Mainos

Lounaslistan kipinävahti – tässä ketjussa odotellaan THE Tiedotetta

  • 77 593
  • 775

Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Tietooni on saatettu, että Havu saisi kyllä lähteä jos olisi joku tilalle. Kukaan ei suostu tulemaan loppukaudeksi.
Ajattelin etten sano mitään koska lähde on vähintäänkin aika epävarma mutta itse kuulin, että ainakin osa pelaajistosta on viikonloppuna ilmaissut odottavansa torstaina mentävän uuden valmennuksen alaisuudessa. Eihän se toki muusta kerro kuin siitä, että aika ahdistunut tunnelma on joukkueessakin.

Odotin kyllä jotain uutista koska kaikki merkit siihen viittasivat. Liekkö viime metreillä jokin mennyt pahasti mönkään.
 

Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Junno ei ollut minkäänlaisessa päättävässä vastuussa, kun Myllykoski palkattiin.
Useissa organisaatioissa noudatetaan "yksi yli"-periaatetta, jolloin toimarin alaista palkattaessa on hallituksen pj hyvin tiiviisti mukana päätöksenteossa. En tiedä noudatetaanko Kärpissä tätä periaatetta, mutta on hyvin mahdollista/jopa todennäköistä että Junno on ollut keskeinen peukuttaja Myllykosken rekrytoinnissa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onkohan -70 luvun jalkapallovalmentaja velho Taisto Horneman vielä irroitettavissa vai onko jo siiirtynyt ajasta iäisyyteen? Vois ainakin kartoittaa. Ja onkohan neiti Aika vapaana?
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Onkohan -70 luvun jalkapallovalmentaja velho Taisto Horneman vielä irroitettavissa vai onko jo siiirtynyt ajasta iäisyyteen? Vois ainakin kartoittaa. Ja onkohan neiti Aika vapaana?
Tässä tilanteessa ei ole merkitystä onko valmentajalla pulssia vai ei. Nyt joku vaan sisään ja nykyiset kortistoon saatana. Myli kans.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kenen hallinnassa on yleensäkkin media/tiedottaminen/sisällöntuotanto ?
Riikka Airio, Juuso Aho, Leevi Järvi ? On jotenkin sellainen meininki ettei faneista eikä paljon muustakaan välitetä.
Julkaistaan mitä sattuu ja milloin sattuu...
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Useissa organisaatioissa noudatetaan "yksi yli"-periaatetta, jolloin toimarin alaista palkattaessa on hallituksen pj hyvin tiiviisti mukana päätöksenteossa. En tiedä noudatetaanko Kärpissä tätä periaatetta, mutta on hyvin mahdollista/jopa todennäköistä että Junno on ollut keskeinen peukuttaja Myllykosken rekrytoinnissa.
Junno ei ollut pj eikö hallituksessa kun Myli palkattiin, sitä tarkoitin.
 

JPL

Jäsen
Laanilan nesteellä puhuivat että Havu jatkaa mutta Esa Saarinen käy joukkueelle pitämässä luennon aiheesta "Voittaminenkin on mahdollista"

Siihen vielä Jari Sarasvuon motivointityöryhmät, jonka jälkeen Tauski laulaa dueton Sillanpään Jarin kanssa.

Kaikki pelaajat, jotka eivät vielä ole vetäneet tässä vaiheessa ranteita auki ovat varmuudella riittävän motivoituneita pelaamaan jääkiekkoa.
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Onko Kärpät nyt vetänyt perseilynsä jo niin pitkälle, että valmennukselle on kerrottu potkuista mutta niitä ei anneta koska kukaan ei halua tulla tänne?

Viimeinen sammuttaa valot.
Voin hyvin kuvitella Myllykosken sanomassa Havulle "Jatkat nyt täällä, koska kukaan ei suotunut tulemaan sinun tilallesi. Mummokin sen tietää"
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Siihen vielä Jari Sarasvuon motivointityöryhmät, jonka jälkeen Tauski laulaa dueton Sillanpään Jarin kanssa.

Kaikki pelaajat, jotka eivät vielä ole vetäneet tässä vaiheessa ranteita auki ovat varmuudella riittävän motivoituneita pelaamaan jääkiekkoa.
Siltsu kuvaa videolle kun Tauski laulaa "Sinä vain" Havulle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: JPL

Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Se voi olla, että nämä palomieheksi kysytyt kotimaiset vapaat koutsit näkevät rosterissa ja koko kuviossa jotain paremmin kuin me kannattajat. Joukkue on paskasti rakennettu, apumiehet aivan joojoo -osastoa yms. Tuntuis kuitenkin rahalla saavan. Eikö Kärppä tohdi maksaa?
 

BLG#13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Detroit Red Wings
Ajattelin etten sano mitään koska lähde on vähintäänkin aika epävarma mutta itse kuulin, että ainakin osa pelaajistosta on viikonloppuna ilmaissut odottavansa torstaina mentävän uuden valmennuksen alaisuudessa. Eihän se toki muusta kerro kuin siitä, että aika ahdistunut tunnelma on joukkueessakin.

Odotin kyllä jotain uutista koska kaikki merkit siihen viittasivat. Liekkö viime metreillä jokin mennyt pahasti mönkään.
Voinet luottaa lähteeseesi ainakin osittain. Tämä nimittäin on minun kuulemieni tarinoiden perusteella hyvinkin mahdollista.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Vaikea tässä on keksiä enää mitään muuta selitystä kuin, että Junno on tekemässä "Virmaset".

Ihan kohta jysähtää.
 

JPL

Jäsen
Kuinka pidetään hullua jännityksessä ja saadaan samalla Kärppälounaalle merkittävä määrä uusia kävijöitä?


Vastaus myöhemmin.
 

Käppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En kyllä usko tuohon ettei muka ole ketään saatavilla loppukauden pestiin. Kivi lähti viime kaudella vuodenvaihteessa jonnekkin vitun Slovakiaan ja en tiedä palkasta, mutta tuskin nyt mitään kauhean isoa liksaa veti tuosta loppukauden pestistään.

2016 Kivi hinnoitteli itsensä sen verran korkealle ettei sopimusta syntynyt ja toki sama voi olla nytkin kun tiedetään, että kärpillä on rahaa ja ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin valmentajanvaihdos.

Joko siellä ei ole kyselty tarpeeksi tai sitten kärpät ei anna tuoda omaa valmennusryhmää vaan sopimukseen kuuluu Silander ja Havu/Sihvonen....
 

Arbelius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Ketut, Oulun Kärpät
Useissa organisaatioissa noudatetaan "yksi yli"-periaatetta, jolloin toimarin alaista palkattaessa on hallituksen pj hyvin tiiviisti mukana päätöksenteossa. En tiedä noudatetaanko Kärpissä tätä periaatetta, mutta on hyvin mahdollista/jopa todennäköistä että Junno on ollut keskeinen peukuttaja Myllykosken rekrytoinnissa.

"Keskiviikkona 28.8.2024 järjestetyssä Oulun Kärpät Oy:n yhtiökokouksessa valittiin hallituksen jäsenet kaudelle 2024-2025. Valituiksi tulivat uudelleen Pasi Hagman, Petri Harju, Sami Paihonen, Jari Pirinen sekä Arto Ylimartimo ja uutena jäsenenä Juha Junno. Hallitus valitsi keskuudestaan uudeksi puheenjohtajaksi Juha Junnon."

"Myllykoski aloittaa virallisesti tehtävässään 1.10.2023 Hän perii aiemmin kesällä pestinsä jättäneen Harri Ahon paikan."
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös