Mainos

Lukko kaudella 2014–2015

  • 484 439
  • 1 472

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hyökkäyksen osalta tilanne on tänään tämä:

Piitulainen - X1 - Vahalahti
Lahti - X2 - Nurmi
T.Koivisto - H.Koivisto - Ahtola
Vauhkonen - Riska - Sipiläinen
Nikko - Koski - Näppi

Kaksi kpl senttereitä siis haussa ilmeisesti. Missään ei tosin ole ollut puhetta, että kuinka montaa pelaajaa vielä haetaan ja mille paikoille. X1 lienee Gagnon. X2 voi olla ketä tahansa.

Puolustuksenkin tilanne on huhujen mukaan vielä levällään.

Nummelin - Mikkola
Virtanen - Tommila
Honkaheimo - Tikkanen
Viirlas - Jaatinen

Jos Nummelin ja Viirlas lähtevät, niin ilman muuta heidän tilalleen tulee korvaajat. Lisäksi Generous on vielä korvaamatta.

Maalivahti tilanne on kunnossa, joten laskentatavasta riippuen tulossa on vielä 4-5 pelaajaa. Saa nähdä julkaistaanko 3.5.2014 ristelyllä jatkajia (Gagnon + onko muita?) ja joitain uusia miehiä puolustukseen.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Mitkä on Lukon suunnitelmat Nikon suhteen? Näyttäisi Lukon laituriosasto olevan sen verran kova, että Nikko olisi jäämässä poppareille ja Jonille itselleen tämä olisi huono juttu, kun viime kaudella teki kuitenkin jonkin sortin läpimurron Liigassa. Sportissa varmasti oltaisiin hänestä kiinnostuneita ja omissa papereissani hän olisi meillä kahden ensimmäisen ketjun hyökkääjä.
 
Nyt ovat kaikki sovittaneet Tikkasta ja Honkaheimoa rostereihinsa vaikka puhetta oli molempien lähdöstä.
Oma henkilökohtainen mielipiteeni on se että päästetään kaksi laskusuunnassa olevaa pakkia allsvenskaniin/saipaan tai kuka heidät ikinä huoliikaan ja panostetaan dufvamaiseen, nöyrään, poikittaista antavaan isäntäpuolustukseen.
Pahoin pelkään että tämän hetken pakistolla jää finaalit kyllä kokematta..
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mitkä on Lukon suunnitelmat Nikon suhteen? Näyttäisi Lukon laituriosasto olevan sen verran kova, että Nikko olisi jäämässä poppareille ja Jonille itselleen tämä olisi huono juttu, kun viime kaudella teki kuitenkin jonkin sortin läpimurron Liigassa. Sportissa varmasti oltaisiin hänestä kiinnostuneita ja omissa papereissani hän olisi meillä kahden ensimmäisen ketjun hyökkääjä.

Kyllä Nikolle Lukossakin on peliaikaa tiedossa, sillä loukkaantumiset kiusaavat varmasti Lukkoa ensi kaudellakin. Nikon on oltava vaan taas niin hyvä, että peliaikaa irtoaa. Lukolla on nyt 13 hyökkääjää sopimuksen alaisena ja kaksi sentteriä tulee tekemään varmasti sopimuksen Lukkoon vielä, niin silloin määrä on vasta 15. Menneellä kaudella Lukko peluutti 17 hyökkääjää, joista Arniel pelasi 3, Kauvosaari 4, Nurmi 6, Koski 9, Saarela 12 ja Kangasmäki 24 peliä.

Tuostakin jo näkee, että laajutta ja tasoa reservistä on löydyttävä, jos joukkue haluaa olla runkosarjassa kuuden joukossa. Uskoisin, että Nikko on tällä hetkellä Dufvan kirjoissa ensimmäinen varamies laitureista, vaikka joukkueeseen sainattaisiin vielä lisää laitureita.

Eriasia on, jos Nikko ei ole tarjolla olevaan rooliin tyytyväinen ja valmis näyttämään, että paikka kokoonpanossa kuuluu hänelle. Silloin sopimuksen purku lienee muodollisuus ja Vaasassa varmaankin olisi Tamin sanoin hallin ovet kattoon asti auki Nikolle.
 

Nimetön

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Jets, Maajoukkue
Kirjoittelinkin jo tonne Numpan ketjuun, että Niskala pelaa Lukossa ensikaudella. Ihmettelen miksei sopimusta ole jo julkaistu.

Numppa vetelee eläkepäivät Elysellä. Ego ei mahtunut Raumalle ja Lukkoon. Tervemenoa vaan, kiva kun kävit ja olit paikkapaikoin huikea. Vaikka idoli onkin, niin #33 paikka ei Lukossa ole.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Julkistetaan risteilyllä.

Toivotaan myös, että Gagnonin jatkosopimus julkistetaan siellä.
Noin minäkin uskon sen menevän.

Mutta silti: vaikka Niskala korvaakin Nummelinin ja tekee Lukon pakistosta paremman kuin päättyneellä kaudella, toivoisin että Niken lisäksi sinne hankitaan toinenkin pakki.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Noin minäkin uskon sen menevän.

Mutta silti: vaikka Niskala korvaakin Nummelinin ja tekee Lukon pakistosta paremman kuin päättyneellä kaudella, toivoisin että Niken lisäksi sinne hankitaan toinenkin pakki.

Juuri näin, eli Niken ja Gagnonin lisäksi odotetaan vielä yhtä pakkia ja 1-2 ketjun sentteriä. Vielä noiden lisäksi otetaan varmaankin 1-2 pelaajaa try-outille?
 

senilix

Jäsen
Jos Nummelin ja Viirlas lähtevät, niin ilman muuta heidän tilalleen tulee korvaajat. Lisäksi Generous on vielä korvaamatta

Kaiken järjen mukaan Viirlaksen korvaaja löytyy A:sta. Mattsson, Saarinen, ketä siellä onkaan. Ei kaikkien korvaajaa tarvitse ulkopuolelta hankikia. Varsinkaan sellaisten, jotka eivät ole nytkään mahtuneet kokoonpanoon.

Odotan, että Nikko ohittaa kevyesti Piitulaisen...
 

Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Odotan, että Nikko ohittaa kevyesti Piitulaisen...
Siinäpä sitä on odottelemista sitten, valmistaudu mahdolliseen pettymykseen jo hyvissä ajoin. Paljon pitää nimittäin Joni Nikon tehdä töitä kesänaikana jotta pystyy murtautumaan vakiorosteriin. Henkilökohtaisesti toivon näin käyvän ja Nikon todellakin nappaavan pelipaikan omalla hyvyydellään ilman esimerkiksi loukkaantumis yms jne sumaa. Piitulainen josta kirjoitit on aikamoinen talentti hänkin, kaveri voi hyvinkin nakutella Janne Keräsen piste ennätykset uusiksi sillä uskoisin kaverin ostetun juuri Keräsen jättämälle tontille. Kausi näyttää sitten kuinka tässäkin tapauksessa käy.
 

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Huhujen mukaan laivalla julkaistaan 4 uutta sopparia vielä, joista yksi ilmeisesti on try outin sisältävä.

Gagnon
Masto
Niskala
Vanhatalon haku?
 

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Reilu viikko sitten oli pelkkää positiivista ilmapiiriä Lukon ympärillä. Aurinko paistoi ja pukukopissa tuoksui kukkanen. Joukkueeseen piti olla helvetillinen imu ja varmoja tulijoita olivat Niskala, Kapanen, Masto ja ykkössentterin jatkopahvin piti olla selviö.
Nyt, viikko on kulunut, noista pelaajista yksikään tuskin pelaa Lukossa ensi kaudella. Ja ykköspakki, seuran kautta-aikain suurin lupaus sekä fanien suurin suosikki, ovat livenneet kilpailijoiden riveihin. Nyt tulleet pelaajat ovat Lahtea lukuunottamatta alempien ketjujen pelaajia, eivät ainakaan mitään yleisömagneetteja. Nykyisellä pakistolla ei liigassa mitaleista pelata ja senttereitä joukkueessa ei juuri ole.

Eikö kaikki olekaan niin hyvin kun annetaan ymmärtää. Tummia pilviä Ankkalinnan yllä?

Ai niin, yhtään sopparia ei laivalla julkaista kun ei yhtään valmista sopparia ole. Eli se siitä.
 

Kai-Sakari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panelian Raikas
Waltonin vappuun näköjään sataa räntää. On sentään jo toukokuu, eikä maailma ole vielä valmis! Oi että.Jos loputkin pelaajat ajavat bussikolarin ja kuolevat, sitte meillä ei oo ketään hei.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Kyllähän Waltonin viestissä on totuuden siemen. Jos soppareita olisi valmiina, miksei sitten jatkettu "kahvi"julkistuksia? Varsinkin kun nyt on tullut negatiivisia asioita "julki" (Numppa, Tulonen ja Saarela). Toki kaksi ei ole vielä julkista tietoa, mutta Saarelan tilanteeseen olisi voitu reagoida julkistamalla vaikka konjakin jatko, Numpan ja Tukosen mahdollinen maanantain siirto nollata julkistamalla Niskala. No se on sen ajan murhe.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Nyt olen Niskalan paluusta kuullut sellaisesta lähteestä että alan itse siihen uskoa. Toivottavasti näin tapahtuu ja onhan sekin selvä ettei Nummelinin sopimusta tuosta vain pureta jos korvaavaa pelaajaa ei olisi tiedossa.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Walton ja muti tekee sita samaa mita minakin usein koitan tehda....lisaavat julkista painetta pelaajauutisille jotta lukko alyaisi paastaa meidat piinasta. Ja ihan hyva niin, antaa palaa vaan. Kylla meidan hermoja pitais saastaa kun kerran kerrottavaa olisi.

Rajala on sen verran kettumainen kaveri etta se saattoi tarkkaan harkita sanansa "talla viikolla" joka jattaa jonkinlaisen mahdollisuuden viikonlopulle. Ja ihmiset pystyvat sitten edes hiukan yllattymaan jos sattuvat jotain julkaisemaan, kun eivat uskaltaneet odottaa uutisia.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Tuo kävi minunkin mielessä, että tämä viikko päättyy kohta ja sunnuntaina on jo uusi viikko tai viimeistään maanantaina laskutavasta riippuen.

Mutta joka tapauksessa 12.5. on uusi etappi, koskapa silloin joukkue kokoontuu nimenomaan Rajalaan viitaten. Eihän tämä uutisointi voi tähän pysähtyä, sehän on selvä. Nyt on vaan kyse siitä tulevatko sieltä ne nimet, joita täällä on varmana tietona jo pyöritelty parisen viikkoa.
 

noutaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Golden Knights
Onko Gagnonista tihkunut lisää tietoa?
Kärpät on myös miehen perässä-toivotaan ettei jää luu käteen, varsinkaan jos mies liigassa jatkaa.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onko Gagnonista tihkunut lisää tietoa?
Kärpät on myös miehen perässä-toivotaan ettei jää luu käteen, varsinkaan jos mies liigassa jatkaa.

Jos näin on niin, siinä kaksi Liigan rahaseuraa tappelee siis Gagnonista. Uskoisin, että Lukko pystyy tarjoamaan saman, kuin Kärpätkin. Niin suurta eroa ei ole pelaahabudjeteissa. Luotetaan, että RD:n vetovoima riittää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös