Mainos

Lukko kaudella 2008-2009

  • 221 252
  • 752
Tila
Viestiketju on suljettu.

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Joulupukki tulee jo tässä kohtapuolin kyläilemään, ja on jo viimeinkin aika avata ketju myös sille tosiasialle, että elämä jatkuu myös Raumalla liigakiekon merkeissä tulevaisuudessakin.

Tuleva kausi saattaa olla myös erilainen siihen verraten, että seurassa vaikuttaa tällä hetkellä uusi toimitusjohtaja. Mies joka puhuu tarkasta talouden pidosta on erilainen, kuin edeltäjänsä, joka kylvi rahaa ympäriinsä, jos vaan jokukin ymmärsi sanoa, että uutta miestä tarvitaan menestyksen eteen.

Budjetistahan kaikki homma lähtee liikkeelle, ja se onkin tulevalle kaudelle raamitettu siihen samaan luokkaan, mitä tälläkin kaudella on käytössä. Tarkka luku lienee hieman häilyvä käsite, ja se voi myöskin elää riippuen siitä lopullisesta pelaajatarpeesta. Mutta jos sitä porukkaa lähdetään rakentamaan noin 2 M€ rahakasalla, niin ei olla ainakaan liian pienellä summalla liikkeellä, näin ymmärtäisin asian olevan.

Keitä sitten löytyy jo valmiina, onkin aika lyhyt lista, mutta se kuitenkin aloittaa tämän joukkueen kasaamisen.

Maalivahdit:
Vehaselta löytyy sopimus myös tulevaksi kaudeksi, joten se suurin kysymysmerkki on heti järjestyksessä. Makuasia sitten on se, kuka tulee Petelle kakkoseksi. Esimerkiksi nykyisistä ehdokkaista ja mukana touhussa olevista Vuorio ja Engren käyvät varsin hyvin.

Puolustajat:
Sopimus löytyy vain kolmelta pelaajalta eli Lehikoinen, Alen ja Makkonen kuuluvat siihen sarjaan. Tämä osasto onkin eniten "kassalla" tulevaisuutta ajatellen. Vanhoista jatkosopimuksen saisivat kirjoittaa Siklenka, Kuusisto, Viitanen, Norlund sekä tietysti Eepi, jos vain herra niin haluaa. Vaihtuvuus näyttäisi tällä tavalla pieneltä, mutta esimerkiksi Alen voitaisiin myydä jonnekin muualle, jos vain kiinnostusta löytyy. Joka tapauksessa vanhojen kanssa saa rakennettua hyvän rungon, joka muutamalla hyvällä lisätäsmennyksellä olisi aivan kelvollinen liigaan.

Hyökkääjät:
Valmiita sopimuksia löytyy 8 kappaletta. He ovat Jasu, Saarenheimo, Haataja, Palola, Viinanen, Aaltonen, Ben-Amor ja Tuomainen. Päällimäisenä mielessä ovat Lammassaaren ja Topon jatkosopimukset. Myös Sprukts ja Yli-Junnila kuuluvat siihen sakkiin, jonka jatko olisi suotavaa. Vainiola on myös harkinnan alainen, mutta ei tämän valmennuksen aikana.

Valmennushan ei ole vielä virallisesti tiedossa, joten se on tietenkin tärkein kysymys, mutta kun nimilistaa katsoo, niin kyllä nuorten peluuttajaa tässä nyt eniten kaivataan. Se avaa myös sen mahdollisuuden, että joukkueeseen pystytään ottamaan nuorten vastapainoksi kokenutta kaartiakin rahalliseen kysymykseen vedoten.

Muutenkin olen sitä mieltä tuosta joukkueen rakenteesta, että liian tasaista kasaa ei ole mitään syytä rakentaa, vaan pitää löytyä sekä nuorta, että kokeneempaa porukkaa sekä puolustuksesta, että hyökkäyksestä.
 
Korinekki

Jäsen
Tässä vaiheessa on turha sen enempää spekuloida, mutta yhteen asiaan toivoisin nyt oikeasti reagoitavan. Lukon puolustus on jo kolmatta kautta luvalla sanoen heikko. Ensi kaudeksi pitää oikeasti löytää jostain pari kovan luokan vahvistusta. Tämän kauden ryhmästä on mahdollista kasata hyvä, ja potentiaalinen runko, mutta siihen on saatava ne kovimman vastuun kantajat muualta.
 
Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC

Olen kyllä täysin samaa mieltä. Meillä on jo hyvä kassari, siihen kun saataisiin vielä hyvä puolustus eteen niin taisteltaisiin voitosta joka pelissä. Niinkuin Aeroman jo mainitsikin niin vain kolmella pakilla on sopimus ensi kaudesta, joista kuuden pelaavan pakin joukkoon näin etukäteen voisin ottaa vain Lehikoisen, Makkonen voisi antaa näyttöjä vaikka seitsemäntenä pakkina. Ja Alen voidaan antaa Poriin. Kuusistolle ja Nordlundille voisi mahdollisesti tarjota jatkoa, sekä tietenkin Eepi saa jatkaa halutessaan. Mutta Viitaselle en näe käyttöä, en nähnyt hänen pelissään paljoa hyvää viime kaudella ja kun tämä kausi on menossa ohi isolta osin niin en antaisi jatkoa. Vaikka Viitasella on ihan hyvä veto, siitä ei vaan yhtään tiedä mihin se lähtee ja sen lataamisessa kesti kauan. Toisin kuin Siklenkalla joka ampuu nopeasti ja hyvin useasti maalia päin, mikä on kohtuullisen tärkeää. Siklenka saisikin mielestäni jatkaa kunhan pikkaisen terävöittäisi puolustusalueella pelaamistaan.

Elikkä ensi kaudeksi tarvittaisiin vähintään pari kunnon pakkia, mielellään myös sellaisia jotka saavat kiekon kanssa jotain aikaiseksi. Eikä sellaisia jotka lupaavat ennen kautta olevansa kiekollisia jumalia (O'Brien) ja todellisuudessa ovat epävarmempia kuin Tuomas Tarkki ensimmäisessä maaottelussaan.
 
Korinekki

Jäsen
Lehikoinen - Nordlund - Kuusisto. Tämä kolmikko olisi mielestäni mitä ihanteellisinta runkoa muutaman seuraavan kauden joukkueeseen. Nuoria, kiekollisia, liikkuvia ja riittävän fyysisiä. Kaikki sopivan ikäisiä ja potentiaalisia.
Tämän kolmikon ympärille sitten tuo muu puolustus. Kaksi kovan luokan pakkia tarvitaan kantamaan se suurin vastuu.
 
Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lehikoinen - Nordlund - Kuusisto. Tämä kolmikko olisi mielestäni mitä ihanteellisinta runkoa muutaman seuraavan kauden joukkueeseen. Nuoria, kiekollisia, liikkuvia ja riittävän fyysisiä. Kaikki sopivan ikäisiä ja potentiaalisia.

Kuusistosta ja Lehikoisesta samaa mieltä. Nordlund sen sijaan kilpailee Alenin kanssa huonoimman puolustajan tittelistä. Ei jatkoa jos minä saisin päättää. Isompi, hitaampi ja kankeampi painos saman ikäisestä Honkaheimosta.
 
TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Nordlundilla on mielestäni suurinpana ongelmana kovin junnumainen pelinluku, siitä olisi päästävä eroon, mikäli miestä voidaan runkopakiksi kutsua. Miehen kannattaisi mielestäni vaihtaa maisemaa koska sen ajan kun Lukon edustuksessa on pelannut ei ole onnistunut kehittymään oikeastaan lainkaan, harmi sinänsä koska edellytyksiä parempaan on, mutta en millään usko että Lukossa tason nosto tulee tapahtumaan.

Oikeastaan ollaan taas samassa tilanteessa kuin aikaisempinakin kausina, pitäisi onnistua hommaamaan vähintää kaksi profiilipuolustajaa jotka pelaisivat suurimmat minuutit(ja mielellään hyvin).

Viitasestakin on tullut aika seppä loukkaantuneena.
 
Korinekki

Jäsen
Oikeastaan ollaan taas samassa tilanteessa kuin aikaisempinakin kausina, pitäisi onnistua hommaamaan vähintää kaksi profiilipuolustajaa jotka pelaisivat suurimmat minuutit(ja mielellään hyvin).
Tämä on tilanne ensi kauden suhteen. Kaksi kärkipakkia tarvitaan, hyvä runko on mahdollista rakentaa nykyisistä.
Ulkomaalaiskorttiinhan se taas tulee ratkeamaan. Kotimaisiin koviin nimiin Lukolla ei ole mahdollisuuksia. O´Brien ei missään tapauksessa jatka ja Siklenkakin on siinä ja siinä kannattaako jatkosopimusta edes miettiä.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nyt kun Haataja loukkasi eilen itsensä ja loppukauden poissa, niin Lukon pitäisi tässä vaiheessa iskeä kiinni ja tarjota Haatajalle jatkosopimusta. Toisin kuin eräällä, numerolla 14 pelaavalla, surffailijalla, Haatajalla ei ainakaan huhupuheiden perusteella ole vielä sopimusta minnekään muualle joten nyt tässä olisi paikka Lukolla näyttää että pelaajasta kyllä välitetään eikä ikävä loukkaantuminen ole mikään este sille etteikö Haataja ensi kaudella olisi taas kova sana.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!

Haatajalla on sopimus ensi kaudeksi. Lukkoon nimittäin.

Tämähän sopimuksenpidennyshän julkaistiin jo viime kaudella.
 
Nyt kun Haataja loukkasi eilen itsensä ja loppukauden poissa, niin Lukon pitäisi tässä vaiheessa iskeä kiinni ja tarjota Haatajalle jatkosopimusta. Toisin kuin eräällä, numerolla 14 pelaavalla, surffailijalla, Haatajalla ei ainakaan huhupuheiden perusteella ole vielä sopimusta minnekään muualle joten nyt tässä olisi paikka Lukolla näyttää että pelaajasta kyllä välitetään eikä ikävä loukkaantuminen ole mikään este sille etteikö Haataja ensi kaudella olisi taas kova sana.

Eikös Hadella ole jo ensi kaudesta? Jatkoivat Saarenheimon kanssa niitä viime kaudella kevääseen 2009 asti.

Mielestäni ensisijaisesti jatkosopimukset tulisi nyt sorvata omien kasvattien, Nordlundin ja Lammassaaren kanssa. Ehkä Rale voisi saada Vainiolankin potentiaalin hyödynnettyä, joten senkin kortin voisi katsoa. Tämän jälkeen sitten ulkomaalaiset. Mielestäni koko kolmikko Sprukts, Siklenka ja Toporowski olisi hyvä saada pidettyä ihan jatkuuvuden kannalta.

Muiden tämän kauden pelaajien kanssa ei mielestäni jatkosopimuksista tarvitse edes neuvotella. Kiitos ja näkemiin vaan tälle muukalaislegioonalle.

No, ehkä sen verran voisi kuitenkin joustaa, että jos Yli-Junnila jatkaa mainioita otteitaan, niin hänelle voisi jatkoa tarjota.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Alla Lukon pelaajasopimukset (siis julkaistut) ensi -ja tuleville kausille meidän kaikkien muistin virkistämiseksi.

Maalivahti:
Petri Vehanen 2009

Puolustajat:
Esa Lehikoinen 2009
Jussi Makkonen 2009
Juha Alén 2009

Hyökkääjät:
Juhani Jasu 2009
Pekka Saarenheimo 2009
Olli Palola 2010
Mika Viinanen 2009
Nico Aaltonen 2009
Juha-Pekka Haataja 2009
Semir Ben-Amor 2009
Miikka Tuomainen 2009

Hyvä runko tuossa on kasassa. Puolustus nyt tietenkin on levällään, mutta se ei varmaan ole yllätys. Puolustushan on viimeksi toiminut Rautakorven aikana, eli kolme kautta sitten.

Jatkoa ajatellen tietysti olisi kivaa jos Nordlundille saataisiin jatkoa, niin olisi jotenkin helpompi jatkaa. Kuusiston ja Siklenkan kanssa pitää olla varuillaan. Eepi jatkaa jos jatkaa. Tuohon tarvitaan ainakin noiden lisäksi kaksi ns. ykköskorin miestä lisäksi, joiden on myös onnistuttava.

Hyökkäyksessä Lampun ja Topon soisi jatkavan, pitkilläkin sopimuksulla, mutta se mahdollisuus olla jo mennyttä. Hyökkäykseen tarvitaan ykkös-sentteri, esimerkiksi täydessä iskussa oleva Sprukts sekä pari kunnon maalintekijää. Ennenkaikkea kuitenkin ajatuksena voisi olla että tänne ei enää osteta kuin "varmoja tapauksia" ja annetaan vihdoin nuorille mahdollisuus.
 
Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Yläpuolella olevaan sopimuslistaan lisätään vielä Marko Virtala niin se on täydellinen..eli sopimus kattaa vielä ensikaudenkin ja on niitä ensimmäisiä kahdensuunnan pahveja liigassa huomio =)
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Ennenkaikkea kuitenkin ajatuksena voisi olla että tänne ei enää osteta kuin "varmoja tapauksia" ja annetaan vihdoin nuorille mahdollisuus.
Niinkuin esimerkiksi viime kaudella paljon kritiikkiä saanut Toni Dahlman? Paljon sai kaveri syyttä suotta paskaa niskaansa, vaikka oli hyvä "varma tapaus". En nyt tarkoita sitä, että sinä sitä Tonia olisit arvostellut, kunhan vaan otin lainauksesi mukaan.

Kyllä se kasaaminen pitää lähteä siitä, että löytyy sekä kokenutta kaartia, että sitä paljon kehuttua nuorta potentiaalista voimaa. Hyökkäykseen sopii sellainen 50/50 tilanne lukumäärään vedoten. Jääkiekko on kuitenkin menossa siihen suuntaan, että myös henkilökohtaista valmennusta tarvitaan kokoajan entistä enemmän. Tällöin näiltä nuoremmilta on lupa odottaa nopeammin enemmän, kuin joskus aikaisemmin. Puolustuksessakin voidaan mennä vastaavalla suhteella, mutta mielummin hieman rutinoidumpi kokonaisuus kuin hyökkäys.

Sitten kun valmennus on toivottavasti vielä asiansa osaava, niin seuraava toimenpide onkin mestaruussaunan varaaminen ;)
 
Kettumainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sopimuslista näyttää hyvältä, tosin pari seikkaa pistää silmään. Nuorten lupausten sopparit päättyy -09 ja Palolalla -10. Paskamainen ajankohta sinänsä, että alkaa poikien kukka puhkeamaan juuri silloin. Ja taas pohjosessa tai etelässä nautitaan kovan työn hedelmiä niin että napa rutkuu.

Toisena, saiskohan Alenin sopparista ysin vakain käsin piirrettyä kasiksi? Lapa väittämään ihan pokkana, että juu-u Juha, nyt muistat ihan väärin. Kato vaikka.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Niinkuin esimerkiksi viime kaudella paljon kritiikkiä saanut Toni Dahlman? Paljon sai kaveri syyttä suotta paskaa niskaansa, vaikka oli hyvä "varma tapaus". En nyt tarkoita sitä, että sinä sitä Tonia olisit arvostellut, kunhan vaan otin lainauksesi mukaan.

Kyllähän minä Dahlmania nimenomaan arvostelin, lähinnä velton olemuksen takia ja turhan laidoissa kaartelun takia. Mies oli alkukauden hyvä, mutta loppukausi oli hiljaisempaa. Esimerkkinä Dahlman on kyllä harvinaisen osuva, jos tuota aiempaa viestiäni haluaa lainata.

Oikeassa mielestäni olet myös tuossa 50/50 suhteessa. Ei siellä kaikki mitään nuoria poikia voi olla. Valmentajan tulee vain löytää pelaajista toisiaan täydentävät koostumukset.
 
senilix

Jäsen
Laiho tarinoi tämän päivän Turun Sanomissa Lukon tilanteesta.
- sopimuksia ensi kaudeksi on 16-17 kpl
- hakusessa on 3 kovan luokan pakkia, 2 sentteriä ja 2 laitahyökkääjää
- joukkue kootaan eri lailla, nyt on tarkoitus antaa nuorille enemmän peliaikaa
- sopimuksia tulee lisää kun valmentajakuvio selviää alkuvuodesta
 
Monsuuni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Laiho tarinoi tämän päivän Turun Sanomissa Lukon tilanteesta.
- sopimuksia ensi kaudeksi on 16-17 kpl
- hakusessa on 3 kovan luokan pakkia, 2 sentteriä ja 2 laitahyökkääjää

Elikkä kun julkaistuja sopimuksia on se 13kpl (#16:n lista + Virtalan Marko), niin nyt päästäänkin jo arvuuttelemaan puuttuvia nimiä.

Allekirjoittaneen toivomuksissa olisi Toporowskin ja Lammassaaren jatkosopimukset, sekä Salmela Tampereen tuliaisina =)
Senttereitä vain kaksi hakusessa? Nythän listassa ei ole kuin Saarenheimo ja Jasu, sekä varauksin Viinanen.

Toivottavasti nuo hakusessa olevat "kovan luokan" pakit, ovat sitten järeää kalustoa pisteiden saralla, eivätkä tätä tutuksi tullutta järkäleosastoa.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Elikkä kun julkaistuja sopimuksia on se 13kpl (#16:n lista + Virtalan Marko), niin nyt päästäänkin jo arvuuttelemaan puuttuvia nimiä.
Samaa itsekin pähkäilin, että joitakin uusia sopimuksia ja/tai jatkosopimuksia on jo solmittu. Tosin muistelin, että myös toisella Hattuten veljeksistä olisi sopimus ensi kaudestakin?

Kuusisto voisi olla ainakin villi veikkaus ensi kauden pelureista, sillä näille kotimaisille kesken kauden hankituille on pääsääntöisesti sorvattu myös sopimus seuraavastakin kaudesta. Joskus vaan on hankintahetkellä unohdettu moisesta tiedoittaa vrt. Koponen.

Mitenkähän mahtaisi olla tuo Hokin kasvatti Kemppainen? Sopisi Lukon ja Hokin yhteistyökuvioon ja Uramaan nuorten pelurien kasvattajana kuin nappi silmään ja kun vielä haluttiin Aaltosen kanssa Mestiksessäkin samaan seuraan.
 
TiDo28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko,Toronto Maple Leafs
Laiho tarinoi tämän päivän Turun Sanomissa Lukon tilanteesta.
- sopimuksia ensi kaudeksi on 16-17 kpl
- hakusessa on 3 kovan luokan pakkia, 2 sentteriä ja 2 laitahyökkääjää
- joukkue kootaan eri lailla, nyt on tarkoitus antaa nuorille enemmän peliaikaa
- sopimuksia tulee lisää kun valmentajakuvio selviää alkuvuodesta

Itselläni silmiin pisti jutusta tuo Eerolan kommentti:Hyvältä näyttää myös 1.-ja2.-ketjujen tilanne.Sopimuksenalaisiahan ovat nykyisistä kyseisistä ketjuista jos saa vähän oikaista Haataja,Saarenheimo ja Viinanen.Tuo ei nyt itselleni vielä avaudu:hyvä tilanne!Olisikohan niin,että olisi jo joku/joitakin muita 1.-2.-ketjun nimiä allekirjoitettuna,hmm?
 
Kettumainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
1. Haataja-xxx-xxx
2. Viinanen-Saarenheimo-xxx
3. Tuomainen-xxx-Virtala
4. Aaltonen-Jasu-Palola

xxx-xxx
xxx-Lehikoinen
Alen-Eepi?

Siis jotain tämänsuuntaista ilmeisesti...Ei sinäns paskempaa. Voisi hyvinkin toimia Uraman käsissä.
 
Siis jotain tämänsuuntaista ilmeisesti...Ei sinäns paskempaa. Voisi hyvinkin toimia Uraman käsissä.

Uskon ja toivon, että jotain näistä nuorista kokeillaan heti ihan rohkeasti ykkös/kakkosketjussa, eikä istuteta suoraan neloseen.

Yksi noista sopimuksen omaavista pelaajista voisi muuten olla Atte Engren, joka toivottavasti pääsee myös jo ensi kaudella liigamatseja pelaamaan.
 
Monsuuni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
1. Haataja-xxx-xxx
2. Viinanen-Saarenheimo-xxx
3. Tuomainen-xxx-Virtala
4. Aaltonen-Jasu-Palola

xxx-xxx
xxx-Lehikoinen
Alen-Eepi?

Siis jotain tämänsuuntaista ilmeisesti...Ei sinäns paskempaa. Voisi hyvinkin toimia Uraman käsissä.
Tuostahan puuttuu vielä Ben-Amor, vai onko se varmaa tietoa, että mies lähtee Toivolan vanavedessä Ässiin? Ja tosiaan, jompaa kumpaa akselista Aaltonen/Palola voisi hyvinkin kokeilla ylempänä kuin nelosessa.

Puolustukseen voisi myös lähteä ajamaan Makkosta sisään, A-junnujen pelien ohella siis. Mikäs sen parempi paikka olisi kehittyä kuin Eepin vierellä...josko miestä vielä yksi kausi kiinnostaisi jatkaa. Tuohon puolustuskuvioon sopiikin ne "kolme kovaa", ja Alénin voi surutta tuupata 7. puolustajaksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös