Mainos

Los Angeles Kings 2019–2020

  • 59 472
  • 174

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Chelsea FC, Darts
Nuoriso-osasto on kysymysmerkkejä täynnä. Paikalliset Kings-fanit uskovat yhä Vilardiin ja pitävät Kupari aivan huippulupauksena, jopa tulevana tähtipelaajana. Minä en tajua mihin realiteetteihin tuollaiset uskomukset perustuvat.

Vilardin selkä on täysi arpa, joten usko on kyllä itsellänikin hyvin skeptisellä päällä.

Kuparista ollaan puhuttu joskus edellisissä ketjuissa. Mielestäni Kuparilla on eväät olla köyhänmiehen MacKinnon. Luistelu ei tietenkään ole samalla tasolla, mutta kyse olikin heikommasta kloonista. Joo U20 ei säväyttänyt, koska halusi liikaa näyttää osaamistaan ja kikkoja. Näitä hommia on nähty ennenkin samaisissa skaboissa. Playoffit olivat aivan surkeat ja poika näytti todellakin pojalta isojen keskellä. Muuten kausi oli hyvä ja välillä Kuparia oli mahdoton pidellä. En tiedä kuinka hyvin kesä meni, mutta jotenkin tuntu U20 jälkeen loppuvan puhti. Pää pojalla toimii (ajoittain) ja visio on välillä huimaavaa luokkaa. Turha koohottaminen kiekon kanssa pitää kitkeä pois. Kuparin pitää osata haistaa paikat haastamiselle ja siihen tarvitaan pienempää kaukaloa. Liigassa oli välillä aivan liikaa aikaa.

Hyvin sanottu aikasemmassa kommenttissa tuosta bussiliigakokemuksesta. Allekirjoitan täysin ja samaa ollaan todisteltu monen pelaajan kanssa. Myös hyökkääjien. AHL vuosi voi siis tehdä todella höpöä ja uskon Kuparin suoriutuvan siitä todella mallikkaasti. Tältä pojalta kuitenki löytyy lahja olla dynaaminen kieputtelija. En sano, että Rasmuksessa olisi supertähtiainesta, mutta top 6 hyökkääjä ei ole mahdottomuus. Sanon jo nyt, että Kupari on parempi siirtää suoraan laituriksi ja pitää siellä.

Thomaksesta, Dudaksesta ja Fagemosta en osaa muuta sanoa, kun toivon näkeväni heidät alle kaksikymppisten MM-kisoissa. Taitojensa puolesta kaikki kolme voisivat pelata ensi kaudella jo AHL:ssä, mutta ikä- ja sopimussyistä pelaavat OHL:ssä (Thomas, Dudas) tai SHL:ssä (Fagemo).

Fagemosta luettujen juttujen perusteella saatettiin osua hiomattomaan timantiin. Moni kehuu Fagemon laukausta. SHL on aina turvallinen paikka kehittyä ja tuskin rooli Frölundassa ainakaan pienentyy. Thomas ja Dudas jääneet vähemmälle huomiolle, mutta en laske kauheasti heidän varaan. Aika tulee heillekin vielä joskus tai sitten ei ikinä.

Ontarion saapuu paljon uusia nuoria ja nälkäisiä kavereita, joten yhteisen sävelen hakemisessa saattaa mennä tovi. Toivottavasti nähdään kuitenkin raikasta nuorten intoa bussiliigassa.

Niin ja oma toiveeni on saada Toffolille loistava syksy alle, ja ryöstää joku joukkue deadlinella. Kovalchukit ei mua enää paina millään tavalla, kun Dion savustettiin ulos. Prokhorkin kanssa saattaa löytyä jopa uusi vaihde. Tai ihan sama. Eihän me mitään menestystä olla havittelemassa.
 

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Chelsea FC, Darts
Dennis Bernstein twiittailee Kingsin olevan kiinnostunut Puljujärvestä, mutta samalla pitäisi ottaa Lucicin sopimus kontolle. Sanon, että ei kiitos noilla ehdoilla. Pulju olisi aika hyvä lisäys pooliin ja uutta alkua hakemaan. En mikään Pulju fani ole tuon peliälyn takia, mutta taitoa löytyy. Kuparin läsnäolo AHLn puolella jeesaisi varmasti paljon. Lucicia ei missään nimessä takaisin tuon mörköpahvin kanssa..

Dennis Berstein - Pulju Losiin?
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
HYÖKKÄÄJÄT

LF (Vasen käsi alhaalla pelaavat)

NHL-taso: Anze Kopitar, Alex Iafallo, Nikolai Prokhorkin, Adrian Kempe, Kyle Clifford, Austin Wagner, Carl Grundström
AHL-taso: Jarrett Anderson-Dolan, Blake Lizotte, Michael Eyssimont, Brad Morrison, Johan Södergran
ECHL-taso: Bokondji Imama
Sopimuksettomat varaukset: Alex Turcotte, Aleksander Dergachev, Arthur Kaliyev, Andre Lee, Bulat Shafigullin

Leftin hyökkääjien ikä- ja pelaajatyyppisuhde on tasapainoisempi kuin rightin hyökkääjien. On veteraaneja (Kopitar, Clifford), on parhaassa peli-iässä olevia kavereita (Iafallo, Prokhorkin), on parhaaseen peli-ikään tulossa olevia nälkäisiä nuoria (Kempe, Wagner, Grundström) ja todella lupaavalta kuulostavia tulokkaita (Södergran, Kaliyev, Turcotte, JAD).

Tuskin Turcottesta Kopitarin tasoista pelimiestä tulee, mutta kovasti häntä kuvaillaan ihanteelliseksi kahdensuunnan kakkosketjun johtajaksi (joskus hamassa tulevaisuudessa). Vuosi, kaksi yliopistosarjaa ja sitten ammattilaiseksi lienee Blaken ja kumppanien suunnitelma hänen suhteensa. Jarrett Anderson-Dolan haastaa pelipaikan alemmissa ketjuissa jo tällä kaudella, mutta toivottavasti hänet puolustavan roolin pikkuminuuttien sijaan lähetetään Ontarioon isompaan, hyökkäävämpään, johtavampaan rooliin. Siellä hän voisi näyttää onko hänestä pisteidentekijäksi ammattilaistasolla vai onko tulevana roolina nelosen - parhaimmillaan kolmosen - energiapelaaja.

Ruotsalainen Södergran on saanut kehuja kahdella perättäisellä kehitysleirillä ja pelasi viime kaudella SHL:ssä jo yli 40 ottelua. Sai siellä kauteen lentävän lähden, mutta hiipui loppukaudesta. Hän edusti Ruotsia alle kakskymppisten MM-kisoissa, mutta ei ainakaan minusta erottunut mitenkään porukasta. Toisaalta toivoisi, että hän pelaisi ensi kaudella Ontariossa, mutta toisaalta toinen kausi SHL:ssä voisi olla kehityksen kannalta parempi. Eliteprospects on merkannut hänen seurakseen AHL:n Reignin, mutta lopullisen Södergranin sijoituspaikan (AHL, Eurooppa) määrää Kings-johto/valmennus, sillä hän on Losin sopimuspelaaja.

Prokhorkinin taso nähdään kauden ekalla neljänneksellä - ehkä kakkosen keskellä, ehkä kolmosen laidassa, ehkä talven tullen KHL:ssä. Muista venäläisvarauksista tankkimaisen Dergachevin tilaisuus pelata Pohjois-Amerikassa oli vuosi (?) sitten, mutta hän päätti silloin tehdä sopimuksen Pietarin SKA:n kanssa ja kehitys pysähtyi siihen paikkaan. Shafigullinilla ei eliteprospektin mukaan näytä olevan sopimusta ensi kaudeksi mihinkään, mikä tuntuu todella omituiselta. Yleensä nuorilla venäläispelaajilla on alkavan kauden joukkue tiedossa jo hyvissä ajoin. Eikä Shafigullin ollut kehitysleirilläkään, joten hän on todellinen mysteerimies. Toivottavasti ilmaantuu tulokasleirille ja tekee siellä sen verran hyvän vaikutuksen, että saa sopimuksen Ontarioon.

Turcotten (Wisconsin) lisäksi Andre Lee suuntaa (UMass-Lowell) jenkkien yliopistosarjoihin ja "high risk-high reward" poiminta Arthur Kaliyev jatkaa OHL:ssä. Kaliyevilla on potentiaalia olla paras Kings-varaus Blaken tähän astisella uralla (eli kolmen viime vuoden aikana) ja toivon todellakin hänen selvittävän tiensä nuorten MM-kisoihin Turcotten seuraksi USA:n joukkueeseen.Harmi kyllä jenkkien ko. ikäluokka on niin kova, ettei edes yli 50 maalia OHL:ssä tehnyt snaipperi välttämättä mahdu joukkueeseen.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Dennis Bernstein twiittailee Kingsin olevan kiinnostunut Puljujärvestä, mutta samalla pitäisi ottaa Lucicin sopimus kontolle. Sanon, että ei kiitos noilla ehdoilla. Pulju olisi aika hyvä lisäys pooliin ja uutta alkua hakemaan. En mikään Pulju fani ole tuon peliälyn takia, mutta taitoa löytyy. Kuparin läsnäolo AHLn puolella jeesaisi varmasti paljon. Lucicia ei missään nimessä takaisin tuon mörköpahvin kanssa..

Dennis Berstein - Pulju Losiin?

Kammottava ajatus. Ottaisin kyllä Lucicin, jos hyvitykseksi saisi mukana Bouchardin tai Brobergin tai ykköskierroksen kesälle 2020, mutta Puljusta en antaisi edes kolmannen kierroksen varausvuoroa. Ei Blake niin tyhmä voi olla, ettei näe missä seuran suurimmat puutteet tulevaisuuden kannalta ovat.
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
@Jake MacUrister

Kammottava ajatus. Ottaisin kyllä Lucicin, jos hyvitykseksi saisi mukana Bouchardin tai Brobergin tai ykköskierroksen kesälle 2020, mutta Puljusta en antaisi edes kolmannen kierroksen varausvuoroa. Ei Blake niin tyhmä voi olla, ettei näe missä seuran suurimmat puutteet tulevaisuuden kannalta ovat.

Niin no. Vastauksena kysymykseen siitä, missä Kingsin suurimmat puutteet ovat, on vaikea sanoa mitään muuta kuin "kaikkialla". Sitä taustaa vasten Puljujärvikin edustaa prospect-tyyppiä, jota Kingsillä ei juuri ole.

Toki kyseessä olisi rahallisesti kallis kokeilu, mutta kenties silti kokeilemisen arvoinen. Fakta kuitenkin on, että Kingsin prospect-pool on edelleen sarjan huonoimpia.
 

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Chelsea FC, Darts
Niin no. Vastauksena kysymykseen siitä, missä Kingsin suurimmat puutteet ovat, on vaikea sanoa mitään muuta kuin "kaikkialla". Sitä taustaa vasten Puljujärvikin edustaa prospect-tyyppiä, jota Kingsillä ei juuri ole.

Joo oon vähän 50/50 tän asian kanssa nyt. Toisaalta ymmärrän miksi Puljua ei pitäis ottaa, mutta toisaalta näen tässä todella hyvän sauman iskeä jackpotiin. McLellulla on ainakin kokemusta Puljusta, mutta en tiedä onko siitä enemmän haittaa kuin hyötyä. Pulju tarvii vielä freshimän startin tai sitten vaan kavereita ja uskoa pelaamiseen. Tuo Lucicin soppari on siinä ja siinä onko mitään järkeä edes ajatella ottavansa moista kontolleen. Toki Blake raivaa muilla pelaajasiirroilla rahoja pois.

Sehän tässä onkin mielenkiintoista, että mitä Oilers haluaa vastineeksi tästä siirrosta. Eikö mitään muuta diiliä pysty sorvaamaan..
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Niin no. Vastauksena kysymykseen siitä, missä Kingsin suurimmat puutteet ovat, on vaikea sanoa mitään muuta kuin "kaikkialla". Sitä taustaa vasten Puljujärvikin edustaa prospect-tyyppiä, jota Kingsillä ei juuri ole.

Toki kyseessä olisi rahallisesti kallis kokeilu, mutta kenties silti kokeilemisen arvoinen. Fakta kuitenkin on, että Kingsin prospect-pool on edelleen sarjan huonoimpia.

No sinällänsä Puljujärvi edustaa samaa prospect-tyyppiä kuin Vilardi eli kaveria jolla on terveydellisiä ongelmia. En minä pidä molempien lonkkien leikkausta minään pikkujuttuna.

Jesse Puljujärvi, 20, avautui umpisolmustaan Edmontonissa: ”Mulla on vähän niin kuin vanhan ihmisen lonkat”

Kun tuohon vielä lisää, että kolmen ammattilaisvuoden jälkeen kaveri agentteineen vaatii kauppaamaan hänet muualle, kun ei seura miellytä ja pelaajan kehitys on ollut jollei olematonta, niin ainakin hemmetin hidasta. Monet suomalaiset kiekkofanit tuntuvat vielä uskovan Jessen nousuun tähtipelaajaksi - tai ainakin hyväksi kakkosketjulaiseksi, mutta minä en.

Lucicin caphit seuraavan neljän vuoden ajan on 6 milliä per vuosi ja tuona aikana hänelle maksetaan palkkaa 19 miljoonaa, joten aika suolainen hinta kuitattavaksi yhdellä entisellä suurlupauksella. Jos tarkemmin ajattelee, niin Oilersin pitäisi maksaa Lucicin ottamista enemmän kuin yksi ykköskierroksen varaus/prospekti tai toisaalta hyvän varauksen/prospektin lisäksi ottaa vastaan joku kauppakumppanin pienempi capdumppi.

Siitä ollaan samaa mieltä, että Kingsin prospect-pool on edelleen sarjan huonoimpia. Ainoa pelipaikka, jonka osalta tulevaisuus näyttää edes jotakuinkin siedettävältä, on leftin pakit. Eikä tilanne susipuolen laitureiden suhteen ole todella huolestuttava - Grundström ja Wagner ovat pelanneet jo NHL:ssä, Kaliyevilla on huikeasti potentiaalia, Södergran. Muutenhan tilanne on synkkä, koska lupausten ryhmässä ei ole tulevaisuuden ykkössentteriä, ykkösparin pakkeja tai ykkösmaalivahtia.

MUTTA ensi kesänä tähän aikaan tilanne voi olla jo paljon parempi. Varausarvonnassa käy vaihteeksi hyvä tuuri ja Kings pääsee varaamaan Lafrenieren tai Byfieldin - ja varaa muutenkin erinomaisesti. Prospektit kehittyvät kauden 2019-20 aikana huimin harppauksin ja Blake tekee kauden aikana ja ennen draftia voittoisia kauppoja vaihtaen veteraaneja nuoriin pelaajiin ja varausvuoroihin. NHL-tasolla ensi kausi tulee olemaan todennäköisesti yhtä nihkeä kuin päättynyt kausi ja uskon, että vielä sitä seuraavallakin kaudella (2020-21) pudotuspelipaikkaa jää haaveeksi, mutta sitä seuraava kausi (2021-22) onkin jo eri juttu. Tai ainakin viimeistään kausi 2022-23... .

Olisi ihan mielenkiintoista lukea sinun - tai muiden Kings-fanien - näkemyksiä organisaation lupausten "paremmuusjärjestyksestä". Keitä pelaajia pidätte potentiaalisimpina ja millainen heidän "upsidensa" on?
 

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Chelsea FC, Darts
Tätä @heikkik pyysi ja tätä nyt sitten tarjotaan. U20 kisoja olen seurannut aktiivisesti pitkään, josta monen kohdalla saa hyvän arvion omassa ikäluokassaan. Liigasta tietysti tulee osaa spottailtua, mutta esim. P-Amerikan junnuliigat jää pelkkien klippien ja artikkelien varaan. Kuten ennenkin, niin olen aika optimistinen asioiden suhteen. Uskoa täytyy, koska tummissa vesissä ei jaksa aina masistella. Vaikka turpaan tulisikin, niin ainakin ollaan saatu hetki elätellä toivoa.


#1 - Alex Turcotte (18), Center, Left - NCAA

Ehkä helpoin valinta ja mielestäni uusin värväys ansaitsee sen. Turcotte on todella tunnollinen kahdensuunnan operoija. Poika vaikuttaa myös hyvin tervejärkiseltä ja tietää omat kehityskohteensa. Laukausta täytyy petrata ja räjähtävyyttä lisätä ekoihin potkuihin. Kopitar on tulevaisuudessa loistava esimerkki tälle kaverille. Ei olisi ihme, jos Alex ajaisi tulevan "oppi-isänsä" ohi marssijärjestyksessä viiden vuoden säteellä.

Turcottesta tulee varmasti loistava kakkosketjun monipuolinen centteri, mutta mahdollinen uppi on tasoa Toews/Kopitar. Vuosi NCAAsa saattaa jopa riittää vakuuttamaan.


#2 - Gabriel Vilardi (19), C, Right - Ontario Regin

Tää oli vaikea valinta, mutta jos potentiaalista puhutaan, niin Gabelta löytyy kaikki. Kokoa, peliäylä, käsiä ja tarpeeksi nopeutta. On toki vaikea sanoa miten tuo selkä tulee ikinä kestämään mitään, mutta uskotaan että kaikki kääntyy parhain päin. Seuraava kausi on todella tärkeä tämän kaverin uskon takia. Pelaamattomuus on raskasta pitkässä juoksussa, kun muut ympärillä menee ohi.

Vilardilla on kyky johtaa Kingsin ylivoimaa ja hyökkäystä tulevaisuudessa. Parhaillaan kyse on nuoresta Carter ++ tai Getzlaf tyylisestä pelaajasta, mutta ehkä realisimi on lähempänä tuota kakkosketjun viulua. Gabe on valitettavasti todella iso kysymysmerkki tällä hetkellä.


#3 - Jaret Anderson-Dolan (19), C, Left - Ontario Regin

JAD ei ehkä häikäise kiekollisella osaamisellaan, mutta asenne on timanttia. Luistelu on hyvällä tasolla ja osaa käyttää kroppaansa hyvin hieman pienestä koosta huolimatta. Tykkäsin JADista viime kaudella NHLn puolella, mutta pojalle oli parasta ottaa vielä yksi junnukausi alle. Nyt parasta olisi pyöriä AHLn puolella, mutta paikka isoissa valoissa ei olisi ihme. Ottaa huomioon tuon viime syksyn.

JAD on takuuvarma top 9 työmyyrä tulevaisuudessa, mutta käypä top 6 täytepelaaja mahdollisuus. Mielestäni lähimpänä NHL paikkaa koko prospectpoolissa.


#4 - Arthur Kaliyev (18), LW, Left - Hamilton (OHL)

Oman mielipiteeni annoin jo ennen draftaamista. En ole pettynyt valintaan, mutta otettiin riski, joka voi vuosien päästä olla kaikkien aikojen ryöstö. Kaliyevilla on kaikki ominaisuudet olla uusi ylivoimasniperi ja Kingsin ykköspyssy. Kolikon kääntöpuoli on tuo henkinen kasvu. Arthur on on/off pelaaja, joka suoristaa ajoittain selkänsä, kun velvollisuudet kutsuu. Elää pisteistä ja henkilökohtaisista suorituksista. Ei ole mikään raketti, mutta parempi luistelija kuin esim. Laine tuossa iässä. Ei ole satumaa miksi otin Laineen esiin, koska Arthurilla on loistava laukaus (jopa ikäluokkansa paras).

Mahdollisuudet joskus taistella rocketista, mutta kaikki mahdollisuudet olla myös ikuinen AHL-kone. Nyt vaan pää ja vaatimustaso kuntoon, niin iskettiin jackpotiin.


#5 - Tobias Björnfot (18), D, Left - Djurgårdens IF (SHL)

Tää meni jo todella vaikeaksi valinnaksi. Tobiaksesta itellä on lopulta vähän näyttöjä ja tietoa, mutta sen vähäisen perusteella kyse on fiksusta kaverista, jolla on kyvyt istua tasapainottavaksi top 4 pakiksi vielä joskus. Leftin puolelle on tarjontaa, joten kiire ei ole matkustaa Amerikkaan. Pari SHL kautta isonevassa roolissa voivat mehustaa tästä pojasta melkoisen smoothien. Ruotsalaiset pakit ovat yleensä aika takuuvarmoja, että mielenkiinnolla seuraan tämän pojan otteita naapurissa.

Leftin puolella ollaan turvassa. Vääntää tulevaisuudessa Andersonin, Phillipsin ja Claguen kanssa paikoista. Realismi jossain kolmosparin ja 7. pakin maastossa, mutta ruotsalaiset yleensä kehittyvät isoin harppauksin. Ehkä nytkin nähdään odotettua isompi steppi?


#6 - Rasmus Kupari (19), C, Right - Ontario Regin


No mä olen jo Kotkan pojasta sanonut kaiken. Mahdollisuudet olla virtuoosio ja sykähdyttäjä taitoineen top 6 tasolla, mutta onko sittenkin vain wannabee Joonas Donskoi?

Niin lasit päässä haluaisin vihdoin nähdä huippuhyvän suomalaisen Losissa, mutta en pety bottom 6 suorittajaan. En vain tiedä varmasti onko Kuparista ikinä top 6 pienessä kaukalossa ja onko bottom 6 mitenkään sopiva. Uskon kuitenkin todistavan kykynsä alkavalla kaudella ja Rasmuksen näyttävän kuuluvansa Losin parhaimmistoon tulevaisuudessa.


Joku saa jatkaa tästä eteenpäin. Kupari oli jo siinä haarukassa, että en näe mitään varmaa. Ainostaan kasan mahdollisuuksia, mutta paljon epävarmuutta. Henkilökohtaisesti pidän paljon Mikey Andersonista. Ehkä eniten tuosta pakkikatraasta, jossa on paljon mahdollisuuksia, mutta yhtä paljon kysymyksiä.

Maalivahteja meillä ei ole, mutta ne ovatkin vaikein ryhmä arvioida. Joku kassari saattaakin nousta puskista ja tehdä Binningtonit. Voisiko Quickin vaihtaa nuorempaan painokseen?
 

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
@heikkik @Jake MacUrister

En ole junnukiekon superaktiivinen seuraaja, joten suurin osa prospectipoolista kehittyy tai on kehittymättä minulta piilossa. Kommentoin nyt lähinnä niitä, joista minulla on paras käsitys.

Pelaaja -- Realistinen katto / Realistinen lattia

Alex Turcotte -- Toews / Turris
JAD -- Komarov / nelossentteri
Anderson -- Top4 / Top7
Clague -- Top4 / KHL
Kupari -- Mikael Granlund / Markus Granlund

Eihän tuolla oikeasti oli A+++ -luokan prospekteja kuin Turcotte, jota pidin tämän draftin parhaana sentterinä (oma odotukseni on, että Hughes tulee olemaan käytännössä vapaata roolia pelaava laitahyökkääjä).

Vilardin suhteen en enää uskalla odottaa mitään. Tuntuu, että yksikin NHL-ottelu olisi jo bonusta.
 

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Chelsea FC, Darts
Iafallo vältti välimieskäsittelyn ja Kings sai solmittua 2 x 2,425M sopparin. Samanlaista pahvia odotettavissa Adrian Kempen suuntaan, mutta toivottavasti hieman lisää vuosia. Velipoika Marion saapuminen kaupunkiin tuskin neuvotteluja haittaa.

Ruuttu oli avannut, että Kings olisi valinnut Fagemon jo 2018 draftissa, jos seiskakierroksella olisi ollut picki käytössä. Kuulostaa näin jälkikäteen ajateltuna aika hölmöltä, että silloin ei tuolle kierrokselle hankittu pickiä, jos pelaaja kiinnosti. Nyt Fagemo valittiin tokalla kierroksella ja se picki olisi ehdottomasti kannattanut hyödyntää Brett Leasonin. Tämä toki oma mielipide, mutta kyllähän tuo turhauttaa. Seiskakierrokselta harvoin löydetään timantteja, joten tuollaiset aavistukset pitäisi hyödyntää.

Huhuja on pyörinyt Ryan Dzingelin värväämisestä UFA-markkinoilta. Mielestäni olisi ihan pätevä kokeilu 2. - 3. ketjuun cenan paikalle yhden-kahden kauden ajaksi. Kingsillä on tilaa maksaa Dzingelille kelpo korvaus. Käyttää sitten pelinappulana rajalla, jos pystyy Losissa jatkamaan hyvää viretään.

Mökki ja sauna saa ihmeellisiä ajatuksia aikaan. Jopa Losin suunnalle.

Edit.

Unohdetaan Dzingel. Canes vei.
 
Viimeksi muokattu:

Tornados

Jäsen
Iafallo vältti välimieskäsittelyn ja Kings sai solmittua 2 x 2,425M sopparin. Samanlaista pahvia odotettavissa Adrian Kempen suuntaan, mutta toivottavasti hieman lisää vuosia. Velipoika Marion saapuminen kaupunkiin tuskin neuvotteluja haittaa.

Ruuttu oli avannut, että Kings olisi valinnut Fagemon jo 2018 draftissa, jos seiskakierroksella olisi ollut picki käytössä. Kuulostaa näin jälkikäteen ajateltuna aika hölmöltä, että silloin ei tuolle kierrokselle hankittu pickiä, jos pelaaja kiinnosti. Nyt Fagemo valittiin tokalla kierroksella ja se picki olisi ehdottomasti kannattanut hyödyntää Brett Leasonin. Tämä toki oma mielipide, mutta kyllähän tuo turhauttaa. Seiskakierrokselta harvoin löydetään timantteja, joten tuollaiset aavistukset pitäisi hyödyntää.

Huhuja on pyörinyt Ryan Dzingelin värväämisestä UFA-markkinoilta. Mielestäni olisi ihan pätevä kokeilu 2. - 3. ketjuun cenan paikalle yhden-kahden kauden ajaksi. Kingsillä on tilaa maksaa Dzingelille kelpo korvaus. Käyttää sitten pelinappulana rajalla, jos pystyy Losissa jatkamaan hyvää viretään.

Mökki ja sauna saa ihmeellisiä ajatuksia aikaan. Jopa Losin suunnalle.

Kyllä tuo Fagemon keissi voi mennä ihan loogisestikin. Viime vuonna kiinnostus oli pientä, mutta hyvän kauden jälkeen pelaaja nousi 7. kierroksen varauksesta arvoasteikossa ylöspäin. Fagemon osakkeet nousivat muillakin koko kauden ajan hyvien esitysten perusteella.
 

allstar

Jäsen
Täytyy kyllä olla eri mieltä siitä, että Losin prospect pool olisi edelleen sarjan heikoimpia. Jos junnuja alkaa tarkastelemaan paikkakohtaisesti, huomataan että kyllähän siellä aika paljon potentiaalia alkaa olla. Kaikki alle listaamani pelaajat eivät enää ole prospect -statuksella, mutta ovat edelleen riittävän nuoria, jotta kehitystä on lupa odottaa. Suluissa mielestäni realistinen "katto/lattia".

MV:
Petersen (1.mv/backup)
Campbell (1.mv/backup)
+ Parik, Hrenak, Villalta etc.

Moni jenkkifoorumisteista odottaa Petersenistä ykköstorjujaa Quickin jatkajaksi ja Campbell viime kauden lupaavilla esityksillään ansaitsee olla keskusteluissa samasta pestistä. Lisäksi Losilta löytyy tukku muita nuoria maalivahteja, joista on vielä mahdoton sanoa yhtään mitään. Ovatpahan ainakin hyvissä käsissä Ranfordin valmennuksessa.

P:
Björnfot (top4/top6)
Clague (top4/KHL)
Anderson (top4/7p)
Durzi (top4/KHL)
Phillips (top6/KHL)
+ Projektipelaajat Spence, Strand etc.

Puolustuksen osalta poolissa on syvyyttä, mutta ei kovin terävä kärki. Onneksi muuan Drew Doughtyllä on oletettavasti lukuisia hyviä pelivuosia vielä jäljellä, joten tarve top2 tason prospektille ei ole mahdottoman suuri. Listaa olisi voinut jatkaa esimerkiksi Walkerilla ja Royllä, mutta itse näen heidät maksimissaan top6/7-pakin tasoisina pelaajina tulevaisuudessa.

Laiturit:
Kupari (top6/KHL)
Grundström (top6/top9)
Wagner (top9/top12)
Fagemo (top6/KHL)
Kaliyev (top3/KHL)
Södergran (top9/KHL)
Luff (top 9/KHL)

Ehkäpä se heikoin osa Losin poolia. Takuuvarmoja top6 tason lupauksia ei oikeastaan ole, mutta useammalla on edellytykset nousta myöhemmin sille tasolle. Toivon mukaan tälle osa-alueelle saadaan kesän 2020 draftissa parannusta. Laiturit ovat onneksi se helpoin pelipaikka täyttää matkalla kohti contender -statusta FA-markkinoiden ja treidien avulla.

C:
Turcotte (top3/top6)
Vilardi (top3/top6)
JAD (top9/top12)
Thomas (top6/KHL)
Amadio (top9/KHL)

Sentteristö on mielestäni erittäin lupaava, ottaen huomioon, että Kopitar säilyttänee tasonsa top6-hyökkääjänä sopimuksensa loppuun asti. Turcottella on edellytykset nousta aina sinne ykkössentteriksi asti, vaikken henkilökohtaisesti pettynyt olisikaan, mikäli hänestä saataisiin erittäin hyvä kakkossentteri pitkäksi aikaa. Vilardin tilanne terveyden suhteen on mikä on, mutta jos (iso JOS) saa itsensä kuntoon, niin hänelläkin on potentiaalia ehdottomasti olla kovan tason top6 hyökkääjä.

Prospektien kanssa täytyy aina huomioida se, että suurin osa heistä ei koskaan tule lunastamaan täyttä potentiaaliaan ja vain hyvin harva ylittää sen. Joka tapauksessa yllä listatuista sopii olettaa, että vähintään muutamasta tulee uuden Kingsin runkopelaaja. Tähän kun lisätään se fakta, että Losi todennäköisesti draftaa korkealla seuraavat 1-2 kesää, on GM Blakella käsissään äärimmäisen lupaava joukko nuoria pelaajia ja hyvä pohja jälleenrakennukselle.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Niin lasit päässä haluaisin vihdoin nähdä huippuhyvän suomalaisen Losissa, mutta en pety bottom 6 suorittajaan. En vain tiedä varmasti onko Kuparista ikinä top 6 pienessä kaukalossa ja onko bottom 6 mitenkään sopiva. Uskon kuitenkin todistavan kykynsä alkavalla kaudella ja Rasmuksen näyttävän kuuluvansa Losin parhaimmistoon tulevaisuudessa.
Mä pelkään, että Kuparista ei välttämättä tule koskaan edes vakituista NHL-pelaajaa. Näppärä harhauttelemaan, mutta kun tila ja aika otetaan pois, niin poika katoaa aivan täysin kuvasta. En ole ollenkaan vakuuttunut vielä hänestä. Pitää kehittyä paljon pelaajana, jotta saa tuotua taitonsa esiin NHL-kaukaloissa. Miksikään 3-4 ketjujen työmyyräksi en hänen tapaisella pelaajalla näe mitään käyttöä, vaikka onhan näitä onnistuneita muokkautumisia toisaalta nähty ennenkin.
 

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Chelsea FC, Darts
Tobias Bjornfot teki kolmivuotisen ELC:n. Kingsillä on nyt valta valita missä Tobias pelaa ensi kaudella.

Myös muutama RFA signattiin:

Michael Amadio 2 x 700k (eka vuosi 2way ja toka 1way)
Matt Roy 2 x 700k (samat ehdot)
Daniel Brickley 2 x 700k (2way)
Sheldon Rempal 1 x 874k (2way, QO)

Adrian Kempe ja Cal Petersen ovat molemmat lähellä kolmen vuoden diilejä. Nämä kaksi pelaaja ovat Kingsin viimeiset sopimuksettomat pelaajat tällä hetkellä.

Edit.

Cal Petersen 3 x 858k (Eka vuosi 2way ja kaksi seuraavaa 1way)


Miksikään 3-4 ketjujen työmyyräksi en hänen tapaisella pelaajalla näe mitään käyttöä, vaikka onhan näitä onnistuneita muokkautumisia toisaalta nähty ennenkin.

Näin juuri. Rikkova rooli ei sovi millään tavalla, joten se osuvin paikka saattaa olla kiekkolisesti hyvä kolmonen. Monelta joukkueelta löytyy kolmosesta taitoa ja nelonen on jätetty tähän rikkovaan rooliin. Losin prospekteja kun katselee, niin enemmän sieltä löytyy tälläiseen ns. parempaan kolmosketjuun pelaajia. Mutta kuten sanoin, niin toivon Kuparin nousevan ylempiin ketjuihin. Sen verran vähän suomalaisia ollaan nähty Losin paidassa. Edellinen Losiin ykköskierroksella vartattu suomalainen on Lauri Tukonen. Toivotaan, että Rasmus ei joudu samanalaista urapolkua kulkemaan kuin Lauri.

AHL tekee monesti ihmeitä pelaajille, jotka ovat saaneet Liigassa rellestää tilaa hyödyntäen. Kuparin aikataulu NHL-parketeille on 2-3 vuoden kuluttua ja silloin kehitystä on pitänyt tulla rutkasti, koska muu prospekti osasto ajaa vääjäämättä ohi ja kilpailu paikoista kasvaa. Annetaan kuitenkin kikkailijalle mahdollisuus todistaa taitonsa ja kehityksensä kapeassa purkissa.
 
Viimeksi muokattu:

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Kings julkaisi tulokasleirin osallistujalistan:

Kings announce roster for 2019 Rookie Faceoff; tournament begins on 9/7 - LA Kings Insider

Losin rookiet pelaavat leirin aikana kolme harjoitusottelua; ensin vastaan tulee Anaheimin nuoret, siten Coloradon ja lopuksi San Josen. Kun katseli muiden joukkueiden kokoonpanoja, niin ainakin ekassa ottelussa on luvassa kylmää kyytiä. Sam Steele, Troy Terry, Max Jones, Max Comtois, jne. pärjäsivät viime kaudella AHL:ssä todella hyvin, joten jos he pelaavat ekassa ottelussa, niin tasoero joukkueiden välillä on todella iso.

Gabriel Vilardin nimeä ei osallistujalistassa näy, joten hän missaa jo kolmannen rookieleirin putkeen. Ruotsalaisista Södergran pelaa kauden Pohjois-Amerikassa (Ontariossa), kun taas Björnfot ja Fagemo palaavat täksi kaudeksi takaisin Ruotsiin. Elitserien alkaa 14.9., joten he ehtivät pelata ainakin tulokasleirin otteluissa.

Osa junnuista aloitti kauden jo aikaisemmin heinäkuisessa Plymouthin turnaukseessa (USA, Kanada, Suomi, Ruotsi). Losilla oli siellä mukana seitsemän pelaajaa. Vaikkei noiden kesäturnausten perusteella kannata vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä, niin ainakin Kaliyevin ja Fagemon suorituksia pääsääntöisesti kehuttiin. Siitä riippuen miten hyvin ko. junnujen kauden alkupuolisko menee, niin kaksikymppisten MM-kisoissa nähdään 5 - 8 Kings-varausta. Itse toivon, että esim. Kupari pelaisi kisoissa, mutta kovinkaan todennäköistä se ei ole.

2019 World Junior Summer Showcase Statistics
Aidan Dudas, CAN: 3 GP; 0-3=3; +3; 1 SOG
Akil Thomas, CAN: 3 GP; 1-2=3; +2; 6 SOG
Tobias Bjornfot, SWE: 5 GP; 0-2=2; -3; 6 SOG
Samuel Fagemo, SWE: 4 GP; 4-0=4; +2; 11 SOG
Kim Nousiainen, FIN: 5 GP; 0-0=0; -2; 4 SOG
Arthur Kaliyev, USA: 5 GP; 4-1=5; +2; PPG; 22 SOG
Alex Turcotte, USA: 5 GP; 1-3=4; +4; 6 SOG

Athleticin Pronman rankaa tällä hetkellä seurojen lupausten tasoa. Hänellä on vielä julkaisematta top 10 organisaatiota eikä Losin prospektilistaa ole vielä listattu, joten Pronmanin mielestä organisaatio kuuluu NHL:n parhaaseen kolmannekseen. Sporting News rankkaisi Losin omassa rankingsissaan kakkoseksi (NHL farm system rankings: Best, worst prospect pipelines for 2019-20, from 1 to 31) heti New Rangersin jälkeen ja ennen Coloradoa ja Ottawaa. JOS Kings jää tälläkin kaudella playoffsien ulkopuolelle ja arvonnassa käy tuuri, niin ensi vuonna LA Kings on "farmsystem"-listojen kärkinimi!
 

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Chelsea FC, Darts
Hänellä on vielä julkaisematta top 10 organisaatiota eikä Losin prospektilistaa ole vielä listattu, joten Pronmanin mielestä organisaatio kuuluu NHL:n parhaaseen kolmannekseen.

Pronman asetti Kingsin sijalle 4. Hyvät kuvaukset Athleticin puolella kaikista Kingsin parhaimmista prospekteista. Odotukset nousee ja ehkä aurinkokin Losissa vielä joskus.

Pronmanin ranking oli seuraavanlainen:
1. Turcotte
2. Kaliyev
3. Kupari
4. Björnfot
5. Clague
6. Fagemo
7. Thomas
8. JAD
9. Anderson
10. Grundström

Vähän tullut pidettyä hiljaiseloa NHLn osalta, mutta palataan taas syyskuun aikana palstoille, kun leirit lähtevät käyntiin.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Pronman asetti Kingsin sijalle 4. Hyvät kuvaukset Athleticin puolella kaikista Kingsin parhaimmista prospekteista. Odotukset nousee ja ehkä aurinkokin Losissa vielä joskus.

Pronmanin ranking oli seuraavanlainen:
1. Turcotte
2. Kaliyev
3. Kupari
4. Björnfot
5. Clague
6. Fagemo
7. Thomas
8. JAD
9. Anderson
10. Grundström

Vähän tullut pidettyä hiljaiseloa NHLn osalta, mutta palataan taas syyskuun aikana palstoille, kun leirit lähtevät käyntiin.

Ihan mielenkiintoinen juttu Pronmanilta. Hänen mielestään Turcotte on "Elite NHL prospect", Kaliyev "High-end NHL prospect", Kupari "Very good NHL prospect", Bjornfot, Clague, Fagemo, Thomas, JAD ja Anderson "Very good/legit bubble", Grundström, Brickley ja Durzi "Legit NHL prospect". Eli Pronmanin mielestä Losilla on tusina ihan pätevää lupausta.

Olin kyllä hieman yllättynyt, kun hän oli laittanut Vilardin ja Prokhorkinin "Legit/chance bubble" -kategoriaan Parikin, Spencen ja Hrenakin kanssa. Ko. kolmikko on kuitenkin kolmannen-viidennen kierroksen kamaa ja harvemmin noilta alhaisemmilta vuoroilta vakipelaajaksi ponnistetaan.

"Has a chance" - luokassa oli Strand, yllättäen Reddekopp, Phillips, Villalta ja Hultts. Jämäpelaajissa eli "Depth players"eissä oli Rempal, Södergran (!), Lizotte, Eyssimont ja Shafigullin. Viime mainittu on tehnyt Neftehimikin kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen, mutta ei pelannut joukkueen ensimmäisessä ottelussa KHL:ssä. Yllättäen Aidan Dudas ei ole yltänyt edes jämät -kategoriaan, vaikka hänet valittiin Kanadan kaksikymppisten kesäleirille ja kommenttien mukaan pelasi siellä ihan hyvin.

Kausi alkaa viikonloppuna (vihdoinkin!), kun rookieleirit ja -ottelut käynnistyvät. Se on Kuparilla heti näytön paikka, sillä jos haluaa aloittaa kautensa NHL:ssä, niin tulosta (= maaleja ja syöttöjä) pitäisi tulla jo näissä kolmessa rookieottelussa (Ana, Col, SJ)!
 

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Chelsea FC, Darts
Olihan tää odotettu uutinen, mutta nyt virallista.
Adrian Kempe solmi kolmevuotisen pahvin 2M cap hitillä. Ei todellakaan huono diili polkukoneen kanssa. Piilopotentiaalia löytyy vielä, vaikka viime kausi olikin hieman junnaamista paikoillaan.

Edit. Pakko oli kokeilla tätä Twitter-upotusta



 
Viimeksi muokattu:

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Chelsea FC, Darts
Jack Campbell tehnyt 2 x 1,65M diilin. Jackin nykyistä sopimusta on vielä yksi kausi jäljellä. Mielenkiintosta tästä tekee se fakta, että Campbell sekä Petersen ovat molemmat ensi kaudella yhdensuunnan soppareilla. Rivien välistä voidaan siis lukea, että Jon Quick pelaa viimeistä Kings kauttaan (tuskinpa edes loppuun asti).



 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Jack Campbell tehnyt 2 x 1,65M diilin. Jackin nykyistä sopimusta on vielä yksi kausi jäljellä. Mielenkiintosta tästä tekee se fakta, että Campbell sekä Petersen ovat molemmat ensi kaudella yhdensuunnan soppareilla. Rivien välistä voidaan siis lukea, että Jon Quick pelaa viimeistä Kings kauttaan (tuskinpa edes loppuun asti).

Kempen sopimuksen tavoin hyvä pahvi. Enpä tiedä tuosta Quickin kohtalosta. Jos pelaa samalla tasolla kuin viime kaudella, niin hänen kauppaamisensa on todella vaikea. Jos Quick palaa kauden 2017-18 tasolle, niin silloin treidaaminen voisi onnistuakin. Quickilla on neljä vuotta sopimusta jäljellä, caphit 5,8 milliä ja oikea palkka 7,0 + 3,5 + 3,0 + 2,5 = 16 miljoonaa. Ensi kauden jälkeen rahapalkka laskee huomattavasti, joten siten voisi olla jollekin kustannustietoiselle organisaatiolle kiinnostava kohde. Seattlen laajentumisdrafti 2021 sekoittaa osaltaan kuvioita, mutta siihenhän on vielä pari vuotta aikaa.

Ensimmäinen rookieottelu meni odotusten mukaisesti eli tappio Anaheimille 4-1. Joukkueen ainoan maalin teki Kaliyev (Thomas). "Ykkösketjussa" pelannut Kupari sai valmentaja Stothersilta "toisaalta ja toisaalta" - kommentteja.

"Fagemo – Kupari – Anderson-Dolan

The line of Samuel Fagemo, Rasmus Kupari and Jaret Anderson-Dolan combined for nine shots on goal in tonight’s loss, the highest total of any Kings line. Featuring a first-round draft pick, flanked by a pair of second-round draft picks, it’s fair to say that the hype was high on this line leading into the game and showed pretty well in what was the first competitive game as members of the organization for Kupari and Fagemo.
“Well, I think we saw that [Fagemo] does have skill,”Stothers said. “Kupari has skill and JAD just works, he does everything, he’s kind of a coach’s dream, just does what he’s supposed to do,” Stothers said of the line. “It’s got the potential to be a pretty good line. This is early for me to be seeing these guys too, it’ll take care of itself, maybe over the next couple of games in the rookie tournament and more importantly it’ll be nice to see what they can do in the main camp, playing against NHL players. It’s a lot faster, those guys are a lot bigger, a lot stronger. I think tonight was a good starting point for everybody.”
When asked more specifically about Kupari, Stothers again noted the Finnish forward’s high skill level, while also noting that he was perhaps a bit to “cute” at times, though it’s something to be learned from.
“I thought that line was good. I thought [Kupari] showed some real positive things and I thought he was guilty of maybe being a little too cute. Any time you’re crossing the opposition’s blueline and you try to put one between your legs, you’re going to get some attention, he’ll learn from that, but you don’t want to discourage a guy like that, who has some skill and ability, why not try it in a game like this? He’ll learn from that stuff.”


Seuravaksi vastaan tulee Coloradon tulokkaat, jotka voittivat ensimmäisessä ottelussaan Las Vegasin 5-2.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Seuravaksi vastaan tulee Coloradon tulokkaat, jotka voittivat ensimmäisessä ottelussaan Las Vegasin 5-2.

Losille selvä 6-1 -voitto. Maalintekijät Dudas, Eyssimont, Constantinou, Anderson-Dolan, Eyssimont, Yantsis. Lihavoidulla merkatut ovat kokeella olevia pelaajia puolustaja Billy Constantinou ja hyökkääjä Jonathan Yantsis. Koska en ole löytänyt tarkempia tilastoja mistään, niin Kuparin mahdollisista syöttöpisteistä ei ole tietoa. Tilastoihin kuitenkin on päässyt istumalla kakkosen toisessä erässä kiinnipitämisestä.

Vimeinen rookiematsi on San Josea vastaan ja sen jälkeen ilmoitettaneen ensimmäiset palautukset takaisin junnuihin. Yleensähän kaikki rookieleiriläiset eivät osallistu varsinaiselle harjoitusleirille.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Vimeinen rookiematsi on San Josea vastaan ja sen jälkeen ilmoitettaneen ensimmäiset palautukset takaisin junnuihin. Yleensähän kaikki rookieleiriläiset eivät osallistu varsinaiselle harjoitusleirille.

Sharks-junnuilta numeroin 3-7 turpaan. Maalintekijät Lizotte, Strand ja Thomas. Kupari jäi tässäkin ottelussa pisteittä, joten eivät nuo kolme matsia häneltä oikein puikkoihin menneet.

Varsinainen harjoitusleiri alkaa viikonloppuna ja eka harjoituspeli on tuplamatsi (samaan aikaan kotona ja vieraissa) Arizonaa vastaan ensi keskiviikkona. Yleensä joukkueiden nimekkäimmät pelaajat pelaavat kotikaukalossa ja vieraisiin lähetetään nimettömämpi porukka. Koska Kupari on ensimmäisen kierroksen varaus, niin luulisi hänen mahtuvan jompaan kumpaan näistä joukkueista. Sen jälkeen onkin sitten valmennusjohdosta kiinni saako hän peliaikaa myös lopuissa viidessä harjoitusmatsissa (Vegas, Vancouver, Anaheim, Anaheim, Vegas). Ja jollei tehoja ala näissä matseissa tulla, niin Kuparin kausi alkaa Ontariossa. Eikä se olisi mikään huono vaihtoehto, sillä siellä olisi iso ruutu tarjolla, kun ei tuo Reignin porukka mitenkään hirveän kovalta tulevallakaan kaudella vaikuta.
 

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Chelsea FC, Darts
Kupari jäi tässäkin ottelussa pisteittä, joten eivät nuo kolme matsia häneltä oikein puikkoihin menneet.

Kaikki raportit noista peleistä oikeastaan vahvistivat käsitystäni Kuparista pienessä kaukalossa. Taitoa on, mutta kikat ja pää ei vielä sovi pienessä kaukalossa operoimiseen. Kausi tai kaksi AHL:n puolella ja katotaan uudestaan. Hälyttävää tietysti oli se, kuinka heikosti Kuparin ketju (Fagemo - Kaliyev) pelasi pisteiden valossa. Voisin kuvitella Kuparin syöneen ketjun peliä omalla näyttämisenhalulla.

John Hovenin mukaan Blake Lizotte varasti shown ja oli Kingsin paras pelaaja kolmessa ottelussa. Mielenkiintoista sinänsä, kun miettii millainen määrä potentiiaalisempia kykyjä leirillä viiletti. Kingsin top 3 muut pelaajat olivat Björnfot sekä Anderson. Ruotsin poika saa jatkuvasti kehuja rauhallisuudestaan sekä varmoista otteista, joten ei voi kuin hieroa käsiä yhteen ja odotella marinoitumista. Anderson on noussut sen verran kohisten ylös listoilla, että jännä nähdä tulevan kauden otteet AHL:n puolella. Kingsillä on aika paljon tunkua 5.-7. pakin paikoille tällä hetkellä, mutta Anderson ainakin pääsee liidaamaan Ontarion puolta isossa roolissa. Komennus ylös kesken kauden ei olisi kuitenkaan ihme ja varsinkin siinä tapauksessa, jos Martinez kaupataan muualle.

Akil Thomas sai myös paljon kehuja. Pieni väkkärä luistelee hyvin ja näkee pelin erinomaisesti. Sauma jopa aloittaa kausi ylhäällä?


Oma näkemys leiriläisistä:

Hyökkääjät (18)
Aloittaa varmasti ylhäällä: Kopitar, Carter, A.Kempe, Kovalchuk, Iafallo, Clifford, Brown, Toffoli, Lewis
Todennäköisesti ylhäällä: Prokhorkin, Wagner, Grundström
Taistelee paikoista: Amadio, Lizotte, Anderson-Dolan, Luff
Saattaa yllättää: Thomas, M.Kempe

Puolustajat (10)

Aloittaa varmasti ylhäällä: Doughty, Martinez, Forbort
Todennäköisesti ylhäällä: LaDue, Ryan, Walker
Taistelee paikoista: Clague, Brickley, Roy
Saattaa yllättää: Anderson

Maalivahdit (3)

Aloittaa varmasti ylhäällä: Quick, Campbell
Varalla: Petersen


Toive kaudelle on, että Ontario saisi paketin toimimaan ja nuoret löytäisivät yhteisen sävelen. Kutsuja ylös vain, jos jengiä alkaa tippua lasaretin puolelle. Katsomossa kiertäviä täytemiehiä, mutta ei missään nimessä nuorisoa.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Harjoitusryhmät menevät Jake M:n jaottelun mukaan. Ryhmän kaksi ensimmäistä kentällistä NHL-miehiä, loput antamassa näyttöjä. C-ryhmässä on AHL-miehiä + try-outit Yantis ja Constantinou. Paul Ladue on C-ryhmässä koska on toipumassa loukkaantumisesta ja Derek Forbort on selkävaivojen vuoksi toistaiseksi sivussa.


Group A

Alex Iafallo – Anze Kopitar – Dustin Brown
Carl Grundstrom – Mike Amadio – Austin Wagner
Arthur Kaliyev – Rasmus Kupari – Sheldon Rempal
Johan Sodergran – Blake Lizotte – Samuel Fagemo
Aidan Dudas – Lance Bouma

Joakim Ryan – Drew Doughty
Kurtis MacDermid – Sean Walker
Tobias Bjornfot – Sean Durzi
Ryan Stanton – Jordan Spence

Jonathan Quick
Cal Petersen

Group B

Ilya Kovalchuk – Adrian Kempe – Tyler Toffoli
Kyle Clifford – Jeff Carter – Trevor Lewis
Jaret Anderson-Dolan – Nikolai Prokhorkin – Matt LUff
Mario Kempe – Akil Thomas – Martin Frk
Mikey Eyssimont

Alec Martinez – Matt Roy
Daniel Brickley – Kale Clague
Mikey Anderson – Markus Phillips
Chaz Reddekopp – Austin Strand

Jack Campbell
Matt Villata

Group C

Boko Imama – Brett Sutter – Jonathan Yantsis
Drake Rymsha – Brad Morrison
Mason Bergh

Max Gottlieb – Billy Constantinou
Paul LaDue

Cole Kehler
Jacob Ingham
Lukas Parik

 

Pakastin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings, Chelsea FC, Darts
Entinen Canucks pakki Ben Hutton 1 x 1,5M diilillä Losiin. Hyvä riskitön kokeilu tuohon ohueen pakkiosastoon. Antaa nuorille aikaa pelata AHL läpi ja luo Kingsille lisää mahdollisuuksia trade deadlinelle.
Huttonin signaamisesta oli koko kesän huhuja liikkeellä, joten eipä yllättänyt tämä uutinen.





Tänään tuon vielä käynnissä olevan Arizona pelin jälkeen pitäisi tapahtua ensimmäinen rosterin siivous. Toinen Arizona peli voitettiin 1-4 ja siinä pelissä Akil Thomas tehoili 1+1 napit tauluun. Fagemo, Amadio ja Anderson muut maalintekijät. Toisesta onkin tulossa rumasti turpaan..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös