Mainos

Lukkokasvatit ja entiset lukkolaiset maailmalla

  • 1 763 523
  • 8 281
Suosikkijoukkue
” Sori - ite en juuri.pelejä seuraa, kirjoittelen”

Kaik o mänt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Kehittyvä nuori, jolle luvattu jotain mitä ei Lukossa ollut tarjolla.
Tämä on asia jossa Lukolla olisi vielä parannettavaa. Tosin voihan olla että Levänen oli vain halpa vahvistus juniorijoukkueisiin
 
Kehittyvä nuori, jolle luvattu jotain mitä ei Lukossa ollut tarjolla.
Pelannut 17-, 18- ja 19-ikäluokissa juniorimaajoukkueissa. Kolme vuotta Lukon piikkiin Raumalla ja Sport korjaa hedelmät. Tappara esimerkiksi toimii "hiukan" eri tavoin näissä omissa parhaissa junnuissa.
Edellistä saman luokan talenttia/potentiaalia edustavat puolustaja Ervasti ja hyökkääjä Päivärinta.
Sillä erotuksella, että Levänen ei ehtinyt saada mitään mahdollisuutta miehissä. Hämäläinen, Nieminen, Ylitalo ja Suni ajoivat edelle. Mielenkiintoista nähdä kenen ura vie Liigassa pisimmälle.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.

Kehittyvä nuori, jolle luvattu jotain mitä ei Lukossa ollut tarjolla.
Tällaisille kehittyville nuorille pitää aina antaa peliaikaa miehissä, kuten moni esimerkki muista liigaseuroista on osoittanut.

Ja nyt varsinkin kun Lukko aloittaa toisen kauden putkeen ilman päävalmentajaa, niin talenttien kuuluu päästä pelaamaan. Ei ole mitään trappia keskialueella, vaan saa toteuttaa itseään vapaasti.
 
Crüe 13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Chicago Blackhawks, P-iirot, ManU.
Itseäkin huolestuttaa näiden vähäistenkin lupausten lipsuminen pois Raumalta. Vähän niin että Lukko tavallaan iso seura ja on varaa panostaa pelaajiin mutta operoi pienellä talousalueella niin ei niitä talentteja hirveästi ole muutenkaan.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
SK:ssa muuten kerrotaan myös että Dominik Petr jatkaa ensi kaudella P-Ameriikan junnusarjoissa ja että kyse on vuokrasta, eli Petr'llä on voimassa oleva sopimus Lukon kanssa. Timo Elon mukaan Lukon toive on että Petr palaisi Lukkoon vielä joskus.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Avaisitko tätä hieman tarkemmin? Eikös Tappara juuri lähettää näitä simontaipalia, merelöitä ja puistoloita pelaamaan maakuntiin, kun eivät mahdu edustukseen pelaamaan.

Ainakin Tanus ja Helenius olivat lainalla Jukureissa hakemassa isoa roolia ja vastuuta. Sopimus Tapparaan koko ajan voimassa.

Leväsen kohdalla mitään lainaa ei ole, vaan 2+1 v soppari Sportiin.

Tappara saa esim Lukkoon verrattuna melkoista kilpailuetua, kun nuoria ja halpoja omia kasvatteja rosterissa ja pelaajabudjettikin selvästi isompi.
 
Avaisitko tätä hieman tarkemmin? Eikös Tappara juuri lähettää näitä simontaipalia, merelöitä ja puistoloita pelaamaan maakuntiin, kun eivät mahdu edustukseen pelaamaan.
Tapparan edustuksessa pelasi viime kaudella 9 A-junnuikäistä pelaajaa yhteensä 235 ottelua, joissa yhteensä 70 pistettä.
Lisäksi oli varaa pitää lainalla kasvamassa isoissa rooleissa U20MM-pakki Arttu Kärki ja miesten MM-kisapelaaja Konsta Helenius.

Lukon Liigassa kävi 6 A-junnuikäistä, jotka saivat vastuuta 81 ottelua, joissa 10 pistettä (Ervasti niistä 9 :)

Kun omien, liigatasoisten nuorten kasvattaminen on kotimaassa yksi suurimmista kilpailukykytekijöistä, ei meillä ole varaa menettää kovin montaa maajoukkuetason junioria. Nyt heitä on Raumalta lähtenyt kahdessa vuodessa 7-9 kappaletta.
Levänen, Petr, Westergård, Päivärinta, Nemec, Tammela, Nykyri, Grönlund?, Tolppola?.

Aukesiko yhtään?
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tappara saa esim Lukkoon verrattuna melkoista kilpailuetua, kun nuoria ja halpoja omia kasvatteja rosterissa ja pelaajabudjettikin selvästi isompi.
Onhan siinä sekin ero, että Tapparasta tulee about kerran kaudessa ihan omista pojista saman verran Liiga-tason pelaajia, kuin Raumalta kymmenen vuoden aikana.

Sitten sieltä tulee vielä tasaisen tappavan tahtiin näitä ihan NHL-tason pelaajia, kuten Barkov, Laine, Jokiharju, Merelä ja Helenius varmaan tulevaisuudessa yms yms.

Samaa määrän laatua ja tarjontaa ei tule Raumalla olemaan ikinä. Ei, vaikka lyötäisiin miljoonia juniorityöhön.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tappara saa esim Lukkoon verrattuna melkoista kilpailuetua, kun nuoria ja halpoja omia kasvatteja rosterissa ja pelaajabudjettikin selvästi isompi.
Helenius on varmasti ensi kaudella tasoonsa nähden halpa kuten myös Oiva Keskinen, mutta kerrotko vielä että ketkä ne muut nuoret ja halvat omat kasvatit tulevat olemaan, jotka ovat verrattavissa Lukon vastaaviin pelaajiin? Esim. Korkka, Tiihonen, Heinonen, Nieminen, Hämäläinen, Suni ja Trakht tulevat rasittamaan Lukon pelaajabudjettia n. 175K verran, niin ketkä Tapparalla ovat vastaavat?

Heleniuksella oli 2022 verotiedoissa muuten saman verran ansiotuloja (muutama satanen enemmän) kuin Kim Niemisellä. Ovat toki ihan eri kastin jätkiä ja Helenius on 5 vuotta nuorempikin.
 
Nigi

Jäsen
SK:ssa muuten kerrotaan myös että Dominik Petr jatkaa ensi kaudella P-Ameriikan junnusarjoissa ja että kyse on vuokrasta, eli Petr'llä on voimassa oleva sopimus Lukon kanssa. Timo Elon mukaan Lukon toive on että Petr palaisi Lukkoon vielä joskus.

Tätä minä aiemmin kyselinkin tuolla Parryn yleisen puolen ketjussa. Miksi palaisi Lukkoon vitossentteriksi, kun saa ensi kaudellakin ison ruudun Wheat Kingseistä?

Win-win-win tilanteelta vaikuttaa. Ensi kausi isolla vastuulla, harppaukset eteenpäin ja kaudeksi 25-26 voi alkaa sommittelemaan Lukon pelaavaan kokoonpanoon.
 
Paitsi kun tuon SK:n jutun lukee, niin rivien välistä saa kyllä sen kuvan että ei Petr kyllä ihan heti Raumalle ole palaamassa, vaikka Lukko haluaisikin hänet takaisin.

SK:ssa Elo vastaa näin kun kysytään että palaako Petr vielä joskus Lukkoon:

- Urheilun maailmassa tuohon on mahdotonta vastata, mutta sitä varten se sopimus on olemassa. Jos paluu ei olisi mahdollista, sellaista sopimusta olisi turha pitää”

Mut mun mielestä hyvä että pitävät näin ovea auki.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hieno vitun homma. Tässä on nyt sitten lähtenyt lyhyen ajan sisään Päivärinta, Tammela ja Levänen. Tammela ei Tapparassa sen enempää saanut vastuuta. Taustalla saattoi toki olla jotain, mutta ihan oikeesti. Meidän Lukko vetää tällä hetkellä timanttista lupausta ja valmiita tähtipelaajia jengiin ihan vitun huonosti.

Vituttaa niin ettei veri kierrä. Positiiviset uutiset Lukosta on aivan nollissa. Negailu jatkuu niin kauan, kun tämä touhu on tän näköistä.

Kolmen kuukauden päästä päästään katsomaan Lämsän seksiträppiä. Jee
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Helenius on varmasti ensi kaudella tasoonsa nähden halpa kuten myös Oiva Keskinen, mutta kerrotko vielä että ketkä ne muut nuoret ja halvat omat kasvatit tulevat olemaan, jotka ovat verrattavissa Lukon vastaaviin pelaajiin? Esim. Korkka, Tiihonen, Heinonen, Nieminen, Hämäläinen, Suni ja Trakht tulevat rasittamaan Lukon pelaajabudjettia n. 175K verran, niin ketkä Tapparalla ovat vastaavat?

Heleniuksella oli 2022 verotiedoissa muuten saman verran ansiotuloja (muutama satanen enemmän) kuin Kim Niemisellä. Ovat toki ihan eri kastin jätkiä ja Helenius on 5 vuotta nuorempikin.
Eihän tuolla Tapparalla tänä vuonnakaan ollut pudotuspeleissä kuin Keskinen. Muuten nelosketjua myöden nimimiehiä, Liedes, Babtiste jne.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Helenius on varmasti ensi kaudella tasoonsa nähden halpa kuten myös Oiva Keskinen, mutta kerrotko vielä että ketkä ne muut nuoret ja halvat omat kasvatit tulevat olemaan, jotka ovat verrattavissa Lukon vastaaviin pelaajiin? Esim. Korkka, Tiihonen, Heinonen, Nieminen, Hämäläinen, Suni ja Trakht tulevat rasittamaan Lukon pelaajabudjettia n. 175K verran, niin ketkä Tapparalla ovat vastaavat?

Heleniuksella oli 2022 verotiedoissa muuten saman verran ansiotuloja (muutama satanen enemmän) kuin Kim Niemisellä. Ovat toki ihan eri kastin jätkiä ja Helenius on 5 vuotta nuorempikin.

Nyt en ihan saanut kiinni, mitä haet. Helenius ja Keskinen ovat Tapparassa tulosyksikköjen sentterit ja halvoilla soppareilla. Tuossahan tulee melkoinen säästö vs koittaa ostaa ulkoa tekijämiehet.

Noista sinun luettelemista Lukon pelaajista puolet eivät ole edes junnuja ja lähtökohtaisesti kukaan ei taida olla pelaavassa rosterissa. Suurin osaa taitaa pelata Mestistä lainalla ensi kauden, toki Lukko palkan maksaa.

Tuossa yllä oli @Parry Sound tilastoa viime kaudela Tapparan junnuista edustuksessa. Melkoinen ero Lukon joukkueeseen, vaikka Tapparalla kovempi rosteri.

En itse ymmärrä, miksi panostaa paljon euroja juniorityöhön ja sitten hommata rosteriin Kainulaisia, Ikosia, Niemisiä yms.
 
Vaikka Tapparalla on Helenius ja Keskinen kiinnitetty ensi kaudeksi, niin silti muut sentterit tulvat ilmeisesti olemaan luokkaa Mattila, Räsänen, Rauhala ja Somppi.

Nuo kaikki ovat käsittääkseni umpisenttereitä ja palkkatasoltaan Liigan jos ei kärkipäätä, niin reilusti parempaa puoliskoa ainakin.

Ja kyllä minuakin Leväsen lähtö harmittaa ja samaan syssyyn vituttaa viime keväiset Niemisen ja Sunin 2-v. jatkot, joista ei kyllä jälkikäteen tässä kohtaa ole mitään positiivista sanottavaa. Toivottavasti ensi kauden aikana saa kääntää takkia näiden suhteen.
 
Riksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko ja Johtaja Virran Dream Team
Vaikka Tapparalla on Helenius ja Keskinen kiinnitetty ensi kaudeksi, niin silti muut sentterit tulvat ilmeisesti olemaan luokkaa Mattila, Räsänen, Rauhala ja Somppi.

Nuo kaikki ovat käsittääkseni umpisenttereitä ja palkkatasoltaan Liigan jos ei kärkipäätä, niin reilusti parempaa puoliskoa ainakin.
Ja noistakin Rauhala saattaa siirtyä ulkomaille ellei jatko tapparassa ole jo kirkossa kuulutettu? Heleniuksen kohdalla taas tilanne määräytyy pitkälti sen mukaan miten hänet varaava joukkue kokee parhaimmaksi. Jos Helenius vetää tykkikisat nyt alkavissa mm kisoissa voi paikka hyvinkin löytyä lätäkön takaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös