Lukko vs. Ässät kaudella 2024–2025

  • 30 873
  • 769

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mutta kaikki oli tänään kiinniotettavissa toki.
Nojaa. Miten sen kolmannen maalin sitten ottaa kiinni, kun metrin päästä kimpoaa omista.

Ei Lukko maalivahtiosastoon kaatunut, vaan ihan luokkattomaan peliin. Pitkiä pyörityksiä kaksi kappaletta koko pelin aikana ja todellisia maalintekopaikkoja ei lainkaan. Kaveri löi trapin päälle, eikä toivoakaan sen puhkaisemisesta.

Tämän lisäksi kaukalossa asennevammainen joukkue, jota ei kiinnostanut logolle pelata yhtään. Viitasalo ja Olsson parhaimpina esimerkkinä, minkälaisia turhautumista ei hyvin valmennetussa joukkueessa tehdä.

Kaikin puolin paska Porin reissu oli.
 
Ojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Itseasiassa otti Lethemon tänään Järvisen ylivoimahyökkäyksen puolityhjän maalin kiinni ja antoi aikaa joukkueelle tasoitukseen.

Mutta kaikki oli tänään kiinniotettavissa toki.
No tuo meni itseltä ohi, mutta jos katsotaan konaisuutta niin sanon että heikkoa on mv peli ollut. Yhtään peliä ei Lukon maalivahdit ole meille voittaneet.
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Nojaa. Miten sen kolmannen maalin sitten ottaa kiinni, kun metrin päästä kimpoaa omista.

Ei Lukko maalivahtiosastoon kaatunut, vaan ihan luokkattomaan peliin. Pitkiä pyörityksiä kaksi kappaletta koko pelin aikana ja todellisia maalintekopaikkoja ei lainkaan. Kaveri löi trapin päälle, eikä toivoakaan sen puhkaisemisesta.

Tämän lisäksi kaukalossa asennevammainen joukkue, jota ei kiinnostanut logolle pelata yhtään. Viitasalo ja Olsson parhaimpina esimerkkinä, minkälaisia turhautumista ei hyvin valmennetussa joukkueessa tehdä.

Kaikin puolin paska Porin reissu oli.

Kyllä maalivahtipelillä aika iso merkitys oli myös. Ensimmäinen maali, siitä huumaa päälle ja toinenkin helppo ripari,vetokin otettavissa. Sitten träppiin.

Kolmas ei Lethemonin piikkiin, mutta sieltä se patjoista lopulta lirui. Pienellä tsägällä ois jäänyt.

Maalintekopaikkoja ei luotu kyllä riittävästi, träpistä ei päästy ja hyvin ässät maalinedustansa pelasi.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuon vastustajan träpin haasteet tavallaan hyväksyy, koska siihen pitäisi olla mahdollista keksiä lääkkeet. Mutta, jos ei uskalleta tai haluta mennä kulmaan siten, että otat taklauksen vastaan, niin se on mielestäni hälyttävää. Menetkö maalin eteen vai maalin kulmalle, blokkaatko laukaisulinjaa vai kurkotatko vaan vähän mailalla.

Millään pelitavoilla yms. ei ole mitään merkitystä, jos asenne ja halu voittaa on huonompi kuin vastustajalla.
 
Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
PTDT in memoriam 23.-30.9.2023
Sanokaahan Tappara-pelin nähneet, kummassa tehtiin enemmän hölmöjä virheita: siinä vai tämäniltaisessa? Molemmat kuitenkin varmaankin tän kauden huonoimpien pelien top3:ssa. Se kolmas sitten SaiPa-kotimatsi, jossa ei vain muuten oltu läsnä.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
mutta jos katsotaan konaisuutta niin sanon että heikkoa on mv peli ollut. Yhtään peliä ei Lukon maalivahdit ole meille voittaneet.

Keskitasoa Liigassa on ollut Lukon mv-peli. Molemmat kassarit ovat torjuneet juuri maaliodottaman mukaan. Esim Tepsin, Kärppien ja JYP:n mv-peli on ollut merkittävästi huonompaa.

Lukolla ei ole Zagia saati Zapolskia, mutta ok-tason mv-kaksikko. Eivät estä menestystä, kunhan viisikkopeli toimii. Viime kaudella mv-peli oli luokkaa huonompaa.

Maalivahtien peluutusta en täysin itse osta. Lethemon ei ole minusta otteillaan näyttänyt olevan selkeä ykkösmv, Lebe voisi pelata enemmän ja haastaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Roku

Nurangätine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Muistaakseni pariin kertaan lähetyksessä kommentointiin kuinka Lukon hyökkääjät jäävät maalin taakse eivätkä maalin eteen vedon lähtiessä viivasta ja kuinka Lukko laukoo ehkä hieman liian paljon ilman ajatusta. Ei siis maskia tai olla ensimmäisenä paikalla kiekossa torjunnan jälkeen. Noista vedoista oli mielestäni hyvä esimerkki kun Krannila taisi vaan kokeilla laukomista kun pääsi laidasta läpi, Ortio taisi kilvellä torjua eteenpäin ja seurauksena vastahyökkäys omaan päähän. Muutaman kerran myös näkyi, että olisi voinut syöttää parempaan paikkaan vedon sijasta. Toki pelin timmellyksessä noita ei varmaan huomaa samalla tavalla kuin telkkarista.
 
Crüe 13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Chicago Blackhawks, P-iirot, ManU.
Aikamoista turhautumista parilta kaverilta, kainu, Nuutti.
muutenkin sekava esitys. Täysin jaloissa tänään.
Hyvän ja ehjän matsin jälkeen taas täysin päinvastainen esitys, kuriton osin haluton.
Arvelen saman trendin jatkuvan läpi kauden, hyviä esityksiä seuraa taas onnetonta hiiviskelyä.
 
Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
Joko Kalle saanut maailman parhaan nelossentterin Harrin kiinni ensi kauteen?
Lainus nyt jatkanee.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Maalit ohjaa peliä. Odotettavissa oli, että pata tulee ekaan erään lujaa ja harmi kyllä sai 2 maalia luvattoman helpolla. Kumpikaan ei olisi saanut mennä tällä tasolla, itse asiassa olisin itse torjunut nuo tilanteet paremmin.
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Lippuja jaettu kaikkiin istumapaikkoihin pl vieraspääty. Toivottavasti tänään syytä heiluttamiseen loppuunmyydyssä ottelussa.
 
Liitteet

  • -evdtbh.jpg
    -evdtbh.jpg
    217,4 KB · kertaa luettu: 107

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Kuten Karri Kivi juuri kertoi, että Lukko laukoo liikaa. Sama oli minusta viime kaudella. Kiekko heitetään liikaa maalille, vaikka siellä ei tukitoimia ole tai lauotaan nollakulmista. Hieman rauhallisuutta lisää ja maltilla hakea parempaa maalipaikkaa.
Asia on täsmälleen näin. Heitellään niitä ripuliranteita ja viivalepakoita, mutta mitään muuta kuin teoreettista odottamaa niillä ei saada. Silloin tällöin joku pomppii vahingossa sisään. Ja sen lisäksi Lukko laukoo vielä ihan helvetisti ohi ja blokkiin.

Samasta syystä Lukon huimat "maaliodottamat" ovat myös osin silmänlumetta, koska ne eivät osaa huomioida noita tukitoimien ym. puuttumista tarpeeksi. Ei se ole sattumaa että laukaisuprosentit kyntää sadatta peliä putkeen vaikka materiaali on ollut Liigan keskitasoa parempaa.
 
Suosikkijoukkue
” Sori - ite en juuri.pelejä seuraa, kirjoittelen”

Ja kun laukaukset ovat kohti yläkulmia niin tukipelaamista ei edes tarvita kun maalin etten kiekot eivät päädy.
 
Juubailija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Khodorenkolla ei selvästi kulje peli laidalla, kaikki vahvuudet sentterinä mutta ei... kainulaisen vakkari paikka nelosessa pakottaa khodon laitaan. Muuten westerholm menisi neloseen ja khodo kolmoseen tai jopa ykkösketjuun testiin.
 
Cannedheat13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tänään meillä on päivä taas uus. Jokainen tsäännssi on mahdollisuus. Eletään nyt kun on taas tilaisuus. Jääkiekkoelämä on ihmisen parasta aikaa. Hakataan Ässät!
 
aimohemmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Säppi ja California Golden Seals
Ai jumpe että näyttää hyvältä! Lähtispä ihmiset myös mukaan tähän.
Ja kenties pelaajatkin? Sen verran ammattiylpeyttä ja tahtoa pitäisi olla, että tuollaisen edessä edes yritettäisiin.
 
lebak

Jäsen
Asia on täsmälleen näin. Heitellään niitä ripuliranteita ja viivalepakoita, mutta mitään muuta kuin teoreettista odottamaa niillä ei saada. Silloin tällöin joku pomppii vahingossa sisään. Ja sen lisäksi Lukko laukoo vielä ihan helvetisti ohi ja blokkiin.

Samasta syystä Lukon huimat "maaliodottamat" ovat myös osin silmänlumetta, koska ne eivät osaa huomioida noita tukitoimien ym. puuttumista tarpeeksi. Ei se ole sattumaa että laukaisuprosentit kyntää sadatta peliä putkeen vaikka materiaali on ollut Liigan keskitasoa parempaa.
Samaa mieltä, että tukitoimet (maskit, mahdolliset riparit, kärkikynät jne.) mitkä tekisivät laukauksista vaarallisempia kaipaavat petraamista laukausten laadun lisäksi.

Mielenkiintoista oli kuunnella myös eilen Kiven ja Niemen eriäviä mielipiteitä asiasta, kun Niemi useasti moitti Lukon pakkien pelaamista hyökkäysalueella kun ei lauota heti.
 
Viimeksi muokattu:

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Erikoista oli myös Sim Liivikin kommentti, että 3. erässä Lukon valmennus oli huutanut Almarille, että viivan yli ja kiekkoa päätyyn. Almari teki tilanteessa uuden kierroksen alhaalta, kun syöttöpaikkaa ei ollut.

Ei voisi edes kuvitella Pekka Virran aikana vastaavaa huutoa.

Eilen Lukko ei minusta päätykiekkoihin juuri päässyt kiinni, vaikka kovaa duunia teki. Pari kertaa Ässät sortuivat harhasyöttöön, muuten pitkä perään ja painetta ei toiminut.

Lukko käyttää myös edelleen tuota haukea ylhäällä, trappia vastaan tuo ei purrut. Alkukaudella mm Ikonen karkasi läpijoon usein noin. Vastustajien viisikkopelin tiivistyessä tuo tuskin on enää kovin tehokas keino.

Mielenkiintoista nähdä, mitä Lämsä on videolta keksinyt illan matsiin.
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Maalit ohjaa peliä. Odotettavissa oli, että pata tulee ekaan erään lujaa ja harmi kyllä sai 2 maalia luvattoman helpolla. Kumpikaan ei olisi saanut mennä tällä tasolla, itse asiassa olisin itse torjunut nuo tilanteet paremmin.
Eiköhän ne molemmat olisi olleet verkossa ennenkuin olisit ehtinyt kissasta sanoa kootakaan. Ellet sitten ole liigatason vahti, mistäpä tietäisin...
 
Praha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Khodorenkolla ei selvästi kulje peli laidalla, kaikki vahvuudet sentterinä mutta ei... kainulaisen vakkari paikka nelosessa pakottaa khodon laitaan. Muuten westerholm menisi neloseen ja khodo kolmoseen tai jopa ykkösketjuun testiin.
Kainulainen on tärkeä palanen alivoimalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös