Lukko playoff 2011 - mennään torille!

  • 80 273
  • 311
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Nyt kun joukkueen terveystilanne on näennäisesti kohtuullinen (aina pikkuvammoja löytyy), niin Uramalla on käsissään aika hyvät kortit. Lukon reservistä löytyy mm. Aki Kangasmäki, joka voidaan tarpeen tullen ottaa täsmäaseeksi kentälle ketä vastaan tahansa. Voi vain kuvitella, kun Kangasmäksi ottaa silmätikukseen esim. Peltosen, Granlundin, Santavuoren, Armian, Viitaluoman, Lahden tms. pelaajan, jonka pakka sekoaa hiillostuksesta. Siihen ynnätään vaikka Jasun, Kivimäen, Palolan ja varauksella Tuomaisen väsymätön taklaaminen ja varjostaminen, niin hyvä tulee. Pelikieltojakin kestetään, koska reserviä kuitenkin on. Tietenkään jatkuvaa turhaa jäähyilyä ei voi kestää, mutta vastustajan voi saada raivon partaalle ihan puhtaastikin.

Pakistossa reservistä löytyy pari pakkia koko ajan, jotka voi laittaa kentälle milloin tahansa. Eli Anssikin voi huoletta ottaa luulot pois joltain primadonnalta, jos tarve vaatii. Tilalle löytyy vaikkapa Pettinen, Pratt tai Virtanen. Honkaheimokaan ei ota taka-askelia ja uskon Oton vain parantavan entisestään. Nyt hän on pelannut jo varsin hyvin. Kun vaan muistaa tehdä sitä mitä osaa, niin on aika valmis pudotuspeleihin.

Hyökkäykseen variaatioita löytyy enemmän kuin koskaan sitten 90-luvun puolivälin.

Maalivahtiosastosta ei tarvitse huolehtia ja uskon Norosen pääkopan kestävän kovat pelit, vaikkei esim. maajoukkueessa kestänyt ihan toivotulla tavalla aikanaan. Tarkkana hänen kanssaan saa olla siinä mielessä, koska kyseessä ei välttämättä ole mikään leppoisin kaveri jos vastustajan annetaan mennä miehen iholle liikaa. Eli Noronen on aika jäähyherkkä veskari. Tässä korostuu Rantasen, Honkaheimon, Prattin ja toivottavasti Pettisenkin rooli. Kovuutta ja komposiittia on annettava välittömästi, jos joku sitä tulee kerjäämään Lukon maalille. Noroselle on annettava täysi työrauha.

Viime kauden playoffeista ei suunta ole muuta kuin ylöspäin. Toivottavasti porukka on siitä kasvanut ja Uraman pallit ovat tarpeeksi painavat tekemään koviakin ratkaisuja jos tarve vaatii. Jos sarjan ensimmäisessä ja toisessa pelissä tulisi tappio, niin siinä vaiheessa kassit eivät saa vetäytyä, vaan se raivo pitää kaivaa esiin. Edellyttäen tietysti, että suoriin pleijareihin mennään.

Huominen voi jo ratkaista suoran paikan ja uskon että se paikka kuuden sakissa huomenna varmistetaan.
 
-backley-

Jäsen
Suosikkijoukkue
L U K K O
Parempi kirjoitella ajatuksiaan tänne, kun Jokeri-matsin ketju menee pelkäksi riitelyksi Noronen-Pulkkinen episodista.

97 pinnaa plakkarissa ja se tarkoittaa, että:
-säälipleijareita ei tänä keväänä Raumalla pelata
-sijoitus runkosarjassa on vähintään viides
-Kerho ei enää kiinni saa
-Narri ei enää kiinni saa

Hyvin suurella todennäköisyydellä pleijarit alkaa kotona puolivälierissä, mutta siihen nyt on Kalpalla vielä pienen pieni mahdollisuutensa työntää lusikkaansa sekaan. Nähtäväksi jää, kuinka Kalpa, Narri ja Kerho pari jäljellä olevaa matsiaan klaaraavat. Noista saadaan sitten joku vastaan puolivälierässä. Jokerien kanssa olisi varmaankin kuumaa odotettavissa tän päivän lopun pikku episodin vuoksi.

E: Ja jatketaanpa nyt vielä hieman tuosta pleijariasiasta. Nimittäin tämän illan peli Ilmalassa osoitti paitsi ennakkoon tiedetyn Norosen heikon hermokontrollin, myös muistutti tulevasta. Pleijareissa joka jengi tulee käyttämään koiramaisempia otteita ja tuomarit katsoo niitä enempi läpi sormien. Silloin pitää hermon kestää vaikka tulisikin väärin kohdelluksi ja toisaalta jonkun muun pitää hoitaa poliisin hommat kun maalivahdin. Kostaminen on kuitenkin aina varma keino hankkia vastustajalle ylivoimaa.
 
Viimeksi muokattu:

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onko nyt näin että yksi piste riittää Lukolle kotiedun varmistamiseen? Hienon nousun on kyllä Lukko tehnyt loppukaudesta vaikka välillä näytti jo todella vaikealta ja monet oli valmiita tuomitsemaan joukkueen sääleihin.

Harmi vaan tuo Norosen turha(?) kuumeneminen, toivottavasti ei tule niin pitkää pelikieltoa että ykkösvahti on sivussa ensimmäisistä pudotuspeliotteluista. Positiivista oli kuitenkin se kuinka Raanta onnistui kovassa paikassa, 19 sekunnin pelin jälkeen suoraan rankkareihin eikä yhtään päästettyä maalia. Välttämättä Lukon peli ei siis kaadu siihenkään että Noronen saa pelikieltoa.
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Onko nyt näin että yksi piste riittää Lukolle kotiedun varmistamiseen?

Jep, Kalpa on 5 pinnaa takana, yksi piste lukolle tai yksi menetetty piste kalpalle ja lukko on neljas. Ellei kalpa sitten voita seuraavia kahta otteluaan 10-0 ja lukko taas havia samaan tyyliin. Mutta maalierosta en jaksa edes vaivautua huolehtimaan, se kylla pysyy lukon etuna.

Tanaan olisi voitu jo varmistaa nelostila, ja sen jalkeen olisikin voinut peluutella keta sattuu ja antaa jannuille lepoa mutta minkas teet. Ehka sitten karppia vastaan saadaan se piste otettua.

EDIT: Lukko on parikymmenta maalia plussalla, kalpa 4. 17 maalia lukkoa paremmin pitaisi siis viimeiset 2 pelia pelata,jotta maaliero kaantyisi kalpalle.
 
TD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Feran tytöt <3
Kotietu saattaa olla ennalta ajateltua arvokkaampi mikäli KalPa tulee vastaan, sillä playoffit siinä tapauksessa alkavat perjantaina Raumalla ja heti perään pelataan lauantaina Kuopiossa.

Uskon bussissa paljon istuvien kuopiolaisten kyllä käyttävän lentokonetta perjantaina kotimatkalle playoffeissa, mutta silti kotiin saapuminen menee myöhäiseksi kun taas Lukko yöpyy normaalisti kotona ja seuraavana päivänä lentää pelipaikalle.

Homma korostuu entisestään, mikäli KalPa matkaa bussilla kotiin perjantain pelistä...
 
Jotenkin ite ottaisin kyllä KalPan mielummin vastaan, vaikka Jokerit onkin runkosarjassa joka kerta voitettu.
On vaan semmoinen fiilis, että tuomarit saattavat varsinkin tuon viime Jokerit-ottelun episodin jälkeen viheltää Lukon rikkeet "hieman" tarkemmin pois kuin narrien vastaavat.

KalPaakin vastaan Lukko on pelannut hyviä matseja, ja uskon, että kyllä heitäkin vastaan ainakin kotona aloittaessa ollaan todella vahvoilla.
 
Korinekki

Jäsen
Noronen huilaa siis ekan pudotuspelin, mutta itse näen Raannan pystyvän korvaamaan miehen ainakin yksittäisissä matseissa täysin. Luottavaisin mielin voi lähteä siltä osin kevääseen.
 
Selootti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitäs sanovat palsta-sihvoset, jotka ovat enemmän pelejä päässeet kauden aikana katsomaan: nyt kun Lukon otteet ovat olleet po:n alla mukavan lupaavan nousujohteisia, tarkoittaako se pelikirjan pläräilyssä niitä samoja aukeamia, mitä kovasti käytettiin viime kauden alussa? Hyväksi havaittuja, mutta fyysisesti perin vaativia. Vai ollaanko vasta pikkuhiljaa siirtymässä siihen suuntaan - vai johonkin ihan muuhun suuntaan?
Oman pelikirjani taisin hukata sinne samaan mustaan aukkoon parittomien sukkien, toisten autonavainten ja muitten kadonneitten esineitten kanssa, mutta silti kiinnostaa ihan vaan periaatteessa.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office

57 lukon peliä paikanpäällä ja urhon välityksellä tällä kaudella seuranneena sanoisin että koko kauden aikana on ollut selvästi alle 10 täysin surkeaa peliä. Tappiota silti on vaikka muille jakaa mutta se on johtunut niistä tällä kaudella tavaramerkiksi tulleista surkeista kolmansista eristä. Lukko on pelannut näissä otteluissa kaksi ensimmäistä erää sen pelin osapuolista selvästi parempaa kiekkoa ja usein johtanut kolmanteen erään lähtiessä. Mikä siinä sitten on ollut että se noutaja sieltä on niin usein tullut, en tiedä. Haluaisin ainakin uskoa että kun kuntohuippu on ajoitettu tähän viimeisen maaottelutauon jälkeiseen 10 peliin ja sitä kautta playoffeihin, että kunto on niissä matseissa yksinkertaisesti loppunut ja ollaan vaan yritetty pitää oma pää puhtaana, usein heikoin saavutuksin. Mutta mistä minä oikeasti mitään tiedän?
 
1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Uuden-Rauman mukaan kotietu on jo varma:
"Lukko varmisti paikkansa kuuden joukossa, ja käytännössä kotiedunkin, voittamalla Jokerit lauantaina Helsingissä. Raumalaisjoukkue voi keskittyä jo rauhassa neljännesfinaaleihin."

Aika erikoista, että lehdessä ilmoitetaan kotiedun jo varmistuneen. Pelicanssin voittaminen on ilmeisesti läpihuutojuttu?
 
Nimetön

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Jets, Maajoukkue

Tulee mieleen Toivolan ensimmäiset poffit Lukon peräsimessä, jossa Ilves mainosti kotietua jo ennen kun se oli ratkennut ja, että ensimmäinen peli olisi Tampereella. No, kuinkas kävikään sitten kun mainostettiin ennen aikojaan? Lukko meni vielä ohi ja näin säälit aloitettiin Raumalla.
 
Viimeksi muokattu:

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Uuden-Rauman mukaan kotietu on jo varma:
Aika erikoista, että lehdessä ilmoitetaan kotiedun jo varmistuneen. Pelicanssin voittaminen on ilmeisesti läpihuutojuttu?
Lukolle riittää siis yksi piste Pelsuja vastaan kotiedun varmistamiseen. Mutta helppoa ei tule olemaan, sillä vierailla on käytännössä pakkovoiton paikkaa, jos haluavat välttää karsinnan.
 
benicio

Jatkoaikatappiokin saattaa riittää pelsuille, mutta omissa käsissähän se sijoitus ei tosiaan lahtelaisilla kuitenkaan enää ole. Toisaalta Bluesilla ei Tepsiä vastaan ole kamalasti panosta (olettaen että Kärpät hoitaa panoksettoman Ilveksen), mutta vaikea kuvitella Matikaisen joukon pelaavan puolivaloilla. Tässä on kyllä muuttujia tavallista enemmän, mutta kai Kalpan täytyy olettaa hoitavan Saipan.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Uuden-Rauman mukaan kotietu on jo varma:
"Lukko varmisti paikkansa kuuden joukossa, ja käytännössä kotiedunkin, voittamalla Jokerit lauantaina Helsingissä. Raumalaisjoukkue voi keskittyä jo rauhassa neljännesfinaaleihin."

Aika erikoista, että lehdessä ilmoitetaan kotiedun jo varmistuneen. Pelicanssin voittaminen on ilmeisesti läpihuutojuttu?

Olihan nuo Iltalehdessäkin analysoineet että Pelicansin tilannetta taistelussa TPS:ää vastaan helpottaa se ettei Lukolla ole viimeisellä kierroksella enää minkäänlaista panosta. Ilmeisesti kaikki siis pitää Lukon nelossijaa varmana vaikka se on minusta vielä kaukana siitä. Näkisin että KalPa tulee nappaamaan SaiPa:lta kolme pistettä ihan varmasti joten kyllä Lukko sen yhden pisteen vielä tarvitsee.
 
Becksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kahden ottelun tappioputkessa on mukava lähteä kohti playoffs-kevättä. Vaikeimman kautta se yksi piste tuli, mutta kelpaa kuitenkin.

Lukkohan ei tällä kaudella ole kolmea ottelua putkeen hävinnyt. Melko noloa jos se ensimmäisen kerran tapahtuu playoffseissa...
 
1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olipa surkea esitys Lukolta tällä viikolla. Näillä otteilla tulee 4-0 takkiin heti kättelyssä. Ei kovin hyvältä näytä juuri nyt, kun pelin pitäisi olla parhaimmillaan. Toivottavasti joukkue pystyisi vielä kokoamaan itsensä ettei viime vuoden katastrofi toistu.
 
Kettumainen

Suosittu raumalainen tapa on jossitella epäonnistumisia niillä hetkillä kun on onnistuttu pääsemään kauden tavoitteeseen.
 
Becksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Suosittu raumalainen tapa on jossitella epäonnistumisia niillä hetkillä kun on onnistuttu pääsemään kauden tavoitteeseen.

Ei tämä mitään jossittelua ole. Kaksi umpisurkeaa matsia kotona, joissa oli siis vielä panosta. Kyllähän se kysymyksiä herättää. Totta kai olen iloinen siitä, että Lukko sen pisteen ja kotiedun sai, vaikka se vaikeimman kautta tapahtuikin.
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021

Ööh, Lukko lepuutti pelaajiaan ja peluutti muita kuin tulosyksiköitä enemmän kuin tavallisesti. Kyllähän sokeakin näki, että ajatukset olivat jo poffeissa. Vain tarvittava tehtiin ja loput paukut säästettiin.

Ei mitään hätää, rammat mukaan kehiin ja kovalla sykkeellä poffeihin.
 
luimuri

Jäsen
Ei tämä mitään jossittelua ole. Kaksi umpisurkeaa matsia kotona, joissa oli siis vielä panosta. Kyllähän se kysymyksiä herättää.

Itsessäni ainakin herättää sen kysymyksen, että ovatko Lukon pelaajat henkisesti tarpeeksi vahvoja silloin kun otteluissa on panosta. Viime kauden puolivälierissä joukkue jäätyi totaalisesti ja nyt kahdessa kotiedun suhteen tärkeässä ottelussa maalinteon kanssa on ollut älyttömiä vaikeuksia. Toivotaan, että tehottomuus oli vaan väliaikaista ja Kalpaa vastaan nähdään taas tehokas kettulauma.
 
Korinekki

Jäsen
Itsellä on vahva usko Lukkoon. Nyt alkaa näytön paikka sekä pelaajilla että valmentajalla. Mielenkiintoinen kevät tulossa! Ja toivottavasti raumalaisittain pitkä.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Olipa surkea esitys Lukolta tällä viikolla. Näillä otteilla tulee 4-0 takkiin heti kättelyssä. Ei kovin hyvältä näytä juuri nyt, kun pelin pitäisi olla parhaimmillaan. Toivottavasti joukkue pystyisi vielä kokoamaan itsensä ettei viime vuoden katastrofi toistu.

Tämäniltaisen perusteella ei kannata tehdä kovin pitkälle kantavia johtopäätöksiä. Kun kumpikaan joukkue ei taklaa, eikä tosissaan yritä edes maalia ja vierasjoukkue on luuri korvalla Turkuun, niin pitäisi käsittää, mistä tänään oli kyse. Meille riitti piste, unelma tilanteessa Pelsuille 2. Siinähän se.

Nyt jatketaan siitä, mihin maaottelutauon jälkeen ryhdyttiin.
 
Pojilla ei vaan ollut oikeaa fiilistä, kun ei ollut Noronen heittämässä läppää kopissa. Kyllä mulla on ihan luottavainen tunne (kerrankin) pudotuspelejä ajatellen.
KalPa kaatuu kyllä, ovat sen verran ailahtelevasti kalakukot pelanneet. Lukolla taas oli hyvä putki ennen tämän viikon paria peliä ja uskon, että uusi nousu tulee taas pleijareissa.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olipa surkea esitys Lukolta tällä viikolla. Näillä otteilla tulee 4-0 takkiin heti kättelyssä. Ei kovin hyvältä näytä juuri nyt, kun pelin pitäisi olla parhaimmillaan. Toivottavasti joukkue pystyisi vielä kokoamaan itsensä ettei viime vuoden katastrofi toistu.

Hienoa että sinäkin jaksat iloita pudotuspelipaikasta ja kotiedusta...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös