Eipä meitä kyllä helpolla päästetä. Neljä ottelua viikon sisään kuulostaa suorastaan ylitsepääsemättömän vaikealta savotalta, kun takana on sarjatauko. Hieman Pataa myötäillen minulla on sellainen mielikuva, että Ässät ei juuri koskaan onnistu paluussaan tauolta, ja nyt se saattaa koitua kohtalokkaaksi.
Eihän tämä viikko vielä mikään kriittinen joko/tai -piste ole, mutta jonkinlainen vedenjakaja kuitenkin. Kuherrushetket Matalamäen kanssa alkavat olla takana ja edessä todelliset ratkaisut sen suhteen, mihin suuntaan Ässä-jollaa aletaan ohjata. Kaikkihan me haluamme uskoa, että kevään korvalla seilaillaan tyynillä vesillä ja kohti playoff-satamaa, mutta kun tuollaiset aatokset vain vaikuttavat kaiken koetun jälkeen niin utopistisilta. Karikot sen sijaan ovat meille paljon tutumpia, sillä niihin kaikkiin on jo törmätty.
Minulle sunnuntai on vaikea päivä, jos vain ajattelenkin Ässiä. Vielä joskus usko patalogon kaikkivoipaisen kauniisiin muotoihin oli niin vahvaa, että uuteen viikkoon saattoi lähteä levollisin mielin, mutta nyt tilanne on jotain aivan muuta. Kädet hikoilevat, sydän hakkaa ja mielenterveyskin on järin hataralla pohjalla. Jos polttaisin tupakkaa, niin tietäisin miltä Vovasta tuntui. Puheeni onkin jo samanlaista mongerrusta.
Jääkiekko on hieno peli ja minäkin aion lauantaina matkustaa Tampereelle Ilveksen ja Ässien välienselvittelyyn. Mutta vaikka kuinka yritän itselleni uskotella, että "kyllä tämä tästä", niin en siinä onnistu. Itsekkäästi pyydänkin arvon kanssaveljiltä ja -sisarilta, että antakaa minun olla oma hermoraunio itseni vielä ensi sunnuntainakin - ts. antakaa minun olla vielä elävien kirjoissa. Kun meillä risukasan asukeilla kerrankin menisi edes joten kuten, niin antakaa armoa älkääkä taas kerran vetäkö mattoa jalkojemme alta. Se on jo liian tuttua.