Liverpool FC 2021–2022

  • 72 057
  • 651

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Treenimatsit on Englannissa hiljalleen käynnistyneet ja Anfieldillakin päästään pitkästä, pitkästä aikaa pelailemaan kohta lähes täyden yleisön edessä. Aika luoda siis uutta kausiketjua tulille myös sen suurimman ja kauneimman osalta.

Edellinen sesonki 2020-2021

Edelliskauteen lähdettiin haasteellisista oloista jo valmistautumisenkin osalta, kun korona sotki käytännössä kaikkien elämää jollain lailla. Haasteellisuutta punaisilla vielä lisäsi selässä tietenkin hallitsevan mestarin apina, ja se että edellisten kausien menestystä peilaten odotuksen olivat kannattajilla tietenkin ihan tapissaan. Ennen kautta kävi tietysti mielessä, että kaatuisiko joukkue paineisiin, vaikka tähän ei mikään viitannut. Kysymysmerkkiä heitin myös siitä pystyvätkö Man City ja Liverpool miten kauan suorittamaan siellä 100 sarjapisteen pinnassa, mitä lähelle ei kukaan muu ole oikein edes päässyt tähän mennessä.

2020-21 kauden ensimmäinen hieman merkityksellinen matsi oli Community Shield Arsenalia vastaan, mikä päättyi lopulta tykkimiesten niukkaan rankkarivoittoon. Sarjan alku sujui tuloksellisesti erittäin mallikkaasti muutaman voiton myötä, mutta sitten nähtiin perin mystinen esitys, kun Aston Villa latoi 7 maalia lähes parhaalla miehistöllään pelanneen Liverpoolin verkkoon. Tuon matsin jälkeen oikeastaan alkoi sitten tapahtumasarja heti seuraavassa sarjamatsissa Evertonia vastaan, minkä aikana nähtiin pahoja loukkaantumisia mm. joukkueen TOP3 toppareiden osalta, sekä muutamilta muiltakin pelaajilta. Tuloksellisesti joukkue kuitenkin pystyi tasonsa säilyttämään keikkuen piikkipaikalla lähes sinne sarjan puoliväliin asti.

Vuodenvaihteesta, tai ehkä 19.12. pelatusta Crystal Palace -matsista (vierasvoitto 0-7) aina maaliskuulle asti tuli sitten oikeastaan se männä aikojen Liverpoolista tuttu heikompi jakso, jolloin Anfield toimi pisteautomaattina vierailijoille tällä kertaa oikein ennätystahtiin ja asemat sarjassa heikkenivät nopeasti. Huhti-toukokuulla onneksi otteet paranivat ja samoin osa miehistöstäkin, jolloin pystyttiin klaaraamaan tarpeeksi pisteitä aina kolmannelle sijalle asti. Ratkaisuhetkillä yksittäiseksi isoksi ratkaisijaksi ja lopulta kauden tähtihetkeksi nousi tietysti Alisson Beckerin upea pusku kulmasta Weban verkkoon 95 minuutilla.

Loppurypistyksen onnistuminen kääntää kauden arvosanan sentään kohtalaiseksi, vaikka edelleen korpeaakin, ettei palkintokaappia onnistuttu täyttämään millään. Tuolla rikkonaisella ja puhki peluutetulla miehistöllä ei vain parempaan pystynyt ja esimerkiksi Real Madrid näytti rutiinillaan mitä CL:n puolella olisi jatkopaikka edellyttänyt. Kauden alla, ja sen aikana spekuloitiin paljon joukkueen vahvistamisella ja jälkiviisaanakin on helppo sanoa, että vahvistuksiahan sinne olisi viime kaudella hyvissä ajoin tarvittu etenkin puolustukseen, mutta kukaan ei pystynyt ennakoimaan, että käytännössä kaikki ykköskokoonpanon topparit pelaavat lopulta vain 5-10 matsia jokainen kauden aikana. Jälkeenpäin kun tuota vielä hetken miettii, niin aikamoiseen arpapeliin jouduttiin pelipaikkojen ja taktiikoiden suhteen. Taktisesti korkealla linjalla pelaaminen oli usein jopa koomisen näköistä, kun vastustaja puhkoi parilla syötöllä keskustan ja sai juoksukilpailuja hidasta linjaa vastaan.

Tuleva kausi

Tulevalle kaudelle lähdetään sitten hieman eri lähtökohdista, eli haastamaan jälleen ylivoimaista Citya ja luultavasti esimerkiksi myös Chelseaa, joka vaikuttaa erittäin vaaralliselta uuden managerinsa myötä. Viime kauden pistemäärä sarjassa oli punaisilla heikointa suorittamista pitkiin aikoihin, ja siihen on pakko lähteä hakemaan roimaa parannusta.

Kausi 2021-2022 pelaajisto (muutokset mahdollisia ja todennäköisiä)

Maalivahdit:
#1 Alisson Becker
#13 Adrian
#22 Loris Karius
#62 Caoimhin Kelleher

Puolustus:
#4 Virgil van Dijk
#5 Ibrahima Konate
#12 Joe Gomez
#21 Kostas Tsimikas
#26 Andrew Robertson
#28 Ben Davies
#32 Joel Matip
#46 Rhys Williams
#47 Nathaniel Phillips
#66 Trent Alexander-Arnold
#76 Neco Williams

Keskikenttä:
#3 Fabinho
#6 Thiago Alcantara
#7 James Milner
#8 Naby Keita
#14 Jordan Henderson (C)
#15 Alex Oxlade-Chamberlain
#17 Curtis Jones
#23 Xherdan Shaqiri
#58 Ben Woodburn
#59 Harry Wilson

Hyökkäys:
#9 Roberto Firmino
#10 Sadio Mane
#11 Mohammed Salah
#18 Takumi Minamino
#20 Diogo Jota
#27 Divock Origi
#54 Sheyi Ojo
#67 Harvey Elliot

Maalivahdin ja puolustuksen osalta suurimmat jännityksen aiheet ovat varmasti Van Dijkin, Gomezin ja Matipin toipuminen loukkaantumisistaan, sekä tietenkin se monta maalia Alisson tulevalla kaudella käy nikkaamassa sisään. Pidemmistä loukkaantumisista kärsineet pelaajat ovat jo osittain treenanneet muun joukkueen kanssa, ja eiköhän minuutteja ala kertyä taas harjoitusmatsien myötä heillekin. Puolustuspään vahvistuksista tammikuussa hankitun Ben Daviesin en odota pelaavan oikein ollenkaan, mutta Ibrahima Konatelle olisi tarjolla varmasti ainakin kakkostopparin roolia ja isoja odotuksia joukkueessa. Konaten sopeutumista auttanee myös se, että tähän mennessä urallaan nuoren miehen jäsenet ovat olleet yhtä lasisia kuin Matipin tai Gomezinkin. Oletusarvoisesti Konaten hankinnan myötä puolustuspään hankintoja tuskin enää siirtoikkunassa tullaan paljon näkemään, varsinkaan jos Tsimikasin ja Necon katsotaan edelleen olevan tarpeeksi hyviä vaihtoehtoja laidoille. Fabinho nähtiin viime kaudella usein topparin tontilla, ja kyllähän se häneltä sekin sujuu ihan hyvin, mutta majakka on parhaimmillaan keskikentän pohjalla suojaamassa sekä ohjaamassa, joten siellä hänet jatkossa vain mieluiten näkee, ja korkeintaan kerran-pari kaudessa tuurailemassa alempana. Laitapuolustuksen osalta erityisesti Trentin pitää palata omalle tasolleen viime kauden heikompien otteiden jälkeen. Osaltani kyllä uskon että TAA:n pelaaminen eheytyy kunhan saa jälleen myös luotettavampia pelaajia ympärilleen.

Viime kauden alussa Liverpoolin keskikenttä tuntui lähtökohtaisesti erittäin tasapainoiselta, mutta tuo puolustuspään rikkonaisuus sitten kyllä hajotti keskikentänkin pelaamisen. Tälle kaudelle tasapainoa saattaa häiritä Ginin poistuminen miehistöstä. Hollantilainen oli mies paikallaan usean kauden ajan, ja ennen kaikkea erittäin luotettava joukkuepelaaja, sekä iso osa Liverpoolin vastaprässiä. Saa nähdä siirtyykö Ginin viitta Curtis Jonesin hartioille, vai järjestelläänkö Thiagolle tätä kautta suurempaa roolia avauskokoonpanossa. Thiagon valioliigaura ei lähtenyt sellaisella liekillä liikkeelle kuin moni odotti, mutta loppukaudesta säännöllisemmin pelattuaan näytti mies kyllä, että annettavaa varsinkin hyökkäyspeliin löytyy. Toivottavasti ne tavaramerkin omaiset ylipelaamiset ja niitä seuraavat pulkkataklaukset jäävät myös tulevaisuudessa vähemmälle. Keskikentällä saattaisi olla tilausta hankinnalle, mikäli sopivaa pallotaituria on tarjolla, ja odotankin että tänne panostetaan vielä tässä ikkunassa. Tiedossa kuitenkin on, että siellä on useampia pelaajia kapteenista lähtien, joiden paikat eivät kestä kokonaista kautta.

Hyökkäyspäässä edelleen turhautumista aiheuttavat Mane-Firmino-Salah, joista ei paljon uutta kerrottavaa enää ole. Vai onko enää näin kiveen hakattua? Viime kaudella sisään tulleen Diogo Jotan esityshän oli erittäin laadukas puolikkaan kauden verran. Välissä kärsitty harmittava loukkaantuminen hieman tahtia kyllä hidasti, mutta tälle kaudelle portugalilaiselta on odotettavissa varmasti paljon apuja yläkerrassa. Ja tämä osaltaan kyllä tasaa kuormaa, mikä edellä mainitulla kolmikolla aikaisemmin oli. Hyökkäyspäähän jos toinen Jotan kaltainen vahvistus tulisi, niin voisi olla ihan tyytyväinen. Origin ja Minaminon mahdollisuudet näyttävät aika ohuelta sen suhteen, että heitä säännöllisemmin tuolla käytettäisiin jatkossakaan.

Siirtohuhuissa pyörii jälleen nimi, jos toinenkin, mutta aika selkeä seikka on se, että ostaakseen uusia pelaajia Liverpoolin täytyy ensin myydä pelaajia pois tuosta paisuneesta rosteristaan. Tämä saattaa olla pieni kompastuskivi, vaikka kaiken saakin kaupaksi, kun hinta on oikea. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että tulevien parin vuoden aikana on umpeutumassa erittäin iso nippu tämän jengin johtavien pelaajien sopimuksia, joita ollaan uusimassa. Liverpoolista pois lähteviä pelaajia voisi hyvinkin löytyä joukosta Williams, Phillips, Wilson, Shaqiri, Keita, Minamino. Marko Grujicin siirto FC Portoonhan vasta vahvistettiinkin.

Kauteen lähdettäessä on pakko mainita myös kesän tapahtumista sen verran että Liverpool sai vihdoin vihreää valoa Anfieldin laajentamiselle Anfield Road Endin osalta, mikä nostaa stadionin kapasiteetin 61 000:n aikaisintaan vuonna 2023. Samassa yhteydessä on myös tullut infoa, että rail seatingia tullaan kokeilemaan Anfieldilla lähitulevaisuudessa.

Viime kaudella sarjan voittamiseen ei enää tarvittu noin sataa pistettä, vaan voitto irtosi jo vajaalla 90 pisteen loppusaldolla. Loogiselta tuntuisi, että tuo Liverpoolin tuloksellinen droppi saadaan kyllä nykyisellä ryhmällä oikaistua, mikäli kauteen valmistautuminen sujuu edes suht normaalisti. Ja edessä on täten punaisten ”paluu” sarjan kärkikahinoihin kuten Klopp lupailikin: ”we will strike back”. Pientä huolta kauden alla aiheutti kuitenkin se, että Klopp kuvattiin treeneissä ilman silmälasejaan.

Harjoitusmatsit alkavat siis tänään hieman erikoisemmalla tavalla, kun puolen tunnin matseissa kohdataan Itävallan harjoitusleirillä ensin FC Wacker Innsbruck ja perään VfB Stuttgart. Linkin takaa löytyy illan kokoonpanot: Team news: Confirmed LFC XIs v Wacker Innsbruck and Stuttgart

E: Molemmat matsit päättyivät 1-1. Wackeria vastaan maalasi Origi pilkulta ja VFB:tä vastaan Mané tasoitti matsin.
 
Viimeksi muokattu:

mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Kiitos Andi. Loistavaa. Hyvä avaus kauteen. Toivottavasti saadaan kone käyntiin ennen kauden alkua. Tästä on hyvä jatkaa ensi kautta odotellessa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Andi

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Täälläpä ei ole paljon tapahtumia vielä ollutkaan pre-seasonilla. Pari saksalaista jengiä kohdattu, joista Mainz 05 kaatui 1-0 OG:n maalilla, ja eilen Hertha BSC oli 3-4 parempi. Liverpoolin maaleista vastasivat Mané, Taki ja Ox. Eilistä tulosta merkittävämpää oli varmaan se, että matsissa nähtiin vihdoin kauan odotettu tuplavaihto Phillips, R.Williams <-> VvD, Gomez. Jospa tästä taas tasoituksen antaminen muille vähenisi.

Harry Wilson sai myös aiemmin siirtonsa Liverpoolista Fulhamiin läpi. Muutoin on ollut hiljaista siirtomarkkinassa.

Elokuun alussa ennen sarjan alkua kohdataan harkkamatseissa vielä Bologna, Tico ja Osasuna.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
En ole vielä hirveästi paukkuja Valioliigaan laittanut pre-seasonilla. Mutta eniten Poolissa henkilökohtaisesti kiinnostaa Harvey Elliottin kehityskaari. Joko tulee vastuuta (varmaan vaihdoista, tuskin avauksiin), vai laitetaanko kasvamaan vielä korkoa lainalle jonnekin?
 
Hyvä pointti. Toivottavasti kehityskaari menee edelleen kaakkoon. Jännä nähdä myös mille paikalle nuorukaista sovitellaan, vai haluttaisiinko käyttää sekä keskikentällä että ylempänä kuten on viitteitä saatu.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mielenkiintoista nähdä, että miten käy Jordan Hendersonin sopimusneuvotteluiden. Itse en sopisi, en ainakaan kallista enkä pitkää sopimusta Hendersonin kanssa.

Valmistuiko Alissonin jatkosopimus jo nyt kesän aikana? Tm.comin mukaan sopimus jatkuu kesään 2024 saakka, mutta oliko tuo uusi jatkosopimus?

Edit. Ilmeisesti v. 2024 ulottuva sopimus ei ole se "jatkosopimus", vaan seura ja pelaaja neuvottelevat jatkosopimuksesta, jonka kesto on v. 2026 saakka.
 
Toivottavasti Hendo jatkaa Poolissa vielä pari kolme kautta. Hän tuo rosteriin sitä kaivattua syvyyttä ja kokemusta. Ylihintaa ei kannata kuitenkaan maksaa.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Fabinhon kanssa Liverpool on julkistanut tänään long term kontraktin.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Loistavia sopimusuutisia TA-A:n jälkeen nämä molemmat brassien tekeleetkin. Seuraavaksi sitten ainakin Mo, Mané, Robbo ja VvD kiitos. Järjestyksellä ei niin väliä, kunhan tulee tehtyä, ja eiköhän tuolle kapteenillekin tuossa jossain välissä jotain voisi tarjota.
 
Jeffrey

Jäsen
Onko täällä kokemusta Anfieldille lipun ostamisesta? Syystä tai toisesta huomasin vasta nyt, että tarkoitus olisi olla noilla suunnilla maaliskuussa kun Liverpool ja United kohtaavat. Edeltävänä viikonloppuna olisi tarkoitus vierailla OT:lla ja jos lykky käy niin UCL round-16 leg 2 pelattaisiin OT:lla joko samalla tai edeltävänä viikkona kun ottelu Anfieldilla.

Toki muuttujia vielä tässä vaiheessa runsaasti ja voin olla, että olenkin noilla suunnilla edeltävän viikon, enkä tätä peliviikkoa. Silti olisi melko eeppistä saada samaan viikkoon pakettiin UCL playoff peli, Spurs OT:lla ja vielä Anfieldin vierailu. Unitedin lippukiintiön ballotteihin ei vielä tällainen tunaritason kannattaja mukaan pääse, eikä ihan heti auennut myöskään Liverpoolin systeemit tietämättömälle. Hospitality lipuissa olisi periaatteellinen "home supporters only", eikä nuokaan taida vielä olla myynnissä. Voisihan sitä Toki soluttautua Hyypiän majupaidassa... ja riskeerata henkensä.

Toki tuon pelin lipun hankinta lienee lähes mahdotonta, mutta jos sitä tuolla suunnalla jo on niin on niin kannattaahan se kokeilla.
 
Viimeksi muokattu:

Mapo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pool, Blackhawks
...eikä ihan heti auennut myöskään Liverpoolin systeemit tietämättömälle. Hospitality lipuissa olisi periaatteellinen "home supporters only", eikä nuokaan taida vielä olla myynnissä. Voisihan sitä Toki soluttautua Hyypiän majupaidassa... ja riskeerata henkensä.

Kyllä sinne voi soluttautua ihan ilman LFC roinaa, toki vierastilpehööri ja vierasosumien juhliminen oli pannassa. Taannoin meinasi mennä painiksi kun erehdyin tuulettamaan vierasmaalia St James´Parkilla.
 
Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Onko täällä kokemusta Anfieldille lipun ostamisesta? Syystä tai toisesta huomasin vasta nyt, että tarkoitus olisi olla noilla suunnilla maaliskuussa kun Liverpool ja United kohtaavat. Edeltävänä viikonloppuna olisi tarkoitus vierailla OT:lla ja jos lykky käy niin UCL round-16 leg 2 pelattaisiin OT:lla joko samalla tai edeltävänä viikkona kun ottelu Anfieldilla.

Toki muuttujia vielä tässä vaiheessa runsaasti ja voin olla, että olenkin noilla suunnilla edeltävän viikon, enkä tätä peliviikkoa. Silti olisi melko eeppistä saada samaan viikkoon pakettiin UCL playoff peli, Spurs OT:lla ja vielä Anfieldin vierailu. Unitedin lippukiintiön ballotteihin ei vielä tällainen tunaritason kannattaja mukaan pääse, eikä ihan heti auennut myöskään Liverpoolin systeemit tietämättömälle. Hospitality lipuissa olisi periaatteellinen "home supporters only", eikä nuokaan taida vielä olla myynnissä. Voisihan sitä Toki soluttautua Hyypiän majupaidassa... ja riskeerata henkensä.

Toki tuon pelin lipun hankinta lienee lähes mahdotonta, mutta jos sitä tuolla suunnalla jo on niin on niin kannattaahan se kokeilla.
Luulisin, että hospitality on ainoa vaihtoehto.
Ainakin viimeksi tuolla käydessäni mahdollisia irtolippuja tarjottiin ensin paikallisille asuinpaikan postinumeron mukaan, joten niihin ei pääse käsiksi.

2017 otettiin Isla Gladstone conservatory-paketti. Se oli ainakin hintansa arvoinen. Paikka on upea, ruoka hyvää ja Alan Kennedy kävi juttelemassa.
Paikalta on lyhyt kävelymatka Anfieldille.
Mitä noita tulevan kauden vaihtoehtoja (Off site venues) katselin, niin Sandoniin ei ManU-kannattajan kannata mennä.
Itse stadionin paketeista ei ole kokemuksia, mutta niiden kautta pääsee paremmille paikoille.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Onko täällä kokemusta Anfieldille lipun ostamisesta? Syystä tai toisesta huomasin vasta nyt, että tarkoitus olisi olla noilla suunnilla maaliskuussa kun Liverpool ja United kohtaavat. Edeltävänä viikonloppuna olisi tarkoitus vierailla OT:lla ja jos lykky käy niin UCL round-16 leg 2 pelattaisiin OT:lla joko samalla tai edeltävänä viikkona kun ottelu Anfieldilla.

Toki muuttujia vielä tässä vaiheessa runsaasti ja voin olla, että olenkin noilla suunnilla edeltävän viikon, enkä tätä peliviikkoa. Silti olisi melko eeppistä saada samaan viikkoon pakettiin UCL playoff peli, Spurs OT:lla ja vielä Anfieldin vierailu. Unitedin lippukiintiön ballotteihin ei vielä tällainen tunaritason kannattaja mukaan pääse, eikä ihan heti auennut myöskään Liverpoolin systeemit tietämättömälle. Hospitality lipuissa olisi periaatteellinen "home supporters only", eikä nuokaan taida vielä olla myynnissä. Voisihan sitä Toki soluttautua Hyypiän majupaidassa... ja riskeerata henkensä.

Toki tuon pelin lipun hankinta lienee lähes mahdotonta, mutta jos sitä tuolla suunnalla jo on niin on niin kannattaahan se kokeilla.
Pelataanko siis UCL round 16 puolueettomalla kentällä jos se OT:lla on?

Ei ole tullut ainakaan puoleentoista vuoteen hankittua lippuja, joten ihan tuoretta ei tieto ole. Nyt jos lähtisin tuohon matsiin, niin itse yrittäisin noiden luotettavampien urheilumatkatoimistojen kautta tai sitten tuota hospitalitya. Jostain hämyisestä online-lippufirmastahan voisi piraattina saada kalliilla, mutta voi olla saamattakin ja peruutus tulee kun olet jo menossa matsiin. Jos sattuu kopin puolelle liput niin sitten pidät vaan kädet taskuissa kun siinä edessä joku Varane niittaa yliajalla voiton Sanchon keskityksestä. Ei sen kummempaa.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pitäisi varmaan kännipäissään aamuyöstä sanoa eikä näin selvästä päästä iltapäivällä, mutta turhaan höpöttävät joistain Raphael Varanesta tai Ben Whitesta tai kenestäkään muusta, kyllä Liverpoolin Ibrahim Konate on Valioliigan kovin topparihankinta tänä kesänä. Näin korrektisti kerrottuna, ei provosoiden.
 
Viimeksi muokattu:

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Pitäisi varmaan kännipäissään aamuyöstä sanoa eikä näin selvästä päästä iltapäivällä, mutta turhaan höpöttävät joistain Raphael Varanesta tai Ben Whitesta tai kenestäkään muusta, kyllä Liverpoolin Ibrahim Konate on Valioliigan kovin topparihankinta tänä kesänä. Näin korrektisti kerrottuna, ei provosoiden.
Oletko katsonut harjoitusmatseja?
Konate on ollut aivan sysipaska.
Jopa Rhys Williams on näyttänyt jalkapalloilijalta Konateen verrattuna.
Onneksi vielä tällä hetkellä Matip ja Van Dijk ovat pelikunnossa.
 
Fordél

Jäsen
Pitäisi varmaan kännipäissään aamuyöstä sanoa eikä näin selvästä päästä iltapäivällä, mutta turhaan höpöttävät joistain Raphael Varanesta tai Ben Whitesta tai kenestäkään muusta, kyllä Liverpoolin Ibrahim Konate on Valioliigan kovin topparihankinta tänä kesänä. Näin korrektisti kerrottuna, ei provosoiden.

Olisit nyt kirjoittanut edes aamuyöllä niin olisi voinut laittaa kännin piikkiin.
 
Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Muutamia havaintoja harjoitusmatseista:
Minamino on edelleen huono, vaikka on pari maalia tehnyt. Ei jatkoa Liverpoolissa toivottavasti.
Elliott ei ole vielä Valioliigatasoa. Tekniikka riittää, mutta peliäly ja tilannenopeus eivät. Lainalle.
Tsimikas on ollut todella hyvä. Vasempaan pakkiin ei Liverpool kaadu, vaikka Robertson loukkaantuisikin.
Naby Keita on edelleen ihan vitun turhauttava tyyppi. Kaverilla on periaatteessa kaikki ominaisuudet olemassa, mutta silti lähes aina ratkaisu joko kestää liian kauan tai on muuten se kahdesta vaihtoehdosta huonompi. Jampasta näkee silti, että miksi on ollut heikommassa Saksan liigassa tähti. Valioliiga on vaan liian kova ja nopea sarja. Laittaisin myyntiin.
Van Dijk on hidastunut loukkaantumisen myötä, joten nyt on enää tasoa Maguire.
Manea hymyilyttää, eli se lupaa hyvää tulevalle kaudelle.
Jota on ollut terävänä, joten Firmino saanee istua enemmän vaihtopenkillä.
 
Ihanan positiivista! Toki itseltä on jäänyt matseja katsomatta nippu kun ei vaan mukamas ehdi.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Olen kyllä pettynyt, jos ei hyökkäystrioa vahvisteta. Mane ja Salah lähtee molemmat AFCONiin. Siihen vielä kun Jota tai Firmino on vempassa niin voidaan taas sanoa, että kausi meni vituiksi loukkaantumisiin.
 
Kyllä, yhtä hyökkääjäähän toi muutenkin kaipaisi. Nelikon takaa pitää löytyä Origia vaarallisempi hyökkääjä ja nimenomaan keskustaan tuomaan suoraviivaisuutta ja härkämäisyyttä boksiin, mitä ei tuolta nelikolta oikein löydy. Poolin oma seksi-Olli.
 
Viimeksi muokattu:

Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Muutamia havaintoja harjoitusmatseista:
Minamino on edelleen huono, vaikka on pari maalia tehnyt. Ei jatkoa Liverpoolissa toivottavasti.
Elliott ei ole vielä Valioliigatasoa. Tekniikka riittää, mutta peliäly ja tilannenopeus eivät. Lainalle.
Tsimikas on ollut todella hyvä. Vasempaan pakkiin ei Liverpool kaadu, vaikka Robertson loukkaantuisikin.
Naby Keita on edelleen ihan vitun turhauttava tyyppi. Kaverilla on periaatteessa kaikki ominaisuudet olemassa, mutta silti lähes aina ratkaisu joko kestää liian kauan tai on muuten se kahdesta vaihtoehdosta huonompi. Jampasta näkee silti, että miksi on ollut heikommassa Saksan liigassa tähti. Valioliiga on vaan liian kova ja nopea sarja. Laittaisin myyntiin.
Van Dijk on hidastunut loukkaantumisen myötä, joten nyt on enää tasoa Maguire.
Manea hymyilyttää, eli se lupaa hyvää tulevalle kaudelle.
Jota on ollut terävänä, joten Firmino saanee istua enemmän vaihtopenkillä.

Keita saanut pelattua muutaman hyvän pelin, toki vastus ollut mitä on. On myös saanut kroppaa muokattua tässä joten josko se siitä lähtis...
Katellaan sitä VVD:n nopeutta sitten kun päässyt takaisin pelirytmiin, harkkapeleissä yli puolen vuoden pelaamattomuus ymmärrettävästi näkyy. Eiköhän se pelinopeus ja nopeus muutenkin parane kun pääsee valjurytmiin.

Jotahan on aina ollut pirteä, jos tällä kaudella ei tulisi pitkää poissaoloa niin varmasti näkyisi tilastoissakin
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Olen kyllä pettynyt, jos ei hyökkäystrioa vahvisteta. Mane ja Salah lähtee molemmat AFCONiin. Siihen vielä kun Jota tai Firmino on vempassa niin voidaan taas sanoa, että kausi meni vituiksi loukkaantumisiin.
Hyvähän se olisi vahvistaa mutta ensin pitäisi saada niitä ukkoja ulospäin. Hiljaista on pidellyt taas kun muut hurjastelevat. AFCONin takia ei muuten onneksi nuo herrat missaa kuin ehkä pari liigamatsia Brentford(H) ja Palace(A), joten tuon vielä kestänee.

Robbon loukkaantuminen tuli pahaan saumaan mun mielestä. Vaikka Kreikan poika pirteä on vissiin ollutkin niin Andy on ihan eri kaliiberin mies.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös