Liverpool FC 2021–2022

  • 72 370
  • 651

Ian Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Olipas reilut lukemat Old Traffordilla. Oliko Poolin hyvyyttä, ManUn huonoutta, vai vähän kumpaakin?
Pool ainoa tappioton joukkue Valioliigassa.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Että sellainen peli. Vastustaja oli huono, ja pelasi sikaa. Päällimmäiseksi jäi vitutus Keitan loukkaantumisesta. En uskonut, että olisi edes avauksessa, meni puolustaminen tiistaina niin huonosti Ticoa vastaan. Mutta tänään oli liekeissä kunnes Pogba teloi.
 

Fordél

Jäsen
Todella hieno peli Poolilta. Hyökkäys toimii kuin unelma ja tänään myös puolustuspelaaminenkin toimi. Toki ManU pääsi muutaman kerran iskemään vaarallisesti nopeasti vastaan, mutta pääosin pakka pysyi hyvin kasassa. Hyökkäyspelissä parasta on kyllä sen monipuolisuus, suoraviuvaisuus ja tehokkuus. Tänään nähtiin paljon prässistä saatuja pallonriistoja ja niistä hyviä maalipaikkoja, mutta tällä kaudella Pool on luonut paikkoja myös hitaammin maata pitkin syötellen ja keskityksillä linjan taakse. Pool-faneilla ei ole varmaan enää ikävä sitä ajanjaksoa (taisi olla viime vuodenvaihteessa), kun Pool vain kylvi keskityksiä ilman tulosta.

Konate oli hieno nähdä tänään kunnon matsissa ja suoriutui hyvin. Outoa nähdä Poolin toppariparina noinkin fyysinen pari, kun yleensä siellä on aina toisena joko honkkeli Matip tai pätkempi Gomez. Konate tuntuu olevan fyysisesti ja puolustussuuntaan hyvä, mutta liike näytti vähän kankeelta ja hitaalta.

Toki kaikki ei mene Poolillakaan kuin Strömsössä: Tänään loukkaantuivat sekä hienon matsin pelannut Keita että Milner. Jo ennen kauden alkua oli tiedossa, että keskikenttä on liian ohut. Toivottavasti homma ei nyt kaadu tällä kaudella keskikentän loukkaantumisiin. Seuraavassa siirtoikkunassa on pakko hankkia se Fabinhon stuntti.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Että sellainen peli. Vastustaja oli huono, ja pelasi sikaa. Päällimmäiseksi jäi vitutus Keitan loukkaantumisesta. En uskonut, että olisi edes avauksessa, meni puolustaminen tiistaina niin huonosti Ticoa vastaan. Mutta tänään oli liekeissä kunnes Pogba teloi.

Vituttaa siihen päälle vielä Milnerin loukki. Tällä hetkellä meillä taitaa olla kolme ehjää miestä keskelle ja niistä Oxin ja Hendon kohdalla on vain ajan kysymys kuinka kauan pysyy ehjänä.
 

ferro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, NY Rangers, Liverpool, 49ers
Vakuuttavaa oli kyllä meno! Ei jäänyt paremmasta epäselvyyttä.

Huonona asiana on tosiaan tuo keskikentän loukkaantumistilanne, onko sieltä nyt viisi äijää vesijuoksun puolella. Hendo, Ox ja Jones jäljellä. Olisikohan Minaminosta keskikentälle ravaamaan?
 

Hiltsu04

Jäsen
Suosikkijoukkue
Winnipeg Jets, Pelicans, Leijonat & BB-88
Keskikentän kapeus loukkaantumisten jälkeen harmittaa, mikään muu ei. Loistava esitys, ja ainahan se on hienoa hakea voitto Manchesterista. Hyökkäyspelaaminen toimi upeasti, ja puolustaminenkin sujui jopa odotettua paremmin. Salah osoitti olevansa tällä hetkellä maailman paras pelaaja, totaalista dominointia.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
@Fordél Olin katsovinani, että Konate voitti jonkun juoksupallon helpohkosti. Oisko se sitten nopea vauhtiin päästyään, mutta lähtönopeudessa antaa tasoitusta? Sen verran pieni otos, ettei uskalla tarkemmin vielä analysoida.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
@Fordél Olin katsovinani, että Konate voitti jonkun juoksupallon helpohkosti. Oisko se sitten nopea vauhtiin päästyään, mutta lähtönopeudessa antaa tasoitusta? Sen verran pieni otos, ettei uskalla tarkemmin vielä analysoida.

Lähtönopeus on hidasta, mutta maksimissa voi olla kenenkään vaikea voittaa. Oli Leipzigin nopein sadalla metrillä. Tosin kentällä on tärkeää olla nopein lyhyemmillä matkoilla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Leon

Fordél

Jäsen
@Fordél Olin katsovinani, että Konate voitti jonkun juoksupallon helpohkosti. Oisko se sitten nopea vauhtiin päästyään, mutta lähtönopeudessa antaa tasoitusta? Sen verran pieni otos, ettei uskalla tarkemmin vielä analysoida.

Joo, se oli se yksi toisen puoliajan pidempi juoksu, jonka Konate voitti, oisko ollut Greenwoodia vastaan. Voi olla, että nopeus on hyvä, kun pääsee vauhtiin. Muuten liikkuminen näytti vähän verkkaiselta ja kankeelta. Voi kuitenkin olla, että isohko koko vain hämää.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Eilisestä pelistä ei ole paljon kommentoitu missään. Matip pelasi ekan puoliajan, en tiedä miksi Phillips vaihdettiin tilalle, toivotaan että Matip on kunnossa. Peli oli aika kuraa, varsinkin ekalla puolikkaalla. Preston olisi voinut johtaa jopa 2-0. Toisella sitten Minamino teki 1-0, joka lamaannutti vastustajan. Minun silmiin näytti että Williams olisi ollut paitsiossa, mutta kun Varia ei ollut, niin sepä siitä. Origi oli aivan yössä koko pelin, ja sitten teki 2-0 ihmeellisellä takavasaraheijarilla. Jäi sellainen vaikutelma, että Jones ja Ox yrittivät koko ajan yksin panna pelin järjestykseen, syöttöpelihän tuosta kärsi ja varsinkin Blair jäi ihan pelin ulkopuolelle.
No hyvä kuitenkin että nuorille ja vaihtopelaajille jäi mahdollisuus taas kovaan peliin ja näyttöikkunaan seuraavalle kierokselle. Ja Adrian oli hyvä, Poolilla on hyvät varamaalivahdit.
 

Fordél

Jäsen
Tasuria pukkasi Brighton-pelistä Poolille, mikä on iso pettymys. Kun City näyttää ottavan vielä turpaan niin tänään olisi olut mahdollisuus ottaa vähän eroa Cityyn.

Taas kerran puolustuspelaaminen näyttää olevan kompastuskivi. Vastustajat pääsevät juoksemaan aivan liian vapaasti Poolin organisoimatonta puolustusta vastaan. Linja on sekaisin ja yleensä vastassa on lähinnä topparit, jotka ovat vielä paikoillaan, mutta tänäänkin molemmilla laidoilla oli valtavasti tilaa. Kloppon valmennusryhmän on nyt löydettävä ratkaisut ihin samoihin puolustuspään ongelmiin, jotka toistuvat lähes illasta toiseen. Mestaruustaisto ei kestä näin heikkoa puolustuspelaamista.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Kyllähän se mestaruustaisto näillä tuloksilla taputellan siihen malliin, että siellä ei olla mukana. Siinä kun Salah ja Mane vielä AFCONissa pahimmillaan kahdeksan matsia tammikuussa. Ja se että keskikentältä loppuu pelaajat ja laatu ei pitäisi yllättää ketään. Tähänkään ei reagoitu kesällä.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Kyllähän se mestaruustaisto näillä tuloksilla taputellan siihen malliin, että siellä ei olla mukana. Siinä kun Salah ja Mane vielä AFCONissa pahimmillaan kahdeksan matsia tammikuussa. Ja se että keskikentältä loppuu pelaajat ja laatu ei pitäisi yllättää ketään. Tähänkään ei reagoitu kesällä.
No eipä liiotella:-) Ei Salah, Mane ja Keita ole pois kuin maksimissaan 2-3 peliä Afrikan mestaruusturnauksen takia. Tänään peli alkoi tökkiä kun Keita loukkaantui. Toki tilalle tullut Ox syötti hienosti 2-0 maalin. Kun Manen 3-0 johtoon vienyt maali hylättiin käsivirheen takia, siihen loppui Poolin peli. Keskikenttä oli tuon jälkeen ihan sukka ja Brighton käytti hyvin myös molempia laitoja. Oli jopa parempi joukkue toisella jaksolla. Poolin loppukiri jäi täysin piippuun, eikä Brightonilla ollut mitään hätää turvata tasuri. Huonojakin pelejä toki sattuu, mutta alkaa tuo keskikenttä olla ongelma jos Fabinho ja Thiago ei pian kuntoudu.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
No sitten pyydän anteeksi @Flyingbird näsäviisasteluani. Jos Lestö pelin ovat jo pois joulukuun lopulla ja 12.2. ovat mukana, jää välistä max 5 peliä, nopealla vilkaisulla. No jospa Egypti ja Senegal ei olisi loppuottelupari.

Kahdeksan jostain luin pahimmillaan olevan poissa. Tosin tuohon taitaa sisältyä myös cupit. 12.2 ollessa mukana olisivat poissa kuusi valjupeliä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kahdeksan jostain luin pahimmillaan olevan poissa. Tosin tuohon taitaa sisältyä myös cupit. 12.2 ollessa mukana olisivat poissa kuusi valjupeliä.

Chelsealla ainakin pahimmassa tapauksessa yhdeksän peliä pois, joista kolme on Cupin peliä ja kuusi Valioliigaa. Tämä siinä tapauksessa, jos pelaajat pelaavat finaalissa...
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Brightonin Cucurella, vai mikä se oli, pelasi kyllä hyvin. Otti Salahin aika hyvin pois toisella jaksolla ja teki hyvin peliä hyökkäyksessä. Konate, vaikkakin teki varsinkin ekalla puolikkaalla pari möhläystä, on kuitenkin mielestäni hyvä hankinta. Matip on varmaan terveenä VvD:n topparipari pitkään, mutta kyllä Konatessa on aihiota kehittyä kovaksi alakerran herraksi. Tämänpäiväinen peli ei tee oikeutta toppareille, keskikenttä oli toisella puolikkaalla täysin Hendon varassa ja molemmat laitapakit teki virheitä puolustussuuntaan, varsinkin Robbo.
Peli olisi pitänyt niitata jo eka puolen tunnin aikana. Mitähän ihmeen zippiä Firmino yritti avopaikasta, siitä olisi pitänyt viimeistellä kliinisesti. Saas nähdä mikä on ensi viikon keskikenttä Ticoa vastaan. Hendolle antaisin lepuutusta, peliähän ei ole pakko voittaa.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Ox-Fabinho-Hendo aloittaa keskikentällä tänään. Thiago on kuntoutunut jo vaihtopenkille. Liekö Jones puolestaan loukkaantunut, kun ei ole edes vaihdossa. Matip on toisena topparina, Tsimikas tuuraa Robertsonia avauksessa ja Jota aloittaa Firminon ollessa penkillä.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Ox-Fabinho-Hendo aloittaa keskikentällä tänään. Thiago on kuntoutunut jo vaihtopenkille. Liekö Jones puolestaan loukkaantunut, kun ei ole edes vaihdossa. Matip on toisena topparina, Tsimikas tuuraa Robertsonia avauksessa ja Jota aloittaa Firminon ollessa penkillä.
Jonesilla meni sormi silmään. Jos näkö säilyi niin tuskin on yhtä kauaa pois kuin Naby.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös