Mainos

Lukkokasvatit ja entiset lukkolaiset maailmalla

  • 1 770 877
  • 8 301

IVXIII

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Edustan varmasti Lukko-osion erittäin pientä vähemmistöä. Arvostan suuresti sitä mestaruutta, jonka Virta toi, mutta siinä oli kovin paljon muitakin kohdalleen osuneita pelimerkkejä, joiden ansiosta se kulta tuli, ei pelkästään huippuvalmennusta. Useampikin hyvä valmentaja olisi voinut mielestäni tuolla joukkueella voittaa mestaruuden. Ja mestaruuskevään jälkeisistä Virran lausunnoista tuli mieleen vähän turhankin vahva ylimielisyys. Ylimielisyydestä häntä on matkan varrella ennenkin syytetty, mutta olisiko sitä nyt jo asteen verran liikaa. Tästä syystä en esimerkiksi hihkuisi innosta, jos Virta otettaisiin takaisin Lukkoon valmentajaksi. Kun ei ole valmis mihinkään muutoksiin, eikä säätämään tarpeen mukaan mitään, niin todella harvoin kaikki sitten myöskään osuu ihan pilkulleen kohdilleen

Ja Virta on siis itsellekin ikuisesti se oman elinikäni toistaiseksi ainoan mestaruuden valmentanut valmentaja, siitä tulen arvostamaan häntä aina, mutta en silti pitäisi enää ykkösvaihtoehtona Lukon valmennukseen. Kuten sanottua, tiedän olevani hyvin pienessä oppositiossa tämän asian suhteen täällä osiossa, ehkä jopa ihan yksinäni…
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
@IVXIII et ole yksin sillä ainakin mulla on ollut jo jonkin aikaa samankaltaiset fiilikset. Jos Peksi nyt kenkää saa, niin ottakoon vaikka vähän etäisyyttä jääkiekkoon. Mikään ei takaa kuitenkaan sitä että täällä homma jatkuisi siitä mihin se viimeksi loppui, vaan todennäköisesti kipuilua olisi taas vähintään 1-2 kautta ennenkuin saadaan homma pelittämään. En silti yöuniani menetä, jos Peksi takaisin joskus tulee. Pitää vaan sitten suhteuttaa odotukset oikein.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Useampikin hyvä valmentaja olisi voinut mielestäni tuolla joukkueella voittaa mestaruuden.

Killeri iski juuri oikeaan aikaan markkinoilla, kun muut isot seurat tuskailivat koronarajoitusten kanssa. Virralla oli käytössään Liigan paras rosteri ja huippuluokan yksilötaitoa, sekä kilpailu ei ollut likikään niin kovaa kuin esim tällä kaudella. Virran työtä ei voi väheksyä, mutta myös pelinappulat olivat kohdillaan. Esim Veltsulla haaste on selvästi kovempi ja vastaava rosterietua ei ole.

Killerin aikana ei enää mitään projekteja käynnistellä, vaan 3 millin porukalla tavoite on aina top 4.

Pekkahan tuntee arvonsa ja on vanhan liiton vaativa koutsi, kaikki eivät tuota kestä ja välillä Pekan käytös lyö yli. Lausunnot ovat usein ylimielisiä ja nyt on tullut sellainen olo, että puuttuuko Pekalta nöyryys kokonaan Lappeenrannassa. Valmentajan tehtävä on ottaa rosterista paras irti ja SaiPalla se tarkoittaa usein puolustamista ja raastamista. SaiPa ei pysty hankkimaan kärkiseurojen tapaista yksilötaitoa ja loistoa.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kuuluu nyt niin monesta paikasta samaa, että monoa olisi tullut.



Huomenna on päätös tulossa.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eikös tuo aika selvältä peliltä vaikuta: Miettisen sopimus KalPassa loppuu ensi kevääseen --> Virta palaa "kotiin". Tai ainakin siihen kakkoskotiin, näin raumalaisesta näkökulmasta.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Helppo sanoa aina, että Virran 21 materiaalilla olisi voinut muutkin koutsit voittaa, mutta lainaan nyt häntä itseään ja totean, että milloin viimeksi joku olisi voittanut yhtä ylivoimaisesti? Lukko oli saatanan hyvä 1,5 kautta. En usko, että tuota olisi kuka vain koutsi tehnyt. Ja mikä nostaa arvoa, niin ei todellakaan pakiteltu vaan me pelattiin kiekolla.

Mielestäni SaiPa oli Pekalle väärä paikka. Rosteri ei ikinä riitä Pekan kunnianhimoiseen kiekkoon ja en tiedä onko organisaatio valmis tekemään muutoksia junnuista asti pelaamiseen. Sitä se vaatisi ka tietysti aikaa.

Jatkaisin edelleen Virtasella silti.
 

JukeX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Itse ottaisin Lukkoon ensi kaudeksi, tuntee organisaation ja tuttuja pelaajiakin olisi heti joukkueessa, jotka osaavat pelata Peksi-kiekkoa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En olisi uskonut että SaiPa nyt jo potkii Virran ulos. Kaikkea näemmä voi tapahtua, ja kyllähän SaiPan touhu niin sekaisin olikin että ei kai tuossa vaihtoehtoja ollut, kun vanha totuus on ettei koko joukkuetta voi vaihtaa.

Väärin meni sekin kun 2021 Pitsiturnauksen jälkeen ennustin SaiPan palstalla Virran ylistysketjussa että "Virran kolmevuotinen projekti Lappeenrannassa päättyy pronssimitaliin joka on SaiPalle kuin mestaruus".
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitä tuohon mahdolliseen Peksin paluuseen tulee, niin olen joskus semmoista ajatusta mielessäni kehitellyt että hän palaisi takaisin kun se kolmevuotinen SaiPan keikka päättyy niihin ikimuistoisiin pronssijuhliin....

Toisaalta nyt, kun peli kulkee, ei mahdollinen Virtasen jatkokaan mahdoton ajatus ole.

Eikä missään tapauksessa kesken kautta kannata valmentajaa vaihtaa eikä Lukko tällaista tietysti edes ajattele, ellei jotain ihan täyttä katastrofia tapahdu ja joukkue ajaudu johonkin 15 pelin tappioputkeen.

Mutta en mä osaa sanoa lopullista mielipidettäni siihen olisiko Virta sopiva mies vielä joskus Lukkoa valmentamaan. Voisi käydä kuten Vesa Salon, Josef Strakan ja Eero Elon kanssa, että suurten poikien paluu jäi aika pieneksi.
 

finmos21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Virtanen jatkaa ensi kauden ja Virta vetämään U20? *Hymiö*

Komea olisi nähdä JVDT-meininkiä taas, mutta onko odotukset pelkkää nostalgiaa? Toki ei aikaa niin paljon ole kulunut...

Olisihan se toisaalta hieno nähdä Kikonkin paluu samalla.

Noh odotetaan miten käy.
 

JukeX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ollaanko me nyt varmoja sitä, että Virtanen haluaisi jatkaa Lukossa, vaikka sopimusta tarjottaisiinkin? Oletus on toki kyllä, mutta satavarmaksi sitä ei voi sanoa. Ei toki sitäkään, että Virta haluaisi tulla takaisin.

Minulle kelpaisi kumpi tahansa, mutta niukasti olisin tässä Peksin kannalla, jos valinta olisi näiden kahden välillä.
 

Gally11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens #11 - Saku Koivu, Brendan Gallagher
Pekka Virta, Lukko-legenda.

Mielummin kuitenkin legenda kuin (nykyinen / uusi) päävalmentaja.

Tähän vahva sama. Mikäli tulisi ja toinen visiitti menisi aivan päin honkia, tai olisi korkeintaan keskinkertainen, niin sädekehä himmenisi huomattavasti. Nythän Peksi on lähes puolijumalan maineessa Raumalla, ainakin kiekkopiireissä. Luulen että haluaa itsekin pitää sen niin.

Kuopioon voisin itse ajatella Virran palaavan. Tosin vasta ensi kaudeksi. Miettisellä loppuu käsittääkseni sopimus tähän kauteen. Virralle tuttu kaupunki, organisaatio tietää mitä Virta on ja mitä Virran kiekko vaatii ja viime visiitti siellä päättyi finaalitappioon. Parannettavaa olisi siis vielä.
 

Nurangätine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mahtaakohan valmennuskuvioiden muutokset vaikuttaa myös siihen missä Kiko jatkossa pelaa? Eikös moni ole ollut sitä mieltä, että Kiko on SaiPaan saatu Peksin varjolla?
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Killeri iski juuri oikeaan aikaan markkinoilla, kun muut isot seurat tuskailivat koronarajoitusten kanssa. Virralla oli käytössään Liigan paras rosteri ja huippuluokan yksilötaitoa, sekä kilpailu ei ollut likikään niin kovaa kuin esim tällä kaudella.
Lukko oli ehkä suurin mestarisuosikki jo keväällä 2020 jonka kauden joukkueen kasaamisessa mitään ns koronaetua ei ollut.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Lukko oli ehkä suurin mestarisuosikki jo keväällä 2020 jonka kauden joukkueen kasaamisessa mitään ns koronaetua ei ollut.
Tuota yhtä hauskaa mukatotuutta on kiva toistella aina kun paikka tulee. Samantyylisiä "ehdottomia totuuksia" tulee muistakin asioista. Olihan se hyvä joukkue ja kauden lopussa varsinkin odotukset oli ylittynyt, mutta ei se mikään superylivoimainen nippu kauden alussa ollut.

Virtanen jatkaa ensi kauden ja Virta vetämään U20? *Hymiö*
Mietin muuten ihan samaa, eli Virralle sama kuin Virtaselle. Virtanen jatkaa ensi kauden ja siitä sitten Virta hyppää sen jälkeen puikkoihin, tietää ainakin junnujen kyvyt. Tosin veikkaan että Virran ego ei tuohon taivu.

Hieno mies, hieno valmentaja, legendaarinen saavutus ja ikuisesti paikka muistoissa, mutta hirveän paljon riskejä hänen paluussaan. Toki tuo u20-reitti voisi olla hyvö.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko oli ehkä suurin mestarisuosikki jo keväällä 2020 jonka kauden joukkueen kasaamisessa mitään ns koronaetua ei ollut.
Oli Lukko lähes kaikissa veikkailuissa suurinpiirtein TOP-3. En silti muista että kovin moni olisi suoriltaan mestariksi asti veikkaillut vielä kesällä 2020 tai edes syksyllä ja tälläkin palstalla taisi vielä olla vain varovaisen positiiviset odotukset (TOP-4 vähintään) loppu tulemaan nähden. Kyllähän muutenkin siinä kohtaa kun Lukko hävisi Hakametsässä Tapparalle pari kertaa johtaessaan sarjaa jotkut asiantuntijat nostivat Tapparan Lukon edelle.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kiitos mutta ei kiitos Pekan paluulle.

En usko ollenkaan että Kalle pystyy rakentamaan yhtä hyviä joukkueita suhteessa vastustajiin, mitä Pekalla oli pari kautta käytössään.

Lisäksi kenkien pohjat pitäisi saada takaisin maahan kiinni. Ylpeys käy lankeemuksen edellä.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tähän vahva sama. Mikäli tulisi ja toinen visiitti menisi aivan päin honkia, tai olisi korkeintaan keskinkertainen, niin sädekehä himmenisi huomattavasti. Nythän Peksi on lähes puolijumalan maineessa Raumalla, ainakin kiekkopiireissä. Luulen että haluaa itsekin pitää sen niin.

Kuopioon voisin itse ajatella Virran palaavan. Tosin vasta ensi kaudeksi. Miettisellä loppuu käsittääkseni sopimus tähän kauteen. Virralle tuttu kaupunki, organisaatio tietää mitä Virta on ja mitä Virran kiekko vaatii ja viime visiitti siellä päättyi finaalitappioon. Parannettavaa olisi siis vielä.

Tätä pitäis melkein kysyä Porista. Kivi ei ole ainakaan vielä laittanut Ässiä lentoon. Mikähän fiilis siellä?
Oli Lukko lähes kaikissa veikkailuissa suurinpiirtein TOP-3. En silti muista että kovin moni olisi suoriltaan mestariksi asti veikkaillut vielä kesällä 2020 tai edes syksyllä ja tälläkin palstalla taisi vielä olla vain varovaisen positiiviset odotukset (TOP-4 vähintään) loppu tulemaan nähden. Kyllähän muutenkin siinä kohtaa kun Lukko hävisi Hakametsässä Tapparalle pari kertaa johtaessaan sarjaa jotkut asiantuntijat nostivat Tapparan Lukon edelle.

Lukon kerroin 20-21 kaudella oli pienin jokaisella vetofirmalla kesällä.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukon kerroin 20-21 kaudella oli pienin jokaisella vetofirmalla kesällä.
Mä en nyt muista että oliko noissa kovakin ero seuraaviin, enkä väitä mitenkään vastaan. Mut muistelisin että ei ns. asiantuntijoista kovin moni Lukkoa mestariksi uskaltanut liputtaa kuitenkaan, vaikka näkihän sen rosterista että nyt on ihan oikeat saumat mestaruuteen.

Tätä pitäis melkein kysyä Porista. Kivi ei ole ainakaan vielä laittanut Ässiä lentoon. Mikähän fiilis siellä?
Näitä paskoja paluukierroksia kyllä löytyy useitakin, eli Jortikan kolmas tuleminen TPS:aan, Aravirran toinen kierros Jokereissa, Summanen HIFK:ssa, Suikkanen TPS:ssa jne. Toki noissa tapauksissa organisaatiot ovat olleet enemmän ja vähemmän sekaisin, tai kykenemättömiä uusiutumiseen. Jortikan kolmannella TPS-stintillä seura eli edelleen jotain 90-lukua, Jokereissa skoutattiin teksti-tv:stä pelaajat, HIFK:ssa oli Penan/Nybarin turbulenssi päällä ja Suikkasen TPS toisella kertaa ei onnistunut missään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös