Liverpool FC 2021–2022

  • 71 902
  • 651

Fordél

Jäsen
Jep, tosi hyvää kierrätystä Kloppilta, ja aikakailla sitä mitä ounasteltiin. Tosin Salah on vähän turhaa avauksessa. Toivottavasti kierrätystä tapahtuu myös matsin aikana. Tappiokin on tästä ihan ok. Yhdenkin avainpelaajan loukkaantuminen on isoin miinus, mitä tästä voi saada.

Mielenkiintoista nähdä, miten etenkin topparipari Phillips-Konate toimii. Phillipsiähän on huhuiltu kaiketi jo pois Poolista, mutta Poolin kannattaisi varmasti pitää perusvarma toppari jengissä. Vaatisi vaan vastuuta ja tänään sitä tulee.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Lohkovoitto puhtaalla pelillä kun Milan kaatui 1-2 vieraissa. En olisi täyteen pottiin uskonut ihan täysillä ennen lohkovaihetta, joten vähän yllättämään pääsivät. Hyvää kierrätystä tosiaan myös kun lopussa piti ihan googlella katsoa että mikä ihmeen Max Voltman sieltä nyt tulee..
 

Fordél

Jäsen
Poolille voitto Milanista matsissa, joka oli kaikkea muuta kuin hyvä tasoinen. Milan oli suoraan sanottuna paska, joten Poolille riitti voittoon perussuoritus lähes c-kokoonpanolla.

Toki kaikki kunnia Poolille siitä, että se pystyi c-kokoonpanollakin voittamaan Serie A:n kärkijengin vieraissa ja toteuttamaan tyydyttävällä tasolla Poolin peli-identiteettiä, kuten aktiivista prässiä. Toki eihän se prässi samalla tasolla ollut kuin ykkösjengillä. Paikoin myös työnteko, kuten alaspäin pelaaminen, oli Poolilla aika laiskaa. Mutta kyllähän se paljon kertoo Poolin vahvasta peli-identiteetistä, että se pystyy lähes c-kokoonpanollakin pelaamaan laadukkaammin ja yhtenäisemmin kuin Serie A:n kärkijengi lähes parhaalla kokoonpanollaan (?).

Milanin puolustus oli tänään hyvin epävarma ja keskikentällä oli tänään Poolilla valtavasti tilaa. Etenkin Oxlade-Chamberlain pääsi kirmaamaan ja rakentamaan peliä suht vapaasti keskikentällä. Ox olikin tänään ehkä Poolin paras pelaaja yhdessä Tsimikasin kanssa.

Myös Milanin hyökkäyspelaaminen oli tänään heikkoa ja mielikuvituksetonta. Pool puolusti ihan hyvin keskustaa ja ne muutamat syntyneet Milanin tilanteet hoidettiin hyvin. Topparipari, jota tuli erityisesti tarkkailtua, katkoi varmasti harvahkot tilanteet. Huikein yksittäinen suoritus oli Phillipsin Cruyeff-tyyppinen käännös oman boksin sisällä, kun vieressä vilisi Mijanin jätkiä. Kova on kaverin itseluottamus, kun edellinen matsi oli ties koska viimeksi. Ainoa miinus tuli Milanin maalista, joka puolustettiin koko jenginä heikosti.

Summa summarum, tästä matsista ei jäänyt mitään kerrottavaa jälkipolville. Voitto tuli, mutta eipä tuo ollut erityisen hyvä matsi Pooliltakaan. Tätä toki selittää pitkälti Poolin kokoonpano. Pääasia oli, ettei kukaan ilmeisesti loukkaantunut, kärkijätkät saivat tärkeää lepoa ja penkkijampat minuutteja alle. Hyvää kierrätystä Kloppilta.
 
Viimeksi muokattu:

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Samaa mieltä eilisestä matsista edellisten kanssa. Pitää kuitenkin kaivella myös positiivisia asioita ottelusta. Ensimmäisenä valioliigajoukkueena puhdas saldo alkusarjasta, lohkosta joka piti olla ns. kuolemalohko. No olihan se sitä kolmelle muulle joukkueelle. Salah teki myös Poolin ennätyksen alkusarjan maaleissa.
Ihmettelin hieman ennen peliä, että miksi Mane ja Salah ovat molemmat avauksessa. Ilmeisesti pojat haluaa pelata ja toisaalta molempien jo pelkkä läsnäolo sai Milanin puolustuksen varpailleen. Samalla syntyi keskikentälle @Fordél in mainitsemaa tilaa. Ensimmäisellä jaksolla Milanilla ei ollut yhtään paikkaa sen kulmapotkumaalin lisäksi. Poolilta jokainen pelaaja teki hyviä katkoja ja Milanin pelaajat olivat jotenkin alistuneen oloisia alusta lähtien. Vaikka mitään hienoja syöttöralleja ja kuvioita ei saatu aikaan, peli oli Poolin hallussa. Pelin edetessä jopa Minamino näytti fyysiseltä pelaajalta.
Ox ja Tsimikas nousivat esille minun silmissä. Tsimikas varsinkin pelasi taitavasti ja röyhkeästi hassutellen puikoista vastustajia. Lopussa kun koko kärkikolmikko oli vaihdettu pois ja rippikoulupoikia tulossa tilalle, Milan sai jonkinlaista painetta aikaan. Oikeastaan yksi paha tilanne tuli Alissonin torjuttavaksi loppupuolella. Mutta oli tuo Milan kyllä aneeminen, liekö avainpelaajia sitten ollut loukkaantuneena useampiakin. Heidän esitys taannoin Anfieldilla oli aivan eri luokkaa. Zlatan oli myös iso pettymys, ongelmahan tuosta tulee, kun pelaaja kuvittelee olevansa joukkuettaan suurempi.
Ja positiivista oli myös Keitan ja Gomezin minuutit. Eipä noista minuuteista voi suurempaa analyysia juuri tehdä tulevaisuuteen, mutta hienoa että loukit on takana. Kyllä joulukuun ruuhkassa tarvitaan kierrätystä edelleen, ja onhan noita cup-pelejäkin tulossa.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Paska palloilupäivä, onneksi Liverpool sentään voitti.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Inter sieltä tuli lopulta ja täytyy sanoa että ainakin itselle hyvin mielenkiintoinen pari. Vaikkei Serie A:ta nykyään ehdi katselemaan, niin Nerazzurri on se joukkue tuossa sarjassa ketä eniten symppaan ja muutaman kerran on tullut Meazzalla istuttua niiden matsissakin.
 

Fordél

Jäsen
Vastus vaihtui astetta kovempaan. Inter on noussut vähän nihkeen alkukauden jälkeen taas Serie A:n kärkeen. En kuitenkaan näe tässä otteluparissa Interillä suuria mahdollisuuksia jatkoon. Jos vain Poolin ykkösjätkät pysyvät about terveinä ja puolustuspeli toimii niin eiköhän Pool mene tästä parista jatkoon.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Vastus vaihtui astetta kovempaan. Inter on noussut vähän nihkeen alkukauden jälkeen taas Serie A:n kärkeen. En kuitenkaan näe tässä otteluparissa Interillä suuria mahdollisuuksia jatkoon. Jos vain Poolin ykkösjätkät pysyvät about terveinä ja puolustuspeli toimii niin eiköhän Pool mene tästä parista jatkoon.
Ennakkosuosikkihan Liverpool on, kuten olisi monessa muussakin parissa nykykunnollaan. Tosiaan jos Afconista saadaan ukot terveinä kotiin ja hieman edes ehtivät huilaamaan, niin tiukkaa Interilla tulee olemaan. Pelitavasta ei osaa arvioida vielä enempää kuin että Liverpoolilla se on hyvin ytimessä nyt, mutta mulla ei ole hajuakaan miten Inter pelaa atm ja sopeutuuko miten punaisten tyyliin.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Kyllähän tuo vastus koveni aika lailla toisessa arvonnassa. Sanoisin että toiseksi pahin mahdollisista. Inter on tosiaankin hilannut itsensä Serie A:n kärkeen. Saldo 17 pelistä on 12-4-1, maalisuhde 45-15. Näyttää jotenkin tutulta. Eli maaleja ainakin osaavat tehdä. Oliko niin, että vierasmaalisääntö on poistettu, vai horisenko omiani? Jokatapauksessa tiukka kaksiosainen tulossa. Paljon maaleja luvassa.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Jaahas, siellä on VvD ja Fabinho sairaana. Matip ja Konate toppareina. Ox-Hendo-Thiago keskikenttä. Jota aloittaa kärjessä. Firmino on jo vaihtopenkillä.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Huhuilua Hendon, Salahin ja Origin positiivisestä koronanäytteestä. Jos pitäisi paikkansa ei taida Salahin Afrikan reissu toteutua?
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Morton-Milner-Keita tänään keskellä. Muuten jatketaan samoilla miehillä kuin edellisessä. Hendolla ilmeisesti perusflunssaa ja Thiagolla koronaa. Vähän kyllä hirvittää miten saadaan pallokontrolli haltuun näillä miehillä.
 

Fordél

Jäsen
Morton-Milner-Keita tänään keskellä. Muuten jatketaan samoilla miehillä kuin edellisessä. Hendolla ilmeisesti perusflunssaa ja Thiagolla koronaa. Vähän kyllä hirvittää miten saadaan pallokontrolli haltuun näillä miehillä.

Tässä se nyt taas nähdään, että kun sitä keskikenttää ei voitu täydentää kesän siirtoikkunassa ja etenkin hankkia kunnon varamiestä Fabinholle niin tärkeään Spurs-peliin Pool lähtee 19-vuotiaalla Mortonilla keskikentällä. No itsehän ovat valintansa tehneet.

Mitä tulee pallonhallintaan niin voihan se hyvin olla, että Spursilla ei ole suurta intoa lähteä hallitsemaan palloa ja Pool saa pitää tänäänkin palloa, mutta saadaanko sillä mitään aikaan, on eri asia. TTA:n rooli paikkojen rakentamisessa korostuu tänään.
 

Fordél

Jäsen
Olipahan totaalisen härö ottelu. Ehkä häröin koko kaudelta. Sinänsähän se meni niin kuin oli ounasteltavissa eli Pool hallitsi palloa, Spurs puolusti ja iski nopeasti vastaan. En kuitenkaan odottanut, että matsissa mennään noin paljon päästä päähän ja Spurs pystyy iskemään noin usein sekä noin vaarallisesti vastaan, mutta kiitos Poolin pallon menetysten paikkoja tarjoutui. Tasuri oli lopulta varmasti ihan oikeutettu tulos. Toki jossiteltavaa jää, kiitos paikoin lähes luokattoman tuomaritoiminnan. Etenkin VAR-osasto oli heikko. Taisivat olla jo joululomilla.

Kloppin lähestyminen peliin oli toki ihan ihailtava eli hyökätään aktiivisesti ja luodaan kovaa painetta hyökkäyspäässä. Varmaan oli kuitrnkin tiedossa, että pallonmenetysten jälkeen Poolilla on se 6-7 äijää syvällä vastustajan päässä, ja jos Spurs pystyy kääntämään noista vaarallisesti vastaan, sitten juostaan taas kilpaa kohti omaa maalia otatuksella Matip-Konate vs. Son-Kane. Spurs oli jo viime kaudellakin kuuluisa siitä, kuinka käänsivät nopeasti peliä Sonin ja Kanen johdolla. Ehkä Poolin olisi kannattanut huolehtia pikkasen paremmin kenttätasapainon säilymisestä, etenkin kun keskikenttä oli muotoa Milner-Morton-Keita. Toki vahvuuksiin pitää luottaa ja voittokin oli lähellä.

Poolin onneksi Chelsea pupelsi myös tasurin, mutta toki City voitti ja pääsi taas vähän karkuun.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Aika mukavasti näyttää olevan kierrätystä illan pelissä. Keskikenttä Hendo-Morton-Ox. Kapulla kova tehtävä ohjata nuorisokaartia. Neco Williams vasen hyökkääjä, kun yleensä on ollut oikea pakki. Firmino ja Minamino myös kärjessä. Tsimikas vasen pakki ja Gomez saa pelisikaa toisena topparina. VvD tuskin pelaa Leedsiä vastaan kun Konateakin nyt lepuutetaan.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Ihan koko matsia ei eilen ehtinyt katsoa mutta olihan tuo iloinen tapahtuma lopulta kun kakkos-kolmosjengillä saatiin lopulta välieräpaikka. Nyt vaan sitten Carabaossa Arsenal nurin ja finaaliin jotta Kloppo voi yrittää yhtä uutta steppiä porukan kanssa.

Kyllä tuohonkin kilpailuun voisi nyt melkein ykkössuosikkina panostaa, ellei sitten haluta edelleen vahvalla kierrätyksellä luovuttaa suosikin viitta muille. Kaksiosainen välierä on vaan melko turha ruuhkassa pelailla jos halutaan tässä vaiheessa läskiksi pistää.

Pikkuisen kassalla oli kyllä Koumetio ja Gomez Vardyn ja Maddisonin kanssa eilen, eikä tuo mikään ihme ole kun vertaa kavereiden pelituntumaakin.

E: Saisikohan nuo Salahit ja Manet vielä jäämään afconista Koronan varjolla pois vaikka Mo vasta vuosi sitten sairastikin sen jo kertaalleen..? Siellä ne viimeistään kuitenkin sen positestin saavat uudelleen ellei aiemminkin.
 

Fordél

Jäsen
Vaikka itsekään en erityisesti arvosta Liigacupia eikä Poolkaan haluaisi vatmasti siihen panostaa niin kyllähän puolivälierän voitto on hieno ja merkityksellinen asia. Voitto saavutettiin pääasiassa B/C-miehityksellä (okei, maalit teki A-luokan jätkät), mikä tekee todella hyvää joukkuehengelle ja joukkueen dynamiikalle, kun penkkijätkät tai yleensä jopa kokoonpanon ulkopuolelle jäävät jätkät kairaavat voittoja joukkueelle ja kokevat onnistumisia. Itse menisin Liigcupin loppuun asti B-miehituksellä, korkeintaan vaihdosta sisään ihan ykkösjätkiä.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Vaikka itsekään en erityisesti arvosta Liigacupia eikä Poolkaan haluaisi vatmasti siihen panostaa niin kyllähän puolivälierän voitto on hieno ja merkityksellinen asia. Voitto saavutettiin pääasiassa B/C-miehityksellä (okei, maalit teki A-luokan jätkät), mikä tekee todella hyvää joukkuehengelle ja joukkueen dynamiikalle, kun penkkijätkät tai yleensä jopa kokoonpanon ulkopuolelle jäävät jätkät kairaavat voittoja joukkueelle ja kokevat onnistumisia. Itse menisin Liigcupin loppuun asti B-miehituksellä, korkeintaan vaihdosta sisään ihan ykkösjätkiä.
Itseasiassa kakkosmiehityksellä käytännössä varmasti tuossa mennäänkin, kun matsit pelataan jo parin viikon päästä ja osa pelaajista on tiettävästi ihan muualla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös