Keskiviikkona en saanut vilaustakaan suotua pelille kiireiden vuoksi. Ilmeisen hyvä matsi silloin. Tänään olisi ollut aikaa ihan vaan katsoa peliä, mutta niin vaan ihan sivusilmällä meni matsi. Paikallismatsi ja turhat kotihommat vievät voiton. Tätäkö ne vuodet vyötäröllä teettävät? Tai no, kakkoserän istuin saunassa. Olisi voinut jäädä vielä kolmanneksikin.
Ässät pelasi omaa identiteettikiekkoaan kotona. Ei mitään säkenöivää, mutta yhtenäistä. Lukon identiteetti ei näkynyt tänään, jos nyt on viimeiseen kahteen kauteen näkynyt kuin hetkittäin. Kovasti haluaisin, että keskialueen yli tultaisiin kiekolla eikä päätykiekkojen kanssa. Tai edes yritettäisiin sitä.
Kuritonta ja niin kovin haluttoman oloista kiekkoa tarjoaa tällä hetkellä. Uhkakuvakonsultti sisälläni on edelleen huolestunut tuosta pelaajien tuskastumista pursuavasta kehonkielestä. Ei ole kaikki hyvin nyt. Toki vaikeat hetket kuuluvat kauteen, mutta kun tätä tuskaa tuntuu olleen nyt enemmän tai vähemmän Virtasen viimeisestä keväästä lähtien. Se nyt on selvää, että meillä faneilla hirttää kiinni ja usko loppuu, mutta noinkohan pelaajatkaan tähän tämän kauden tarinaan uskovat?
Jotain hyvääkin illassa oli. Ne hetket, kun telkkarin eteen rauhoituin, oli mukavaa kuunnella Niemen kommentointia. Huomenna ei ole sitä tiedossa. Toivottavasti kotijoukkue tuo pöytään jotain vähän parempaa.