Mainos

Lukkokasvatit ja entiset lukkolaiset maailmalla

  • 1 770 533
  • 8 299

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jopa kuuluisa Niklas Ylitalo on pelannut Suomen junnumaajoukkueissa.
Toisesta oma poika sylkykupista tuli mieleen, kun Vili Laitista haikailtiin syystalvella Lukkoon hyvien Mestis-tehojen myötä, niin muuan Onni Korkka painoi paljon paremmin pisteitä ja maaleja kuin Laitinen.

Joku Tolppolakin oli niin saatanan surkea kun pääsi muutaman pelin pelaamaan, ettei todellakaan jää ikävä.
 
Kepakko

Jäsen
Vaikka täällä olenkin vaatinut rohkeampaa junnujen sisäänajoa, niin ei minua tuo Tolppolan lähtö kirpaise. Tolppola ei ole mikään superlupaus ja ei ollut loistelias edes junnuissa.

Samalla sanottava, että hienoa että pääsee pienempään seuraan näyttämään taitojaan. Vaikka moni osa-alue oli kaukana liiga-tasosta (liike ennen kaikkea) niin saattaa silti tehdä vielä uran. Tsemppiä Tolppolalle Espooseen.
 
Torpeedo99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt kun katsoo tätä Slovakia-Saksa ottelua, niin jotenkin tykkäisin nähdä Pospisilin veljekset Lukossa samaan aikaan. Tiedän ettei tapahdu kun Kikolla soppari Tsekkiin ja Martinilla potentiaalia tehdä uraa NHL:ssä. Mutta olis melkoinen kaksikko jos vaikka laituriparina olisivat
 
Varmasti fiksu siirto. Saa kovempia pelejä kuin A-junnujen höntsässä ja Lukon edustukseen ei ole asiaa.
Eikä ole A:ssa ottanut isoja harppauksia eteenpäin (toki loukkia viime kaudella). Fiksu siirto pelaajan kannalta.
Lukon osalta jossiteltavaksi jää se, miksi jälleen yksi ikäkausimaajoukkueissa/arvokisoissa esiintynyt pelaaja jäi Raumalla erittäin hiomattomaksi timantiksi (näitä on nyt kahden viimeisen kauden aikana aika monta lähtijää ikäluokissa 2003-2007 (maajoukkuestatuksella).
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Miten Lukko muuten sijoittuu 16 Liigaorganisaation joukossa seuraa vaihtaneiden maajoukkuestatuksen omaavien nuorten pelaajien kohdalla? Nimenomaan lähtöpuolella. Ollaanko kirkkaasti kärjessä, vai voisiko jossain muuallakin olla samantyyppistä liikehdintää?
 
Suosikkijoukkue
” Sori - ite en juuri.pelejä seuraa, kirjoittelen”
Miten Lukko muuten sijoittuu 16 Liigaorganisaation joukossa seuraa vaihtaneiden maajoukkuestatuksen omaavien nuorten pelaajien kohdalla? Nimenomaan lähtöpuolella. Ollaanko kirkkaasti kärjessä, vai voisiko jossain muuallakin olla samantyyppistä liikehdintää?
Tähän vielä oma kasvatti, joka pelannut koko juniori ikänsä Raumalla. Nämä muulta, Esim. U16 ikäisenä, tulleet on yleensä muutenkin todella vaihtoherkkiä.
 
Nyt julkistettiin Mattilan sopimus Tapparaan.
Lukko on ollut viime vuosina erinomainen sentterihautomo Tapparalle. Luultavasti Julius Mattila jatkaa sarjaa. Heikki Liedes, Otto Somppi, Julius Mattila, (Jeremi Tammela).

Toiseen suuntaan liikkuneita pelaajia ei kovin montaa modernin ajan Liigasta löydy. Teemu Nurmi olisi muuten, mutta siirtyi takaisin Lukosta Tapparaan uran lopulla ja pelasi Tampereella uransa parhaan kauden (tottakai). Arttu Ilomäki tuli KalPan kautta Tappara hylkiönä Lukkoon ja nousi Raumalla parhaaksi kotimaiseksi sentteriksi sitten Perttu Lindgrenin. Viimeisen kymmenen vuoden osalta Ilomäki on edelleen ylivoimainen ykkös Lukon kotimaisten sentterien osalta tilastoissa.

TOP 15 2013-2024 (viimeiset 10 kautta Lukon kotimaiset sentterit Lukossa)

1. Ilomäki 0,77 PPG (163 ott.)
2. Ramstedt 0,65 (34 ott.)
3. Asplund 0,58 (59 ott.)
4. Mattila 0,52 (227 ott.)
5. Krannila 0,44 (48 ott.)
6. Koivistoinen 0,42 (296 ott.)
7. Tiivola 0,42 (125 ott.)
8. Je Tammela 0,33 (6 ott.)
9. Somppi 0,32 (59 ott.)
10. Koivisto 0,30 (37 ott.)
11. KoMulainen 0,30 (10 ott.)
12. Kainulainen 0,29 (146 ott.)
13.Uusikartano 0,28 (53 ott.)
14. Virtanen 0,26 (58 ott.)
15. Liedes 0,23 (280 ott.)
16. Friberg 0,22 (92 ott.)
17. F.Riska 0,21 (173 ott.)
18. Laakso 0,20 (89 ott.)
19. V.Petman 0,20 (54 ott.)
20. Koski 0,18 (49 ott.)
 
Suosikkijoukkue
Lugu

Liedestä en pitäisi ehkä ihan sentterinä, koulutukseltaan kait laituri. Sen verran hyvä mies, että tuuraa myös toki keskellä.

Jeremi Tammela ei oman muistin mukaan ole laisinkaan sentteri? Joku nohevampi varmistakoon, koska omaan muistiin ei ole luottamista.

Krannila ja Tiivola hämmentävän ylhäällä listalla. Tiivolan osalla aika ei ainakaan kultaa muistoja, luopio kun on.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei Lukko kovin häävi sentterihautomo ollut, kun Somppi pelasi aika kehnon kauden (toki nyt on mestaruuslippis päässä eli ei se ihan huonosti mennyt), ja Liedeskään ei tainnut sentterinä pelata kun kaikki olivat terveinä/mukana. Tammela ei lähelläkään pelaavaa kokoonpanoa, ainakaan sentterinä.
No Mattila varmasti onnistuu paremmin, jos/kun ehkä kiekollinen vastuu ei ole samaa luokkaa kuin männä kaudella.

5. Krannila 0,44 (48 ott.)
Hänhän on Tapparan junnu, mainittakoon toiseen suuntaan liikkuneista.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Somppi teki runkosarjassa 15 maalia. Lukosta parempaan pystyi Repo 20 maalilla. Peliaikaa Somppi sai Tapparan hyökkääjistä runkosarjaan 3. eniten
Sepä juuri, Levtchin rinnalla iso osa kaudesta ja 27 pistettä, niin ei kovin ylistävää arviota voi antaa. Todnäk olisi Lukossa Levtchin rinnalla tehnyt ne ihan samat pisteet, en oikein ymmärrä mikä vertailu tuo on.
Eikä nyt ole tarkoitus alkaa Somppia sen enempää arvostelemaan, tuo vain oma näkemykseni.
 
Parthicus

Levtchin lisäksi toisella laidalla pelasi jonkin verran Carter Camper. On kyllä melkoinen saavutus jos pelaa lähes täyden runkosarjan josta ison pätkän tuollaisten laiturien keskellä eikä kykene saamaan edes 30 pisteen rajaa rikki.

Sompin tultua Raumalle ajattelin, että hänestä voisi tulla parempi painos Mattilasta. Kävikin päinvastoin.
 
Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta

Täh? Päinvastoin?

Kuinka vitun paska pelaaja se sitten oikein onkaan joka rajattomalla yv-vastuulla saa Repon, Jandricin ym kanssa kasaan 9 maalia ja 29 pinnaa?
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Lähinnä tuosta listauksesta tulee esiin kuinka paljon ainakin omalla kohdalla vaikuttaa mielikuvaan pelaajasta miten nousujohteinen ura Lukossa oli, mihin suuntaan ura oli menossa ja tietysti joukkueen menestys. Ehkä myös katsomoon (päivittäisestä työstä en tiedä mitään) näkynyt työteliäisyys.

Toki Koivistoinen viimeisillä kausillaan on heittämällä parempi kuin kukaan top 3:sta kertaakaan Lukossa.

Ei taida TOP3:n perään kukaan juurikaan haikaillut Lukon kannattajista.
 
Parthicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Täh? Päinvastoin?

Kuinka vitun paska pelaaja se sitten oikein onkaan joka rajattomalla yv-vastuulla saa Repon, Jandricin ym kanssa kasaan 9 maalia ja 29 pinnaa?

Mattila alisuoritti rooliinsa ja peliaikaansa nähden viime kaudella, se on selvä. Hän on kuitenkin tehnyt urallaan parhaimmillaan 37 pistettä eli näyttöjä jonkinlaisesta osaamisesta on. Sompin kohdalla en ole hirveän vakuuttunut ottaen huomioon rooli, laiturit ja ympärillä oleva joukkue ylipäänsä. Tuollaisessa ympäristössä luulisi kenen tahansa tekevän 30 pistettä melkein puoliksi vahingossa.

Oiva Keskinen teki parikymppisenä tulokkaana, pienemmällä roolilla ja huonommilla ketjukavereilla saman pistemäärän. Kontiola pelasi vain puolet kaudesta, mutta silti oli vain viisi pistettä Somppia perässä.
 
Danforth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Luleå HF
Joo tehopisteet ei oo kaikki kaikessa. Ei tosiaan. Oman pään peli, vastustajan ärsyttäminen, fyysisyys jne.
Se että teet 4 pistettä Ässiä vastaan ei kuitenkaan tuo sarjataulukkoon kuin 3 pistettä. Jos sitäkään.
 
Apheu

Jäsen
Somppi ei esim. Kontiolaan verrattuna saanut ylivoimavastuuta. Oli Somppikin joskus ylivoimalla, mutta pääasiassa pisteet ilman ylivoima-aikaa.

Tulin kysymään, saisiko täältä jonkun lyhyehkön analyysin Mattilasta? Aloituksissa ilmeisen hyvä, mites muuten, mitkä vahvuudet/heikkoudet?
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sepä juuri, Levtchin rinnalla iso osa kaudesta ja 27 pistettä, niin ei kovin ylistävää arviota voi antaa. Todnäk olisi Lukossa Levtchin rinnalla tehnyt ne ihan samat pisteet, en oikein ymmärrä mikä vertailu tuo on.
Eikä nyt ole tarkoitus alkaa Somppia sen enempää arvostelemaan, tuo vain oma näkemykseni.

Yleensä pinnoista suurin osa tehdään ylivoimalla, Somppi taisi olla enemmän esillä tasakentin+av.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös