Playoffien alku on raastava siinä mielessä, että pelataan heti kaksi peliä putkeen. Mitään aikaa muutoksille tai muullekaan ei jää, vaan väliaika menee lepoon ja matkustamiseen. Vain loukkaantuneet pystyy siirtämään sivuun ja uudet tilalle.
Ei ole mitenkään sattumaa, että jokainen sarja on nyt tilanteessa 2-0. Se sen sijaan on erikoista, että kolmessa neljästä runkosarjassa alemmaksi sijoittunut on hallinnut tapahtumia. Tämä osittain kyllä kertoo niistä pienistä eroista, jotka joukkueiden välillä oikeasti ovat. Voittamalla ensimmäisen matsin, saat ikäänkuin automaattisesti ylilyöntiaseman siihen toiseen kohtaamiseen, joka vielä pelataan alemmaksi sijoittuneen kotikentällä.
Vaikka toisaalle kirjoitin Uraman huonosta suorittamisesta pleijareissa, niin ei pelaajistokaan tästä huonosta alusta mitään synninpäästöä saa. Ensimmäisessä matsissa Lukon hallinta oli niin selvä, että sen turvin pitää peli pystyä tappamaan. Toisesta kohtaamisesta en sitten olisi niinkään varma. Jos häviää 3-0, niin mielestäni ei olla oltu lähelläkään voittoa.
Yksi esimerkki vastuun siirrosta väärässä paikassa on eräs ylivoima ekassa pelissä. Perttu heitti oikealta vasemmalle McLeanille, jolla oli edessään etupuolimaalista tyhjänä. Tämä kuitenkin käänsi nopeasti vielä Tukoselle maalin eteen kovalla syötöllä, josta Late veti ohi kiekosta. Vastuu pitää ottaa, eikä aina siirtää vaan parempaan paikkaan. McLeanin olisikin ehdottomasti pitänyt onetimerilla pistää kiekko etukulmasta pussiin, eikä siirtää vastuuta seuraavalle pelaajalle.
Otteisiin tarvitaan nyt ennenkaikkea rentoutta, muuten tulee olemaan paha peli huomenna. Maalintekotaito ei ole hävinnyt mihinkään viikossa eikä kahdessakaan, mutta pelaaminen pitää olla edellen hauskaa ja ennenkaikkea siis rentoa. Ja tähän hommaan tarvitaan ammattitaitoista valmennusta, joka osaa nämä asiat esittää joukkueelle uskottavalla tavalla.
