja Ambrin mennessä jatkoon heidän vastustajansa on Lausanne ja Langnau pelaisikin sitten Zürichia vastaan.
 
Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Projekti-Tomin Dream Team kaudella 2025-2026
Sveitsin pudotuspeliparit menevät kaiketi nyt näin:

Lausanne - Ambri Piotta/Langnau
Zürich - Kloten/Langnau
Bern- Fribourg
Zug - Davos

Voiko asioita enää siis vaikeammaksi tehdä?
Ehkä vielä voi, mutta liputan kyllä Euroopan kärkisarjoissa vahvasti sen puolesta, että vain 8 parasta pleijareihin, paras 7:stä sarjat siitä eteenpäin ja pelit joka toinen päivä.

Ymmärsin kyllä tuosta NLA:n systeemistä, että Langnau olisi nyt jo varmistanut paikkansa puolivälierissä ja Kloten saa nyt vielä 2nd chancen pelaamalla Ambria vastaan.
 
aimohemmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Säppi ja California Golden Seals

Putosin lopussa tuosta systeemistä ja sen järkevyydestä tosiaan kärryiltä, mutta minä olenkin perin yksinkertainen olento. Veittissä ollaan kaiketi huomattavasti fiksumpia (ja rikkaampia). Se heille suotakoon. Das solche!
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ymmärsin kyllä tuosta NLA:n systeemistä, että Langnau olisi nyt jo varmistanut paikkansa puolivälierissä ja Kloten saa nyt vielä 2nd chancen pelaamalla Ambria vastaan.

Juurikin näin. Pelaavat ottelunsa nyt lauantaina ja maanantaina.

Paljon oli JVDT:n jäseniä mukana eilen tuossa Kloten - Langnau matsissa, kun Klotenilla seurakavereina Tomppa ja Audi, toisella puolella Saarijärvi ja poissaolijana Saarela.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ehkä vielä voi, mutta liputan kyllä Euroopan kärkisarjoissa vahvasti sen puolesta, että vain 8 parasta pleijareihin, paras 7:stä sarjat siitä eteenpäin ja pelit joka toinen päivä.

Ymmärsin kyllä tuosta NLA:n systeemistä, että Langnau olisi nyt jo varmistanut paikkansa puolivälierissä ja Kloten saa nyt vielä 2nd chancen pelaamalla Ambria vastaan.
Ja tämän lisäksi runkosarjan 13-14 sijoille päätyneet Lugano sekä Ajoie odottelevat ennen play outtien aloittamista vielä sitä, että meneekö EHC Visp SL:n finaaleihin vai ei. Ilmeisesti toisen SL:n välieräparin joukkueet Basel ja Olten eivät ole halukkaita nousemaan ja Vispin vastustaja Thurgau ei täytä NL:n lisenssivaatimuksia. Visp johtaa Thurgauta nyt otteluvoitoin 3-0 ja toisessa parissa tilanne on 2-1 Baselille. Baselilla ja Vispillä olisi kyllä ainakin Areenan puolesta olosuhteet kunnossa ja paremmat kuin esimerkiksi Ajoie'lla.

Eli samaa perseilyä sarjan avoimuuden kanssa tuntuu olevan siis Sveitsissä, Saksassa ja Suomessa. Nousta voi jos on "sopiva" joukkue nousemaan. Ruotsissa sentään Allsvenskanin voittaja nousee ja SHL:n paskin putoaa, vaikka olosuhteet olisivat niin ja näin.
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Ruotsissa sentään Allsvenskanin voittaja nousee ja SHL:n paskin putoaa, vaikka olosuhteet olisivat niin ja näin.
Ja tämä on ainoa oikea ratkaisu. Urheilu edellä. Ruotsin järjestelmä on mun mielestä paras mahdollinen, 14+14. Suora nousu ja 13 ja 14 karsii.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja tämä on ainoa oikea ratkaisu. Urheilu edellä. Ruotsin järjestelmä on mun mielestä paras mahdollinen, 14+14. Suora nousu ja 13 ja 14 karsii.
Suora nousu varsinkin on minusta erittäin tärkeä ja hyvä. Ei ole mitään järkeä urheilullisesti eikä taloudellisesti että sarjanousua varten pitää pelata kausi Mestistä liigatason joukkueella. Ihmettelen jos ei nämä nyt tehtävät erinäiset huippukiekon sarjamuotoselvitykset tule samaan johtopäätökseen.
 
Jep, Kiekko-Espoo hyvä esimerkki siitä, että nousun jälkeen voi saada todella hyvän joukkueen kasattua.
Ja ihan kohtuu joukkueen sai Brynäs myöskin jalkeille Ruotsissa nousun jälkeen täksi kaudeksi. Eivätkä edellisistä nousioista MoDo, HV71, Oskarshamn tai Timrå millään sysipaskoilla joukkuiella nousun jälkeistä kauttaan ole pelanneet. Oskarshamn ja Timrå jäivät tosin ekoilla kausillaan SHL:n viimeisiksi, mutta säilyttivät silloin paikkansa. Toinen koronan takia ja toinen pelaamalla.

Jos Liigasta tehtäisiin nyt se 14 joukkueen sarja ja kolme viimeistä lähtisivät alas, niin tottakai siellä tulisi taloudellisia haasteita ja moni ihminen joutusi etsimään muita hommia ja toisinpäin voisihan se olla että esim. Ketterä, IPK tai ihan mikä muu vaan tämän hetken seura kuin Jokerit olisi kusessa nousun tapahtuessa. Suurin syy kuitenkin Mestis-seurojen tilanteeseen on ollut sarjajärjestelmä, koska noususta ei ole edes voinut haaveilla.
 
TEJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lugu. Genesisin Eerikki.
Jep, Kiekko-Espoo hyvä esimerkki siitä, että nousun jälkeen voi saada todella hyvän joukkueen kasattua.
Toki tekevät todennäköisesti myös miljoonan tappiota. Myös osake tulee rasittamaan taloutta käsittääkseni monta vuotta. Ja espoossa on vähän synkät perinteet. Toki tämä vedonlyönti monopolin kaatuminen tulee ehdottomasti auttamaan erityisesti jokereita, on se niin vahva brändi. On tää Suomi vaan taloudellisesti niin paljon hankalampi paikka seuroille kuin muut maat. Urheilullisesti olisi upeaa jos joukkueet oikeasti sarjassa vaihtuisivat vuosittain, mutta meidän kakkosessa ei valitettavasti ole rahaa edes sellaisiin halleihin että olisi kannattavaa pelata,muusta taloudesta puhumattakaan:(
 
aimohemmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Säppi ja California Golden Seals
Iltiksen ”änärituomiopalstalla” on huomioitu tänään siirtorajan umpeuduttua myös Ville Heinola.

Ville Heinola odotti vesi kielellä, pääsisikö hän pois Winnipeg Jetsistä. Valtavasta epäonnesta loukkaantumisten kanssa kärsineen suomalaispakin taival NHL:ssä on ollut yhtä Via Dolorosaa, eikä hän tällä kaudella näytä saavan mahdollisuutta sarjan kärkijoukkueessa. Se vaati useamman loukkaantumisen.

(Korjattu Iltiksen typot ylläolevasta.)

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jostain silloin tällöin putkahtelee esiin entisiä pelaajia, jotka eivät niin mainittavaa uraa tehnyt, mutta jatkavat yli 3-kymppisenä kotimaan alasarjoissa tai jossain B- C-tason Euroopan sarjoissa.

Yksi tällainen oli Lukon A-nuorissa aikoinaan esiintynyt ja muutaman kymmentä liigaotteluakin pelannut puolustaja Tony Vidgren (s .1990). Bongasin nimen tänään liiton tulospalvelusta, kun Kisurit Turusta kohtaa HC Eurajoen länsirannikon 4-divarin päivän ottelussa. Vidgren näyttää Eliteprospectin mukaan olleen kokonaan pelaamatta 2018-23. Sitä ennen viimeisinä kausina kiekkoillut mm. Valko-Venäjällä, Puolassa, Kazakstanissa ja Italiassa.

Olisko ollut silloin yhdellä kaudella kohtalaisen lupaava nuori pakkipari Lukossa Tony Vidgren - Patrik Nevalainen?
 
Parthicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vidgren oli oikeasti lupaava pakki. Ura lähti sivuraiteille keväällä 2009 kun A-nuorten pronssipelissä porilaisten joku hullu venäläinen sekosi täysin käydessään Vidgrenin päälle ja Vidgren sai rytäkässä pahan nivusvamman.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jonne Virtasen Jukurit 0-7 tappiolla, onneksi hallin jä petti.

Maaliodottama 0.25 - 3.57. Lienee lähellä Liigan ”ennätystä”.
 
Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Projekti-Tomin Dream Team kaudella 2025-2026
Jonne Virtasen Jukurit 0-7 tappiolla, onneksi hallin jä petti.

Maaliodottama 0.25 - 3.57. Lienee lähellä Liigan ”ennätystä”.
Jos jää ei kestä loppuun asti, niin tuossa lienee vielä mahdollisuus, että koko ottelu keskeytetään ja siirretään toiselle päivälle, jolloin aloitettaisiin uudelleen 0-0:sta. Lähin joustokaukalo lienee 80 km päässä. Ja ylipäätään lähin katettu jää 50 km päässä, koska Mikkeli on nyt 8 kk miettinyt mitä tehdä käyttökiellossa olevalle harkkahallille.
 
Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Projekti-Tomin Dream Team kaudella 2025-2026
Ei kyllä aloiteta mistään 0-0 tilanteesta.
No joo pientä toivoa tässä elättelin niiden puolesta, jotka toivoivat top4-kilpailun ratkeamista Lukon eduksi mahdollisimman pian. Eiköhän tuo peli loppuun pelata. Olikohan silloin joskus Raksilassa, kun spekuloitiin samalla asialla mainoslakanan noustua jään päälle jostain railosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös