Mainos

Luke Martin HIFK:ssa

  • 122 677
  • 686

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Eikö kivalle kuitenkin joku kiitos kortti tästä kuulu, vai kukas tuolla nyt skouttaileekaa? Kyllähän se välillä ihan todenmukaisuuksia lastettaessakin on osuttava.
Ei ECHLää ja AHL kai telkkarista näe, joten ei varmasti ole Kivan skouttaus.
 
torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Mulle pelkästään se lippiksen vaistomainen hattu-päästä-reaktio antaa tälle kaverille puolen kauden koskemattomuuden. En tosin usko että Luke sellaista tarvitsee.
Kaukalossakin kaveri tietää mitä tehdä.
 
Incognito

Jäsen
Onko IFK:n skouttausosastossa tapahtunut jotain tuuletusta vai onko sattumaa, että nyt osui kohdilleen (ainakin siis nyt alun perusteella)? Toki Martin vaikutti tekijämieheltä ihan puhtaasti jo tilastojen suhteen, mutta onhan näitä ennenkin tullut ja totuus on sitten ollut ihan jotain muuta.

Onhan niitä hyviä hakuja tehty satunnaisesti ennenkin, kuten Corey Elkins, joka löydettiin kahdenkymmenen hudin seasta.

Kyllä minä Tobbarin hankinnoissa kuitenkin olen sellaisen tietyn logiikan nähnyt, vaikka ne eivät ole ihan nappiin menneet. Erottelisin tässä vielä ns. kesken kauden tehdyt "paniikkihankinnat" ja ne jotka oli tarkemmin scoutattu. Paniikkihankinnoissahan se riskikerroin on aina suurempi.

Viktor Berglund: Kaikki eväät olla eliittipakki Liigassa. Oli ihan käänteentekevä pelaaja esim. viime kauden ylivoimaan ja kiekolliseen peliin muutenkin. Ongelma oli se, että liikaa siinä pelaamisessa sitten kuitenkin oli sellaista "mikkokousaa" eli tietynlainen viimeinen kilpailullisuus ja joukkueelle pelaaminen puuttuu.

Eddie Larsson: Ymmärrän täysin sen, että mitä hänen hankinnallaan ajettiin takaa, mutta kun joukkueen tarve oli kiekollisessa puolustajassa ja joukkue muutenkin täynnä kiekollisesti vähän tai enemmänkin puukätisiä pakkeja, niin hänen tyyppiselleen puolustajalle ei oikein ollut tarvetta. Loppujen lopuksi varmasti hänestä saatiin irti se mitä odotettiinkin.

Christian Kåsastul: Kesken kauden hankinnaksi häntähän oli scoutattu IFK:n toimesta jo pidempään. Ihan eri tason pelimies loppujen lopuksi, kuin esim. Jardine. Jardine säväytti joitain aluksi ja Kåsastul ei. Lopputulos meni päinvastoin.

Tom of Hedberg ja Kevin Roy olivat saatavilla olevia nopeita hankintoja ja samalla huteja. Jardine mainittiinkin.

Jordan Schmaltz: Kaikki samat kommentit voisi laittaa kuin Berglundiin paitsi Schmaltzin potentiaali oli vielä suurempi. Kenties ne uran suurimmat saavutukset koettiin jo olevan takanapäin toisin kuin Martinilla ja se motivaatio ei ihan ole huipussaan. Loppukausi kun olisi pitänyt kiristää pelillistä ruuvia, niin meni alaspäin ja näytti kun olisi toivonut kauden loppuvan.

Alex Broadhurst: Olisi voinut olla Liigan paras sentteri ja olikin parhaimmillaan aivan helvetin hyvä. Mielestäni oli ihan loistava haku. Joku jäi piippuun vähän ja se syy voi olla vähän samantyylinen, kuin Schmaltzilla. NHL-ura oli kenties haudattu ja ihan motivaatio ei enää tapissa.

Sebastian Dyk: Mielestäni menee myös osioon hyvä haku tai ainakin yritys. Mainettaan parempi pelaaja. Olisi voinut loppujen lopuksi mennä vieläkin paremmin. Jätti hyvän maun tuosta jäähyväiskeväästään. Oli kevään pelaaja: 18 peliä ja 14 pistettä. Monen pelaajan kohdalla jäänyt ennemmin asenteesta kiinni, mutta Dyk ei kuulunut näihin. Hänen kohdallaan loppujen lopuksi loukkaantumiset söivät ja pelitaidot olivat rajalliset.

Kyle Quincey: Oli hyvä haku hänkin, mutta kaikista näistä NHL:ssä pelanneista hankinnoista paistaa vähän se sama, että mitä vittua minä täällä Suomessa teen, kun pitäisi kirkkaissa pelata ja urahan loppui tuohon IFK-pestiin.

Miles Koules ja Lucas Lessio olivat sitten näitä hankittiin kun oli saatavilla. (Lessio muuten pelaa nykyisin Italiassa ja kaudella 2021-22 DEL:ssä 41 pistettä komein miinuslukemin, Koules on ymmärtänyt, että voi olla parempi jossain muussa, kuin jääkiekossa)

Siinä taisi olla Salmelaisen hankintalista ulkomaalaisten osalta. Kyllä siinä monen kohdalla olisi voinut paremminkin mennä. Itse asiassa kaikki tummennetut nimet ovat olleet vähintään luokkaa OK.
 
Viimeksi muokattu:

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Käyttäjä on saanut "Älä leiki moderaattoria"-sääntöpykälän perusteella rikepisteen.
Onhan niitä hyviä hakuja tehty satunnaisesti ennenkin, kuten Corey Elkins, joka löydettiin kahdenkymmenen hudin seasta.
Onko tämän ketjun topic HIFKn kyky tehdä rosteri vai Luke Martin HIFKssa?
Pientä laukallelähtöä on ilmassa.
 
Incognito

Jäsen
Onko tämän ketjun topic HIFKn kyky tehdä rosteri vai Luke Martin HIFKssa?
Pientä laukallelähtöä on ilmassa.

Siellä oli kysymys, että onko IFK:n scouttiosastolla tapahtunut tuuletus vai oliko hankinta sattumaa. Vastasin siihen perustellen asiani, että mielestäni linja on ollut aika selkeä ja tämä nyt vain vaikuttaa linjan mukaiselta osumalta. Olen tietysti aika uusi tällä palstalla, mutta eikö täällä pitäis keskustella. On aika hassua jos näistä tulee näitä nyt lähti laukalle viestejä. Onko mielestäsi vaikka noilla yhden lauseen oneliner-viesteillä enemmän annettavaa tälle palstalle? Olisihan minä tietysti voinut vastata myös jotain tyyliin:

"Luke "Skywalker" oli loistava lottohankinta. Way to go Tobbari ja Rindellin Hartza"
 
Sanon vaan että melkoinen ylianalysointi kun vedät yhtä pelaajaa koskevaan topiciin ison määrän signausia joilla ei ole mitään merkitystä siihen mitä Luke tulee HIFKlle antamaan tulevina vuosina.
Se kun on täysin kaverin omissa käsissä ja siihen ei vaikuta mitään nämä mainitsemasi signaukset.

Jos sulla on sanottavaa HIFKn aikaisemmista scouttauksista niin sille on joku parempi ketju kuin yhden kaverin henkilökohtainen ketju.
 
Viimeksi muokattu:

Incognito

Jäsen
Sanon vaan että melkoinen ylianalysointi kun vedät yhtä pelaajaa koskevaan topiciin ison määrän signausia joilla ei ole mitään merkitystä siihen mitä Luke tulee HIFKlle antamaan tulevina vuosina.
Se kun on täysin kaverin omissa käsissä ja siihen ei vaikuta mitään nämä mainitsemasi signaukset.

Anteeksi koitan tästä lähtien pysyä aiheessa ja minimivastauksilla.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Anteeksi koitan tästä lähtien pysyä aiheessa ja minimivastauksilla.
Tällä palstalla on aina ollut tilaa isoille tunteille ja mielipiteille. Niitä ei tarvitse piilottaa.
Anna palaa vaan mutta oikeassa ketjussa. Jos sulla on sanottavaa vanhoista HIFKn signauksista niin sano se niihin liityvissä ketjuissa.
Lukella ei niihin ole paljon mitään vaikutusta.
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ECHLää ja AHL kai telkkarista näe, joten ei varmasti ole Kivan skouttaus.
AHL:ää näkee ainakin televisiosta ja varmaan ECHL:ääkin - jotain paketteja pitää joka tapauksessa ostaa. Mutta sitten aiheeseen. Martin on toistaiseksi esittämiensä otteiden perusteella oikein hyvä vahvistus joukkueeseen ja tuo vaihtoehtoja muun muassa ylivoimaan.
 
Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks
Onhan niitä hyviä hakuja tehty satunnaisesti ennenkin, kuten Corey Elkins, joka löydettiin kahdenkymmenen hudin seasta.

Kyllä minä Tobbarin hankinnoissa kuitenkin olen sellaisen tietyn logiikan nähnyt, vaikka ne eivät ole ihan nappiin menneet. Erottelisin tässä vielä ns. kesken kauden tehdyt "paniikkihankinnat" ja ne jotka oli tarkemmin scoutattu. Paniikkihankinnoissahan se riskikerroin on aina suurempi.

Viktor Berglund: Kaikki eväät olla eliittipakki Liigassa. Oli ihan käänteentekevä pelaaja esim. viime kauden ylivoimaan ja kiekolliseen peliin muutenkin. Ongelma oli se, että liikaa siinä pelaamisessa sitten kuitenkin oli sellaista "mikkokousaa" eli tietynlainen viimeinen kilpailullisuus ja joukkueelle pelaaminen puuttuu.

Eddie Larsson: Ymmärrän täysin sen, että mitä hänen hankinnallaan ajettiin takaa, mutta kun joukkueen tarve oli kiekollisessa puolustajassa ja joukkue muutenkin täynnä kiekollisesti vähän tai enemmänkin puukätisiä pakkeja, niin hänen tyyppiselleen puolustajalle ei oikein ollut tarvetta. Loppujen lopuksi varmasti hänestä saatiin irti se mitä odotettiinkin.

Christian Kåsastul: Kesken kauden hankinnaksi häntähän oli scoutattu IFK:n toimesta jo pidempään. Ihan eri tason pelimies loppujen lopuksi, kuin esim. Jardine. Jardine säväytti joitain aluksi ja Kåsastul ei. Lopputulos meni päinvastoin.

Tom of Hedberg ja Kevin Roy olivat saatavilla olevia nopeita hankintoja ja samalla huteja. Jardine mainittiinkin.

Jordan Schmaltz: Kaikki samat kommentit voisi laittaa kuin Berglundiin paitsi Schmaltzin potentiaali oli vielä suurempi. Kenties ne uran suurimmat saavutukset koettiin jo olevan takanapäin toisin kuin Martinilla ja se motivaatio ei ihan ole huipussaan. Loppukausi kun olisi pitänyt kiristää pelillistä ruuvia, niin meni alaspäin ja näytti kun olisi toivonut kauden loppuvan.

Alex Broadhurst: Olisi voinut olla Liigan paras sentteri ja olikin parhaimmillaan aivan helvetin hyvä. Mielestäni oli ihan loistava haku. Joku jäi piippuun vähän ja se syy voi olla vähän samantyylinen, kuin Schmaltzilla. NHL-ura oli kenties haudattu ja ihan motivaatio ei enää tapissa.

Sebastian Dyk: Mielestäni menee myös osioon hyvä haku tai ainakin yritys. Mainettaan parempi pelaaja. Olisi voinut loppujen lopuksi mennä vieläkin paremmin. Jätti hyvän maun tuosta jäähyväiskeväästään. Oli kevään pelaaja: 18 peliä ja 14 pistettä. Monen pelaajan kohdalla jäänyt ennemmin asenteesta kiinni, mutta Dyk ei kuulunut näihin. Hänen kohdallaan loppujen lopuksi loukkaantumiset söivät ja pelitaidot olivat rajalliset.

Kyle Quincey: Oli hyvä haku hänkin, mutta kaikista näistä NHL:ssä pelanneista hankinnoista paistaa vähän se sama, että mitä vittua minä täällä Suomessa teen, kun pitäisi kirkkaissa pelata ja urahan loppui tuohon IFK-pestiin.

Miles Koules ja Lucas Lessio olivat sitten näitä hankittiin kun oli saatavilla. (Lessio muuten pelaa nykyisin Italiassa ja kaudella 2021-22 DEL:ssä 41 pistettä komein miinuslukemin, Koules on ymmärtänyt, että voi olla parempi jossain muussa, kuin jääkiekossa)

Siinä taisi olla Salmelaisen hankintalista ulkomaalaisten osalta. Kyllä siinä monen kohdalla olisi voinut paremminkin mennä. Itse asiassa kaikki tummennetut nimet ovat olleet vähintään luokkaa OK.
Muokkaa @Incognito tuohon alkuun vähän analyysiä Lukesta, niin loppuu ihme kitinä tästä viestistä.

Tuolla lisäyksellä mielestäni loistava ja erinomaisesti kirjoitettu viesti, joka liittyy Luke Martiniin HIFK:n scouttaus- ja hankintapolitiikan kautta kuin Lehterän lätty yv:llä suoraan lapaan.

Ansiokasta listausta Luk(e)iessani olin jo osan kohdalla unohtanut, että tuo ja tuokin oli Salmelaisen haku. Kyllähän tuosta listauksesta on nähtävissä selkeä trendi ja parannus Karavaanarin aikoihin ja kuten totesit, niin tummennetut nimet ovat vähintäänkin olleet OK (tai VL). Osalla tosiaan oli potentiaalia parempaan jopa tähtiluokkaan mutta ihan ei ehkä superonnistumisia nähty. Perustaso kuitenkin hyvää luokkaa ja näiden hankintojen joukossa toivottavasti Luke nousee ainakin sinne TOP3seen.

Itse tykkään myös Martinin hankinnasta jo tässä vaiheessa, vaikka vasta ”tosipelit” näyttävät millainen seppä on todella kyseessä. Lyhyellä otannalla asenne ja lajitaidot ovat kohdallaan. Ja mikä parasta, kyseessä on vielä nuorehko kaveri, jolla on potentiaalia ja kehittymisen varaa takataskussaan.

Luke vaikuttaa myös todella tervepäiseltä kaverilta ja hän hurmasi myös minut (kuten kaikki muutkin) esittelyvideon ensivaikutelmallaan. Mahtava ja mukavan oloinen persoona!

Toivottavasti taso pysyy ja jopa nousee tuosta sekä toivottavasti BigLukeMartin (IG-nimi) myös nimensä mukaisesti käyttää kokoaan Liigassa. Myös suomen kielen kehittymistä seuraan melkein yhtä innoissani kuin kaverin peliotteita kentällä!
 
C2 huutelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Onko tämän ketjun topic HIFKn kyky tehdä rosteri vai Luke Martin HIFKssa?
Pientä laukallelähtöä on ilmassa.

Vähemmän laukalle ja enemmän asiassa kuin puolet tän kesän huhut ja mutut viesteistä.

Must ihan asiallinan kela @Incognito nähdä vertailua noihin muihin. Et monet muut tuli paremmalla stats-statuksella sisään, mutta aika monella jäi asenteesta tai jääkiekon ulkopuolisista asioista kiinni ja tää kaveri tuntuu olevan tervepäinen ja hirvee halu ottaa se next step lätkänpelaajana.
 
KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko tämän ketjun topic HIFKn kyky tehdä rosteri vai Luke Martin HIFKssa?
Pientä laukallelähtöä on ilmassa.

Vähän outo reaktio asialliseen viestiin, kyllähän keskustelu monissakin ketjuissa poukkoilee yleisestä spesifiin ja päinvastoin. Joukkueen rakennus-ketjussa keskustellaan yksittäisistä pelaajista joukkueen sijaan, vastaavasti joskus yksittäisen pelaajan ketjussa peilataan kokonaisuuteen. En oikein ymmärrä tällaista tölväisyä, jossa katkaistaan hyvä aiheen käsittely. Voithan vastata tuohon @Incognito n viestiin toisessa ketjussa, jos itse asiaan on lisättävää tai olet eri mieltä? Tällaisenaan aika töykeä viesti.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Viesti oli ihan asiallinen ja konteksti myös oikein koska siinä keskusteltiin hankinnoista ulkomailta. Vielä myös hyvin perusteltu. Vierastan näitä palstapoliisi hommia koska ei ole määriteltyä rajaa kuinka tarkkaan topicissa pitää pysyä. Kyllä modet ohjaa sitten oikeaan suuntaan jos liikaa mennään laukalle.

Lisätään vielä, että Luke Martin tulee olemaan kova niin ei mene täysin OT:na.
 
Jaksaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, NHL
Linkki iltalehden haastatteluun Lukesta, muutama sana suomea taas tarttunut. Haastattelujen perusteella edelleen loistava persoona ja harjoituspelit menivät nousujohteisesti, joten odotukset ovat kovat tulevalle kaudelle myös Luken osalta.
Näin naapurista huudeltava, onpa fiksun olonen sälli ja näköjään osaa pelatakin.

Toivon Lukelle onnea kauteen!
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Pinna per peli tahtia harkkakausi. Vaikuttaa todella hyvältä hankinnalta, ihan peliesitystenkin puolesta!

Siinä ihka ekassa pelissä ajattelin, että hämääköhän tää jätkä sillä, että pelaa ns ylärekisterissään, kun näytönhalut ovat kovat. Mutta mitä vielä, nyt voi jälkeenpäin sanoa, että se eka peli oli oikeastaan aika paska peli koko harkkakauden otannalla. On nimittäin parantanut mielestäni koko ajan. Lisäksi Martin oli parhaimmillaan niissä Itävallan peleissä, joissa oli treenikauden selvästi kovin vaade ja vieläpä parhaat vaihdot otteluiden vikoilla hetkillä.

Pinna per peli, mutta edelleen sanoisin näkyvimpien vahvuuksien olevan muussa pelaamisessa, kuten sijoittumisessa ja alakerran rauhoittamisessa.

Todella hyvältä näyttää Martinin osalta tällä hetkellä. Eikä tähän loppuun tarvitse mitään englanninkielistä tsemppiä herralle. Sehän ymmärtää tämän viestin sanasta sanaan.
 
Viimeksi muokattu:

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lucky Luke on kyllä hienosti asettunut Stadiin. Diggaan jätkän yleisestä asenteestakin ja jo pelkästään se, että Luke oikeasti opettelee Suomen kieltä kertoo jo oman osansa. Saatiin pelaaja P:llä, joka on motivoitunut uransa suhteen. Ei mitään O'Sullivaneita tai muita Fatoja, jotka tulevat pyörimään "pakon sanelemana". O'Sullivani on ehkä huono vertauskuva historian paljastuttua, but u got the point.
 
BOL

Ehkä Fatakaan ei ollut onnistunein esimerkki? Paras esimerkki on Peter White. Aina ja ikuisesti.

Luke is best. Ihan oikea vahvistus myös kentällä.
 
Rico Fata olisi varmaan 1-2 vuotta aikaisemmin ja/tai toisessa valmennuksessa ollut hyvä vahvistus. Kaverihan oli nuorempana ihan karmea raketti luistimilla.

Pieni tietovisaknoppi muuten. Kuka HIFK:ssa pelannut pelaaja pelasi kolmantena lenkkinä 21.12.2000 Lemieuxin paluupelissä X:n paikalla ketjussa X-Lemieux-Jagr? Tämä tuli siis Fatasta mieleen.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Rico Fata olisi varmaan 1-2 vuotta aikaisemmin ja/tai toisessa valmennuksessa ollut hyvä vahvistus. Kaverihan oli nuorempana ihan karmea raketti luistimilla.

Pieni tietovisaknoppi muuten. Kuka HIFK:ssa pelannut pelaaja pelasi kolmantena lenkkinä 21.12.2000 Lemieuxin paluupelissä X:n paikalla ketjussa X-Lemieux-Jagr? Tämä tuli siis Fatasta mieleen.
Hrdina?
 
RedWhiteBlue

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Rangers
Rico Fata olisi varmaan 1-2 vuotta aikaisemmin ja/tai toisessa valmennuksessa ollut hyvä vahvistus. Kaverihan oli nuorempana ihan karmea raketti luistimilla.

Pieni tietovisaknoppi muuten. Kuka HIFK:ssa pelannut pelaaja pelasi kolmantena lenkkinä 21.12.2000 Lemieuxin paluupelissä X:n paikalla ketjussa X-Lemieux-Jagr? Tämä tuli siis Fatasta mieleen.
Ai saakeli pistit pahan! Tuolloin Pittsburghissa viiletti itseasiassa kolme IFK legendaa; Billy Tibbetts, Roman Simicek ja Jan Hrdina. Veikataan vaikka sitten Billyä!

Edit. hidas kuin Peter White
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös