No, joku on joskus jossain toisessa sarjassa ollut sitä mieltä, ettei lopputuloksella ole niinkään väliä, kuin sillä, että reagoidaan. "The important thing is to show up", joku tuntematon nobody (tai useampikin) on tainnut sanoa. Viestin ei tämän filosofian mukaan tarvitse olla, että jos meihin kosket, joudut sairaalaan. Riittää, kun osoitetaan, että reagoidaan.
Sitä on tietenkin helppo näppäimistön takaa olla rationaalinen ja sitä mieltä, ettei ketään pelota joku Lostedt. Ei pelotakaan siinä mielessä, kuin joku Tony Twist aikanaan änärissä. Mutta silti perusjamppa joka tappelee ehkä kerran kaudessa tai kerran uran aikana ei välttämättä ole niin rationaalinen. Se, että jonkun Lostedtin kanssa voi pärjätä hyvänä päivänä kuka vaan liigassa ei merkkaa sinänsä mitään. Se, että kaveri on täysin peloton on paljon merkittävämpää, kuin koko, tai se, hakkaako se jampan jäänrakoon. Vaikka kuinka tietäisi, että kyllä mä pärjään, se ei ole monellekaan helppo paikka, kun joku sanoo, että nyt mennään. Hitto, useat ammatikseen sitä hommaa tekevät ovat kertoneet, kuinka paskana sitä on, kun tietää, että nyt täytyy mennä. Miksei se vähän vaikuttaisi johonkin Pikkaraiseenkin? Järki ei pysty poistamaan sitä ikävää tunnetta mahanpohjassa, kun on aika lähteä.
Eikä Pikkaraisen pelityyli muutu, ei sitä kukaan kuvittelekaan. Ei jonkun Bryan Marchmentinkaan polvitaklaukset vähene, vaikka kuinka monta oikeasti isoa ja pelottavaa tappelijaa sen kimppuun laitetaan. Kyse ei ehkä olekaan siitä. Kyse on siitä, että joukkue haluaa osoittaa, ettei se katso suosiolla omiensa telomista. Miksi maalin eteen liian hanakasti ajavat tuupitaan tylysti pois? Jättääkö kaveri seuraavalla kerralla ajamatta maalille? Vai onko kyse niistä pienistä henkisistä jutuista?
No, toiset ymmärtää tämän filosofian helposti. Toiset ei ikinä. En sano, onko tämä oikea lähestymistapa. Rapakon tuolla puolella sitä toki pidetään lähes Raamattuna. Mutta vaikkei sitä ymmärtäisikään, ei sitä täydy ihan väärinkään tulkita.