Loppuuko Suomesta duunarit?

  • 4 451
  • 59

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eivät ammatiiliitot ole Suomesta duunarinpaikkoja vieneet. Täällä on muuhun EU:hun nähden kohtuulliset työvoimakustannukset tehtyä yksikköä kohti sekä löysähkö irtisanomissuoja. Tästä on viimeaikoina tiedoitusvälineissä ollut enemmänkin juttua.

Mutta automaatio on se, joka vie rasvanahkaduunareiden paikkoja enemmän kuin uusia syntyy. Se on hinta siitä, että Suomi on useiden mittausten mukaan maailman tuottavin tai toiseksi tuottavin maa. Kone tekee rutiinityöt halvemmalla kuin pienipalkkainenkaan ihminen.

Toinen syy on kouluopetuksen vinoutuminen. Kädentaitojen perusteet opitaaan jo lapsena loputtomien toistojen myötä. Mutta koska sekä koulussa että kotona tätä on jo kauan laiminlyöty, niin pelkästään rakennuksille on vaikeata saada taitajia, samoin korjaus- ja huoltotöihin, mestaritason puu- tai metallitöiden käden taitajista puhumattakaan.
 

pasil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Viestin lähetti Axel K.

Suomalaisella työväestöllä on aivan liian paljon valtaa työpaikoillaan verrattuna niska limassa raataviin johtajiinsa tai muihin toimihenkilöihin, eikä yhtään vastuuta.
Tästä vastuukysymyksestä voisin olla hieman eri mieltä. Tietysti näin on monessa paikassa, mutta kyllä suuntaus on se että vastuuta täytyy ja pitää pystyä ottamaa. Se sellainen "tehdään niinkuin käsketään" touhu on jäänyt vissiin tuonne 70-luvulle. Ja yleensä se joka sitä vastuuta osaa/haluaa ottaa saa myös sitä (+plus tietysti esimiesten "kunnioituksen"), tämä on tosin vain minun, viattoman sivustakatsojan huomio.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ammattiliitot ovat nimenomaan työllistämisen esteitä. Perustelu on tässä:

Hyvinä aikoina (yritys tuottaa voittoa mukavasti) ajetaan voimakkaita palkankorotuksia. Palkat nousevat, yrityksen kilpailukyky laskee ja yrityksen toiminta kääntyy huonommaksi. Nyt edessä olisi palkkojen lasku, mutta tätä ei mikään ammattiliitto suostu hyväksymään. Seuraus on, että yritys on pakotettu irtisanomaan jengiä, koska jotenkin yrityksen tehokkuus on turvattava.

Eli palkat nousevat heti, kun yrityksellä menee hyvin. Huonopuoli on, että palkkojen on nousu pysyvää, vaikka tämä ei ole suhdanteen käännyttyä enää perusteltua. Palkat ovat noususuhdanteen mukaisia, mutta tuottavuus laskusuhdanteen mukaista. Yritys ei siis voi mitään muuta kuin turvautua (on pakotettu) irtisanomisiin ja lomautuksiin, syynä ammattiliitot, jotka eivät hyväksy palkkojen laskua suhdanteiden mukana. Tämähän ei ole ongelma niille, jotka säilyttävät työpaikan notkahduksenkin aikana (niille tämä ammattiliittojen ajama malli on hyödyllinen, koska he hyötyvät "ylisuuresta" palkasta suhteessa suhdanteen edellytykseen). Mutta niille lomautetuilla ja irtisanotuille tämä on huono juttu.

Miksi sitten aina yritykset saavat shittiä niskaan, kun se dumppaa jengiä kadulle, vaikka vähintään yhtä syyllinen on ammattiliitto. No siksi, että on kivempi syyttää firman omistajia, kuin ammattiliittoa. Lisäksi kuitenkin enemmistö hyötyy tästä "palkat ylös nousukaudella, mutta ei alas laskukaudella"- politiikasta. Kyllä minä ihmettelen, että missä on tämän valtaisan työväenluokan (demarikentän) solidaarisuus? Kun omaa palkkaa ei haluta laskea yhtään, on seuraus se, että joku työkaveri saa monoa! Ja sitten huudetaan kuorossa, kuinka optiokekkulit ajaa jengin työttömyyteen ja köyhyyteen. Se, kuka sen työkaveri Jorman sinne työttömyyteen ajaa, onkin usein ammattiliitto, ja välillisesti myös nämä työntekijät, jotka eivät hyväksy palkkojen alennusta. Muistakaa edelleen, että tämä perustuu nimenomaan siihen, että palkat ovat joustavia vain ylöspäin, ei alaspäin. Ja tämä ei ole mutua, vaan todistettua faktaa, jonka tosin SAK on aina kieltänyt. Miksiköhän, jännä juttu...

Korostan, etten syyllistä ammattiliittoa ainaostaan. Myös firmat (omistajataho) voivat käyttää tilaisuutta hyväksi, ja käyttäytyä moraalittomasti. Mutta tämä ammattiliittojen osuus on vain paljon vähemmällä huomiolla.
 
Viimeksi muokattu:

pasil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Mielenkiintoista tuo edellisen viestin ay-liikken bashaus, kukaan ei tietääkseni tässäkään ketjussa ole haukkunut ylisuurten optioiden saajia. Ei kai pomotkaan laskusuhdanteessa palkastaan tingi? Eikös ne tosimiehet vasta siinä punnita kun joutuu perse ruvella nykimään firmaa jaloilleen? Luulisi että valkokypäräinenkin tienaa siinä vaiheessa paremmin kuin "tasasen ajon" aikoihin.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Se että mitä pomot saavat palkkaa ei yritysten kannattavuuden/kannattomuuden kannalta ole mitään väliä. Se on vain sellaista populistista paskaa, jota kateelliset tykkäävät huutaa. Kansanedustajat ovat tästä tietenkin räikein esimerkki.

En epäile, että heki olisit väärässä, mutta näytä todisteet joihin viittasit!
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti dana77


En epäile, että heki olisit väärässä, mutta näytä todisteet joihin viittasit!


Viittasin siihen, että palkat ovat joustavia vain ylöspäin,eivät alas. Olen lukenut useampiakin tutkimuksia juuri tästä palkkajoustavuuden yksipuolisuudesta. Yritän löytää käsiini jonkin lähteen, mutta en saa sitä välttämättä tänne (Minulla itselläni ollut tutkimus oli paperiversio, koulussa luin toisen paperiversion aiheesta). Lisäksi työ rajoittaa mahdollisuuksia etsiä netistä vastaavia tutkimuksia aktiivisesti. Mutta yritän jossain vaiheessa saada.

Jokainen voi myös muistella omia kokemuksia. Kuinka monen palkka on koskaan laskenut? Veikkaan mutu-pohjalta, ettei juuri kenenkään. Kuitenkin moni on varmasti ollut töissä lama/laskusuhdanteiden aikana. Samoin, jos miettii palkkaneuvotteluja, niin ainahan nousukauden aikana on palkankorotusvaateet suurimmillaan. Palkkaneuvotteluissa kuitenkin työntekijäpuolella katsotaan usein mennettä vuotta, ja perustellaan palkankorotusvaadetta yrityksen hyvällä tuloksella etc. Yrityksen kannalta merkityksellinen tekijä on kuitenkin seuraava vuosi, jona aikana mahdolliset korotetut palkat tulevat maksuun. Jos palkat nousevat, ja liikevaihto (ja tulos) laskee, on luonnollista, että yritys on monesti hätää kärsimässä (kulut kasvaa, ja tulot pienenee). Toiminnan tehostaminen on tästä seuraus, ja usein tämä tarkoittaa jonkin asteisia irtisanomisia ja lomautuksia.
 
Viimeksi muokattu:

Tuamas

Jäsen
Johtajien optioiden vetäminen tähän mukaan on aikalailla naurettavaa, nimittäin ne rahat tulevat suoraan omistajien taskusta, ei yrityksen tuloksesta tai yrityksen rahoista.

Toiseksi, jos yrityksellä menee huonosti, ensimmäiset syntipukit etsitään aina ylimmästä johdosta. Ylimmällä johdolla on nykyään lähes aina tulokseen sidottu palkkaus, kun yrityksellä menee huonosti ei johtaja tienaa, mutta kun menee hyvin johtaja tienaakin sitten paremmin. Tavallisella duunarilla ei suurimmassa osassa paikoista palkkapussi riipu mitenkään yhtiön tuloksesta, paitsi mahdollisesti palkkoja nostettaessa. Tavallinen duunari joko saneerataan tai hän jatkaa, palkat eivät liiku ainakaan alaspäin.

Eikö sen muka kuulu olla niin, että hän jolla on suurin vastuu ja vaativin tehtävä, on myös se jolle maksetaan eniten?

Kuten toisessa ketjussa joku sanoi, ei hyvätkään duunarit auta, jos yrityksen johto on tuuliajolla. Taasen hyvä johto saa irti huonommastakin aineksesta kohtuullisen tuloksen.
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti Tuamas
Johtajien optioiden vetäminen tähän mukaan on aikalailla naurettavaa, nimittäin ne rahat tulevat suoraan omistajien taskusta, ei yrityksen tuloksesta tai yrityksen rahoista.


Otin johdon optiot tapetille vain sen vuoksi, että julksisuudessa noista optio-ohjelmista on tullut lähinnä kirosana, joita tunnutaan syytettävän lähes kaikesta pahasta. Pointti oli nimenomaan siinä, että palkat eivät jousta alaspäin,joka johtaa irtisanomisiin. Mutta irtisanomisista syytetään usain johtoa, joiden palkkioista osa muodostuu mainituista optio-ohjelmista. Pyrin nimenomaan kyseenalaistamaan tätä yleistystä, ja tuomaan esiin ammattiliittojen osuuden työttymyyden aiheuttajana, josta mainittiin jossain vaiheessa ketjua.
 

pasil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Viestin lähetti heki
Pointti oli nimenomaan siinä, että palkat eivät jousta alaspäin,joka johtaa irtisanomisiin. Mutta irtisanomisista syytetään usain johtoa, joiden palkkioista osa muodostuu mainituista optio-ohjelmista.
Muista ottaa mukaan myös keskijohdon ammattiliitot, kyllähän nekin palkkaa kampeavat ylöspäin ja kovin tuntuvat vaativan lisähommista lisää liksaa aivan kuten duunaritkin. Eli ei johdonkaan palkka taivu alaspäin huonossa tilanteessa, ja samalla tavalla kenkä heiluu sielläkin jos ei tulosta ala tulemaan. Ja kyllähän ay-liike rauhoittelee laskusuhdanteessa kenttää että saataisiin vaatimukset pysymään kohtuullisena. Eihän se tietenkään ole kenenkään etu että firmaa vedetään lokaan jollain naurettavilla palkankorotuksilla. Perkeleesti tekstiä, mutta yritän vain sanoa että aina ei voi "ahnetta" duunaria syyttää jos tulos näyttää huonolta, ei johtajatkaan ole ilmaisia ja aina vain tyytyväisiä tilipussiinsa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti heki

Jokainen voi myös muistella omia kokemuksia. Kuinka monen palkka on koskaan laskenut? Veikkaan mutu-pohjalta, ettei juuri kenenkään.

Minulla on, eikä tuolloin ollut edes laskusuhdannekaan. Eipä se vieläkään ole noussut entiselleen vaikka työtehtäväni on huomattavasti vastuullisempi kuin ennen palkan alenemista.

vlad#16.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös