Luke Martin HIFK:ssa

  • 135 199
  • 777

JeTTrue

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU
Luke Martin jatkaa ensi kaudella rahakkaampiin seuroihin. En ole yllättynyt pätkääkään.

Nyt mitataan Pesosen osaaminen, koska Luken korvaaminen vaatii aikamoisen onnistumisen.

Luken vahvuuksiin ei nyt puolustajana ole kuulunut tuo oman pään luutiminen, mutta pisteitä tekee sitten senkin edestä mielin määrin. Kiekollista tähteä tarvitaan ensi kaudelle.

Lisäys: Ei voi muuta kuin kiittää tätä herraa ajastaan Stadin kirkkaissa. Nautitaan nyt vielä loppukausi, toivottavasti saataisiin onnistunut lopetus tälle stintille. Takaisin saa tulla ihan mielellään, kun on muut sarjat kolunnut läpi.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Sinänsä Luken voisi korvata herralla nimeltään Kiviharju. Itse ennustelin Kiviharjun jatkavan matkaansa, mutta toisaalta HIFK:n kiekollisen ykköspuolustajan tontti voisi olla se rooli, johon kannattaisi jäädä.

Yleisesti ottaen mikäli lähtijöiden listalla ovat Martin, Knot ja Kiviharju, niin iso työ on paikata. Siinä on meidän pakiston kolmen kärki pisteissä.
 
FosaMasa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
PiTa, HIFK, Liverpool
En ole ihan varma, tuleeko ikävä Martnia. Arvostan aika paljon +- -tilastoa, jossa Martin on koko joukkueen huonoin (-11). Paras puolustajista on Melart (+7). Taitoa on kiekon kanssa, mutta on kovin pehmeä oman maalin edessä. Play off -peleissä pitää löytyä sisäistä Bob Halkidista, jos IFK sinne asti pääsee.
 
T.J.R

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Flyers

Martinin ikävöimisaste riippuu itsellä pitkälti siitä, kuka saadaan tilalle. Jos paikkaajaksi tulee 2+15 +10 mies, niin ikävä tulee. Jos taas 10+35 -10 mies, niin ei tule. Esimerkkini on kärjistetty.
 
Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Eikö jossain ollut Otto Leskinen mainittu? Tämänhetkiset näytöt aika heikkoja, mutta lähtökohtaisesti kyllä ykköskorin äijä.
Tehnyt varmaan jo rahakkaan sopimuksen IFK:n kanssa, niin nyt Leskinen voi ottaa jo ihan iisisti ja keskittyä ensi kaudeksi kuntouttamaan vanhoja vammoja Heleniuksen hoivissa ja nauttimaan sen jälkeen pitkästä kesälomasta.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sinänsä Luken voisi korvata herralla nimeltään Kiviharju. Itse ennustelin Kiviharjun jatkavan matkaansa, mutta toisaalta HIFK:n kiekollisen ykköspuolustajan tontti voisi olla se rooli, johon kannattaisi jäädä.

Yleisesti ottaen mikäli lähtijöiden listalla ovat Martin, Knot ja Kiviharju, niin iso työ on paikata. Siinä on meidän pakiston kolmen kärki pisteissä.

Tässä onkin todella kova työ löytää edes suht kelvolliset korvaajat näille pakeille, mikäli Martinin ja Knotin lisäksi myös Kiviharju on lähdössä ja voi hyvinkin olla, jos NHL kutsuu miestä jo tämän kauden jälkeen.

Sanoisin että puolustajista Leskinen ja Tuulola olisivat hyvät korvaajat ensi kaudeksi, mutta se Martinin kaltaisen tehokkaan hyökkäyspään puolustajan löytäminen onkin aina sitten vaikeampaa.

Mutta KooKoossa viime kaudella pelannut D'Astous olisi hyvä paikkaaja Martinille, liekö missään sopimusta hänellä ensi kaudelle.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog

Taas kerran pyydän sinulta realismia. Luetteletko tähän vaikka ne syyt ja pointit, miksi D’Astous olisi IFK:lle ensi kaudeksi realistinen hankinta?
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä onkin todella kova työ löytää edes suht kelvolliset korvaajat näille pakeille, mikäli Martinin ja Knotin lisäksi myös Kiviharju on lähdössä ja voi hyvinkin olla, jos NHL kutsuu miestä jo tämän kauden jälkeen.

Ei Kiviharjua NHL kutsu. Luistelun kanssa pitää kauheasti tehdä töitä. AHL tai heitetään SHL ja OJ:n Timrå.

Minä luulen, että HIFK maksaa isoa euromäärää Knotille ja Kodytekille. Tobbarin kesän "kovat" hankinnat +100K Jasulle.

HIFK ei jatka Knotin kanssa, koska katsoo, että sillä rahalla pitää saada parempaa. Me fanithan pidettäisi aina toki kaikki vähänkään pelimiehet, mutta seuran pitää laskea eurot. Knotin pitäisi ikänsä puolesta olla primessa eli ei ole kehityssteppejä hirveästi odotettavissa. On välillä todella hyvä ja välillä todella huono. Isoksi mieheksi hyvä käsistään mutta älyttömän epäfyysinen. Kyllä silti Knotille käyttöä olisi, kun nytkin kellottaa isoja minuutteja, mutta väitän tässä sen hintalapun olevan tasoon nähden liian kova. Sama saattaa olla Kodytekin kohdalla.
 
Greffin

Jäsen
Tässä onkin todella kova työ löytää edes suht kelvolliset korvaajat näille pakeille, mikäli Martinin ja Knotin lisäksi myös Kiviharju on lähdössä ja voi hyvinkin olla, jos NHL kutsuu miestä jo tämän kauden jälkeen.

Kiviharju ei todellakaan mene NHL:ään tuolla liikkeellään. Aikanaan kyllä, jos saa luistelun paremmaksi. Hänen kohdallaan saattaa silti olla paikallaan ottaa taas yksi askel eteenpäin.

Liigakausi ei välttämättä toisi niin paljon kuin kausi kovemmassa haasteessa. Ruotsi nyt ensimmäisenä tulee mieleen tai sitten AHL.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Liigassa olisi kärkipakkien roolia, Ruotsissa voisi olla yhen kentän alempana varsinkin kovemmissa jengeissä. IFK:ssa tarjolla tuo Martinin viitta, eli steppi vielä nykyrooliin, ni näkisin että toisi paljonkin. Vuoden vois IFK:ssa pelata ja sit go.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Liigakausi ei välttämättä toisi niin paljon kuin kausi kovemmassa haasteessa. Ruotsi nyt ensimmäisenä tulee mieleen tai sitten AHL.
Ensimmäinen kausi miehissä meni täysin reisille loukkaantumisen vuoksi. Nyt on vasta palaillut kunnolla pelikuntoon. Olisiko tässä vaiheessa oikeasti fiksua vaihtaa jälleen maata ja ympäristöä? Itse näkisin Kiviharjun itsensä kannalta kaikkein fiksuimpana ratkaisuna jatkon IFK:ssa isommalla roolilla.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Liigakausi ei välttämättä toisi niin paljon kuin kausi kovemmassa haasteessa. Ruotsi nyt ensimmäisenä tulee mieleen tai sitten AHL.
Kiviharjuna lähtisin AHL:ään. Takana on hyvät nuorten kisat ja nousujohteinen kausi Liigassa. Euroopan sarjoihin hautautumista lähtisin välttelemään. SHL:ssä Kiviharju ei ainakaan ensimmäisenä vuotenaan pääse rooliin josta olisi hänelle hyötyä.
 
Greffin

Jäsen
Ensimmäinen kausi miehissä meni täysin reisille loukkaantumisen vuoksi. Nyt on vasta palaillut kunnolla pelikuntoon. Olisiko tässä vaiheessa oikeasti fiksua vaihtaa jälleen maata ja ympäristöä? Itse näkisin Kiviharjun itsensä kannalta kaikkein fiksuimpana ratkaisuna jatkon IFK:ssa isommalla roolilla.

Sen verran hyvältä näytti meno junnukisoissa, että turha sitä on tänne jäädä. Jos tavoite on NHL, niin vauhdikkaampaan sarjaan pelaamaan tai sitten pieneen kaukaloon.

Yksi hyvä kausi liigassa riittää nykyisin, sitten seuraava askel.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miksi Tuulola pyörii jatkuvasti näissä toivehankinoissa? Hän on peruspakkien peruspakki, joita on meillä omastakin takaa. Toki hänellä on voittamisen kokemusta, mutta ei hän toisi tuohon pakistoon mitään sellaista, mitä kannattaisi ulkopuolelta hankkia.

On musta kyllä Tuulola ihan tällaista normiperuspakkia parempi, sillä hän on kuitenkin ollut luottopelaajia myös siellä mestari-Tapparassa, eli näin ollen sanoisin hänen olevan parempi kun monien keskitason jengien puolustajien. Ja nimenomaan just mestaruuksia voittaneena hän voisi hyvinkin tuoda sitä voittamisen kulttuuria, jota meillä sen sijaan ei täällä valitettavasti juurikaan ole.

Jonkinlaisia uudistuksia meidän on tehtävä tässä joukkueessa ensi kaudeksi, jos tämä joukkue haluaa oikeasti pelata siitä mestaruudesta. Yksi hyvä keino on nimenomaan sellaisten pelaajien hankkiminen, joilla on sitä kokemusta finaalipeleistä ja juurikin niiden voittamisesta.

Tapparasta mm. Tuulola, Leskinen ja Rauhala olisivat juurikin tällaisia pelaajia, jotka sopisivat hyvin meidän kokoonpanoon ja toisivat juurikin sitä voittamisen kulttuuria. Mutta nyt tosin Rauhala taisikin jo tehdä sen jatkosopimuksen Tapparan kanssa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Voi tehdä tiukkaa: Brynäsissä 34 peliin SHL:ssä 32 pinnaa, +22
Vuoden 2025 D'Astous ei ole realistinen, mutta miettikää, että tuon tason pelaaja on saatu hankittua ja/tai kasvatettua oikeassa roolissa & valmennuksessa keskitason liigajengissä. Miltei eurooppalaiselle suurseuralle ei pitäisi olla iso rasti korvata Martin & Knot, kun Kultanenkin osaa pelaajia scoutata.
 
Purkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nordenskiöldinkadun kierrätyskeskus
Vuoden 2025 D'Astous ei ole realistinen, mutta miettikää, että tuon tason pelaaja on saatu hankittua ja/tai kasvatettua oikeassa roolissa & valmennuksessa keskitason liigajengissä. Miltei eurooppalaiselle suurseuralle ei pitäisi olla iso rasti korvata Martin & Knot, kun Kultanenkin osaa pelaajia scoutata.
Eipä sitä D'Astouta kaan ole saatu korvattua. Lisäksi en varsinaisesti nää miettimisen aihetta siinä, että liigassa on saatu kasvatettua ykköskorin SHL-mies, ottaen huomioon että meilläkin ''kasvatettiin'' samalla ajan jaksolla tasokkaampia pelaajia.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Eipä sitä D'Astouta kaan ole saatu korvattua. Lisäksi en varsinaisesti nää miettimisen aihetta siinä, että liigassa on saatu kasvatettua ykköskorin SHL-mies, ottaen huomioon että meilläkin ''kasvatettiin'' samalla ajan jaksolla tasokkaampia pelaajia.
Muistelin, että D'Astous olisi vetänyt heti 1. kaudella KooKoossa tykkipisteet, mutta tarkistettuank tosiaan ainoastaan jälkimmäinen meni pisteiden valossa huipputasolla. Ja viime kaudella muistelen hänen olleen enemmän otsikoissa kuin Martinin nyt - siksi pidin kovempana seppänä kuin mitä Martin - vielä - on. Pelasivatkohan Martinin kanssa samassa parissa, kun kummallakin kaudelta 21-22 mainiot pisteet?

Joka tapauksessa, jos Pesonen osaa hommansa niin ECHLstä on mahdollista löytää helmiä korvaamaan Martinin jättämä aukko.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taas kerran pyydän sinulta realismia. Luetteletko tähän vaikka ne syyt ja pointit, miksi D’Astous olisi IFK:lle ensi kaudeksi realistinen hankinta?

Pelasi taannoin peräti kaksi kautta KooKoossa, joka on kuitenkin resursseiltaan ja palkkatasoltaan eri luokan joukkue kun IFK, vaikka tosin oli varmasti silloin hintaluokaltaan edullisempi pelaaja, kun mitä on tällä hetkellä. Mutta onko nyt silti aivan täysin epärealistinen hankinta, kun pelaa kuitenkin tällä hetkellä "vain" siellä Ruotsissa, eikä esim. Sveitsissä tai NHL:ssä. Ajattelin jos pystyisi vaikka 400 tonnilla miehen meille saamaan, niin olisi varmasti joka euron arvoinen hankinta.
 
Bulilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kurra hockey

400 tonnia? Oletko nyt ihan tosissasi? Eli jos esim. Pakarisen liksa on sen 250 tonnia, niin tälle kaverille lyödään 400 tonnin lappu, ymmärsinkö nyt oikein?

E. Eli 400 tonnia/kausi, vai esim. kolme kautta ja liksa yhteensä 400 tonnia (n. 130 tonnia/kausi)?
 
Sillisalaatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
400 tonnia? Oletko nyt ihan tosissasi? Eli jos esim. Pakarisen liksa on sen 250 tonnia, niin tälle kaverille lyödään 400 tonnin lappu, ymmärsinkö nyt oikein?
Fyrk finns jne. Eikun oikeesti, mitä järkeä olisi tälle kaverille tulla takas liigaan kun vetänyt SHL tällä kaudella ppg, joka kuitenkin huomattavasti liigaa kovempi sarja ja on sarjaykkösen ykkösheppa kaiken lisäksi. Ja varmaan realistista, että Charles D’astousin agentille soitellaan rapakon toiselta puolelta vähän isommalla lapulla, kuin mitä Euroopassa tarjolla.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
400 tonnia? Oletko nyt ihan tosissasi? Eli jos esim. Pakarisen liksa on sen 250 tonnia, niin tälle kaverille lyödään 400 tonnin lappu, ymmärsinkö nyt oikein?

No laatu-ulkomaalaisista saa kyllä maksaa usein kovia summia, jos haluaa tänne oikeasti Martinin tasoisia vahvistuksia. Mutta ei varmaan D'Astous edes tulisi enää tänne SM-liigaan millään parinsadan tonnin vuosipalkalla, kun tienaa varmaan tuolla länsinaapurissa jo huomattavasti enemmän. Alle 300 tonnin on varmaan turha edes haaveilla D'Astousin tänne saamisesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös