Lukko kaudella 2008-2009

  • 220 286
  • 752
Tila
Viestiketju on suljettu.

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Kylla mina Koposen sijaan olisin toivonut ensi kauden nelosketjun sentteriksi Yli-Junnilaa, mutta kai tuo Koponenkin menee. Vierelle Luomala ja Ben-Amor.

Mutta eikohan lukossa suunnitella niin etta Ylli on kakkosketjun sentteri, Koponen kolmosen ja neloseen hankitaan joku hieman heikomman tason seppa. Tietysti puolustava sentteri. 3 puolustavaa ketjua, mikas siina on muiden ketjujen puolustellessa ja pelatessa nollanollaa kun Saarenheimo tekee 40+60, Haataja 62+38 ja Viinanen toisessa laidassa 35+50.

No marinat sikseen, Viitasen jatkopahvi oli todellakin askel oikeaan suuntaan. Olen pitanyt Viitasta potentiaalisena tahtiluokan pakkina sm-liigaan sen jalkeen kun lukkoon tuli, kaikki tyokalut miehella siihen on. Kotimainen, ja kelpaa kylla top4 puolustajiin ensi kauden lukossa (kunhan vahintaan 2 kovempaa jannua saadaan rosteriin). Eniten lammitti miehen asenne, ei hylata seuraa joka on hanelle palkkaa maksanut koko kauden ajan vaikka mies on polkenut suurimman osan ajasta kuntopyoraa ja katsellut peleja aitiosta. Eipa olisi haitannut vaikka hiukan Viitasen asenteesta olisi tarttunut Lapijoen Lemieux'n hihaankin, mutta valitettavasti nain ei kaynyt ja taas on yksi oma junnu lahdossa kirkkaampien valojen peraan (hoh hoijaa, sallikaa mun nauraa, suomessa ei ole niin suuria kaupunkeja etta se elama olisi mitenkaan sen kummempaa kuin raumalla...been there, done that).
 

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
hoh hoijaa, sallikaa mun nauraa, suomessa ei ole niin suuria kaupunkeja etta se elama olisi mitenkaan sen kummempaa kuin raumalla...been there, done that

Erona on se, että siinä missä sinä olet nobody Raumalla, olet sitä myös Helsingissä. Lukon pelaajat taas eivät saa Raumalla olla hetkeäkään rauhassa selkääntaputtajilta tai -puukottajilta. Helsingissä saa olla rauhassa.

Asiasta on keskusteltu niin monen muualta Raumalle tulleen pelaajan kanssa ja niin monen raumalaislähtöisen muullalle pelaamaan tulleen pelaajan kanssa, että siitä on käytännössä turha edes alkaa keskustella tämän pidemmän aikaa.

Raumassa ei kaupunkina ole mitään pahaa, mutta siellä ei vaan saa olla hetkeäkään rauhassa jääkiekosta.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Samaa mieltä monen muun kanssa tuosta Viitasen jatkosopimuksesta. Jos vaan ne paikatkin kestäisivät koko tulevan kauden pelata, niin siinähän meillä on ensimmäinen varma valinta kahteen ensimmäiseen pariin puolustajaksi.

Koposta tuli tuossa aiemmin vähän arvosteltua, mutta ilmeisesti se kannatti, koska pisteitäkin on alkanut tulla sen jälkeen. Pääpaino tietysti kaverilla on ollut ja on edelleenkin alivoimapelissä ja muussa vastaavassa puolustuspelaamisessa, mutta kyllä sentteriltä silti sopii odottaa myös sitä oman pelin rakentelua ja pisteitäkin. Kait tämä Koponen sitten voidaan ottaa vielä matkaan ja mukaan oman spesiaaliosaamisensa takia.
 

friikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mihinköhän Marko Luomala lähtee seuraavaksi kaudeksi? 3Goals -agenttitoimiston sivulla lukee, että signed Lutin kohdalla, mutta Lukkoon ei ainakaan ole sopparia julkaistu. Onko edes mitään puhetta ollut jatkosopimuksesta?

Edit. Ja jos tuo lista paikkansa pitää, niin näköjään myös Matti Kuusisto on sopimuksen allekirjoittanut johonkin.
 
Viimeksi muokattu:

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Mihinköhän Marko Luomala lähtee seuraavaksi kaudeksi? 3Goals -agenttitoimiston sivulla lukee, että signed Lutin kohdalla, mutta Lukkoon ei ainakaan ole sopparia julkaistu. Onko edes mitään puhetta ollut jatkosopimuksesta?
Vähän haiskahtais että Tammisen porukkaan voisi olla menossa. Jossain vaiheessa kovasti haikailtiinkin sinne... Jospa Marko on huomannut että ihan yhtä paska paikka rauma on kuin Porikin, josta oli ainakin joskus sanonut ettei halua käydäkään siellä enää ikinä.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Omasta mielestäni olisi suotavaa että Luomala jatkaisi ensi kaudellakin Lukossa.

Lähempänä totuutta lienee arvaus, että Luomala lähtee muualle ja Kuusisto jatkaa.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Vähän haiskahtais että Tammisen porukkaan voisi olla menossa. Jossain vaiheessa kovasti haikailtiinkin sinne... Jospa Marko on huomannut että ihan yhtä paska paikka rauma on kuin Porikin, josta oli ainakin joskus sanonut ettei halua käydäkään siellä enää ikinä.
Pikkaisen oudolta tuntuisi jos tamin porukoihin menisi. Ainakin noin pelurin omalta kannalta, kun ihan selkeästi liigatason peluri kuitenkin.

Tosin jos tuo korkin maininta vähääkään pitää paikkansa, niin taitaa lutilla paikat suomenmaassa tosiaan käydä vähiin.

Heh, näköjään nämä agenttitoimistot pitävät huolta että kesken kaudenkin riittää siirroista puheltavaa. Ala-arvoista toimintaa kyllä näiltä "husareilta". Eipä kannata ihmetellä miksi agenttitoimisto seuroista kuullostaa kirosanalta.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Lukon pelaajat taas eivät saa Raumalla olla hetkeäkään rauhassa selkääntaputtajilta tai -puukottajilta. Helsingissä saa olla rauhassa.
................

Raumassa ei kaupunkina ole mitään pahaa, mutta siellä ei vaan saa olla hetkeäkään rauhassa jääkiekosta.

On aika utopistinen ajatus yrittaa olla tahtipelaaja (tai nayttelija tms. julkisuuden henkilo) ja samalla pysya taysin kasvottomana katukuvassa. Jos pyrkimys uralla on olla sm-liigassa kohtalainen pelaaja, varmasti saakin pysya kasvottomana helsingissa, mutta jos kykya ja kunnianhimoa loytyy niin siina tapauksessa stadissakin tullaan naama tuntemaan. Jos Saku Koivu tai Teemu Selanne kavelee helsingissa, ihmiset kylla tunnistavat ja saattaa joku jopa puhua heille jaakiekostakin. Mutta joo, jos on tarkoitus olla joku "Jari Korpisalo", helsinki on varmasti hyva paikka sille ettei kukaan ole sinusta siviilissa kiinnostunut. Porissa taas mies olisikin sitten paikallinen julkkis ja kaikkien sankari.

Raumalla voi pelaaja totutella tahdeksi, nakeepa sitten jo aikaisessa vaiheessa ilman sen suurempia ansioita millaista se oikean julkimon arki on.
 

TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viitasen jatko mielestäni hyvä asia, kuitenkin yksi niistä harvoista Lukkopakeista jolla pelaamisessa on nähtävissä jotain järkeä, ei missään nimessä kuuden joukkoon pyrkivän joukkueen ykkösparinpakki, mutta kakkosparin perusvarma puolustavapuolustaja.

Koponen jatko myös erittäin hyvä asia, sellainen pelaaja joka auttaa nuorten sisäänajossa, suuri tuon hyvän ja tunnollisen puolustuspelaamisensa takia.
 
Viimeksi muokattu:

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Tuohon friikin lainaamaan listaan sen verran, että Lukkohan julkisti kaksi uutta sopimusta loppuviikolla 16.2 2008. Tuo lista on kuitenkin päivitetty viimeksi 12.2 2008 (ainakin minun koneellani). Eli nuo Luomalan ja Kuusiston uudet sopimukset ovat jo silloin olleet selvillä.

Näin ollen, olisiko Lukko ilmoittanut vain kaksi uutta jatkosopimusta, ja jättänyt nämä kaksi muuta ilmoittamatta? Mahdollista sekin on tottakai, kun Lukosta on kysymys, mutta en nyt vaan oikein jaksa uskoa kuitenkaan siihen.
 

mig24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Luomalan jatko olisi todella suotavaa. Mies on kuitenkin SM-liigaan sellainen ihanteellinen 3-4 ketjun pelaaja. Tekee aina hommia eikä selkä suoristu. Asenne aina kohdallaan. Samanlaista duunariosastoa Koposen kanssa, mutta taitoa löytyy tarpeen tullessa enemmän ja tekee vielä enemmän töitäkin. Yksi ensimmäisistä, jonka kanssa tämän kauden lukosta itse sorvaisin jatkoa.
 

Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
On aika utopistinen ajatus yrittaa olla tahtipelaaja (tai nayttelija tms. julkisuuden henkilo) ja samalla pysya taysin kasvottomana katukuvassa. Jos pyrkimys uralla on olla sm-liigassa kohtalainen pelaaja, varmasti saakin pysya kasvottomana helsingissa, mutta jos kykya ja kunnianhimoa loytyy niin siina tapauksessa stadissakin tullaan naama tuntemaan. Jos Saku Koivu tai Teemu Selanne kavelee helsingissa, ihmiset kylla tunnistavat ja saattaa joku jopa puhua heille jaakiekostakin. Mutta joo, jos on tarkoitus olla joku "Jari Korpisalo", helsinki on varmasti hyva paikka sille ettei kukaan ole sinusta siviilissa kiinnostunut. Porissa taas mies olisikin sitten paikallinen julkkis ja kaikkien sankari.

Nyt rupeaa Psykolla karkaamaan mopo käsistä. Väitätkö oikeasti, että esim. Strakan olisi tunnistanut joku (ei suuri lätkäfani) Treella tai Hgissä, vaikka liigan suurimpia tähtiä olikin. Vehastakaan ei tunnistaisi juuri kukaan, vaikka liigan paras maalivahti onkin. Rauma nyt sattuu olemaan Rauma, ja siellä kaikki tuntee Onnelassa pyörivät liigapelaajat. Suuremmassa kaupungissa saa elää rauhassa omaa elämää ja tekemistäkin on hieman eri malliin kuin Raumalla. (enkä nyt tarkoita Poria)
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt rupeaa Psykolla karkaamaan mopo käsistä. Väitätkö oikeasti, että esim. Strakan olisi tunnistanut joku (ei suuri lätkäfani) Treella tai Hgissä, vaikka liigan suurimpia tähtiä olikin. Vehastakaan ei tunnistaisi juuri kukaan, vaikka liigan paras maalivahti onkin. Rauma nyt sattuu olemaan Rauma, ja siellä kaikki tuntee Onnelassa pyörivät liigapelaajat. Suuremmassa kaupungissa saa elää rauhassa omaa elämää ja tekemistäkin on hieman eri malliin kuin Raumalla. (enkä nyt tarkoita Poria)

Treen vaikutuspiirissa asuvana voin kertoa, että kyllä nuo Raipet ja muut starat huomataan. Eivät välttämättä kaikki, mutta kiekkoa seuraavat ainakin. Jos joku Salkkareiden näyttelijä tulisi minua vastaan, en varmana tajuaisi hänen olevan "julkkis".

Kari Jalosen tai Mika Toivolan tunnistaisi varmaan aika moni missä tahansa: Jari Härkälää ei muista kukaan. Vai oliko sillä rillit?

Ja kiitos allekirjoituskunniasta!
 

Liukumessias

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Koponen jatko myös erittäin hyvä asia, sellainen pelaaja joka auttaa nuorten sisäänajossa, suuri tuon hyvän ja tunnollisen puolustuspelaamisensa takia.

Koposen jatkossa positiivista on myös se, että Tero on mitä ihanteellisin puolustava neloskentän sentteri. Näin ollen voisi kuvitella, että JOS ensi vuonna nuoretkin saavat peliaikaa, joku lupaavampi nuori sentteri saattaa löytää itsensä kolmoskentästä hieman hyökkäävämmästä roolista.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Myös Kuusisto jatkaa ensi kauden Raumalla. Täällä pari kommenttia sopimuksesta.

No voi sun perkele... Ei taida ensi kauden pakistokaan olla ihan parasta A-ryhmää. No toivottavasti Kuusisto pystyisi ensi kaudella taas "löytämään itsensä" ja pääsisis sille tasolla jolla mies pari kautta sitten KalPassa pelasi.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Myös Kuusisto jatkaa ensi kauden Raumalla. Täällä pari kommenttia sopimuksesta.

Ei helvetti... ja tyytyväisiäkin on oltu miehen otteisiin. Kumma kun minä en tunne ainoatakaan Lukko-henkistä, joka olisi ollut Matti "hasardi" Kuusistoon tyytyväinen. Samaa paskaa, mutta tällä kertaa samassa paketissa, sitä on ensi kaudella luvassa. Kyllä vituttaa!
 

TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Myös Kuusisto jatkaa ensi kauden Raumalla. Täällä pari kommenttia sopimuksesta.

Hyvin organisoitujoukkuepelaaminen varmasti auttaisi Kuusistoa huomattavasti sillä ei kuitenkaan ole mikään tyhmä pelaaja vaan ajautuu vaikeuksiin yleensä sen takia että pyrkii aktiivisesti avaamaan peliä, mutta kun syöttöpaikkoja on aika usein 0. Fysiikka on hyvällä tasolla ja liike jopa loistavaa, mielestäni potetiaalia on paljon parempaan.
Tämän hetken pakkimarkkinat huomioon ottaen tyytyväinen olen miehen jatkosta.
 

Akke P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No voi sun perkele... Ei taida ensi kauden pakistokaan olla ihan parasta A-ryhmää.

Niin, julkisesti on tiedossa nyt viiden puolustajan sopimukset... Tätä joukkiota voi katsella kahdella tavalla ottaen huomioon sen, että jossakin vaiheessa ainakin mainittiin haettavan kolmea puolustajaa.

Yhtäältä optimisti voi ajatella, että asiat ovat itse asiassa ihan hyvällä mallilla (VAIHTOEHTO A). Eepin sittenkin jatkaessa ja ulkopuolisten hankintojen osuessa olemassa olevat sopimuksetkin ovat tällöin ihan ok. Varsinkin kun jaksan uskoa eräiden nykyisten pelaajien tason nostoon toisenlaisessa valmennuksessa ja paremmin organioidussa pelissä.

Toisaalta katastrofi vaihtoehto on sitten puolestaan se (VAIHTOEHTO B), että Eepi lopettaa ja ulkopuoliset tulijat ovat samaa tasoa kuin kahtena edeltävänäkin vuonna. Silloin ongelmana on ennen muuta se, että pelaajat jotka olisivat ok pakkeina 5-7 joutuvat pelaamaan ykkös/kakkosparin minuutteja, ja se ikään kuin tuplaa ongelman.

Sekä lähes toivottomat pelaajamarkkinat että kasvaneen pessimismin huomioiden pelkään liikuttavan lähempänä vaihtoehto B:tä...




Koodi:
	[B]VAIHTOEHTO A[/B]			[B]VAIHTOEHTO B[/B]

1	[B]xxxxxxxxxxxxxx[/B]		1	Mikko Viitanen
2	[B]xxxxxxxxxxxxxx[/B]		2	[B]xxxxxxxxxxxxxx[/B] 
3	[B]xxxxxxxxxxxxxx		[/B]3	Esa Lehikoinen 
4	Mikko Viitanen 		4	Matti Kuusisto 
5	[B]Erik Hämäläinen	[/B]	5	[B]xxxxxxxxxxxxxx[/B]
6	Esa Lehikoinen 		6	Juha Alén 
7	Matti Kuusisto 		7	[B]xxxxxxxxxxxxxx[/B]
8	Juha Alén 		8	Jussi Makkonen 
9	Jussi Makkonen
 

TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mielestäni ainoa vaihtoehto saada puolustus toimimaan on nykyisten pelaajien tasonnostot. Nordlund, Kuusisto ja Lehikoinen ovat mielestäni ne pelaajalta joilta tasonnostoa pitää odottaa. Uraman alaisuudessa tarvittava nosto on mielestäni huomattavasti helpompi tehdä kuin Toivolan.

En millään usko että ne kolmea "tyhjää" paikkaa pakkirosterin kärkipäässä pystyttäisiin täyttämään hankinnoilla koska niissä ei ole pitkään aikaan onnistuttu. Jos yksikin onnistutaan hommaamaan niin olen tyytyväinen.
 

Liukumessias

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Itse olen tyytyväinen Kuusiston jatkoon. Pakkimarkkinoilla tilanne on todella heikko, joten säilyttämällä nykyisen pakiston runkopelaajat ja hankkimalla pari vahvistusta, voisi toivoa että ensi vuonna pakisto olisi pykälää tasokkaampi. Nuoret parantavat vuosi vuodelta, sorvataan niille pitkät jatkopahvit ja pidetään laatupelaajista kaksin käsin kiinni. Ja laatupelaajien ollessa vähissä vaikka sitten Kuusistoista...
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Olen kanssa ihan tyytyväinen Kuusiston jatkoon. Pitää muistaa, että tämän kauden Lukko on niin sekaisin, että eipä tuosta jengistä yksikään kenttäpelaaja voi täysin tyyväinen olla. Kuusiston hyvä puoli on ehdottomasti rohkeus kiekon kanssa ja lienee ainoa pakeista joka kuskaamalla esim. ylivoimassa kiekon alueelle pystyy tuomaan. Rohkeudesta on sitten se miinus puolikin - koko ja ulottuvuus ovat niin rajallisia, että aika helposti Kuusistolta kiekko ryövätään.

Akke P.:n ajatukset jaan täysin. Kuusiston jatkoa paljon olellisempaa on noiden 3 kpl 1-2 pakkiparien täyttäminen.
 

luimuri

Jäsen
Vai Kuusistolle jatkoa,just. Kertokaapas nyt lähiaikoina Lukon peliä nähneet, osaako kaveri puolustaa,pärjääkö kaksinkamppailuissa ollenkaan? Tuntuu ,että lähes joka pelissä Kuusisto ottaa pari rangaistusta kiinnipitämisestä,koukkaamisesta....
 

Mogilni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pronssilla
Jumalauta mitkä odotukset ladataan Uramaan. Eiköhän se ole selvää että Urama on Toivolaa parempi valmentaja mutta kun tuntuu yleinen mielipide olevan suunnilleen jokaisesta pelaajasta että "Urama varmasti saa kyllä enemmän irti" niin lyödäänköhän nyt vähän liikaa ihmetekijän viittaa Uraman niskaan? Vainiola, Aaltonen, Nordlund, Kuusisto, Lehikoinen, Lammassaari, Jasu... kaikki kasvaa yhden päänmitan heti kun Urama tulee? Pistäkääs nyt housut takaisin jalkaan. Katastrofia tässä taas pedataan näillä sopimuksilla ensi kaudelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös