Mainos

Luke Martin HIFK:ssa

  • 122 622
  • 686

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Onhan Martin aivan huikea pakki kyllä SM-liigassa, jonka tasoisia puolustajia täällä ei tosiaan ihan joka ikinen kausi nähdä. Tulee jopa mieleen Brian Rafalski. Eiköhän Martin pelaa ensi kaudella varmasti joko Ruotsissa, Sveitsissä tai NHL:ssä.
@Wiltord tuossa yllä jo hyvin summasi, että ainoat samat ominaisuudet Martinilla ja Rafalskilla ovat kätisyys ja pisteidenteko puolustajana. Siihen ne sitten jäävät. Varsinkin, omassa päässä Martinista ei voi edes puhua samassa lauseessa Rafalskin kanssa, sillä jälkimmäinen oli maailmanluokkaa sielläkin. Summasumarum, Martinin liike on sen verran huonoa, että NHL portit eivät kyllä enää aukea. Lisäksi, Martin on Pohjois-Amerikan standardeilla verrattain pehmeä pelaaja. Euroopassa Martin tulee tekemään kovan uran ja tienaamaan hyvät rahat Sveitsistä/Ruotsista. Helvetin iloinen olen siitä, että Luke skulaa meillä.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Ja on muuten erikoisimman näköinen tyyli ampua ranteella. En samaa ole nähnyt missään muualla. Ikäänkuin lämäri mutta ranteella. Ja lähtee todella kovaa ja nopeasti.
Polvilämärin ja snäpin yhdistelmä. Erikoinen, mutta erittäin tehokas.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Tulee jopa mieleen Brian Rafalski.
Tota, ei sitten yhtään, Rafalski luisteli lujaa ja teknisesti, oli vahva ja fyysinen kokoonsa nähden. Rafu on niitä ikoneita itselleni, että kukaan ei ole ollut siellä päinkään, ainakaan vielä toistaiseksi. Zidlicky viimeksi lähes yhtä säväyttävä. Onks siitä hänen ajastaankin nyt kohta jo 20 vuotta.
Heiskasen Miro on suomalaisista pelaajista samalla sivulla Rafalskin kansa omassa fanipoikakirjassani.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Täytyy ottaa tulevalla ulkojääkaudella kokeiluun.
Sieluni silmin tämän näen ja varmaan vielä päätät suorituksen sinko-tuuletukseen?
 
Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Eilisessä lähetyksessä verrattiin puolustajia L.Martin/ A.Leppänen ominaisuuksia siinä ”hämähäkkiseitissä” Molemmilla oli useimmat ominaisuudet selvästi yli 90 (syöttötaito, hyökkäyspelaaminen jne) mutta Lukella luistelu oli muistaakseni 37 ja puolustuspeli 19. Poikkeuksellisen alhaiset lukemat.
 
F#21

Kertoiko ne siinä tarkemmin mistä nuo arvostukset tulevat?
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Eilisessä lähetyksessä verrattiin puolustajia L.Martin/ A.Leppänen ominaisuuksia siinä ”hämähäkkiseitissä” Molemmilla oli useimmat ominaisuudet selvästi yli 90 (syöttötaito, hyökkäyspelaaminen jne) mutta Lukella luistelu oli muistaakseni 37 ja puolustuspeli 19. Poikkeuksellisen alhaiset lukemat.

Tämän jutun klipissä on tuo pätkä seittivertailuineen nähtävillä:

Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onkohan meillä mitään mahdollisuutta pitää Luke vielä yhden kauden mottipäisellä?

Koetan hakea perspektiiviä lähihistoriasta. Lukko sai pidettyä Gregoiren kolme kautta ja samoin Ilves teki Lancasterin kanssa sopimuksen kolmannesta kaudesta.

Ajoissa kun on Pesonen liikenteessä niin ennen joulua tulee the tiedote: ”I really enjoy my time in Helsinki, this was an easy decision…”

Saahan sitä toivoa.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan Martin aivan huikea pakki kyllä SM-liigassa, jonka tasoisia puolustajia täällä ei tosiaan ihan joka ikinen kausi nähdä. Tulee jopa mieleen Brian Rafalski. Eiköhän Martin pelaa ensi kaudella varmasti joko Ruotsissa, Sveitsissä tai NHL:ssä.

Rafalski ja Timonen olivat ihan eri tason seppiä omaan päähän. Martinin suurin heikkous on puolustaminen eikä ole myöskään älyttömän jalkava. En usko NHL-uraan hetkeäkään. Ettei mene haukkumiseksi, niin tekisin viisivuotisen heti.

Martin on tämmöinen hyökkäysalueen erikoismies. Itse pidän suunnattomasti pelaajista, joilla on erikoiskykyjä. En pidä erikoisemmin panumoehoista elleivät he ole sitten poikkeuksellisen fyysisiä/jalkavia. Finleyllä esim. oli tämmöinen. Martinilla vain ne puutteet NHL-tasolle taitavat olla liian isoja. Puolustuspeli ja/tai luistelu pitäisi laittaa kuntoon.

Pakarista kun katsoo, niin miettii, että miksi muut eivät kesällä ole olleet samassa luistelukoulussa. Ihan oikeasti, mitä helvettiä? Marleau on myös tehnyt asioita oikein. Miettikää minkälainen ihmiskuula Åsten olisi, jos olisi tehnyt saman uransa aikana.
 
tmh

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Viikingit
Onhan Martinkin selvästi luistelukoulussa viettänyt aikaa kesän aikana. Vaikka luistelu on edelleen kauniisti sanottuna heikkoa niin ei hän enää mene nurin jokaisesta nopeasta suunnanmuunnoksesta tai kamppailutilanteesta kuten viime kaudella. Hän myös kykenee kompensoimaan puutteitaan hyvällä sijoittumisella ja mailapelillä erityisesti nopeissa vastahyökkäyksissä ja näyttää oppineen myös pientä ilkeyttä maalin edessä, mutta pidemmissä pyöritykissä on aina ennen pitkää hukassa. Paljon on vielä tekemistä mutta yritystäkin selvästi on.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rafalski ja Timonen olivat ihan eri tason seppiä omaan päähän. Martinin suurin heikkous on puolustaminen eikä ole myöskään älyttömän jalkava. En usko NHL-uraan hetkeäkään. Ettei mene haukkumiseksi, niin tekisin viisivuotisen heti.

Martin on tämmöinen hyökkäysalueen erikoismies. Itse pidän suunnattomasti pelaajista, joilla on erikoiskykyjä. En pidä erikoisemmin panumoehoista elleivät he ole sitten poikkeuksellisen fyysisiä/jalkavia. Finleyllä esim. oli tämmöinen. Martinilla vain ne puutteet NHL-tasolle taitavat olla liian isoja. Puolustuspeli ja/tai luistelu pitäisi laittaa kuntoon.

Pakarista kun katsoo, niin miettii, että miksi muut eivät kesällä ole olleet samassa luistelukoulussa. Ihan oikeasti, mitä helvettiä? Marleau on myös tehnyt asioita oikein. Miettikää minkälainen ihmiskuula Åsten olisi, jos olisi tehnyt saman uransa aikana.

Joo, no puolustuspäässä toki Timonen ja Rafalski olivat kyllä parempia, kun mitä Martin, mutta hyökkäyspäässä Martin on kyllä varmaan koko liigan kovin pakki tällä hetkellä. Saa nyt nähdä vielä, sillä en mä todellakaan aivan täysin heittäisi sitä kirvestä kaivoon sen Martinin NHL-uran suhteen. Noilla tehopisteillä luulisi varmasti herättävän NHL-joukkueiden kiinnostuksen ja kun ei ole vielä mikään vanhakaan, niin varmasti jotkut voisivat kiinnostua tarjoamaan Lukelle jonkinlaista sopimusta, vaikka sitten kaksisuuntaista.

Mielelläni kyllä pitäisin Martinin täällä vielä vaikka seuraavat viisi kautta, mutta se taitaa olla utopiaa, sillä taatusti Euroopasta löytyy myös niitä rahakkaampia seuroja, jos ne NHL:n ovet eivät Lukelle aukea.
 
Greffin

Jäsen
Saa nyt nähdä vielä, sillä en mä todellakaan aivan täysin heittäisi sitä kirvestä kaivoon sen Martinin NHL-uran suhteen. Noilla tehopisteillä luulisi varmasti herättävän NHL-joukkueiden kiinnostuksen ja kun ei ole vielä mikään vanhakaan, niin varmasti jotkut voisivat kiinnostua tarjoamaan Lukelle jonkinlaista sopimusta, vaikka sitten kaksisuuntaista.

Tarvitsee kyllä paljon parannusta luistelunsa, jotta pystyy pelaamaan NHL:ssä. Kai se on mahdollista, mutta ei tule mielee 26-vuotiasta pelaajaa, joka nostanut luistelunsa aivan uudelle tasolle.
 
Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Anteeksi nyt jo etukäteen kaikille. Saatte kaataa tervaa päälle ja pyörittää höyhenissä.
Minun mielestäni kaveri on ihan huippu hyökkäyspäässä, mutta ei hän kovin kummoinen PUOLUSTAJA ole.
Jos toimisi myös siellä omassa päädyssä niin varmaan änärin portit kolisivatkin mutta näillä avuilla menestyy euroopassakin.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Martinhan on ylimääräinen hyökkääjä, mutta aika moni hyvä pakki on. Musta Martin on kusessa puolustamisen suhteenkin nimenomaan luistelunsa takia. Ja toinen puoli tulee sitten puhtaasti huolimattomuudesta ja se on asia, joka vituttaa mua eniten. Toisaalta hyviäkin puolia on, jolloin mua ei ihan hirveästi jaksaa vakituisesti ottaa Martinin puolustuspelaaminen päähän. Esim. veto on ihan omaa luokkaansa Liiga-tasolla. Ei tarvitse olla maailman kovin skode, jos osaa lähettää kiekon matkaan oikeaan aikaan ja oikeassa kulmassa.

Martin on vähän sellainen pakki, jonka pakkipari on paljon vartijana. Ja pakkiparilta vaaditaan paljon. Ei se Martinin ja Sundinkaan yhteiselo heti sujunut saumattomasti ja se vaati nimenomaan Sundilta aika paljon ja oman pelin muokkaamista. Laitettiin puolustavampaan rooliin kuin mihin mä olisin itse hänet laittanut, mutta toisaalta Sund on sen verran älykäs pelaaja, että oppi ennakoimaan Martinin pelaamista. Kaikki pelaajat eivät ole älykkäitä ja vaikka olisivatkin, se ottaa silti yleensä aina oman aikansa, että ajatukset osuu yksin tällaisten erikoismiesten kanssa. Ja nythän siinä Martinin vierellä on käynyt varmaan kaikki Sundia stunttaamassa. En kauheasti arvostele myöskään Martinin pakkipareja, jotka pelaavat pelin tai kaksi hänen kanssaan, koska Martinin annetaan pelata omilla vahvuuksillaan, mutta vastapainona tulee välillä kaikenlaista jännää.

Olen iloinen, että pelaa meillä, vaikka mulla ei mitään harhaluuloja hänen puolustamistaidoista olekaan.
 
Battlefield

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos Martin tekisi samoja temppuja hyökkääjänä mitä tekee nyt puolustajana, repisin pelihousuni koska on niin heikko puolustaa suhteessa muihin puolustajiin.

MUTTA koska on taas liigatasolla aivan absoluuttista kärkeä hyökkästehoiltaan, niin ei voi kuin toivoa että hyvät pakkiparit osuu rinnalle.
Ja että tekee niitä tehoja.
 
UJkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viimeaikaisista viesteistä jää vähän sellainen mielikuva, että pakkien pistepörssin sija 1. ei riitä palstalaisille vaan pitäisi vielä dominoida omassakin päässä.
Ette taidakaan muistaa viime kevättä, kun Luke taisteli molemmissa päissä, pelaten jätti minuutteja pelikaaneja vastaan. Henkilökohtaisesti toivoisin hänen vain taklaavan enemmän.
 
F#21

Jäsen
Kyllähän tässä haisee nyt aliarvostus Martinin puolustustaitoja kohtaan. Ei hän ole aggressiivisuudessaan mikään Melart tai yhtä kova oman pään pakki kuin Motinin, mutta hoitaa silti hyvällä tasolla oman tontin - lähinnä sijoittumisen sekä syöttölinjojen estämisen avulla. Ja mikä tärkeintä, kun tekee kiekonriiston, niin ensimmäinen syöttö on 95% varmuudella omilla.

Martinin isoin haaste änärin suhteen on tuo luistelu. Se on aivan liian staattista ja raskasta.
 
auvo11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, maajoukkue, NHL:n suomalaiset
Ite kritisoin Martinin puolustus taitoja ja luistelua kansanväliselle tasolle, änäristä puhumattakaan, kun täällä oli puhetta että eikai änäri vie miestä, ei vie!

Olen enemmän kuin tyytyväinen Martiniin, sillä hän on isosti plus merkkinen pelaaja jengille, mutta hänelläkin pitää olla pakkipari joka kompensoi hänen puutteitaan esim. kovaa karvaavia jengejä vastaan. Sund on siihen Liiga tasolla täydellinen.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viimeaikaisista viesteistä jää vähän sellainen mielikuva, että pakkien pistepörssin sija 1. ei riitä palstalaisille vaan pitäisi vielä dominoida omassakin päässä.
Ette taidakaan muistaa viime kevättä, kun Luke taisteli molemmissa päissä, pelaten jätti minuutteja pelikaaneja vastaan. Henkilökohtaisesti toivoisin hänen vain taklaavan enemmän.

Luet kyllä väärin. Veikkaisin että kaikille tällä palstalla riittää Martin IFK:lle vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Kysymys on koko ajan ollut siitä, että riittääkö NHL:lle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös