Kenji:
Äläpä viitsi heittäytyä tyhmäksi.
Jos viittasit minuun, korostan nyt vielä kerran, että puhtaasti voimasuhteiden puolesta Ilves ei olisi todennäköisesti sen hankalampi vastus kuin SaiPa tai etenkään Ässät. On silti täysin selvää, että paikalliskohtaaminen vähentäisi oleellisesti kotiedun merkitystä ja hämmentäisi soppaa ylimääräisellä henkisellä muuttujalla. Jos Tappara saisi Rautakorven johdolla valita vastustajansa voimasuhteiltaan suurin piirtein tasavertaisten seurojen joukosta sormea osoittamalla, ei tarvita minkäänlaista itseimartelua ennustamaan, että paikallisvastustaja olisi viimeinen valinta. Tämä siis nimenomaan esittämistäni syistä ja joukkueen näkökulmasta. Useimmille Kirves-kannattajille voisin puolestaan kuvitella Ilveksen "välttämisen" sopivan ihan siitä syystä, että jonkun muun kohtaaminen eliminoi sen vitutuksen puolesta pahimman mahdollisen skenaarion, oli kyseinen skenaario sitten kuinka epätodennäköinen hyvänsä (jälkeenpäin on tietty helppo väittää muuta). Tai näin ainakin itse ajattelisin vastaavassa tilanteessa.
Niin tai näin, olipa syy Tapparan olympiatauon jälkeiseen kompurointiin sitten voimien säästämisessä, huonossa keskittymisessä, henkisessä virittäytymisessä tai jossain muussa, tosiasia on, ettei paikka kolmen sakissa (Kärppien välttäminen ennen finaaleja, suurempi todennäköisyys kotietuun jatkopeleissä, suurempi todennäköisyys isompaan rahapottiin kauden päättyessä puolivälieriin) tuntunut kiinnostavan joukkuetta pätkän vertaa, ja se herättää ihmetystä. Syiden osalta ei voi tehdä muuta kuin vedellä omia johtopäätöksiään ja arvailla.
Ranger