Liverpool FC

  • 149 475
  • 1 905

Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Noniin, kausi on saatu käyntiin ensimmäisen harjoitusottelun muodossa. Wrexham kaatui tapahtumarikkaan ottelun jälkeen maalein 4-3, Poolin johdettua toisella jaksolla jo 4-1. Maaleista kaksi ensimmäistä viimeisteli Morientes, kaksi jälkimmäistä vaihdossa aloittanut Baros. Benitez teki puoliajalla 9 vaihtoa ja vielä 2 lisää tokalla jaksolla, eli kaksi kokoonpanoa esiintyi kentällä. Onko voittajalla tarkempaa tietoa yksilöiden peliesityksistä?

Avauskokoonpano: Reina, Finnan, Carragher, Hyypia, Warnock, Potter, Hamann, Gerrard, Zenden, Cisse, Morientes.

Sissoko saatiin tosiaan nyysittyä Evertonin katiskasta, aivan loistavaa. Ja vielä kun pelaaja mitä ilmeisimmin on todella kovan luokan vahvistus. Käsittääkseni pelasi Valenciassa myös oikeaa pakkia viime kaudella, eli monipuolisuuttakin löytyy.

Liverpoolin ykkösseuran Evertonin manageri Moyes on tosiaan tulessa. Hän on jo varmuudella ollut hankkimassa Forssellin, Bellamyn, Sissokon, sen toisen Valencian jätkän, Ferrarin...Ketä vielä? Tähän mennessä joukkueeseen on liittynyt Simon Davies ja Per Kröldrup. Tekee pahaa, kun tietää jäävänsä paikalliskilpailijan jalkoihin. Mitähän meidänkin ensi kaudesta tulee Evertonin varjossa.

Yhden kalan Moyes voisi kaapata meidän haavista. Crouch.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Teamtalkin mukaan Liverpool olisi tekemässä noin £6M tarjousta Chelsean Gallasista, joka ei ole kovinkaan tyytyväinen asemaansa Chelseassa. Mukana tarjouskisassa on ilmeisesti myös Barca. Gallas kelpaisi kyllä.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Taze kirjoitti:
Teamtalkin mukaan Liverpool olisi tekemässä noin £6M tarjousta Chelsean Gallasista, joka ei ole kovinkaan tyytyväinen asemaansa Chelseassa. Mukana tarjouskisassa on ilmeisesti myös Barca. Gallas kelpaisi kyllä.

Tai ehkä sittenkin Upson...
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Taze kirjoitti:
Tai ehkä sittenkin Upson...


En tiedä sitten mistä johtuu, mutta hiukkaakaan ei tuo Upsoni vakuuta. Toivottavasti ei, tai mistä sitä sitten tietäisi minkälainen tekijä olisi jos pelaisi:) Mutta aikaisemmat näytöt eivät ole töllössä jotenkaan vakuuttaneet..
 

Voittaja

Jäsen
Gallas tai Upson, molemmat kelpaisi varsin hyvin. Mun mielestä yksi surkeimmista kaupoista mitä Wenger on managerina tehnyt on kun päästi Upsonin pois. Muutenhan on ihan hyvin hoitanut pestinsä, mutta tuo on ehdottomasti ollut virhe, siis minun mielestäni.

Mutta asiaan, molemmat tosiaan kelpaisivat hyvin, mutta en usko että Chelsea myy meille ketään, ainakaan Gallasta, joten todennäköisemmin uskon Upsonin tuloon. Hyvä, saadaan Samille kunnon kilpailija peliajasta tappelemaan.

Harjoituspelistä ei mitään ihmeellistä sanottavaa, jotain pientä nyt kuitenkin. Zenden oli ollut loistava. Baros myös oli pelannut hyvän pelin niinkuin oikeastaan kaikki ykkösmiehistön jäsenet yleensäkin. Alonson syöttötyöskentely oli ollut jälleen loistavaa, tosin se ei varmasti ketään yllätä, koko sarjan ylivoimaisesti paras syöttelijä kuitenkin kyseessä. Reina oli päästänyt yhden maalin, mutta syy oli ollut aikalailla kokonaan luokattomalla puolustuspelillä tuossa tilanteessa.

Dudekille on käsittääkseni perjantaina annettu lupa/kehoitus etsiä uusi seura ensi kaudeksi, saas nähdä mihin menee.
 

Voittaja

Jäsen
Nyt näyttää muuten aika varmalta, että Crouchinho on tulossa meille pelaamaan, no kyllä se minulle käy, antaa uuden ulottuvuuden hyökkäyspelaamiseen ja mahdollisuuksia Rafalle. Possibilities. Ei varmaan mikään 20 maalin mies meille, mutta uskoisin että etenkin noissa vaikeissa vieraspeleissä tulee olemaan hyvä lisä ja tuomaan pisteitä kotiin. No odotetaan nyt kuitenkin virallista siirtoa ensin, ennen kuin suurin osa muista pääsee suolaamaan kaverin ennen ensimmäisiä harjoituksiakaan:D
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Voittaja kirjoitti:
Nyt näyttää muuten aika varmalta, että Crouchinho on tulossa meille pelaamaan, no kyllä se minulle käy, antaa uuden ulottuvuuden hyökkäyspelaamiseen ja mahdollisuuksia Rafalle. Possibilities. Ei varmaan mikään 20 maalin mies meille, mutta uskoisin että etenkin noissa vaikeissa vieraspeleissä tulee olemaan hyvä lisä ja tuomaan pisteitä kotiin. No odotetaan nyt kuitenkin virallista siirtoa ensin, ennen kuin suurin osa muista pääsee suolaamaan kaverin ennen ensimmäisiä harjoituksiakaan:D
Crouchinho kuka? Olisiko jollain heittää jonkilaisia statseja ko. kaverilta.
 

mtmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Keltainen #27. Kajaanin Hokki.
Frankie kirjoitti:
Crouchinho kuka? Olisiko jollain heittää jonkilaisia statseja ko. kaverilta.

Peter Crouch, ikuinen lupaus.
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
mtmela kirjoitti:
Peter Crouch, ikuinen lupaus.
Ai eikö tämä ollutkaan Ronaldinhon parempi versio?

Siis aivan käsittämätön hankinta! Eikö markkinoilta löydy parempia pelaajia kuin Crouch? Aivan varmasti muuten löytyy. Eipä voi muuta kuin ihmetellä että joku edes harkitsee Crouchin ostamista tuolla summalla. Taisi UCL:n voitto tuoda liikaa rahaa Benitezin siirtobudjettiin.

edit. lainaushäikkää
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Taze kirjoitti:
Teamtalkin mukaan Liverpool olisi tekemässä noin £6M tarjousta Chelsean Gallasista, joka ei ole kovinkaan tyytyväinen asemaansa Chelseassa. Mukana tarjouskisassa on ilmeisesti myös Barca. Gallas kelpaisi kyllä.


Aika uskomatonta jos Gallas tuolla hinnalla lähtisi, siinä menisi yksi Valioliigan parhaista toppareista melkoiseen ale hintaan.
 

Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
mtmela kirjoitti:
Peter Crouch, ikuinen lupaus.

Muuten oiva kuvaus Crouchista, mutta tuo lupaus sana on liikaa. Jotain muuta siihen ikuisen perään. Itse olen jo sen verran ehtinyt sulatella, että pystyy jo jotenkin nielemään. Onhan sille annettava mahdollisuus, mutta kyseessä on silti kamalin pelaaja mikä äkkiseltään tulee mieleen. Mutta kuten jo aiemmin totesin täällä, kevätkaudella Crouch oli parhaimmillaan jopa dominoiva Sotonissa. Neljänneksi kärjeksi kelpaa, 15-25 matsia kaudessa joista puolet vaihdosta.

Rafa aloitti näköjään myös Figo-bluffauksen. Ei mene kuin muutama päivä, kun Luis-boy siirtyy meille. Benitezin liikkeitä osaa jo sen verran lukea, että oikein hymyilyttää kun mies tuskailee Figo-siirron mahdottomuutta.

Toppariksi ottaisin ehdottomasti Gallasin. Todella äijä, fyysinen ja nopea, pystyy pelaamaan myös ylöspäin. Oikeastaan voi heittää joka paikalle puolustuksessa, voi pelata samaan aikaan Samin ja Carran kanssa. Ehdottomasti tämä herra meille.
 

Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään alkaa punaisten Eurocup-taival kotiottelulla Walesin kääpiöitä, TNS:ää vastaan. Lehdistö (paskalehdistö) on spekuloinut, että Milan Baros ei pelaisi ottelussa, koska Benitez haluaa myydä tämän. Tämä on puhdasta spekulaatiota, ja Baros on itsekin ihmetellyt juttuja. Milan latoi kaksi häkkiä Wrexhamia vastaan ja on ilmoittanut taistelevansa pelipaikasta tosissaan, toivottavasti jatkaa meillä. Avaus tänään (jos lähdetään 4-4-2) lienee seuraava:

Reina; Riise-Hyypiä-Carragher-Finnan; Zenden-Alonso-Gerrard-Garcia; Morientes-Cisse.

Vaihtoehtoina 4-5-1, jolloin Cisse vaihtuisi Hamanniin, tai 3-5-2, jolloin Traore ottaisi Zendenin paikan ja Hamann mahdollisesti Garcian paikan. Vaihtoehtoja on monia, mielenkiintoista nähdä, mitä taktisia sommitelmia Rafa aikoo tällä kaudella käyttää nyt kun mahdollisuuksia on.

Liverpool on korottanut Zaragozalle tarjoustaan Gabriel Militosta, uusi bid on 7,5 miljoonaa. Tämä vahvistaisi käsityksiäni siitä, että Upson-huhu on vain tyypillinen Rafan tehokeino edistää neuvotteluita toiseen suuntaan. Rafa on ilmoittanut, että joukkueeseen tulee vielä toppari, oikea laita ja kärki, kuten tiedämme.

Illan ottelun jälkeen Pool matkaa harjoitusleirille Sveitsiin. Viralliset nettisivut seuraa varmasti aika tarkkaan tätä reissua.
 

SSee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
Kuvernööri kirjoitti:
Tänään alkaa punaisten Eurocup-taival kotiottelulla Walesin kääpiöitä, TNS:ää vastaan. Lehdistö (paskalehdistö) on spekuloinut, että Milan Baros ei pelaisi ottelussa, koska Benitez haluaa myydä tämän.

Melkein voisi luulla, että Benitez juuri tuon takia peluuttaisi Barosia, jotta mahdollisesti paikalla olevat scoutit saavat seuroilleen raportoitavaa. Tosin Barosia ei hirveästi tarvitse scouttailla sillä miehen taidot lienevät kaikkien tiedossa.

Itse voisin myös pitää Barosin, sillä tuollaiset lauseen tyyliin "Haluan taistella pelipaikasta Liverpoolissa" ovat minun mieleeni.

Illan pelistä ei muuta sanottavaa kuin vähintään 2 maalin voitto ilman loukkaantumisia, kiitos.
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
SSee kirjoitti:
Melkein voisi luulla, että Benitez juuri tuon takia peluuttaisi Barosia, jotta mahdollisesti paikalla olevat scoutit saavat seuroilleen raportoitavaa.

Ongelmanahan tässä on, että Baros ei voisi tällöin uutta seuraa eurocupeissa tällä kaudella edustaa.

Pooliltakin menisi yksi rekisteripaikka CL:ta varten, tuota pelaajarekisteriä ei voi täydentää/muuttaa ennen tammikuuta (?). Sillähän tässä on pikku hoppu noiden vahvistusten kanssa...
 

SSee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
Taze kirjoitti:
Ongelmanahan tässä on, että Baros ei voisi tällöin uutta seuraa eurocupeissa tällä kaudella edustaa.

Aivan. Tämä meni itseltä täysin ohi. Unohtui edellisestä viestistä, niin laitan sitten tähän perään. Saksan DSF-kanava näyttää lauantaina suorana ottelun Leverkusen - Liverpool.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näyttäisi Poolille olevan vieläkin ongelmana saada joukkueeseensa maailmanluokan pelaajia. Ainoastaan kohtalaisia pelimiehiä tarttuu syöttiin, mutta supertähdet kiertävät seuran edelleen kaukaa. Vielä on UCL-mestaruudesta huolimatta pitkä matka eurooppalaiseksi huippujoukkueeksi. Kyllä se neljäs tila on valioliigassa tulevalla kaudella mestaruus Poolille.
 

Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Blackie kirjoitti:
Näyttäisi Poolille olevan vieläkin ongelmana saada joukkueeseensa maailmanluokan pelaajia. Ainoastaan kohtalaisia pelimiehiä tarttuu syöttiin, mutta supertähdet kiertävät seuran edelleen kaukaa. Vielä on UCL-mestaruudesta huolimatta pitkä matka eurooppalaiseksi huippujoukkueeksi. Kyllä se neljäs tila on valioliigassa tulevalla kaudella mestaruus Poolille.

Hmm, viittaatko tällä Militon todennäköiseen hankintaan vai yleisesti? Garbiel Milito on La Ligan parhaita toppareita ja Argentiinan maajoukkueen pelaaja. Mikä sitten on maailmanluokan pelaaja, miten määrittelet? Tämä on aika mielenkiintoinen aihe, ja luin suorastaan loistavan fanikirjoituksen tähän liittyen. Se muokkasi omiakin näkemyksiäni aika hyvin. Editoin linkin tähän hetken kuluttua.

Tässä linkki: http://www.redandwhitekop.com/forum/index.php/topic,76245.0.html

Kirjoittajana Paul Tomkins, yksi parhaista kannattajan mielipidekirjoituksista mitä olen ikinä lukenut. Huomatkaa suorastaan huikea lopetus.
 
Viimeksi muokattu:

Jeffrey

Jäsen
Kuvernööri kirjoitti:
Garbiel Milito on La Ligan parhaita toppareita ja Argentiinan maajoukkueen pelaaja. Mikä sitten on maailmanluokan pelaaja, miten määrittelet?

En nyt ole Blackie, mutta vastaan silti:

Todetaan heti alkuun, että kyllähän poolilla supertähtiäkin on. Erinomainen esimerkki on SG!

Itse luen maailmanluokan pelaajat ns. supertähdiksi jotka tuovat stadioneille sen muutama tuhatta katsojaa lisää ja pelaaja jonka hankinta nostaa joukkueen kiinnostavuutta selvästi. Hyviä ja tosihyviä pelaajia on maailma puolillaan, mutta vain harva heistä pystyy auttamaan joukkuettaan muutenkin kuin taloudellisesti. Beckham, Puyol, Joaquin ja Rooney on hyviä esimerkkejä näistä pelaajista joita ilman seura olisi paljon köyhempi niin pelillisesti kuin taloudellisesti.

Ja se, että juuri puolustajana pärjää La Ligassa ei vielä kerro kovinkaan paljoa. La Ligan tähtihyökkääjä olisi varmasti supertähti monessa muussa maassa, mutta puolustajista ei voi samaa sanoa. Tämä johtuu siitä, että La Ligassa ei mielestäni osata puolustaa. Tai tarkennetaan vielä. Peli La Ligassa ja Valioliigassa on niin erilaista, että ei Militosta ei voida puhua tähtenä Englannissa vaikka hän sitä Espaniassa olisikin, koska Valioliigan puollustajat ovat parempia kuin La Ligan. En väitä, ettei Milito olisi hyvä pelaaja, mutta mun mielestä olisi syytä kattoa Brittiläistä vaihtoehtoa.

En tiedä paljonko West Ham pyytäisi, mutta Anton Ferdinand olisi hyvä lisäys Poolin puolustukseen. Varmasti halvempi kuin Milito ja tämä Rio:n veli tulee kuulumaan lähes varmuudella Valioliigan tähti puolustajiin Valioliigassa. Tässä olisi se "Long-term" korvaaja Hyypiälle.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Blackie kirjoitti:
Näyttäisi Poolille olevan vieläkin ongelmana saada joukkueeseensa maailmanluokan pelaajia. Ainoastaan kohtalaisia pelimiehiä tarttuu syöttiin, mutta supertähdet kiertävät seuran edelleen kaukaa. Vielä on UCL-mestaruudesta huolimatta pitkä matka eurooppalaiseksi huippujoukkueeksi. Kyllä se neljäs tila on valioliigassa tulevalla kaudella mestaruus Poolille.

Siis hä?

Tällä kaudella on hankittu Reina, maailman parhaita maalivahteja. Nyt on huhuissa Gallasi ja Milito, kaksi huippuluokan topparia sekä Luis Figo, muutaman vuoden takainen ennätyskallis pelaaja. Viime kaudella hankittiin Xabi Alonso, kolmen parhaan syöttelijän joukossa maailmassa. Meillä on Gezza, ehkä paras Englantilainen tällä hetkellä. Cissé on 23-vuotias ja voittanut Ranskan maalikuninkuuden jo kahdesti (jos en aivan väärin muista). Morientes on Mestareiden liigan maalikuningas. Milan Baros on Tshekin maajoukkueen maalikuningas.

Ei siellä maailman parhaita pelaajia ole mutta kunnon tähtiä riittää. Ja miksi niitä tähtiä pitäisi hankkia kun taskussa on viiden Euroopan mestaruus?
 

Voittaja

Jäsen
No niin, ensimmäinen ottelu TNS:ää vastaan takana. Mitäänsanomaton yhden pään peli päättyi Gerrardin maaleilla 3-0 kotijoukkueelle. Eipä juuri muuta kerrottavaa ottelusta.
 

SSee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
Voittaja kirjoitti:
No niin, ensimmäinen ottelu TNS:ää vastaan takana. Mitäänsanomaton yhden pään peli päättyi Gerrardin maaleilla 3-0 kotijoukkueelle. Eipä juuri muuta kerrottavaa ottelusta.

Laitetaan vielä kokoonpanoa esille:

Reina
Finnan - Carra - SH - Warnock (64. Zenden) (?)
Potter (76. Cisse) - Gezza - Alonso - Riise (?)
Morientes - Le Tallec

Ilmeisesti loukkaantumisilta säästyttiin?

Mohamed Sissoko on nyt sitten virallisesti meidän miehiä.
 

Voittaja

Jäsen
Tänään oli reenipeli Leverkusenia vastaan. Cissen kahdella ja Barosin yhdellä maalilla tuli 3-0 voitto. Dudek pelasi koko pelin maalissa(näyteikkunassa;)), kentällä kävi kaikkiaan 20 kenttäpelaajaa, myös uusin hankinta Sissoko. Warnock loukkasi kättään heti pelin alussa ja jouduttiin vaihtamaan Traoreen, toivottavasti röntgenkuvista ei löydy murtumia.
 
Viimeksi muokattu:
lintu kirjoitti:
Ei siellä maailman parhaita pelaajia ole mutta kunnon tähtiä riittää.

Siis hä. Voitko oikeasti itse väittää, että Gerrardin (ja varauksin Alonson) lisäksi joukkueesta löytyy näitä "kunnon tähtiä" ?
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mängimies kirjoitti:
Siis hä. Voitko oikeasti itse väittää, että Gerrardin (ja varauksin Alonson) lisäksi joukkueesta löytyy näitä "kunnon tähtiä" ?

Omasta mielestäni Poolissa ainakin Djibril Cissé on jo kunnon tähti.

Kinttunsa telonut ranskalainen olisi ilman loukkaantumistaan viime kaudella kuulunut Valioliigan maalipörssin kärkinimiin, tulevalla kaudella läski näyttänee, mihin parhaimmillaan pystyy. Oma veikkaukseni Valioliigan ensi kauden ykköspyssyksi, aivan kuten viime kaudellakin. Rooney tosin laittanee Miklun kanssa Cissén tiukille.

Omissa silmissäni Djibril nousi "kunnon tähdeksi" jo Auxerressa, mutta ilmeisesti täällä peräänkuulutetaan nimenomaan kokemusta ja saavutuksia ns. huippuliigoista, ennen kuin pelajaa voidaan tituleerata staraksi.

Maalintekijänä Cissé on todistanut olevansa lähes vertaansa vailla. Nopea, taitava, uskomattoman vahva ja kimmoisa sekä ennen kaikkea hurja poika potkimaan palloa. Saa maalivahti tehdä töitä jos meinaa ehtiä puhtaan Cissé-potkun eteen. Yksi hienoimmista näkemistäni maaleista lähti Cissén lapikkaasta muistaakseni Auxerren kauden 2001-02 päätösottelussa, kun mies lähes seisovilta jaloiltaan tykitti pallon n. 25 metristä ohi täysin hölmistyneen maalivahdin. Vähän kuin Adriano, mutta lujempaa.

Vaikka Cissé näyttääkin enemmän ihmissyöjältä kuin futaajalta (tai ehkä juuri siksi), kannattaa hänen tekemisiään seurata tarkasti. Tajuatte vielä mitä tarkoittaa meillä päin jo vuosia käytössä ollut termi "Cissé-maali."
 

SSee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
Jaaha. Kewell jälleen loukkaantunut, tällä kertaa poissa n. 5-6 viikkoa, tyräleikkauksen takia.

Peter Crouchin siirto Liverpooliin on enää lääkärintarkistusta vaille valmis. Hinnaksi on sovittu 7milj £.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös